Syyria oli kieltäytynyt tunnustamasta Israelia siitä saakka, kun naapurimaa itsenäistyi vuonna 1948. Golanin kukkuloilla ja Genesaretinjärvellä oli jo taisteltu verisesti. Israel panosti paljon vakoiluun ja lähetti muun muassa Eli Cohenin Syyriaan keräämään tietoa vihollisesta. Eli Cohen sai haltuunsa strategisesti tärkeitä tietoja, jotka antoivat Israelin armeijalle etulyöntiaseman.

© Shutterstock & elicohen.org.il

Israelin vakooja soluttautui Syyrian vallan ytimeen

Mies oli virallisesti arabi ja nimeltään Kamal. Oikeasti hän oli juutalainen ja Mossadin vakooja. Eli Cohen soluttautui 1960-luvulla vallan ytimeen vihollismaa Syyriassa. Kukaan ei epäillyt yksinäistä sutta – ei edes Syyrian presidentti, joka piti Cohenia ystävänään.

torstai 9. helmikuuta 2017 teksti Troels Ussing

Eli Cohen tunsi sydämensä hakkaavan rajusti, kun hän puolenpäivän aikaan 10. tammikuuta 1962 näki Syyrian rajaaseman karun maiseman horisontissa. 

Beigenvärinen Peugeot oli keikkunut tunnin tiellä Libanonin Beirutista lähdettyään, mutta israelilainen vakooja tiesi, että vasta edessä odottivat varsinaiset vaikeudet.

Tavaratilan laukut olivat täynnä epäilyttäviä laitteita, kuten tehosekoittimeen piilotettu radiolähetin, partakoneeseen kätketty antenni sekä salaisia koodeja sisältäviä vihkoja. 

Cohen tiesi rajavartijoiden olevan tavallisesti huolellisia.

”Tapaamme ystäväni Abu Haldonin. Hän on onneksemme taloudellisissa vaikeuksissa”, rauhoitteli Majid al-Ard. Hän ajoi Peugeotia ja oli varma siitä, että voisi lahjoa rajavartijan niin, ettei autoa tarkastettaisi kunnolla.

Cohen oli tavannut al-Ardin vain päivää aiemmin laivamatkalla Italiasta Egyptiin. Tapaaminen oli osa Israelin tiedustelupalvelun Mossadin juonta, jolla haluttiin viedä vakooja turvallisesti Syyriaan. 

Siellä Cohenin piti soluttautua vihollismaan poliittiseen elämään ja toimittaa Israelille tärkeää tietoa. 

Kaksikon tapaamisen järjestivät Mossadin agentit, jotka olivat kertoneet al-Ardille, että tuntematon mies oli osa Syyrian hallinnon kaatamiseen pyrkivää maanalaista liikettä. 

Sitä hanketta syyrialainen oli valmis tukemaan. Al-Ard tunsi Cohenin arabi Kamal Amin Taabetina eli sillä peitenimellä, joka oli painettu myös väärennettyyn passiin.

Cohen oli elänyt miltei vuoden Taabetina eli syyrialaistaustaisena libanonilaisena, joka oli henkilöpaperiensa mukaan asunut Argentiinassa valtaosan elämästään. 

Todellisuudessa agentti oli ollut Etelä-Amerikassa vain viimeiset 11 kuukautta, mutta hän oli onnistunut luomaan hyvät suhteet Buenos Airesin suureen arabisiirtolaisten ryhmään. 

Kukaan ei epäillyt viiksekästä ja arabiaa puhunutta miestä israelilaiseksi, ja Argentiinasta saadut syyrialaiset ystävät auttoivat häntä hankkimaan maahantuloluvan Syyriaan.

Cohen tiesi, että viestintävälineiden paljastuminen rajalla pilaisi koko salaisen tehtävän jo ennen sen alkamista, ja siksi hän tarvitsi al-Ardin apua. 37-vuotias vakooja rauhoittui hieman, kun hän näki al-Ardin halaavan ja tervehtivän poskisuukoilla luutnanttia Peugeotin seistessä rajapuomilla.

”Vanha ystäväni palaa kotiin”, al-Ard lausui vakuuttavasti, kun hän esitteli Taabetin luutnantille tämän tarkistaessa passeja. 

Al-Ard vei upseerin vaivihkaa hiukan sivummalle ja sujautti hänen taskuunsa 700 Syyrian puntaa. Luutnantti viittilöi viivyttelemättä miehilleen, ettei matkatavaroita tarvinnut sillä kertaa tarkistaa.

Al-Ard istahti tyytyväisenä kuljettajan paikalle ja käynnisti moottorin. Rajapuomi nostettiin ylös. 

Auto lähti hitaasti aavikolle, ja Cohen näki syyrialaisten rajavartijoiden pienenenevän sivupeilissä. 

Hän oli päässyt maahan kaikkine laitteineen, ja vakoilijan seikkailu pääsi toden teolla alkuun.

Cohen muutti leijonan luolaan

TALVI 1962: Al-Ard esitteli Cohenin vuokranantajille ylellisessä Abu Rummanehin kaupungin- osassa Damaskoksen keskustassa.

Cohen asteli tyytyväisenä viidennen kerroksen parvekkeelle. Aamupäivän auringonsäteet osuivat viereiseen rakennukseen, joka oli Syyrian tiedustelupalvelun Deuxième Bureaun päämaja. 

Vakoojalla oli näkymä myös esikunnan päämajaan sekä hallituksen vierastaloon, jonne vieraiden valtioiden arvovieraat majoitettiin Damaskoksessa. 

Ylellisen asunnon lattioilla oli persialaisia mattoja, ja seinät oli koristeltu paikallisten käsityöläisten gobeliineilla. 

Viiden asunnon huoneisto oli oiva paikka hienostuneille juhlille, joihin vakooja halusi kutsua merkittäviä ihmisiä.

”3 900 vuodessa”, vuokranantaja vastasi herra Taabetin kysyessä hintaa Syyrian puntina.

Suuren summan maksaisi joka tapauksessa Israelin tiedustelupalvelu, joten Cohen teki päätöksensä: hän asuisi juuri täällä. 

Vakooja allekirjoitti vuokrasopimuksen ja asui jo parin päivän kuluttua aivan vallan ytimessä, mistä hän pystyi seuraamaan kaikkia tapahtumia. 

Hän kaipasi asuntoonsa vain vaimonsa Nadian kuvaa mutta tiesi sen esillä pitämisen olevan liian vaarallista.

Mikään ei saisi viitata elämään Israelissa, eikä hän voinut vihjata edes perheelleen vaarallisesta kaksoiselämästään. He uskoivat Cohenin olevan jälleen yhdellä pitkäksi venyvällä liikematkalla.

”Yhtiö haluaa minun matkustavan Eurooppaan ostamaan laitteita ja materiaaleja. 

Käyn kuitenkin kotona usein, ja minulla on pitkiä vapaita”, Cohen oli sanonut pokerinaamalla vaimolleen Nadialle ja veljilleen, jotka uskoivat hänen työskentelevän israelilaisen asetehtaan alihankkijalle.

Cohenilla piti olla myös Damaskoksessa työ, joka selittäisi Kamal Taabetin ylellisen elämäntavan. 

Agentti perusti pian tuonti- ja vientiyrityksen, joka vei syyrialaisten mattojen ja koristeellisten lautapelien tapaisia ylellisyystavaroita Eurooppaan. Yritystä voisi käyttää myös peitetarinana, kun maasta lähetettiin ulos salaista materiaalia.

Cohen sai järjesteltyä asiansa muutamassa viikossa, ja sitten hän otti esiin salaisen matkalaukun. 

Hän avasi tehosekoittimen, otti radiolähettimen piilostaan ja kätki sen sitten vanhaan kuparilamppuun makuuhuoneen kattoon. 

Hän irrotti myös antennin partakoneesta ja kiinnitti sen ikkunasta katolle. 

Antennin lyhyys varmisti sen, etteivät naapurit epäilisi mitään erityistä. 

Hän tiesi myös, että asunnon sijainti keskellä syyrialaisten vilkasta viestintää tarkoittaisi sitä, että tiedustelupalvelun olisi hankala erottaa hänen signaaliaan kaikesta muusta radioliikenteestä.

Vakooja lähetti ensimmäisen viestinsä kotimaahan Mossadille seitsemältä aamulla 12. helmikuuta:

”Löysin asunnon. Aloitan työt.”

Eli Cohen läpäisi Syyrian rajatarkastuksen pulmitta syyrialaisen puntanipun avulla.

© syrianhistory.com

Natsi jäi vakoojan satimeen

KEVÄT 1962: Cohenin tehtäviin Syyriassa kuului pakoon päässeiden natsien etsiminen. Al-Ard auttoi häntä jäljittämään miehen nimeltä Rosello, joka oli todellisuudessa pakoileva natsidiplomaatti Franz Rademacher.

Ovipuhelimessa luki nimi T. Rosello, ja Majid al-Ard painoi ovikelloa perjantaisen iltapäivän päätteeksi. 

Ylhäältä kuului hälytysääni, ja pieni mies ryhtyi nousemaan portaita yhdessä Kamal Taabetin kanssa.

He nousivat hengästyneinä neljänteen kerrokseen, ja ovella odotti hyvin pukeutunut laiha ja pälvikaljuinen mies.

”Marhaban, t’fadalu” – hyvää päivää ja tervetuloa, sanoi saksalaisella korostuksella Cohenia tervehtinyt mies, joka esitteli sitten itsensä Roselloksi.

”Voit kertoa hänelle huoletta oikean nimesi”, al-Ard sanoi virnistäen, kun hän laski kätensä Cohenin olalle ja kertoi Rosellolle, että Kamal Taabet oli luotettava ystävä.

”Rademacher. Franz Rademacher”, laiha mies sanoi virheettömästi saksaa ääntäen ja kumarsi.

Saksalainen tarjosi kupilliset makeaa syyrialaista kahvia ja ryhtyi kertomaan menneisyydestään. 

Hän oli ollut mukana eristämässä Keski- ja Itä-Euroopan juutalaisia keskitysleireille. Hän oli toiminut sodan aikana holokaustin pääarkkitehteihin kuuluneen Adolf Eichmannin neuvonantajana mutta paennut sodan jälkeen oikeudenkäyntiä Syyriaan.

”Juutalaiset etsivät minua kaikkialta. He syyttävät minua juutalaisten tappamisesta sodan aikana. Täällä Damaskoksessa olen melko turvassa”, Rademacher kertoi vierailleen ennen kuin nämä poistuivat luvaten käydä uudelleen.

Cohen mietti kuitenkin, että hän kävisi natsin luona aivan toisenlaisella vierailulla. Hän käytti taas illalla radiolähetintään ja viestitti Israeliin:

”R. oli Eichmannin apulainen.” Myöhemmässä viestissään hän oli selvästi aloitteellisempi:

”Tarjoudun likvidoimaan R:n itse.”

Mossadin päämajassa Tel Avivissa ei kuitenkaan haluttu, että vasta maahan saatu vakooja vaarantaisi kaiken hakeutumalla itse kohteen luokse, joten keinoksi valittiin kirjepommi. 

Iltarukouskutsujen kaikuessa Damaskoksen minareeteista Cohen istui keittiönpöydän ääressä ja valmisti kemikaaleista hienoa jauhetta lämmittämällä niitä varovasti. 

Hän siveli seosta huolellisesti kirjekuoren sisäpinnalle ja asensi vielä pienen sytyttimen ennen kirjekuoren sulkemista. 

Israelilainen lähti liikkeelle yön hiljentyessä ja pudotti kirjepommin postilaatikkoon. Cohen heräsi seuraavana päivänä iltapäivänokosiltaan puhelinsoittoon. 

”Juutalaiset pääsivät käsiksi Rademacheriin”, kiihtynyt al-Ard sanoi puhelimeen. Hän kertoi Taabetille, että kirjepommi oli räjähtänyt saksalaisen kasvoille ja tämä oli viety kiireesti sairaalaan. Taabet esitti järkyttynyttä, jottei paljastaisi mitään uudelle ystävälleen, joka ei valitettavasti osannut kertoa enempää Rademacherin tilanteesta. 

Cohen soitti sairaalaan muutaman minuutin kuluttua itse ja kuuli, että herra Rosello oli ”vain loukkaantunut eikä hengenvaarassa”. 

Salamurhayritys kiinnitti kuitenkin huomion Rademacheriin, jota Syyrian viranomaiset syyttivät pian vakoilusta. Hän päätyi pari vuotta myöhemmin Saksaan, missä hän sai vankeustuomion rikoksistaan.

Yksi mies – kahdet kasvot

Mossad hankki Eli Cohenille uuden henkilöllisyyden. Se varastettiin syyrialaistaustaiselta libanonilaiselta Kamal Taabetilta, joka oli kuollut vuonna 1956.

Perheenisä

  • Nimi: Eliahu ben Shaoul Cohen.
  • Kansalaisuus: Israelilainen.
  • Menneisyys: Juutalaisvanhempien lapsi, varttui Egyptissä.
  • Kielitaito: Heprea, arabia ja espanja.
  • Työ: Israelilaisen asetehtaan alihankkijan työntekijä.
  • Perhe: Naimisissa, kolme lasta.
  • Luonne: Huumorintajuinen, älykäs ja salaperäinen.
Mestarivakooja

  • Nimi: Kamal Amin Taabet.
  • Kansalaisuus: Libanonilainen, taustaltaan syyrialainen.
  • Menneisyys: Vanhemmat syyrialaisia, varttui Libanonissa ja Argentiinassa.
  • Kielitaito: Arabia ja espanja.
  • Uskonto: Islam.
  • Työ: Oma tuonti- ja vientiyritys.
  • Perhe: Poikamies.
  • Luonne: Innokas juhlija, hurmaava ja tiedonjanoinen.

Cohen pääsi suljetulle alueelle

KEVÄT 1963: Reilun vuoden Syyriassa vietettyään Taabet Amin Taabet oli jo tunnettu kasvo eliitin keskuudessa. Vakooja oli liittynyt myös Baath-puolueeseen, joka oli juuri kaapannut vallan.

Cohen odotti jännittyneenä, kun armeijan auto eteni pölyä nostattaen kohti Golanin kukkuloita Israelin rajalla. 

Hänen oli vaikea uskoa onnenpotkua. Hänen vieressään istui korkea-arvoinen majuri Salim Hatum, josta oli tullut puolessa vuodessa Cohenin läheinen ystävä. 

Hatum vieraili ahkerasti viidennen kerroksen asunnossa, ja juuri nuoreen majuriin tutustuminen avasi Kamal Taabetille paikan Baath-puolueessa. 

Vakooja pääsi vierailemaan ministeriöihin, eikä kukaan epäillyt Taabetia, jota pidettiin kansallismielisten kommenttiensa ansiosta kuin kotiin palanneena poikana, joka halusi tehdä Syyriasta vahvemman.

Cohen näytteli roolinsa niin hyvin, että hän istui nyt sotilasajoneuvossa matkalla alueella, jonne tavalliset syyrialaiset eivät päässeet. 

Korkea-arvoinen Hatumkin joutui näyttämään papereitaan useilla tarkastuspisteillä ennen Golanin kukkuloita. 

Syyria oli suunnannut siellä parhaat aseensa kohti Israelia, ja tykkejä oli rivissä kilometrikaupalla noin 500–600 metrin korkeudessa.

Cohen pettyi, kun ystävykset pääsivät päämajaan kukkuloiden eteläpäässä. Kenraali kutsui heidät kyllä toimistoonsa, jossa oli komea persialainen matto ja tyylikäs työpöytä. Hän oli kuitenkin tarkka puheissaan eikä paljastanut mitään oleellista alueesta. 

Vakooja huomasi tilaisuutensa tulleen, kun upseerit kokoontuivat illanviettoon. Taabet oli tavalliseen tapaansa seurallisella tuulella. 

Hän tarjosi upseereille viinaa ja tutustui heihin nopeasti. Israelilaisten kustantama ilta oli jokaisen siihen käytetyn Syyrian punnan arvoinen.

Auringon kiivetessä taas aamulla kukkuloiden ylle Taabetia kohdeltiin kuin vanhaa ystävää, kun hän ja Hatum tapasivat upseereita sovitulla retkellään puolustusasemiin. 

Alkoholi ja krapula lievensivät tarkkaa kontrollia niin, että vakooja sai kulkea ympäriinsä ja imeä tietoa vihollissotilaista. 

Hän tutki jokaista tykkiä ja konekivääriä tarkasti ja sai kohteliaalla käytöksellään kutsun tutustumaan tutka-asemaan. Sen jälkeen hänelle esiteltiin sotilaallista karttaa.

Mestarivakoojasta tuli jälleen isä

LOPPUKESÄ 1963: Mossad kutsui Cohenin kotiin Tel Aviviin tapaamaan perhettään.

Cohen avasi kotinsa oven Tel Avivin eteläpuolella Bat Yamissa vasta toisen kerran puoleentoista vuoteen. 

Hänet otti vastaan yllättynyt Nadia-vaimo suurine vatsoineen – tämä odotti parin toista lasta. Vaimo oli saanut kuluneina kuukausina eri puolilta Eurooppaa Mossadin lähettämiä kirjeitä, joissa Cohen kertoi surulliseen sävyyn, ettei pääsisi paikalle synnytyksen hetkellä. 

Nainen olikin onnellinen saadessaan rakastettunsa syleilyynsä. Myös tytär Sofie halasi isäänsä, jota ei ollut nähnyt lähes yhdeksään kuukauteen.

Heprean puhuminen ja perheen tapaaminen lohduttivat Cohenia, mutta vakooja ei päässyt irti kaksoiselämästään. 

Hän piti radiota päällä kuullakseen uutisia Damaskoksesta, ja välillä hän erehtyi puhumaan arabiaa.

Perhe huomasi pienet muutokset käytöksessä sekä sen, ettei Cohen tuntunut tietävän, missä hän oli liikkunut Euroopassa. 

Hänen veljensä Maurice huomasi Sofie-tyttärelle tuodun nuken olevan peräisin kuuluisasta pariisilaisesta tavaratalosta Galeries Lafayettesta, ja Maurice kysyi veljeltään, oliko tämä ollut Ranskassa.

”En”, Eli Cohen vastasi ajattelematta. Kun Maurice näytti hänelle nuken pahvilaatikkoa, hän hermostui.

”Mitä tämä oikein tarkoittaa? Testaatko sinä minua?” Cohen kivahti ja poistui huoneesta.

Eli Cohen loi niin hyvät suhteet Syyrian armeijaan, että hänet vietiin tutustumaan Golanin kukkuloiden puolustusasemiin, joihin siviileillä ei ollut muuten mitään asiaa.

© elicohen.org.il

Pienoiskameralle tuli käyttöä

KEVÄT 1964: Eli Cohenin ystävä Argentiinan ajoilta, kenraali Amin al-Hafez, oli kaapannut vallan Syyriassa. Cohen sai paikan Baath-puolueen puolustusneuvostossa.

Cohen tuijotti näkyä vaikuttuneena. Al-Haman suuressa asevarastossa oli läjäpäin Kalašnikov-rynnäkkökivääreitä, kranaatinheittimiä ja sinkoja. 

Cohen oli tyytyväinen siihen, että hän oli vaatinut pääsyä varastoon, jonne tuotiin kaikki uusimmat aseet Neuvostoliitosta. 

Hänellä oli taskussaan Mossadin toimittama pienoiskamera, ja vakooja toivoi saavansa joitakin kuvia aseista. 

Se oli kuitenkin liian vaarallista niin kauan kuin mukana kulkivat ystävä Hatum sekä tukikohdan komentaja eversti Muhammad Tawil.

Cohen näki tukikohdassa myös kyrillisin aakkosin merkittyä kontteja, joista osa oli auki. Vilkaisu paljasti israelilaiselle, että niissä oli suihkukoneiden osia. 

Hän kysyi Tawililta, miksei MiG-hävittäjiä ollut vielä koottu valmiiksi. Eversti ei kertonut, milloin Syyria saisi koneet käyttöönsä, mutta Cohen ymmärsi lopulta, miksei asiaa kiirehditty.

”30 lentäjää on yhä koulutuksessa Moskovassa”, pyylevä eversti kertoi. Hän ei kuitenkaan suostunut tukikohtaa esitellessään vastaamaan yksityiskohtaisesti Kamal Taabetin kovin teknisiin kysymyksiin.

”Taabetin asema puolueessa edellyttää, että hän perehtyy perusteellisesti asejärjestelmiin”, Hatum vakuutti tukikohdan johtajalle.

Ennen kuin Cohen ja Hatum lähtivät eristetystä tukikohdasta, heille tarjottiin vielä kupilliset kahvia Tawilin toimistossa, ja miehet keskustelivat pitkään juutalaisten uhkasta. 

Cohenia kiinnosti kuitenkin enemmän seinille ripustetut suuret listat, joissa lueteltiin niin suuret kuin pienetkin vasta hankitut aseet. 

Lisäksi niissä oli tiedot aseiden alkuperämaasta sekä niiden tilaus- ja toimituspäivämääriä.

Vakoojan onneksi eversti kutsuttiin välillä muualle ja myös Hatum poistui hetkeksi huoneesta. Cohen nousi tuolistaan ja alkoi nopeasti ottaa kuvia pienoiskamerallaan.

Muutamaa minuuttia myöhemmin ovi aukesi jälleen ja Hatum ja Tawil astuivat sisään. Taabet istui silloin jo tukevasti nahkatuolissaan ja tuijotti toimiston ikkunasta ulos hiukan kyllästyneen näköisenä. 

Hetken kuluttua miehet hyvästelivät toisensa, ja Taabet kiitti eversti Tawilia vieraanvaraisuudesta luvaten samalla, että hän kirjoittaisi raportin tukikohdan tilanteesta ”kunnianar­voiselle johtajallemme al-Hafezille”.

Israel pommitti Syyriaa

MARRASKUU 1964: Cohen oli kerännyt lyhyessä ajassa arvokasta tietoa Syyrian aseistuksesta ja tykistön ja linnoitusten sijainneista.

Israelin Mirage-suihkuhävittäjät ja Vautour-pommikoneet lensivät keskiviikkona 13. marraskuuta iltapäivällä Israelista Syyrian ilmatilaan. 

Syyrialaiselta vartioasemalta oli ammuttu aamulla laukauksia ja kranaatteja kohti maiden välisellä demilitarisoidulla vyöhykkeellä olleita israelilaisia traktoreita. 

Yhteenotto sopi mainiosti Israelin suunnitelmiin, sillä se oli ihanteellisen syy aloittaa suurhyökkäys Syyriaan. 

Sotilaskoneet tunkeutuivat naapurimaan alueelle ja pudottivat ensin vihollisten päälle napalmia, minkä jälkeen seuraava laivue koneita pudotti pommeja Syyrian tykistöasemiin lähes uskomattomalla tarkkuudella.

Kun pommitu päättyi tunnin ja vartin kuluttua, pölypilvien keskeltä paljastuneessa maisemassa haavoittuneet syyrialaiset kompuroivat ympäriinsä täysin vihollisen iskun lamaannuttamina. 

Hyökkäyksessä ei tuhottu vain tärkeitä sotilaskohteita vaan myös pato, jota arabit olivat rakentamassa estääkseen Israelia ottamasta makeaa vettä Jordanista. 

Patotyömaa oli tuhottu, ja puskutraktorit, traktorit ja mekaaniset laitteet oli pommitettu säpäleiksi.

Cohen istui kotonaan Bat Yamissa Israelissa ja tunsi ylpeyttä radiolähetystä kuunnellessaan. 

Hän oli saanut muutamaa kuukautta aiemmin patotyömaan kartan leväperäiseltä pääinsinööriltä, ja myös rajaseudun pommitettavien syyrialaisten asemien koordinaatit olivat hänen selvitystyönsä tulosta. 

Hän oli saanut selville senkin, että Syyria tuskin kykenisi puolustautumaan ilmahyökkäystä vastaan.

Kaksoiselämällä oli kuitenkin hintansa, ja Cohen oli umpimielisempi kuin koskaan. Edes lapsen syntymä ei tuntunut hetkauttavan häntä mitenkään. 

Hänen suustaan ei enää päässyt tuttuja sutkauksia, eikä tuolloin 39-vuotias mies halunnut enää tavata ystäviään tai tuttaviaan.

Perhe ja sukulaiset alkoivat epäillä, ettei Cohen vain matkustellut työkseen ympäri maailmaa.

Cohen tiesi itsekin, että hänen pitäisi lopettaa vakoilijan uransa, jos hän halusi säilyttää perhe-elämänsä Israelissa.

”Rakennan pian meille talon ja luovun jatkuvasta matkustelusta. Kun se on ohi, voin olla sinun ja lasten kanssa koko ajan aivan kuin kaikki muutkin naapuruston miehet”, hän vakuutti Nadialle.

”Lopetan työni ja palaan ensi vuonna pysyvästi Israeliin”, hän lupasi antaessaan perheelleen jäähyväissuukot marraskuun lopussa. He eivät enää koskaan nähneet toisiaan.

Syyrialaiset peilasivat vakoojan esiin

TAMMIKUU 1965: Tarkat pommitukset herättivät tiedustelupalvelu Deuxième Bureaun epäluulon.

Uuden vuoden alkaessa neuvostoliittolainen rahtialus kiinnittyi Syyriaan Latakian satamaan. 

Ruumasta siirrettiin suuria puulaatikoita kuorma-autoon, joka lähti saman tien matkaan kohti al-Haman sotilastukikohtaa. 

Eversti Tawil kirjasi sisällön tavalliseen tapaan. Laatikoissa oli uusia venäläisiä jäljityslaitteita, joilla pystyi sieppaamaan ja erot-

telemaan radiosignaaleja paljon paremmin kuin syyrialaisten aiemmin käyttämillä laitteilla.

Uudet laitteet asennettiin peilausautoon, ja eversti Ahmad Suidani määräsi auton heti Damaskokseen. 

Tiedustelupalvelu Deuxième Bureaun johtaja oli israelilaisten täsmäpommitusten jälkeen varma siitä, että kaupungissa oli vakooja. 

Tarmokas eversti toivoi, että Damaskokseen livahtanut vihollisvakooja saataisiin kiinni uusilla laitteilla.

Suidani sai perjantaiaamuna 22. tammikuuta puhelinsoiton, jota hän oli odottanut. Jäljitysyksikkö oli paikantanut Abu Rummanehin kaupunginosaan signaalin, joka ei ollut peräisin hallintorakennuksista. 

Puhelun soittanut upseeri ei ollut kuitenkaan varma peilauksen tuloksesta. Signaali oli nimittäin peräisin viidennestä kerroksesta aivan esikunnan päämajan yläpuolelta.

”Kuka siellä asuu?” kärsimätön Suidani kysyi.

”Taabet Amin Taabet”, kuului vastaus.

Eli Cohen kuvattiin heti julman kuulustelun jälkeen. Cohenin täytyi aavistaa kohtalonsa. Hän kirjoitti vaimolleen, että tämän pitäisi mennä uudestaan naimisiin.

© elicohen.org.il

”Taabet, teidät on pidätetty”

24. TAMMMIKUUTA 1965: Syyrialaiset sieppasivat seuraavina päivinä lisää signaaleja Taabetin asunnosta, ja he olivat varmoja asiastaan. Taabetin täytyi olla vakooja, vaikka hän oli suosikki Syyrian uudeksi varapuolustusministeriksi.

Kello oli hiukan yli puoli seitsemän aamulla, kun ajoneuvoletka ajoi Abu Rummanehin kaupunginosaan. Pääovi avattiin varoen, ja Suidani miehineen hakeutui asemiin.

Cohen oli juuri kokoamassa radiolähetintä, kuten lähes joka aamu kolmen edellisvuoden ajan. Hän sai yhteyden Tel Aviviin seitsemältä ja ryhtyi naputtamaan morsetusavainta.

 Vain parin minuutin kuluttua ovelta kuului rytinää, kun sitä murskattiin kappaleiksi. Cohen ei edes yrittänyt tarttua pistooliin työpöydällään vaan nappasi happopullon ja kaatoi syövyttävää ainetta koodiluetteloidensa päälle.

”Taabet Amin Taabet, teidät on pidätetty”, sanoi Suidani. Yksi hänen miehistään taittoi Cohenin käden selän taakse ja painoi pistoolin piipun vakoojan niskaan.

Isku asuntoon tehtiin juuri otollisella hetkellä, sillä makuuhuoneessa lojui yhä kasapäin raportteja Syyrian tulevista poliittisista muutoksista. Cohen oli aikonut lähettää ne seuraavaksi Israeliin.

Keittiönlattian alta löytyi myös varalla ollut radiolähetin, rullakaupalla mikrofilmiä sekä kaksi saippuanpalaa, joihin oli kätketty muoviräjähdettä.

Cohen yritti nielaista syanidipillerin, mutta sotilas huomasi yrityksen ja ehti estää nielaisemisen. Vakoojalle kiinnitettiin käsiraudat ja hänet vietiin autoon, joka ajettiin sotilastukikohtaan. 

Siellä Cohenilta otettiin pois vyö, kravatti ja kengännauhat ennen kuin hänet suljettiin selliin.

Muutamaa tuntia myöhemmin paikalle saapui itse presidentti avustamaan Suidania kuulustelussa. 

Amin al-Hafez oli järkyttynyt siitä, että vanha Argentiinan aikojen ystävä Taabet olikin petturi. Hän tajusi totuuden vasta, kun hän tuijotti ystäväänsä sellissä syvälle silmiin:

”Hän on juutalainen! Israelin vakooja!” al-Hafez huudahti.

Suidani ja al-Hafez olivat ensin uskoneet Cohenin olevan Israelin värväämä arabi, mutta al-Hafezin pyytäessä häntä siteeraamaan Koraanin ensimmäistä suuraa al-Fatihaa hän ontui sanoissaan, ja al-Hafezin epäluulot vahvistuivat. 

Presidentti antoi tiedustelupalvelulle luvan kiduttaa vankia, jotta tämä avaisi suunsa, mutta silloin Cohen puhkesi yhtäkkiä puhumaan:

”Se ei ole tarpeen. Olen israelilainen ja täällä Mossadin lähettämänä. Nimeni on Eliahu ben Shaoul Cohen, ja asun vaimoni ja kolmen lapsen kanssa Tel Avivin lähellä Bat Yamissa. Haluan sanoa vain toimineeni maani puolesta.”

Cohen päätyi hirsipuuhun

18. TOUKOKUUTA 1965: Eli Cohen tuomittiin kuolemaan televisioidussa oikeudenkäynnissä, jota myös perhe seurasi Israelissa.

Sellin raskas puuovi avattiin keskellä yötä. Cohen oli kuullut teloittajiensa painavat askeleet, ja hän oli ehtinyt nousta sängystä ennen heidän saapumistaan selliin.

”Olen valmis”, Cohen sanoi päättäväisesti, kun eversti luki hänelle oikeudenkäynnin lopputuloksen.

Vakooja vietiin käsiraudoissa kuorma-autoon, missä hänen ympärillään istui neljä sotilasta konepistooleineen. Kuorma-autoa seurasi autojen ja moottoripyörien saattue, kun Cohenia vietiin rauhallisissa öisissä maisemissa kohti Damaskoksen moskeijoita ja minareetteja.

Saattueen saapuessa Marttyyrien aukiolle pääkaupungin keskustaan hiljaisuudesta ei ollut enää tietoakaan.

Hirttämisestä oli ilmoitettu uutisissa, ja yli kymmenentuhatta ihmistä oli kokoontunut hirsipuulle, joka oli pystytetty puukorokkeelle keskelle aukion nurmialuetta. 

Huudot ja kiroukset puhkaisivat välillä paikalle kokoontuneiden katsojien tasaisen puheensorinan, kun vihaiset kansalaiset purkivat raivoaan israelilaiseen, jota oltiin juuri viemässä kohti hirsipuuta.

Cohen oli puettu pitkään valkoiseen kaapuun, joten hänet erotti pimeässä hyvin. 

Kaikkien katse oli kohdistunut vakoojaan, kun pyöveli sujautti köyden tämän kaulaan. Hän kieltäytyi ottamasta päähänsä mustaa huppua. 

Köysi kiristyi yöllä kello 3.54, ja 90 sekuntia myöhemmin Israelin mies Damaskoksessa julistettiin kuolleeksi.

Ehkä sinua kiinnostaa...