Intiaanit avasivat kuolleiden kalloja
Uusi Perussa tehty luulöytö osoittaa, että Etelä-Amerikan varhaiset asukkaat hallitsivat useita kallonporausmenetelmiä.

Intiaanit harjoittivat trepanaatiota
Perusta löydettyjen 32 luurangon tutkimukset osoittavat, että alueella vaikuttaneen warikulttuurin parantajat harjoittelivat taitojaan järjestelmällisesti – ainakin kun kyse oli kallonporauksesta eli trepanaatiosta.
Luut löysi Perun eteläosassa sijaitsevista luolista tutkijaryhmä, jota johti Kalifornian yliopistossa työskentelevä Danielle Kurin. Luut ajoitettiin vuoden 1000 tienoille eli ajanjaksolle, jolloin wari-intiaanien tiedetään hoitaneen sekä ruumiillisia että henkisiä vaivoja puhkaisemalla reikiä kalloon.
Intiaanit harjoittelivat poraamista kuolleiden kalloilla
Kalloissa oli jälkiä kaikkiaan 45 operaatiosta, ja Kurin uskoo, että parantajat ovat hioneet taitojaan kuolleiden kalloilla. Osaan kalloista on tehty reikä veitsellä, osaan taas käsiporalla. Yhdessä kallossa oli useita erisyvyisiä kuoppia.
"Voi kuvitella, miten oppilas on harjoitellut reiän tekoa ja laskenut, kuinka monta kertaa poraa pitää kääntää, että se läpäisee luun mutta ei vahingoita aivoja", sanoo Kurin.
Warikulttuurin suuruudenaika oli vuosina 600–1100.