Foinikia oli suuri merivalta

Foinikialaiset – Välimeren valtiaat

Vuosisatoja ennen kuin kreikkalaiset ja roomalaiset uskaltautuivat lähtemään kotirannoiltaan, Välimerta hallitsi yksi historian pienimmistä kansakunnista – foinikialaiset. He purjehtivat ensimmäisinä Afrikan ympäri ja etenivät aina Englantiin asti.

Vuosisatoja ennen kuin kreikkalaiset ja roomalaiset uskaltautuivat lähtemään kotirannoiltaan, Välimerta hallitsi yksi historian pienimmistä kansakunnista – foinikialaiset. He purjehtivat ensimmäisinä Afrikan ympäri ja etenivät aina Englantiin asti.

Mary Evans

Foinikialaiset olivat kansa, joka eli kaupunkivaltioissa Välimeren itäisellä rannikolla. Foinikialainen kulttuuri syntyi nykyisen Libanonin tienoille noin 1200 eaa. ja eli aina vuoteen 332 eaa., jolloin Aleksanteri Suuri valloitti foinikialaiskaupungit.

Foinikialaiset olivat taitavaa kauppa- ja merenkulkukansaa, ja näiden taitojensa ansiosta he nousivat kukoistukseen. He perustivat eri puolille Välimerta siirtokuntia, joista he saivat arvokasta kauppatavaraa.

Lue lisää Foinikian noususta ja tuhosta tästä.

Kuumana kesäpäivänä noin 600 eaa. pieni ryhmä laivoja lähti egyptiläisestä satamasta Punaisenmeren rannalta kohti etelää.

Egyptin farao Neko II oli lähettänyt retkikunnan selvittämään, oliko Afrikan ympäri mahdollista purjehtia.

Retkikunnan tarkoitus oli löytää reitti, josta olisi sekä strategista että kaupallista hyötyä.

Farao oli valinnut tehtävään aikansa kiistatta etevimpiä merenkulkijoita: foinikialaisia, joilla oli purjehduskokemusta maailman kaikilta siihen aikaan tunnetuilta meriltä.

Alukset purjehtivat etelään, kiersivät Afrikan sarven ja jatkoivat sitten rannikkoa pitkin etelään päiväntasaajan yli. Syksyn tullen retkikunta ankkuroi rannikolle ja leiriytyi talveksi.

Miehet kylvivät mukanaan tuomansa viljan ja kunnostivat aluksiaan seuraavan kesän purjehduksia varten. Kun vilja oli kypsynyt, he korjasivat sadon ja lähtivät taas merelle laivan muonavarastot täytettyinä.

Tällä tavoin he purjehtivat pitkin valtavan mantereen rantaviivaa kunnes saapuivat kolme vuotta myöhemmin jälleen tutuille vesille Pohjois-Afrikan edustalle. Pian sen jälkeen laivat jatkoivat Gibraltarin salmesta Välimerelle ja rannikkoa pitkin Egyptiin.

Auringon sijainti todisteena

Foinikialaisten purjehdusta Afrikan ympäri kuvaili noin 150 vuotta myöhemmin elänyt kreikkalainen historioitsija Herodotos.

”He kertoivat – minun mielestäni eivät kovin uskottavasti – että heidän matkallaan Libyan (Afrikan) ympäri aurinko oli oikealla puolella”, ilkkui Herodotos.

Foinikialaisten kuvaus auringon poikkeavasta sijainnista on sittemmin osoittautunut tärkeimmäksi todisteeksi siitä, että he tosiaan purjehtivat koko matkan Afrikan ympäri. Kukaan Välimeren alueen asukkaista ei siihen aikaan voinut tietää, että aurinko kulki pohjoisella pallonpuoliskolla aina zeniitin eteläpuolella eli vasemmalla, kun taas eteläisellä pallonpuoliskolla se kulki aina pohjoispuolella eli oikealla.

Foinikialaiset siis kiersivät koko Afrikan mantereen 2 100 vuotta ennen kuin Vasco da Gama kohahdutti Eurooppaa tekemällä saman. Silminnäkijäkertomus foinikialaisten löytöretkestä olisi mittaamattoman arvokas.

Mutta tälläkään kertaa arvoitukselliset foinikialaiset eivät itse kirjoittaneet mittavasta löytöretkestä sanaakaan.

Rikkaaksi kotilovärillä

Purppuraväriainetta saadaan värikotilosta.

Foinikialaiset saivat punaista väriä Murex-kotilosta.

© dk-images

Foinikialaiset saivat nimensä kotiloista valmistamansa purppuravärin mukaan.

Nimitys ”foinikialaiset” on peräisin kreikasta ja tarkoittaa ”punaisia”. Se viittaa purppuraväriin, jota nykyisen Libanonin rannikolla elänyt kauppiaskansa vei koko Välimeren alueelle.

Pienestä kotilosta saatavaa väriainetta käytettiin etenkin kankaiden ja vaatteiden värjäykseen. Väri oli hyvin suosittua ja maksoi painonsa verran hopeaa. Purppurasta tulikin rikkauden ja vallan symboli Välimeren alueella.

Tarinoiden mukaan väri keksittiin, kun muuan paimen ulkoilutti koiraansa Tyroksen kaupungin lähistöllä.

Koira puraisi kotiloa, jolloin väri levisi sen suun ympärille. Foinikialaiset eivät kutsuneet itseään foinikialaisiksi. He käyttivät nimitystä kanaanilaiset.

Merenkulku oli ainoa vaihtoehto

Foinikialaiset olivat alusta alkaen sidoksissa mereen.

He alkoivat tulla ensimmäisen kerran yleiseen tietoisuuteen vuonna 1200 eaa. Tällöin joukko Välimeren itärannikolla sijaitsevia kaupunkeja ryhtyi yhteistoimintaan, jonka myötä niistä tuli idän ja lännen välisen kaupan tärkeimpiä keskuksia.

”Meren kaikki laivat ja laivurit tulivat luoksesi kaupantekoon.” Profeetta Hesekiel foinikialaisista

Foinikialaisten kolme tärkeintä kaupunkia, Tyros, Sidon ja Byblos, sijaitsivat nykyisen Libanonin kapealla rannikkovyöhykkeellä meren ja muutaman kilometrin päässä sisämaassa kohoavien vuorijonojen välissä.

Vuorten toisella puolen hallitsivat sen ajan kaksi suurvaltaa, heettiläiset nykyisessä Irakissa ja egyptiläiset Niilin rannalla sijaitsevasta valtakunnastaan käsin. Kun foinikialaisten alueella viljelymaa ei enää riittänyt kasvavan väestön tarpeisiin, heidän oli pakko kääntää katseensa merelle.

Foinikialainen kivireliefi laivasta

Foinikialaiset eivät juuri kirjoittaneet itsestään. Sen sijaan arkeologit ovat löytäneet useita foinikialaisia kivireliefejä, joissa kuvataan heidän seikkailujaan merellä.

© Lessing Archive

Pieni Foinikiaksi kutsuttu alue ei ollut kaikkein hedelmällisimpiä, mutta sieltä sai useita haluttuja raaka-aineita, kuten setripuuta vuoriston metsistä ja purppuraväriä kotiloista.

Yhdessä kehittyneen tekstiilien, koristeellisten metalliesineiden, lasin ja keramiikan tuotannon kanssa ne loivat pohjan foinikialaisten kauppaverkostolle, joka ulottui pitkälle siihen aikaan tunnetun maailman rajojen ulkopuolelle.

Oletko kiinnostunut historiallisista kulttuureista? Lue myös artikkelimme asteekeista.

Välimeren etevimmät purjehtijat

Vaikea sijainti ja jatkuvasti uhattu olemassaolo pakottivat foinikialaiset käyttämään kaiken teknisen osaamisensa ja rajalliset voimavaransa eloonjäämistaisteluun.

Heistä kehittyi muun muassa Välimeren taitavimpia laivanrakentajia.

Foinikialaiset tunnettiin ennen kaikkea tilavista rahtilaivoistaan, joita kutsuttiin pyöreän muotonsa takia ”kylpyammeiksi”.

Foinikialaiset kuljettavat setripuun runkoja

Libanonin laajat setripuumetsät olivat todellinen kultakaivos foinikialaisille, jotka veivät puuta kaikkialle naapurimaihin. Kuvassa foinikialainen laiva hinaa puunrunkoja (keltainen nuoli).

© Ullstein Bild

Puiset laivat saattoivat olla jopa 30 metriä pitkiä ja 6–7 metriä leveitä. Suurimmat niistä saattoivat kuljettaa 50 tonnia rahtia ja soveltuivat erinomaisesti pitkille matkoille.

Niissä oli iso nelikulmainen purje, jonka avulla ne etenivät 2–3 solmun keskinopeudella, ja hyvällä tuulella ne pystyivät taittamaan päivässä noin 150 kilometrin matkan.

Foinikialaisaluksissa oli aina pieni keulakuva suojelemassa laivaa meripedoilta ja hirviöiltä.

Foinikialaiset kehittivät myös nopean sotakaleerin, joka oli pitkä ja kapea ja jossa oli kaksi penkkiriviä soutajille. Salamannopeiden kaleerien miehistö piti yleensä kilpiään laidan ulkopuolella samalla tavoin kuin viikingit paljon myöhemmin.

Kauppaimperiumin synty

Foinikialaisten kauppalaivoja ilmestyi pian joka puolelle Välimerta.

Herodotoksen mukaan foinikialaisilla kauppiailla oli vieraille rannikoille saapuessaan tapana asettaa kauppatavaransa rannalle. Sitten he sytyttivät runsaasti savuttavan nuotion ja palasivat laivaansa.

Tällöin paikalliset asukkaat saapuivat rannalle ja asettivat kultaa tavaroiden viereen, minkä jälkeen he taas katosivat. Sitten foinikialaiset purjehtivat taas rantaan tarkistamaan kultamäärän.

”Jos kulta vastasi heidän mielestään tavaroiden arvoa, he ottivat sen mukaansa. Jos ei, he palasivat laivoilleen odottamaan. Sen jälkeen paikalliset tulivat takaisin ja asettivat tavaroiden viereen lisää kultaa, kunnes sitä oli tarpeeksi.”

Näin luotiin ensimmäiset yhteydet muihin kansoihin. Pian merten kauppamiehet tunnettiin kaikkialla Välimerellä, ja foinikialaiskaupungit alkoivat ansaita merkittäviä rahasummia.

”Meren kaikki laivat ja laivurit tulivat luoksesi kaupantekoon. Armeijassasi olivat Persian, Ludin ja Putin miehet. He ripustivat kilpensä ja kypäränsä koristamaan kylkiäsi”, kirjoittaa profeetta Hesekiel Vanhassa testamentissa.

Foinikialaiset keksivät aakkoset

Foinikialaisten aakkoset.

Foinikialaiset tarvitsivat helpon tavan kirjata kaupankäyntinsä. He keksivät kirjaimiston – ilman vokaaleja – johon nykyaakkosemme perustuvat.

© Shutterstock

22 merkin kirjaimisto

Pysyvimmän jäljen foinikialaisista nykyihmisille jätti heidän kirjoituskielensä.

Foinikialaisen kirjaimiston varhaisin alkulähde on egyptin kieli.

Foinikialaiset typistivät egyptiläisten lukuisat merkit kuitenkin vain 22 aakkoseen, joilla merkittiin konsonantteja.

Yksinkertaistettu kirjoituskieli luotiin liikkuvan merenkulkukansan tarpeisiin. Se helpotti muun muassa pitkillä merimatkoilla tehtyjen kauppojen kirjaamista.

Monet niistä kansoista, joiden kanssa foinikialaiset olivat tekemisissä, ottivat mallia foinikialaisten joustavasta kirjaimistosta.

Arameassa omaksuttiin foinikialaisten konsonanttijärjestelmä, jota laajennettiin muutamilla vokaaleilla. Arameasta tuli myöhemmin tärkeä perusta arabialaisen kirjaimiston kehitykselle.

Myös kreikkalaiset olivat nähneet foinikialaisten kirjoitusta. He omaksuivat pian foinikialaisten kirjaimiston omien merkkipohjaisten aakkostensa perustaksi – ja lisäsivät siihen vokaaleja.

Kreikasta sekä suoraan että epäsuorasti juontuvan latinan kautta foinikialaisten käytännöllinen ja nerokas keksintö on osa myös meidän nykykieltämme.

Kun kauppareitit muodostuivat yhä pitemmiksi ja ulottuivat lopulta Foinikiasta Espanjaan asti, foinikialaiset tajusivat tarvitsevansa kiinteitä tukikohtia.

Niinpä he perustivat noin vuonna 820 eaa. Kitionin siirtokunnan Kyprokselle, jossa oli rikkaita kuparikaivoksia. Saari oli myös tärkeä tukikohta länteen meneville. Näin Kitionista tuli yksi ensimmäisistä niistä yli 300 siirtokunnasta ja kauppa-asemasta, joita foinikialaiset perustivat helminauhan tavoin Välimeren rannikolle tulevina vuosisatoina.

Kartta foinikialaisten hallitsemista alueista Välimerellä

Foinikialaiset toivat retkillään arvokkaita raaka-aineita tuhansien kilometrien päästä.

© HISTORIA

Foinikialaiset hallitsivat Välimerta

Foinikialaiset toivat retkillään arvokkaita raaka-aineita tuhansien kilometrien päästä.

Emämaa Foinikiassa

Foinikian laajeneminen alkoi noin vuonna 1200 eaa. Foinikiasta, nykyisestä Libanonista. Sieltä foinikialaiset purjehtivat tutkimaan Välimerta ja perustamaan siirtokuntia.

Karthagosta suurvalta

Noin vuonna 800 eaa. foinikialaiset perustivat Karthagon siirtokunnan, josta tuli vähitellen alueen suurvalta. Siksi juuri Karthago joutui taistelemaan kreikkalaisia ja roomalaisia vastaan.

Foinikialainen Espanja

Foinikialaiset perustivat useita tärkeitä siirtokuntia Espanjaan. Sieltä he saivat suuria määriä hopeaa ja kuparia

Itä-Afrikan kauppa

Egyptin Punaisenmeren satamien kautta foinikialaiset hankkivat tavaraa muun muassa Somaliasta.

Egyptin kauppa

Foinikialaisilla oli läheiset suhteet egyptiläisiin, jotka ostivat muun muassa suuria määriä foinikialaista puuta.

Länsi-Afrikan kauppa

Afrikan länsirannikolla oli foinikialaisten siirtokuntia.

Tinaa Englannista

Noin 500 eaa. foinikialaiset toivat Englannista tinaa.

Kilpailevat kreikkalaiset ja roomalaiset

Sekä roomalaisista että kreikkalaisista tuli ajan myötä foinikialaisten pahimpia kilpailijoita. Lopulta tämä johti ”maailmansodan” syttymiseen.

Pohjantähti opasti aluksia

Foinikialaisten menestys ei tullut ilmaiseksi. Heidän tutkimusretkensä Välimeren kahden ja puolen miljoonan neliökilometrin laajuiselle ulapalle, joka oli aluksi heille tuntemattomampi kuin kuun pinta nykyihmiselle, vaativat monen miehistön hengen.

Foinikialaiset saapuvat satamaan kauppatavaroineen

Foinikialaisalukset oli lastattu tavaroilla, joita harvat olivat ennen nähneet. Foinikialaiset paljastivat vain harvoin, mistä tavarat olivat peräisin. He kuvailivat pitkiä matkojaan niin epäselvästi, että kilpailijat eivät pystyneet päättelemään, missä he olivat käyneet.

© Mary Evans

Vähentääkseen eksymisen riskiä foinikialaiset seurasivat yleensä rannikoita.

Näin reitti löytyi helpoimmin, ja samalla vältyttiin avomeren vaaroilta. Silti usein jouduttiin purjehtimaan myös avomerellä, esimerkiksi matkalla Sisiliaan tai Kyprokselle. Silloin purjehdus saattoi kestää useita päiviä ja öitä.

Foinikialaisten maine purjehtijoina perustuikin osin siihen, että he osasivat purjehtia yöllä, mikä edellytti tähtitaivaan tuntemusta.

Monet tutkijat uskovat, että he olivat ensimmäisiä, jotka navigoivat Pohjantähden mukaan. Käsitystä tukee se, että antiikin aikaan tähdestä käytettiin kreikankielistä nimitystä ”phoinike” – nimi viittaa kreikkalaisten foinikialaisista käyttämään nimeen ”phoinikes”.

Foinikialaiset vs. kreikkalaiset

800-luvun lopussa eaa.foinikialaiset olivat perustaneet pysyviä siirtokuntia koko Pohjois-Afrikan rannikolle, Sisiliaan, Sardiniaan ja varsinkin Espanjaan.

Siellä tärkein foinikialaisten siirtokunta oli Gadir, nykyinen Cádiz, Lounais-Espanjassa. Gibraltarinsalmen – tai Herakleen patsaiden, kuten sitä antiikin aikana kutsuttiin – ulkopuolella sijaitsevasta siirtokunnasta kehittyi ajan myötä suuri kaupunki.

Kaupungin menestys perustui Espanjan rikkaiden kupari- ja hopeavarojen vientiin ja siihen, että sieltä käsin saatettiin hallita Atlantin purjehdusreittejä. Afrikan puolella sijaitsevan Lixuksen siirtokunnan kanssa kaupunki pystyi valvomaan Gibraltarinsalmen läpi kulkevaa laivaliikennettä.

Näin foinikialaiset saattoivat sulkea läntisen Välimeren kilpailijoiltaan – erityisesti kreikkalaisilta, jotka 700-luvun lopulta eaa. alkaen olivat perustaneet kilpailevia siirtokuntia.

Aluksi kreikkalaissiirtokunnat keskittyivät kuitenkin lähinnä Etelä-Italiaan ja Sisiliaan. Sisiliassa syntyikin jatkuvasti yhteenottoja kreikkalaisten ja foinikialaisten siirtokuntien välillä, ja lopulta kreikkalaiset yrittivät noin vuonna 580 eaa. karkottaa foinikialaiset saarelta.

Foinikialaissiirtokuntien oli vaikea pitää puoliaan aggressiivisia kreikkalaisia vastaan.

Siirtokunnat oli perustettu kaupankäyntiä, ei sotaa varten. Foinikialaissiirtokunnat eivät myöskään voineet odottaa apua emämaasta. Babylonian uusi kuningas Nebukadressar oli hyökännyt valtavine sotajoukkoineen Foinikiaan ja uhkasi sen kaupunkeja.

Taisteluun Sisiliasta liittyi kuitenkin uusi osapuoli – foinikialainen Karthagon siirtokunta.

Karthagosta tulee suurvalta

Monien muiden foinikialaiskaupunkien tavoin Karthagon perustivat foinikialaisen Tyroksen kaupungin asukkaat 800-luvulla eaa. Siirtokunta sijaitsi nykyisessä Tunisiassa ja sai nimen ”Qart Hadasht” (Karthago), joka tarkoitti ”uutta kaupunkia”.

Tulevina vuosisatoina kaupunki kasvoi ja vaurastui nopeasti.

Muista foinikialaisten siirtokunnista poiketen Karthago ei koskaan turvautunut foinikialaisten emäkaupunkiensa apuun vaan kehitti suunnitelmallisesti palkkasotureista muodostuvia asevoimiaan.

Sen vuoksi kaupunki oli tarpeeksi vahva suojellakseen foinikialaisten siirtokuntia läntisellä Välimerellä.

Seuraavien vuosisatojen ajan kreikkalaisten ja karthagolaisten taistelu strategisesti tärkeästä Sisiliasta aaltoilikin puolelta toiselle ilman lopullista tulosta.

Vaikka Karthago olikin monin tavoin foinikialaisia emäkaupunkejaan sotaisampi, se jatkoi myös kauppaimperiumin luomista.

Kreikkalaisia vastaan käytyjen taistelujen aikaan kaupunki lisäsi myös vaikutusvaltaansa läntisen Välimeren kaupassa. Uudella suurvallalla oli silti vielä kunnianhimoisempia tavoitteita.

Foinikialaiset Afrikassa

Noin vuonna 500 eaa. Karthagosta lähti kaksi suurta retkikuntaa etsimään uusia rikkauksia maailmalta. Toista retkikuntaa johti kaupungin kuningas Hanno, joka vei aluksensa Afrikan länsirannikkoa etelään etsimään kultaa.

Foinikialaisten purjehdus Afrikan ympäri ja kuningas Hannon matka Gaboniin

Foinikialaiset tutustuivat Afrikan mantereeseen sekä maitse että meritse.

© HISTORIA

Luultavasti he eivät edenneet päiväntasaajan yli kovinkaan paljon nykyistä Gabonia pitemmälle. Matka oli kuitenkin täynnä seikkailuja – ainakin näin voidaan päätellä Hannon kertomuksesta, jonka hän hakkautti erääseen kivipaateen kotiin palattuaan.

Hanno kertoo muun muassa, että retkikunta oli saapunut saarelle, jossa oli pieni järvi. Järven ympärillä liikuskeli erikoisen näköisiä villimiehiä.

”Niillä oli karvainen ruumis, ja tulkit sanoivat niitä ’gorilloiksi’. Me seurasimme niitä, mutta emme pystyneet vangitsemaan ainuttakaan urosta. Ne kaikki kiipesivät pakoon jyrkkää rinnettä ja puolustautuivat heittelemällä kiviä. Vangitsimme kuitenkin kolme naarasta, jotka purivat ja raapivat vartijoitaan ja kieltäytyivät seuraamasta meitä. Silloin tapoimme ja nyljimme ne ja otimme mukaamme Karthagoon.”

Piirros gorillasta
© Alamy

Kuningas Hannon Gabonin-matka

Karthagolainen Hanno kohtasi n. 500 eaa. Länsi-Afrikan rannikkoa pitkin purjehtiessaan todennäköisesti gorilloja.

Kreikkalaisen historioitsijan Herodotoksen patsas
© Wikimedia Commons

Farao Nekon retkikunta

Herodotoksen mukaan foinikialaiset purjehtivat Afrikan ympäri jo noin 2 000 vuotta ennen Vasco da Gamaa.

Nykytutkijat eivät tiedä, oliko kyse tosiaan gorilloista vai teurastivatko karthagolaiset esimerkiksi pygminaisia. Mutta kun eläintieteilijät aikoinaan luokittelivat Afrikan suurimpia kädellisiä, he antoivat niille Hannon kertomuksessaan mainitseman nimen.

Suunnilleen samoihin aikoihin karthagolainen kapteeni Himilco kuvaili matkaansa paikkaan, jonka nykytutkijat ovat arvelleet olleen Britteinsaaret.

Hän kertoi merihirviöistä ja muista matkan vaaroista – luultavasti vain pelotellakseen kreikkalaisia kilpailijoitaan yrittämästä samaa. Matkan tarkoituksena oli nimittäin avata Karthagolle reitti uusien tinaesiintymien luo.

Foinikialaisten kukistuminen

Karthago hallitsi meriä vuoteen 241 eaa. asti, jolloin kaupunki kärsi tappion alueen uudelle suurvallalle Roomalle ensimmäisessä puunilaissodassa. Tällöin Karthago joutui luopumaan Sisiliasta ja Sardiniasta.

”Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä.” Cato vanhempi

Vuonna 218 eaa. suurvallat iskivät jälleen yhteen, minkä jälkeen Karthago menetti Espanjan herruuden.

Kaupunki oli kuitenkin yhä niin mahtava, että vierailtuaan Karthagossa 60 vuotta myöhemmin roomalainen senaattori Cato vanhempi uskoi kaupungin pystyvän edelleen uhkaamaan Roomaa. Siksi hän päätti siitä lähtien kaikki puheensa Rooman senaatille sanoihin: ”Muuten olen sitä mieltä, että Karthago on hävitettävä”.

Vuonna 146 eaa. Cato sai viimein tahtonsa läpi, kun valtava roomalainen sotajoukko hävitti maineikkaan Karthagon maan tasalle. Siihen päättyi arvoituksellisten foinikialaisten – merten hallitsijoiden – tarina.