Taivaalta putosi vakooja

1.5.1960 – Pakistan

Powers oli palvellut isänmaataan uudessa työssään neljä vuotta. Tällä kertaa hän lähti tehtävälleen lentotukikohdasta Pakistanista.

Powersin vaimo Barbara muutti Turkkiin, jotta pariskunta sai olla yhdessä silloin, kun Powersilla oli vapaata lentotehtävistään. Nyt hän oli taas lähdössä lennolle. Kello oli 5.20, ja aurinko oli noussut jo tunti sitten.

Powers oli istunut puolisen tuntia Lockheed U-2 -koneessaan odottamassa lähtölupaa. Powersin tehtävänä oli nousta ilmaan Pakistanissa sijaitsevasta tukikohdasta, jatkaa Afganistaniin, ohittaa Hindukušin vuoristo, ylittää Neuvostoliiton raja, valokuvata Neuvostoliiton sotilaskohteita ja lopulta laskeutua amerikkalaisten lentotukikohtaan Norjassa lähellä Bodøa.

Tehtävä kestäisi noin 9 tuntia, ja lentomatka olisi noin 6 000 kilometriä, josta 4 600 kilometriä Neuvostoliiton rajojen sisäpuolella. Aurinko porotti pikkuruiseen ohjaamoon, ja kuumuus liimasi tiukan kumisen painepuvun entistä tiukemmin Powersin vartaloon. Painepuku oli kuitenkin tärkeä, sillä se saattoi pelastaa lentäjän hengen onnettomuustilanteessa ja paineen äkillisesti laskiessa ohjaamossa.

Hikeä valuva Powers sai odottaa vielä tunnin, ennen kuin sai lähtöluvan. Hän rullasi koneensa kiitoradalle, ja 300 metrin kiihdytyksen jälkeen kone nousi ilmaan. Kokenut lentäjä tiesi, että edessä olisi yhdeksän tunnin lento ilman ruokaa ja juomaa, ja odotti jo sen loppumista.

Saavuttaessaan noin 20 kilometrin lentokorkeuden Powers kytki päälle autopilotin. Idässä aamu alkoi sarastaa Kiinassa, ja lännen puolella Afganistanissa, Iranissa ja Lähi-idässä yö oli väistymässä. Alla Hindukušin vuoriston huiput hohtelivat hopeisina.

Lennettyään noin tunnin Powers saapui Neuvostoliiton ilmatilaan. Hän oli tehnyt niin monta kertaa, mutta joka kerta se jännitti hiukan. Tästä eteenpäin hän joutui tulemaan toimeen ilman radioyhteyttä. Pian Powers havaitsi kaukana alapuolellaan suihkukoneen juovan. Venäläisten tutka-asemat olivat todennäköisesti havainneet hänet. Kokemuksesta hän kuitenkin tiesi, että viholliskoneet eivät yltäisi häneen. Ei ollut mitään syytä huoleen.

1.5.1960 – Moskova

Kansainvälinen työläisten päivä oli Neuvostoliitossa kansallinen juhlapäivä. Lokakuun vallankumouksen jälkeen toukokuun ensimmäinen päivä oli yksi tärkeimpiä päiviä puolueen kalenterissa.

Moskovalaiset olivat maalanneet ja kunnostaneet talojaan, jotta ne olisivat mahdollisimman edustuskelpoisia suurena juhlapäivänä. Kaksinkertaiset ikkunat avattiin jälleen pitkän talven jälkeen ja sanomalehtikääröt, joilla hataria ikkunoita oli tilkitty, heitettiin pois, ja raikas ilma pääsi huoneisiin. Luvassa oli aurinkoinen päivä.

Jokavuotiseen tapaan päivän kohokohta oli vaikuttava sotilasparaati Punaisella torilla. 15 päivän kuluttua pidettävä Pariisin rauhankonferenssi mielessään pääsihteeri Hruštšov oli kuitenkin määrännyt lieventämään paraatin sotilaallista ilmettä. Ajoneuvot, julisteet ja univormut koristeltiin rauhankyyhkyillä, eikä paraatissa nähty niin raskaita aseita kuin tavallisesti.

Päivän Pravdassa kirjailija-toimittaja Ilja Ehrenburg kirjoitti: ”1. toukokuuta 1960 on suurenmoinen päivä. Hruštšov, Yhdysvaltojen Eisenhower, Ranskan de Gaulle ja Britannian Macmillan matkustavat pian Pariisiin. Tapaamisessa kohtaavat neljä mahtavaa ja suurta vastuuta kantavaa miestä, joiden päätökset voivat ratkaista koko ihmiskunnan tulevaisuuden.”

1.5. – Ilmatilassa Tšeljabinskin yllä

Powers oli Neuvostoliiton ilmatilassa noin puolessa välissä tehtäväänsä.

Kun vakoilulento oli sujunut pari tuntia ongelmitta, vaikeudet alkoivat. Autopilotti petti, koneen nokka kohosi ja kone lähti jyrkkään nousuun. Powers kytki automaattiohjauksen pois ja lensi konetta itse muutaman minuutin ajan, kunnes kytki järjestelmän jälleen päälle. Jonkin aikaa kaikki toimi moitteettomasti, mutta 10–15 minuutin päästä automaattiohjaus lakkasi jälleen toimimasta.

Powersin on tehtävä päätöksensä nopeasti. Koneen ohjaaminen käsin oli erittäin hankalaa. Sen siivet olivat heiveröiset, ja jollei se pysyisi tasaisessa korkeudessa, siivet rasittuisivat liikaa ja yksinkertaisesti murtuisivat ja katkeaisivat. Lisäksi lentäjän oli erittäin vaikeaa tehdä havaintoja samalla, kun hän ohjasi konetta.

Jos ongelmat olisivat ilmenneet tuntia aikaisemmin, Powers olisi epäröimättä kääntynyt takaisin, mutta nyt hän oli 2 000 kilometriä vihollismaan rajojen sisäpuolella. Tukikohtaan Pakistanissa oli pitkä matka. Kaiken lisäksi edessä oli kirkas taivas, mutta takana ukonilma. Powers päätti jatkaa eteenpäin.

1.5.1960 – Hruštšovin makuuhuone ­

Neuvostoliitto suuntasi ilmatorjuntaohjuksensa kohti vierasta konetta.

Pääsihteeri Hruštšov oli vielä sikeässä unessa varhain aamulla, kun puhelin hänen yöpöydällään alkoi soida. Langan toisessa päässä kiihtynyt puolustusministeri Malinovski kertoi, että tunnistamaton korkealla lentänyt lentokone oli ylittänyt rajan.

Neuvostoliiton sotilaallinen ja poliittinen johto oli jo neljän vuoden ajan ollut tietoinen Yhdysvaltain säännöllisistä vakoilulennoista, joten ministerin ei tarvinnut selittää tarkemmin. Kumpikin miehistä tiesi, minkä maan koneesta oli kyse.

Hruštšov oli raivoissaan. Tämä oli jo liikaa. Oli kansallinen juhlapäivä, ja vain 15 päivän päästä hänen oli tarkoitus tavata presidentti Eisenhower puhuakseen tämän kanssa rauhasta ja aseidenriisunnasta. Asia oli selvä. Kone ammuttaisiin alas. Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty.

Neuvostoliitto oli jo neljän vuoden ajan yrittänyt ampua U-2-koneita alas, mutta sen ilmatorjuntaohjukset ja hävittäjät eivät olleet pystyneet siihen.

1.5. kello 10.15 Sverdlovskin yllä

Powers yritti pitää koneen oikeassa kurssissa. Hän otti samalla valokuvia sotilastukikohdista ja merkitsi karttaan aiemmin havaitsemattoman lentokentän.

Powers ohjasi konetta teki samalla muistiinpanoja, kun yhtäkkiä kuului kumea jysäys. Samassa kone hypähti eteenpäin ja kirkas leimahdus valaisi ohjaamon. Powers painui iskun voimasta voimakkaasti istuimen selkänojaa vasten.

Powers pelästyi ja luuli loppunsa tulleen. Räjähdys oli selvästi tapahtunut koneen ulkopuolella ja todennäköisesti takana, sillä kone oli syöksähtänyt eteenpäin. Powers huomasi helpottuneena, että mittareissa ei näkynyt mitään hälyttävää ja moottori toimi moitteettomasti.

Oikea siipi laski hieman, mutta tilanne korjautui pienellä korjausliikkeellä. Mutta sitten nokka painui alas. Powers yritti korjata koneen asentoa, mutta turhaan. Hän oli menettänyt koneen hallinnan.

Koneen nokka painui yhä alemmas. Voimakas täristys ravisteli Powersia, ja hän arveli siipien irronneen. Kone kieppui ympäri yhä kasvavalla nopeudella. Pian nokka osoitti taivaaseen ja perä maahan. Powers oli menettää tajuntansa. Hän sai kuitenkin kytkettyä varahapen päälle ja huomasi samassa painepukunsa paisuneen kuin ilmapallo.

Se tarkoitti, että ohjaamon paine laski rajusti. G-voimat työnsivät Powersia istuimellaan eteenpäin, kohti koneen nokkaa. Powers oli lähellä paniikkia, kun hän tajusi, että heittoistuimen käyttö olisi hengenvaarallista. Hän istui penkissä niin edessä, että ohjaamon kuvun reunat leikkaisivat hänen jalkansa irti.

Powers pohti kuumeisesti muita mahdollisuuksia. Hän voisi onnistua kapuamaan ulos, jos saisi kuvun auki. Powers ahersi kuvun kiinnittimien kimpussa, ja hänen helpotuksekseen se irtosi. Yrittäessään nousta koneesta jokin otti kuitenkin vastaan. Happiletkut! Hänen piti vielä kiemurrella itsensä niistä irti.

Vihdoin Powers pääsi koneesta. Vapaassa pudotuksessa hänet valtasi juovuttava tunne, kuin olisi kellunut uima-altaassa. Ympärillä hylyn osia putosi äänettömästi maata kohti.

1.5. – Punainen tori, Moskova

Puolueen johto seisoi korokkeella ja seurasi mahtavan paraatin ohimarssia.

Riveittäin sotilaita, opiskelijoita, maanviljelijöitä, urheilijoita ja tanssijoita ohitti kulkueessa maan ylimmän johdon, joka patsasteli Leninin hautamausoleumin korokkeella. Keskellä seisoi Hruštšov nauttien spektaakkelimaisesta näystä ja kansan hälinästä pilvettömän taivaan alla.

Valtava orkesteri soitti marssimusiikkia, ja rakettien ja tykkien patterit vyöryivät mausoleumin ohi. Heti niiden jälkeen tulivat viisimetriset paperimassasta valmistetut rauhankyyhkyt. Korokkeella Hruštšov taputti hyväntahtoisesti päähän lapsukaisia, jotka oli varta vasten tuotu seisomaan hänen vierelleen.

1.5. – Pelto, Sverdlovsk

Venäläisohjuksen räjähdyksen aiheuttama paineaalto oli pudottanut U-2-koneen.

Powers syöksyi kohti maata vapaassa pudotuksessa, mutta hänen mielensä oli rauhallinen. Hän tiesi, että laskuvarjo avautuisi 4 500 metrissä. Avautua varjo kiskaisi voimakkaasti hänen ruhjottua kehoaan.

Oli aivan hiljaista, ja jäätävä kylmyys tunkeutui kumisen puvun alle. Powers jaksoi kuitenkin ihailla alla kumpuilevaa maastoa ja sen metsiä, järviä, taloja ja maanteitä. Hän pohti, miten paljon maisema muistutti amerikkalaista maisemaa – se olisi aivan hyvin voinut olla Virginiassa.

Sitten Powers hämmästeli, että vaikka hän oli lentänyt tuhansia kilometrejä erämaan yli, nyt hän putosi kohti selvästi asuttua aluetta. Muutama sata metriä alapuolellaan auto selvästikin seurasi häntä, ja suoraan hänen allaan pellolla seisoi kaksi miestä traktorin vieressä.

Powers onnistui juuri ja juuri väistämään sähkölinjan, ennen kuin iskeytyi rajusti peltoon lähes traktorin viereen. Pian hänen ympärilleen oli kerääntynyt kymmeniä ihmisiä. Häkeltynyt Powers vietiin autoon ja ajettiin pois.

1.5. – Punainen tori, Moskova

Tieto Powersin kiinni jäämisestä kiiri Moskovaan. Yhdysvalloissa oltiin täysin tietämättömiä koneen alasampumisesta.

Neuvostoliiton ilmatorjunnan komentaja S. S. Birjusov tunkeutui korokkeelle korkea-arvoisten puoluejohtajien muurin läpi. Päästyään Hruštšovin luo hän kuiskasi asiansa tämän korvaan : ”Olemme ampuneet alas vihollisen tiedustelukoneen. Lentäjä on elossa, ja hänet on vangittu ja viety kuulusteltavaksi.­”

Hruštšov punnitsi hetken Birjusovin ilmoitusta ja hymyili leveästi. Sitten hän onnitteli tätä ”loistavista uutisista”.

1.5. – Sverdlovsk

Powers oli joutunut vangiksi. Bodøn tukikohdassa ei aavistettu mitään, sillä koneen oletettuun saapumiseen oli pitkä aika.

Powers istui kuljettajan vieressä auton etuistuimella. Takapenkille oli ahtautunut neljä miestä, joista yksi piteli Powersin pistoolia. Powersin laskuvarjo ja istuinpakkaus oli sullottu auton tavaratilaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan, minne häntä oltiin viemässä.

Hänen suutansa kuivasi, ja vauhdikas pudotus tuntui vielä ujelluksena hänen korvissaan. Hän tunsi sydämensä laukkaavan villisti.

Vangittu lentäjä mietti kuumeisesti, mitä hän sanoisi joutuessaan lopulta jonkun englantia taitavan kuulusteltavaksi. CIA ei ollut antanut hänelle minkäänlaista peitetarinaa. Ainoa ohje lentäjien vangiksi joutumisen varalta oli: ”Voitte aivan hyvin kertoa kaiken. Ne saavat lopulta kuitenkin puserrettua sen teistä.”

2.5. – Valkoinen talo, Washington

CIA:n asiantuntijat olettivat Powersin kuolleen. Kukaan ei tiennyt, että hän oli matkalla moskovalaiseen vankiselliin.

Prikaatinkenraali Goodpaster käyttäytyi yleensä luontevasti ja päättäväisesti presidentin virkahuoneessa Valkoisessa talossa. Nyt hän vaikutti kuitenkin hermostuneelta lähestyessään presidentti Eisenhowerin kirjoituspöytää. Presidentti nosti katseensa ja aavisti heti, että jokin oli vinossa.

”Herra presidentti. U-2-kone, josta eilen kerroimme, on edelleen kateissa. On täysin mahdotonta, että se olisi vielä ilmassa. Lentäjä on varmasti kuollut”, ilmoitti Goodpaster järkähtämättömällä äänellä.

Jo edellisenä päivänä kenraali oli pyytänyt CIA:lta ehdotusta peitetarinaksi. Neuvostoliitossa oltiin taatusti tietoisia koneen putoamisesta. Välttääkseen Neuvostoliiton ilmatilaan kohdistuneen loukkauksen paljastumisen ja kansainvälisen skandaalin syntymisen vain kaksi viikkoa ennen tärkeää Pariisin-kokousta amerikkalaiset olivat kehittäneet mielestään uskottavan peitetarinan.

CIA ehdotti, että Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallinto Nasa antaisi lehdistötiedotteen, jonka mukaan sen U-2-kone oli noussut ilmaan 1. toukokuuta Turkissa tehdäkseen ilmakehähavaintoja. Ollessaan Itä-Turkin ilmatilassa lentäjä oli ilmoittanut hapensaantivaikeuksista. Sittemmin kone oli kadonnut, ja sen etsinnät olivat käynnistyneet.

Lentäjän kerrottiin olleen Nasan kanssa yhteistyötä tekevän lentokonevalmistaja Lockheed Aircraftin palveluksessa. Presidentti hyväksyi tiedotteen julkaisemisen.

2.5. – KGB:n päämaja, Moskova

Powers lennätettiin Moskovaan. Hän tiesi, että KGB oli saanut hylystä haltuunsa filmirullia, jotka todistivat hänet vakoojaksi

Powers istui suuren mustan auton takapenkillä. Auto, jonka ikkunat oli peitetty verhoilla, oli juuri lähtenyt Moskovan lentokentältä. Kun auto pysähtyi, verhot vedettiin sivuun ja vartija tarkisti ikkunasta, keitä sisällä oli. Hän viittoi kädellään kuljettajalle, että tämä sai jatkaa matkaansa leveän rautaportin läpi.

Powers oli varma, että häntä odotti julma kohtalo ja hänet lopulta teloitettaisiin vakoojana. Powersille tehtiin ensin lääkärintarkastus, minkä jälkeen hänet suljettiin pieneen selliin. Kovalla lavitsalla istuen hän siemaili lämmintä teetä, jota oli ystävällisesti jätetty tarjolle.

3.5. – KGB:n päämaja, Moskova

Powers vietiin pahamaineiseen Lubjankan vankilaan KGB:n päämajaan.

Kuulustelut alkoivat aikaisin aamulla ja jatkuivat iltapäivällä ja pitkälle iltaan. Powers oli jo päättänyt kertoa totuuden siitä, mitä oli tapahtunut hänen noustuaan ilmaan Pakistanissa 1. toukokuuta. Hän tiesi, että KGB:llä oli koneen hylystä kerättyjä tavaroita, jotka osoittivat, että hän ei ollut joutunut Neuvostoliiton ilmatilaan erehdyksessä. Kamerassa ollut filmi todisti hänet vakoojaksi.

Powers tunnusti tekonsa mutta piti tiukasti kiinni väitteestään, että se oli hänen ensimmäinen ylilentonsa eikä hänellä ollut tietoa muista samankaltaisista tehtävistä. Kuulustelut jatkuivat 19 päivää. Sitten Powers sai levätä yhden päivän, minkä jälkeen kuulusteleminen alkoi uudestaan.

4.5. – Korkein neuvosto, Moskova

Yhdysvaltojen hallitus piti kiinni Nasan koneesta kertovasta peitetarinasta. Pariisin konferenssiin oli aikaa 11 päivää.

Hruštšov nousi puhujapönttöön korkeimmassa neuvostossa, Neuvostoliiton ylimmässä hallintoelimessä. Kaksituntisen valuuttapolitiikkaa ja tuloveroja käsittelevän puheensa jälkeen hän vaihtoi aiheen yllättäen kansainvälisissä suhteissa esiintyviin ongelmiin.

”Pentagonin imperialistiset piirit ovat jo vuosikausia lähettäneet lentokoneita Neuvostoliiton rajan yli. Ne tekivät sen taas toukokuun ensimmäisenä päivänä. Minun määräyksestäni kone ammuttiin alas ohjuksella.”

Salin täyttivät valtavat suosionosoitukset ja rytmikkäät huudot ”häpeä hyökkääjille, häpeä hyökkääjille”. Hruštšov ei kuitenkaan esittänyt väitteelleen vielä todisteita. Hänen suunnitelmaansa kuului saada epätietoinen Eisenhower puhumaan itsensä pussiin.

7.5. – Korkein neuvosto, Moskova

Yhdysvaltain Moskovan lähettiläs pyysi Neuvostoliiton ulkoministeriltä selvitystä ”aseistamattoman säähavaintokoneen kadonneesta lentäjästä”.

Hruštšov oli jo viikon pantannut tietoa elossa olevasta lentäjästä ja hallussaan olevista vedenpitävistä vakoilutodisteista. Yhdysvallat uskoi edelleen pilotin kuolleen ja lentokoneen hylyn murskautuneen täysin. Hruštšov nousi jälleen korkeimman neuvoston puhujapönttöön.

Hitaasti hän asetti lukulasit nenälleen, avasi kansionsa ja alkoi rauhallisella äänellä toistaa amerikkalaisten kertomaa peitetarinaa. Sitten hän korotti ääntään ja pudotti pommin: ”Kolme päivää sitten jätin puheessani kertomatta, että meillä on hallussamme tiedustelukoneen hylky. JA MEILLÄ ON MYÖS KONEEN LENTÄJÄ. HÄN ELÄÄ JA VOI HYVIN. Hänen nimensä on Francis Gary Powers, ja hän on paljastanut kaiken tiedustelutehtävästään.” Jälleen salissa kaikuivat korviahuumaavat suosionosoitukset ja riemunpurkaukset.

16.5. – Élysée-palatsi, Pariisi

Powersia kuulusteltiin Moskovassa, kun huippukokous alkoi Pariisissa.

Ranskan presidentti isännöi konferenssia, johon osallistuivat Neuvostoliitto, Yhdysvallat, Britannia ja Ranska. Hruštšovin, Eisenhowerin, Macmillanin ja de Gaullen oli tarkoitus keskustella liennytyksestä idän ja lännen välillä. Tilaisuus muuttui kuitenkin riitelyksi Yhdysvaltojen U-2-koneiden Neuvostoliiton ylilennoista.

Hruštšov uhkasi keskeyttää kokouksen, jollei hän saisi varauksetonta anteeksipyyntöä Yhdysvaltain presidentiltä, joka oli ennen kokousta luvannut lakkauttaa lennot. Eisenhower, de Gaulle ja Macmillan totesivat, että vakoilua on tapahtunut aina ja että kaikki kansakunnat käyttävät sitä kansalaistensa turvaksi – myös Neuvostoliitto.

De Gaulle otti puheeksi neuvostosatelliitin, joka lensi 18 kertaa vuorokaudessa Ranskan yli. Mistä hän esimerkiksi saattoi tietää, etteikö venäläissatelliitti ottanut valokuvia? Ei hän kuitenkaan vaatinut anteeksipyyntöä Neuvostoliitolta.

Konferenssi päättyi sekasortoon. Hruštšov lähti kokouksesta ja loukkasi Eisenhoweria kutsumalla tätä ”pelkäksi kakkosmieheksi, shakkinappulaksi alaistensa käsissä”. Kylmä sota oli muuttunut jäätäväksi.

16.8. – Moskova

Powers oli ollut vangittuna 3,5 kuukautta. Hänen vanhempansa ja vaimonsa olivat Moskovassa seuraamassa oikeuskäsittelyä.

Yli tuhannen hengen yleisö istui samassa pylvässalissa, joka oli todistanut aiemmin niin Tšaikovskin sinfonioita kuin Stalinin näytösoikeudenkäyntejäkin. Nyt syytettynä oli Francis Gary Powers, jota syytettiin ”rikollisesta vihamielisestä toiminnasta Neuvostoliiton kansaa vastaan”. Powers myönsi syyllisyytensä.

Syyttäjä Roman Rudenko kuitenkin korvensi Powersia vielä kolmen päivän ajan, ja Powersin puolustusasianajaja Mihail I. Grinev suositteli, että välttääkseen kuolemantuomion tämän olisi syytä kertoa oikeudelle olevansa pahoillaan ja katuvansa syvästi. Powers noudatti neuvoa, ja hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen ja seitsemäksi vuodeksi pakkotyöhön.

10.2.1962 – Haveljoki, Berliini

Powers oli istunut vankilassa 21 kuukautta. Rangaistusta oli jäljellä vielä 8 vuotta.

Neuvostovakooja Rudolf Abel oli ollut amerikkalaisten vankina vuodesta 1957. Hänet oli tuomittu 30 vuodeksi vankeuteen vakoilusta. Powersin isä kirjoitti Abelille ja kysyi, suostuisiko tämä siihen, että presidentti Kennedy alkaisi järjestellä Abelin vaihtamista Powersiin. Abel suostui, Kennedy suostui, ja pitkällisten neuvottelujen jälkeen Neuvostoliittokin suostui.

Vaihto suoritettiin varhain aamulla 10. helmikuuta 1962 Glienicken sillalla, joka ylitti Itä- ja Länsi-Saksan rajalla olevan Haveljoen. Kummallakin vakoojalla oli oma saattajansa, ja heidät luovutettiin samanaikaisesti. Powers ja Abel vaihtoivat pysähtymättä lyhyen katseen sillan puolivälissä. Powers oli vihdoin vapaa, ja Abel palautettiin rautaesiripun taakse.

18.2.1962 – Washington

CIA kuljetti Powersin Azorien saariryhmän kautta Washingtoniin.

Lentokentältä Powers vietiin Washingtonin lähistöllä sijaitsevaan CIA:n turvataloon Ashford Farmsiin. Siellä hän sai jälleen tottua vesivessaan ja muihin normaalielämän mukavuuksiin, joita ilman hän oli vankilassa joutunut elämään.

Powers luki käsillä olevia amerikkalaislehtiä, ja yksi otsikko sai hänet hätkähtämään: ”Sankari vai sähläri?” kysyi Herald Tribune etusivullaan. Powers aavisti, että hänen vastaanottonsa kotimaassa ei välttämättä olisi kaikkialla niin auvoinen kuin hän oli kuvitellut.

Seuraavina kuukausina Powers antoi haastatteluja tiedotusvälineille ja joutui kongressin komitean kuulusteltavaksi. Powersia syytettiin muun muassa siitä, että hän oli saattanut tärkeitä ja salaisia laitteita vihollisen käsiin. Lopulta hänet kuitenkin todettiin syyttömäksi epäilyihin.

Powers ei enää palannut entiseen työhönsä vaan siirtyi testi- ja yksityislentäjäksi. Elokuussa 1977 hän syöksyi työtehtävissä ollessaan helikopterilla maahan ja kuoli. Vuonna 2000 Yhdysvaltain ilmavoimat myönsi hänelle lopulta postuumisti kaikkiaan kolme kunniamitalia.