Egyptin papit omistivat elämänsä jumalille
Muinaisessa Egyptissä oli tärkeää pitää jumalat tyytyväisinä ja hyväntuulisina. Kun jumala asettui maalliseen asumukseensa, patsaaseensa, pappien piti pestä patsasta, pukea se ja tarjoilla sille herkkuja.
Egyptiläiset uskoivat, että jumalat todella olivat fyysisesti läsnä patsaissaan. Siksi papit palvelivat patsaita pitkin päivää ja muun muassa polttivat niille rentouttavia suitsukkeita.
Auringon ensi kajastus alkoi juuri näkyä horisontissa, kun kulkue lähti liikkeelle varhain aamulla vuonna 1300 eaa.
Aamun täytti messuava laulu pappien ylistäessä auringon jumalaa Amon-Rata, joka oli Egyptin mahtavin jumala.
Kulkueen etumaisena kulkevat papit ravistelivat sistrum-helistimiä, ja heidän perässään tulivat muut papit kantaen soihtuja, ruokaa täynnä olevia vateja sekä olutta ja viiniä.
Kulkue jatkoi ylipapin johdolla Karnakin temppelin pylväshalliin. Sen pylväät muistuttivat suuria papyruskaisloja, ja se symboloi alkumerta, josta kaikki elämä oli lähtöisin.
Kulkiessaan salin läpi papit puhdistautuivat symbolisesti kaikesta epäpuhtaasta. Temppelin pyhimpään, jumalan huoneeseen, ei saanut päästä yhtään pahaa ajatusta, pahoja henkiä tai ulkomaailman likaa.
Kulkue eteni matalakattoiseen huoneeseen, jonka toisessa päässä oli ovi, ja papit lauloivat:
”Herää rauhassa, oi suuri Jumala, herää aivan rauhassa. Herää elämään.”
Ylipappi rikkoi oven sinetin, avasi oven ja astui sitten jumalan maailmaan. Hän sytytti soihdulla öljylamput ja suitsukkeet, ja papit hänen takanaan hymisivät: ”Taivaan portit avautuvat, maailman portit sulkeutuvat.”
Huoneessa oli kivinen kaappi. Vapisevin käsin ylipappi avasi sen puiset ovet, minkä jälkeen hän heittäytyi maahan kaapin eteen ja suuteli lattiaa.
Lamppujen valo välkehti kultaisesta jumalanpatsaasta, Amon-Rasta. Jumala oli paikallaan, joten hän oli tyytyväinen.
Ylipappi asetti ruokaa ja juomaa patsaan eteen. Kun hän arveli, että jumalan henki oli nauttinut riittävästi ravintoa, hän poisti vadit.
Sitten ylipappi riisui varovasti patsaalta korut ja pellavakankaat, joihin se oli puettu. Hän pyyhki patsaan vedellä, kuivasi sen, ja puki sen ylle puhtaat, kuivat vaatteet.
Hän paineli pikkusormellaan patsaan kasvoille tuoksuvaa öljyä alabasteripullosta. Sitten hän otti lippaasta jalokiviriipuksia, jotka hän ripusti patsaan kaulaan, ja vanhat korut hän pani lippaaseen.
Kun jumala oli asianmukaisesti puhdistettu, puettu ja koristeltu, ylipappi pani symbolisia nokareita puhdistavaa natronsuolaa ja tuoksuvaa hartsia kaapin eteen.
Lopuksi hän pirskotteli pyhää vettä jumalan asuntoon, sulki kaapin ovet ja lakaisi lattian poistuessaan tilasta takaperin. Sitten huoneen ovet lukittiin ja sinetöitiin.
Temppelin pihalla paistoi aurinko. Ylipappi ja hänen seurueensa olivat helpottuneita. Aamurituaali oli suoritettu moitteettomasti, sillä auringonjumala antoi tyytyväisyytensä loistaa Egyptin kansan ylle.
Näin egyptologit arvelevat aamuisen rituaalin tapahtuneen tutkimiensa kirjakääröjen, temppelien seinäkaiverrosten ja piirrosten perusteella.
Amon-Ran poika
Muinaisen Egyptin asukkaat eivät uskaltaneet luottaa siihen, että auringon nouseminen olisi itsestään selvää. Jokaista aamua odotettiin pelolla ja jännityksellä.
Auringonnousu ja koko olemassaolo riippuivat siitä, olivatko mahtavat jumalat tyytyväisiä. Jos jumalat loukkaantuisivat jostakin, he saattaisivat pysäyttää auringonkierron ja aiheuttaa kaaoksen – eikä pelkästään Egyptin valtakunnassa vaan koko maailmankaikkeudessa.
Jumalista korkeimman eli Amon-Ran poikana farao oli sekä jumalallinen hallitsija että valtion korkein ylipappi.
Sen lisäksi että farao hallitsi Egyptiä ja varmisti sukunsa jatkumisen, hänen piti huolehtia siitä, että välit jumaliin pysyivät hyvinä. Hänen vastuullaan olivat uskonnolliset seremoniat, juhlat ja julkiset kulkueet, joissa kuljetettiin jumalten patsaita.
Egypti oli laaja maa, jossa oli noin 2 000 jumalaa ja lukuisia temppeleitä, joten farao ei jumalallisuudestaan huolimatta pystynyt jakautumaan kaikkialle.
Jumalten patsaat oli esimerkiksi ruokittava ja pestävä kolmesti päivässä. Niinpä farao oli nimittänyt ylipappeja suorittamaan seremoniat puolestaan.
Amon-Ran temppelissä Karnakissa Theban lähellä ylipapilla eli Amon-Ran ensimmäisellä profeetalla oli kolme apupappia, joita kutsuttiin toiseksi, kolmanneksi ja neljänneksi profeetaksi. Vain nämä neljä saivat avata auringonjumalan kaapin.
Korvien kuvia on löydetty temppelien muureista ja talojen seinistä.
Temppelialue oli vilkas paikka
Ylipapitkaan eivät kuitenkaan hoitaneet aivan kaikkea itse. Suurissa temppelikaupungeissa heillä oli apunaan lukemattomia alempiarvoisia pappeja sekä astrologeja, käsityöläisiä, kirjureita ja orjia.
Vaikka Egyptin pappeja kunnioitettiin suuresti, he olivat aina arvoasteikossa faraon alapuolella, ja he tiesivät paikkansa.
Kun Karnakin ylipappi avasi Amon-Ran kaapin, hän messusi samalla: ”Farao on lähettänyt minut jumalan luokse.”
Samanlainen rituaali toistui valtakunnan muissa, eri jumalten temppeleissä.
Köyhimmässäkin pikkukylässä paikallinen pappi nousi ennen auringonnousua herättämään jumalan laululla, hyvällä ruualla ja hienoilla vaatteilla.
Faraon sijaisena papin tehtävä oli huolehtia siitä, että rituaali suoritettiin kaikkien sääntöjen mukaan.
Mitään ei jätetty sattuman varaan, sillä kaikki oli saneltu vanhoissa kirjoituksissa, aina pyhien tuoksuöljyjen ainesosista siihen tapaan ja sävelkorkeuteen, millä jumalten hymnit laulettiin. Pappi luki pyhät kirjoitukset aina papyruksesta, jotta hän ei unohtaisi sanaakaan.
Temppelien kirjastot olivat täynnä kirjoituskääröjä, joissa rituaalit selitettiin yksityiskohtaisesti. Jos papin suorituksessa oli pienikin virhe, seuraukset saattoivat olla hirvittävät.
Jos jumalat eivät olleet tyytyväisiä, he saattoivat tuhota niin sanotun kosmoksen, joka koostui maallisesta maailmasta, jumalten maailmasta sekä vainajien maailmasta, manalasta.
Jumalat aiheuttivat hyvän ja pahan
Jos esimerkiksi jumalatar Hathor oli tyytymätön, naisista tuli hedelmättömiä. Jos käsityöläisten jumala Ptah ei saanut asianmukaista huomiota, rakennukset sortuivat.
Jos taas Niilin jumala Hapi ei saanut riittävästi uhrilahjoja, joki ei tulvinut eikä tuonut Egyptin pelloille hedelmällistä lietettä Etiopian ylängöltä. Ilman sitä vilja ei kasvanut, ja seurauksena olisi nälänhätä.
Vaikka papit tekivät kaikkensa miellyttääkseen jumalia, riski oli aina olemassa. Jokainen egyptiläinen tiesi, että oikulliset jumalat, kuten Seth ja Sakhmet, vain odottivat päästäkseen aiheuttamaan onnettomuutta.
Kaaoksen jumala Seth oleskeli sivilisaation reunamilla, esimerkiksi autiomaassa, jossa hän piinasi matkalaisia janolla ja kuolemalla.
Kun taas Sakhmet oli huonolla tuulella, hän lähetti demoneitaan ihmisten maailmaan, jossa nämä levittivät sairauksia, onnettomuuksia ja pahimmassa tapauksessa laajoja epidemioita, nälänhätää ja sotaa.
Egyptiläiset saattoivat yrittää suojautua pahalta vain rukouksilla ja loitsuilla ja antamalla jumalille runsaita uhrilahjoja.
Tavallisia ihmisillä ei kuitenkaan ollut lupaa rukoilla suoraan jumalan edessä, sillä vain farao ja hänen pappinsa saivat mennä temppelin esipihaa pidemmälle. Niinpä ihmiset toivat uhrilahjoja temppelin pihalle tai hakeutuivat papin luo, jos he tarvitsivat apua tai neuvoja.
Jos tavallinen kansalainen tai orja halusi apua esimerkiksi murtuneen jalkansa parantamiseksi, pappi kirjoitti hänelle loitsun poltettuun savenpalaseen, jota avunpyytäjä kantoi kaulassaan. Rikkaiden kauppiaiden, kenraalien ja aatelisten amuletit oli tehty kullasta ja jalokivistä.
Jos loitsu toimi halutusti, Sakhmet kutsui demoninsa takaisin ja jalka parani parhaimmillaan uudenveroiseksi.
Jumalpatsaat söivät kuin kuninkaat
Egyptin papit ja papittaret tiedostivat hyvin valtavan vastuunsa. Temppeleissä kaikki tehtiin jumalten miellyttämiseksi, eikä työ loppunut koskaan.
Jumalten patsaita pestiin ja ruokittiin kolmesti päivässä, ja aamiaisen valmistelu alkoi jo pari tuntia ennen auringonnousua.
Karnakissa, joka oli aikanaan Egyptin ja koko maailman suurin temppelikompleksi, jumalan noutopöytä notkui herkkuja.
Temppelin raunioiden seinäkoristelut kertovat, miten farao Horemheb (hallitsi noin 1319–1291 eaa.) tarjosi röykkiöittäin ruokaa Amon-Ralle.
Hedelmiä kasattiin vadeille, jotka koristeltiin kukkasilla. Temppelin teurastamosta jumalille saatiin tuoretta lihaa joka päivä.
Ensin papin oli kuitenkin hyväksyttävä uhrieläin. Jos eläin oli haavoittunut tai esimerkiksi ontui, pappi hylkäsi sen, ja teurastajan piti hankkia tilalle uusi.
Temppelin leipomo toimitti päivittäin vastapaistettua leipää sekä suuria, makeita kakkuja. Ruukuissa tuotiin viiniä ja olutta jumalan janon sammuttamiseksi.
Kun ateria oli ohi ja jumala kylläinen, ylijäänyt ruoka jaettiin temppelin pappien ja muiden työntekijöiden kesken. Jotkut papeista tosin noudattivat äärimmäisen tiukkaa ruokavaliota, joka saattoi koostua pelkästä vedestä ja leivästä. Kreikkalaisen historioitsijan Plutarkhoksen (noin 45–120 jaa.) mukaan nämä papit välttivät jopa suolaa ja valkosipulia.
Papit soittivat niin sanottua sistrumia, joka oli eräänlainen helistin.
Puhtaus ennen kaikkea
Kun jumala asettui maalliseen asuntoonsa asumaan, häntä piti suojella ihmisten maailman lialta ja saastalta. Pappien olikin pidettävä äärimmäisen hyvää huolta puhtaudestaan.
”He peseytyvät kylmällä vedellä kahdesti päivällä ja kahdesti illalla”, kirjoitti kreikkalainen historioitsija Herodotos (noin 480–420 eaa.), joka vieraili monissa egyptiläisissä temppeleissä laajoilla matkoillaan.
Karnakissa papit kylpivät temppelin suuressa pyhässä tekojärvessä, jonka veteen johtivat suuret kivirappuset.
Jollei temppelillä ollut varaa omaan järveen, pappien oli tyytyminen pesuammeeseen tai -vatiin. Herodotoksen mukaan pelkkä kylpeminen ei kuitenkaan riittänyt:
”Papit on ympärileikattu puhtauden vuoksi, sillä puhtaus menee kaiken mukavuuden edelle. Papit ajavat myös ihokarvat kehostaan vähintään joka toinen päivä välttyäkseen kirpuilta ja muilta syöpäläisiltä.”
Joissakin temppeleissä sääntöjä noudatettiin niin tiukasti, että papit ajelivat myös kulmakarvansa ja ripsensä.
Silloin kun papit eivät olleet suorittamassa jotain päivän rituaaleista jumalan patsaalla, he harjoittelivat lauluja ja tansseja, joita heidän tuli esittää jumalten miellyttämiseksi.
Niin papit kuin papittaretkin käyttivät useita tunteja päivässä monimutkaisten tekstien ja askelkuvioiden hiomiseen täydellisiksi.
Seksi oli ankarasti kielletty
Seksuaalinen kanssakäyminen oli temppeleissä ankarasti kielletty, mitä Herodotos suuresti ihmetteli.
”Miehet ja naiset eivät ole sen kummempia kuin eläimet, niin nelijalkaiset kuin linnutkin, jotka usein parittelevat temppeleissä ja muissa pyhissä paikoissa. Jos kyseisen paikan jumala pahastuisi siitä, hän tuskin antaisi sen tapahtua”, Herodotos järkeili.
Papit osasivat kuitenkin myös rikkoa sääntöjä ja esimerkiksi ottaa lahjuksia.
Kun Memfisin temppelin papit päästivät pyhän Apis-härän vapaaksi temppelissä ennustaakseen sen liikkeistä, ihmiset pääsivät maksua vastaan katsomaan sitä, vaikka sääntöjen mukaan tavallisilla ihmisillä ei pitänyt olla pääsyä sisälle temppeleihin.
Pappeus oli monelle osa-aikatyötä
Kun farao Horemheb nousi valtaan vuonna 1319 eaa., egyptiläinen jumalmaailma ja myytit, joille se perustui, olivat olleet olemassa lähes 1 500 vuotta. Sinä aikana Egyptin papisto oli kasvanut yli 100 000 ihmiseen.
Kaikki papit eivät kuitenkaan viettäneet koko elämäänsä temppelin muurien takana, vaan useimmat heistä olivat maallikoita eli vapaita kansalaisia, jotka palvelivat vaihtelevan ajan jossakin valtakunnan lukuisista temppeleistä.
Silloin kun pappi tai papitar ei ollut viemässä jumalalle uhrilahjoja tai tanssimassa tai laulamassa, hän saattoi palvella jumalaa temppelin virkamiehenä.
Karnakissa papin ”siviilitehtävä” saattoi olla esimerkiksi viljavaraston hoitaja tai temppelin omistamien kylien, peltojen ja puutarhojen valvoja.
Lisäksi tarvittiin joku johtamaan temppelin lukuisia työntekijöitä, kuten kirjureita, ruukuntekijöitä ja metsästäjiä.
Palvelusajan ulkopuolella maallikkopappi saattoi syödä ja juoda mitä halusi sekä harrastaa seksiä – temppelin pyhien muurien ulkopuolella hän nimittäin sai olla avioliitossa.
Kun palvelusvuoro pappina taas lähestyi, maallikkopappi poisti jälleen ihokarvansa ja pidättäytyi seksistä vähintään vuorokauden ajan ennen vuoronsa alkamista.
Jumala antoi neuvoja kansalle
Kansalla oli mahdollisuus tavata pappeja ja päästä lähemmäs jumalaa vuosittaisissa juhlissa. Joka jumalalla oli omat festivaalinsa, Amon-Rata juhlittiin syyskuussa.
Papit kuljettivat jumalanpatsaan suuressa rituaalisessa laivassa Karnakin temppelistä. Amon-Ra oli visusti piilossa kaapissaan, sillä tavallisen kansan ei sopinut nähdä jumalan kasvoja.
Kulkueen aikana ihmiset saivat kysyä jumalalta neuvoja, esimerkiksi rikoksesta epäilty saattoi pyytää vahvistusta syyttömyydelleen.
Jos vastaus oli myönteinen, jumala ”nyökkäsi” eli laiva muuttui raskaammaksi edestä ja sitä kantavat papit vajosivat polvilleen niin, että laiva kallistui eteenpäin. Jos vastaus oli kielteinen, laiva kallistui taaksepäin.
Töitä riitti myös temppelien ulkopuolella
Egyptiläisten hautajaisrituaaleja ei suoritettu temppeleissä, sillä ne olivat vain jumalten asuinsijoja. Papin pääasiallinen rooli hautajaisseremonioissa oli lausua loitsuja, joiden tehtävä oli saattaa vainaja turvallisesti tuonpuoleiseen.
Lisäksi hän valvoi, että ruumiin balsamointi sujui kaikkien sääntöjen mukaan.
Papit saattoivat myös parantaa sairaita. Tehtyään diagnoosinsa pappi otti papyrusrullansa ja etsi niistä hoidon. Hoito saattoi olla taikaloitsun lausuminen, tietyistä yrteistä tehty keite tai eläimen uhraaminen.
Joissakin temppeleissä ihmisten piti lisäksi viedä temppeliin uhrilahja, esimerkiksi lammas, ja pyytää unen tulkintaa. Jos unessa teurastettiin hanhi, se tiesi hyvää: se oli enne siitä, että avunhakijan vihollinen oli kuoleman oma.
Jos unessa esiintyi kääpiö, se tiesi puolestaan pahaa: kääpiö symboloi sitä, että avuntarvitsijan elinaika lyhenisi.
Kukaan ei kyseenalaistanut tällaisia enteitä. Kaikki faraosta alhaisimpiin orjiin uskoivat, että jumalat päättivät kaikesta.
Egyptiläisillä oli yli kaksituhatta jumalaa. Ajan saatossa joidenkin nimi muuttui tai ne sulautuivat yhteen, mutta yhtä kaikki jumalat ohjailivat jokaisen ihmisen elämää.
Farao halusi saada papiston kuriin
Farao Amenhotep IV (noin 1350–1334 eaa.) järkytti kaikkia, kun hän sysäsi syrjään kaikki Egyptin muut parituhatta jumalaa ja perusti uuden, yhden jumalan uskonnon auringonkehrän, Atenin palvomiseksi. Aten-kultissa vain farao ja hänen vaimonsa saattoivat rukoilla jumalaa.
Faraon päätös lakkauttaa kaikkien muiden jumalten palvonta saattaa tuntua järjettömältä, mutta ilmeisesti teon syynä oli ankara valtataistelu.
Jo Amenhotepin isän, Amenhotep III:n (noin 1387–1350 eaa.) aikana Egyptin uskonnollisesta keskuksesta Thebasta oli tullut niin omavaltainen, että Amon-Ran papit eivät enää pitäneet velvollisuutenaan kuunnella faraota kaikessa.
Papit halusivat esimerkiksi itse valvoa Karnakin temppelin ylipappien nimitystä, joka oli siihen asti ollut faraon yksinoikeus. Uuden uskonnon tarkoitus olikin vähentää pappien kasvavaa valtaa ja lisätä Amenhotep IV:n valtaa.
Pappien järkytykseksi farao määräsi rakentamaan aivan uuden uskonnollisen keskuksen noin 400 kilometriä pohjoiseen, minkä jälkeen kaikki vanhat temppelit suljettiin.
Faraon sotilaat murskasivat ne jumalten patsaat, joita papit eivät ehtineet piilottaa. Sitten Amenhotep IV korosti siirtymistä uuteen aikaan muuttamalla nimensä Akhenateniksi, joka tarkoittaa ”Atenjumalan palvelijaa”.
Akhenaten kuitenkin aliarvioi vastustajansa: farao oli toki jumalten sukua, mutta Amon-Ran papit olivat viekkaita. He odottivat Akhenatenin kuolemaa ja alkoivat vaikuttaa tämän poikaan ja kruununperilliseen.
Pelosta jumalten rangaistusta kohtaan poika, Tutankhaten, lakkautti muutama vuosi isänsä kuoleman jälkeen uuden kultin, nosti vanhat jumalat jälleen niiden entiseen asemaan ja vaihtoi nimensä Tutankhameniksi, ”Amonin eläväksi kuvaksi”.
Myöhempi farao Horemheb (1319–1291 eaa.) vei työn loppuun hävittämällä Akhenatenin kuvat ja hänen pyhän kaupunkinsa Akhetatenin (”auringonkehrän horisontti”), joka sijaitsi lähellä nykyistä al-Amarnan kaupunkia.
20 vuoden syrjässä olon jälkeen Amon-Ra ja hänen pappinsa olivat kaataneet Aten-kultin ja kosmos oli taas tasapainossa. Egyptin temppeleistä kohosi jälleen rukouksia kaikille jumalille.
Valtakunta alkoi heikentyä
Taistelu ”vääräuskoista” faraota vastaan oli saanut Theban mahtavat papit vallan makuun, ja seuraavina vuosisatoina he haastoivat monesti faraon aseman.
Noin vuonna 1080 eaa. ylipappi Herihor pakotti farao Ramesses XI:n jakamaan vallan kanssaan.
Alituinen kamppailu faraon ja papiston välillä heikensi Egyptiä, ja mahtava valtakunta alkoi hajota hitaasti mutta varmasti.
Vuonna 663 eaa. Assyrian armeija valloitti ja ryösti Theban, ja vuonna 332 eaa. Egypti sai uuden vierasmaalaisen hallitsijan: Makedonian kuninkaan Aleksanteri Suuren.
Vallattuaan Egyptin Aleksanteri asetti siellä valtaan valtionhoitajan, kenraali Ptolemaioksen, joka noin vuonna 305 eaa. perusti oman, ptolemaiosten dynastian.
Ptolemaiosten aikana Egyptin papit ja jumalat jätettiin rauhaan. Papisto sai jopa pitää kaikki maaomistuksistaan saamansa tuotot, joista se ei joutunut maksamaan veroa.
”Kukaan ei saa väkivalloin ottaa jotakin, joka on pyhitetty jumalille”, kuului ptolemaioslainen määräys vuodelta 118 eaa.
Kun roomalaiset valloittivat Egyptin vuonna 30 eaa., faraon aika oli ohi ja vanhojen jumalten ja papiston loppu alkoi häämöttää. Seuraavina vuosisatoina kristinusko levisi vauhdilla Roomasta kaikkialle Välimeren ympäristöön.
Vuonna 384 kristitty keisari Theodosius (347–395) määräsi kaikki Egyptin temppelit suljettaviksi ja kielsi ”pakanallisuuden”. Egyptin jumalat karkotettiin kosmoksesta 3 000 vuoden jälkeen.