Egyptiläinen perheenäiti seisoi keittiössään muinaisessa Thebassa. Olkikaton läpi siivilöityvät auringonsäteet raidoittivat naisen selkää, kun hän kumartui suuren saviruukun ylle.
Hänellä oli kädessään leipä, jonka hän oli vastikään ottanut talon kiviuunista. Nainen repi vielä lämpimästä leivästä pieniä palasia ja pudotteli niitä vedellä täytettyyn ruukkuun.
Kun hän oli murentanut koko leivän veteen ja sekoittanut sen puuromaiseksi massaksi, hän nosti ruukun syrjään. Keittiön lämmössä puuro lähti pian käymään.
Päivän tärkein työ oli tehty. Viikon kuluttua perhe saisi sammuttaa janonsa sakealla, maukkaalla ja hieman luontaista alkoholia sisältävällä oluella.
Olut oli käypää valuuttaa
Niiliä pidettiin Egyptin vaurauden lähteenä, ja olutta voidaan puolestaan hyvällä syyllä pitää muinaisen Egyptin elinehtona.
Sitä juotiin useita litroja päivässä, ja se oli yhtä lailla miesten, naisten ja lastenkin juomaa perheen varallisuudesta riippumatta.
Egyptiläiset joivat olutta suoraan ruukusta – pillillä.
Kaikki sammuttivat mieluiten janonsa oluella, vaikka joen varrella asuttiinkin, sillä sekä viemärinä että kaatopaikkana toimivan Niilin vesi oli sellaisenaan vaarallista juotavaksi.
Oluen valmistuksessa bakteerit kuitenkin kuolivat käymisprosessin aikana. Egyptiläiset eivät toki vielä ymmärtäneet mikrobien toimintaa, mutta sukupolvien kokemus oli opettanut heille, että olutta juovissa perheissä ei sairastettu niin usein.
Olutta pidettiin tehokkaana lääkkeenä, joka vahvisti elimistöä. Lähemmäs sadan egyptiläisen lääkkeen tiedetään sisältäneen olutta, ja noin vuodelta 1500 eaa. peräisin olevien muistiinpanojen mukaan noin joka seitsemännelle potilaalle määrättiin olutpitoista lääkettä.
Eräs lääkäri kirjoitti yli 5 000 vuotta sitten: ”Olut pitää kan [sielun] tasapainossa maksan ja veren kanssa. Lisäksi se pitää sekä veren että elimistön terveenä ja vahvana.”
Egyptiläiset olivat ensimmäisiä kansoja, jotka panivat olutta. Arkeologisten löytöjen perusteella uskotaan, että oluen paneminen on aloitettu Niilin rannoilla jo 7 000 vuotta sitten.
Oluella oli tärkeä asema faraoiden valtakunnan kasvaessa ja vaurastuessa. Esimerkiksi pyramidit olisivat tuskin syntyneet ilman olutta.
Faraoiden jättiläismäisiä hautamonumentteja rakentavat käsityöläiset saivat näet palkkansa rahan sijaan elintarvikkeina, muun muassa oluena.
Leipä muuttui olueksi seitsemässä päivässä
Egyptiläiset leipoivat tuoreista jauhoista leipää ja muuttivat sen seitsemässä päivässä kuohuvaksi olueksi. Olutta pantiin yleensä kotona keittiössä, mutta ympäri maata oli myös suuria panimoita.
1 Oluenpano alkoi leivän leipomisella. Vielä lämmin leipä murennettiin suureen ruukkuun ja sekoitettiin veteen.
2 Samea leipäpuuro nostettiin syrjään ja ruukku peitettiin kankaalla. Puuron annettiin seistä ja käydä rauhassa.
3 Parin päivän päästä puuro siivilöitiin laakean korin läpi ja siihen lisättiin hedelmiä, mausteita ja väriaineita.
4 Kun puuro oli seissyt vielä viisi päivää, se suodatettiin kankaan läpi ja neste kaadettiin ruukkuihin. Olut oli valmista.
Heille tarjoiltiin kolmesti päivässä sovittu määrä kuohuvaa olutta. Myös monista muista töistä maksettiin muinaisessa Egyptissä elintarvikkeilla, ja vähimmäispalkka oli kaksi annosta olutta päivässä.
Kun seteleitä tai kolikoita ei ollut, ruokaa, vaatteita ja tarve-esineitä ostettiin usein Theban, Memfisin ja muiden kaupunkien toreilta kotona pannulla oluella.
Olut ei kuitenkaan ollut egyptiläisille vain maksuväline ja arkinen janonsammuttaja, vaan sillä myös juhlistettiin erityisiä tapahtumia ja merkkipäiviä – ja siitä humalluttiin.
Häitä varten Egyptissä valmistettiin erityistä morsiusolutta, jota juotiin juhlissa suuria määriä.
Kun nuori vaimo sitten valmistautui synnyttämään perheen ensimmäistä lasta, hän sai niin sanottua ”tuskaolutta” hermojensa rauhoittamiseksi ja pelättyjen synnytyskipujen turruttamiseksi.
Hieroglyfi ”heket” tarkoitti olutta, ja se muistutti alassuin olevaa nykyaikaista olutlasia.
Egyptiläiset saivat olutta mukaansa jopa viimeiselle matkalleen, jottei heille tulisi tuonpuoleisessakaan jano. Egyptiläiset pitivät siis olutta tärkeänä merkitykselliselle ja onnelliselle elämälle.
Vanhan sanonnan mukaan: ”Älä koskaan lakkaa juomasta olutta. Syö hyvin, iloitse puolisosi kanssa ja vietä hyvää elämää.”
Okra teki oluesta verenpunaista
Thebalaisen perheenäidin olutruukku oli seissyt käymässä kaksi päivää, ja nyt oli aika lisätä seokseen makuaineita.
Nainen lämmitti toisen ruukun ja asetti sen päälle laakean korsista punotun korin. Sitten hän kaatoi varovasti puuron korin läpi siivilöidäkseen pois sen joukosta karkeat jyvät ja leivän kovat reunat.
Kun neste oli valunut lämpimään ruukkuun, hän sekoitti siihen maukkaita taateleita sekä okraa, joka antoi oluelle arvostetun verenpunaisen värin.
Seuraavat viisi päivää olut saisi imeä itseensä lisää makuja ja väriä.
Sadonkorjuusta jäi viljaan bakteereja, jotka tekivät oluesta antibioottista.
Olut paransi naisten asemaa
Oluen valmistaminen oli naisten tärkein tehtävä, ja oluenpano edisti osaltaan sukupuolten välistä tasa-arvoa, koska naiset saattoivat ostaa valmistamansa oluen myymisestä saamillaan rahoilla tavaroita siinä missä miehetkin.
Egyptiläisnaiset eivät valmistaneet vain yhdenlaista olutta, vaan papyruskääröjen ja seinäkaiverrosten perusteella tiedetään, että muinaisessa Egyptissä on ollut varsin monipuolinen olutvalikoima.
Vaikka oluen valmistukseen käytettiin pääasiassa vehnästä ja ohrasta leivottua leipää, olutta oli saatavilla vaikka minkä makuisena.
Joskus sitä maustettiin taateleilla, joskus viinirypäleillä, yrteillä, rusinoilla tai sellerillä. Olutta oli niin vaaleaa kuin tummaakin, oli ”ikuisuusolutta”, ”olutta, joka ei koskaan pilaannu” ja suosittua bouzaa, joka maustettiin mintulla, sitruunanlehdillä tai pippurilla.
Bouza oli paksua kuin velli, kun taas monet muut oluet olivat nestemäisiä ja helmeileviä kuten nykyoluet. Eräästä erikoisoluesta käytettiin nimitystä ”satakielen äiti”, koska se kirjoitusten mukaan sai ”juopuneet laulamaan”.
”Onnellisella miehellä on suu täynnä olutta.”
Oluen panemisen menetelmät eivät juuri muuttuneet 7 000 vuoteen, mutta vähitellen oluen kysyntä kasvoi niin suureksi, ettei sitä enää pystytty tyydyttämään pelkällä kotivalmistuksella.
Oluen suosion kasvaessa suuri osa valmistuksesta siirtyi kaupunkilaiskotien vaatimattomista keittiöistä varsinaisiin panimoihin, joita perustettiin kaikkialle Egyptiin.
Panimoissa oli töissä sekä naisia että miehiä, ja ne tuottivat olutta myös vietäväksi muun muassa Lähi-itään.
Yksi suurimmista löydetyistä vanhoista panimoista sijaitsee Nekhenin muinaiskaupungissa, joka oli Ylä-Egyptin pää kaupunki vuoden 3000 eaa. tienoilla. Arkeologit ovat löytäneet sieltä valtavia 65 litran saviruukkuja.
Tutkijat arvioivat, että kyseisessä panimossa valmistettiin noin 2 500 litraa olutta päivässä. Abydosin kaupungista on löytynyt kaksi samankaltaista panimoa, joista toisen päivätuotanto oli myös 2 500 ja toisen 1 700 litraa.
Muinaisessa Egyptissä myös riitti oluen juojia. Vaikka farao ja muu yläluokka joivat usein viiniä, monet egyptiläiset hallitsijat joivat mielellään myös olutta.
Ehkä heidän juomavalintaansa selittää vanha egyptiläinen sanonta, jonka mukaan ”onnellisella miehellä on suu täynnä olutta”.
Silloin tällöin olutta toki juotiin liikaakin, ja humalaiset olivatkin tavallinen näky katukuvassa. Kreikkalainen filosofi Aristoteles kuvaili 300-luvulla eaa.:
”He [egyptiläiset], jotka juovat olutta, kaatuvat selälleen ja makaavat kasvot kohti taivasta.” Onneksi egyptiläisillä oli myös keinonsa krapulaa vastaan.
Vuonna 2015 Oxfordin yliopiston tutkijat käänsivät 4 000 vuotta vanhan papyruskäärön tekstin, jonka mukaan pahimmankin päänsäryn voi karkottaa asettamalla päähänsä laakerinlehtikranssin.
Hathor-jumalatarta juhlistettiin juoden
Thebalainen perheenäiti haistoi olutruukkuaan ja hymyili tyytyväisenä. Olut oli käynyt riittävästi.
Niinpä hän otti esille kaksi mukia tarjotakseen vastapantua olutta saman tien lapsilleen.
Olut piti tosin siivilöidä vielä toistamiseen, tällä kertaa pellavakankaan läpi, ja kestäisi koko yön, ennen kuin ruukun koko sisältö olisi siivilöitynyt.
Pari mukillista hän sai silti pian tarjottua lapsilleen. Lapset imaisivat nopeasti oluen katkaistuista korsista valmistetuilla pilleillä ja juoksivat sitten takaisin leikkeihinsä. Keittiön lattialla oli toinen astia.
Se oli täynnä ohranjyviä, jotka oli tarkoitus jauhaa ja leipoa uudeksi leiväksi. Tavallisesti nainen olisi komentanut keittiöorjan jauhamaan ne saman tien, jotta hän pääsisi nopeasti taas panemaan uutta annosta olutta, mutta nyt olikin juhlapäivä.
Nainen koppasi kainaloonsa sinetöidyn ruukun, jossa oli valmiiksi pantua punaista olutta, ja lähti kaupungille.
Theban kadut kuhisivat elämää, koska oli vuoden ensimmäisen kuukauden eli Thotin 20. päivä, jolloin kaupunkilaiset viettivät ilon, äitiyden, musiikin ja rakkauden jumalatar Hathorin kunniaksi uskonnollista juhlaa nimeltä ”Hathorin humala”.
Jotkut juhlivat juomalla itsensä tolkuttomaan humalaan kotonaan, jotkut taas menivät Hathorin kunniaksi rakennettuun Mut-temppeliin.
Olutruukkua kantava perheenäitikin liittyi ihmisvirtaan, joka kiemurteli katuja pitkin kohti temppeliä.
Kerran vuodessa egyptiläiset joivat itsensä tolkuttomaan humalaan estääkseen jumalatar Hathoria muuttumasta verenhimoiseksi Sakhmet-leijonaksi.
Niilin vesi muuttui olueksi
Hathor-jumalattaren tarinan tunteminen auttaa ymmärtämään egyptiläisten oluenjuontia. Hathor oli auringonjumala Ran tytär.
Ran kerrotaan vihastuneen egyptiläisille niin, että hän pyysi Hathoria muuntautumaan Sakhmet-nimiseksi naarasleijonaksi ja tappamaan kaikki Niilin varren kaupunkien ihmiset.
Niin Sakhmet alkoi levittää pelkoa ja kuolemaa egyptiläisten keskuudessa. Kun Ra sitten pyysi häntä lopettamaan, Sakhmetin verenhimo oli yltynyt niin, ettei hän enää totellutkaan Rata.
Silloin Ra muutti muiden jumalien kanssa Niilin veden verenpunaiseksi olueksi huijatakseen Sakhmetia. Tämä luulikin virtaa vereksi, joi sitä himoiten ja humaltui niin, että unohti täysin tappamisen.
Raivoisa Sakhmet-leijona muuttui taas helläksi Hathor-jumalattareksi, ja niin ihmiset pelastuivat.
”Hathorin humala” ei siis ollut vain tekosyy ryypiskellä, vaan okran punastuttamaa olutta juotiin uskonnollisista syistä runsain mitoin, jotta verenhimoinen Sakhmet ei enää koskaan palaisi.
Egyptiläiset uskoivat, että tanssimalla, syömällä ja juomalla he voisivat pelastaa ihmiskunnan tuholta. Juhlan ainoa sääntö oli, että kaikkien oli juotava olutta, kunnes he eivät enää pysyneet tolpillaan.
Egyptiläisestä haudasta löytyneessä seinämaalauksessa on esimerkiksi kuvattu rikas nainen oksentamassa juomisen jälkeen.
”Hathorin humala” oli yksi vuoden ehdottomista kohokohdista, ja sitä juhlimaan kokoontui tuhatmäärin juhlapukuisia ja iloisesti humaltuvia ihmisiä.
Kreikkalainen Herodotos kirjoitti vuonna 440 eaa., että Mut-temppelin tienoilla saattoi juhlia jopa lähes 700 000 ihmistä. Hän korosti kuitenkin, että Hathorin juhlia vietettiin kaikkialla Egyptissä.
Uskonnolliset olutjuhlat aloitettiin musiikilla, ja juhlien aikana kukkasin koristautuneet tarjoilijattaret kantoivat ihmisille rajattomasti olutta. Oluen alkoholiprosentti saattoi nousta jopa kuuteen, joten sen juomisella oli seurauksensa.
Humalan yltyessä estot vähenivät, ja muinaisen Egyptin uskonnollisten laulutekstien perusteella satunnainen seksi julkisella paikalla oli juhlien aikaan tyypillistä. Silläkin kunnioitettiin rakkaudenjumalatar Hathoria.
Kleopatra pani oluen verolle
Thebalainen perheenäiti heräsi helvetilliseen rummunpärinään. Hänen päässään takoi, ja hänen suussaan oli tahmea oluen maku.
Oli aamu, ja edellisillan juhlimisen muistot olivat häipyneet yön pimeyteen. Hän nousi vaivalloisesti ylös ja horjahteli kotiin leipomaan leipää, jonka hän voisi taas murustaa uuteen ruukulliseen vettä.
Olut ja humalajuominen olivat vuosituhansia olennainen osa egyptiläistä kulttuuria, mutta juhlinta alkoi näivettyä viimeisen faraon, Kleopatran, noustua valtaan vuonna 51 eaa.
Kleopatra määräsi oluen verolle, minkä jälkeen köyhillä egyptiläisillä ei enää ollut siihen varaa.
Monet historioitsijat uskovatkin, että olutvero oli suurin syy Kleopatran epäsuosioon, jopa suurempi kuin hänen vieras syntyperänsä tai katastrofaalinen tappio sodassa roomalaisia vastaan.