Dahomeyn naissoturien tuntomerkkejä olivat ­valkoinen huivi ja eurooppalainen kivääri.  

© Bridgeman

Afrikan amatsonit tarjosivat Ranskalle kovan vastuksen

Afrikkalaisen Dahomeyn kuningaskunnan parhaat sotilaat olivat karskeja, armottomia – ja naispuolisia. Siirtomaaisännät oppivat pian kunnioittamaan naissotureita, jotka pitivät pelkonsa kurissa kovalla koulutuksella ja ginillä.

perjantai 6. heinäkuuta 2018 teksti Søren Nordahl Friis

Kimeät sotahuudot kiirivät aamun hiljaisuudessa Cotonoun satamakaupungin lähistöllä Dahomeyn eli nykyisen Beninin rannikolla. 

Kaupungin ulkopuolella levittäytyvälle ruohotasangolle oli kokoontunut tuhansia fon-heimoon kuuluvia sotureita. Cotonoussa olevat 359 ranskalaissotilasta kiiruhtivat kaupungin muureille, ja ­pian taistelu oli täydessä vauhdissa.

Dahomeyn armeijan etujoukko koostui yksinomaan naisista. Dahomeyn ”mus­tilla amatsoneilla”, kuten ranskalaiset heitä nimittivät, oli päässään valkoinen huivi, ja aseinaan heillä oli kivääreitä, viidakkoveitsiä ja sotakirveitä. 

He juoksivat tasangolla kohti kaupunkia ­välittämättä ympärillään viuhuvista luodeista. Pian ensimmäiset naiset jo kiipesivät ylös Cotonoun muureja.

Ranskalaisesta kersantista tuli hyök­kää­jien ensimmäinen uhri, kun nuori naissoturi katkaisi päättäväisesti hänen kaulansa. Eräs toinen ranskalainen teki kohtalokkaan virheen riistäessään aseen lähestyvältä naissoturilta. 

Nainen heittäytyi ranskalaisen kimppuun ja upotti ham­paansa tämän kurkkuun kuin kissapeto, ennen kuin toinen ranskalaissotilas surmasi hänet pistimellään.

Dahomeyläisten tappiot Cotonoussa olivat 120 kuollutta, ja ranskalaisten puolella vastaavat luvut olivat kahdeksan kuollutta ja 26 haavoittunutta. 

Vaikka ranskalaisten tappiot olivat verrattain pienet, Dahomeyn naissoturit olivat osoittaneet olevansa varteenotettavia vastustajia, ja Ranskan siirtomaavalta Dahomeyssä oli kokenut kovan kolauksen. 

Maaliskuussa 1890 käyty Coto­noun taistelu oli niin sanottujen Dahomeyn sotien ensimmäinen ­yhteenotto.

Kuvan naissoturit taistelivat Ranskaa vastaan kuningas Behanzinin joukoissa.

© Unesco Photo Bank/Fortier

Norsunmetsästäjistä tuli sotureita

Dahomeyn naissoturien tarina alkoi, kun valtakunnan toinen kuningas Wegbaja päätti 1600-luvulla koota haareminsa naisista norsunmetsästäjien joukkion. Myöhemmin Wegbaja koulutti itselleen haareminaisista myös henkivartiokaartin.

Kun Dahomeyn sotajoukkoihin 1700-luvun alussa tarvittiin lisää sotureita taistelemaan kilpailevia heimoja ja kuningaskuntia vastaan, naispuoliset henkivartijat ylennettiin sotureiksi. 

Tulikasteensa Dahomeyn amatsonit saivat vuonna 1729 Whydahin kuningaskuntaa vastaan käydyssä taistelussa, jonka Dahomey voitti. Dahomeyläiset juhlivat voittoaan seivästämällä 4  000:n vihollisensa pään keihäidensä nenään.

Yleensä sodissa vihollisten henki säästettiin, sillä tavoitteena oli ottaa mahdollisimman monta vankia myytäväksi rannikolla eurooppalai­sille orja­kauppiaille. 

Dahomeyn nais­sotureilla olikin aina taistelussa mukanaan luja nahkanyöri, jotta he saattoivat sitoa vankinsa ja kuljettaa nämä vaihdettaviksi eurooppalaisiin tuliaseisiin.

Tuliaseet antoivat dahomeyläisille selvän edun taisteluissa alkukantaisempia heimoja vastaan, ­mikä puolestaan helpotti kallisarvoisten vankien ottamista. 

Orjakauppa kannatti, ­Dahomeyn kuningaskunta kasvoi ja vaurastui, ja naissotureista tuli sen armeijan tärkein osa.

Soturinaiset kävivät kovan koulun

Gini oli toinen eurooppalainen tuote, jota Dahomeyn amatsonit käyttivät taistelussa – tai pikemminkin ennen taistelua. 

Kun naissoturit lähtivät taisteluun, heidän leirinsä oli yleensä täynnä tyhjiä gini­pulloja, joiden sisällön he olivat nauttineet rohkaisuksi.

Naisten rohkeus ja raivokkuus ei kuitenkaan johtunut pelkästään ginistä. Heidän luonnettaan ja taitojaan muokattiin ankaralla koulutuksella. Se sisälsi erilaisten taistelutaitojen opettelemista, kuten piikkipensaiden oksien kasaamista vihollisia repiviksi esteiksi.

Naisista koulittiin taistelijoita myös lähettämällä heidät yksinään viidakkoon, missä heidän oli selviydyttävä yhdeksän päivää ilman aseita. 

Koulutus kehitti juuri niitä ominaisuuksia, joista Dahomeyn naissoturit tulivat myöhemmin tunnetuiksi: nopeutta, kestävyyttä ja korkeaa kipukynnystä.

Rituaalissa, jossa naisten piti todistaa ”villiytensä”, kärsimään joutui naisten sijasta elävä härkä. Laulava naisjoukko lähestyi hitaasti härkää, kunnes he yhtäkkiä hyökkäsivät kirkuen sen kimppuun ja repivät sen kappaleiksi pelkillä kynsillään ja hampaillaan.

Dahomeyn naissoturien rankka ­koulutus teki heistä kuningaskunnan parhaita sotureita, jotka saivat nauttia ­monista etuoikeuksista. 

He asuivat ­kuninkaan palatseissa ja heitä arvostettiin enemmän kuin miehiä niin taistelukentällä kuin ­yhteiskunnassakin. Lisäksi heitä pidettiin lähes jumalolentoina, ja miehet joutuivat kumartamaan heidän edessään. 

Dahomeyn kuningas Behanzin kuoli maanpaossa Algeriassa vuonna 1906.

© Bridgeman

Ranska kukisti Dahomeyn naiset

Ranskalaisetkin kunnioittivat piinkovia naissotureita. Ranskalaisen lähetysaseman johtaja Auguste Bouët jopa totesi vuonna 1851: 

”Jos ranskalaiset upseerit kouluttaisivat Dahomeyn naisarmeijan eurooppalaiseen tapaan, se voisi valloittaa koko mantereen.”

Bouët saattoi hyvinkin olla oikeassa, sillä useimmilla Afrikan heimoilla ei tuohon aikaan ollut pysyviä armeijoita, vaan sodan uhatessa soturit kutsuttiin koolle ja taistelun jälkeen he palasivat taas koteihinsa. 

Dahomey hallitsikin läntistä Afrikkaa vakinaisella armeijallaan noin kaksisataa vuotta.

Kun Euroopan suurvallat vuonna 1884 ­jakoivat Afrikan keskenään, Länsi-­Afrikka päätyi Ranskalle. Useimmat alueen heimot alistuivat ranska­laisten siirtomaavaltaan, mutta Dahomeyn kuningas Behanzin kieltäytyi luopumasta vallasta.

Maaliskuussa 1890 käyty Cotonoun taistelu oli ensimmäinen yhteenotto Ranskan ja Dahomeyn välillä. Seitsemän kuukautta myöhemmin Behanzin joutui allekirjoittamaan rauhansopimuksen. 

Hän kuitenkin rikkoi sopimuksen jo seuraavana vuonna upottamalla rans­ka­laisen tykkiveneen, jolloin Ranska ­julisti Dahomeylle sodan ja lähetti Afrikkaan yli kaksituhatta sotilasta. 

Sota kesti seitsemän viikkoa. Siinä kuoli 700 ranskalaista sotilasta, ja suurin osa ­Dahomeyn kymmenestätuhannesta soturista kuoli tai ­katosi. 

Naissoturien keskuudessa tappiot olivat suhteellisesti korkeammat kuin muissa Dahomeyn armeijan yksiköissä. Selitys naisten suurille tappioille saattaa löytyä eräästä heidän sota­laulustaan, jossa todetaan: ”Se, joka palaa ­sodasta häviä­jänä, ansaitsee kuolla.”

Naissoturit sodan jälkeen

Vaikka Dahomey hävisi sodan ja siitä tuli Ranskan siirtomaa, naissoturit tappoivat yhä aika ajoin ranskalaisia upseereita. Heillä oli muutenkin vaikeuksia sopeutua siviilielämään.

Vielä 1900-luvulla heidän kerrotaan purkaneen turhautumistaan pieksämällä miehiään, näiden toisia vaimoja ja jopa vieraita ihmisiä. ­

Moni naissoturi ei kyennyt lainkaan ­sopeutumaan siihen alistettuun rooliin, jota avioliitto heidän kulttuurissaan edellytti.

Viimeinen ­Dahomeyn nais­soturi kuoli vuonna 1979 eli 19 vuotta sen jälkeen, kun ­Dahomey oli irrottautunut Ranskan vallasta.

Aggressiiviset amatsonit olivat Afrikan pelätyin soturijoukko, ja myös roomalaiset gladiaattorit tunnettiin rohkeudestaan. Siksi olemme laatineet listan 5 maineikkaasta gladiaattorista.

Lue lisää

Stanley B. Alpern: Amazons of Black Sparta, Hurst & Company, 1998. Hélène d’Almeida-Topor: Les amazones: une armée de femmes dans l’Afrique précoloniale, Editions
Rochevignes, 1984. W.J. Argyle: The Fon of Dahomey: a History and Ethnography of the Old Kingdom, Clarendon P., 1966.

Ehkä sinua kiinnostaa...