Egyptin soturifarao hyökkäsi maailman tavoitelluimpaan maahan

Kun egyptiläiset olivat kysyneet, missä muut beduiinit olivat, miehet olivat vastanneet nöyrästi:

”He ovat siellä, missä heettiläisten surkea kuningaskin on. He ovat Aleppossa, sillä kuningas pelkää faraota liiaksi tullakseen sen etelämmäs.”

Aleppo oli noin neljän päivämatkan päässä, joten nyt Kadesh vaikutti odottavan Ramessesta kuin tarjottimella. Tärkeän kaupungin vallattuaan hänen oli tarkoitus marssia syvemmälle Syyriaan, missä häntä houkuttelivat alueen runsaat luonnonvarat ja kukoistavat kauppareitit. Kaikki näytti hyvältä.

Syyria oli maailman avain

Ramesses II tiesi, miten tärkeä tämä sotaretki oli.

Lapsuudessaan 1300-luvun lopussa eaa. hän oli kuunnellut haltioissaan kertomuksia siitä, miten hänen esi-isänsä paria vuosisataa aiemmin olivat valloittaneet suuria osia Syyriasta niin, että maa-alueet aina nykyiselle Turkin ja Syyrian väliselle rajalle olivat kuuluneet faraoiden valtakuntaan.

Noiden alueiden valloitus oli ollut suuri voitto Egyptille, sillä Syyria oli siihen aikaan kiistatta tunnetun maailman kaupan keskus. Sinne virtasi norsunluuta, kuparia, tinaa ja fajanssia Iranista, Afganistanista ja vieläkin kauempaa, ja Syyrian satamat olivat koko itäisen Välimeren suurimpia.

Maantieteellisen sijaintinsa ansiosta Syyria oli strategisesti maailman tärkein alue. Se, joka hallitsi Syyriaa, hallitsi koko egyptiläisten tuntemaa maailmaa.

Valloitettujen alueiden kuuluminen Egyptille sinetöitiin sopimuksella Mitannin kanssa, joka oli hallinnut Pohjois-Syyriaa noin vuodesta 1500 eaa. Rauha, joka kesti kolmekymmentä vuotta, takasi, että kaikkialta tunnetusta maailmasta tulevat tuotteet saattoivat kulkea kamelikaravaaneissa vapaasti Egyptin ja Syyrian välillä.

Egyptin valloittamien alueiden paikalliset hallitsijat saivat melko vapaasti päättää jokapäiväisistä asioista, kun faraon virkamiehillä oli kädet täynnä töitä veronkannossa.

Rahat käytettiin Egyptissä mittaviin rakennushankkeisiin sekä mahtavan valtion suuren ja hyvin toimivan armeijan ylläpitoon. Ramesses II oli syystäkin ylpeä valtakunnastaan.

Heettiläiset ottivat vallan

Egyptistä oli kovaa vauhtia kypsymässä poliittinen ja taloudellinen suurvalta, kunnes 1300-luvun alussa eaa. tapahtui romahdus.

Heettiläiset olivat Venäjän aroilta tullut heimokansa, joka oli hallinnut Anatoliaa vuosisatoja, mutta sitten heetit alkoivat levittäytyä kohti Syyria ja valtasivatkin sen nopeasti.

Vuonna 1349 eaa. heettiläiset olivat kaataneet Mitannin ja ottaneet alueen hallintaansa.

Heettiläiset olivat valloittaneet Kadeshin jo kauan ennen kuin Ramesses nousi valtaan. Faraon mitta tuli kuitenkin täyteen neljän hallintovuoden jälkeen, kun Egyptin liittolaiset Syyriassa alkoivat vaihtaa puolta ja vannoa uskollisuutta mahtaville heettiläisille.

Ramesses päätti vallata menetetyt alueet takaisin Egyptille.

Taisteluvuosi on epävarma

Faraoiden ajan egyptiläinen ajanlasku ei noudattanut nykyistä länsimaista kalenteria, joten historioitsijat ovat erimielisiä siitä, minä vuonna Kadeshin taistelu meidän ajanlaskumme mukaan tapahtui. Joidenkin mielestä vuosi oli 1274 eaa., mutta myös vuosia 1285 eaa. ja 1300 eaa. on esitetty.

Varmaa on kuitenkin, että eräänä huhtikuun päivänä Ramesses lähti joukkoineen kohti Syyriaa. Hänellä oli mukanaan mahtava armeija, jossa oli neljä 5 000 miehen ja 500 sotavaunun divisioonaa.

Niiden tueksi tulisivat vielä apujoukot, joihin kuului joko paikallisia asukkaita Egyptin hallinnoimilta alueilta tai egyptiläisiä sotilaita, jotka oli lähetetty kohdealueelle.

Armeijan ohella mukana oli suuri joukko hoviväkeä sekä joitain faraon poikia opettelemassa sotilaselämää.

Helpoin reitti Syyriaan kulki kahden vuorijonon välissä Bekaan laaksossa. Toinen vaihtoehto oli seurailla Välimeren rannikkoa, mutta silloin joutui ylittämään lukuisia mereen laskevia jokia.

Kadesh oli laakson pohjoispäässä ja siksi strateginen solmukohta, joka Ramesseksen oli pakko vallata, jos hän halusi toteuttaa unelmansa egyptiläisestä Syyriasta.

Ramessesta huiputettiin

Teltan ulkopuolelta kuuluva hälinä keskeytti Ramesseksen pohdiskelut. Sisään tuli kaksi hänen henkivartijaansa raahaten mukanaan kahta pelokasta ja pahoin piestyä miestä. Ramesses hämmästyi ja kysyi tiukkaan sävyyn: ”Mistä oikein on kyse?”

Peloissaan kaltoin kohdellut miehet kertoivat nopeasti kaiken tietämänsä. He olivat heettiläisten tiedustelijoita, ja he kertoivat kahden beduiinin huijanneen Ramessesta aiemmin päivällä näiden väitettyä heettien lymyilevän peloissaan 200 kilometrin päässä.

Beduiinit olivat heettien kuningas Muwatallis II:n lähettämiä, ja heidän oli käsketty harhauttaa Ramesses uskomaan, että heetit eivät olleet valmiita sotaan.

Todellisuudessa Muwatallis oli varsin valmiina, kertoivat tiedustelijat: heetit olivat asemissa Orontesjoen toisella puolella lähellä Kadeshia mukanaan ”jalkaväkeä ja aseistettuja sotavaunuja enemmän kuin hiekanjyviä joenvarressa”. He olivat ”hampaisiin asti aseistautuneita ja valmiita taistelemaan vanhan Kadeshin takana”, kuten kerrotaan virallisessa egyptiläisessä versiossa, jonka Ramesses kirjoitutti taistelun jälkeen.

Farao järkyttyi. Beduiinien imarteleva puhe siitä, että Muwatallis olisi paennut Ramessesta kauhuissaan, oli sumentanut hänen järkensä. Nyt Ramesses oli raivoissaan – ja epätoivoinen. Hän oli langennut suoraan Muwatalliksen ansaan, ja hänen joukkonsa olivat hajallaan.

Egyptiläiset olivat lähteneet Pi-Ramesseksen kaupungista Niilin suiston koilliskulmalta reilu kuukausi sitten.

Reitti Palestiinan ja Syyrian halki oli yli 600 kilometriä pitkä, ja jotta sotilaat voisivat löytää reitin varrelta riittävästi ruokaa matkan aikana, Ramesses oli jakanut miehet neljään eri reittiä kulkevaan divisioonaan.

Vain yksi niistä oli tähän mennessä saapunut Ramesseksen leiriin noin 10 kilometriä Kadeshista etelään. Jos heettiläiset hyökkäisivät nyt, farao olisi tuhon oma.

Hyökkäys alkoi vahingossa

Kaikessa kiireessä Ramesses antoi yhdelle uskotuimmista neuvonantajistaan, eräälle visiirille, käskyn ajaa muiden divisioonien luokse kiirehtimään niitä. Ylhäisen visiirin yllättävä saapuminen sotilasleiriin aamun varhaisina tunteina saikin unenpöpperöiset sotilaat pian hälytystilaan ja pikamarssille.

Lähinnä faraon leiriä ollut Ra-divisioona oli yöllä leiriytynyt Shabtunan (nyk. Riblan) kaupungin kupeeseen noin 15 kilometriä Kadeshista kaakkoon. Sotilaat lähtivät pian kovaa vauhtia kohti pohjoista auttamaan Ramessesta.

Ensimmäisenä kulki jalkaväki tunnusomaisissa raidallisissa päähuiveissaan ja pellavaisissa asuissaan. Kilvet oli heitetty selkään, ja mukana kulkivat myös jouset ja nuolet. Seuraavaksi tulivat sotavaunut nostattaen pölyä pyöriensä alta.

Heidän edessään aukesi laaja tasanko silmänkantamattomiin, mutta vihdoin sinistä taivasta vasten alkoi erottua Kadeshin suuri linnoitus.

Sotilaat uskoivat, että tositoimiin käytäisiin vasta kun Ramesses olisi asettanut kaikki joukkonsa asemiin. Taistelu kuitenkin alkoi siinä samassa, ja yllätys sai karaistuneimmatkin sotilaat paniikkiin.

Tasangolla kasvavien puiden takaa ilmestyikin yhtäkkiä lukuisia heettiläisten sotavaunuja.

Historioitsijat ovat kiistelleet siitä, olivatko heetit väijyksissä odottamassa egyptiläisiä vai törmäsivätkö joukot sattumalta. Tutkijat uskoivat pitkään, että kyseessä oli suunniteltu väijytys, mutta yllätyshyökkäykset eivät tuohon aikaan olleet sodankäynnin säännöissä hyväksyttyjä.

Yleensä hyökkäyksessä olisi ollut mukana myös jalkaväkeä, mutta nyt se puuttui täysin. Niinpä vaikuttaakin todennäköiseltä, että heettien sotavaunut olivat vasta matkalla tutkimaan faraon leiriä asianmukaisesti aseistettuina.

Heettiläiset eivät kenties nähneet egyptiläisiä ennen kuin se oli liian myöhäistä, ja yhteenotto oli väistämätön.

Oli miten oli, nyt heettien vaunut ja hevoset kyntivät marssivien egyptiläisrivistöjen halki saaden aikaan pahaa jälkeä. Pelon lamauttamina monet egyptiläiset pudottivat aseensa siihen paikkaan ja lähtivät juoksemaan henkensä edestä tasangon halki kohti leiriä.

VIDEO: Kadeshin taistelun kulku

Vatsat silvottiin auki

Ramesseksen leirin vartijat tähyilivät tasangon yli. Upseerien laskelmien mukaan kaksi divisioonista oli liian kaukana ehtiäkseen apuun, mutta Ra-divisioonaa odotettiin pian saapuvaksi.

Näky, joka avautui eteläisen kilpimuurin takaa, oli kaikkea muuta kuin mitä vartijat olivat odottaneet. Horisontissa näkyi kaksi pölypilveä, jotka lähestyivät kovaa vauhtia.

Muutaman minuutin kuluttua Ra-divisioonan sotavaunut kiirehtivat vauhdilla leiriin ja hengästyneet sotilaat kertoivat henkeä haukkoen heettien hyökkäyksestä. Ennen kuin leirissä edes täysin ymmärrettiin, mitä sotilaat kertoivat, heettien sotavaunut jo vyöryivät leiriin.

Ne murskasivat alleen yhtä lailla eteen osuvia telttoja, muonavarastoja kuin miehiäkin. Esteet kuitenkin hidastivat vähitellen vaunujen etenemistä, joten miehet hyppäsivät kohta vaunuista lähitaisteluun.

Kaikkialla oli vaunujen alle jääneitä kuolleita ja haavoittuneita egyptiläisiä, mutta faraon sotilaat puolustautuivat parhaansa mukaan. Sotasaaliin houkuttamana heetit yrittivät jatkaa taistelua, mutta pian heidän oli annettava periksi.

Faraon sotilaat tarttuivat heettiläisiä näiden pitkästä tukasta – jonka takia Ramesses kutsui heitä halveksuen ”naissotilaiksi” – ja taivuttivat vihollisen päätä taaksepäin, jolloin heidän oli helppo viiltää heeteiltä vatsat auki sirppimäisillä khopesh-miekoillaan.

Egyptiläisten vastahyökkäys

Pelästynyt Ramesses pukeutui kuninkaallisessa teltassaan henkivartijoidensa ympäröimänä kiireen vilkkaa sotavarusteisiinsa. Ulkopuolella vallitsi kaaos.

Palvelija kutsui faraon pojat koolle ja piilotti heidät leirin toiseen päähän. Siellä heitä kehotettiin virallisen egyptiläisen kuvauksen mukaan olemaan menemättä leirin länsipuolelle ja pysymään poissa taistelusta.

Ramesses asetti päähänsä korkean sinisen sotakruunun ja hyppäsi sotavaunuun. Hän johti kynnelle kykenevät miehet ulos leiristä hyökätäkseen heettiläisten kimppuun.

Ramesses kohtasi lukumäärältään ylivoimaisen vihollisen. Kukaan ei tiedä taisteluun tässä vaiheessa osallistuneiden heettien sotavaunujen tarkkaa määrää, mutta historioitsijoiden mukaan niitä oli noin 500.

Ramesseksella oli suunnilleen sama määrä vaunuja, mutta hän ei ollut saanut kaikkia mukaansa leiristä.

Heettien joukot olivat hajaantuneet. Toiset sotilaat pakenivat leiristä, toiset ajoivat päämäärättömästi ympäri pölyävää tasankoa tietämättä, mihin pitäisi seuraavaksi iskeä. Heidän hevosensa olivat jo väsyneitä laukattuaan täyttä vauhtia tasangon poikki leiriin.

Puuskuttavien eläinten vauhti hidastui Ramesseksen tavoittaessa heettien vaunuja. Egyptiläisten sotavaunut olivat paljon kevyempiä ja ketterämpiä, joten ne saavuttivat pakenijat pian ja puikkelehtivat ketterästi heettiläisten raskaiden vaunujen ympärillä.

Epätoivoisesti heetit piiskasivat hevosiaan ja ampuivat nuolia egyptiläisiä kohti. Egyptiläisten nuolet kantoivat kuitenkin pidemmälle kuin heettiläisten, ja niin heettien määrä alkoi huveta. Egyptiläisten leiristä tuli lisää vaunuja, ja taistelun lopputulos alkoi näyttää selvältä.

Tantereella lojui nuolien ja keihäiden seivästämiä sekä sotavaunujen alle jääneitä sotureita.

Egyptin jalkaväen sotilaita kulki ympäriinsä tappamassa haavoittuneita vihollisia ja leikkaamassa kädet kuolleilta. Leirissä he esittivät vihollisilta leikkaamansa kädet faraon kirjurille, joka piti tarkkaa kirjaa kunkin sotilaan esittämistä voitonmerkeistä, jotta kukin saisi myöhemmin palkkion ansionsa mukaan.

Kuningas uhrasi parhaitaan

Muwatallis katseli tyrmistyneenä Kadeshin lähellä sijaitsevalta kukkulalta, miten hänen soturinsa tapettiin ja hienot vaunut murskattiin, ja kirosi joukkojensa liian aikaista yhteenottoa egyptiläisten kanssa.

Nyt Ramesseksen pääluvultaan pienemmät joukot olivat saaneet yliotteen taistelussa. Jos Muwatallis ei saisi ajettua Ramesseksen sotavaunuja pois miestensä kimpusta, joukot tuhoutuisivat täysin.

Kysymys kuului kuitenkin, miten hän voisi vielä iskeä takaisin, sillä suurin osa heettisotilaista oli jo tavalla tai toisella mukana taistelussa.

Kiireesti Muwatallis kutsui koolle lähimmät sukulaisensa ja upseerinsa. Prinssit, upseerit ja liittolaisheimojen johtajat muodostivat nöyrästi yhteiset erikoisjoukot, jotka lähetettiin sotavaunuilla välittömästi kohti faraon leiriä.

Vaunut pääsivät vaivoin vihollisten välillä virtaavan Orontesjoen yli ja jatkoivat sitten hyvää vauhtia tasangon halki.

Juuri kun ensimmäinen vaunuista saapui egyptiläisten leiriin, sinne saapuivat myös egyptiläisten Nearin-apujoukot. Toisin kuin varsinaiset divisioonat, Nearin oli valinnut Välimeren rannikkoreitin ja tehnyt kaarroksen sisämaahan niin, että se liittyi nyt taisteluun pohjoisesta.

Kiitollinen Ramesses muisteli myöhemmin Nearin-miesten tekoja kuolintemppelinsä seinällä:

”Nearin tunkeutui faraon leiriin hyökkäävään heettien parveen, ja hänen majesteettinsa palvelijat tappoivat heetit.”

Ne heettiläiset, joihin Nearin-miesten nuolisade ei osunut, pakenivat kohti jokea. Harva kuitenkaan pääsi niin pitkälle, sillä pakomatkallaan he kohtasivat Ramesseksen joukkoineen. Raivoissaan farao seurasi viimeisiä vihollisiaan aina Orontesjoelle asti.

Ramesses teloitti pelkurit

Monet heeteistä tempautuivat virran mukaan, sillä heillä ei ollut aikaa etsiä matalaa kahluupaikkaa, ja raskaat panssarit painoivat heitä vääjäämättä pohjaan. Joen yli päässeet juoksivat tai ratsastivat villiä laukkaa kohti leiriään.

Kaatuneiden asut ja varusteet paljastivat, että Ramesses oli tappanut tavallisten rivimiesten lisäksi myös joitain heettien korkea-arvoisimpia upseereita. Egyptiläisten leirissä faraota ylistettiin ja onniteltiin hienosta voitosta.

Ramesses kuunteli hetken hiljaisuudessa. Sitten hän puhkesi raivoamaan. Hämmästyneinä upseerit kuuntelivat vuolasta sanatulvaa joukoista, jotka olivat paenneet ensimmäisestä kohtaamisesta heettien sotavaunujen kanssa. ”Luopioita!” jylisi Ramesses.

Raivoaminen loppui yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, ja Ramesses asettui harmistuneena kultaiselle valtaistuimelleen. Siinä hän istui myöhään yöhön märehtien joukkojensa pelkuruutta.

Seuraavana päivänä Ramesses osoitti joukoistaan miehet, jotka olivat paenneet heettien sotavaunuja, ja määräsi heidät taisteluvarusteissa leirin ulkopuolelle.

Ramesses kuvasi itse tapahtumia suorasanaisesti ja jopa ylpeästi.

”Minä, majesteetti, tein tahtoni mukaan ja teloitin heidät viipymättä. Siinä he nyt makasivat edessäni omassa veressään niillä sijoillaan.”

Teloitukset tapahtuivat aukealla tasangolla niin, että Muwatallis miehineen saattoi seurata niitä etäältä, ja Ramesses olikin vakuuttunut siitä, että tapaus sai heettien kuninkaan lopulta anelemaan aselepoa.

Muwatallis, joka näki Ramesseksen olevan julma hallitsija, alkoi kuitenkin tunnustella rauhaa aivan muista syistä. Hän oli menettänyt uskotuimmat miehensä ja paljon arvokkaita sotavaunuja.

Lisäksi hän ymmärsi tilanteen todelliset seuraukset: vaikka egyptiläiset olivat tehneet vakavan iskun heettien joukkoihin, farao oli myös itse menettänyt niin paljon miehiä, ettei hänkään enää kestäisi uutta taistelua.

Vaikka egyptiläiset saisivatkin Kadeshin haltuunsa, heillä ei olisi enää riittävästi voimia jatkaa valloituksia niin, että Ramesses saisi vakaan jalansijan Syyriassa.

Niin aselevosta sovittiin, ja egyptiläisten oli kuin olikin lähdettävä häntä koipien välissä kotiin.

Propagandavoitto Ramessekselle

Egyptiläisten lähdettyä paluumatkalle heetit alkoivat kiivaasti vallata takaisin alueita ja osoittaa voimaansa Ramessekselle.

Jonkin aikaa joukko heettejä seurasi faraon sotilaita ja teki pistohyökkäyksiä. Lopulta heettiläiset jopa valloittivat egyptiläisen Upin maakunnan.

Vastentahtoisesti Ramesseksen oli tunnustettava, että vaikka hän olikin, ainakin omasta mielestään, saavuttanut voiton heettien sotavaunuista Kadeshissa, hänen oli luovuttava haaveistaan valloittaa takaisin esi-isiensä menetetty Syyria. Propagandasodan hän sen sijaan voitti kirkkaasti.

Reliefeissä ja kirjoituksissaan Ramesses esitti oman versionsa historiasta. Sen mukaan farao voitti heettiläiset käytännössä yksin, ja voittoa kuvailtiin murskaavaksi.

Todellisuudessa tapahtumien kulku oli toinen. Historioitsijat ovat nykyisin yhtä mieltä siitä, että egyptiläisten versiota tapahtumista on tulkittava varsin varovaisesti ja että taistelu päättyi lähinnä tasapeliin.

16 vuotta Kadeshin taistelun jälkeen Ramesses ja heetit solmivat lopulta rauhansopimuksen, jota pidetään historian ensimmäisenä. Osana rauhanprosessia tuolloin jo keski-ikäinen Ramesses myös nai heettiläisprinsessan.

Sopimusta seurasi noin 80 vuotta rauhaa ja hyvinvointia, kunnes tilanne jälleen muuttui vuonna 1190 eaa., kun merikansat ja muut kansat levittäytyivät Syyriaan ja alkoivat painostaa heettejä. Alkoi uusi kamppailu maailman tavoitelluimmasta alueesta.

Ramesseksen jälkeensä jättämät lukuisat reliefit ja kirjoitukset muistuttavat kuitenkin jälkipolville Kadeshin dramaattisista tapahtumista.