Keväällä 1274 eaa. farao Ramesses II johti suuren sotajoukon valloittamaan Etelä-Syyriassa sijaitsevaa Kadešin kaupunkia Egyptin arkkivihollisilta heeteiltä.
Vähän matkan päässä Kadešista Egyptin sotajoukko joutui väijytykseen. Farao ei aikaillut vaan veti rintapanssarin ylleen, hyppäsi taisteluvaunuunsa ja lähti ajamaan kohti valtavaa vihollisjoukkoa kuin sodanjumala Montu konsanaan.
Hän onnistui lähes yksin kääntämään uhkaavan tappion loistavaksi sotilaalliseksi voitoksi heettien sotilasmahdista. Näin Ramesses itse kuvasi voittoaan vuolaissa seinäkirjoituksissa ja korkokuvissa, joita hän antoi kaiverruttaa 67-vuotisen hallintokautensa aikana rakennuttamiensa temppeleiden seiniin:
”Olin aivan yksin, ei ollut ketään muuta. Lukuisa sotajoukkoni oli minut hylännyt, eikä yksikään sotavaunujoukkojeni soturi vilkaissutkaan perääni.”
Omahyväinen Ramesses jatkoi kertomalla, kuinka hän Amen-jumalan avulla tuhosi yksin peräti 2 500 vihollisen taisteluvaunua, ilman että yksikään heettisoturi olisi tehnyt vastarintaa. ”He syöksyivät pää edellä virtaan kuin sukeltavat krokotiilit. Tapoin heitä mieleni mukaan.”
Monien muiden lähteiden mukaan Kadešin taistelu päättyi pikemminkin tasapeliin. Ramesses teki koko joukon taktisia munauksia, mutta hänen armeijansa välttyi täydelliseltä tuholta, koska heetit ryhtyivät ryöstelemään egyptiläisten leiriä eivätkä sen vuoksi huomanneet egyptiläisiä apujoukkoja, jotka ilmestyivät hätiin viime hetkellä.
Ramesses Suuri oli merkittävä henkilö monessakin suhteessa. Hänen 1800-luvulla löydetystä muumiostaan päätellen hän oli noin 170 cm pitkä eli reilusti ajan keskimittaa pitempi. Hänen hiuksensa olivat railakkaan punaiset, ja faraon ikääntyessä hiusten väriä tehostettiin punaisella hennalla.
Ramesseksella oli myös komea kyömynenä ja korkeat poskipäät, mikä näkyy selvästi paitsi hänen muumiostaan myös lukuisista häntä esittävistä patsaista. Niissä kuninkaan huulilla karehtii aina majesteettinen hymy.
Farao oli auringonjumalan poika
Ramesses II syntyi noin vuonna 1304 eaa., ja hänet nimitettiin jo nuorena isänsä seuraajaksi valtaistuimelle, vaikka hänen äitinsä Tuja ei ollutkaan Seti I:n tärkeimpiä vaimoja.
Ramesses nimitettiin sotajoukkojen päälliköksi vain 10-vuotiaana, ja hän seurasi isäänsä monille sotaretkille Nuubiaan, Palestiinaan ja Syyriaan.
Abydoksessa sijaitsevan temppelin seinäkaiverruksessa Ramesses kertoo, kuinka hänen isänsä toi hänet eräänä päivänä alamaistensa eteen ja sanoi: ”Kruunatkaa hänet kuninkaaksi, niin että minä voin nähdä hänen urotekonsa, kun vielä elän!”
Tämän perusteella historioitsijat uskoivat pitkään, että Seti ja Ramesses hallitsivat vuosien ajan yhdessä. Nykyään ollaan kuitenkin toista mieltä.
Faraota pidettiin auringonjumala Ran poikana. Hän oli yhdysside jumalten ja ihmisten välillä ja tae siitä, että jumalten tahto toteutui maan päällä. Siksi vallassa saattoi olla vain yksi farao kerrallaan.
Isänsä kuoltua vuoden 1279 eaa. tienoilla Ramesseksesta tuli 19. dynastian kolmas farao Ramesses I:n ja Seti I:n jälkeen. 24-vuotias farao käynnisti joukon suuria rakennushankkeita, jotka leimasivat koko hänen pitkää hallintokauttaan.
Hän päätti mm. perustaa uuden pääkaupungin Pi-Ramesseksen, ”Ramesseksen talon”, Niilin suiston koillisosaan, missä Seti I oli viettänyt kesiä. Pi-Ramessesta kutsuttiin myös turkoosiksi kaupungiksi, koska monet kaupungin palatseista, temppeleistä ja hallintorakennuksista olivat väriltään turkooseja.
Uuden politiikan ja talouden keskuksen oli määrä tehdä vaikutus kauneudellaan ja loistollaan, mutta se myös sijaitsi strategisesti tärkeällä paikalla Pohjois-Egyptissä Palestiinaan ja Syyriaan johtavan reitin varrella.
Puolitotuuksia sotamenestyksestä
Faraon tärkein sotilaallinen velvollisuus oli puolustaa valtakuntansa rajoja. Jo hallintokautensa toisena vuonna Ramesseksen oli lähdettävä taistelemaan pohjoisesta tulleita, itseään shardanuiksi kutsuvia merirosvoja vastaan, jotka olivat asettuneet Niilin suistoon.
Sieltä he olivat vuosikausia kiusanneet Egyptin Välimeren rannikkoa. Kyseessä ei ehkä ollut Egyptin sotajoukkojen ja hallitsijan suurin voitto, mutta Ramesses ei antanut sen häiritä itseään.
Ramesses II kehuskeli voittaneensa vihollisensa Kadešin taistelussa käytännössä yksin. Kuva Abu Simbelin temppelissä olevan reliefin mukaan.
”Merirosvojen rohkeus petti. Aiemmin ei ollut ketään, joka olisi pystynyt vainoamaan heitä ikuisuuksiin. Kun mereltä tulleet urhot ilmestyivät, kukaan ei uskaltanut heitä vastustaa. Mutta hän [farao] on kukistanut heidät urheudella ja voimalla ja tuonut heidät Egyptiin”, antoi Ramesses myöhemmin kaiverruttaa Tanisin kaupungista löytyneeseen steeleen eli kivitauluun.
Ramesses ei nähtävästi kantanut kaunaa ja pystyi voiton huumassakin ajattelemaan selkeästi, mistä kertoo se, että hän palkkasi monia kukistamiaan merirosvoja palkkasotureiksi armeijaansa.
Tästä huolimatta kuuluisa Kadešin taistelu kolme vuotta myöhemmin osoittautui nuorelle sotapäällikölle liian suureksi palaksi purtavaksi.
Egypti oli perinteisesti hallinnut suuria alueita Palestiinassa ja Syyriassa, mutta faraoilla oli ollut vaikeuksia ylläpitää rauhaa näissä vasallivaltioissaan. Ramesses II:n isä ja edeltäjä Seti I oli tehnyt Lähi-itään monia menestyksekkäitä sotaretkiä mutta ei ollut onnistunut luomaan alueelle pysyvää rauhaa.
Kapina kyti erityisesti niillä Palestiinan ja Syyrian alueilla, jotka rajoittuivat pohjoisessa heettien valtakuntaan, sen ajan toiseen suurvaltaan. Ramesses päätti ratkaista Egyptiin kohdistuvan uhkan pysyvästi, valloittaa uusia alueita ja kasvattaa samalla mainetekojensa määrää.
Etelässä Nuubia oli jo osa Egyptiä, eikä lännessä sijaitsevassa köyhässä Libyassa juurikaan ollut rikkauksia. Niinpä itä oli ainoa suunta laajentaa valtakuntaa ja saavuttaa kunniaa ja mainetta.
Taistelu ei sujunut lainkaan Ramesseksen suunnitelmien mukaan, ja hänen suurin voittonsa oli se, että hän piti pintansa vihollista vastaan.
Muutaman päivän taistelujen jälkeen molempien valtakuntien sotapäälliköt tajusivat, että taistelun jatkaminen oli hyödytöntä. Ramesses ja heettikuningas Mutawallis solmivat rauhan, ja farao joukkoineen suuntasi matkansa kiireen vilkkaa kohti kotia.
Egyptiläisten vetäytymisen jälkeen heetit valtasivat välittömästi takaisin Kadešin ympäristön kiistellyt alueet. Siitä huolimatta Ramesses palasi kotiin pystypäin ja kuvasi taistelua hallintokautensa suurimmaksi voitoksi.
Voitto Syyriassa oli elintärkeä, sillä ilman sitä hän ei olisi voinut väittää pystyvänsä suojelemaan kansaansa, ja hänen hallintokautensa alkuvaihe olisi saanut ikävän sävyn.
Faraota pidettiin jumalten jälkeläisenä, mutta hallitsijat paljastivat usein inhimillisyytensä pyrkiessään ylittämään edeltäjiensä saavutukset ja todistamaan suuruutensa.
Ramesses II:n muumio todistaa faraon olleen aikanaan noin 170 cm pitkä ja punatukkainen. Hänellä oli komea kyömynenä ja korkeat poskipäät, mikä näkyy hänen muotokuvistaankin.
Mainetta monumenteilla
Kaikista Egyptin faraoista Ramesses onnistui parhaiten tekemään itsestään kuolemattoman mm. suuntaamalla suuren osan Egyptin talouden ylijäämästä valtaviin rakennusurakoihin.
67-vuotisen hallintokautensa aikana Ramesses rakennutti valtavia temppeleitä ja muita rakennuksia laajan valtakuntansa kaukaisimpiinkin kolkkiin. Rakennustyöt rahoitettiin kullalla, jota louhittiin Nuubian rikkaista kultakaivoksista.
Temppelit rakennettiin yleensä autiomaassa sijaitsevista louhoksista saatavasta hiekka- tai kalkkikivestä, ja niiden ympärillä kohoavat obeliskit hakattiin punertavasta graniitista, jota saatiin Assuanista satojen kilometrien päästä Luxorista ja Karnakista.
Useimmat rakennukset omistettiin jumalille, mutta Ramesses ei myöskään koskaan jättänyt hyödyntämättä tilaisuutta kehua itseään ja ylistää mittavia urotekojaan.
Suuret rakennelmat pystytettiin Niilin rantamille niin, että raskaat rakennusmateriaalit voitiin kuljettaa jokea pitkin mahdollisimman lähelle työmaata. Itse työmaalla raskaita kivenlohkareita käsiteltiin erilaisten käsikäyttöisten nostureiden ja vinssien avulla. Rakentajilla oli apunaan myös ramppeja, joita pitkin tonnien painoiset kivenjärkäleet saatiin hinattua paikoilleen.
Työvoimana ei käytetty orjia, kuten pitkään luultiin, vaan hyvin koulutettuja ammattilaisia, kuten arkkitehteja, maanmittaajia, käsityöläisiä ja rakennustyöläisiä. Jotkut heistä olivat vakituisia työntekijöitä, mutta useimmat palkattiin enemmän tai vähemmän vapaaehtoisten paikallisten joukosta.
Suurilla rakennustyömailla tarvittiin tuhansia työläisiä, jotka asuivat työmaiden läheisyyteen rakennetuissa kaupungeissa.
Kaupunkeihin rakennettiin leipomoita, teurastamoita, panimoita, temppeleitä, lääkärin vastaanottoja ja hautausmaita, ja niissä ehti asua rakentajasukupolvi toisensa jälkeen ennen kuin rakennelmat valmistuivat.
Tällaisia kaupunkeja on löydetty mm. Gizan pyramidien ja Ramesseksen hautatemppelin Ramesseumin yhteydestä Kuninkaiden ja Kuningattarien laaksojen läheisyydestä.
Ramesses II:n kädenjälki näkyy myös hautalaaksoissa. Faraon oma hauta Kuninkaiden laaksossa ei ole erityisen hyvin säilynyt, mutta hänen puolisonsa Nefertarin koristeellinen hauta Kuningattarien laaksossa kuuluu muinaisen Egyptin vaikuttavimpiin.
Uskonto vankisti Ramesseksen valtaa
Ramesses käytti hyväkseen Egyptissä vallinnutta uskonnon ja valtiovallan läheistä suhdetta pönkittääkseen omaa asemaansa. Rakennustöiden ja lahjoitusten avulla hän ujuttautui mukaan Egyptin kolmen suuren jumalan temppelien palvontamenoihin.
Ne olivat Amenin temppeli Thebassa, Ran (Auringon) temppeli Heliopoliksessa ja Ptahin temppeli Memfiissä. Hän rajoitti ylipappien roolia uskonnollisissa rituaaleissa ja kohotti siten itsensä jumalien ylimmäksi palveljaksi.
Ramesses myös korosti perheensä suojelijajumalan Sethin roolia valtionuskonnossa ja nosti itsensä jumalolennoksi ja palvontakultin kohteeksi kaikkialla valtakunnassa. Hän pystytti ympäri Egyptiä valtavia itseään esittäviä patsaita, jotka korostivat faraon jumalaista olemusta ja rajatonta valtaa.
Patsaat muistuttavat Ramesseksen muumiota ja välittävät kuvan komeasta ja vahvaluonteisesta miehestä. Ne eivät välttämättä kuvanneet kohdettaan täysin objektiivisesti, vaan saattoivat olla reippaastikin kaunisteltuja; turhamainen Ramesses kuvattiin vielä vanhoilla päivilläänkin nuoreksi ja komeaksi.
Hän ei liioin ujostellut korvata aiempien faraoiden patsaisiin kirjoitettuja nimiä omallaan. Se oli vallitseva tapa, jonka avulla voitiin kierrättää vanhoja, jo unohtuneita faraoita esittäviä patsaita.
Ramesses hallitsi kuitenkin niin pitkään ja rakennutti niin valtavasti uutta, että hän ehti pyyhkiä jäljettömiin lukuisten edeltäjiensä nimen. Niinpä moni farao on jäänyt tuntemattomaksi.
Egyptin vaurauden vuodet
Ramesseksen hallintokaudella Egypti koki monta hyvää vuotta, jolloin Niili tulvi yli äyräidensä ja jätti viljelysmaille paksun kerroksen hedelmällistä maata. Lisäksi Ramesses oli hallitsijana viisas ja kaukonäköinen.
Hän edesauttoi Egyptin taloudellista kasvua ja ansaitsi siten kansansa vankkumattoman suosion.
Onni ei kuitenkaan yksin riittänyt. Kadešin jälkeen Ramesses onnistui varmistamaan rauhan maan rajoilla, mutta kiistat heettien kanssa jatkuivat, ja Ramesses joutui lähtemään monille sotaretkille Palestiinaan ja Syyriaan.
Viimein sekä egyptiläisille että heeteille oli selvää, että kumpikaan osapuoli ei voinut saavuttaa lopullista voittoa.
Kun heetteihin alkoi lisäksi kohdistua sotilaallista painetta muualta, egyptiläiset ja heetit käynnistivät rauhanneuvottelut. Ramesseksen 21. hallintovuonna vuoden 1258 eaa. tienoilla suurvallat solmivat laajan rauhansopimuksen.
Rauha osoittautui pysyväksi. Sopimuksen mukaisesti Ramesses luopui vaatimuksistaan Syyriassa sijainneiden alueiden suhteen. Vastineeksi hän sai Egyptille kiinteän rajan koillisessa, mikä takasi alueelle ennenkuulumattoman pitkän rauhan ja vakauden jakson.
Nefertari oli Ramesses II:n lempivaimo ja ehkä myös poliittinen neuvonantaja.
Kuningatar järjesti miehelleen vaimon
Nefertari (n. 1300–1250 eaa.) oli Ramesseksen lempivaimo. Hänestä tuli jumalatar jo eläessään, ja hän sai temppelin Abu Simbeliin. Nefertari merkitsee ”kaunista seuralaista”, mutta hänen virallinen arvonimensä oli ”Suuri kuninkaallinen vaimo”.
Hallitsijapari avioitui, kun Nefertari oli 13- ja Ramesses 15-vuotias, ja he saivat ainakin neljä poikaa ja kaksi tytärtä. Nefertari kuvataan usein miehensä rinnalla, jopa saman kokoisena, ja hän otti ilmeisesti aktiivisesti osaa politiikkaan.
Vanhojen lähteiden mukaan hän esimerkiksi vaikutti heettiläisten kanssa tehdyn rauhansopimuksen sisältöön, jonka nojalla Ramesses muun muassa nai heettiprinsessan.
Nefertarin hauta on Egyptin kauneimpia, ja sen seiniin on kirjoitettu Ramesseksen surunvalitus: ”Kuollessaan hän vei sydämeni mukanaan.”
Faraolla riitti puolisoita
Rauhansopimuksen sinetiksi heettikuningas antoi Ramessekselle puolisoksi tyttärensä. Heettiprinsessa oli kuitenkin vain yksi Ramesseksen monista vaimoista, joista kaksi oli ylitse muiden.
Nefertari oli Ramesseksen lempivaimo, jolle farao omisti temppelin Abu Simbelissä sijaitsevasta temppelikompleksista ja joka esiintyy kuvissa usein puolisonsa rinnalla.
Toinen tärkeä vaimo oli Isetnofret, josta tuli faraon päävaimo Nefertarin kuoleman jälkeen ja joka oli Ramesseksen seuraajan ja 13. pojan, prinssi Merenptahin äiti. Ramesses avioitui ajan vallitsevan tavan mukaan myös neljän tyttärensä kanssa.
Faraoilla oli usein monia puolisoita. Syynä ei ollut vain se, että he saivat vapaasti valita vaimonsa neitojen joukosta; usein kuninkaallisten avioliittojen taustalla oli myös poliittisia syitä.
Kukaan toinen Egyptin hallitsija ei kuitenkaan avioitunut yhtä ahkerasti kuin Ramesses, jolla oli yli sata avioliitoista syntynyttä lasta. Kaikkien lasten nimiä ei tunneta, mutta se tiedetään, että monet heistä nousivat tärkeisiin tehtäviin valtionhallinnossa ja temppeleissä.
Yksi Ramesseksen tunnetuimmista lapsista oli Ramesseksen ja Isetnofretin poika Khaemwaset I. Häntä pidetään ensimmäisenä egyptologina, koska toimiessaan Ptah-jumalan ylipappina Memfiissä hän tutki vanhoja tekstejä ja korjautti monia vanhoja muistomerkkejä ja auttoi siten säilyttämään vanhaa perintöä.
Maailman vanhin rauhansopimus vuodelta 1258 eaa. Kopio sopimuksesta koristaa YK:n päämajaa New Yorkissa.
Pitkäikäinen farao
Vaikka Ramesseksella oli lukemattomia lapsia, hän eli pitempään kuin useimmat heistä, moni kruununperijä mukaan lukien. Ramesses oli 90-vuotias kuollessaan Pi-Ramesseksessa vuonna 1213 eaa. hallittuaan Egyptiä liki 67 vuotta.
Hän jätti jälkeensä suuren valtakunnan, joka oli hyötynyt hänen pitkän valtakautensa vakaudesta, sekä monia arkkitehtuurin ja taiteen helmiä.
Hänen ruumiinsa palsamoitiin ja haudattiin suurten juhlamenojen saattelemana Kuninkaiden laaksoon, mistä hänen muumionsa löydettiin yhdessä Seti I:n muumion kanssa vuonna 1881.
Ramesses Suuren maine kiiri jo antiikin aikaan Egyptin rajojen ulkopuolelle, mutta vauraudesta huolimatta valtakunnassa iti jo rappion siemen: Ramesseksen mittavat rakennushankkeet olivat verottaneet valtion kassaa, eikä valtakunta ollut taloudellisesti niin vakaa kuin miltä se hänen kuollessaan näytti.
Ramesseksen poika Merenptah oli valtaistuimelle noustessaan jo noin 60-vuotias. Jonkin aikaa hän onnistui pitämään valtakunnan yhtenäisenä, mutta pian vallasta taistelevien mahtisukujen ja vahvojen vihollisten paine kasvoi liian suureksi. Merenptahin kuoleman jälkeen valtakunta romahti.
Laaja perimysriita jakoi 19. dynastian eli Ramesses Suuren edustaman kuningassuvun kahtia, ja vain 33 vuotta hänen kuolemansa jälkeen Egyptin valtaistuimelle nousi toista hallitsijasukua edustava uusi farao.