Svintage Archive/Imageselect
Emma Levinin murha

Verta tihkuva laukku paljasti murhaajan

Takavuosien tennistähti Vere Goold eli vaimonsa kanssa ylellistä elämää lainarahoilla. Huijariparin tarina päättyi kuitenkin veriseen rikokseen, kun eräs velkoja koputti heidän ovelleen elokuussa 1907.

Louis Pons ei saanut mielestään laukkua, jonka hän oli juuri nostanut hyllylle Lontooseen lähtevien matkatavaroiden joukkoon.

Ranskalaisen Marseillen kaupungin La Gare Saint-Charlesin rautatieaseman matkatavaran käsittelystä vastaavana hän oli tottunut näkemään kaikenlaista.

Jokin oli kuitenkin vialla tässä valtavassa laukussa, joka oli kirjattu varhain aamulla 5. elokuuta 1907.

Pons päätti tutkia asiaa tarkemmin. Kumartuessaan katsomaan laukkua lähempää hän jähmettyi paikoilleen.

Laukusta tihkui paksua nestettä, joka muodosti lattialle tummanpunaisen lammikon Ponsin vasta puhdistettujen kenkien eteen.

Laukusta tihkui paksua nestettä, joka muodosti lattialle tummanpunaisen lammikon Ponsin vasta puhdistettujen kenkien eteen.

Vapisevin käsin Pons käänsi osoitelapun ja luki omistajan nimen: Vere Goold.

Nimi tunnettaisiin pian kaikkialla Ranskassa, sillä verta tihkuvan laukun löytyminen käynnisti yhden aikansa kohutuimmista murhatutkimuksista.

Viina maksoi uran

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Goold nousi otsikoihin. Kaksi vuosikymmentä aiemmin hän oli ollut tuolloisen uutuuslajin, tenniksen, tähti, ja yläluokkainen Goold oli voittanut jopa Irlannin mestaruuden vuonna 1879.

Vere Goold, Marie Giraudin, Emma Levin

Pariisilainen Le Petit Journal -päivälehti raportoi yksityiskohtaisesti Emma Levinin murhasta.

© Imageselect

Oikeusjutusta tuli farssi

Goold vaihtoi selitystä

Kun Goold ja Giraudin eivät voineet oikeudessa enää kiistää syyllisyyttään, he vaihtoivat tarinaa. Nyt Goold väitti tappaneensa Levinin juovuspäissään, kun tämä vaati häneltä rahaa lainaksi.

Vaimo sai ankaramman rangaistuksen

Marie Giraudinin topakka esiintyminen oikeussalissa vakuutti tuomarit siitä, että hän oli koko murhan arkkitehti. Giraudin tuomittiin kuolemaan, mutta tuomiosta valitettiin, ja se muutettiin pian elinkautiseksi.

Miljonääri paloiteltiin

Giraudin ja Goold saivat ankarat tuomiot, kun he tunnustivat oikeuskäsittelyssä säilyttäneensä Emma Levinin ruumiista yön yli kylpyhuoneessa ja paloitelleensa sen seuraavana päivänä jälkiään peitelläkseen.

Samana vuonna Goold eteni tuolloin kolmatta kertaa järjestetyssä Wimbledonin tennisturnauksessa vaivatta finaaliin, mutta hävisi lopulta englantilaiselle John Hartleylle. Voittonsa jälkeen Hartley ilkkui vielä Gooldia ”hilpeäksi ja villiksi irlantilaiseksi”.

Pettynyt Goold vaihtoi lopulta tennisuransa Lontoon pubeihin, mistä alkoi hänen hidas mutta varma alamäkensä.

Gooldin elämään ilmestyi kuitenkin toivon pilkahdus, kun hän tapasi vuonna 1883 valloittavan ompelijan Marie Giraudinin.

Pari avioitui ja elämä hymyili hetken, mutta heidän kalliit tapansa alkoivat vähitellen kerryttää myös velkoja.

”He kielsivät murhanneensa naisen. Heidän mukaansa tämä tuli viime sunnuntaina pyytämään heiltä rahaa.” *The Times* -lehti, 6. elokuuta 1907

Velkojen maksamiseksi avioparin oli lainattava rahaa vaurailta ystäviltään.

Kun maksun aika koitti, pari oli jo vaihtanut paikkakuntaa ja etsinyt uusia, tuottoisia tuttavuuksia.

Kun velkojat alkoivat painostaa paria jo joka suunnalta, he päättivät vuonna 1907 kokeilla onneaan Monte Carlon kasinoilla.

Pöyhkeä pariskunta esiintyi aatelisina. Pelipöydissä heitä ei lykästänyt, mutta onni potkaisi joka tapauksessa.

Eräällä kasinolla he kohtasivat nimittäin varakkaan lesken Emma Levinin. Tämä lainasi heille auliisti rahaa – kunnes löysi uusia ystäviä. Gooldin ja Giraudinin oli vaihdettava jälleen maisemaa.

Kun pari oli pakkaamassa laukkujaan, Levin ilmaantui heidän ovelleen vaatimaan rahojaan takaisin.

Seuraavana päivänä Louis Fons soitti poliisille. Virkavalta löysi verta valuneesta matkalaukusta Levinin paloitellun ruumiin.

Kasino, Monte Carlo, Vere Goold

Monte Carlon kasino houkutteli vuonna 1907 aristokraatteja ja rikkaita kaikkialta Euroopasta.

© History Archive

Sateenvarjo oli avaintodiste

Goold ja Giraudin pidätettiin välittömästi. Kotietsinnässä poliisi löysi parin asunnosta vasaran, sahan, verijälkiä sekä rouva Levinille kuuluneen sateenvarjon.

Kumpikin kiisti syyllisyytensä. ”He kielsivät murhanneensa naisen. Heidän mukaansa tämä tuli viime sunnuntaina pyytämään heiltä rahaa”, brittiläinen The Times -lehti raportoi 6. elokuuta.

Goold väitti lisäksi, että Levin olisi tullut mustasukkaisen rakastajansa ampumaksi. Absurdi väite kumottiin oikeudessa, ja Goold ja Giraudin todettiin molemmat syyllisiksi.

Marie Giraudin vietti viimeiset vuotensa vankilassa Montpellierissä, missä hän kuoli lavantautiin vuonna 1914. Vere Goold kärsi tuomionsa Ranskan Guayanassa Pirunsaaren rangaistussiirtokunnassa. Hän teki itsemurhan vuosi sinne tulonsa jälkeen 56-vuotiaana.