Faraot tavoittelivat ikuisuutta jyhkeillä pyramideilla

Heidän täytyi saada monumentti valmiiksi ennen kuin farao kuolisi, sillä vain silloin hänet voitaisiin haudata asianmukaisesti ja hän voisi herätä jälleen eloon ja nousta tähtiin ”paikkaan, jossa jumalat muotoilevat hänet ja jossa hän syntyy uudelleen nuorena”, kuten papit temppelissä rukouksissaan messusivat.

Jollei pyramidi valmistuisi ajoissa, seuraukset voisivat olla kohtalokkaat. Pahimmassa tapauksessa aurinko ei enää nousisi aamulla idästä ja Egyptin valtakunta luhistuisi.

Porraspyramidin synty

Esihistoriallisella ajalla egyptiläiset haudattiin kuivaan autiomaan hiekkaan, joka säilöi ruumiit tuonpuoleista varten.

Päälliköiden ja suurmiesten haudan päälle rakennettiin kumpu, jonka tarkoitus oli sekä korostaa heidän korkeaa asemaansa että toimia paikkana, jonne heille voitiin tuoda ruoka- ja juomauhreja.

Myöhemmin yleistyi kivistä tai tiilistä rakennettu mastabaksi kutsuttu suorakulmainen ja laakea hautarakennelma. Mastabasta johti lyhyt kuilu suoraan alas maanalaiseen hautakammioon.

Perinne alkoi muuttua, kun Egypti sulautui yhdeksi, yhden faraon hallitsemaksi valtakunnaksi. Noin vuonna 2660 eaa. kolmannen dynastian ja farao Djoserin aikana syntyi niin sanottu porraspyramidi, jossa oli monta mastabaa asetettuna päällekkäin.

Djoserin tällä tavoin rakennettu hautamuistomerkki kohosi vaikuttavaan 60 metrin korkeuteen.

Djoserin jälkeen tulleet faraot omaksuivat tyylin ja rakennuttivat haudoikseen porraspyramideja. Farao Sneferun (noin 2613–2589 eaa.) aikana keksittiin, että porraspyramidista voisi tulla vieläkin vaikuttavamman näköinen, jos sen seinämät peitettäisiin hohtavan valkoisilla, sileillä kalkkikivillä.

Ajatus kuulostaa yksinkertaiselta, mutta sen toteuttaminen käytännössä ei ollutkaan niin helppoa.

Sneferu ei ollut tyytyväinen, ennen kuin hän oli rakennuttanut kaikkiaan kolme pyramidia: yhden Meidumin hauta-alueelle sadan kilometrin päähän nykyisestä Kairosta ja kaksi Dahshuriin noin 40 kilometrin päähän Kairosta.

Pyramidivallankumous alkoi

Sneferun noustua faraoksi noin vuonna 2613 eaa. Egyptissä alkoi 4. dynastian aikakausi. Se oli hyvinvoinnin ja edistyksen aikaa, ja sitä kutsutaan usein vanhan valtakunnan kultakaudeksi.

Hieroglyfikirjoituksissa farao Sneferua kuvaillaan ystävälliseksi ja hyväntahtoiseksi hallitsijaksi, joka pääkaupungistaan Memfisistä tehosti, vahvisti ja laajensi valtakuntaansa. Hän lähetti sotilaita etelään nykyisen Sudanin tienoilla sijainneeseen Nubiaan hankkimaan orjia ja karjaa.

Faraon pitkä käsivarsi ulottui myös itään Siinain niemimaalle, jossa hänen joukkonsa nujersivat kapinallisia beduiineja. Erityisen kuuluisaksi Sneferu tuli kuitenkin pyramideistaan.

Sneferu ilmeisesti peri edeltäjältään farao Hunilta (noin 2630–2613 eaa.) Meidumissa olleen puolivalmiin porraspyramidin, jonka hän päätti rakentaa valmiiksi uusien ideoiden mukaan.

Pyramidi päällystettiin kalkkikivellä, mutta vuoraus ei pysynyt 65 metriä korkean pyramidin seinillä vaan putoili alas. Niinpä Sneferu luopui Meidumin pyramidista ja alkoi suunnitella uutta.

Sneferu aloitti uuden, korkean pyramidin rakentamisen Dahshuriin. Sen tasaisten seinien oli tarkoitus nousta ylöspäin jyrkässä kulmassa, mutta rakennustöiden aikana todennäköisesti ilmeni, että rakenne oli epävakaa ja pyramidi oli vaarassa luhistua kasaan.

Rakennusmestari Hemiunu yritti ratkaista ongelmaa niin, että seinämien kallistuskulmaa loivennettiin pyramidin huipulla.

Sneferu ei tyytynyt vähään

Kaikesta päätellen Sneferu ei kuitenkaan ollut tyytyväinen erikoiseen pyramidiinsa sen valmistuttua, sillä hän hylkäsi senkin ja aloitti kolmannen pyramidin rakentamisen.

Sneferu eli ja hallitsi riittävän pitkään, jotta hän ehti saada kolmannenkin pyramidinsa valmiiksi. Uudessa pyramidissa oli tasaiset seinät ja korkeutta huimaavat 105 metriä.

Pyramidin sisällä 62 metriä pitkä käytävä johti kolmeen hautakammioon, jotka oli louhittu kallioon maan alle.

Pyramidia kutsutaan hieman harhaanjohtavasti nykyään ”punaiseksi pyramidiksi” sen punertavien rakennuskivien mukaan.

Sneferun aikaan sitä kuitenkin peittivät valkoiset kivet, jotka heijastivat auringon säteitä niin, että se hohti kuin tähti autiomaassa.

Noin vuonna 2589 eaa. Sneferu saattoi kuolla rauhallisin mielin, ja hänet haudattiin uuteen pyramidiinsa. Valitettavasti pyramidin hautakammiot olivat tyhjät, kun arkeologit pääsivät tutkmaan pyramidin sisäosia vuonna 1895.

Todennäköisesti asialla ovat olleet haudanryöstäjät, jotka olivat vieneet haudasta myös faraon sarkofagin ja muumion. Samalla ryöstäjät olivat tieten tai tietämättään rikkoneet pahasti muinaisten egyptiläisten uskonnollisia käsityksiä vastaan.

Pyramidi auttoi faraon taivaaseen

4. dynastian aikana egyptiläiset pitivät faraota haukkajumala Horuksen inkarnaationa. Kun farao kuoli, hän muuttui Horuksen isäksi, manalan jumala Osirikseksi, ja uudesta faraosta tuli vastaavasti seuraava Horus.

Symbolinen siirtymä saattoi tapahtua vain, jos farao palsamoitiin asianmukaisesti ja haudattiin uskonnon sanelemien sääntöjen mukaan.

Pyramidi oli kuin hissi, joka kuljetti faraon olomuodosta toiseen. Sen valtava kivinen hahmo, joka osoitti kohti taivasta, oli myös näkyvä sidos maan päällä vaeltavien ihmisten ja jumalten maailman välillä.

Egyptiläiset uskoivat, että ei vain faraoilla vaan kaikilla ihmisillä oli mahdollisuus jatkaa elämäänsä tuonpuoleisessa. Ihminen koostui monista osista, jotka kuolemassa erkanivat toisistaan.

Eri elementit saattoivat yhdistyä tuonpuoleisessa ja vainajan elämä saattoi jatkua vain, jos ruumis käsiteltiin ja haudattiin asianmukaisesti.

Tutustu Gizan suureen pyramidiin:

Kuolleille vietiin ruokauhreja

”Sielun” kuolemattomat osat olivat ka ja ba. Kata voi kuvailla parhaiten ”elinvoimana”. Se oli aineetonta energiaa, joka oli asettunut kehoon ja periytyi sukupolvelta toiselle.

Faraon ka polveutui siis takaisinpäin aina ensimmäisestä faraosta, joka sai elinvoimansa suoraan jumalilta.

Lisäksi egyptiläiset uskoivat, että koko kansan ka riippui faraon kasta. Koska ka, toisin kuin esimerkiksi kristinuskon sielu, tarvitsi ruokaa ja juomaa, egyptiläisillä oli tapana viedä haudoille ja pyramideille ruokauhreja.

Haudoissa oli maalatut ovet, joiden kautta vainajan ka pystyi kulkemaan uhriruokien luo. Uhrilahjoilla osoitettiin kunnioitusta vainajalle, ja uhriseremonia päättyi usein siihen, että uhraajat joivat maljan haudassa makaavan kalle.

Toinen tärkeä sielun osa – ba – voidaan tulkita ”persoonallisuudeksi”, ja se tarkoitti sitä, minkälaisena kanssaihmiset kuolleen näkivät. Kuolemassa ba erosi kasta itsenäiseksi olioksi, joka usein esitettiin vainajan ruumiista lähtevänä lintuna.

Ba pystyi liitelemään vapaana kuoleman valtakuntaan eli toiseen ulottuvuuteen, jossa ei ollut mistään pulaa. Ihminen saattoi siirtyä uuteen elämään kuoleman jälkeen vain, jos ba löysi tiensä palsamoituun ruumiiseen, jossa ka odotti.

Siksi palsamointi oli niin tärkeää: jos ruumis mädäntyi, ba ei voinut palata siihen.

Hieroglyfikirjoitusten mukaan farao nousi kuoltuaan taivaaseen lähelle Pohjantähteä, jota pidettiin ikuisuuden symbolina, koska se näytti aina pysyvän lähes paikoillaan Egyptin taivaalla.

Pyramidit rakennettiin ilmansuuntien mukaan niin, että niiden sisäänkäynti oli aina kohti pohjoista. Faraon tietä tuonpuoleiseen avittivat kapeat kuilut, jotka johtivat hautakammiosta ulos.

Khufu halusi pois isänsä varjosta

Sneferu oli pidetty hallitsija, joka teki niin paljon hyvää egyptiläisten eteen, että nämä palvoivat häntä vuosisatoja jumalana. Hänen poikansa ja seuraajansa Khufu ei kuitenkaan halunnut jäädä suositun isänsä varjoon.

Hän oli Sneferun neljäs poika, ja jo varhaisessa iässä häntä korvensi palava intohimo luoda jotain ainutlaatuista, joka saisi hänen nimensä loistamaan hänen isänsä nimen lailla.

Kun Khufusta noin vuonna 2589 eaa. tuli 40-vuotiaana isänsä jälkeen farao ja Horuksen inkarnaatio, hän oli täynnä tarmoa ja alkoi määrätietoisesti toteuttaa suunnitelmiaan.

Khufu lähetti retkikuntia muun muassa Libanoniin, Nubiaan ja Siinaille hankkimaan raaka-aineita ja tietoa maailmasta.

Lisäksi hän alkoi heti etsiä sopivaa paikkaa hautamuistomerkilleen, jonka tuli olla joka suhteessa isän pyramidia suurempi ja näyttävämpi.

Khufu löysikin rakennusmestarinsa Hemiunun kanssa loistavan rakennuspaikan Gizan tasangolta 20 kilometrin päästä pääkaupungista Memfisistä.

Paikan etuna oli se, että se sijaitsi riittävän kaukana Sneferun pyramidista sekä lähellä Niiliä, jota pitkin pyramidin rakennuskivet tuotiin paikalle louhoksilta.

Työläisillä oli oma kaupunki

Egyptin pyramideja rakensivat vapaat työläiset, ja työssä noudatettiin egyptiläistä työviikkoa niin, että kahdeksan työpäivän jälkeen oli kahden päivän lepo. Palkaksi työläiset saivat viljaa sekä suuren kunnian auttaa faraota tämän matkalle tuonpuoleiseen.

Khufun Egyptissä oli vajaat 1,6 miljoonaa asukasta, ja hänen pyramidinrakennushankkeensa vaati vuosittain tuhansien ihmisen panoksen. Arkeologisissa tutkimuksissa on selvinnyt, että rakennustyömaan lähellä on ollut jopa 25  000 asukkaan väliaikainen kaupunki.

Vain viidesosa kaupungin asukkaista työskenteli varsinaisesti rakennustyömaalla.

Monilla työläisillä oli myös vaimo ja lapsia. Koska valtava rakennusurakka kesti vuosikausia, lapset varttuivat sen aikana aikuisiksi ja saivat sitten ehkä mahdollisuuden osallistua itsekin pyramidin rakentamiseen.

Työläisyhteisö tarvitsi myös paimenia vartioimaan karjaa sekä teurastajia, kokkeja ja vedenkantajia. Työkalusepät valmistivat jatkuvasti talttoja kivilouhoksille, ja puusepät ja köydenpunojat valmistivat vakaita puukelkkoja ja valtavia määriä köyttä kiviä kuljettaville työläisille.

Lisäksi tarvittiin lääkäreitä hoitamaan sairauksia ja vammoja sekä pappeja huolehtimaan ihmisten hengellisistä tarpeista.

Kirjurit valvoivat töitä faraon puolesta ja pitivät kirjaa töiden edistymisestä, lapset tarvitsivat opettajia ja prostituoidut viihdyttivät työläisiä.

Työmiehet oli jaettu kymmenen hengen työporukoihin, jotka kuuluivat suurempaan noin 200 hengen osastoon. Jokaisella osastolla oli oma valvoja, jonka tehtävä oli varmistaa, että kaikki suorittivat heille määrätyt tehtävät kunnolla.

Koska tavoitteena oli saada pyramidi valmiiksi faraon elinaikana, laiskotella ei voinut, vaikka kesällä lämpötila nousi usein yli 40 asteen.

Työläisten keskimääräinen elinikä oli alhainen, ja arkeologit ovat löytäneet työläisten luurankoja, joissa on nähtävissä selviä kulumien merkkejä.

Työ on ollut rankkaa, mutta ilmeisesti rakennustyöläiset saivat apua Niilin vuosittaisen tulvimisen aikaan, jolloin tuhannet maanviljelijät ja maatyöläiset riensivät avuksi rakennusyömaille peltojen ollessa veden vallassa.

Rakentaminen oli tarkkaa työtä

Khufun 146 metriä korkea pyramidi rakennettiin 2,3 miljoonasta kivenlohkareesta, joista jokainen painaa arviolta noin 2,5 tonnia.

Se tarkoittaa, että 20 rakennusvuoden aikana joka tunti piti saada paikoilleen keskimäärin 12 kivenjärkälettä. Suurin osa kivistä tuotiin Gizan paikalliselta kivilouhokselta, jossa kalliosta hakattiin noin tuhat lohkaretta päivässä.

Noin 100 000 kiveä erityisen hienolaatuista, valkoista kalkkikiveä tuotiin Turan kivilouhokselta Niilin toiselta puolelta.

Khufun sarkofagi ja pyramidin hautakammio valmistettiin koristelemattomasta, raskaasta punaisesta graniitista, jota rahdattiin Niiliä pitkin Assuanista 900 kilometrin päästä Gizasta.

Tutkijat ovat vuosisatojen ajan esittäneet monenlaisia teorioita siitä, miten egyptiläiset kuljettivat raskaat kivenlohkareet läpi autiomaan ja miten he latoivat ne paikoilleen.

Kreikkalainen historioitsija Herodotos kirjoitti noin vuonna 400 eaa., että egyptiläisillä oli jonkinlaisia koneita, joilla kivet nostettiin paikoilleen. Todennäköisintä on kuitenkin, että kivet vedettiin ensin lukuisten miesten voimin pyramidille puisilla kelkoilla.

Sen jälkeen ne vietiin ylös mahdollisesti suurta ramppia pitkin, jota rakennettiin pyramidin ympärille sitä mukaa kuin se kasvoi korkeammaksi.

Khufu oli ensimmäinen farao, joka halusi hautakammionsa korkealle pyramidin sisään. Työläiset eivät siis voineet vain latoa kiviä toistensa päälle kerroksittain, vaan heidän oli alusta asti edettävä tarkan suunnitelman mukaan niin, että kammiot ja käytävät tulivat oikeille paikoilleen rakennustyön edetessä.

Uloin kivikerros asetettiin paikoilleen äärimmäisellä tarkkuudella niin, että pyramidin kaikkien neljän sivun kallistus on täsmälleen 51,9 astetta. Vuoraus valkoisella kalkkikivellä antoi pyramidille hohtavan pinnan, joka näkyi kilometrien päähän.

Lopuksi huipulle rakennettiin koristeltu ja kullattu pienoispyramidi, niin sanottu pyramidion.

Useimmat tutkijat uskovat, että valtavan panostuksen ansiosta pyramidi valmistui niiden 23 vuoden aikana, kun Khufu oli faraona.

Perinne jatkui isältä pojalle

Khufun jälkeen myös hänen poikansa Khaefra ja pojanpoikansa Menkaure rakennuttivat Gizaan pyramidit. 4. dynastian lopulla Gizan tasangolla kohosi kolme suurta pyramidia, jotka ovat siellä vielä tänäkin päivänä.

Erona entiseen on se, että aikoinaan pyramideja peitti valkea kalkkikivikerros.

Auringon noustessa papit idässä saattoivat ihastella temppeliensä pihalta valkoisena hohtavaa pyramidia ja kiittää auringonjumala Rata.

Valtaosa valkoisista kalkkikivistä on valitettavasti kadonnut, sillä ajan kuluessa egyptiläiset ovat irrottaneet niitä ja käyttäneet niitä omien talojensa rakentamiseen. Kiviä on varastettu myös matkamuistoiksi.

Khufun pyramidi seisoo jykevänä paikoillaan todisteena egyptiläisten rakennustaidoista ja -kyvyistä, mutta kukaan myöhempi farao ei enää ryhtynyt yhtä mittavaan rakennusurakkaan.

Khufun poika Khaefra rakennutti hautamonumenttinsa Gizaan, mutta hän tyytyi vain 143,5 metriä korkeaan rakennukseen eli hieman matalampaan kuin isänsä. Tosin Khaefra rakennutti pyramidinsa kalliolle kymmenen metriä Khufun pyramidia korkeammalle.

Khaefran pojan Menkauren pyramidista tuli vain 65 metriä korkea. Menkauren pyramidin erikoisuus on se, että alimmat kivikerrokset rakennettiin samanlaisesta punaisesta graniitista, josta hänen isoisänsä oli teettänyt sarkofaginsa.

Seuraavien dynastioiden hallitsijoiden pyramidit ovat joko samankokoisia tai pienempiä kuin Menkauren.

Kukaan ei päihittänyt Khufua

Historioitsijat ja arkeologit ovat pohtineet, miksi pyramidit alkoivat pienentyä.

Pappien valta kasvoi 5. ja 6 . dynastian aikana, joten ehkäpä pyramidien merkitys väheni, kun temppeleistä tehtiin yhä suurempia.

Vaikka egyptiläiset jo hallitsivat näyttävien hautamuistomerkkien rakentamisen taidon, ei ollut järkeä kilpailla Khufun mestariteoksen kanssa.

Hänen pyramidinsa rakentaminen oli vaatinut valtavasti voimavaroja ja sitonut tuhansia työläisiä, joille olisi ollut käyttöä myös armeijassa ja maataloudessa.

4. dynastian kulta-ajan jälkeen egyptiläiset eivät ehkä halunneet tai voineet valjastaa niin paljon voimia ikuisuuden tavoitteluun.