Aboriginaalit sotivat bumerangeilla

Uusi tutkimus viittaa siihen, että Australian aboriginaaliheimot sotivat keskenään.

Australian aboriginaalit käyttivät tällaisia bumerangeja muun muassa metsästykseen. Todennäköisesti sodissa käytetyissä bumerangeissa oli terävämpi sisäreuna.

© Wikimedia

Kaksi vuotta sitten Australiasta löytyi miehen luuranko, jonka kallossa olevan vamman perusteella pääteltiin nopeasti, että Australian mantereelle saapuneet eurooppalaiset olivat surmanneet miehen miekalla.

Tutkimuksissa kuitenkin paljastui, että mies oli kuollut noin 600 vuotta ennen kuin eurooppalaiset aseineen tulivat Australiaan.

Antiquity-aikakauslehdessä hiljattain julkaistun tutkimuksen mukaan kallon vammaa ei myöskään ollut aiheutettu miekalla vaan mies oli tapettu bumerangilla.

Heimojen välisiä konflikteja

Se on tiedetty jo pitkään, että Australian alkuperäisasukkaat eli aboriginaalit käyttivät bumerangeja esimerkiksi metsästykseen ja kaivamiseen.

Australian Griffith Universityn fyysisen antropologian tutkija Michael Westaway kertoo yllättyneensä, kun uusi tutkimus paljasti, että bumerangia oli käytetty myös sota-aseena. Tutkimusryhmään kuuluvan Westawayn mukaan ajatus siitä, että aboriginaaliheimot sotivat keskenään, on mullistava.

”Emme tiedä vielä, tapahtuiko näin kaikkialla Australiassa. Tutkimuksemme kuitenkin viittaavat heimojen välisiin konflikteihin.”

Osui uhriin yllättäen

Luurangon käsissä ei ole merkkejä siitä, että hän olisi yrittänyt puolustautua hyökkääjää vastaan. Siitä tutkijat ovat päätelleet, että uhri on tapettu bumerangilla, joka oli suunniteltu erityisesti kiertämään kilpi ja osumaan uhriin täysin varoittamatta.

Seuraavaksi tutkijat yrittävät selvittää, kuinka yleisiä aboriginaaliheimojen väliset sodat olivat Australiassa.