Egyptin Napoleon kulki voitosta voittoon

Farao Thutmosis III peri kukoistavan valtakunnan äitipuoleltaan Hatšepesutilta, mutta Egyptin viholliset lyöttäytyivät yhteen valloittaakseen maan kokemattomalta faraolta. Nuori Thutmosis joutui sotilaalliseen tulikokeeseen pelastaakseen valtakuntansa.

Farao Thutmosis III peri kukoistavan valtakunnan äitipuoleltaan Hatšepesutilta, mutta Egyptin viholliset lyöttäytyivät yhteen valloittaakseen maan kokemattomalta faraolta. Nuori Thutmosis joutui sotilaalliseen tulikokeeseen pelastaakseen valtakuntansa.

Nicole Cardiff

Farao on kuollut! Uutinen levisi nopeasti kaikkialle Välimeren alueelle. Mahtava naisfarao Hatšepesut oli siirtynyt tuonpuoleiseen 22-vuotisen menestyksekkään valtakautensa jälkeen.

Naista Egyptin valtaistuimella oli pidetty mahdottomana ajatuksena, mutta kun Hatšepesutin aviomies Thutmosis II oli kuollut vuonna 1479 eaa., tämän poika ja perillinen oli ollut vasta kaksivuotias. Niinpä Hatšepesutista tuli poikapuolensa sijaishallitsija, ja hän pysyi vallassa vielä senkin jälkeen, kun Thutmosis III varttui ja alkoi itse hallita.

Tieto Hatšepesutin kuolemasta rohkaisi Egyptin vihollisia, jotka uskoivat, ettei tämän poikapuoli mitenkään pystyisi jatkamaan Egyptin voittokulkua.

Egyptin perivihollinen, nykyisen Pohjois-Syyrian alueella sijainnut ­Mitannin kuningaskunta, päätti tarttua tilaisuuteen. Se oli jo pitkään suunnitellut hyökkäystä vauraaseen Egyptiin yhdessä lähialueidensa kaupunkivaltioiden ja ­Kadeshin kuningaskunnan kanssa.

”Kadeshin vastenmielinen ja kirottu kuningas on saapunut Megiddoon!” Thutmosis III kenraaleilleen

Thutmosis III:n kauhuksi Egyptin ­vasallivaltio Megiddo, joka oli sadan vuoden ajan ollut Egyptin Mesopotamiaan johtavien kauppareittien tärkein solmukohta, liittyi Egyptin vihollisten rintamaan vapautuakseen Egyptin vallasta.

Nuori farao ei aikonut seurata toimettomana sivusta, miten ­viholliset uhka­sivat hänen valtakuntaansa. Hän uskoi, että hyökkäys oli paras puolustus.

Hatšepesut ja Thutmosis III johtivat yhdessä Egyptin kukoistuskauteen.

© Print Collector/Getty Images

Egyptissä oli kaksi faraota

Kun Thutmosis III:sta tuli 2-vuotiaana farao, hänen äitipuolensa ­Hatšepe­sut nimettiin hänen sijaishallitsijakseen. Se ei sinänsä ollut epätavallista, mutta jonkin ajan kuluttua Hatšepesut julistautui faraoksi. Egyptissä oli nyt kaksi faraota.

Historioitsijat pitivät pitkään Hatšepesutia vallankaappaajana, jota Thutmosis vihasi niin paljon, että hän yritti tuhota tämän muiston muun muassa tuhoamalla tämän haudan. Nykyhistorioitsijat ovat kuitenkin toista mieltä: Thutmosis dokumentoi valtakautensa tarkoin, eikä missään puhuta vallan kaapanneesta pahasta äitipuolesta.

Moni asia viitaa siihen, että Thutmosiksen ja Hatšepesutin välit olivat hyvät. Hatšepesut rakennutti Thutmo­siksen kunniaksi useita monumentteja ja varmisti, että nuori farao sai vankan hallinnollisen ja sotilaallisen koulutuksen. Hatšepesutin valtakausi oli Egyptin historiassa rauhaisaa kaupan, taiteen ja arkkitehtuurin kulta-aikaa.

Hatšepesutin huono maine johtuu todennäköisesti Thutmosiksen pojasta Amenhotep II:sta, joka yritti tuhota isoäitipuolensa perinnön pönkittääkseen omaa oikeuttaan ­kruunuun ja varmistaakseen vallan ­periytymisen vain miespuolisille ­jälkeläisille.

Osa tutkijoista uskoo, että ­Amenhotep hävitti Hatšepesutin ­haudan ­seinäkirjoitukset voidakseen ottaa kunnian tämän suurista saavutuksista.

Pikamarssin piti pelastaa Egypti

Thutmosis III sai alusta asti parhaan mahdollisen koulutuksen, mutta kun hän 15-vuotiaana aloitti sotilaskoulutuksensa, hän löysi todellisen kutsumuksensa: Hän oppi nopeasti käsittelemään sotavaunuja ja monia aseita ja johtamaan marssiharjoituksia. Tärkeintä oli kuitenkin se, että nuori farao paljastui ovelaksi strategiksi.

Sota kiinnosti Thutmosista enemmän kuin valtionhallinto, ja niinpä Hatšepesut nimitti hänet Egyptin armeijan komentajaksi. Rauhan aika ei kuitenkaan tarjonnut kokemattomalle ylipäällikölle tilaisuuksia harjoittaa sotilastaitojaan.

Kun Hatšepesut sitten kuoli ja viholliset uhkasivat Egyptiä, Thutmosis III sai tilaisuuden osoittaa taitonsa taistelukentällä. Megiddossa olevat vakoojat viestittivät faraolle, että vihollisliittouma aikoi kokoontua Megiddoon hyökätäkseen Egyptiin.

Uhka oli vakava, sillä Megiddosta ­vihollisarmeija pystyi ylittämään Karmelvuoren ja valtaamaan Gazan, minkä jälkeen se voisi esteettä marssia suoraan Egyptiin.

Thutmosis III halusi ikuistaa suuret voittonsa. Tässä hän osoittaa herruuttaan vanhoille Kaanaan vihollisilleen.

© Olaf Tausch

Nuori farao suunnitteli nopeasti ­ensimmäisen suuren sotaretkensä, jonka tavoitteena oli murskata vihollisten sotajoukko ennen kuin se ehtisi tunkeutua Egyptin maaperälle.

Thutmosis kokosi kahdessa kuukaudessa joukkonsa Tjarun kaupunkiin Niilin suiston itäosaan, mistä vaikuttava, 12 000 miehestä ja tuhannesta tappavan tehokkaasta sotavaunusta koostuva armeija lähti etenemään ­pikavauhtia kohti pohjoista.

Edeltäjistään poiketen Thutmosis otti mukaansa kirjurin, jonka ainoa tehtävä oli kirjoittaa sota­retken kaikki tapahtumat muistiin.

Sen ­ansiosta historioitsijat tietävät, että Thutmosiksen armeija marssi 330 kilometrin matkan Tjarusta Gazan kautta Yehemin kaupunkiin vain 19 päivässä.

Farao oli kenraaleitaan ovelampi

Pikamarssin tavoitteena oli ehtiä Megiddoon ennen kuin viholliset ennättäisivät koota joukkonsa sinne, mutta Yehemissä farao kuuli vakoojiltaan uusia tietoja, ja hän pauhasi kenraaleilleen:

”Kadeshin vastenmielinen ja kirottu kuningas on saapunut Megiddoon. Hän on koonnut kaikkien Egyptille ennen ­uskollisten alueiden sekä Mitannin joukot kannoilleen kuin lauman koiria!”

Thutmosiksella oli vähemmän aikaa kuin hän oli luullut, ja hänen armeijansa oli vielä ylitettävä koko reitin suurin este, Karmelvuori, päästäkseen perille Megiddoon.
Parhaat tiet ja marssireitit kulkivat vuoren pohjois- ja eteläpuolitse, mutta nopein reitti kulki vuoren poikki kapean solan kautta.

”Valmistautukaa! Teroittakaa aseenne! Aamulla kohtaamme nuo kirotut taistelussa.” Thutmosis III sotilailleen

Thutmosis halusi kulkea oikotietä pitkin, mutta hänen kenraalinsa vastustelivat ja varoittivat häntä: ”Miksi valitsisimme tuon tien, joka ­kapenee kapenemistaan? Olemme kuulleet, että vuoren toisella puolella meitä odottaa yhä suurempi vihollisjoukko. Emmehän halua, että etujoukkomme joutuu taisteluun, kun jälkijoukot ovat vielä Arunassa voimatta auttaa heitä?”

Kenraalit uskoivat, että armeijan olisi turvallisempaa kiertää Karmelvuori, jotta se pystyisi koko ajan pysymään taistelumuodostelmassa. Farao ei antanut ­periksi ja vetosi Egyptin mahtavimpaan jumalaan toruessaan kenraaleitaan:

”Älkäämme antako vihollistemme – noiden Ran vihaamien iljetysten – ajatella: ’Farao on valinnut turvallisimman tien, hän on alkanut pelätä meitä!’, sillä niin he tulevat sanomaan!”

Kenraalit taipuivat vastahakoisesti ­faraonsa tahtoon. He eivät tienneet, että Thutmosis oli saanut kuulla salaisesta vuoren yli johtavasta reitistä, josta viholliset eivät tienneet.

Egyptiläiset ottivat Euraasian tasankojen paimentolaisten kehittämän komposiittijousen nopeasti omakseen.

© National Geographic Image Collection/Bridgeman Images

Egyptiläisten tärkein ase oli jousi

Yksi tärkeä syy Thutmosis III:n sotamenestykseen oli egyptiläisten komposiittijousi. Siinä missä tavallinen jousi veistettiin yleensä yhdestä puunkappaleesta, komposiittijousi valmistettiin liimaamalla yhteen useita eri puulajeista veistettyjä kerroksia, jotka vahvistettiin eläinten sarvella ja jänteillä.

Valmistus­tapansa ja -materiaaliensa ansiosta komposiittijousi oli tavallista jousta jäykempi ja tehokkaampi ja lisäksi lyhyempi ja siksi helpompi käsitellä.

Egyptiläiset ampuivat jousilla ­sotavaunuistaan. Taistelussa yksi sotilas ajoi vaunuja toisen ampuessa ­jousellaan. Tämän ansiosta ­egyptiläisten sotavaunut pystyivät vaihtamaan nopeasti asemiaan ­taistelussa ja tulittamaan koko ajan vihollista tappavilla nuolikuuroilla.

Salainen reitti vuoren yli

  1. toukokuuta Thutmosis joukkoineen lähti Yehemistä ylittämään Karmelvuorta. Reitti kulki Arunan kylän ohi ja johti Megiddon eteläpuoliselle tasangolle, jonne Egyptin viholliset olivat koonneet puolet joukoistaan. Loput vihollisliittouman joukot vartioivat vuoren pohjoispuolta kulkevaa tietä. Thutmosis ei kuitenkaan aikonut ylittää vuorta tavanomaista reittiä pitkin. Arunassa hän käski joukkojensa pysähtyä ja paljasti salaisen suunnitelmansa kenraaleilleen.

Yksi Thutmosis III:n vaimoista haudattiin kultaiset tupet sormissaan ja varpaissaan. Niiden tarkoitus on ollut ehkä suojella pahoilta hengiltä.

© Metropolitan Museum of Art

Egyptiläiset tiedustelijat olivat löytäneet vuoren poikki johtavan harvoin käytetyn solan, ja joukko paikallisia asukkaita oli lupautunut opastamaan Thutmosiksen armeijan sen läpi.

Salainen polku oli niin kapea, että egyptiläiset joutuivat purkamaan sotavaununsa osiin ja kantamaan niitä. Thutmosis luotti kuitenkin siihen, että vihollisjoukoilta veisi sen verran aikaa havaita egyptiläiset, että nämä ehtisivät koota vaunut ja ryhmittyä hyökkäykseen ennen vihollisen rynnäkköä.

Egyptin armeija ylitti Karmelvuoren yhdessä päivässä, aivan kuten Thutmosis oli suunnitellutkin, ja sen tulo yllätti ­viholliset täysin.

Farao määräsi sotilaansa perustamaan heti linnoitetun leirin, ja kun leiri oli valmis, hän puhui joukoilleen: ”Valmistautukaa! Teroittakaa aseenne! Aamulla kohtaamme nuo kirotut taistelussa.”

Thutmosis murskasi vihollisen

Aamulla 20. toukokuuta Thutmosis nousi sotavaunuihinsa taistelutahtoa ­uhkuen. Hänen nopea etenemisensä oli johtanut toivottuun tulokseen: Kadeshin ja Mitannin paikalla olevat joukot olivat huomanneet egyptiläisten tulon ja ryhmittyneet taisteluun, mutta läheskään kaikki vihollisliittouman joukot eivät vielä olleet ehtineet Megiddoon.

Thutmosiksen 12 000 sotilaan armeijalla oli selvä etulyöntiasema vihollisen 10 000 miehen armeijaan verrattuna.

Valtaosa vihollisarmeijasta koostui ­sotavaunuista, eikä liittouman raskas ­jalkaväki ollut vielä ehtinyt perille. Se oli ­vihollisliittoumalle kohtalokas takaisku, sillä sotavaunut olivat tehokas ase sivustoilla, missä ne voivat suojata jalkaväkeä ja jousiampujia.

Niitä vetävät hevoset saattoivat juosta kuitenkin enintään 10–13 kilo­metrin tuntinopeudella, sillä muuten vaarana oli, että vaunut kaatuivat kaartaessaan. Sotavaunut tarvitsivatkin esimerkiksi raskaan jalkaväen tukea, jotta vastapuolen jalkaväensotilaat eivät pystyneet tappamaan vaunuja vetäviä ­hevosia keihäillään.

Yleensä tuhoisat sotavaunut osoittautuivat Megiddon taistelussa Egyptin ­vihollisten Akilleen kantapääksi. Taistelukenttää ympäröivät joka suunnasta ­kukkulat, ja koska valtaosa liittouman joukoista oli ­sotavaunuja, se joutui sijoittamaan vaunut leveäksi rintamaksi, joka ulottui tasangon laidasta laitaan.

Rintama ylsi ympäröiville kukkuloille saakka, joiden lähellä vaunut joutuivat ajamaan hitaammin välttääkseen kaatumisen. ­Kadeshin kuningas ja Megiddon ruhtinas johtivat joukkoja rintaman keskellä­.

Farao Thutmosis III johti joukkojaan etulinjasta.

© Nicole Cardiff

Thutmosis ja muut egyptiläisten sotavaunut johtivat hyökkäystä egyptiläisten rintaman keskellä. Ympäröiville kukkuloille farao oli sijoittanut jalkaväkeä ja jousimiehiä, jotka pystyivät liikkumaan epätasaisessa maastossa helposti.

Sitten Thutmosis määräsi ­armeijansa hyökkäykseen, ja tuhannet sotavaunut lähtivät ­vyörymään eteenpäin. Egyptin jalkaväki hyökkäsi rintamalinjan sivustoilla pakottaen vihol­lis­liittouman joukot yhä tiiviimpään sumppuun kohti rintamalinjan keskustaa. Pian egyptiläiset olivat lähes saartaneet vihollisen sotavaunut, joilla oli vaikeuksia mahtua liikkumaan.

Thutmosiksen taktiikka näytti toimivan. Egyptiläisten sotavaunut ahdistelivat vihollisen sotavaunuja nuolten viuhuessa puolin ja toisin, ja Egyptin ­jalkaväki rynnisti kukkuloilta saartorenkaaksi vihollisjoukkojen ympärille.

Kadeshin kuningas yritti vapauttaa joukkonsa saarroksista käskemällä sotilaidensa perääntyä kohti Megiddoa. Käsky tuli kuitenkin myöhään, ja liittouman joukot pääsivät nipin napin pake­nemaan. Sitten liittouman rintaman keskusta murtui.

Voi olla, että Kadeshin kuningas ja Megiddon ruhtinas ajoivat ­sotavaunujaan liian kovalla vauhdilla. Vanhojen lähteiden mukaan he lähtivät perääntymään ensimmäisinä, mikä sai liittouman sotilaat pakenemaan paniikissa kohti Megiddoa ja jättämään jälkeensä runsaasti sotavaunuja, aseita ja muita varusteita.

Thutmosis komensi joukkonsa ­seuraamaan pakenevia ­vihollisia ­Megiddoon, mutta egyptiläissotilaat valtasi ahneus. Vihollisen jahtaamisen sijaan he alkoivat kerätä vihollisten taistelukentälle hylkäämiä ­varusteita ja ryöstää näiden leiriä.

Thutmosis raivostui. Sotilaiden kurittomuus riisti häneltä murskavoiton, sillä vihollisjoukot ehtivät vetäytyä Megiddoon, jonka portin ­kaupungin asukkaat olivat sulkeneet uuden hyökkäyksen ­pelossa.

Egyptiläisten kahmiessa ryöstö­s­aalista kaupunkilaiset heittivät muurien yli ­köysiä ja yhteen sidottuja kankaita, jotta liittouman sotilaat pääsivät kiipeämään turvaan muurien suojaan. Sitten kaupunkilaiset ja turvaan ehtineet sotilaat jäivät odottamaan, mitä tuleman piti.

Soturifarao teki Egyptistä suurvallan

Noin vuosina 1650–1550 eaa­. ­vieraat kansat hyökkäsivät Egyptiin etelästä ja pohjoisesta ja miehittivät suuren osan Egyptistä niin, että vain pieni alue pääkaupunki Theban ympärillä pysyi vapaana. Vasta Thutmosiksen isoisoisä Ahmose I vapautti Egyptin miehityksestä noin sata vuotta myöhemmin.

Nöyryyttävä miehitysaika pakotti ­faraot tekemään kaikkensa suojellakseen valtakuntaansa uusilta valtauksilta. Kolme seuraavaa faraota vahvistivatkin valtaansa Niilin varrella ja valloittivat alueita, jotka toimivat suojavyöhykkeinä Egyptin ja Nubian sekä Lähi-idän välillä.

Kun Thutmosis III:sta tuli farao, Lähi-­idässä sijainneiden Mitannin ja Kadeshin ­kuningaskunnat yrittivät hyökätä Egyptiin, ja vaikka Thutmosis kukisti niiden armeijat Megiddon taistelussa, hän ei jättänyt niitä rauhaan.

Thutmosis III teki Lähi-itään 16 sotaretkeä ja valloitti laajoja ­alueita nykyisten Israelin, Libanonin, Jordanian ja Syyrian alueilla. Hän liitti valloitetut alueet Egyptiin tai teki niistä Egyptin ­vasallivaltioita.

Thutmosis III eteni Eufratjoen taakse asti sodassa Mitannia vastaan, ja aikalaiskertomusten mukaan hän valloitti yhteensä 350 kaupunkia.

Megiddossa nähtiin nälkää

Faraon kirjuri laski tappioluvut ja kirjasi ne muistiin. Taistelu oli edennyt niin ­nopeasti, että egyptiläiset olivat ehtineet surmata vain 83 vihollissotilasta ja vangita 340 ennen voittoaan.

Kadeshin ja Megiddon hallitsijat olivat paenneet ­Megiddoon, eikä Thutmosiksella ollut mukanaan piirityskoneita. Hänen onnekseen Megiddon ­lähipeltojen satoa ei ollut korjattu, ja kaupungin ruokavarastot olivat lähes tyhjät. Thutmosis piiritti kaupungin ja antoi nälän tehdä tehtävänsä.

Thutmosis III:n hyvin säilynyt muumioitu pää on nykyään Kairon museossa.

© G. Elliot Smith

Kaupungin ruokavarastot tyhjenivät muutamassa kuukaudessa, eikä Megiddon ruhtinaan auttanut muu kuin anoa Thutmosikselta armoa ja vannoa tälle ikuista uskollisuutta. Farao antoi petturiruhtinaalle anteeksi. Kadeshin ­kuningas sen sijaan pakeni pimeyden turvin.

Thutmosis oli ottanut ensimmäisen voittonsa ja osoittanut kykynsä taistelussa. Hän palasi Egyptiin mukanaan runsaasti sotasaalista: 924 sotavaunua, 200 pronssipanssaria, 502 jousta, 1 929 nautaa, 2 000 vuohta ja 20 500 lammasta.

Thutmosis laajensi valtakuntaansa

Thutmosis antoi kirjata sotaretkiensä kulun tarkoin muistiin. Siksi Megiddon taistelu onkin historian ensimmäinen taistelu, jonka tapahtumat, aseistus, tappiot ja sotasaaliin määrä tiedetään melko tarkoin.

Monet faraot johtivat itse armeijaansa, ja useimmat heistä tekivät valtakautensa aikana kolme tai neljä suurta sotaretkeä.

Thutmosis oli kuitenkin henkeen ja vereen sotilas, ja hän teki hallintokautensa aikana peräti 17 voitokasta sotaretkeä. Hänestä kehittyi loistava strategi, joka laajensi valtakun­taansa valloittamalla joka vuosi uusia alueita.

Thutmosis silti ei kuollut taistelussa, vaan hän nukkui pois 56-vuotiaana vuonna 1425 eaa. Hän oli luopunut ­sotilaselämästä neljä vuotta aikaisemmin kouliakseen poikaansa Amenhotep II:ta faraoksi.

Tämä perikin isältään rikkaan ja mahtavan Egyptin. Thutmosis oli 30 vuodessa tehnyt Egyptistä suurvallan ja johdattanut valtakuntansa suuruuden ­aikaan, jota kesti 400 vuotta aina Ramesses II:n valtakauteen asti.