Vakoojia on ollut antiikista asti, mutta varsinaisia vakoiluvälineitä alettiin toden teolla kehittää vasta toisen maailmansodan aikana, jolloin tiedustelupalvelut ympäri maailmaa tekivät kaikkensa päästäkseen askelen edelle vihollista.
Vakoilun merkitys korostui kylmän sodan aikana, kun suurvaltojen avointa konfliktia haluttiin välttää kaikin keinoin ja tiedustelutiedot olivat kultaakin kalliimpia.
1. Monopoli avitti sotavankeja pakenemaan
Toisen maailmansodan aikana brittien tiedustelupalvelun oli mahdotonta saada toimitettua apua saksalaisilla vankileireillä viruville briteille, sillä kaikki vankien paketit tutkittiin tarkoin.
Eräs agentti sai tällöin loistoidean: kaikki pakoon tarvittava voitaisiin piilottaa Monopoli-peliin. Yhteistyössä peliä valmistavan yrityksen kanssa tiedustelupalvelu MI9 kehitti siitä version, jossa pelilaudan sisään koverretussa kätkössä oli kartta, viila ja kompassi. Monopoli-rahojen sekaan oli myös piilotettu paikallista valuuttaa.
LUE MYÖS: Seurapelien historiaa – milloin lautapelit keksittiin?
Brittiläiset John Powell Davies ja James Yule onnistuivat pakenemaan Colditzin sotavankileiriltä Monopoli-pelin avulla.
Natsit toivoivat pelien vievän vankien ajatukset pois pakoyrityksistä, ja kun britit ottivat heihin yhteyttä tekaistun humanitäärisen järjestön nimissä pelien toimittamiseksi leirille, tämä sallittiin.
Ei tiedetä tarkalleen, miten moni brittiläinen sotavanki onnistui lopulta pakenemaan pelin avulla, mutta idea oli niin hyvä, että myös yhdysvaltalaiset sittemmin hyödynsivät sitä.
2. Sateenvarjo tappoi toisinajattelijan
Alkuperäinen sateevarjo on todennäköisesti tuhottu, mutta asiantuntijoiden kehittämä kopio on nähtävissä Berliinin Deutsches Spionagemuseum -vakoojamuseossa.
Bulgarialaisen toisinajattelijan Georgi Markovin kuolema oli aluksi täysi mysteeri. Markov eli maanpaossa Lontoossa, jonne hän oli loikannut kommunistien hallitsemasta kotimaastaan, kun hän syyskuussa 1978 kaatui Waterloon sillalla. Hän kuoli kolmen päivän kuluttua.
Ruumiinavauksessa todettiin, että Markov oli myrkytetty risiinillä, joka oli päätynyt hänen elimistöönsä pienen metallikuulan sisällä. Kun silminnäkijät kertoivat erään miehen tökänneen Markovia sillalla sateenvarjollaan, mysteeri alkoi selvitä.
Bulgarian tiedustelupalvelulla oli hallussaan KGB:n kehittämiä myrkkyampulleja, jotka voitiin kätkeä eri esineisiin. Sateenvarjon kahvassa ollutta nappia painamalla myrkkykuula oli ammuttu varjon kärjestä Markovin reiteen, kun miehet olivat ohittaneet toisensa sillalla.
Pääepäiltynä pidettiin tanskalais-italialaista Francesco Gullinoa, jonka kerrottiin työskentelevän Bulgarian tiedustelupalvelulle, mutta häntä ei koskaan tuomittu.
3. Kuvien lukemiseen tarvittiin mikroskooppi
Dusan Popovia sanotaan usein tosielämän James Bondiksi.
Elokuun 10. päivä 1941 serbialainen kaksoisagentti Dušan Popov nousi New Yorkissa lentokoneeseen toimittaakseen FBI:lle erään salkun. Popov työskenteli sekä brittien tiedustelupalvelulle MI6:lle että natsien Abwehrille, ja hänet tunnettiin sittemmin myös James Bondin hahmon innoittajana.
Salkussa ei näyttänyt olevan juuri muuta kuin Virginia Woolfin kirja, mutta teos kätki todellisuudessa sisäänsä tärkeää tietoa tulevasta iskusta Yhdysvaltojen laivaston tukikohtaan Pearl Harboriin, muun muassa kuvan saksalaisesta asiakirjasta, jossa Pearl Harbor mainittiin 11 kertaa ja tukikohdan alueesta esitettiin kysymyksiä.
Paljaalla silmällä kuvaa ei tosin voinut huomata, sillä Popov oli kutistanut sen halkaisijaltaan millimetrin kokoiselle mikropistefilmille, joka oli kiinnitetty kirjassa tavallisen pisteen päälle.
Popovin vaivannäkö osoittautui kuitenkin turhaksi, kun FBI ei ottanut varoitusta todesta.
4. Kamerat tallensivat todisteita
Solmio kätki kameran
Niin kutsuttu Totška-58 oli Itä-Euroopassa suosituimpia vakoojakameroita, ja sitä käyttivät muun muassa KGB ja Stasi. Kamera oli niin pieni, että sen saattoi kätkeä solmioon niin, että linssi oli piilossa solmioneulassa. Kuvat otettiin painamalla pientä laukaisinta, joka oli yleensä piilossa housuntaskussa.
Etsivien suosikkikello
Vuonna 1949 markkinoille tullut Steineck ABC -kamera muistutti rannekelloa. Se ei kuitenkaan näyttänyt aikaa vaan sen sijaan kätki linssin, joka otti kuvia "kellotaulun" sivusta painamalla. Kamerakelloa suosivat 1950-luvulla myös yksityisetsivät.
Sytytin otti kuvia
Vuonna 1951 lanseerattiin japanilainen Echo 8, maailman pienin kamera, joka näytti aivan tupakansytyttimeltä. Vakooja saattoi näin ottaa kuvan olevinaan sytyttämällä tupakan: hän vain suuntasi linssin kohti kohdetta ja laukaisi kameran avaamalla sytyttimen.
5. Vaakuna vakoili seitsemän vuotta
Vaakunaa esiteltiin vuonna 1960 YK:ssa todisteena siitä, että Neuvostoliitto vakoili Yhdysvaltoja.
Yhdysvaltojen Moskovan suurlähettiläs W. Averell Harriman ilahtui elokuussa 1945, kun neuvostoliittolaisen nuorisojärjestön edustajat ojensivat hänelle ystävyyden symbolina puusta kaiverretun Yhdysvaltojen vaakunan. Tosiasiassa eleestä oli ystävyys kaukana.
Vaakunaan oli piilotettu 23 senttimetriä pitkä antenni, joka oli liitetty ohuen ohueen kalvoon. Puulaatan taakse kätkettynäkin kalvo pystyi poimimaan ääniaaltoja, jotka saivat sen värähtelemään ja toimimaan mikrofonina. Laite oli lähes huomaamaton, sillä siinä ei ollut lähetintä. Mikrofoni aktivoitui siihen kohdistuvista radiosignaaleista.
Venäläiset pystyivätkin vuosien ajan seuraamaan suurlähettilään toimistossa käytyjä luottamuksellisia keskusteluja, jotka välitettiin lähetystön lähellä sijainneeseen osoitteeseen.
Laite havaittiin vasta vuonna 1951, kun brittiläinen radio-operaattori ihmetteli Neuvostoliiton ilmavoimien taajuudella kuulemaansa amerikkalaisten keskustelua.
6. Huulipuna antoi tappavan suukon
4,5 mm:n huulipuna-aseella oli osuttava uhriin tarkoin, jos sillä halusi tappaa.
Kylmän sodan aikana KGB käytti usein hyväkseen monien miesten heikkoutta kauniisiin naisiin. Venäläiset palkkasivat useita naispuolisia agentteja, ja he olivat niin kutsuttujen ”hunaja-ansojen” asiantuntijoita.
Venäläisten viettelijöiden ansaan lankesi vuosien varrella niin suurlähettiläitä kuin eturivin poliitikkojakin, jotka saatiin puhumaan ohi suunsa tai altistettua kiristykselle – KGB:n lemmenpesiin asentamat kamerat ja mikrofonit tallensivat jokaisen varomattoman sanan.
Vakoojattarilla oli myös käytössään erilaisia vakoiluvälineitä, esimerkiksi käsilaukkuun asennettuja kameroita.
Kuuluisin työkaluista oli ”Kuoleman suudelmaksi” nimetty huulipuna, jollainen löydettiin KGB:n naisagentilta Länsi-Saksan rajalla vuonna 1965. Huulipuna oli todellisuudessa pieni 4,5 mm:n pistooli, jolla saattoi ampua yhden luodin. Sillä agentti sai hieman etumatkaa, jos hän paljastui ja joutui pakenemaan.
7. Kuolleet rotat välittivät salaviestejä
A. Kylmäkuivattu, tabascolla valeltu rotta.
B. Sisälmykset poistettiin ja rotan sisään kätkettiin pieni metallisylinteri.
CIA käytti kylmän sodan aikana kuolleita rottia viestien välittämiseen Moskovassa toimineille agenteilleen. Rottia käytettiin ”postilaatikkoina”, joita jätettiin ennalta sovittuihin paikkoihin. Näin agentit välttivät henkilökohtaisia tapaamisia, jotka olisivat voineet herättää tarpeetonta huomiota.
Washingtonin CIA-museon kuraattori Toni Hiley kuvaa ideaa nerokkaaksi:
”Kuka nyt koskisi kuollutta rottaa? Se on niin yököttävä, ettei kukaan mene lähellekään.”
Postirottien sisälmykset poistettiin ja tilalle pantiin viesti pienessä metallisäiliössä. Tämän jälkeen eläin suljettiin tarranauhalla.
Lisäksi rotat valeltiin väkevällä kastikkeella, usein tabascolla, jotta kissat eivät söisi niitä. Valmiit ”postipaketit” jätettiin Moskovassa sovittuihin paikkoihin sovittuun aikaan. Rottien lisäksi viestien välittämisessä käytettiin kyyhkysiä ja teiden varsilta löytyneitä liikenteessä kuolleita eläimiä.
8. Upseeri keksi kuolettavat käsineet
Hansikaspistooli nähdään muun muassa Quentin Tarantinon elokuvassa Kunniattomat paskiaiset.
Yhdysvaltojen laivaston sotilaat saivat toisen maailmansodan aikana tehtäväksi raivata sotilaslentokenttiä japanilaisten miehittämille Tyynenmeren Kiribatisaarille. Raskasta työtä oli tehtävä kaksin käsin, mutta samalla sotilaiden oli oltava varuillaan japanilaisten hyökkäysten varalta.
Sotilaat tarvitsivat aseen, jota voisi käyttää myös työskenneltäessä. Ratkaisun keksi upseeri Stanley Martyn Haight. Hän kehitti .38-kaliiperin yhden ammuksen pistoolin, joka oli kiinnitetty työkäsineen kämmenselkään. Ampuakseen sotilaan tarvitsi vain panna kätensä nyrkkiin ja iskeä kohdettaan.
Käden paneminen nyrkkiin vapautti aseen varmistimen, ja kun laukaisin painui hyökkääjän kehoa vasten, luoti lähti liikkeelle.
Vuosina 1943–1944 hansikaspistooleja valmistettiin noin 200 kappaletta. Ainakin yhdellä niistä surmattiin ihminen, kun sotilas John Blocker Yhdysvaltojen 31. laivastorykmentistä tappoi japanilaisen, joka oli kiivennyt hänen kaivinkoneeseensa.
9. Todistusaineisto piilotettiin huolella
Kolikkoon voitiin kätkeä useita mikropistefilmejä.
Kekseliäisyydellä ei ollut rajoja, kun vakoojien piti piilottaa arvokkaat tiedustelutietonsa viholliselta. Heidän oli toimittava huomiota herättämättä, joten tietoja kätkettiin usein heidän peitehahmoilleen luonteviin esineisiin – esimerkiksi länsisaksalaisena kotiäitinä esiintynyt Stasin vakooja piilotti salakieliset viestinsä silitysrautaan.
KGB:ssä suosittiin muun muassa onttoja kolikoita, paristoja ja nauloja esimerkiksi mikropistefilmien piilottamiseen, brittien tiedustelupalvelussa puolestaan kätkettiin karttoja piippuihin, joissa oli salainen lokero pesän alla. Piippua voitiin polttaa salaista sisältöä tuhoamatta, mutta jos vakooja jäi kiinni, hän vain väänsi piipun vartta, jolloin tuli pääsi polttamaan todisteet.
Tšekkoslovakian salainen poliisi keksi onton saippuan, jonka sisälle voitiin panna kehittämätön filmi pienen hehkulampun ympärille kiedottuna. Jos saippua avattiin väärin, lamppu alkoi vilkkua, jolloin kuvat tuhoutuivat.
10. Koirankakka hämäsi vihollista
Koirankakkalähetin avusti Yhdysvaltojen ilmavoimia Vietnamin sodassa.
Vietnamin sodan aikana Yhdysvaltojen armeija käytti ennen hyökkäyksiään vihollisen liikkeiden tiedusteluun radiolähetin T-1151:tä, joka tunnettiin paremmin Kakkalähettimenä. Lempinimi juontui siitä, että monet lähettimistä naamioitiin eläinten jätöksiksi, joita levitettiin yhdysvaltalaisille hankaluuksia tuottaneen Vietkongin Hồ Chí Minhin huoltotienä tunnetun reitin varrelle.
Lähetin rekisteröi maasta käsin ihmisten liikehdintää ja lähetti siitä viestejä yhdysvaltalaisille lentäjille, jotta nämä tiesivät, mihin kohdistaa pomminsa. Useimmat lähettimet muistuttivat koirankikkareita, mutta osa naamioitiin myös apinoiden ulosteiksi, jotka olivat viidakossa luonnollisempi näky eivätkä näin herättäneet paikallisten huomiota.