”Annoin hakata maistajan palasiksi”

Kuultuaan tästä Buwa lähetti miehen Etawahin kaupunkiin hankkimaan tolan* myrkkyä paperiin käärittynä.

Myrkky piti antaa vanhalle palvelijattarelle, joka toisi sen Ahmad Chasnigirille. (Ruuanmaistaja on hindustaniksi chasnigir).

Ahmad antoi myrkyn hindustanilaiselle kokille ja lupasi tälle neljä parganaa**, jos hän tämä saisi jollakin keinolla ujutettua myrkyn ruokaani.

Buwa lähetti myös toisen naisen sen vanhan eukon lisäksi, joka antoi Ahmadille myrkyn. Tämän toisen naisen tehtävä oli pitää silmällä, että Ahmad todella antoi myrkyn minulle, kuten he olivat sopineet.

Viisaasti Ahmad toi myrkyn vadilla eikä padassa, sillä olin antanut omille kokeilleni ankaran määräyksen valvoa hindustanilaisia ja maistaa ruokaa suoraan padasta kokkien valmistaessa aterioitani.

Kun ateriaa tarjoiltiin, kömpelöt kokkimme eivät kuitenkaan olleet valppaina. Hindustanilainen kokki asetti vadille ohuen leipäviipaleen ja ripotteli sitten noin puolet myrkystä sen päälle.

Myrkyn päälle hän pani öljyssä marinoitua lihaa. Jos hän olisi ripotellut myrkyn lihaan tai lisännyt sen pataan, olisi käynyt paljon pahemmin.

Lisäksi hän heitti hämmennyksissään loput myrkystä tuleen.

Kokit tarjoilivat aterian perjantai-iltana myöhäisrukouksen jälkeen. Söin runsaasti kaninlihaa ja paistettuja porkkanoita.

Sitten otin muutaman suullisen myrkytettyä hindustanilaisten ruokaa, mutten havainnut sen maussa mitään erikoista.

Lisäksi otin suullisen pari marinoitua lihaa, enkä huomannut siinäkään pahaa makua.

Mutta syötyäni pari palaa kuivalihaa aloin äkillisesti voida pahoin.

Olin syönyt kuivattua lihaa myös edellisenäkin päivänä ja huomannut, että siinä oli omituinen maku. Ajattelin, että pahoinvointini johtuu siis kuivalihasta.

Sitten vatsaani alkoi taas vääntää. Istuessani pöydän ääressä minua alkoi kahdesti oksettaa ja oli vähällä, etten antanut ylen pöytäliinalle.

”Nyt tämä saa kyllä riittää”, mietin mielessäni, nousin nopeasti jaloilleni ja kiirehdin kylpyhuoneeseen oksennusta pidätellen. Päästyäni lopulta kylpyhuoneeseen oksensin rajusti.

En ole koskaan aiemmin antanut ylen aterian jälkeen, en edes juotuani alkoholia. Niinpä mielessäni alkoi kyteä paha epäilys siitä, mitä oli tapahtunut.

Käskin vangita kokin ja viedä oksennusta koiran syötäväksi, ja palvelijat pantiin vahtimaan sitä.

Ensimmäisellä vahtivuorolla koira muuttui veltoksi ja sen vatsa turposi. Ihmiset heittelivät sitä kivillä saadakseen sen liikkumaan, mutta se ei suostunut nousemaan.

Koiran tila pystyi samanlaisena keskipäivään asti, kunnes se sitten lopulta nousi jaloilleen ja jäi henkiin.

Pari soturiani, jotka olivat syöneet samaa ruokaa kuin minä, oksensi myös rajusti seuraavana aamuna. Toinen tuli todella sairaaksi, mutta lopulta me kaikki toivuimme täysin.

Onnettomuus oli kohdannut meitä, mutta ”loppu hyvin, kaikki hyvin”, kuten sanotaan. Sain Jumalalta elämäni takaisin; olin käynyt lähellä kuolemaa mutta palannut takaisin elämään. Olin syntynyt uudelleen. Se sai minut ymmärtämään, minkä arvoista elämä on.

Käskin Sultan Muhammad Bakhshia* vartioimaan vangittua kokkia hyvin.

Kun kokkia myöhemmin kidutettiin, hän tunnusti kaikki edellä kertomani pienimpiä yksityiskohtia myöten.

Maanantaina määräsin valtakunnan korkea-arvoisimmat miehet, aateliset, sotilasjohtajat ja ministerit, olemaan läsnä oikeudenkäynnissä.

Haetutin asiaan liittyvät kaksi miestä ja kaksi naista kuulusteltavaksi, ja he tunnustivat kaiken tapahtuneen pienintä yksityiskohtaa myöten. Annoin hakata maistajan pieniksi paloiksi ja määräsin nylkemään kokin elävältä. Toisen kahdesta naisesta annoin norsujen polkea kuoliaaksi, ja toinen ammuttiin pistoolilla.

Ibrahim Lodin vanhan äidin Buwan vangitutin. Hän saa maksaa siitä, mitä hän on tehnyt.*

Lauantaina join kulhollisen maitoa, samoin sunnuntaina. Lisäksi nautin Lemnoksen maata* sekä hiukan maitoon liuotettua oopiumia laksatiivina.

Maito sai todella sisuskaluni toimimaan. Lauantaina ulostinkin sitten hiilenmustaa eritettä, joka muistutti lähinnä huonoa sappea.

Jumalan kiitos, kaikki on jälleen kunnossa!

Tähän asti en ollut ymmärtänyt, miten ihanalta elämä voi tuntua. Kuten eräässä värssyssä sanotaan: ”Elämää osaa arvostaa vasta, kun on käynyt lähellä kuolemaa.”

Raivostun suunnattomasti joka kerran, kun ajattelen tuota hirvittävää tapahtumaa. Jäin henkiin vain Jumalan laupeuden vuoksi. Miten voisin pukea kiitollisuuteni sanoiksi?

Vaikka tapahtunut oli lähes liian hirvittävä sanoin kuvattavaksi, olen kirjoittanut siitä kaikesta yksityiskohtaisesti.

En halua suinkaan pelästyttää sinua. Kiitos Jumalan olen hengissä ja minulla on vielä päiviä edessäni! Kaikki on jälleen hyvin nyt ja vastaisuudessakin.

Ei ole mitään syytä huoleen.

Jälkikirjoitus

Babur eli vielä neljä vuotta ja kuoli luonnollisen kuoleman vuonna 1530.

Hän perusti suurmogulien valtakunnan, joka hallitsi Intiaa seuraavat yli kolmesataa vuotta ja hajosi lopullisesti vasta 1800-luvulla brittien otettua vallan Intiassa.