Toisen maailmansodan aikana viljaa salakuljettanut sisilialainen maanviljelijän poika Salvatore Giuliano oli jo 20-vuotiaana suvereeni mustan pörssin kauppias.
Syyskuun 2. päivänä 1943 kaikki meni kuitenkin pieleen. Joukko mustiin pukeutuneita poliiseja, karabinieereja, oli sulkenut tien ja halusi takavarikoida Giulianon kuljettamat viljasäkit.
Giulianon aivot raksuttivat. Useimmat poliisit olivat lahjottavissa – hän voisi tarjota heille viljalastiaan.
Kun poliisit eivät myöntyneet lahjukseen, Giuliano otti aseensa esiin ja toivoi pääsevänsä uhkailemalla vapaaksi. Eräs poliisi otti myös aseensa esiin.
Giuliano painoi paniikissa liipaisinta. Poliisi jäi vuotamaan kuiviin tienvarteen, ja Giuliano pakeni vanhempiensa luokse.
Kun hänet löydettiin, Giuliano ampui vielä toista poliisia ja pakeni.
Giulianon uusi elämä yhtenä Sisilian etsityimmistä, pelätyimmistä ja ihailluimmista rosvoista oli alkanut.
”Kauan eläköön Salvatore Giuliano, Italian vapauttaja.” Seinäkirjoitus Palermossa vuonna 1947
Laittomuus rehotti Sisiliassa
Giuliano oli vain yksi lukuisista Sisilian mustan pörssin kauppiaista.
Historioitsijat arvioivat, että toisen maailmansodan viimeisinä vuosina noin 70 prosenttia saaren elintarvikkeista myytiin mustassa pörssissä. Mafia hallitsi niin politiikkaa kuin talouttakin, ja poliisi oli sen armoilla.
Virkavalta keskittyikin jahtaamaan pikkutekijöitä – kuten Giulianoa.
Tämä ei silti aikonut suinkaan luovuttaa. Giuliano piiloutui kotikyläänsä Montelepreä ympäröiville vuorille ja keräsi ympärilleen ryhmän uskollisia miehiä.
Hänen lähin liittolaisensa oli Gaspare Pisciotta, joka taisteli sissinä Giulianon innokkaasti tukemassa Sisilian itsenäisyysliikkeessä.
Gaspare Pisciotta (vasemmalla) oli Giulianon (oikealla) lähin liittolainen ja taistelutoveri.
Ryhmä ryösti yläluokalta, joka sodasta huolimatta eli ylellisesti.
Joukon tunnetuin uhri oli Pratamenon herttuatar. Miestensä suojaamana Giuliano pääsi herttuattaren olohuoneeseen ja sai tämän luovuttamaan kaikki korunsa uhkaamalla kidnapata herttuattaren lapset.
Saaliin joukossa oli muun muassa suuri timanttisormus, josta kiitokseksi rosvo suuteli herttuattaren kättä.
Ryöstöjen lisäksi Giulianon joukko kidnappasi vauraita sisilialaisia. Tämä oli varsin tuottoisaa, ja lunnaat maksettiin myös aina käteisellä, mistä oli sodan jälkeisenä aikana suuri etu.
”Tapan vain oikeudenmukaisuuden nimissä. Giuliano ei ole koskaan tahrannut käsiään vereen rahan tähden.” Salvatore Giuliano, 1947
Verilöyly muutti kaiken
Anteliaisuus teki Giulianosta suositun. ”Kauan eläköön Salvatore Giuliano, Italian vapauttaja”, luki lähes jokaisen talon seinässä Palermossa alkuvuonna 1947.
”Tapan vain oikeudenmukaisuuden nimissä. Giuliano ei ole koskaan tahrannut käsiään vereen rahan tähden”, rikollisjoukon johtaja julisti ylpeänä.
Rosvopomon maine alkoi kuitenkin pian säröillä. Vuonna 1947 Giuliano oli tiiviisti mukana itsenäisyysliikkeen toiminnassa, ja hän oli politiikassa yhtä armoton kuin rikollisella urallaankin.
Työläisten vappujuhlassa Portella della Ginestrassa Palermon ulkopuolella Giuliano miehineen saartoi osallistujat ja avasi tulen kohti väkijoukkoa.
Iskussa kuoli yksitoista, joista kolme oli lapsia.
Giuliano selitti halunneensa vain pelotella ihmisiä olemaan äänestämättä kommunisteja, jotka hän näki itsenäisyysliikkeen vihollisina.
Piirros italialaisessa La Domenica del Corriere -viikkolehdessä esitti viranomaisten – virheellisen – version Giulianon murhasta.
Poliisi valehteli rosvon lopusta
Giuliano oli pakosalla
Giuliano piilotteli Castelvetranon kaupungissa. Poliisi väitti löytäneensä kuumeisesti etsityn rosvon ja tappaneensa hänet. Todellisuudessa poliisi tuli paikalle kuitenkin vasta Giulianon kuoltua.
Rosvo kuvattiin aseistautuneena
Giuliano esiintyi valokuvissa mielellään raskaasti aseistettuna ja aseet kuuluivat erottamattomasti hänen imagoonsa, mutta kuolinhetkellään hän oli todellisuudessa täysin aseeton.
Poliisi ampui Giulianon
Poliisin mukaan Giuliano kuoli rajussa tulitaistelussa poliisin kanssa. Todellisuudessa ruumiin luodinreiät syntyivät vasta kuoleman jälkeen. Tapahtumien todellinen kulku selvisi vasta 11. toukokuuta 1951, kun murhaaja tunnusti.
Päätös osoittautui kuitenkin kohtalokkaaksi, sillä nyt rosvopomoa alettiin jahdata toden teolla.
Poliisi määräsi usean sadan miehen erikoisjoukot vangitsemaan Giulianon elävänä tai kuolleena.
Kesällä 1950 Giuliano oli väsynyt lainsuojattoman elämään. Uskollisen ystävänsä Pisciottan kanssa hän lähti rannikolle Castelvetranon kaupunkiin, aikeenaan matkata sieltä Yhdysvaltoihin.
Heinäkuun 4. päivän iltana hän kävi lepäämään jaksaakseen taas jatkaa matkaa.
Giuliano ei enää herännyt.
Pisciotta oli tehnyt sopimuksen poliisin kanssa, ja hän ampui Giulianon tämän nukkuessa. Ruumiin hän jätti lähistölle avoimelle paikalle. Seuraavana päivänä poliisi ilmoitti vihdoin tappaneensa etsityn rosvon.
Italialaiset kiistelevät yhä siitä, oliko Giuliano sankari vai konna. Joka tapauksessa hänen kokemansa petos kostettiin.
Vaikka Pisciottalle oli lupailtu vapautta, hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. 9. päivä helmikuuta 1954 hänet löydettiin sellistään strykniinillä myrkytettynä.