Video: Vakoojien salainen mestariluokka-luento löytyi

Entinen brittiläinen mestarivakooja Kim Philby ajautui vuonna 1981 opettamaan vakoilua Stasissa. Tähän asti piilossa pysyneessä videossa hän paljastaa kaikki kikkansa itäsaksalaisille agenteille.

Brittiläinen BBC-televisioyhtiö on löytänyt tähän asti tuntemattoman videon Kim Philbyn luennosta Stasin agenteille. Videolla Philby kertoo muun muassa, että yläluokkainen tausta teki hänestä täydellisen vakoojan, koska häntä ei osattu epäillä.

Videota, jonka BBC on kaivanut esiin Stasin virallisista arkistoista Berliinissä, ei ollut koskaan tarkoitettu julkiseksi. Siinä MI6-upseeri kertoo ensimmäistä kertaa vakoojantyön aakkosista.

Kim Philbyn tausta

Kim Philbyn ura kaksoisagenttina alkoi 1930-luvulla. Hän työskenteli Britannian tiedustelupalvelulle, mutta välitti kaikessa hiljaisuudessa tietoja myös neuvostoliittolaisille.

Vuonna 1963 Philbyn kaksinaamaisuus keksittiin, ja hän loikkasi Moskovaan, jossa hän ajautui alkoholismiin ja yritti jopa tehdä itsemurhan.

Vuonna 1975 KGB palkkasi Philbyn opettamaan tulevia agentteja, ja vuonna 1981 hän luennoi Stasissa – Itä-Saksan valtionpoliisissa. Videolla Philby kerskuu sillä, miten hänen onnistui petkuttaa kaikkia ja paeta kotimaastaan ehjin nahoin.

Kim Philby kuoli vuonna 1988.

LUE LISÄÄ: Lue mestarivakooja Kim Philbyn uskomaton tarina

Lue lisää BBC:n löytämästä salaisesta videosta