Egyptiläiset käsityöläiset keskeyttivät työt, kun palkanmaksu viivästyi.

© Bridgeman
Sivilisaatiot - Egyptiläiset

Faraon työläiset lakkoilivat saadakseen palkkansa

Kun palkkaa ei kuulunut, faraon kivenhakkaajat ja muut haudanrakentajat kieltäytyivät jatkamasta töitä. Työläiset eivät sulattaneet sitä, että valtakunnan hallitsija rikkoi sopimuksensa, ja he aloittivat historian ensimmäisen tunnetun lakon.

Viisi ja puoli säkkiä viljaa! Näin ytimekkäästi vaati raivostunut joukko käsityöläisiä oikeuksiaan 1170 eaa. faraon ylimmältä virkamieheltä, visiiriltä.

Farao Ramesses III:n hautaa Kuninkaiden laaksossa rakentavien työläisten palkan perusosa muodostui viljasta.

Viljaa ei kuitenkaan ollut saatu kolmeen viikkoon, ja työläisten mitta oli tullut täyteen. He ilmoittivat, että he jatkaisivat töitä vasta, kun vilja oli jaettu heille.

Visiirille tilanne oli hankala.

Työn viivästyminen Kuninkaiden laaksossa saattoi merkitä sitä, että kallioon hakattua hautaa ei saataisi valmiiksi hallitsijan kuolemaan mennessä, ja tällöin Ramesseksen matka kuoleman valtakuntaan ja hänen ikuinen elämänsä tuonpuoleisessa vaarantuisi.

Visiiri lupasikin ratkaista palkkaongelman nopeasti.

Totuuden palvelijoiden kylä

Kuninkaiden laakson lakko 3 100 vuotta sitten on varhaisin tunnettu työtaistelu. Kertomukset siitä ovat peräisin papyrusteksteistä, joissa aikalaiset ovat kuvanneet elämää rakentajien kylässä.

Kylä, jossa käsityöläiset ja heidän perheensä asuivat, oli nimeltään Set Maat mutta nykyisin se tunnetaan Deir el-Medinana.

Se sijaitsi Niilin länsirannalla melko lähellä Theban kaupunkia ja sopivalla etäisyydellä Kuninkaiden laaksosta. Set Maat tarkoittaa ”totuuden paikkaa”, ja siellä eläviä käsityöläisiä kutsuttiinkin totuuden palvelijoiksi.

Kylässä oli hieman yli 70 taloa, jotka oli rakennettu aivan toisiinsa kiinni kuutta nykyaikaista omakotitonttia vastaavalle alueelle. Rakennukset oli tehty tiilistä, peitetty savella ja kalkittu valkoiseksi.

Kuhunkin asuntoon kuului kolme huonetta ja keittiö, jossa oli viileä kellari. Asunnosta johtivat rappuset katolle, jossa asukkaat nukkuivat vuoden kuumimpina kuukausina.

Autiomaahan rakennettu kylä ei sijainnut kovin edullisessa paikassa: sitä ympäröivät vuoret estivät virkistävien tuulten pääsyn pohjoisesta ja tekivät kylästä kesällä polttavan kuuman.

Armottomalta paahteelta suojautuakseen kyläläiset olivat pingottaneet pääkadun ylle purjekankaita.

Puutteistaan huolimatta kylä oli tavoiteltu asuinpaikka, sillä käsityöläiset olivat arvostettu ammattikunta ja heidän palkkansa oli hyvä.

Valtion palveluksessa olevat käsityöläiset kuuluivat sosiaaliselta asemaltaan keskiluokkaan: heillä oli omat talot ja hautapaikat, ja he ansaitsivat kolme kertaa niin paljon kuin maatyöläiset.

Vapaa-aikanaan käsityöläiset saattoivat tehdä pilapiirroksia, joissa naureskeltiin valtion järjestelmälle. Niissä kissa palveli hiirtä.

© Charles Ddwin Wilbour Fund

Krapulasta herui vapaapäivä

Visiiri jakoi kylän käsityöläiset kahteen ryhmään. Ne työskentelivät työmaalla joko vuoroissa tai eri puolilla työmaata. Kummallakin ryhmällä oli työnjohtaja ja kirjuri. Kirjuri kirjasi papyrukselle kaikki työmaan tapahtumat, esimerkiksi poissaolot ja vapaapäivät.

Tavallisesti työläiset tekivät töitä kahdeksan päivää peräjälkeen. Tänä aikana he yleensä yöpyivät rakennustyömaalla, minkä jälkeen heillä oli kotona käyntiä varten kaksi päivää vapaata.

Jos työläistä esimerkiksi pisti skorpioni tai hän sairastui muuten, hän sai jäädä kotiin täydellä palkalla.

Häitä ja hautajaisia varten sai myös vapaapäivän. Kirjallisten lähteiden mukaan töistä poissaolon syyksi kävi myös avioriita, oluenpano tai krapula.

Vapaapäivät kuluivat yleensä työstettäessä perheen omaa hautaa kylän lähellä. Toisinaan käsityöläiset saattoivat hankkia lisätuloja tekemällä töitä työnjohtajalleen, joka tarvitsi apua vaikka hautamonumenttinsa rakentamisessa.

Varmistaakseen jälkipolvien toimeentulon käsityöläiset opettivat oman ammattinsa pojilleen, vaikka vuosienkaan harjoittelu ei taannut paikkaa totuuden palvelijana.

Kilpailu vapautuvista paikoista oli kovaa, ja usein taitavankin ammattilaisen oli pakko muuttaa muualle hankkimaan elantonsa, jos hänellä ei ollut sukulaista, joka olisi voinut lahjoa työnjohtajan palkkaamaan hänet.

Työläisen kuukausipalkalla pystyi ruokkimaan kymmenhenkisen perheen, ja sivuun jäi vielä jotain ylimääräistä, jolla pystyi hankkimaan kotitalouteen erilaisia palveluita tai tavaroita.

Hyvästä toimeen­tulosta kertoo sekin, että osa käsityöläisistä omisti itse arvokkaat pronssityö­kalunsa sekä karjaa ja aaseja.

Palkat pienenivät yllättäen

Farao Ramesses III:n hallintokaudella noin 1186–1155 eaa. palkat yhtäkkiä romahtivat ja käsityöläisten keskiluokkainen elämäntyyli oli uhattuna.

Eräässä papyrustekstissä Amennakhte-niminen kirjuri kertoo Set Maatin ruokatoimitusten takkuamisesta mutta ei selitä vaikeuksien syytä sen tarkemmin.

Historioitsijoiden mukaan valtion viljavarastot olivat tyhjiä, koska farao oli käynnistänyt liian monta rakennushanketta yhtä aikaa ja käyttänyt varoja lisäksi sodankäyntiin naapurimaita vastaan.

Toisen selityksen mukaan korruptoituneet virkamiehet olivat napanneet kuormasta liian monta viljasäkkiä kotiin vietäväksi.

Papyruksissa kerrotaan esimerkiksi Ramesses III:n virka­miehestä, joka huijasi punnitessaan palkaksi tarkoitettua emmervehnää ja ohraa.

Työläisten piti saada 40 hin-yksikköä viljaa (yksi hin on noin puoli litraa), mutta virkamies laittoi säkkeihin vain 38 hiniä, ja loput kaksi hän otti itselleen. Näin työläisten palkka kutistui viitisen prosenttia.

Olipa syy sitten viljan vähyyteen mikä tahansa, nälkäisiä työläisiä alkoi sapettaa, ja eräänä talvipäivänä vuonna 1158 eaa. heidän mittansa tuli täyteen. Kivenhakkaajat, muurarit ja maalarit viskasivat työkalunsa syrjään ja kokoontuivat osoittamaan mieltään.

Ryhmä marssi edesmenneen Thutmosis III:n temppelille, missä se alkoi valittaa äänekkäästi mahtipontisen muistomerkin ja sen rikkauksien vartijoille:

”Meillä on nälkä!” Sitten työläiset syöksyivät temppelin sisimpään, jonne heillä ei yleensä ollut pääsyä, mutta nälässä mikään paikka ei ollut liian pyhä.

Mielenosoitus ei johtanut mihinkään, ja seuraavana päivänä vihaiset työläiset kokoontuivat taas. Tällä kertaa he hakeutuivat hallitsevan faraon, Ramesses III:n, temppelin eteen, jolloin Pentaweret-niminen kirjuri toi heille heti ruokaa.

Mielenosoittajat eivät kuitenkaan antaneet lepyttää itseään vähällä, ja kun pimeys laskeutui, he jatkoivat itsepintaisesti protestointiaan epäoikeudenmukaisuutta vastaan lyhtyjen valossa.

”Olemme täällä siksi, että olemme nälkäisiä ja janoisia. Meillä ei ole vaatteita eikä ruokaa. Lähettäkää viesti faraolle, meidän hyvälle herrallemme, sekä visiirille ja kaikille ylempänä oleville, että me tarvitsemme ruokaa!”

Temppelissä virkamiehet päättivät, että heidän oli pakko kääntyä Theban kaupunginjohtajan puoleen saadakseen ruokaa faraon varastoista.

Pian tämän jälkeen käsityöläiset saivat tyydytyksekseen vilja-annokset, joiden avulla he selvisivät ensimmäisestä talvikuukaudesta.

Ilo oli lyhytaikainen. Kun ruoka taas loppui, työläiset palasivat temppelin eteen ja levottomuudet jatkuivat läpi talven. He järjestivät istumalakkoja ja soihtu­kulkueita ja uhkasivat ryöstää faraoiden aarre­kammiot.

Lopulta visiiri lähti pohjoiseen hankkimaan ruokaa. Kun hän palasi, hänen oli myönnettävä työläisille, että valtion viljavarat olivat tyystin ehtyneet:

”Toivoisin voivani antaa teille jotain, mutta varastoissa ei ole mitään.”

Kirjuri uhkaili miehiä oikeudella

Kuukaudet kuluivat Set Maatissa, ja työläiset perheineen kärsivät yhä nälkää, kun kesä teki jälleen kylästä hehkuvan kuuman. Tällöin he alkoivat jälleen osoittaa mieltään.

Kirjuri Amennakhte tuli tapaamaan mielenosoittajia ja lupasi heille kullekin kaksi säkkiä emmervehnää.

Työläiset eivät kuitenkaan tyytyneet kahteen säkkiin, sillä heidän sopimuksensa mukaan he olivat oikeutettuja 5,5 säkkiin kuussa.

Työnjohtaja Khonsu käski miehiään vaatimaan palkkaansa suoraan ylemmältä taholta: hän vaati, että asiasta oli kerrottava visiirille.

Vaikka Amennahkte sääli työläisiä, hän ei voinut suostua vaatimukseen.

”Olen antanut teille annoksenne. Jos jatkatte, pidän huolta siitä, että joudutte oikeuden eteen”, Amennahkte uhkasi.

Uhkailusta huolimatta käsityöläiset marssivat 11 päivän kuluttua jälleen sisään temppelin porteista. Tieto levottomuuksista tavoitti tällä kertaa jopa Theban kaupunginjohtajan.

Tämä ilmeisesti tajusi, ettei mielenosoituksia tukahduttanut mikään muu kuin ruoka, joten hän hankki 50 säkkiä emmervehnää. Se sulki mielenosoittajien suut hetkeksi.

Käsityöläiset ryöstivät hautoja

Vaikka Kuninkaiden laakson työntekijät saivat tuona päivänä syödä kyllikseen, lakot synnyttivät eripuraa faraoiden ja työläisten välille toistuvasti seuraavien vuosikymmenien aikana.

Maassa koettiin katovuosi toisensa jälkeen, nälän­hätä raivosi, ja työntekijöiden määrää vähennettiin.

Farao Ramesses III:n seuraaja Ramesses IV tosin kasvatti työläisten määrän 120:een, mutta jo vajaan kymmenen vuoden kuluttua Ramesses VI teki merkittäviä leikkauksia ja puolet työläisistä alennettiin orjiksi tai karkotettiin kylästä perheineen.

Set Maatin kylän etuoikeutetut käsi­työläiset olivat 1500-luvulta eaa. lähtien rakentaneet hautoja ja temppeleitä Kuninkaiden laaksoon, mutta nyt moni heistä joutui täysin puille paljaille.

Epätoivoissaan entiset käsityöläiset jopa ryöstivät hautakammioita, joita heidän edeltäjänsä olivat hakanneet kallioihin ja koristelleet maalauksilla.

Monet Set Maatin asukkaat joutuivat myös pakenemaan nykyisen Libyan alueen paimentolaisheimoja, jotka hekin halusivat osansa faraoiden aarteista.

Kylä raunioitui, ja vasta 3 000 vuotta myöhemmin arkeologit löysivät raunioista papyrysrullat, jotka kertovat maailman ensimmäisestä lakosta.

Lue myös:

Egyptiläiset

Faraon haaremi nousi kapinaan

7 minuuttia
Egyptiläiset

Top 10: Egyptin mahtavimmat faraot

7 minuuttia
Egyptiläiset

Lista: Faraoiden 10 mahtavaa muistomerkkiä

9 minuuttia
Suosituimmat

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!