Kun asteekkien kuningas Moctezuma II huhtikuussa 1519 kuuli, että vuoren kokoisissa aluksissa saapuneet valkoiset miehet olivat ankkuroineet Veracruzin rannikolle, hän sekä ilahtui että pelästyi.
Moctezuma arveli, että kyseessä voisi olla luojajumala Quetzalcóatl, joka oli palannut kotiin. Perimätiedon mukaan vaaleaihoisen jumalan piti palata valtakuntaan juuri näihin aikoihin, ja jos näin oli asia, pitäisi asteekkikuninkaan tietysti olla itse ensimmäisenä häntä vastaanottamassa. Mutta entä jos tulijat eivät olleetkaan jumalia vaan valtakunnan rikkauksia havittelevia tavallisia kuolevaisia kaukaisista maista?
Moctezuma päätti lähettää edustajansa rannikolle viemään tulijoille runsaasti lahjoja ja tutkimaan asiaa.Kunnioittavin elein Moctezuma II:n lähettiläs ojensi kultaa, hopeaa, jalokiviä, kullattuja kilpiä, viittoja ja värikkäitä sulkakoristeita espanjalaisille, joiden huulille levisi mairea hymy heidän kahmiessaan rikkauksia. Sitten lähettiläs komensi 2 000 palvelijaa rakentamaan oitis palmumajoja, jotta matkamiehillä olisi suojaa sateen sattuessa.
Valkoisten miesten johtaja kertoi olevansa Hernán Cortés, suurinta osaa koko maailmasta hallitsevan kuninkaan arvovaltainen lähettiläs. ”Missä on teidän kuninkaanne? Me haluaisimme tavata hänet”, Cortés ilmoitti.
Sitten Cortés kiitti saamistaan arvokkaista lahjoista esittelemällä aseidensa tehoa. Moctezuman lähettiläs seurueineen heittäytyi kauhuissaan maahan, kun espanjalaiset laukaisivat jylisevän
tykin, jonka kuula silpoi puunrungon ja tuhosi läheisen kumpareen. Vielä enemmän asteekit pelästyivät, kun hetken kuluttua rannalle ratsasti sotilaita uljailla hevosillaan miekat käsissään. Asteekit eivät koskaan olleet nähneet niin isoja eläimiä eivätkä niin kirkkaita aseita.
Näytöksen jälkeen Cortés pyysi lisää kultaa. ”Kulta on hyväksi heikolle sydämelle. Miehilläni on sydänsairaus, jonka voi parantaa vain kullalla”, hän selitti. Lähettiläs vakuutti Cortésille, että kultaa oli runsaasti lisää.
Tenochtitlánissa, asteekkivaltakunnan sykkivässä pääkaupungissa, Moctezuma kuunteli tarkkaavaisesti kotiin palanneen lähettilään tarkkoja kuvauksia muukalaisista. ”Heidän kasvonsa ovat valkoiset, heidän silmänsä kuin kalkkia, useimmilla on pitkä parta ja heidän aseensa ovat kirkasta metallia”, kertoi lähettiläs ja kuvaili yksityiskohtaisesti pelottavia tykkejä, jotka pamahtaen ja lemuten saattoivat tuhota kaiken, ja valtavia peurankaltaisia eläimiä, joiden suu vaahtosi.
Lähettiläs kuvaili myös vieraiden outoa tapaa vajota polvilleen ja rukoilla puista ristiä, jonka he olivat pystyttäneet hiekkaan. Kertomukset herättivät levottomuutta Moctezumassa, joka ei vieläkään tiennyt, mitä uskoa. Oliko hänen valtakuntaansa saapunut ihmisiä vai jumalia? ”Sydäntäni korventaa kuin se olisi huuhdottu chilillä”, valitti Moctezuma.