Kanadan Winnipegistä kotoisin oleva Velma Orlikow luuli saavansa hoitoa synnytyksen jälkeiseen masennukseen mutta joutuikin koekaniiniksi epäinhimilliseen kokeeseen vuonna 1956.
Yhdysvaltain tiedustelupalvelu CIA antoi hänelle LSD:tä, minkä seurauksena hän sai pelottavia hallusinaatioita:
”Tuntui kuin luuni olisivat sulaneet. Huone näytti vääristyneeltä ja halusin vain huutaa, että tahdoin pois sieltä. Näin ulkona oravia ja ajattelin, että ne eivät ole oravia vaan minä olen orava – minä olen täällä häkissä enkä pääse ulos.”
Velma Orlikow oli arvostetun yhdysvaltalaisen psykiatrin, Kanadassa mielisairaalaa johtaneen Donald Cameronin potilas.
Orlikow ei kuitenkaan tiennyt, että Cameron oli tehnyt CIA:n kanssa huippusalaisen sopimuksen ja tutki CIA:n rahoituksella potilaillaan aivopesun mahdollisuuksia näiden tietämättä.
Donald Cameron (1901–1967) kutsuttiin Nürnbergin oikeudenkäyntiin tekemään Rudolf Hessille mielentilatutkimus. 1950-luvulla hän toimi Kanadan psykiatrisen yhdistyksen puheenjohtajana.
Cameronin piti tutkia huumeiden, sähkösokkien ja manipuloinnin avulla, voiko ihmisten mieltä muokata niin, että he alkavat totella sokeasti käskyjä.
Orlikowille ja sadoille muille tietämättään koekaniineiksi joutuneille niin sanotun MK-Ultra-projektin seuraukset olivat kohtalokkaat.
Kommunistit osasivat aivopesun
Uutiset yhdestä kylmän sodan pöyristyttävimmistä näytösoikeudenkäynneistä sai tiedustelupalvelu CIA:n hälytysvalmiuteen vuonna 1949.
Unkarin kommunistinen hallinto syytti maan katolisen kirkon johtajaa, kardinaali József Mindszentya juonittelusta valtiota vastaan ja vakoilusta ulkovalloille.
Syytteet olivat täysin tekaistuja, mutta Mindszenty, joka yleensä tunnettiin taipumattomuudestaan, astui kameroiden eteen ja tunnusti mitä uskomattomampia rikoksia silmissään tuijottava zombiemainen katse.
Kardinaali tunnusti varastaneensa Unkarin kruununjalokivet sekä suunnitelleensa vallankaappausta Unkarissa ja kolmannen maailmansodan aloittamista.
József Mindszenty (1892–1975) tuomittiin elinkautiseen näytösoikeudenkäynnissä Unkarissa. Vuonna 1971 hän sai luvan muuttaa länteen.
CIA päätteli kardinaalin yllättävästä esiintymisestä, että Neuvostoliitto oli kehittänyt jonkin tekniikan tai lääkeaineen, jolla ihmiset sai valtaansa. Ajatus oli kauhistuttava.
Muutama vuosi myöhemmin 1950-luvun alussa CIA:n epäilyt vahvistuivat, kun Korean sodassa vangiksi joutuneet yhdysvaltalaiset sotilaat suolsivat kotiin palattuaan kommunistista propagandaa.
CIA:n johtaja Allen Dulles määräsi 13. huhtikuuta 1953 alaisensa tehostamaan totuusseerumin kehittämistä. Tavoitteena oli, että Yhdysvallat voisi tulevaisuudessa hyödyntää sotavankeja samaan tapaan kuin Neuvostoliitto ilmeisesti teki.
Hanke sai nimen MK-Ultra. Dulles toivoi, että totuusseerumilla voitaisiin myös muokata Kuuban Fidel Castron kaltaisten vihamielisten valtiojohtajien mieltä.
Dulles nimitti tohtori Sidney Gottliebin projektin johtoon. Yhdessä niistä harvoista CIA:n muistioista, joita ei jälkeenpäin tuhottu, kerrotaan MK-Ultran tavoitteen olleen pystyä ”hallitsemaan yksilön mieltä niin, että hän noudattaa saamiaan käskyjä, vaikka se olisi ristiriidassa hänen oman tahtonsa kanssa”.
Sidney Gottlieb (1918–1999) johti CIA:n MK-Ultra-aivopesututkimusta.
MK-Ultra oli niin salainen, että vain kaksi henkilöä CIA:ssa tunsi sen läpikotaisin: tohtori Sidney Gottlieb ja hänen lähin alaisensa, Robert Lashbrook. Edes tiedustelupalvelun johtaja ei tiennyt projektista kaikkea.
Ensin henkilön tahto murretaan
CIA:lla oli jo kokemusta aiheesta, kun MK-Ultra käynnistettiin. Tiedustelupalvelu oli jo tehnyt kokeita erilaisilla aineilla, joiden tarkoitus oli saada vihollisen vakoojat paljastamaan salaisuutensa.
Tutkimuksissa oli selvinnyt, että tietyt aineet sopivat etenkin henkilön muistojen hävittämiseen niin, että heitä oli helpompi manipuloida. LSD oli yksi niistä aineista, joilta CIA odotti eniten.
”Sain LSD:tä uskoakseni noin 14 kertaa”, kertoi Velma Orlikow, joka luuli, että Cameron hoiti hänen synnytyksen jälkeistä masennustaan.
”En tiedä, kuinka kauan sitä kesti. Se tuntui pitkältä painajaiselta. Aina kun minun piti mennä hänen huoneeseensa, vapisin pelosta”, Orlikow kertoi vuosia myöhemmin.
CIA:n 230 000 neliön suuruinen päämaja sijaitsee Langleyssa Virginiassa.
CIA:n piti suojella yhdysvaltalaisia
FBI:n tehtävä on tutkia Yhdysvalloissa tehtyjä rikoksia, kun taas tiedustelupalvelu CIA valvoo Yhdysvaltojen ulkoisia vihollisia.
Yhdysvallat perusti toisen maailmansodan aikaan tiedustelupalvelu OSS:n vakoilemaan vihollisiaan. Maailmansodan päätyttyä OSS lakkautettiin, mutta suurvalta tarvitsi organisaation, joka pystyisi toimimaan ulkomailla äärimmäisen salassa.
Keskustiedustelupalvelu Central Intelligence Agency (CIA) perustettiin vuonna 1947 toimimaan etenkin ideologista arkkivihollista, kommunistista Neuvostoliittoa vastaan.
CIA muun muassa lähetti vakoilulentokone U2:n vakoilemaan Neuvostoliiton salaisia sotilastukikohtia. Yhdysvallat pelkäsi myös kommunismin leviävän demokraattisiin maihin ja halusi pysäyttää kommunismin etenemisen kaikin keinoin.
Esimerkiksi Brasilian vasemmistolainen presidentti, João Goulart, syöstiin CIA:n tuella vallasta vuonna 1964 ja myöhemmin myrkytettiin.
Neuvostoliiton hyökättyä Afganistaniin vuonna 1979 CIA toimitti aseita venäläisiä vastaan taisteleville äärimuslimeille.
Velma Orlikowin perhelääkäri oli suositellut Cameronia, jota pidettiin 1950-luvulla yhtenä maailman johtavista masennuksen asiantuntijoista. Kukaan ei tiennyt Cameronin salaisesta yhteistyöstä CIA:n kanssa.
Myös satoja muita yhdysvaltalaisia potilaita ohjattiin psykiatreille, jotka oli värvätty MK-Ultra-projektin palvelukseen.
Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, Orlikow pääsi vähällä, sillä MK-Ultra antoi psykiatreille lähes rajattomat valtuudet tehdä kokeita erilaisilla menetelmillä ja aineilla.
Jotkut lääkärit kokeilivat sähkösokkeja nähdäkseen, voisiko niillä heikentää henkilön vastarintaa niin, että tämä olisi helpommin ohjailtavissa. 1950-luvulla masennuksesta kärsiville annettiin sähkösokkeja yleensä 2–3 kertaa viikossa, mutta MK-Ultrassa uhrit saivat niitä jopa 2-3 kertaa päivässä.
Lukemattomat sähkösokit muuttivat monet uhreista apaattisiksi ”vihanneksiksi”, jotka istuivat päivät pitkät tuijottamassa seinää.
Sähkösokkiterapian tavoitteena oli nollata henkilön aivot lähes vastasyntyneen tasolle. Sen jälkeen psykiatri alkoi hitaasti muokata uhrinsa ajattelua uudelleen CIA:n ohjeiden mukaan.
”Nukkuessani sain koko ajan sähköiskuja...” Robert Logie, MK-Ultran uhri
Myös Robert Logie oli tohtori Cameronin potilas. Hän oli nukutettuna 23 päivää.
”Nukkuessani sain koko ajan sähköiskuja ja minulle soitettiin ääninauhoja”, hän kertoi.
Nauhoilla yritettiin murtaa potilaan mieli, jotta sitä voitaisiiin manipuloida. Jotkut joutuivat kuuntelemaan tuntikausia ääntä, joka toisti: ”Äitisi vihaa sinua.”
Toisille annettiin nauhoilla käskyjä. Tällaisen niin sanotun uniterapian tarkoitus oli tutkia, noudattaisiko tutkittava herättyään tiettyjä käskyjä.
Monen mieli järkkyi
Logie ja Orlikow pääsivät CIA:n kynsistä ennen kuin menettivät järkensä, mutta moni muu murtui. Orlikow muisti etenkin erään potilaan, joka oli samaan aikaan Cameronin sairaalassa:
”Hän oli hyvin vilkas ja hoikka, ja hänellä oli tapana tanssia. Yhtenä päivänä häntä ei enää näkynyt.”
Kun Orlikow kyseli naisesta, hänelle kerrottiin, että tämä oli viety toiseen sairaalaan. Myöhemmin Orlikow siirrettiin samaan sairaalaan ja hän tapasi naisen jälleen, mutta tämä oli täysin muuttunut:
”Näin lihavan naisen, joka näytti kuin taikinasta tehdyltä. Hän ei tunnistanut minua eikä tiennyt edes, kuka itse oli.”
Velma Orlikow ja yli 300 muuta kanadalaista joutuivat CIA:n koekaniineiksi Allan Memorial Institutessa Montréalissa.
Toinen Velma Orlikowin sairaalasta muistama potilas teki itsemurhan:
”Eräs mies hyppäsi Allan Memorial Instituten [tohtori Cameronin sairaala] katolta. Hän oli juuri päässyt pois uniterapiasta ja vain kulki ympäriinsä leveä hymy huulillaan. Sitten hän hyvästeli kaikki, meni katolle ja hyppäsi alas.”
Jotkut MK-Ultra-projektiin pakotetut potilaat yrittivät paeta järkyttävistä olosuhteista, mutta psykiatrit uhkailivat heitä. Heille kerrottiin esimerkiksi, että jos he eivät palaisi viikonloppulomalta perheensä luota, poliisi noutaisi heidät.
Useimpien mieli oli jo niin murrettu, että he eivät uskaltaneet muuta kuin totella käskyjä ja alistua.
Arvostelija eliminoitiin
CIA:ssakaan kaikki eivät kuitenkaan hyväksyneet viattomien siviilien julmaa kohtelua.
”Uskon, että me kaikki olimme pahoillamme, että jouduimme sekaantumaan sellaiseen. Tiesimme kyllä, että ylitimme rajan”, eräs CIA:n työntekijä selitti myöhemmin.
CIA:n suurimmat mokat
Vakoojakissa jäi auton alle ensitehtävällä
CIA piilotti 1960-luvulla kissaan mikrofoneja ja päästi sen irti Neuvostoliiton suurlähetystön liepeille Washingtonissa. Pian taksi ajoi kissan yli, ja 20 miljoonan dollarin hanke kaatui.
CIA suojeli kokaiinin salakuljettajia
Kaikkiaan kolme kongressin komiteaa on tutkinut CIA:n tukea Nicaraguan contraliikkeelle, joka salakuljetti huumeita Yhdysvaltoihin. Huumerahoilla rahoitettiin Nicaraguan vasemmistohallinnon vastaista taistelua.
Kaksoisagentti paljasti sata agenttia
1980-luvun lopulla Neuvostoliitossa paljastui yli sata CIA:n tiedonantajaa, joista 10 teloitettiin. Ilmeni, että CIA-agentti Aldrich Ames oli myynyt heidän nimensä neuvostoliittolaisille.
Fidel Castron syrjäytys epäonnistui
1 500 CIA:n kouluttamaa amerikkalaismielistä kuubalaista nousi vuonna 1961 maihin Sikojenlahdella tarkoituksenaan edetä Havannaan ja syöstä Castro vallasta. Kuubalaiset nujersivat heidät jo rannalla.
Yksi MK-Ultra-kokeeseen Kanadassa osallistunut agentti kirjoitti raporttiinsa kitkerän kommentin:
”Onko projektiupseeri hyväksynyt nämä moraalittomat ja epäinhimilliset kokeet? Ehdotan, että kaikki, jotka tukevat kyseistä toimintaa, tarjoavat oman päänsä tohtori XXXXXX:n [nimi yliviivattu] jaloon projektiin.”
Ainakin yksi kriittinen CIA:n työntekijä, bakteriologi Frank Olson, eliminoitiin, kun muut agentit arvelivat hänen voivan vuotaa MK-Ultran salaisuuksia.
Toinen agentti kaatoi LSD:tä Olsonin juomaan kokouksessa Marylandissa. Muutama päivä myöhemmin Olson yritti irtisanoutua, mutta hänet houkuteltiin New Yorkiin, missä hän virallisen raportin mukaan ”hyppäsi huoneensa ikkunasta” Manhattanilla sijaitsevasta Staler Hotelista.
Yhteiskunnan heikoimmat mukaan
Ajan mittaan CIA tarvitsi yhä enemmän koehenkilöitä MK-Ultra-projektiin, ja heidän hankkimistaan varten perustettiin ”turvataloja” (safehouses) New Yorkiin ja San Franciscoon.
CIA tarjosi prostituoidulle yösijan ja ruokaa vastineeksi osallistumisesta aivopesuohjelmaan. Myös prostituoitujen asiakkaita joutui MK-Ultra-projektiin.
Turvatalojen tarkoitus oli houkutella ihmisiä osallistumaan MK-Ultran tutkimuksiin tarjoamalla heille ilmaista ruokaa ja yösijan. Näin koekaniineiksi valikoitu etenkin narkomaaneja ja prostituoituja.
CIA uskoi uusien uhrien tulevan halvemmaksi ja olemaan suostuvaisempia osallistumaan projektiin – ja mikä tärkeintä, kukaan ei uskoisi heitä, jos he jonakin päivänä saisivat päähänsä laverrella MK-Ultrasta.
Etenkin prostituoidut kiinnostivat CIA:ta. Eräs entinen CIA-agentti kuvaili TV-kanava ABC:llä vuonna 1979, että CIA:n pyrkimys oli selvittää, miten voisi saada ”naisen, joka oli valmis käyttämään vartaloaan rahastaakseen miestä, sen sijaan puhumaan tuon miehen kanssa paljon tärkeämmistä asioista, kuten vaikkapa valtiosalaisuuksista”.
Prostituoituja käytettiin myös värväämään lisää miespuolisia koekaniineja MK-Ultraan. Naiset toivat asiakkaansa omaan ”turvataloonsa”, missä CIA terästi miesten juomia LSD:llä näiden tietämättä.
Tämän jälkeen CIA-agentit tarkkailivat asiakkaita muun muassa salapeilien ja valvontakameroiden avulla.
CIA järjesti myös juhlia, joissa vieraat saivat LSD:tä. Tämä kuva on yksityisjuhlista.
Kokeisiin kuuluivat myös rennot LSD-juhlat, joissa CIA-agentit tutkivat piilotettujen peilien kautta LSD:n ja muiden huumeiden vaikutusta suuriin ryhmiin.
Lisäksi tuhannet yhdysvaltaissotilaat osallistuivat tietämättään LSD-kokeisiin, ja myös suuri joukko yliopisto-opiskelijoita ilmoittautui vapaaehtoisina lääketieteellisiin kokeisiin, joissa kerrottiin tutkittavan uusia lääkkeitä. Todellisuudessa he osallistuivat MK-Ultran kokeisiin.
Joidenkin tutkijoiden mukaan CIA:n kokeet olivat merkittävä syy siihen, että niin monista yhdysvaltalaisnuorista tuli LSD:n väärinkäyttäjiä 1960-luvun lopulla.
Tehokkaan totuusseerumin etsintä jatkui, ja MK-Ultra laajeni vuosi vuodelta.
MK-Ultran agentit yrittivät kaikin keinoin päästä samoihin tuloksiin kuin itäblokin kommunistiset kuulustelijat. Vasta vuosia myöhemmin CIA sai selville, että Korean sodan aivopestyt sotavangit oli altistettu aivan perinteisille kidutusmenetelmille ja tavanomaiselle indoktrinaatiolle.
Pohjoiskorealaisten kynsiin joutuneihin yhdysvaltalaissotilaisiin ei ollut käytetty totuusseerumeita tai muita edistyksellisiä menetelmiä.
CIA alkoi kyseenalaistaa tutkimuksen hyötyjä vasta 1960-luvulla. Kun MK-Ultra ei ollut yli kymmenen vuoden jälkeen onnistunut löytämään käyttökelpoisia menetelmiä, kokeista alettiin vähitellen luopua, vaikka paikoin Yhdysvalloissa ja Kanadassa niitä jatkettiin vuoteen 1973.
Salaisuus paljastui
Kahdenkymmenen vuoden aikana tuhansia yhdysvaltalaisia käytettiin koekaniineina heidän tietämättään. Uhreja oli niin paljon, että ajan mittaan MK-Ultraa oli mahdotonta pitää enää salassa.
Sidney Gottlieb (vas.) sai todistaa anonyymisti kongressin tutkinnassa vuonna 1975.
Vastuulliset välttyivät syytteiltä
The New York Timesin paljastus MK-Ultrasta pakotti kongressin tutkimaan projektia, mutta ketään CIA:sta ei koskaan rangaistu.
Vuonna 1975 senaattori Frank Churchin johtama tutkintakomitea alkoi vihdoin tutkia CIA:n toimia MK-Ultrassa. Komitean raportissa todettiin, että CIA ja MK-Ultra olivat tehneet kokeita siviileillä ilman näiden lupaa.
Senaattori Ted Kennedy paljasti lausunnossaan projektin yksityiskohtia:
”Yli 30 yliopistoa ja muuta laitosta osallistui laajoihin tutkimuksiin, jossa muun muassa altistettiin kansalaisia huumeille heidän tietämättään.”
Kukaan ei silti joutunut vastuuseen. CIA-johtajat Allen Dulles ja tohtori Cameron olivat kuolleet 1960-luvun lopulla, ja elossa oli enää MK-Ultra-johtaja tohtori Gottlieb.
CIA oli lisäksi tuhonnut lähes kaikki todisteet ja sopi hätäisesti omaisten kanssa, jos nämä pystyivät todistamaan läheisensä osallistuneen MK-Ultraan. Tämän vuoksi yksikään tapaus ei päätynyt oikeuteen 1970-luvulla.
Sunnuntaina 22. joulukuuta 1974 moni amerikkalainen veti aamukahvinsa väärään kurkkuun, kun The New York Times julkaisi toimittaja Seymour Hershin artikkelin MK-Ultra-projektista.
Paljastus aiheutti suuren kohun, ja kongressin komitea alkoi etsiä todisteita MK-Ultran väärinkäytöksistä.
Jos Hersh olisi tarttunut tapaukseen hieman aiemmin, käytössä olisi ollut ehkä enemmän todisteita, mutta CIA-johtaja Richard Helms oli määrännyt vuonna 1972 Watergate-skandaalin seurauksena tuhansia MK-Ultra-asiakirjoja tuhottavaksi pelätessään joutuvansa jokin päivä itse tilille järkyttävästä projektista.
Seuraavina vuosina joitakin uhreja nousi esiin, mutta vain 127 heistä on saanut korvauksia siitä, että CIA pilasi heidän elämänsä. Vuonna 1984 jo eläköitynyt MK-Ultra-johtaja Sidney Gottlieb tapasi aivopesuprojektia kritisoineen ja sen vuoksi henkensä menettäneen biologin Frank Olsonin perheen.
Gottlieb ei kuulostanut erityisen katuvalta todetessaan Olsonin pojalle:
”Isäsi ja minä olimme hyvin samanlaisia. Päädyimme mukaan isänmaallisuutemme vuoksi ja menimme molemmat vähän liian pitkälle ja teimme asioita, joita ei olisi koskaan pitänyt tehdä.”