Ilmastonmuutos teki Egyptistä suurvallan

Tell el-Samaran kylän alue, missä joukko egyptiläisiä ja ranskalaisia arkeologeja teki kaivauksia vuonna 2018, on vanhimpia laatuaan. Analysoimalla sieltä löytyneitä eläinten luita ja kasvien osia arkeologit pystyivät melko tarkkaan ajoittamaan asutuksen vuoteen 5000 eaa.

Kylä on siis syntynyt yli 1 500 vuotta ennen kuin Egypti vuoden 3100 eaa. tienoilla yhdistyi yhden faraon alaisuuteen ja 2 500 vuotta ennen kuin työläiset pystyttivät Gizan suuret pyramidit. Löytö vahvisti arveluita, että Egyptin sivilisaatio oli alkanut versoa paljon ennen faraoiden hallintoaikaa ja että sen varhaisimmat esiintymät löytyisivät Niilin varrelta.

Maasta löytyi ikivanhoja verikiviä

Tell el-Samaran löydöt olivat uusimpia monista todisteista, jotka viime vuosina ovat auttaneet kartoittamaan Egyptin varhaishistoriaa. Maasta on noussut muun muassa kivisiä työkaluja ja nuolenpäitä, luita ja hematiittia – jota kutsutaan myös verikiveksi – jopa 42 000 vuoden takaa.

On myös löydetty alkeellisten siirrettävien majojen jäännöksiä, jotka todistavat, että nykyisen Egyptin alueen väestö eli tuhansia vuosia paimentolaisina, metsästäjinä ja keräilijöinä viljavalla Niilin seudulla. 42 000 vuotta sitten Egyptin ilmasto ei ollut yhtä kuiva kuin nykyään. Suuria alueita peittivät matalat puut, ja varhaiset ihmiset elivät metsästäjinä savannin peittämässä erämaassa.

Noin vuonna 6000 eaa. tapahtui kuitenkin suuria muutoksia. Paimentolaiset alkoivat asettua aloilleen, ja vaikka eläinten luut aterianjäännöksinä osoittavat, että ruoka koostui edelleen pääasiassa riistasta ja kalasta, asukkaat alkoivat kehittää viljelymenetelmiä.

Noin vuonna 5500 eaa. Niilin laaksoon asettuneet pienet heimot olivat muodostaneet yhteisöjä, jotka elivät viljelemällä maata. Tämä tiedetään, koska on löydetty viljajäämiä ja teräviä piisirppejä, joissa oli tamariskista, ikivihreästä pensasmaisesta puusta, tehdyt kahvat. Arkeologisessa mielessä suhteellisen lyhyellä ajalla Niilin varrelle nousi satoja pikkukyliä.

Ilmastonmuutos turvasi elämän

Egyptiläisten tiedetään kehittäneen viljelymenetelmiä vuosituhansien ajan ennen varhaisimpia kyliä, mutta todennäköisesti maanviljely ei olisi ollut mahdollista Niilin suistossa, ellei alueella olisi viimeisen jääkauden lopulla tapahtunut rajuja ilmastonmuutoksia.

Ilman niitä ei olisi syntynyt viljavaa jokisuistoa, joka on maatalouden ja pikkukaupunkien perusta, ja muutokset ovat ilmasto-tutkijoiden mukaan ratkaiseva selitys sille, miksi yksi maailman varhaisimmista sivilisaatioista muodostui juuri Pohjois-Afrikan itäosaan.

Kun viimeinen jääkausi saavutti kohokohtansa 18 000 vuotta sitten, Välimeren pinta oli ympäröiviin maa-alueisiin verrattuna noin 125 metriä alempana kuin nykyään. Matala vedenkorkeus tarkoitti, että Niilin vesimassat virtasivat vauhdilla kohti merta. Eteenpäin syöksyvä vesi jätti jälkeensä lietettä – joen mukanaan kuljettamia hyvin pieniä savi- ja mineraalihiukkasia – vain joen suulle, joka tuolloin sijaitsi 50 kilometriä kauempana pohjoisessa kuin nykyinen rannikkoviiva.

Niukat kerrostumat jättivät muun maan ravinteettomaksi ja vaikeaksi viljellä. Vasta kun sulavien jäämassojen myötä vedenkorkeus saavutti tason, joka oli enää 16 metriä nykyisen alapuolella, liejua ja mutaa alkoi kertyä koko suistoalueelle ja viljavaa maata saatiin näin koko Niilin varrelle.

Yhdysvaltalainen geoarkeologi ja paleobiologi Daniel Stanley Smithsonian Institutionista on tutkinut maaperän porausnäytteitä. Näytteissä näkyvät poikkileikkauksena maaperän kerrokset, jotka paljastavat, että liejun kerrostuminen lähelle Niilin suuta alkoi noin 6500–5500 eaa. eli juuri aikana, jolloin metsästäjä-keräilijät alkoivat asettua aloilleen. Viljavan maan ansiosta asukkaiden oli mahdollista luopua paimentolaisuudesta ja asettua paikoilleen viljelemään maata, Stanley toteaa.

Video: Tutustu Niilin hedelmällisyyteen

Teoria tuntuu uskottavalta, koska tiedetään, että meren pinnan hidas nousu jääkauden jälkeen muodosti suistoja myös Mesopotamiassa ja Jangtsejoen varrella. Näissä paikoissa merkittäviä sivilisaatioita alkoi kehittyä samaan aikaan. Myös monia muita muutoksia tapahtui noihin aikoihin.

Ilmaston lämmetessä noin 5 000–6 000 vuotta sitten ihmiset lähtivät liian kuumaksi ja karuksi muuttuneesta autiomaasta alueille, joilla oli enemmän vettä, kuten Niilin laaksoon ja Mesopotamiaan. Vaellus vauhditti osaltaan kehitystä, jonka tuloksena syntyi Egyptin valtakunta.

Vastaus piilee Etiopian ylängöillä

Toisellakin sääilmiöllä on ollut ratkaiseva merkitys. Joka vuosi voimakas monsuuni kehittyy kesäkuussa paikoissa, joissa meri ja maa kohtaavat trooppisessa ilmastossa päiväntasaajan tienoilla. Monsuunituuli puhaltaa mereltä Etiopian ylänköjen yli Niilin itäpuolella ja edelleen mantereen ylle.

Lämpötilan ja paineen ero ilmassa meren ja maan yllä synnyttää erittäin rajuja rankkasateita. Monsuunialueilla sataa 6 000–12 000 milliä vettä joka vuosi.

Etiopian rannikon edustalla tuuli, joka on täynnä Intian valtamereltä keräämäänsä kosteutta, painuu paikoin jopa 4 550 metrin korkeuteen meren pinnasta kohoavia vuoria vasten. Vuoriston ja ylänköjen kylmemmän ilman kohdatessaan monsuuni syytää kaatamalla vettä ympäristön tasaisille, vehreille niityille ja valtavaan Tanajärveen maan luoteisosassa. Järvestä vesi virtaa Siniseen-Niiliin ja edelleen kohti pohjoista ja Egyptiä. Siellä joki kohtaa toisen vesitien, Valkoisen-Niilin.

Kaksi suurta jokea jatkoivat muinoin – ennen Assuanin suuren padon rakentamista Nasserjärven pohjoispuolelle luonnonvoimien kesyttämiseksi – yhtenä vuolaampana virtana matkaansa, kunnes vesimassat tulvivat ja peittivät ympäröivät alueet alleen. Lopulta joki laski Välimereen 6 800 kilometrin päässä alkulähteeltään.

Valtavat vesimassat jättivät laajoja alueita kuukausiksi veden alle. Kun vesi parin kuukauden kuluttua vetäytyi, jäljelle jäi paksu kerros maata, jossa oli runsaasti mineraaleja ja muita ravinteita. Niiden avulla egyptiläiset kasvattivat viljaa ja vihanneksia.

Egyptiläiset oppivat pian hyödyntämään täydellisesti luonnon tulvakiertoa. Koska Niili paisui äyräidensä yli hyvin tarkkaan ennustettavasti samaan aikaan joka vuosi, egyptiläiset pystyivät kehittämään viljelykäytäntöjään sen mukaan. Vedenkorkeus joessa nousi elo- ja syyskuussa ja vetäytyi jälleen lokakuussa, jolloin kasvit voitiin istuttaa. Kasvit kasvoivat ravinteikkaassa maassa ja kypsyivät maaliskuuksi, jolloin sadonkorjuu hyvinä vuosina alkoi. Joinakin vuosina sato saattoi lykkääntyä huhti- tai toukokuulle.

Hyödyntääkseen Niiliä vielä lisää egyptiläiset kehittivät keinokastelujärjestelmiä. Yksinkertaisella tekniikalla ja kanavilla johdettiin suuria määriä vettä pois tulvan alle jääneiltä alueilta kuivemmille maille. Siten maanviljelijät saivat viljellä suurempia alueita ja juomavesi oli taattu myös kauempana Niilistä.

Keinokastelun ansiosta kylät ja valtakunta kasvoivat entisestään. Varhaisin keinokastelun kuvaus näkyy kohokuviossa nuijan kivipäässä vuodelta 3100 eaa. Kuvassa silloinen Egyptin farao, kuningas Skorpioni II, pitää hakkua kädessä kaivaakseen keinokasteluojan.

Niili toi ennustettavuutta

Monsuunin säännöllisyyden ansiosta Niilin laaksossa – toisin kuin naapurimaissa, missä elämään vaikuttivat epävakaammat joet kuten Eufrat ja Tigris – koettiin harvoin nälänhätää tai muita ongelmia liian vähäisten tai liian voimakkaiden tulvien takia. Jos kuitenkin sateet jäivät väliin jonain vuonna, tilanne oli vakava.

Tutkijat ovat laskeneet, että jo kahden metrin vedenpinnan lasku aiheutti sen, että kolmasosa Niilin rantaniityistä jäi vaille vettä. Selvittääkseen, miten egyptiläiset selviytyivät vähäsateisista vuosista, tutkijat ovat tarkastelleet varhaisia asutuspaikkoja. Monissa niistä, kuten Tell el-Samarassa ja Fayumjärvellä Pohjois-Egyptissä, arkeologit ovat kaivaneet esiin maasta ruokavarastoja tai viljasiiloja.

Useimmat Fayumista löydetyt siilot ovat halkaisijaltaan noin metrin ja syvyydeltään 30 sentistä metriin eli kyllin suuria reilun ruokamäärän säilyttämiseen ja kyllin syviä ruoan suojaamiseksi tehokkaasti auringolta ja kuumuudelta. On löydetty myös tukevia, oljesta punottuja koreja, joita saatettiin käyttää ylimääräisen viljan ja muun sadon säilytykseen.

Faraoiden ajan kaiverrukset sekä pyramidien ja muiden mahtavien rakennelmien löydöt osoittavat kiistattomasti, että Egyptin valtakunta kehittyi erittäin nopeasti sekä poliittisesti että teknisesti.

Tutkijat ovat saaneet luotettavaa tietoa pre-dynastiseksi kutsutulta ajalta ennen ensimmäistä faraota vasta viime vuosien kaivauksista ja ovat edistyneen tekniikan avulla esimerkiksi voineet ajoittaa ja analysoida orgaanisia aineksia. Nyt tutkijat voivat kartoittaa asutuksen kehityksen maatalousyhteiskunnan synnystä vuoden 5000 eaa. tienoilta ensimmäiseen faraoon asti.

Kaivaukset Fayumissa ja Merimdessä Niilin suiston länsipuolella osoittavat, että varhaiset talot olivat yksinkertaisia ja oksista punottuja. Myöhemmin egyptiläiset keksivät sekoittaa punoksiin Niilin mutaa, jolloin syntyi kestävää, muurilaastin kaltaista rakennusmateriaalia. Siitä voitiin valmistaa vahvoja perustoja talon seinien alaosiin.

Taloryppäistä kasvoi vähitellen varsinaisia kaupunkeja, ja juuri varhaisimmat kaupungit ovat nyt tutkijoiden kiinnostuksen kohteina.

300 000 ruukkua varastossa

Yksi tutkijoita kiinnostavista kaupungeista on Hierakonpolis – egyptiläiseltä nimeltään Nekhen – Egyptin eteläosassa. Se oli vuoden 3100 eaa. tienoilla perustetun ensimmäisen yhdistetyn Egyptin valtakunnan pääkaupunki, ja se tuli tunnetuksi lännessä, kun ranskalainen Dominique Vivant Denon saapui alueelle Napoleonin joukkojen mukana vuonna 1798. Hän piirsi kuvia raunioista ja kirjoitti muistiin havaintojaan. Kertomukset herättivät suurta mielenkiintoa muinaista Egyptiä kohtaan.

Denonin piirroksia painettiin kirjoiksi ja käytettiin sittemmin keisariksi kruunatun Napoleonin ruokalautasten kuva-aiheina. Napoleonin retket aiheuttivat lähes maanisen kiinnostuksen kaikkea Egyptiin liittyvää kohtaan.

Alle sadan vuoden kuluttua arkeologia oli hyvin muodikasta, ja tutkijat vaelsivat laumoittain Egyptiin – myös Hierakonpolikseen – etsimään lisää jälkiä sen sivilisaatiosta.

Kaivaukset Hierakonpoliksessa jatkuvat yhä, ja nykymenetelmillä tutkijat voivat toden teolla nähdä, miten laaja kaupunki oli jo yli 5 000 vuotta sitten. Viimeisimmässä kaivausten sarjassa yhdysvaltalaiset arkeologit löysivät esimerkiksi ruukuntekijän asunnon jäännökset. Arkeologit arvelevat talon säilyneen onnettomuuden takia, kun tuulenpuuska on levittänyt polttouunin liekit verstaasta taloa kohti niin, että se on palanut maan tasalle.

Arkeologien onneksi tuli on kovettanut talon alaosan muodostaneen maa-aineksen ja mutakivet sekä muuttanut tolpat ja palkit puuhiileksi ja tuhkaksi, jota he sitten ovat voineet tutkia lähemmin.

Kaivauksista löytyi jäännöksiä suuresta määrästä ruukkuja. Tutkijat arvelevat niitä olleen yhteensä noin 300 000, joista osa on muodostanut ruukuntekijän myyntinäyttelyn. Useimmat ruukut tai padat on valmistettu mudasta, jota ruukuntekijä löysi verstaansa läheltä. Joissakin ruukuissa oli puolikuun muotoinen merkki, joka ilmeisesti oli piirretty sormella märkään saveen.

Yksinkertainen saviesineisiin kaiverrettu merkki tunnetaan monista löydöistä. Tutkijat arvelevat, että kyseessä on mahdollisesti ollut ruukuntekijän tavaramerkki ja että merkit ovat esiaste kirjakielestä, hieroglyfeistä, jotka syntyivät neljännellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua. Arkeologit ovat pystyneet ajoittamaan talon noin vuoteen 3600 eaa. radiohiilimenetelmän avulla. Ilmiselvästi kaupungissa on ollut ammattimaista ja tuottoisaa ruukkutuotantoa jo paljon aikaisemmin kuin tähän asti on uskottu.

Suuri panimo tuotti olutta

Kaupungissa on arkeologien mukaan toiminut myös maailman ensimmäinen teollinen panimo. Oluen rooli oli tärkeä Egyptin valtakunnassa, missä sillä sammutettiin päivittäin janoa, mutta juoma oli myös osa palkkaa esimerkiksi suurilla pyramidityömailla ja se sisältyi tärkeisiin uskonnollisiin rituaaleihin Ruukuntekijän talon lailla panimo on ajoitettu noin vuoteen 3600 eaa., ja sieltä on löydetty valtavia olutsammioita.

Sammioissa on yhä kullanruskeaa ainetta, jota tutkittaessa kemialliset analyysit ovat paljastaneet, että ruskea aine on jäännöstä oluesta, joka oli valmistettu maltaasta ja emmervehnästä ja makeutettu jujubehedelmillä. Kyseessä on ikivihreä, piikikäs pensas, jossa on kellanvihreät kukat ja syötävät luumarjat.

Sen lisäksi että löytö on todiste melko edistyneestä sivilisaatiosta, se on yllättänyt tutkijat myös muilla tavoin. Oluen jäännökset ovat muuttaneet käsitystä egyptiläisten oluenpanomenetelmistä. Ennen luultiin egyptiläisten saaneen oluen käymään sekoittamalla paistettua leipää karkeasti jauhettuun ja vedessä liotettuun viljaan.

Teoria perustuu muinaisen Egyptin kuvalähteisiin ja nykyisten egyptiläisten kertomuksiin siitä, miten he valmistavat paikallista alkoholijuomaa, ”bouzaa”. Hierakonpoliksesta tehdyt löydöt osoittavat, ettei leipä ollut välttämätöntä oluenpanemisessa. Sen sijaan egyptiläiset hyödynsivät nykyisiä oluenpanomenetelmiä muistuttavaa prosessia. Vilja mallastettiin ja keitettiin suurissa sammioissa. Lämpö irrotti hedelmistä sokeria, mikä käynnisti käymisprosessin. Lopuksi neste siivilöitiin.

Arvellaan, että kesti vain kaksi päivää, kun panimomestarilla oli valmiina punaruskeaa ja sameaa nestettä, joka ei todennäköisesti maistunut samalta kuin nykyinen olut, koska egyptiläiset eivät tunteneet humalakasvia. Siksi uskotaan, että juoman maku oli pikemminkin lähellä viiniä ja että alkoholiprosentti oli hyvin pieni.

Tuhansia vuosia olut on ollut tärkeä veden korvike, koska vesi on usein ollut saastunutta ja aiheuttanut tauteja. Näin oli myös egyptiläisillä, joilla hyvin todennäköisesti on ollut oluen suurtuotantoa jo ennen kuin Egyptistä tuli Egypti. Ala-Egyptin pääkaupungista Hierakonpoliksesta tehty löytö osoittaa, että olutpanimo pystyi tuottamaan suuria määriä olutta.

Joka panimossa oli 6–16 sammiota, jotka saattoivat sisältää noin 75 litraa olutta, joten pienikin panimo saattoi tuottaa noin 450 litraa olutta joka toinen päivä. Määrä riittäisi pitämään 200 ihmistä terveinä ja tyytyväisinä.

Vilja yhdisti valtakunnan

Samaan aikaan kun Hierakonpoliksessa pantiin litrakaupalla olutta, Niilin varren kaupungit ja kylät olivat kasvaneet yhteen tiiviiksi asutusketjuksi.

Pian Egyptistä tuli yhdistynyt valtakunta. Tutkijoilla ei ole lopullista vastausta siihen, miten yhdistyminen tapahtui. Useimmat kuitenkin uskovat, että kaupunkien ja asukkaiden väliset yhteydet lisääntyivät, kun viljaa kuljetettiin paikasta toiseen. Tarvetta syntyi esimerkiksi, kun paikalliset ruokavarastot eivät riittäneet ruokkimaan asukkaita.

Todennäköisesti Niilin seudun asukkaat perustivat varhain yhteisiä, keskitettyjä viljavarastoja, ja temppeleitä tiedetään käytetyn eräänlaisina jakelu-keskuksina, joista ylimääräinen vilja lähetettiin ruokapulasta kärsiviin paikkoihin. Vilja kuljetettiin yleensä Niiliä pitkin, joka karavaaniteiden lisäksi oli egyptiläisten ainoa massakuljetuksiin soveltuva reitti. Liikenne Niilillä – etenkin viljan kuljetus – yhdisti osaltaan väestöä, arvioi egyptologi Fekri Hassan Lontoon University Collegesta.

Johtuipa kehitys mistä tahansa, löydöt osoittavat, että Egypti yhtenäistyi 3000-luvulla eaa. yhä enemmän. Varhaisista ajoista lähtien kulttuuri oli ollut erilaista maan pohjois- ja eteläosassa. Pohjoisessa ihmiset elivät enemmän naapureina – monet esimerkiksi maahan kaivetuissa taloissa samaan tapaan kuin tuolloin Palestiinassa.

Tuonti Syyriasta kertoo lisäksi vilkkaasta kaupankäynnistä Välimeren kulttuurien kanssa. Etelä-Egyptissä asukkaat olivat eristyneempiä ulkomaailmasta ja kehittivät kulttuurin, joka myöhemmin tunnettiin tyypillisen egyptiläisenä.

Noin tuhannessa vuodessa pienistä maatalousasutuksista kasvoi kaksi suurta sivilisaatiota, Ylä- ja Ala-Egypti. Etelässä egyptiläiset alkoivat käydä kauppaa Nubian kanssa, pohjoisessa taas aloitettiin kaupankäynti Välimeren maiden kanssa.

Arkeologit tietävät vain vähän olosuhteista, jotka johtivat Egyptin yhdistymiseen ja ensimmäisen yhteisen kuninkaan, faraon, tunnustamiseen.

Löytöjen avulla voidaan kuitenkin rekonstruoida osa tapahtumien kulusta. Erot hautalahjoissa osoittavat, että ajan myötä maan eteläosan väestöön syntyi eliitti. Esineet, kuten pienet patsaat, maalattu keramiikka, laadukkaat ja koristeelliset kivimaljakot, kivipaletit kosmetiikkatuotteille ja kullasta, lapiksesta ja norsunluusta tehdyt korut olivat johtavien perheiden suosiossa Naqada-kulttuurissa, kuten noin vuonna 3800 eaa. Hierakonpoliksen alueella syntynyttä kulttuuria kutsutaan.

Rikas kaupunkilainen jopa haudattiin paikkaan, jossa on tutkijoiden mukaan ollut yksityinen eläintarha. Vainajan saattelivat hautaan muun muassa kaksi norsua, kaksi krokotiilia ja leopardi.

Kaupungista on lisäksi kaivettu esiin tähän asti vanhin maalauksin koristeltu hautakammio, jonka kuvauksissa näkyy hautajaiskulkue ja erilaisia vertauskuvallisia kohtauksia, kuten vihollisen maahan iskevä mies. Aihe oli käytössä myös myöhemmin faraoita esittäneissä kuvissa.

On myös paljon viitteitä siitä, että ensimmäinen farao, Narmer, oli kotoisin juuri Hierakonpoliksesta. Egyptiläinen pappi Manetho, joka laati 200-luvulla eaa. luettelon Egyptin hallitsijadynastioista, sanoi Egyptin kahden osan yhdistyneen vuoden 3100 eaa. tienoilla. Tarun mukaan yhdistämisen sai aikaan harjaantunut soturi Narmer, joka alisti valtaansa koko maan ja julistautui itse valtakunnan uskonnolliseksi ja maalliseksi päämieheksi.

Narmer tunnetaan niin kutsutusta Narmerin paletista, suurennettu versio muinaisten egyptiläisten väripulverien sekoittamiseen ehostustarkoituksessa käytetyistä varhaisista paleteista. Arkeologit uskovat, että Narmerin palettia on käytetty temppeliuhrauksiin.

Paletissa näkyy toisella puolella Narmer päässään valkoinen kruunu, joka perinteisesti yhdistetään Egyptin eteläosaan, ja toisella puolella punainen kruunu, joka liitetään maan pohjoisosaan. Kahta kuvaa arkeologit ja egyptologit ovat tulkinneet niin, että Hierakonpoliksesta Egyptin eteläosasta tullut Narmer alisti valtaansa Egyptin pohjoisosan ja sen jälkeen yhdisti valtiot yhdeksi valtakunnaksi.

Yhdistyminen toi hetkellistä hyötyä

Narmerin paletin löysi brittiläinen egyptologi James E. Quibell kaivauksissa Hierakonpoliksessa vuosina 1897–1898, ja se on valmistettu suunnilleen Narmerin elinaikana. Lisäksi vuonna 1993 saksalainen egyptologi Günter Dreyer löysi Abydosin kaupungista vuosimerkin, jossa on sama kuva-aihe kuin Narmerin paletissa.

Vuosimerkkejä käytettiin Egyptin valtakunnan alkuvuosina tavarasäiliöiden merkintään, ja ne sisälsivät tavaran kuvauksen lisäksi istuvan faraon nimen sekä vuodelle ominaisen tapahtuman kuvauksen. Abydosin vuosimerkki kertoi saman kuin Narmerin paletti – sen, että valtakunta yhdistettiin yhden faraon alaisuuteen noin vuonna 3100 eaa.

Jotkut tutkijat arvelevat valtioiden yhdistyneen rauhallisissa merkeissä, mutta Narmerin paletin kertoma tarina on toinen. Paletissa on kuvattu paljon kuolleita vihollisia ja sotavankeja, jotka uuden faraon sotilaat ovat tappaneet tai alistaneet.

Mikäli siis verinen sota on ollut välttämätön Egyptin yhdistämiseksi, verenvuodatus on ollut sen arvoista etelän kuninkaalle. Tosin eteläinen alue oli hyvin järjestelty ja vauras ja se kävi laajaa kauppaa niin Nubian kanssa etelässä ja keitailla läntisellä aavikolla kuin itäisen Välimeren ja Lähi-idän kulttuurienkin kanssa, mutta puuttui jotain tärkeää: pääsy rikastuttavalle Välimerelle.

Laajentuminen Egyptin pohjoisosaan antaisi yhä mahtavampien hallitsijoiden käsiin tuottoisan kaupan muiden itäisen Välimeren alueiden kanssa. Erityisen tärkeää kuitenkin oli saada hallintaan Niili ja sen myötä tavara- ja henkilöliikenne joella. Eksoottisten raaka-aineiden, etelän ylellisyys-tavaroiden ja taitavien käsitöiden hallinta tarjosi tilaisuuden periä veroja, mikä oli välttämätön tulonlähde maan eteläisen osan hallitsijoille.

Pääkaupunki muutti pohjoiseen

Yhdistymisen toteuduttua Narmer siirsi pääkaupungin pohjoiseen. Nyt Thinisistä tuli pääkaupunki.

Thinis on yhä arvoitus, sillä arkeologit eivät ole löytäneet jälkeäkään kaupungista. Hyvin todennäköisesti kaupunki on kuitenkin ollut olemassa, koska se on kuvattu melko luotettavissa lähteissä. Esimerkiksi tunnettu historioitsija Manetho kutsui Thinisiä ”thiniittisen valtioliiton keskukseksi”.

Thinisistä tuli Egyptin faraoiden hallinnollinen keskus, ja ensimmäinen farao, josta arkeologit ovat löytäneet fyysisiä jälkiä, on Den. Hänen hautansa on löydetty Abydosin läheltä, ja hän kutsui ensimmäisenä itseään ”Ala- ja Ylä-Egyptin kuninkaaksi”. Denin hallinto aloitti Egyptin dynastiat, jotka hallitsivat maata tuhansia vuosia. Hänen nimensä tarkoitti ”häntä, joka tuo veden”. Niilistä oli näin tullut uuden suurvallan perusta.

Vielä myöhemmin pääkaupunki siirrettiin Memfisiin, ja Egyptin suuruuden aika alkoi toden teolla. Aika tunnetaan Egyptin historiassa vanhana valtakuntana, ja se ulottuu viidelle vuosisadalle noin vuodesta 2700 eaa. eteenpäin. Tällä ajalla historiankirjoista tuttu Egypti alkoi muodostua.

Muumiointitaito hioutui, hieroglyfejä kehitettiin edelleen, ja Egyptin jumalmaailma sai ratkaisevan roolin yhteiskunnassa. Tunnusomaisinta vanhalle valtakunnalle kuitenkin oli se, että pyramidien aikakausi alkoi. Yhä mahtavammat ja rikkaammat faraot rakensivat kilvan suurempia ja komeampia hautamuistomerkkejä kuin edeltäjänsä.

Pyramidien rakentaminen vaati niin paljon vaurautta, työvoimaa ja järjestelykykyä, että ne todistavat keskeisesti Egyptin kasvaneen Niilin varren pienten heimojen yksinkertaisesta paimentolaisyhteisöstä yhdeksi maailman ensimmäisistä ja mahtavimmista kulttuureista. Kasvu vaati rajuja ilmastonmuutoksia, ahkeria ihmisiä ja taidon säilyttää ruokaa. Näiden kolmen asian ansiosta alkoi uusi aika. Faraon alaisuuteen yhdistyneenä suuri ja rikas sivilisaatio kukoisti uljaine rakennuksineen, hautamuistomerkkeineen ja palatseineen Niilin varrella ja autiomaassa.

Egyptin valtakunta oli syntynyt.