Laittomuus rehotti Sisiliassa
Giuliano oli vain yksi lukuisista Sisilian mustan pörssin kauppiaista.
Historioitsijat arvioivat, että toisen maailmansodan viimeisinä vuosina noin 70 prosenttia saaren elintarvikkeista myytiin mustassa pörssissä. Mafia hallitsi niin politiikkaa kuin talouttakin, ja poliisi oli sen armoilla.
Virkavalta keskittyikin jahtaamaan pikkutekijöitä – kuten Giulianoa.
Tämä ei silti aikonut suinkaan luovuttaa. Giuliano piiloutui kotikyläänsä Montelepreä ympäröiville vuorille ja keräsi ympärilleen ryhmän uskollisia miehiä.
Hänen lähin liittolaisensa oli Gaspare Pisciotta, joka taisteli sissinä Giulianon innokkaasti tukemassa Sisilian itsenäisyysliikkeessä.
Ryhmä ryösti yläluokalta, joka sodasta huolimatta eli ylellisesti.
Joukon tunnetuin uhri oli Pratamenon herttuatar. Miestensä suojaamana Giuliano pääsi herttuattaren olohuoneeseen ja sai tämän luovuttamaan kaikki korunsa uhkaamalla kidnapata herttuattaren lapset.
Saaliin joukossa oli muun muassa suuri timanttisormus, josta kiitokseksi rosvo suuteli herttuattaren kättä.
Ryöstöjen lisäksi Giulianon joukko kidnappasi vauraita sisilialaisia. Tämä oli varsin tuottoisaa, ja lunnaat maksettiin myös aina käteisellä, mistä oli sodan jälkeisenä aikana suuri etu.
Verilöyly muutti kaiken
Anteliaisuus teki Giulianosta suositun. ”Kauan eläköön Salvatore Giuliano, Italian vapauttaja”, luki lähes jokaisen talon seinässä Palermossa alkuvuonna 1947.
”Tapan vain oikeudenmukaisuuden nimissä. Giuliano ei ole koskaan tahrannut käsiään vereen rahan tähden”, rikollisjoukon johtaja julisti ylpeänä.
Rosvopomon maine alkoi kuitenkin pian säröillä. Vuonna 1947 Giuliano oli tiiviisti mukana itsenäisyysliikkeen toiminnassa, ja hän oli politiikassa yhtä armoton kuin rikollisella urallaankin.
Työläisten vappujuhlassa Portella della Ginestrassa Palermon ulkopuolella Giuliano miehineen saartoi osallistujat ja avasi tulen kohti väkijoukkoa.
Iskussa kuoli yksitoista, joista kolme oli lapsia.
Giuliano selitti halunneensa vain pelotella ihmisiä olemaan äänestämättä kommunisteja, jotka hän näki itsenäisyysliikkeen vihollisina.
Päätös osoittautui kuitenkin kohtalokkaaksi, sillä nyt rosvopomoa alettiin jahdata toden teolla.
Poliisi määräsi usean sadan miehen erikoisjoukot vangitsemaan Giulianon elävänä tai kuolleena.
Kesällä 1950 Giuliano oli väsynyt lainsuojattoman elämään. Uskollisen ystävänsä Pisciottan kanssa hän lähti rannikolle Castelvetranon kaupunkiin, aikeenaan matkata sieltä Yhdysvaltoihin.
Heinäkuun 4. päivän iltana hän kävi lepäämään jaksaakseen taas jatkaa matkaa.
Giuliano ei enää herännyt.
Pisciotta oli tehnyt sopimuksen poliisin kanssa, ja hän ampui Giulianon tämän nukkuessa. Ruumiin hän jätti lähistölle avoimelle paikalle. Seuraavana päivänä poliisi ilmoitti vihdoin tappaneensa etsityn rosvon.
Italialaiset kiistelevät yhä siitä, oliko Giuliano sankari vai konna. Joka tapauksessa hänen kokemansa petos kostettiin.
Vaikka Pisciottalle oli lupailtu vapautta, hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. 9. päivä helmikuuta 1954 hänet löydettiin sellistään strykniinillä myrkytettynä.