Ramses II:n patsas Abu Simbelissä on katsellut tyynenä Niiliä, Egyptin vaurauden lähdettä, jo kolmen vuosi­tuhannen ajan.

© Scanpix/Corbis

Omahyväinen farao Ramses II vahvisti mainettaan kerskumalla

Farao Ramses II hallitsi Egyptiä lähes 67 vuotta, muttei koskaan kyllästynyt ylistämään omia saavutuksiaan. Kukaan toinen farao ei siittänyt yhtä monta lasta tai ollut yhtä urhea soturi kuin Ramses, joka jätti jälkeensä lukemattomia kaiverruksia, temppeleitä, obeliskeja ja valtavia patsaita. Useimmat niistä esittävät häntä itseään.

torstai 25. lokakuuta 2018 teksti Mikkel Larsen

Keväällä 1274 eaa. farao Ramses II johti suuren sotajoukon valloittamaan Etelä-Syyriassa sijaitsevaa Kadešin kaupunkia Egyptin arkkivihollisilta heeteiltä.

Vähän matkan päässä Kadešista Egyptin sotajoukko joutui väijytykseen. Farao ei aikaillut vaan veti rintapanssarin ylleen, hyppäsi taisteluvaunuunsa ja lähti ajamaan kohti valtavaa vihollisjoukkoa kuin sodanjumala Montu konsanaan. 

Hän onnistui lähes yksin kääntämään uhkaavan tappion loistavaksi sotilaalliseksi voitoksi heettien sotilasmahdista. Näin Ramses itse kuvasi voittoaan vuolaissa seinäkirjoituksissa ja korkokuvissa, joita hän antoi kaiverruttaa 67-vuotisen hallintokautensa aikana rakennuttamiensa temppeleiden seiniin:

”Olin aivan yksin, ei ollut ketään muuta. Lukuisa sotajoukkoni oli minut hylännyt, eikä yksikään sotavaunujoukkojeni soturi vilkaissutkaan perääni.”

Omahyväinen Ramses jatkoi kertomalla, kuinka hän Amen-jumalan avulla tuhosi yksin peräti 2 500 vihollisen taisteluvaunua, ilman että yksikään heettisoturi olisi tehnyt vastarintaa. ”He syöksyivät pää edellä virtaan kuin sukeltavat krokotiilit. Tapoin heitä mieleni mukaan.”

Monien muiden lähteiden mukaan Kadešin taistelu päättyi pikemminkin tasapeliin. Ramses teki koko joukon taktisia munauksia, mutta hänen armeijansa välttyi täydelliseltä tuholta, koska heetit ryhtyivät ryöstelemään egyptiläisten leiriä eivätkä sen vuoksi huomanneet egyptiläisiä apujoukkoja, jotka ilmestyivät hätiin viime hetkellä.

Ramses Suuri oli merkittävä henkilö monessakin suhteessa. Hänen 1800-luvulla löydetystä muumiostaan päätellen hän oli noin 170 cm pitkä eli reilusti ajan keskimittaa pitempi. Hänen hiuksensa olivat railakkaan punaiset, ja faraon ikääntyessä hiusten väriä tehostettiin punaisella hennalla. 

Ramseksella oli myös komea kyömynenä ja korkeat poskipäät, mikä näkyy selvästi paitsi hänen muumiostaan myös lukuisista häntä esittävistä patsaista. Niissä kuninkaan huulilla karehtii aina majesteettinen hymy.

Ramses II rakennutti itselleen Luxoriin suuren hauta­temppelin, jota koristivat jättimäiset patsaat.

© Scanpix/Corbis

Farao oli auringonjumalan poika

Ramses II syntyi noin vuonna 1304 eaa., ja hänet nimitettiin jo nuorena isänsä seuraajaksi valtaistuimelle, vaikka hänen äitinsä Tuja ei ollutkaan Seti I:n tärkeimpiä vaimoja. 

Ramses nimitettiin sotajoukkojen päälliköksi vain 10-vuotiaana, ja hän seurasi isäänsä monille sotaretkille Nuubiaan, Palestiinaan ja Syyriaan.

Abydoksessa sijaitsevan temppelin seinäkaiverruksessa Ramses kertoo, kuinka hänen isänsä toi hänet eräänä päivänä alamaistensa eteen ja sanoi: ”Kruunatkaa hänet kuninkaaksi, niin että minä voin nähdä hänen urotekonsa, kun vielä elän!” 

Tämän perusteella histo­rioitsijat uskoivat pitkään, että Seti ja Ramses hallitsivat vuosien ajan yhdessä. Nykyään ollaan kuitenkin toista mieltä. 

Faraota pidettiin auringon­jumala Ran poikana. Hän oli yhdysside jumalten ja ihmisten välillä ja tae siitä, että jumalten tahto toteutui maan päällä. Siksi vallassa saattoi olla vain yksi farao kerrallaan.

Isänsä kuoltua vuoden 1279 eaa. tienoilla Ramseksesta tuli 19. dynastian kolmas farao Ramses I:n ja Seti I:n jälkeen. 24-vuotias farao käynnisti joukon suuria rakennushankkeita, jotka leimasivat koko hänen pitkää hallintokauttaan.

Hän päätti mm. perustaa uuden pääkaupungin Pi-Ramseksen, ”Ramseksen talon”, Niilin suiston koillis­osaan, missä Seti I oli viettänyt kesiä. Pi-­Ramsesta kutsuttiin myös turkoosiksi kaupungiksi, koska monet kaupungin palatseista, temppeleistä ja hallintorakennuksista olivat väriltään turkooseja. 

Uuden politiikan ja talouden keskuksen oli määrä tehdä vaikutus kauneudellaan ja loistollaan, mutta se myös sijaitsi strategisesti tärkeällä paikalla Pohjois-Egyptissä Palestiinaan ja Syyriaan johtavan reitin varrella.

Puolitotuuksia sotamenestyksestä

Faraon tärkein sotilaallinen velvollisuus oli puolustaa valtakuntansa rajoja. Jo hallintokautensa toisena vuonna Ramseksen oli lähdettävä taistelemaan pohjoisesta tulleita, itseään shardanuiksi kutsuvia merirosvoja vastaan, jotka olivat asettuneet Niilin suistoon. 

Sieltä he olivat vuosikausia kiusanneet Egyptin Välimeren rannikkoa. Kyseessä ei ehkä ollut Egyptin sotajoukkojen ja hallitsijan suurin voitto, mutta Ramses ei antanut sen häiritä itseään.

”Merirosvojen rohkeus petti. Aiemmin ei ollut ketään, joka olisi pystynyt vainoamaan heitä ikuisuuksiin. Kun mereltä tulleet urhot ilmestyivät, kukaan ei uskaltanut heitä vastustaa. Mutta hän [farao] on kukistanut heidät urheudella ja voimalla ja tuonut heidät Egyptiin”, antoi Ramses myöhemmin kaiverruttaa Tanisin kaupungista löytyneeseen steeleen eli kivitauluun.

Ramses ei nähtävästi kantanut kaunaa ja pystyi voiton huumassakin ajattelemaan selkeästi, mistä kertoo se, että hän palkkasi monia kukistamiaan merirosvoja palkkasotureiksi armeijaansa. 

Tästä huolimatta kuuluisa Kadešin taistelu kolme vuotta myöhemmin osoittautui nuorelle sotapäällikölle liian suureksi palaksi purtavaksi.

Egypti oli perinteisesti hallinnut suuria alueita Palestiinassa ja Syyriassa, mutta faraoilla oli ollut vaikeuksia ylläpitää rauhaa näissä vasallivaltioissaan. Ramses II:n isä ja edeltäjä Seti I oli tehnyt Lähi-itään monia menestyksekkäitä sotaretkiä mutta ei ollut onnistunut luomaan alueel­le pysyvää rauhaa.

Kapina kyti erityisesti niillä Palestiinan ja Syyrian alueilla, jotka rajoittuivat pohjoisessa heettien valtakuntaan, sen ajan toiseen suurvaltaan. Ramses päätti ratkaista Egyptiin kohdistuvan uhkan pysyvästi, valloittaa uusia alueita ja kasvattaa samalla mainetekojensa määrää.

Etelässä Nuubia oli jo osa Egyptiä, eikä lännessä sijaitsevassa köyhässä Libyassa juurikaan ollut rikkauksia. Niinpä itä oli ainoa suunta laajentaa valtakuntaa ja saavuttaa kunniaa ja mainetta.

Taistelu ei sujunut lainkaan Ramseksen suunnitelmien mukaan, ja hänen suurin voittonsa oli se, että hän piti pintansa vihollista vastaan. 

Muutaman päivän taistelujen jälkeen molempien valtakuntien sotapäälliköt tajusivat, että taistelun jatkaminen oli hyödytöntä. Ramses ja heettikuningas Mutawallis solmivat rauhan, ja farao joukkoineen suuntasi matkansa kiireen vilkkaa kohti kotia.

Egyptiläisten vetäytymisen jälkeen heetit valtasivat välittömästi takaisin Kadešin ympäristön kiistellyt alueet. Siitä huolimatta Ramses palasi kotiin pysty­päin ja kuvasi taistelua hallintokautensa suurimmaksi voitoksi.

Voitto Syyriassa oli elintärkeä, sillä ­ilman sitä hän ei olisi voinut väittää pystyvänsä suojelemaan kansaansa, ja hänen hallintokautensa alkuvaihe olisi saanut ikävän sävyn. 

Faraota pidettiin jumalten jälkeläisenä, mutta hallitsijat paljastivat usein inhimillisyytensä pyrkiessään ylittämään edeltäjiensä saavutukset ja todistamaan suuruutensa.

Nefertari oli Ramses II:n lempivaimo ja ehkä myös poliittinen neuvonantaja.

© Shutterstock

Mainetta monumenteilla

Kaikista Egyptin faraoista Ramses onnistui parhaiten tekemään itsestään kuolemattoman mm. suuntaamalla suuren osan Egyptin talouden ylijäämästä valtaviin rakennusurakoihin.

67-vuotisen hallintokautensa aikana Ramses rakennutti valtavia temppeleitä ja muita rakennuksia laajan valtakuntansa kaukaisimpiinkin kolkkiin. Rakennustyöt rahoitettiin kullalla, jota louhittiin Nuubian rikkaista kultakaivoksista. 

Temppelit rakennettiin yleensä autiomaassa sijaitsevista louhoksista saatavasta hiekka- tai kalkkikivestä, ja niiden ympärillä kohoavat obeliskit hakattiin punertavasta graniitista, jota saatiin Assuanista satojen kilometrien päästä ­Luxorista ja Karnakista. 

Useimmat ­rakennukset omistettiin jumalille, mutta Ramses ei myöskään koskaan jättänyt hyödyntämättä tilaisuutta kehua itseään ja ylistää mittavia urotekojaan.

Suuret rakennelmat pystytettiin Niilin rantamille niin, että raskaat rakennusmateriaalit voitiin kuljettaa jokea pitkin mahdollisimman lähelle työmaata. Itse työmaalla raskaita kivenlohkareita käsiteltiin erilaisten käsikäyttöisten nostureiden ja vinssien avulla. Rakentajilla oli apunaan myös ramppeja, joita pitkin tonnien painoiset kivenjärkäleet saatiin hinattua paikoilleen.

Työvoimana ei käytetty orjia, kuten pitkään luultiin, vaan hyvin koulutettuja ammattilaisia, kuten arkkitehteja, maanmittaajia, käsityöläisiä ja rakennustyöläisiä. Jotkut heistä olivat vakituisia työntekijöitä, mutta useimmat palkattiin enemmän tai vähemmän vapaaehtoisten paikallisten joukosta.

Suurilla rakennustyömailla tarvittiin tuhansia työläisiä, jotka asuivat työmaiden läheisyyteen rakennetuissa kaupungeissa. 

Kaupunkeihin rakennettiin leipomoita, teurastamoita, panimoita, temppeleitä, lääkärin vastaanottoja ja hautaus­maita, ja niissä ehti asua rakentajasukupolvi toisensa jälkeen ennen kuin rakennelmat valmistuivat. 

Tällaisia kaupunkeja on löydetty mm. Gizan pyramidien ja Ramseksen hautatemppelin Ramesseumin yhteydestä Kuninkaiden ja Kuningattarien laaksojen läheisyydestä.

Ramses II:n kädenjälki näkyy myös hautalaaksoissa. Faraon oma hauta Kuninkaiden laaksossa ei ole erityisen hyvin säilynyt, mutta hänen puolisonsa Nefertarin koristeellinen hauta Kuningattarien laaksossa kuuluu muinaisen Egyptin vaikuttavimpiin.

Uskonto vankisti Ramseksen valtaa

Ramses käytti hyväkseen Egyptissä vallinnutta uskonnon ja valtiovallan läheistä suhdetta pönkittääkseen omaa asemaansa. Rakennustöiden ja lahjoitusten avulla hän ujuttautui mukaan Egyptin kolmen suuren jumalan temppelien­ palvonta­menoihin. 

Ne olivat Amenin temppeli Thebassa, Ran (Auringon) temppeli Helio­poliksessa ja Ptahin temppeli Memfiissä. Hän rajoitti ylipappien roolia uskonnollisissa rituaaleissa ja kohotti siten itsensä jumalien ylimmäksi palveljaksi.

Ramses myös korosti perheensä suojelijajumalan Sethin roolia valtionuskonnossa ja nosti itsensä jumalolennoksi ja palvontakultin kohteeksi kaikkialla valta­kunnassa. Hän pystytti ympäri Egyptiä valtavia itseään esittäviä patsaita, jotka korostivat faraon jumalaista olemusta ja rajatonta valtaa.

Patsaat muistuttavat Ramseksen muumiota ja välittävät kuvan komeasta ja vahvaluonteisesta miehestä. Ne eivät välttämättä kuvanneet kohdettaan täysin objektiivisesti, vaan saattoivat olla reippaastikin kaunisteltuja; turhamainen Ramses kuvattiin vielä vanhoilla päivilläänkin nuoreksi ja komeaksi.

Hän ei liioin ujostellut korvata aiempien faraoiden patsaisiin kirjoitettuja nimiä omallaan. Se oli vallitseva tapa, jonka avulla voitiin kierrättää vanhoja, jo unohtuneita faraoita esittäviä patsaita. 

Ramses hallitsi kuitenkin niin pitkään ja rakennutti niin valtavasti uutta, että hän ehti pyyhkiä jäljettömiin lukuisten edeltäjiensä nimen. Niinpä moni farao on jäänyt tuntemattomaksi.

Egyptin vaurauden vuodet

Ramseksen hallintokaudella Egypti koki monta hyvää vuotta, jolloin Niili tulvi yli äyräidensä ja jätti viljelysmaille paksun kerroksen hedelmällistä maata. Lisäksi Ramses oli hallitsijana viisas ja kaukonäköinen. 

Hän edesauttoi Egyptin taloudellista kasvua ja ansaitsi siten kansansa vankkumattoman suosion.

Onni ei kuitenkaan yksin riittänyt. Kadešin jälkeen Ramses onnistui varmistamaan rauhan maan rajoilla, mutta kiistat heettien kanssa jatkuivat, ja Ramses joutui lähtemään monille sota­retkille Palestiinaan ja Syyriaan.

Viimein sekä egyptiläisille että heeteille oli selvää, että kumpikaan osapuoli ei voinut saavuttaa lopullista voittoa. 

Kun heetteihin alkoi lisäksi kohdistua sotilaallista painetta muualta, egyptiläiset ja heetit käynnistivät rauhanneuvottelut. Ramseksen 21. hallintovuonna vuoden 1258 eaa. tienoilla suurvallat solmivat laajan rauhansopimuksen.

Rauha osoittautui pysyväksi. Sopimuksen mukaisesti Ramses luopui vaatimuksistaan Syyriassa sijainneiden alueiden suhteen. Vastineeksi hän sai Egyptille kiinteän rajan koillisessa, mikä takasi alueelle ennenkuulumattoman pitkän rauhan ja vakauden jakson.

Ramses II:n muumio todistaa faraon olleen aikanaan noin 170 cm pitkä ja punatukkainen. Hänellä oli komea kyömynenä ja korkeat poskipäät, mikä näkyy hänen muotokuvistaankin. 

© Heritage Image Partnership

Faraolla riitti puolisoita

Rauhansopimuksen sinetiksi heetti­kuningas antoi Ramsekselle puolisoksi tyttärensä. Heettiprinsessa oli kuitenkin vain yksi Ramseksen monista vaimoista, joista kaksi oli ylitse muiden.

Nefertari oli Ramseksen lempivaimo, jolle farao omisti temppelin Abu Simbelissä sijaitsevasta temppelikompleksista ja joka esiintyy kuvissa usein puolisonsa rinnalla. 

Toinen tärkeä vaimo oli Isetnofret, josta tuli faraon päävaimo Nefertarin kuoleman jälkeen ja joka oli Ramseksen seuraajan ja 13. pojan, prinssi Merenptahin äiti. Ramses avioitui ajan vallitsevan tavan mukaan myös neljän tyttärensä kanssa.

Faraoilla oli usein monia puolisoita. Syynä ei ollut vain se, että he saivat vapaasti valita vaimonsa neitojen joukosta; usein kuninkaallisten avioliittojen taustalla oli myös poliittisia syitä. 

Kukaan toinen Egyptin hallitsija ei kuitenkaan avioi­tunut yhtä ahkerasti kuin Ramses, jolla oli yli sata avioliitoista syntynyttä lasta. Kaikkien lasten nimiä ei tunneta, mutta se tiedetään, että monet heistä nousivat tärkeisiin tehtäviin valtionhallinnossa ja temppeleissä.

Yksi Ramseksen tunnetuimmista lapsista oli Ramseksen ja Isetnofretin poika Khaemwaset I. Häntä pidetään ensimmäisenä egyptologina, koska toimiessaan Ptah-jumalan ylipappina Memfiissä hän tutki vanhoja tekstejä ja korjautti monia vanhoja muistomerkkejä ja auttoi siten säilyttämään vanhaa perintöä.

Pitkäikäinen farao

Vaikka Ramseksella oli lukemattomia lapsia, hän eli pitempään kuin useimmat heistä, moni kruununperijä mukaan lukien. Ramses oli 90-vuotias kuollessaan Pi-Ramseksessa vuonna 1213 eaa. hallittuaan Egyptiä liki 67 vuotta.

Hän jätti jälkeensä suuren valtakunnan, joka oli hyötynyt hänen pitkän valta­kautensa vakaudesta, sekä monia arkkitehtuurin ja taiteen helmiä. 

Hänen ruumiinsa palsamoitiin ja haudattiin suurten juhlamenojen saattelemana Kuninkaiden laaksoon, mistä hänen muumionsa löydettiin yhdessä Seti I:n muumion kanssa vuonna 1881.

Ramses Suuren maine kiiri jo antiikin aikaan Egyptin rajojen ulkopuolelle, mutta vauraudesta huolimatta valtakunnassa iti jo rappion siemen: Ramseksen mittavat rakennushankkeet olivat verottaneet valtion kassaa, eikä valtakunta ollut taloudellisesti niin vakaa kuin miltä se hänen kuollessaan näytti.

Ramseksen poika Merenptah oli valtaistuimelle noustessaan jo noin 60-vuotias. Jonkin aikaa hän onnistui pitämään valtakunnan yhtenäisenä, mutta pian vallasta taistelevien mahtisukujen ja vahvojen vihollisten paine kasvoi liian­ suureksi. Merenptahin kuoleman jälkeen valtakunta romahti.

Laaja perimysriita jakoi 19. dynastian eli Ramses Suuren edustaman kuningas­suvun kahtia, ja vain 33 vuotta hänen kuolemansa jälkeen Egyptin valtaistuimelle nousi toista hallitsijasukua edustava uusi farao.

Lähde faraoiden jalanjäljille …

… ja osallistu BONNIER EXPEDITIONSin seuraavalle seikkailulle Egyptiin!

Vuoden 2018 matkamme oli menestys, ja siksi lähdemme jälleen faraoiden valtakuntaan 9 päivän seikkailulle, joka on TÄYNNÄ historiaa, ylellisyyttä ja unohtumattomia muistoja.

Haluatko mukaan? Varaa matkasi nyt! 

Lue lisää

Bernadette Menu: Ramesses the Great – Warrior and Builder (Thames and Hudson Ltd., 1999). Joyce Tyldesley: Ramesses: Egypt's Greatest Pharaoh (Penguin, 2000).

Ehkä sinua kiinnostaa...