Hento liekki lepatti pimeydessä. Howard Carter työnsi varovasti kynttilän oveen tehdystä reiästä. Sen takana oli muinainen hautakammio. Jännitys lähes salpasi brittiarkeologin hengityksen, kun hän odotti silmiensä tottuvan hämärään.
Vähitellen kammion esineiden ääriviivat alkoivat hahmottua. Esiin tuli veistoksia, jotka esittivät ihmisiä, eläimiä ja jumala. Kaikissa kiilsi kulta.
”Näettekö jotakin?” kysyi kärsimättömänä hänen takanaan oleva lordi Carnarvon, Carterin rahoittaja.
”Näen, ihmeellisiä asioita”, Carter vastasi.
Näillä sanoilla Howard Carter teki historiaa 26. marraskuuta 1922. Siitä lähtien hänet on tunnettu herrasmiesarkeologina, joka löysi ensimmäisen koskemattoman faraon haudan ja oikeamielisesti luovutti löytönsä egyptiläisille.
Howard Carter oli mukana kaivauksilla Egyptissä jo 17-vuotiaana. Reilut 30 vuotta myöhemmin itseoppinut arkeologi nousi maailmanmaineeseen Tutankhamenin haudan löytäjänä.
Viimeaikainen tutkimus on kuitenkin osoittanut, että Carterin maine ja kunnia oli suurelta osin ansiotonta.
Saksalaisten egyptologien Rolf Kraussin ja Christian Loebenin tuore tutkimus osoittaa, että Carter ensin yritti saada luvan viedä Tutankhamenin aarteet Englantiin ja kun se ei onnistunut, hän häikäilemättömästi varasti haudan esineitä.
Carter halusi löytää Tutankhamenin haudan
Upporikas brittiläinen lordi Carnarvon pestasi arkeologi Howard Carterin jo vuonna etsimään Egyptistä faraoiden aikaisia aarteita. Seitsemän vuotta myöhemmin Carter aloitti kaivaukset Kuninkaiden laaksossa noin 600 kilometrin päässä Kairosta.
Carterin tähtäimessä oli nimenomaan farao Tutankhamenin hauta, jota oli etsitty tuloksetta jo vuosikymmeniä. Ensimmäisen maailmansodan syttyminen keskeytti etsinnät, mutta vuonna 1917 Carter palasi Kuninkaiden laaksoon.
Viisi vuotta myöhemmin Carterilla oli tukalat paikat. Lordi Carnarvonin kärsivällisyys alkoi olla lopussa, ja häneltä saadut rahat oli käytetty. Lordi ilmoitti, että alkanut kaivukausi olisi viimeinen, jonka hän rahoittaa.
Neljä brittiä Tutankhamenin haudan portailla. Vasemmalta: Lady Evelyn, lordi Carnarvon, Howard Carter ja hänen apulaisensa Arthur Callender.
Carter oli siis kovan paineen alla ennen marraskuista läpimurtoaan. Löydön jälkeen hän päätti pitää haudan ja sen aarteet aluksi omana tietonaan, jotta ehtisi järjestellä asioita. Tosin julkisuuteen hän antoi toisenlaisen tarinan.
Kirjassaan The Tomb of Tutankhamun (Tutankhamenin hauta) Carter kertoo, että heti haudan löydettyään hän lähti paikalta lordi Carnarvonin, tämän 21-vuotiaan tyttären Evelynin ja apulaisensa Arthur Callenderin kanssa.
Egyptissä oli tiukat säännöt ulkomaisille arkeologeille. Niiden mukaan haudan löytymisestä olisi pitänyt ilmoittaa viranomaisille välittömästi eikä tutkimuksia olisi saanut jatkaa ilman lupaa.
”Tukimme aukon, lukitsimme ensimmäisen oven eteen pystytetyn puuristikon ja jätimme paikalliset avustajamme vartioon. Sitten nousimme aasiemme selkään ja ratsastimme laakson läpi. Tunnelma oli oudon pidättyväinen. Tuskin kukaan meistä nukkui kovin paljon sinä yönä”, Carter kirjoittaa kirjassaan.
Viimeistä virkettä kukaan tuskin epäilee. Unettomuus ei kuitenkaan välttämättä johtunut vain siitä, mitä Egyptin ensimmäinen koskemattomana löydetty faraon hauta piti sisällään.
Kuninkaiden laakson kaivauksissa tarvittiin paljon työntekijöitä kantamaan hiekkaa ja kiviä.
Carter eteni sotilaallisesti
Kun Howard Carter aloitti toivottomalta vaikuttavan etsintänsä, Kuninkaiden laaksosta oli jo löydetty 61 hautaa ja aluetta pidettiin tyhjiin kaluttuna. Hänellä oli kuitenkin suunnitelma.
1 100 vuoden ajan Egyptin hallitsijat pantiin viimeiseen lepoon pyramideihin. Niistä haudat kuitenkin ryöstettiin puhtaiksi. Niinpä vuoden 1540 eaa. tienoilla egyptiläiset alkoivat haudata faraoitaan maanalaisiin hautakammioihin Kuninkaiden laaksoon Etelä-Egyptiin.
Haudat eivät säästyneet ryöstäjiltä sielläkään. Kaikki 61 hautaa, jotka laaksosta oli löydetty siihen mennessä, kun Carter alkoi oman urakkansa, oli tyhjennetty arvoesineistä.
Carter uskoi vakaasti, että aavikon hiekan alla oli ainakin yksi koskematon hauta. Hän eteni systemaattisesti. Ensin hän piirsi kartan kaikista laakson tunnetuista haudoista ja jakoi sitten kartan neliömäisiin kenttiin. Menetelmä oli lainaa brittiarmeijan tykistöltä ensimmäisestä maailmansodasta.
Tykistölle neliöt olivat maaleja; Carter suuntaisi niihin kaivajia. Hän tähtäsi niihin ruutuihin, jotka olivat lähimpänä lapsifaraon isän, Akhenatenin, hautaa. Sieltä löytyikin marraskuussa 1922 tuntemattoman rakennelman ylin porrastasanne. Seuraavat päivät Carter seurasi kaivauksia henkeään pidätellen.
1. Portaat lupasivat hyvää
- marraskuuta kaivajat löysivät jyrkät maan alle johtavat portaat. Sellaiset olivat tyypillisiä 18. dynastian hallitsijoiden, joihin myös Tutankhamen kuului, haudoissa. Carter ei uskaltanut iloita, sillä kyseessä saattoi olla myös keskeneräiseksi jäänyt hauta.
2. Viesti lordi Carnarvonille
Carterin mieliala alkoi kohota 6. marraskuuta, kun portaiden päästä löytyi seinä, jossa oli kuninkaallinen sinetti. Hän lähetti sähkösanoman rahoittajalleen lordi Carnarvonille, joka vastasi olevansa perillä 14 päivän kuluttua. Carterin omien sanojen mukaan hän käski täyttää porraskäytävän hiekalla ja jäi odottamaan.
3. Carter teki reiän oveen
Carnarvonin päästyä paikalle kaivauksia jatkettiin. Seinän takaa paljastui vino luiska, jonka päässä oli sinetöity ovi. 26. marraskuuta Carter iski rautakangella reiän oveen. Hän työnsi reiästä sisään kynttilän varmistaakseen, että kammiossa ei ollut vaarallisia kaasuja. Samalla hän näki hautakammion aarteet.
4. Murtautuminen hautakammioon
Viranomaisten ohjeiden vastaisesti Carter, Carnarvon ja tämän tytär tunkeutuivat hautaan. Haudassa ei ollut käyty 3 300 vuoteen. Haudan esikammiosta lähti ovella suljettu käytävä itse hautakammioon, missä faraon sarkofagi oli. Carter seurueineen mursi oven auki.
Krauss ja Loeben ovat löytäneet todisteita siitä, että Carter kumppaneineen ei suinkaan lähtenyt nukkumaan, vaan he jäivät hautaan. Carter laajensi oveen tehtyä aukkoa ja meni hautakammioon.
Carter apulaisineen tarkasti esikammion ja hautakammion taskulampun valossa. Hauta oli täynnä kullasta, alabasterista ja norsunluusta tehtyjä koriste-esineitä.
Vasta tarkastettuaan haudan itse Carter kutsui paikalle Egyptin viranomaisten tarkastajan. Tämä saapui paikalle seuraavana päivänä puolenpäivän aikaan. Siihen mennessä Carter oli siivonnut käyntinsä jälkiä hautakammiosta, jotta näyttäisi siltä kuin muinaiset haudanryöstäjät olisivat ehtineet ennen häntä.
Kun tarkastaja saapui, Carter korosti tälle haudanryöstäjien käyntiä. Hän toisti tarinaa painokkaasti myös Egyptin muinaismuistoviraston pääjohtajalle, joka tuli tekemään haudassa perusteellisen tarkastuksen marraskuun 30. päivänä.
Haudassa on käynyt ryöstäjiä ehkä useitakin kertoja pian Tutankhamenin kuoltua vuonna 1323 eaa., Carter selitti.
Farao sai mukaansa häikäiseviä aarteita
Kuolinnaamio ihastutti
Tutankhamenin muumiolla oli kultainen kuolinnaamio, jonka silmät oli tehty lapislatsuli-kivestä. Otsaa korisivat Ylä- ja Ala-Egyptin symbolit korppikotka ja kobra.
Monta kuninkaallista istuinta
Haudassa oli kuusi valtaistuinta. Upein oli puinen kullalla, hopealla ja värjätyllä lasilla päällystetty istuin. Selkänojaa koristi Tutankhamenin ja hänen vaimonsa kuva.
Jumalat sisäelinten suojana
Tutankhamenin sisäelimet oli laitettu alabasteriarkkuun, joka oli kullatussa lippaassa noin metrin korkeudella. Lipasta koristavat Isis, Neftys, Neith ja Serket.
Luonnollisen kokoinen sakaali
Hautakammion sisäänkäyntiä vartioi sakaalijumala Anubis. Anubiksen patsas on mustaksi maalattua puuta. Korvat, silmät ja kaulapanta ovat lehtikultaa.
Faraon hevosvaunut
Haudassa oli myös kuusi sotavaunua. Niitä käytettiin taistelujen lisäksi metsästyksessä ja uskonnollisissa kulkueissa. Kulumat kertovat, että yhtä vaunuista oli käytetty.
Todisteeksi väitteilleen Carter selitti, että hänen oli pitänyt murtaa monta ovea, jotka Kuninkaiden laakson muinaiset vartijat olivat sinetöineet useita kertoja.
Muinaismuistoviraston pääjohtaja – ranskalainen arkeologi Pierre Lacau – hyväksyi selityksen. Haudassa sikin sokin lojuneet veistokset, huonekalut ja sotavaunut näyttivät vahvistavan tarinan haudanryöstäjistä.
Haudat olivat hyvä bisnes
Tarinalla muinaisista haudanryöstäjistä ei ollut tarkoitus pelkästään peittää Carterin ja Carnarvonin luvatonta käyntiä haudassa. Se oli osa isompaa juonta, jolla he aikoivat lyödä rahoiksi.
Carter ja Carnarvon olivat kahdeksan vuotta aiemmin saaneet Egyptin viranomaisilta kirjallisen luvan tehdä kaivauksia Kuninkaiden laaksossa. Luvassa määrättiin, että kaikki koskemattomasta haudasta löydetyt esineet piti luovuttaa Kairon Egyptiläiselle museolle.
Jos hauta sen sijaan ei ollut koskematon, kaikki ”ratkaisevan merkittävät esineet” piti luovuttaa museolle, mutta Carnarvon saisi pitää esineistä ”osan, joka oli riittävä korvaus hänen vaivoistaan”, luvassa määrättiin.
Farao sai hautaan alusvaatteet ja tyttärensä
Puhtaissa alusvaatteissa tuonpuoleiseen
Farao sai mukaansa vainajien valtakuntaan reilusti vaihtovaatteita. Haudasta on löydetty 145 kolmikulmaista pellavaista lannevaatetta, 12 tunikaa sekä 14 paria käsineitä ja sukkia.
Sikiöitä puulaatikossa
Carter löysi haudasta puulaatikon, jossa oli pienissä sarkofageissa kaksi muumioitua sikiötä. Dna-analyysin perusteella on päätelty, että ne olivat Tutankhamenin tyttäriä.
Mallinukke manalan räätäleille
Carter löysi myös ihmishahmoisen veistoksen, jolta puuttuivat kädet ja jalat. Se on ilmeisesti ollut malli, jonka mukaan räätälit tuonpuoleisessa voivat tehdä faraolle vaatteita.
Ase avaruudesta
Haudassa oli myös naapurivaltakunnan kuninkaalta saatu rautainen tikari. Se on harvinaisuus, sillä Egyptissä aseet tehtiin pronssista. Rauta on todennäköisesti meteoriitista.
Lautapeli ajankuluksi
Monien muiden faraoiden tavoin Tutankhamen sai manalaan viihdykkeeksi senet-lautapelin. Pelissä tavoitteena oli saada omat nappulat ensimmäisenä maaliin.
Kävelykepissä luksuskahva
Tutankhamen oli ilmeisesti liikuntarajoitteinen. 18- tai 19-vuotiaana kuollut farao sai mukaansa tuonpuoleiseen 130 kävelykeppiä. Osaa oli jo käytetty ahkerasti.
Luvan määräykset eivät olleet poikkeukselliset. 1900-luvun alussa oli tavallista, että arkeologisten kaivausten kustannuksia katettiin myymällä osa löydetyistä esineistä.
Tarina muinaisista haudanryöstäjistä keksittiin siis, jotta Carnarvon ja Carter saisivat kallisarvoisia löytöjä myydäkseen.
Carter ja Carnarvon vainusivat heti mahdollisuuden tehdä rahaa ja ottivat yhteyttä New Yorkin Metropolitan-museoon. He pyysivät avustusta haudan esineiden rekisteröintiin, kuljetukseen ja konservointiin ja lupasivat vastineeksi, että museo olisi ensimmäisten joukossa, kun esineitä alettaisiin jakaa.
Vuoden 1922 lopulla pidetyssä tapaamisessa Carnarvon lupasi museokuraattori Albert Lythgoelle:
”Tarkoitukseni on antaa teille osa saamistani esineistä. Tietysti annan jotakin myös British Museumille, mutta pyrin huolehtimaan Metropolitanin eduista.”
Lythgoe oli tyytyväinen. Kollegalleen hän kuvaili tapaamisen kulkua näin:
”Kuten voitte kuvitella, tulin häntä enemmän kuin puolitiehen vastaan ja vakuutin, että museo on hänelle hyvin kiitollinen paitsi siitä, mitä hän on tehnyt nyt kyseessä olevassa asiassa, myös hänen suuresta palveluksestaan aikaisemmin.”
Lythgoe viittasi kauppaan, jonka hän oli tehnyt Carnarvonin ja Carterin kanssa. Museo oli ostanut haudasta varastettuja esineitä, jotka olivat kuuluneet yli 3 000 vuotta sitten eläneen farao Thutmosiksen puolisoille.
Carnarvon ja Carter saivat kaupasta 53 397 puntaa eli nykyrahassa noin 6,5 miljoonaa euroa. Carterin palkkio oli niin suuri, että se kattoi hänen henkilökohtaiset kulunsa ja 2–3 palvelijan palkan lähes 13 vuodeksi.
Itsenäistyminen haittasi liiketoimia
Carter huomasi pian, että kaupankäynti Tutankhamenin haudan esineillä oli paljon vaikeampaa. Ajat olivat muuttuneet siitä, kun Carnarvon vuonna 1914 sai luvan tehdä kaivauksia Kuninkaiden laaksossa.
Vuonna 1914 Egypti oli Britannian siirtomaa, mutta kahdeksan vuotta myöhemmin Britannia joutui antamaan sille itsenäisyyden. Vuonna 1922 ilmapiiri maassa oli hyvin kansallismielinen ja olisi ollut mahdotonta saada lupaa viedä egyptiläisiä muinaismuistoja ulkomaille riippumatta siitä, olivatko ne peräisin koskemattomasta vai ryöstetystä haudasta.
Kuninkaiden laakso sijaitsi 11 kilometrin päässä muinaisesta Luxorin kaupungista Etelä-Egyptissä.
Löydön jälkeen Carter käyttäytyi kuin hän olisi omistanut haudan. Hän esimerkiksi antoi brittiläiselle The Timesille etuoikeuden Tutankhamenia koskeviin uutisiin, kun taas egyptiläiset lehdet joutuivat odottamaan.
Hän myös väitti vastoin totuutta, että hänellä oli valta päättää, kuka haudassa sai käydä ja milloin. Carterin ylimielisyys raivostutti pääjohtaja Lacauta.
Kun lordi Carnarvon yllättäen kuoli 5. huhtikuuta 1923, Carterin kaivausluvan jatko oli epävarmaa. Lupa siirrettiin Carnarvonin leskelle vain siksi, että neuvotteluja ei käynyt Lacau vaan hänen sijaisensa. Niinpä Carter sai jatkaa kaivauksia, mutta pian ilmeni uusia ongelmia.
Tammikuussa 1924 Egyptin pääministeriksi nousi hyvin kansallismielinen Saad Zaghlul. Uudessa hallituksessa arkeologisista kaivauksista vastaava ministeri oli Morcos Bey Hanna. Se oli Carterille huono uutinen.
Bey Hanna ei pitänyt briteistä. Hän oli ollut aktiivinen Egyptin itsenäisyysliikkeessä, ja vielä muutamaa vuotta aikaisemmin brittien siirtomaahallinto oli yrittänyt saada hänen hirtettyä.
Morcos Bey Hanna vihasi brittejä yleisesti ja Howard Carteria erityisesti muun muassa siksi, että Carter käytti samaa asianajajaa, joka oli vaatinut Ben Hannalle kuolemantuomiota maanpetoksesta muutamaa vuotta aikaisemmin.
Pian uusi ministeri ottikin Carterin kaivausluvan uuteen käsittelyyn. Bey Hanna teki selväksi, että vuonna 1918 annetun luvan sanamuoto ”koskematon hauta” ei tarkoittanut sitä, että haudassa ei olisi joskus voitu käydä.
Kun Lacau kuukautta myöhemmin kielsi Carteria sanelemasta omin päin Tutankhamenin sarkofagin avajaistilaisuuden kutsuvieraslistaa, Carter raivostui silmittömästi. Hän lähti haudasta ja vannoi, ettei palaisi enää koskaan. Hän tuli kuitenkin pian katumapäälle.
Viinilaatikko paljasti Carterin
Samaan aikaan Egyptissä kiersi huhuja siitä, että Carter oli varastanut esineitä Tutankhamenin haudasta. Syytöksiä ei kuitenkaan voitu todistaa – ennen kuin Carter jäi kiinni itse teosta.
Pierre Lacau alaisineen tarkasti haudan päivittäin, eikä mitään epäilyttävää ollut ilmennyt. Carter näytti merkitsevän kaikki esineet asianmukaisesti nimilapulla ja juoksevalla numerolla. Maaliskuun 30. päivänä 1925 Lacau teki kuitenkin hälyttävän havainnon.
Tutankhamenin hauta oli niin pieni, että hautaesineet piti kasata ahtaasti. Osa sekasotkusta saattoi tosin olla Carterin tekosia.
Haudassa oli suunnaton sekasotku
Kun Howard Carter kurkisti ensi kertaa Tutankhamenin hautaan marraskuussa 1922, haudan esineet lojuivat läjissä sikin sokin. Näin hän kertoi, mutta moni tutkija uskoo, että totuus on toinen.
Arkkuja, veistoksia, huonekaluja ja ihoöljyruukkuja hujan hujan. Siltä Tutankhamenin haudassa Carterin mukaan näytti, kun hän näki sen ensimmäisen kerran marraskuussa 1922. Hän väitti, että sekasotkun olivat jättäneet jälkeensä muinaiset haudanryöstäjät. Nykyään moni tutkija epäilee Carterin kertomusta.
Toiset uskovat, että haudan sotki Carter itse etsiessään arvoesineitä. On myös esitetty, että epäjärjestyksen syynä olivat kiireessä pidetyt hautajaiset. Tutankhamen kuoli yllättäen vuonna 1323 eaa. kauan ennen kuin hänen oma hautakammionsa oli valmis.
Siksi farao piti haudata toiseen, paljon pienempään hautakammioon, jossa ei ollut kunnolla tilaa kaikille lähes 5 000 esineelle. Jotta ne saatiin mahtumaan, ne oli pakko kasata ahtaasti.
Tuona päivänä Lacau oli tarkastamassa toista hautaa, johon Carter varastoi jo rekisteröidyt löydetyt esineet. Ne pantiin hautakammioon, koska ne haluttiin pitää mahdollisimman samanlaisissa olosuhteissa kuin Tutankhamenin haudassa.
Lacau huomasi laatikon, jonka päällä luki ”punaviiniä”. Kun hän avasi laatikon, hän näki siellä pumpuliin ja muihin pehmusteisiin pakatun veistoksen.
Kokeneena egyptologina Lacau tajusi, että veistoksen täytyi olla peräisin Tutankhamenin haudasta. Eikä sitä ollut merkitty kaivausasiakirjoihin.
Lacaun egyptiläiskollegat raivostuivat ja halusivat kertoa skandaalista pääministerille. Carterin onneksi ranskalainen Lacau oli joutunut riitoihin Morcos Bey Hannan kanssa. Lacau näki nyt Carterissa liittolaisen, jonka avulla hän voisi säilyttää asemansa. Niinpä asia hoidettiin pois päiväjärjestyksestä kaikessa hiljaisuudessa.
Salamurha muutti kaiken
Vähän myöhemmin Carter lähti esitelmäkiertueelle Yhdysvaltoihin. Saapuessaan New Yorkiin 21. huhtikuuta 1924 hän sai lähes sankarin vastaanoton. Hän esitelmöi täysille saleille monissa kaupungeissa ja sai kutsun presidentti Calvin Coolidgen luo.
Kun britit ottivat uudestaan vallan Egyptissä, pääministeriksi nousi Howard Carterin läheinen ystävä Ahmed Ziwar Pasha (1845-1926).
Kotimatkalla Carter kuitenkin ymmärsi, että kaikesta kuuluisuudestaan huolimatta hän ei saisi lupaa pitää Tutankhamenin hautaesineitä. Niinpä hän kirjoitti vastentahtoisesti Morcos Bey Hannalle kirjeen, jossa hän ja Carnarvonin leski luopuivat vaatimuksistaan hautalöytöihin.
Tarina sai kuitenkin uuden yllättävän käänteen Carterin eduksi.
Marraskuun 19. päivänä 1924 Britannian Egyptin-armeijan kenraalimajuri Lee Stack ammuttiin Kairon kadulla. Attentaatin seurauksena Britannia otti uudestaan vallan Egyptissä.
Saad Zaghlulin hallitus syrjäytettiin, ja tilalle tuli brittimielinen pääministeri Ahmad Ziwar Pasha, joka oli Carterin vanha ystävä.
Kuukautta myöhemmin Carter ja uusi pääministeri solmivat sopimuksen, jonka mukaan kaikki Tutankhamenin haudan esineet jäivät Egyptiin, mutta lordi Carnarvonin perilliset saivat korvauksen, joka nykyrahassa vastasi 2,6 miljoonaa euroa.
Haudan esineitä putkahteli esiin
Pian huhut hautaesineiden varastamisesta unohtuivat, ja Carter sai paistatella herrasmiesarkeologin maineessa.
Carterin hautakiveen on kaiverrettu sama teksti, jonka hän löysi Tutankhamenin haudasta: ”Suotakoon sinun sielusi elää. Suotakoon sinun, joka rakastat Thebaa, istua miljoonia vuosia kasvot kohti pohjoistuulta, ja nähkööt silmäsi onnen”.
Carter kuoli yksin ja unohdettuna
Tutankhamenin haudan löytäminen teki Howard Carterista yhden maailman kuuluisimmista ihmisistä. Ajan mittaan kiinnostus faraota kohtaan kuitenkin hiipui ja julkkisarkeologi unohtui.
Carter asui vuoteen 1929 asti Egyptissä ja rekisteröi Tutankhamenin hautaesineitä, joita oli tuhansia. Kun löydöt oli saatu kirjoihin ja kansiin, myös Carterin ura arkeologina oli ohi. Hän muutti Lontooseen, jossa hänellä oli ylellinen asunto.
Hän kävi yhä usein Luxorin-talossaan ja myi egyptiläisiä muinaismuistoja yhdysvaltalaisille museoille ja rikkaille yksityishenkilöille. Kun suuren yleisön mielenkiinto Tutankhamenia kohtaan lopahti, Carterista tuli yksinäinen mies.
Carter oli naimaton ja lapseton. Hänen ainoa läheinen sukulaisensa oli sisarentytär Phyllis Walker, joka toimi ensin hänen sihteerinään ja lopulta myös omaishoitajanaan. Carter kuoli syöpään 64-vuotiaana 2. maaliskuuta 1939. Hautajaisiin tuli Phyllis Walkerin lisäksi kahdeksan muuta ihmistä.
Yksi heistä oli lordi Carnarvonin tytär Evelyn, joka oli mukana luvattomalla yöllisellä käynnillä Tutankhamenin haudassa vuonna 1922.
Kun haudan esineitä myöhemmin alkoi tulla esiin, asia kuitattiin hienovaraisesti vaieten.
Näin toimittiin myös Carterin kodista löydettyjen esineiden kanssa. Carterin sisarentytär ja perijä Phyllis Walker palautti kaikessa hiljaisuudessa Egyptiin muun muassa Tutankhamenin hieroglyfimerkillä koristellun fajanssimaljakon ja joukon amuletteja.
Carterin jäljiltä on löydetty Tutankhamenin haudan irtaimistoa myöhemminkin. Vuonna 2010 New Yorkin Metropolitan-museo palautti vapaaehtoisesti Egyptiin 19 esinettä.
”Esineitä ei olisi koskaan pitänyt viedä pois Egyptistä. Ne kuuluvat Egyptin valtiolle”, museonjohtaja Thomas Campbell totesi tuolloin CNN-televisiokanavan haastattelussa.
Monet esineet odottavat silti edelleen palauttamistaan Egyptiin. Saksalaistutkijoiden Christian Loebenin ja Rolf Kraussin mukaan Tutankhamenin haudasta luvattomasti otettuja arvoesineitä on monissa museoissa eri puolilla maailmaa.
Loeben itse kiinnitti Pariisissa Louvren museossa käydessään huomiota niin sanottuun ušabtiin eli veistokseen, joka esittää vainajan palvelijaa tuonpuoleisessa. Valkoisessa fajanssiveistoksessa oli Tutankhamenin nimi.
Saksin osavaltiossa Saksassa sijaitsevassa museossa on sinisiä fajanssihelmiä, jotka museo on ostanut huutokaupasta.
Nimettömänä pysyttelevän museovirkailijan mukaan Carter pani ne taskuunsa, kun hautakammiota tyhjennettiin, ja antoi ne sitten sihteerilleen.
Myös Yhdysvalloissa New Yorkissa ja Clevelandissa on museoita, joilla on Tutankhamenin haudan esineitä. Niiden reitti museoiden kokoelmiin on hämärän peitossa.
”Kukaan ei mielellään puhu näistä asioista”, Loeben toteaa.
Carter ehkä huijasi myös pomoaan
Osa tutkijoista menee syytöksissään vielä pidemmälle: epäilyttäviä esineitä on maailmalla niin paljon, että Carter todennäköisesti ei vohkinut hautalöytöjä vain yöllisellä käynnillään hautakammiossa lordi Carnarvonin kanssa ja esineitä rekisteröidessään.
Carter ehkä kävi haudassa omin päin jo ennen kuin hän näki ”ihmeelliset asiat” Carnarvonin ja muiden kanssa. Näin uskovat ainakin Loeben ja Krauss.
Kaksi Tutankhamenin patsasta vartioi sisäänkäyntiä hautakammioon, jossa oli faraon muumio.
Carterin tarinat haudanryöstäjistä ovat Loebenin mukaan epäuskottavia. Carter väitti muun muassa, että joidenkin viiniruukkujen sinetit oli murrettu. Sinettien kappaleita ei ole löytynyt.
Carter väitti myös, että haudanryöstäjät rikkoivat sotavaunujen kultaisia koristekuvioita. Loebenin mukaan väite on perätön.
”Sotavaunuissa ei ollut sellaisia koristeita.”
”Puheet haudanryöstöstä olivat huijausta”, Loebenin kollega Krauss toteaa. 1920-luvulta löytyy tukea tutkijakaksikon väitteille.
The Timesiin kirjoitetun mutta julkaisematta jääneen jutun luonnoksessa Carnarvon myöntää, että hän oli Carterin, tyttärensä ja Callenderin kanssa sisällä hautakammiossa samana yönä, jolloin haudan ovi puhkaistiin.
Arkeologi Alfred Lucas (1867–1945) oli mukana konservoimassa Tutankhamenin haudan esineitä. Vasta Carterin kuoltua hän rohkeni kritisoida tämän tekemisiä.
Erityisen raskauttavaa Carterin kannalta on brittiläisen arkeologin ja kemistin Alfred Lucasin artikkeli Egyptin muinaismuistoja käsittelevässä Annales du Service des antiquités de ’l’Egypte-vuosikirjassa. Lucas auttoi Carteria konservoimaan Tutankhamenin haudan esineistöä. Hän kertoo artikkelissaan näin:
”Pian sen jälkeen kun yhteistyöni herra Carterin kanssa alkoi, hän kiinnitti huomioni (aukon, toim.) sulkemistapaan ja sinetöintiin. Kun sanoin, että työn jälki ei näyttänyt vanhalta, hän myönsi tehneensä sen itse.”
Carter on saattanut jättää rikospaikalle vielä selvemmänkin todisteen käynnistään. Hautakammion avaushetkellä otetussa valokuvassa näkyy lattialla jalkineen jälki.
Carterin mukaan jäljen on jättänyt joku muinaisista haudanryöstäjistä. Jäljen jättäjällä ei kuitenkaan näytä olleen jalassaan muinaisessa Egyptissä käytetty sandaali vaan pikemminkin nykyaikainen kenkä.
”Se voi hyvin olla Carterin oma kengänjälki”, Krauss toteaa.