Napoleon Bonaparte lähti vuonna 1798 sotaretkelle Egyptiin vahvistaakseen Ranskan asemaa Lähi-idässä. 21. heinäkuuta Napoleonin armeija saapui Kairon laitamille ja joutui taisteluun paikallisten mamelukkien kanssa. Mamelukit ajettiin pakosalle, ja Napoleon sai alueen pyramideineen haltuunsa.
Tarina kertoo, että Gizan monumentit saivat kärsiä Napoleonin voitonjuhlista, sillä voittonsa johdosta hän käski sotilaiden ampua kunnialaukauksia, jotka veivät mennessään sfinksin nenän.
Tarina Napoleonin epäonnisista kunnialaukauksista on kutkuttava mutta epätosi. Egyptiläinen historioitsija al-Maqrizi kuvasi jo 1400-luvulla, kuinka suufimuslimi Sa’im al-Dahr oli hakannut sfinksin nenän vuonna 1378 raivoissaan siitä, että jotkut egyptiläiset pitivät patsasta pyhänä ja uhrasivat sille.
Taistelu hiekkaa vastaan
Sfinksin rakentamisesta, merkityksestä ja tuhoutumisesta on vuosituhansien ajan ollut vallalla monenmoisia uskomuksia. Napoleon ei sfinksin nenää tuhonnut, vaan hän päinvastoin antoi alkusysäyksen patsaan tieteelliselle tutkimukselle. Napoleonin armeijan mukana oli myös joukoittain taiteilijoita ja tutkijoita, joita Egyptin ihmeet kiehtoivat, ja jättiläismäistä patsasta tutkittiin erityisen tarkasti. Palattuaan Egyptistä ranskalaiset kirjoittivat ja kertoivat kokemuksistaan Pohjois-Afrikassa, mikä synnytti Euroopassa todellisen Egypti-kuumeen.
Sfinksin tutkimukset ovat osoittaneet, että patsas – jonka alkuperäistä nimeä ei tiedetä – on hakattu Gizan tasangolla olleeseen luonnolliseen kalkkikivimuodostelmaan ilmeisesti noin 4 500 vuotta sitten. Sitä ei siis ole rakennettu muualta tuoduista kivilohkareista niin kuin esimerkiksi pyramidit. Muinaisegyptiläiset kivenhakkaajat ovat muotoilleet tasangolla sijainnutta kalliota, kunnes se on saanut valmiin patsaan hahmon.
Sfinksin alimmat osat on työstetty tasangon luonnollista pintaa alemmas, joten patsaan ympärille kertyy erityisen helposti tuulen mukana Saharasta kantautuvaa hiekkaa. Kun Napoleon näki sfinksin, se oli kaulaansa myöten hiekan peitossa, niin kuin se on ollut suurimman osan pitkää ikäänsä.
1800-luvun alussa ulkomaiset arkeologit ja aarteenetsijät pääsivät tekemään tutkimuksia Egyptissä. Maksettuaan paikallisille viranomaisille asianmukaiset korvaukset, kuka tahansa sai ryhtyä Egyptissä kaivauksiin. Vuonna 1817 Britannian konsuli, antiikin keräilijä Henry Salt palkkasi italialaisen Giovanni Caviglian kaivamaan sfinksin esiin hiekasta.
20 metriä korkeasta patsaasta näkyi tuolloin hiekan keskeltä vain pää, ja hiekkamassojen siirtäminen autiomaan paahteessa tuntui lähes mahdottomalta. Satojen egyptiläisten työläisten avulla Caviglia sai kuitenkin ensin paljastettua sfinksin toisen olkapään ja poistettua sitten sen kohdalta hiekan alas asti. Hiekka uhkasi kuitenkin koko ajan valua takaisin kaltevan kaivannon pohjalle. Esteenä oli vain alkeellinen lauta-aita, eikä se pystynyt pitämään hiekkaa poissa pitkään.
Kaivanto täyttyi vääjäämättä, mutta Caviglia ei antanut periksi, vaan hän käynnisti pian uuden kunnianhimoisen kaivusuunnitelman. Sen avulla työ eteni hyvin, ja patsaan rinta ja etukäpälät kaivettiin näkyviin, ja etukäpälien välistä kaivajat löysivät sfinksin otsaa muinoin koristaneen käärmeen kuparisen pään. Hyökkäysasentoon kohonnut kobra oli ammoin ollut faraoiden mahdin symboli.
Farao Thutmosis restauroi patsasta
3 400 vuotta sitten Thutmosis IV pystytti unestaan kertovan steelan jo tuolloin yli tuhat vuotta vanhan sfinksin eteen.
Hiekan seasta löytyi myös patsaan seremoniallisen parran jäännöksiä. Sfinksillä oli siis ollut joskus parta, vaikkei se välttämättä ole ollut osa alkuperäistä patsasta. Caviglia löysi näet paljon todisteita siitä, että sfinksi oli jo joskus aiemmin ollut joko osittain tai kokonaan vapaana hiekasta, ja ihmiset olivat useaan otteeseen käyttäneet tilaisuutta hyväkseen ja koristelleet patsasta.
Todisteiden joukossa oli niin muinaisten kreikkalaisten kuin roomalaistenkin jättämiä merkkejä sekä valtava punertava graniittilohkare, johon oli kaiverrettu hieroglyfejä. Tuo kivitaulu eli steela oli satoja vuosia sfinksiä nuorempi. Vuonna 1817 ihmiset eivät vielä pystyneet tulkitsemaan 3,6 metriä korkean steelan tekstiä, mutta viisi vuotta myöhemmin ranskalainen Jean-François Champollion ratkaisi hieroglyfien arvoituksen, joten nykyisin kaiverruksen merkitys tunnetaan.
Steelan pystytti farao Thutmosis IV noin 3 400 vuotta sitten eli arviolta 1 100 vuotta sen jälkeen, kun sfinksi oli hakattu kallioon. Teksti kertoo, että nuorena Thutmosis oli ollut metsästysretkellä aikoinaan paljon hedelmällisemmällä Gizan alueella ja keskipäivän aikaan hän oli levännyt hiekasta pilkistävän sfinksin pään varjossa. Silloin hän oli nähnyt unta, että jumalhahmo puhui hänelle sfinksin muodossa.
Unessa sfinksi lupasi tehdä nuoresta metsästäjästä faraon, jos tämä vapauttaisi patsaan hiekasta. Thutmosis piti huolen siitä, että sfinksi kaivettiin esiin hiekasta ja kunnostettiin, ja hänestä tuli farao, kuten unessa oli luvattu.
Patsas oli jo tuolloin kärsinyt pahasti eroosiosta, mutta Thutmosis restauroi osia sen ruumiista, pystytti steelan ja rakennutti suojaavia muureja pitämään hiekkaa poissa. Myöhemmät löydöt ovat vahvistaneet, että Thutmosis pyrki
kovasti palauttamaan sfinksin alkuperäiseen loistoonsa ja kunnostamaan koko vanhan Gizan tasangon hauta-alueen. Jo Thutmosiksen isä, farao Amenofis II, oli aloittanut kunnostustyöt alueella.
Thutmosis hakkautti kalkkikivilohkareita, joilla sfinksiä korjattiin eroosion vaurioittamista kohdista. Uusien tutkimusten mukaan hän myös maalasi sfinksiä eri väreillä ja ilmeisesti lisäsi sfinksin eteen faraon patsaan. Marraskuussa 2010 egyptiläiset arkeologit löysivät osia muurista, jonka Thutmosis oli rakennuttanut suojaamaan sfinksiä autiomaan hiekalta.
Muurit eivät kuitenkaan pidätelleet hiekkaa kovin pitkään. Patsas hautautui uudestaan, ja parisataa vuotta myöhemmin farao Ramesses II käynnisti jälleen työt patsaan kaivamiseksi esiin. Caviglia löysi myös Ramesses II:n pystyttämiä kivitauluja sfinksin etukäpälien välistä.
Ramesses II:n aikaan sfinksiä palvottiin nimellä Harakhte, joka tarkoittaa ”Horus horisontissa” – kyse oli siis mahtavan taivaanjumala Horuksen palvonnasta. Ramesses II:n aikaan sfinksin ympärille myös pystytettiin neljä muurattua kiviarkkua. Ne ovat ilmeisesti Ramesseksen aikaan olleet pienempien patsaiden jalustoja.
3 400 vuotta sitten Thutmosis IV pystytti unestaan kertovan steelan jo tuolloin yli tuhat vuotta vanhan sfinksin eteen.
Oidipus ratkaisi sfinksin arvoituksen
Sfinksiä palvottiin muutama sata vuotta, minkä jälkeen hiekka jälleen peitti patsaan. Uusien tutkimusten perusteella patsasta kunnostettiin toistamiseen vuoden 600 eaa. tienoilla, mutta muutoin arkeologit eivät ole löytäneet juurikaan vinkkejä sfinksin historiasta noilta ajoilta ennen Aleksanteri Suuren saapumista Egyptiin vuonna 332 eaa.
Aleksanteri Suuren aikaan patsaasta käytettiin jo sen nykyistä kreikkalaisperäistä nimeä sfinksi. Kreikkalaisessa mytologiassa sfinksit olivat taruolentoja, joilla oli leijonan ruumis, naisen pää ja kotkan siivet. Ne olivat pahantahtoisia hirviöitä, jotka taruissa kysyivät ohikulkijoilta arvoituksia ja kuristivat väärin vastanneet.
Oidipuksen tarussa sfinksi kysyi: ”Mikä kulkee aamulla neljällä jalalla, päivällä kahdella jalalla ja illalla kolmella jalalla?” Oidipus oli ainoa, joka ymmärsi, että ihminen ryömii lapsena nelinkontin, kävelee aikuisena kahdella jalalla ja tukeutuu vanhuudessa kävelykeppiin.
Vuonna 31 eaa. roomalaiset valloittivat Egyptin, ja roomalainen historioitsija Plinius vanhempi kävi Egyptissä vuoden 77 jaa. paikkeilla. Hän kirjoitti sfinksistä 37-niteisessä pääteoksessaan Naturalis Historia, johon hän kokosi tietoa ja tarinoita lukuisilta aloilta.
Plinius muun muassa kertoi sfinksin mitat ja kuvaili, miten se on taidokkaasti hakattu kiveen. Hän myös kertoi, että sfinksin kasvoista saattoi erottaa himmeitä jälkiä punaisesta väristä. Hän kirjoitti: ”Paikalliset asukkaat pitävät sitä jumalana. Heidän mielestään sen sisään on haudattu kuningas Harmais.” Tämä Naturalis Historian maininta voi olla syy siihen, että sfinksissä on myöhemminkin uumoiltu olevan salaisia kammioita.
Roomalaisten hallitessa Egyptiä sfinksi nostettiin jälleen arvoonsa. Prefektit pitivät huolen siitä, ettei patsas peittynyt hiekkaan, ja roomalaiset pystyttivät sen ympärille vaikuttavan portti-, tasanne- ja porrasrakennelman. Etukäpälien väliin kohosi graniittialttari, jonka jalusta on yhä paikallaan.
Kaiverrusten mukaan roomalaiset pitivät hyvää huolta sfinksistä, kunnes Theodosius nousi keisariksi 300-luvulla ja kääntyi kristinuskoon. Hän kielsi pakanallisten jumalien palvonnan, ja niin sfinksi jätettiin taas oman onnensa nojaan hautautumaan hiekkaan.
Joukko skottilaisia sotilaita poseerasi hiekan peittämän sfinksin edessä vuonna 1882.
Kaivausrahaa turisteilta
Kun Giovanni Caviglia vuonna 1817 kaivautui sfinksin etukäpälien juureen, aurinko pääsi ensimmäistä kertaa paistamaan tassuille noin 1 500 vuoteen. Siitä käynnistyi jättiläispatsaan tiivis tutkinta, jota aavikon hiekka jatkuvasti vaikeutti.
Vuonna 1842 preussilainen Karl Richard Lepsius johti suurta tieteellistä tutkimusretkikuntaa, joka löysi jälleen Thutmosis IV:n steelan. Tuolloin hieroglyfejä osattiin jo tulkita, joten steelan kertomus Thutmosiksen metsästysretkestä ja patsaan kunnostamisesta 3 200 vuotta sitten saatiin tulkittua.
Jokunen vuosi myöhemmin ranskalainen Auguste Mariette ja egyptiläisine kaivajineen löysi kaivauksissa sfinksin vierestä Khefrenin laaksotemppelin. Se sai monet egyptologit uskomaan, että Khefren, farao Kheopsin poika, oli antanut rakennuttaa sfinksin.
Seuraavasta suuresta kaivauksesta vastasi ranskalainen egyptologi Gaston Maspero. Hän paljasti vuosina 1885–1886 hiekasta sfinksin etuosan ja eteläisen kyljen. Hän oli ensimmäinen, joka rahoitti työtä turisteilta kerätyillä maksuilla. Maspero piti kuitenkin tärkeämpänä kasvattaa tulojaan kuin dokumentoida tehtyjä löytöjä, joten arkeologeille muodostui kokonaiskuva sfinksistä ja sitä ympäröivistä rakennelmista vasta 1930-luvulla.
Silloin patsaan päältä ja ympäriltä poistettiin egyptiläisen Selim Hassanin johdolla neljännesmiljoona kuutiometriä hiekkaa ja patsas saatiin paljastettua kokonaan. 73,5 metriä pitkä ja 20 metriä korkea patsas oli ensimmäistä kertaa kokonaan näkyvissä sitten ammoisien aikojen.
1970-luvulta alkaen yhdysvaltalainen Mark Lehner ja egyptiläinen Zahi Hawass ovat johtaneet sfinksin perusteellisia mittauksia ja tutkimuksia, joissa on paljastunut yhä uusia mielenkiintoisia yksityiskohtia.
Sfinksi saattoi faraon hautaan
Nykyisin suuri osa egyptologeista on yhtä mieltä siitä, että sfinksi on ollut osa farao Khefrenin hautamonumenttikokonaisuutta. Sfinksin kasvojen on joskus sanottu muistuttavan Khefreniä, ja patsaan päässä on erityinen huivi, jollaista egyptiläiset faraot käyttivät. Sfinksi ja hautamonumenttikokonaisuus liittyvät tiiviisti yhteen, ja tutkijat uskovatkin, että farao Khefren rakennutti molemmat noin 4 500 vuotta sitten.
Gizan tasanko on kielekemuodostelma, joka sijaitsee ympäristöään korkeammalla. Khefrenin isä Kheops päätti rakennuttaa sinne oman hautamonumenttinsa, jonka keskipiste on Kheopsin pyramidi. Kun Khefrenistä tuli farao, hän ei halunnut jäädä isäänsä huonommaksi vaan määräsi oman pyramidinsa rakennettavaksi isänsä pyramidin viereen. Khefrenin pyramidi on todellisuudessa aavistuksen verran pienempi kuin Kheopsin, mutta koska se sijaitsee korkeammalla, se näyttää Kheopsin pyramidia suuremmalta.
Kuoltuaan jumalana pidetty farao saatettiin mittavin hautajaisrituaalein ikuiseen lepoon pyramidiin. Khefrenin ruumis tuotiin purjeveneellä kanavaa pitkin hauta-alueelle ja hänet kannettiin hauta-alueen porttina toimivan laaksotemppelin halki. 497 metriä pitkän ylöskulkutien jälkeen faraon ruumis saapui pyramidin juurella olevaan suureen kuolintemppeliin. Tuossa temppelissä egyptiläiset saattoivat myöhemmin rukoilla jumalana pidettyä edesmennyttä faraota ja uhrata hänelle.
Sfinksi sijaitsee Khefrenin ylöskulkutien alussa melko lähellä laaksotemppeliä. Sfinksillä on myös sille omistettu oma temppelinsä lähellä laaksotemppeliä. Temppelin rakennuskivet on saatu kalliomuodostelmasta, johon sfinksi on hakattu. Geologiset tutkimukset ovat osoittaneet, että laaksotemppeli on tehty suurista kivenlohkareista, jotka ovat peräisin samasta kalliokerrostumasta kuin sfinksin yläosa. Sfinksitemppelin kivet on puolestaan louhittu kalliosta silloin, kun kivenhakkaajat olivat jo päässeet syvemmälle kalliopohjaan sfinksin ympärille.
Kukaan ei tiedä, mikä sfinksin ja sen etukäpälien luona olevan temppelin merkitys on. Monissa muinaisissa kulttuureissa leijona symboloi voimaa, joten leijonan ruumiin ja ihmisen kasvojen yhdistäminen patsaaksi voisi hyvinkin symboloida jumalana pidetyn faraon mahtia. Se on kuitenkin voinut olla myös aurinkosymboli, sillä sfinksi katsoo suoraan itään ja kohti nousevaa aurinkoa. Sfinksi saattaakin olla faraon uhrilahja tärkeälle aurinkojumalalle.
Sfinksin kasvot ovat olleet alttiina tuulelle ja hiekalle 4 500 vuotta, ja ne ovat pahoin rapautuneet.
Rankka urakka
Aikanaan sfinksin kalliosta louhineilla egyptiläisillä työläisillä on ollut valtava urakka. Karkeaa työtä tehtiin kivivasaroilla, ja hienotyöstössä käytettiin kuparitalttoja. Alueen kalkkikivi on melko pehmeää, mutta silti kuparitaltat tylsyivät jo muutaman iskun jälkeen niin, että niitä oli teroitettava jatkuvasti.
Egyptologit ovat laskeneet, että sfinksin hakkaaminen kallioon on kestänyt noin sadalta kivenhakkaajalta kolmisen vuotta, eli pyramidityömaihin verrattuna kyse on kuitenkin ollut melko vaatimattomasta hankkeesta.
400 metriä sfinksistä etelään arkeologit ovat löytäneet selviä jälkiä työläisten leiristä. Siellä savesta muuratuissa 50 hengen parakeissa asuivat käsityöläiset, jotka rakensivat Gizan tasangon pyramidit, temppelit ja sfinksin. Työläiskylässä oli tilaa 1 600–2 000 ihmiselle, ja arkeologisten löytöjen pohjalta vaikuttaa siltä, että työläiset eivät olleet orjia. He ovat olleet hyväkuntoisia ja syöneet muun muassa ravitsevaa naudanlihaa.
Kivenhakkaajien työn edetessä kallio muuttui pehmeämmäksi, ja patsaan takaosassa onkin suuri halkeama. Se on ilmeisesti saanut kivenhakkaajat muuttamaan suunnitelmiaan. Heidän on ollut pakko pidentää sfinksin ruumista huomattavasti, koska muuten halkeama olisi tehnyt patsaan takaosan muotoilun mahdottomaksi.
Muutoksen takia sfinksin pää on suhteessa pieni verrattuna sen ruumiiseen ja jalkoihin. Pään pienuus on synnyttänyt teorioita siitä, että sfinksillä olisi joskus ollut isompi pää, joka on sittemmin jouduttu vaihtamaan. Kirjassaan The Sphinx Mystery kirjailija Robert Temple esimerkiksi esittää, että sfinksi olisi alun perin esittänyt Anubista, egyptiläisten kuolemanjumalaa, joka kuvattiin yleensä sakaalina.
Monet uskovat, että sfinksin ovat rakentaneet avaruusoliot tai että se sisältää tietoja Atlantiksesta. Totuus on mitä ilmeisimmin paljon maanläheisempi, mutta tuhansien vuosien tutkimuksista huolimatta jättiläismäinen patsas on yhä pystynyt säilyttämään monia salaisuuksiaan.
Sfinksejä löytyy yhä Egyptin hiekasta
Egyptissä näkee monin paikoin patsaita, joilla on leijonan ruumis ja ihmisen pää.
Gizan suuren sfinksin lisäksi muinaisessa Egyptissä on tehty muitakin sfinksejä.
Gizan tasangon suuren sfinksin myötä ihmiskasvoisista ja leijonavartaloisista patsaista tuli yleinen symboli Egyptissä. Niitä löytyykin edelleen ympäri maata. Marraskuussa 2010 Luxorin kaupungin hiekasta löytyi 12 sfinksiä, joista useimmilta puuttui pää. Sfinkseissä näkyvät kaiverrokset kertovat, että ne on tilannut farao Nektanebos I, joka hallitsi Egyptiä 18 vuotta vuodesta 380 eaa. alkaen. Hänen dynastiansa jäi viimeiseksi mahtavien faraoiden dynastiaksi.
Sfinksit ovat vartioineet tietä, joka on nimetty lukuisissa muinaisissa teksteissä mutta jonka arkeologit ovat löytäneet vasta nyt. Se liittyy merkittävästi pidempään seremonialliseen tiehen, joka kulkee mahtavien Karnakin ja Luxorin temppelien välillä Niilin itärannalla noin 500 kilometriä Gizan tasangolta etelään.
Siellä 1 200 sfinksin kaltaista patsasta on reunustanut kaksi kilometriä pitkää Amon-jumalan ja tämän vaimon Mutin jumalallisia vihkiäisiä symboloivaa reittiä, jota egyptiläiset kulkivat kerran vuodessa.
Tutkijat eivät tiedä, millä nimillä muinaisegyptiläiset kutsuivat näitä hahmoja. Länsimaissa käytetty nimitys ”sfinksi” on peräisin vasta myöhemmästä kreikkalaisesta tarustosta, arabiaksi patsas tunnetaan nimellä Abu al Hul, ”kauhistuttava”.
Farao Khefren rakennutti valtansa ja vaurautensa turvin valtavia monumentteja.
Julma rakennuttaja
Perusteellisista arkeologisista tutkimuksista huolimatta ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, kuka rakennutti sfinksin, milloin ja miksi. Laajimmin hyväksytyn teorian mukaan sfinksi on osa farao Khefrenin hauta monumenttia. Kheopsin poika Khefren hallitsi faraona vuosina 2520–2494 eaa.
Khefrenin kautta pidetään muinaisen Egyptin kulta-aikana. Silloin vallitsi rauha, ja muiden valtioiden kanssa käyty kauppa loi vaurautta ja hyvinvointia. Lähteiden perusteella Khefren oli kuitenkin julma tyranni.
Vieläkin vanhempi?
Sfinksiä on restauroitu moneen otteeseen vuosisatojen varrella, eivätkä kunnostustoimenpiteet aina ole olleet hyväksi.
Yhdysvaltalainen geologi väittää, että sfinksi olisi jopa 9 000 vuotta vanha.
Maallikkojen lisäksi jotkut tutkijat ovat esittäneet sfinksistä toinen toistaan merkillisempiä teorioita. Vuonna 1990 Bostonin yliopistossa opettava geologi Robert Schoch matkusti Egyptiin tutkimaan patsasta, ja hän löysi mielestään selviä merkkejä siitä, että sfinksi olisi paljon vanhempi kuin noin 4 500 vuotta, joka on useimpien egyptologien esittämä arvio.
Schochin mukaan sfinksin kulunutta pintaa eivät selitä vain hiekka ja tuuli vaan myös rajut sateet. Sfinksi sijaitsee Saharan autiomaan ulkolaidalla alueella, joka on ollut 5 000 viime vuotta kuivaa seutua, joten sateen jäljet selittyisivät vain sillä, että sfinksi olisikin paljon vanhempi ja peräisin aiemmalta sateisemmalta kaudelta. Sfinksi voikin olla jopa yli 9 000 vuotta vanha, uskoo Schoch.
Robert Schoch uskoo sateen kuluttaneen sfinksin pintaa.
Viime vuosikymmeninä keskustelu sfinksin iästä on käynyt kuumana, mutta Schoch on varsin yksin väitteissään. Muut tutkijat ovat huomauttaneet, että eroosio voi johtua muistakin tekijöistä ja että muiden löytöjen perusteella sfinksi vaikuttaisi olevan suunnilleen samanikäinen kuin pyramidit.
No jopas!
No jopas! Koska sfinksistä on niin vähän tutkitusti varmaa tietoa, sen tiimoilta on historian saatossa syntynyt monia aivan uskomattomilta tuntuvia väitteitä, joihin jotkut kuitenkin uskovat vakaasti.
Atlantiksen asukkien rakentama?
Yhdysvaltalainen meedio Edgar Cayce väitti saaneensa transsissa ollessaan tietää, että Atlantiksesta paenneet asukkaat louhivat sfinksin yli 12 000 vuotta sitten ja että sfinksin oikean etukäpälän alla on kammio, josta löytyy kadoneesta Atlantiksesta
Punaisen rodun rakentama?
Ranskalainen filosofi ja kirjailija Edouard Schure esitti kirjassaan Les Grands Initiés vuonna 1889, että ensimmäiset egyptiläiset olivat sittemmin kadonnut ”punainen rotu”. Se oli Schuren mukaan yksi maapallon neljästä alkuperäisestä rodusta. Sen louhimalla sfinksillä oli härän ruumis ja kotkan siivet.
Avaruusolioiden rakentama?
Sveitsiläinen Erich von Däniken on kirjoittanut lukuisia kirjoja siitä, kuinka avaruusolennot ovat vierailleet Maassa. Hän väittää, että niin sfinksi kuin pyramiditkin ovat näiden kaukaisten vieraiden rakentamia. Kirjassaan The Eyes of the Sphinx vuodelta 1996 hän esittelee lukuisia ”todisteita” väitteilleen.