Asteekit: Luuröykkiöitä asteekkihaudassa

Epätavallisesta hautalöydöstä saatiin uutta tietoa asteekkien hautajaisrituaaleista.

Luukasoista löytyi muun muassa kymmenen kalloa, joista kolme on kuulunut lapsille.

Asteekkien kuuluisan Templo Mayorin alueen temppelialueen kai­vauksissa on tehty outo hautalöytö. Noin viiden metrin syvyydessä nuoren aatelisnaisen luurangon vieressä oli lähes 2 000 ihmisluuta kolmessa suuressa kasassa. Luiden joukossa oli ainakin seitsemän aikuisen ja kolmen lapsen kallot. Arkeologit eivät ole aiemmin tehneet vastaavia löytöjä, ja tähän asti onkin uskottu, että asteekeilla ei ollut tapana uhrata ihmisiä hautajaisten yhteydessä.

Templo Mayor oli rakennettu sateen ja hedelmällisyyden jumalattaren Tlalocin kunniaksi.

Hauta, josta luut löytyivät, sijaitsee asteekkien vanhan pääkaupungin Tenochtitlanin pyhimpänä pidetyllä alueella, ja tutkijoiden mukaan se on peräisin vuosilta 1481–1486. Luista erottuvien jälkien perusteella uhrien arvellaan menehtyneen rituaalissa, jossa heidän sydämensä on leikattu irti. Heidät on ilmeisesti uhrattu muualla kuin nyt löytyneellä hautapaikalla, koska luut olivat kasoissa sikin sokin. Kaivauksia johtavan antropologin Perla Ruizin mukaan luut on mahdollisesti kaivettu toisesta haudasta ja tuotu sitten kuolleen aatelisnaisen hautaan.

Haudan vierestä löytyi myös pyhäksi uskotun puun jäännökset. Tutkijat toivovat saavansa kaivauksissa vielä lisätietoja oudosta haudasta.