G. Elliot Smith

Kuinka sisäsiittoisia Egyptin faraot olivat?

Egyptin faraoilla oli usein synnynnäisiä vaivoja, joiden uskotaan johtuneen sukupolvia jatkuneesta sisäsiittoisuudesta.

Sisarusavioliitot olivat muinaisen Egyptin kuninkaallisten keskuudessa yleisiä, ja erityisen tavallisia ne olivat 18. dynastian (1550–1292 eaa.) aikana.

Monien faraoiden kasvoissa näkyy merkkejä sisäsiittoisuudesta, kuten kasvojen ­poikkeuksellisen pitkä muoto, naiselliset piirteet sekä erilaiset epämuodostumat.

Esimerkiksi vuosina 1378–1362 eaa. hallinneella farao Akhenatenilla on kuvissa usein pitkät, kapeat ja naiselliset kasvot, rinnat sekä pömppömaha.

Laajin faraoiden sisäsiittoisuutta koskeva tutkimus tehtiin vuonna 2015, jolloin tutkijat kävivät läpi kaikkiaan 259 egyptiläistä muumiota.

Tutkimuksessa selvisi muun muassa, että kuninkaallisten pituuserot olivat pienempiä kuin väestössä keskimäärin, mikä on yleinen merkki sisäsiittoisuudesta.

Kun faraoiden sisäsiittoisuuden astetta arvioitiin, korkeimmalle sijoittui Amenhotep I, jonka todettiin syntyneen kolmen sukupolven sukulaisavioliittojen tuloksena.

Tutankh­amenille vanhempien sukurutsa taas aiheutti mm. kampurajalan.