Kleopatra – Egyptin viimeinen farao

Kleopatrasta tuli 18-vuotiaana Egyptin hallitsija

Egyptin viimeinen kuningatar – ja farao – oli syntynyt 39 vuotta aiemmin vuonna 69 eaa. Egyptin pääkaupungissa Aleksandriassa.

Hän oli keskimmäinen kuningas Ptolemaios Auleteksen kolmesta tytöstä ja kahdesta pojasta. Elettiin levottomia aikoja.

Makedonialaiskuninkaat, jotka periytyivät Aleksanteri Suuren kenraalista Ptolemaioksesta, olivat hallinneet Egyptiä lähes 300 vuotta.

Ennen niin mahtava valtakunta oli ajan mittaan heikentynyt, ja jo pitkään se oli ollut riippuvuussuhteessa Välimeren uuteen suurvaltaan Roomaan ja elänyt jatkuvan valloitusuhan alla.

Valtion vaikeudet johtuivat osin siitä, että kuningassuvun jäsenet olivat koko vallassaolonsa ajan käyneet keskenään riitaisia valtataisteluita, joiden todistajaksi Kleopatrakin 12-vuotiaana joutui.

Silloin hänen isänsä, joka tunnettiin niin tuhlailevaisuudestaan kuin surkeasta hallinnostaankin, joutui maanpakoon, ja Kleopatran sisarpuoli Berenike nousi hallitsijaksi.

Tämä tarvitsi rinnalleen kuninkaan, joten hän avioitui serkkunsa kanssa. Muutamaa viikkoa myöhemmin uusi kuningatar kuitenkin tapatti miehensä ja avioitui uudelleen.

Vietettyään kolme vuotta maanpaossa Ptolemaios Auletes palasi jälleen Aleksandriaan, surmautti Bereniken ja nousi valtaistuimelle. Kun hän vuonna 51 eaa. kuoli, vasta 18-vuotias Kleopatra peri vallan yhdessä veljensä kanssa.

Kleopatra puhui egyptiä

Kävi nopeasti ilmi, että Egyptin uusi kuningatar ei ollut mikään nukkehallitsija. Kleopatra oli kiinnostunut niin politiikasta, taloudesta kuin tieteestäkin, ja hän puhui egyptiä toisin kuin aiemmat Ptolemaios-dynastian hallitsijat, jotka puhuivat vain kreikkaa.

Plutarkhoksen mukaan Kleopatra pystyi keskustelemaan ilman tulkkia niin etiopialaisten, heprealaisten, arabialaisten, syyrialaisten, persialaisten kuin parthialaistenkin kanssa.

Koska Kleopatran veli ja kanssahallitsija oli vasta kymmenvuotias, älykkään kuningattaren oli helppo anastaa valta aluksi kokonaan itselleen.

Hänen veljensä, nuoren Ptolemaioksen, liepeillä parveili kuitenkin vallanhimoisia holhoojia, jotka tekivät kaikkensa kääntääkseen kuninkaan sisartaan vastaan.

Vuonna 49 eaa. juonittelijat onnistuivatkin Ptolemaioksen siunauksella ajamaan Kleopatran Aleksandriasta. Salaliitto oli nöyryytys kunnianhimoiselle kuningattarelle, joka joutui pakenemaan Palestiinaan.

Siellä hän alkoi päättäväisenä koota palkkasotureista armeijaa kaapatakseen vallan takaisin itselleen.

Caesar otti yhteen vävynsä kanssa

Samana vuonna kun Kleopatra joutui pakenemaan Egyptistä, Julius Caesar ylitti armeijoineen Rubiconjoen ja lausui kuuluisat sanansa alea iacta est, 'arpa on heitetty'.

Hän oli valmis ottamaan vallan Roomassa uskollisen armeijansa tuella. Caesarin päävastustaja oli hänen entinen ystävänsä ja vävynsä Pompeius, jonka kanssa he nyt ottivat yhteen Farsaloksen kaupungin ulkopuolella Kreikassa.

Pompeiuksen johtamat senaatin joukot kärsivät taistelussa murskaavan tappion, ja Pompeius pakeni Egyptiin etsiäkseen sieltä tukea. Hänen saavuttuaan perille Kleopatran hallitsijaveli oli juuri kokoamassa armeijaa sisartaan vastaan. Kun Pompeius pyrki kuninkaan puheille, tämän hoviväki ja upseerit pelästyivät.

Uutiset Caesarin voitosta olivat jo kantautuneet Egyptiin, ja kuninkaan neuvonantajat pelkäsivät saavansa Caesarista mahtavan vihollisen, jos auttaisivat Pompeiusta.

Niinpä tämä päätettiin tappaa. Kun Pompeiuksen alus saapui Egyptiin, eräs Pompeiuksen hyvin tuntema roomalaisupseeri nouti Pompeiuksen veneellä ja lähti soutamaan rantaan. Plutarkhoksen mukaan Pompeius harjoitteli veneessä puhettaan, jonka hän aikoi pitää Egyptin hallitsijan edessä.

Ennen kuin vene pääsi rantaan, upseeri apureineen kuitenkin löi Pompeiuksen kuoliaaksi miekoilla ja tikareilla.

Kleopatran rohkeus teki vaikutuksen Caesariin

Neljä päivää Pompeiuksen voiton jälkeen Caesar purjehti kymmenen sotalaivan ja 4 000 roomalaissotilaan kanssa Aleksandrian satamaan.

Ptolemaioksen hoviväki kiirehti tapaamaan suurta sotapäällikköä ja esittelemään hänelle Pompeiuksen irtileikattua päätä. Kerrotaan, että Caesar kääntyi inhoten poispäin brutaalista näystä ja itki.

Sitten hän kutsui sekä Ptolemaioksen että Kleopatran Aleksandrian kuninkaanpalatsiin neuvottelemaan.

Kolmetoistavuotias Ptolemaios jätti heti armeijansa ja lähti Caesarin luo. Hänen miehensä vartioivat kaikkia Aleksandriaan tulevia teitä estääkseen Kleopatran pääsyn Caesarin luo.

He uskoivat, että Kleopatran poissa ollessa Caesar nimittäisi hallitsijoiksi Ptolemaioksen ja Kleopatran sisaren.

Neuvokas Kleopatra keksi kuitenkin keinon: hän kääriytyi patjaan ja kuljetutti itsensä sen sisällä Caesarin luo palatsiin.

Legendan mukaan temppu teki vaikutuksen Caesariin ja sai tämän arvostamaan Kleopatran rohkeutta ja älyä.

Kleopatralla oli viehätysvoimaa

Kleopatran ulkonäöstä ei ole varmuutta, mutta hän ei välttämättä ollut nykykäsitysten mukaan klassisen kaunis. Noilta ajoilta säästyneissä kolikoissa hänelle on kuvattu suuri nenä ja paksu kaula.

Hänen käytöksensä ja olemuksensa kerrotaan kuitenkin hurmanneen kaikki. ”Oli jo nautinto kuulla hänen pelkkää ääntään. Hänen suussaan oli kuin moniäänikertainen soitin [...]”, kuvaili Plutarkhos (suom. Kalle Suuronen).

52-vuotias Caesar tunnettiin kaikkialla Välimeren vaikutuspiirissä, ja voitettuaan Pompeiuksen hänestä tuli Rooman mahtavin mies.

Kleopatra tarvitsi epävarmassa tilanteessaan sekä Rooman suojelua että pojan, perillisen, ja Caesar pystyisi ne hänelle antamaan.

Caesar ihastuikin patjan sisältä eteensä vierähtäneeseen itsevarmaan naiseen, eikä aikaakaan, kun hän oli palauttanut Kleopatran aseman kuningattarena.

Ptolemaioksen kannattajat eivät kuitenkaan aikoneet tyytyä asioiden saamaan käänteeseen vaan panivat armeijan hyökkäämään Aleksandriaan Caesarin kimppuun.

Vaikka roomalaisia oli selvästi vähemmän, kokeneet soturit löivät vihollisen kerta toisensa jälkeen. Taistelut kestivät neljä kuukautta, mutta lopulta Caesar löi Egyptin joukot saatuaan vahvistuksia meritse.

Viimeisessä taistelussa joukkoihinsa liittynyt Egyptin kuningas Ptolemaios hukkui Niiliin, ja hänen kuolemansa myötä hiipui egyptiläisten viimeinenkin vastarinta.

Kun asiaankuuluva voittokulkue oli kulkenut läpi sodan pieksemän Aleksandrian, Caesar nimitti Kleopatran kuningattareksi ja tämän nuorimman veljen kanssahallitsijaksi.

Caesar pääsi viimein nauttimaan Egyptin upean pääkaupungin loistosta ja maan kuningattaren Kleopatra VII:n seurasta.

Kleopatra ja Caesar juhlivat aamuun asti

Toisin kuin tasavaltalaiset roomalaiset, joille tietty vaatimattomuus ja yksinkertainen ruoka olivat hyveitä, ptolemaioslaiset hallitsijat rakastivat estottomasti ylellisyyttä ja herkuttelua.

Mitä runsaammin juomaa ja ruokaa, sitä parempi. Yksi Kleopatran edeltäjistä, Ptolemaios VIII, oli saanutkin lisänimen ”möhömaha” ja oli niin avoimen ylpeä läskeistään, että pukeutui lähes läpinäkyviin vaatteisiin – roomalaisten vieraidensa suureksi ärtymykseksi.

Ptolemaiosten juhlat olivat tunnettuja myös siitä, että niissä viini virtasi ja kuninkaat, vieraat ja viihdyttäjiksi kutsutut naiset antautuivat estoitta myös eroottisille nautinnoille.

Roomalaiset pitivätkin Ptolemaioksia itäisten kuninkaiden rappion malliesimerkkinä.

Tämän maailman Kleopatra nyt Caesarille esitteli. Spartalaisista soturihyveistään huolimatta tällä ei tuntunut olevan mitään huvituksia vastaan.

Roomalaisen historioitsijan Suetoniuksen mukaan Caesar juhli kuningattaren kanssa usein aamunkoittoon asti.

Kesällä 47 eaa. Caesar kuitenkin palasi Roomaan puolustamaan asemaansa. Sillä välin Kleopatra synnytti pojan, joka sai nimen (Ptolemaios) Caesar, kreikaksi Kaisar. Myöhemmin häntä on usein kutsuttu Kaisarioniksi, ”pikku Caesariksi”.

Kleopatralle poika oli vakuus Caesarin tuesta ja suojelusta. Hänen valtansa oli toistaiseksi turvattu.

Kleopatra Caesarin murhan jälkeen

Syksyllä 46 eaa. Kleopatra matkusti poikansa ja kuningasveljensä kanssa Roomaan, jossa he asettuivat Caesarin yksityishuvilaan.

Kleopatran saapuminen poiki välittömästi huhuja, joiden mukaan Caesar aikoi avioitua hänen kanssaan ja siirtää valtakunnan pääkaupungin Aleksandriaan.

Monet roomalaiset pitivät Kleopatraa halveksittavana ja ylimielisenä, ja muun muassa Cicero kirjoitti vihaavansa häntä.

Caesaria roomalaisten mielipiteet eivät huolettaneet, ja kuningatar viipyi Roomassa lähes kolme vuotta. Vuonna 44 eaa. kaikki kuitenkin muuttui, kun maaliskuun viidentenätoista päivänä joukko senaattoreita surmasi Caesarin turvatakseen Rooman tulevaisuuden tasavaltana.

Caesar ei maininnut testamentissaan poikaansa Kaisaria, ja Kleopatra matkusti nopeasti Egyptiin.

Viisi kuukautta myöhemmin hänen kanssahallitsijansa, myöskin nimeltään Ptolemaios, kuoli, mahdollisesti kuningattaren myötävaikutuksella.

Nyt valtaistuimelle Kleopatran rinnalle nousi hänen poikansa, jonka hallitsijanimeksi tuli Ptolemaios XV.

Kleopatra löysi uuden suojelijan

Caesarin murha laukaisi uuden verisen sisällissodan Roomassa. Toisella puolella olivat hänen murhaajansa, toisella hänen ottopoikansa ja virallinen perijänsä Octavianus sekä sotapäällikkö Marcus Antonius, joka oli taistellut Caesarin rinnalla Galliassa.

Vuonna 42 eaa. kaksikko lopulta löi Caesarin murhaajat ja jakoi valtakunnan keskenään. Octavianus sai jaossa Italian niemimaan ja Rooman läntiset osat, Antonius puolestaan itäiset alueet.

Antonius tarvitsi kipeästi rahaa suunnittelemaansa sotaretkeen parthialaisia vastaan, joten hän ryhtyi ensi työkseen keräämään veroja.

Saavuttuaan nykyisen Itä-Turkin alueella sijainneeseen Tarsoksen kaupunkiin hän lähetti Kleopatralle määräyksen saapua luokseen.

Kuningatar huomasi tilaisuutensa tulleen. Hän tiesi, että idän hillitön ylellisyys oli enemmän Antoniuksen mieleen kuin roomalainen pidättyväisyys. Nuoruudessaan Antonius oli ollut ahkera vieras kaupungin orgioissa ja Plutarkhoksen mukaan ainakin kerran herättänyt pahennusta oksentamalla keskellä Forumia koko yön juhlittuaan.

Kleopatra näki Antoniuksessa uuden suojelijan. Niinpä hän purjehti tapaamaan tätä ylellisellä ja loisteliaasti koristellulla aluksellaan. Hän makaili itse laivan kannella aurinkovarjon alla jumalatar Isikseksi pukeutuneena, ja hänen ympärillään tanssahteli mitä kauneimpia nuoria naisia.

Kun laiva saapui Tarsokseen, pöllämystynyt Antonius kutsuttiin sinne ylenpalttiselle illalliselle. Antonius ei voinut vastustaa 28-vuotiaan Kleopatran viehätysvoimaa.

Roomalaisten historioitsijoiden mukaan seuraavat päivät pariskunta vietti syöden ja juoden sekä nauttien toistensa seurasta siekailematta.

Kleopatra ryhtyi pian hieromaan kauppoja Antoniuksen kanssa. Hän tarjoutui rahoittamaan tämän sotaretken, jos Antonius puolestaan hoitelisi pois tieltä Kleopatran pikkusisaren, joka uhkasi Kleopatran ja Kaisarin asemaa.

Antonius suostui ja surmautti Kleopatran sisaren Arsinoen. Sitten Kleopatra palasi kotiin, ja hänen uusi rakastajansa seurasi pian perässä.

Octavianus julisti sodan Kleopatralle

Antoniuksen viettäessä railakasta elämää Aleksandriassa vallanhimoinen Octavianus alkoi hitaasti mutta määrätietoisesti mustamaalata Antoniuksen mainetta Roomassa.

Vaikka Antoniukselle lankesi suurin kunnia Caesarin murhaajien tuhoamisesta, Octavianus sai näyttämään siltä kuin kunnia kuuluisi hänelle. Pian sotilaallinen yhteenotto noiden kahden välillä alkoi näyttää väistämättömältä, ja Antonius lähti Aleksandriasta liikkeelle suuren armeijan kanssa.

Viime hetkellä kiistan osapuolet pääsivät sopimukseen valtakunnan jakamisesta. Sopimuksen sinetöi Antoniuksen avioliitto Octavianuksen sisaren Octavian kanssa. Antonius saattoi viimein keskittyä suunnittelemaansa sotaretkeen parthialaisia vastaan.

Aleksandriassa Kleopatra synnytti Antoniukselle kaksoset, minkä jälkeen hän lähti tapaamaan tätä Syyriaan. Palkinnoksi sotaretken tukemisesta Antonius lupasi lahjoittaa Kleopatralle nykyisen Libanonin, Kyproksen, Libyan ja Palestiinan alueet.

Parthian sotaretki ei ollut menestys, mutta Antonius piti kuitenkin Aleksandriassa voitonkulkueen ja palasi Kleopatran luo. Kleopatran synnytettyä hänelle pojan Antonius lupasi erota vaimostaan ja katkaisi näin viimeisenkin siteensä Octavianukseen, joka aloitti Antoniusta vastaan suunnatun mittavan propagandakampanjan.

Octavianus tiesi, että roomalaisia sotilaita olisi vaikea suostutella taistelemaan suosittua Antoniusta vastaan. Hän levitti huhua, että Kleopatra oli noitunut Antoniuksen päästäkseen itse roomalaisten hallitsijaksi. Lopulta Octavianus saikin suostuteltua senaatin julistamaan Kleopatralle sodan.

Kleopatran ja Octavianuksen lopullinen välienselvittely

Virallisen sodanjulistuksen jälkeen Antonius ja Kleopatra kokosivat suuren armeijan ja mittavan laivaston ryhtyäkseen lopulliseen välienselvittelyyn Octavianuksen kanssa.

Neuvoteltuaan Kleopatran kanssa Antonius päätti panna toivonsa laivastoon, joka löi 500 aluksellaan Octavianuksen niin laivojen määrässä kuin koossakin. Syyskuussa 31 eaa. laivastot ottivat yhteen Aktionissa.

Taistelut kestivät koko päivän eikä mitään ollut ratkennut vielä iltaan mennessä. Sitten Antoniuksen joukot huomasivat ällistyksekseen kolmen vahvistuksenaan olleen Kleopatran aluksen pakenevan kohti etelää.

Plutarkhos kertoo, että heti kun Antonius huomasi kuningattaren alusten olevan liikkeellä, hän unohti kaiken muun ja jätti uskolliset joukkonsa kylmästi oman onnensa nojaan: ”[Hän] seurasi naista , joka oli hänet kuilun partaalle saattanut sekä lopuksi sinne vielä oli hänet kokonaan syöksevä.” (Suom. Kalle Suuronen.)

Jonkin ajan kuluttua niin Antoniuksen laivaston jäänteet kuin maajoukotkin antautuivat Octavianukselle. Syytä Kleopatran pakoon ei tiedetä. Pariskunta palasi lopulta Aleksandriaan, jossa Antonius vaipui apatiaan.

Historioitsija Dio Cassiuksen mukaan Kleopatra yritti piristää Antoniusta ja lahjoa Octavianuksen suostumaan rauhaan.

Octavianus ei kuitenkaan ollut lahjottavissa, ja kesällä 30 eaa. hän nousi armeijoineen maihin Egyptissä ja aloitti marssin kohti Aleksandriaa.

Antonius meni armeijoineen Octavianusta vastaan kaupungin ulkopuolelle ja yritti suostutella Octavianuksen sotilaat luopumaan taistelusta.

Octavianuksen sotatorvet peittivät Antoniuksen anelut alleen, ja lopulta tämän sotilaatkin karkasivat toiselle puolelle. Antoniuksen oli vetäydyttävä palatsiin, jossa hänelle kerrottiin virheellisesti, että Kleopatra oli tehnyt itsemurhan.

Epätoivon vimmassa Antonius syöksyi miekkaansa. Kleopatran hoviväki löysi hänet ja lähetti viestin kuningattarelle, joka oli sulkeutunut hautaholviinsa.

Kleopatra antoi hinauttaa henkitoreissaan olevan Antoniuksen mausoleumin seinää pitkin ikkunasta holviin, jossa Antonius kuoli hänen käsivarsilleen.

Kleopatra halusi tulla haudatuksi Antoniuksen viereen

Saapuessaan Aleksandriaan Octavianus sai tiedon Antoniuksen itsemurhasta. Kleopatran hän kuitenkin halusi käsiinsä ehdottomasti elävänä, ja onnistuikin vangitsemaan tämän.

Kului muutama päivä, ennen kuin Octavianus ja Kleopatra tapasivat ensimmäisen kerran. Dio Cassiuksen mukaan Kleopatra yritti vietellä Octavianuksen siinä kuitenkaan onnistumatta.

Kleopatran itsemurha-aikeita pelkäävä Octavianus määräsi, että kaikki terävät esineet oli poistettava tämän ulottuvilta, ja uhkasi kostaa tämän lapsille, jos hän riistäisi hengen itseltään. Poikansa Kaisarin Kleopatra oli kuitenkin ehtinyt jo lähettää turvaan.

Kleopatra sai lopulta Octavianuksen vakuutettua siitä, ettei aikonut riistää henkeään. Plutarkhoksen mukaan hän sai luvan käydä Antoniuksen haudalla. Hän kukitti kummun, ja haudalta palattuaan hän kylpi ja istuutui aterialle.

Tarina kertoo, että palvelija onnistui tuomaan hänelle vartijoiden ohi viikunakorin, jonne oli piilotettu myrkkykäärme. Kleopatra lähetti vartijat pois ja ryhtyi aterioimaan.

Sen jälkeen hän lähetti Octavianukselle kirjeen, jossa pyysi saada tulla haudatuksi Antoniuksen viereen. Kun Octavianus sai kirjeen, hän arvasi heti, että Kleopatra yrittäisi tappaa itsensä, ja lähetti sotilaansa tämän luo. Heidän ehtiessään paikalle kuningatar oli kuitenkin jo hengetön.

Kaisar teloitettiin

Kleopatran kuolema ja Egyptin joutuminen Rooman vallan alle merkitsi loppua viimeiselle niistä suurista valtakunnista, jotka olivat syntyneet Aleksanteri Suuren valloitusten ansiosta.

Helleeninen aikakausi, jolle olivat ominaista kreikkalainen kulttuuri ja ajattelutapa, alkoi hävitä Egyptistä.

Kleopatra oli todennäköisesti toivonut poikansa Kaisarin joskus nousevan vaatimaan oikeuttaan Egyptin valtaistuimeen. Octavianukselle oli kuitenkin selvää, että Julius Caesarin poika olisi hänelle suuri uhka.

Niinpä hän houkutteli 17-vuotiaan Kaisarin Aleksandriaan ja surmautti tämän siekailematta.

Kleopatran kolme Antoniuksen kanssa saamaa poikaa jätettiin kuitenkin henkiin. Octavianus piti heitä vaarattomampina kuin Caesarin poikaa ja antoi heidät sisarensa kasvatettaviksi.

Myöhemmin Octavianus muutti sen kuukauden nimen, jona hän oli kukistanut Kleopatran, itsensä mukaan Augustukseksi.