Mies kantaa naista taustanaan punainen sydän

Hurmurivakoojat: DDR:n agentit viettelivät vihollisia

Itäsaksalaiset agentit soluttautuivat Länsi-Saksaan aseinaan kukkakimput, viinipullot ja kondomit. Heidän tavoitteensa oli hurmata yksinäisiä sihteereitä ja värvätä naiset vakoilemaan DDR:n laskuun.

Itäsaksalaiset agentit soluttautuivat Länsi-Saksaan aseinaan kukkakimput, viinipullot ja kondomit. Heidän tavoitteensa oli hurmata yksinäisiä sihteereitä ja värvätä naiset vakoilemaan DDR:n laskuun.

Keystone/Stringer/Getty Images & Shutterstock

32-vuotias sinkku Gabriele Kliem ei aavistanut, että hän kohtaisi pian elämänsä rakkauden, kun hän 7. heinäkuuta 1977 istuutui Rheinpavillon-kahvilan pöytään Länsi-Saksan pääkaupungissa Bonnissa. Hän odotteli miespuolista tuttavaansa ja ihaili ajankulukseen näkymää Reinjoelle.

Kliem työskenteli tulkkina Yhdysvaltojen suurlähetystössä, ja hän nautti ansaitusta kahvikupillisestaan pitkän työpäivän jälkeen.

Tuttavaa ei kuulunut, ja jonkin ajan kuluttua tuntematon mies käveli kohti hänen pöytäänsä. Pitkä, vaalea ja komea mies herätti heti Kliemin kiinnostuksen.

”Kunpa saisi tuollaisen komistuksen omakseen”, Kliem mietti, kun mies yhtäkkiä pyysikin lupaa saada liittyä hänen seuraansa. Mies esittäytyi Frank Dietzeliksi ja sanoi, että hänellä oli viesti Gabrielen tuttavalta, joka oli valitettavasti sairastunut.

Dietzel sanoi myös lupautuneensa pitämään Gabrielelle seuraa ja tilasi pullon viiniä.

Kun kaksikko myöhemmin lähti kahvilasta, Gabriele lähes leijui kävellessään. Hän oli korviaan myöten ihastunut, mutta Dietzel ei tuntenut samoin.

Rheinpavillon Reinin varrella Bonnissa

Gabriele Kliem tapasi pitkän ja komean itäsaksalaisen agentin Rheinpavillonissa Bonnissa. Kahvila on yhä suosittu tapaamispaikka Reinin varrella.

© Eckhard Henkel

Mikään Frank Dietzelissä ei ollut sitä, miltä näytti: Frank Dietzel ei ollut hänen oikea nimensä, ja tapaaminen Rheinpavillonissa oli Itä-Saksan tiedustelupalvelu Stasin tarkoin masinoima.

Frank Dietzel oli yksi Stasin Länsi-Saksaan lähettämistä ”Romeo-agenteista”. Nämä hurmurivakoojat viekoittelivat seksillä ja suloisilla sanoilla luottamustehtävissä työskenteleviä naisia paljastamaan valtionsalaisuuksia.

Romeo-agentit olivat yksi kylmän sodan kyynisimmistä ideoista, ja heidän petoksensa suisti monen naisen elämän raiteiltaan.

Saksoista tuli ideologisia vihollisia

Saksan hävittyä toisen maailmansodan voittajavaltiot jakoivat sen kahtia. Kolme läntistä miehitysvyöhykettä yhdistettiin Saksan liittotasavallaksi, josta tuli osa kapitalistista länttä vuonna 1949. Vuonna 1955 maa liittyi puolustusliitto Natoon.

Itä-Saksa eli DDR jäi kommunistisen Neuvostoliiton valtapiiriin, ja sen tiedustelupalvelu Stasi lähetti alusta alkaen agenttejaan Länsi-Saksaan urkkimaan ideologisen perivihollisensa salaisuuksia.

Stasi lähetti vakoojia etenkin pääkaupunki Bonniin, mutta se tarkkaili muitakin Länsi-Saksan valtakeskuksia. Lisäksi DDR sai tietoja Länsi-Saksan kommunisteilta ja muilta samanmielisiltä, ja Stasilla olikin hyvä käsitys Länsi-Saksan asioista suurten teollisuusyhtiöiden uusimmista keksinnöistä poliittisten puolueiden sisäisiin keskusteluihin.

Kylmän sodan alkuvuosina DDR:n vakoojien oli kuitenkin vaikea päästä lähelle Länsi-Saksan ministereitä. Tilanne kuitenkin muuttui, kiitos kekseliään Stasi-agentin, joka tunnetaan vain peitenimellään ”Felix”.

Felix oli lähetetty vakoojaksi Länsi-Saksaan vuonna 1952 peiteroolinaan hajuvesikauppias. Bonnissa hän aloitti suhteen liittokanslerin kansliassa työskentelevän naispuolisen sihteerin kanssa ja suostutteli tämän pian tuomaan hänelle salaisiksi leimattuja asiakirjoja.

Kaksikon yhteistyö oli DDR:lle hyvin antoisaa, kunnes Länsi-Saksan tiedustelupalvelu pääsi Felixin jäljille. Felix pakeni kiireen vilkkaa Itä-Berliiniin, missä hän raportoi esimiehelleen Markus Wolfille, että hänen tyttöystävänsä ei todellakaan ollut Bonnin ainoa yksinäinen sihteeri.

Naisia rivissä kampaajalla

Vuonna 1950 Saksassa oli huomattavasti enemmän naisia kuin miehiä. Väestölaskennan mukaan sataa naista kohden oli vain 86 miestä.

© ullstein bild Dtl./Getty Images

Toisessa maailmansodassa oli kuollut 5,3 miljoonaa saksalaismiestä, ja sekä Itä- että Länsi-Saksan naisilla oli huutava pula elämänkumppaneista. Länsi-Saksan ministeriöissä työskenteli joukoittain lemmenkipeitä ja yksinäisiä sinkkunaisia, Felix selitti Wolfille.

Wolf ei viivytellyt vaan perusti saman tien hurmurivakoojien eli ”Romeo-agenttien” verkoston.

Hurmurit iskivät heikkouksiin

”Romeoita” oli aluksi vähän, mutta 1960-luvun alkuun mennessä Romeo-ohjelma oli päässyt täyteen vauhtiin. Stasin kätyrit yliopistoissa ja nuorisojärjestöissä pitivät kirjaa mahdollisista Romeoista. Sen jälkeen Wolfin alaiset perehtyivät ehdokkaisiin ja kutsuivat sopivimmat haastatteluun. Vain yksi sadasta miehestä läpäisi tiukan seulan.

Hyvät tavat ja korkeakoulutus olivat perusvaatimuksia, mutta ratkaiseva tekijä oli sopiva luonne.

”Heidän piti ennen kaikkea olla poliittisesti luotettavia. Mitä iloa on komeasta miehestä, jos häneen ei voi luottaa”, muuan Stasin eversti selitti Berliinin muurin murtumisen jälkeen.

Valitut lähetettiin Stasin vakoojakouluun Berliinin lähistölle. Siellä heidät indoktrinoitiin uskomaan lujasti kommunismiin, jotta he eivät lankeaisi kapitalismin houkutuksiin.

Agenttikoulukseen kuului myös valokuvausta, tekniikoita varjostajan havaitsemiseksi ja paljon muuta. Tärkein oppiaine oli kuitenkin psykologia, jonka avulla Romeoita opetettiin manipuloimaan kohteitaan.

Ennen kuin Romeo lähetettiin kentälle, hänelle annettiin peitenimi, väärennetty elämäntarina sekä tiedot vieteltävästä naisesta. Toiset agentit olivat huolellisesti keränneet tietoja naisista ja etenkin näiden heikkouksista ja salaisista toiveista.

Frank Dietzelille esimerkiksi kerrottiin, että Gabriele Kliem ei ollut koskaan tuntenut isäänsä, joka oli kuollut sotavankeudessa Neuvostoliitossa. Kun kaksikko tapasi kahvilassa Bonnissa, Dietzel tunsi Kliemin melkein paremmin kuin tämä itse.

”Kyse ei ollut vain siitä, että hän oli mukava ja älykäs. Frank muistutti minua isästä, jota minulla ei koskaan ollut. Monet luulivat, että kyse oli vain seksistä. Oli siinä sitäkin, mutta erityisesti hän herätti minussa kaipauksen, josta en ollut edes tiennyt ennen kuin tapasin hänet”, Kliem selitti vuosia myöhemmin.

Mikään ei jäänyt sattuman varaan, kun hurmuriagentti vietteli uhrinsa. Stasin psykologit olivat suunnitelleet suhteen kulun jo paljon ennen kuin pari oli edes tavannut toisensa.

Uhrin siluetti
© Shutterstock

1: Uhrin valinta

Stasin agentit vaanivat länsisaksalaisia sinkkunaisia etenkin kielikouluissa ja suosituissa matkakohteissa. Jos kävi ilmi, että nainen työskenteli jossakin Länsi-Saksan ministeriössä tai hänellä oli mahdollisuus saada työpaikka sieltä, asiasta raportoitiin heti Stasin päämajaan Itä-Berliiniin.

Suurennuslasi vihreää taustaa vasten
© Shutterstock

2: Heikkoudet kartoitettiin

DDR:n tiedustelupalvelu tutki tarkasti naisten taustat. Stasia kiinnostivat erityisesti mahdolliset heikkoudet, joita voitaisiin hyödyntää manipulointiin. Niitä olivat esimerkiksi yksinäisyys, isähahmon kaipuu ja suhteen päättymisen aiheuttama suru.

Käsi pitelee punaista ruusua
© Shutterstock

3: Luottamuksen rakentaminen

Väärän henkilöllisyyden saanut hurmurivakooja solutettiin Länsi-Saksaan. Siellä Stasi järjesti tapaamisen ja agentti sai tehtäväkseen vietellä kohteensa. Agentti voitti naisen luottamuksen vähitellen kuukausien kuluessa. Vasta kun nainen oli korviaan myöten rakastunut ja ”koukussa”, agentti pyysi häntä vakoilemaan puolestaan. Stasin psykologit olivat suunnitelleet jokaisen vaiheen tarkasti.

Sydämensä särkeneen naisen siluetti
© Shutterstock

4: Nainen hylättiin

Muutaman vuoden kuluttua agentti lopetti suhteen naiseen. Siinä vaiheessa nainen oli jo täysin oppinut vakooja, ja agentti oli valmis viettelemään seuraavan uhrinsa. Jos nainen otti eron raskaasti ja kieltäytyi toimittamasta enää valtionsalaisuuksia, Stasi lähetti uuden Romeon tyynnyttelemään häntä.

Kun Frank Dietzelistä ja Gabriele Kliemistä oli tullut rakastavaisia, Dietzel pyysi naista varastamaan tärkeitä papereita tämän työpaikalta Yhdysvaltojen suurlähetystöstä.

”Hän kertoi työskentelevänsä ajatushautomossa, joka keräsi kaikenlaista tietoa, myös taloudellista tietoa. Tietojen avulla oli tarkoitus edistää maailmanrauhaa”, Kliem selitti myöhemmin.

Rakkaus sai Kliemin luottamaan mieheen sokeasti.

Sihteerit olivat Stasille sijoitus

Frank Dietzelillä oli onnea Kliemin kanssa. Monilla Romeo-agenteilla oli vaikeuksia suostutella naisystäviään kopioimaan ja varastamaan salaisia asiakirjoja. Siksi Stasi pyrki luomaan yhteyksiä mahdollisimman moniin länsisaksalaisiin naisiin.

Stasi käytti auliisti aikaa ja rahaa sopivien naisten nappaamiseen – jopa kauan ennen kuin naiset saivat työpaikan, jossa he saattoivat päästä käsiksi valtionsalaisuuksiin.

Stasi lähetti säännöllisesti Romeoita esimerkiksi Pariisin Alliance Française -kielikouluun. Kielikoulua kutsuttiin leikillisesti ”sihteerien hiekkalaatikoksi”, koska niin monet Länsi-Saksan valtionhallinnon palkolliset opiskelivat siellä ranskaa.

Saksa kartta, jossa on Saksan lipun värit

Yhdysvallat, Ranska, Britannia ja Neuvostoliitto eivät päässeet sopuun Saksan tulevaisuudesta, ja niin maa jaettiin Länsi-Saksaan ja Itä-Saksaan vuonna 1949.

© Shutterstock

Hurmuriagentit viettelivät nuoria sihteereitä ja kannustivat heitä pyrkimään töihin esimerkiksi Länsi-Saksan ulkoministeriöön tai Natoon.

Yksi naisista oli yksinhuoltaja Dagmar Kahlig-Scheffler, jonka hurmurivakooja ”Herbert Schröter” vietteli 1970-luvulla.

Kahlig-Scheffler työskenteli sihteerinä Bonnin yliopistossa, mutta hän oli niin ihastunut Schröteriin, että Stasi kustansi hänelle ranskan kielen kurssin ja pikakirjoituskurssin ja järjesti hänen tyttärelleen paikan sveitsiläisestä sisäoppilaitoksesta.

Stasin sijoitus palkittiin, kun Kahlig-Scheffler syksyllä 1975 aloitti sihteerinä Länsi-Saksan liittokanslerin Helmut Schmidtin kansliassa ja alkoi pian toimittaa tietoja Schröterille.

Osa Stasin Romeo-agenteista oli komeita, mutta monet heistä olivat melko rumiakin, kertoo saksalainen kirjailija Marianne Quoirin, joka on tavannut monia heistä.

”Heidän charminsa perustui kukkiin, viiniin ja kohteliaisuuteen, mutta ennen kaikkea heillä oli aikaa kuunnella. Miehet eivät useinkaan kuuntele naisia, joten se teki Romeoista hyvin houkuttelevia”, Quoirin toteaa.

Uhri Dagmar Kahlig-Scheffler vankibussissa

Romeo-agentin uhri Dagmar Kahlig-Scheffler tulossa ulos vankibussista. Hänet tuomittiin vakoilusta vuonna 1978.

© Picture alliance/dpa/William Leuschner

Petetyt ja jätetyt naiset saivat tuomion

Monien uhrien oli vaikea kestää unelmiensa prinssin hylkäämäksi joutumisen aiheuttamaa surua. Lisäksi moni heistä joutui käymään läpi nöyryyttävän oikeudenkäynnin.

Kun Länsi-Saksan tiedustelupalvelu paljasti Romeon naisystävän, tämän rangaistukseen vaikutti pitkälti se, milloin vakoilu paljastui.

Kylmän sodan aikana, DDR:n ja Neuvostoliiton uhkan ollessa pahimmillaan, rangaistukset olivat ankaria. Länsi-Saksan silloista liittokansleria Helmuth Schmidtiä vakoillut Dagmar Kahlig-Scheffler pidätettiin vuonna 1977 ja tuomittiin neljäksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen.

Gabriele Kliem oli vakoillut Yhdysvaltojen suurlähetystöä Bonnissa, mutta hän paljastui vasta Berliinin muurin murtumisen jälkeen vuonna 1989. Vuonna 1996 hänet tuomittiin ehdolliseen vankeuteen ja sakkoihin.

Romeo-agentit pääsivät yleensä uhrejaan ja muita vakoojia vähemmällä. Kylmän sodan aikana DDR:n vakoojat saivat usein kymmenen vuoden tai jopa elinkautisen vankeustuomion, mutta Romeot viettivät kaltereiden takana yleensä vain muutaman vuoden.

Muurin murtumisen jälkeen heitä ei yleensä syytetty, koska he olivat syyttäjien mukaan vain noudattaneet käskyjä.

Romeot saivat viehätysvoimallaan Kliemin, Kahlig-Schefflerin ja muut uhrit salakuljettamaan asiakirjoja kotiin laukussaan tai valokuvaamaan salaisia asiakirjoja taskukameralla.

Osa naisista sai Romeoltaan edistyneempiä vakoilulaitteita, kuten kaksipohjaisia karamellirasioita, joihin he piilottivat pomojensa sanelemia kasettinauhoja. Stasi testasi myös salalokerolla varustettuja käsilaukkuja, mutta itäsaksalaisten suunnittelijoiden luomukset olivat niin rumia, etteivät länsimaiseen laatuun tottuneet sihteerit suostuneet käyttämään niitä.

Salaisuudet kätkettiin rintaliiveihin

Muuan puolustusministeriön sihteeri keksi ovelan tavan salakuljettaa asiakirjoja kotiin Romeolleen: Hän piilotti ne vaaleanpunaisiin vaahtomuovilla topattuihin rintaliiveihinsä. Kun hänet ajoittain vietiin satunnaistarkastukseen, seksikkäät rintaliivit saivat vartijan nolostumaan ja tutkimaan naisen vain pintapuolisesti.

Minox-kamera

Monet sihteerit saivat Romeoltaan Minox-kameran, joka mahtui näppärästi käsilaukkuun.

© Crypto Museum & Shutterstock

Romeoiden suhteet sujuivat harvoin ongelmitta. Useimmilla Romeoilla oli meneillään neljä tai viisi suhdetta yhtä aikaa, ja osalla oli lisäksi vaimo kotona Itä-Saksassa. He ehtivät tavata kunkin uhrinsa vain kerran tai pari kuukaudessa, mikä johti usein läheisyyden ja seksin puutteen synnyttämiin ristiriitoihin.

Agenttien täytyikin yrittää lepytellä naisia lahjoilla, suloisilla sanoilla ja enemmän tai vähemmän uskottavilla selityksillä.

”Hän sanoi minulle, että jos harrastimme seksiä kuusi tai seitsemän kertaa viikonlopussa, se vastasi keskimääräistä seksin määrää normaalissa parisuhteessa”, Gabriele Kliem muisteli.

Jos lahjat ja lepertely eivät riittäneet, Romeo saattoi viedä tyttöystävänsä ”pariterapeutille”, joka oli myös Stasin palkkalistoilla. Terapeutin tehtävänä oli ”vakauttaa” nainen, kuten prosessia Stasin ammattikielessä kutsuttiin, jotta suhde ja salaisten asiakirjojen saanti jatkuisi.

Stasi-terapeutit rauhoittelivat naisia latteuksilla, kuten ”Joidenkin miesten on vaikea sitoutua” ja ”Kärsivällisyys palkitaan”.

Kolme naista

Romeo-agentenes ofre måtte for alt i verden ikke møtes. Derfor sørget Stasi for at hver agent forførte kvinner på fire–fem steder som lå langt fra hverandre.

© Bundesarchiv/B 145 Bild-F032086-0034/Gathmann, Jens

Usein suhde päättyi, kun naiselle valkeni, ettei miesystävä ollut vakavissaan. Joissakin tapauksissa sihteeri oli kuitenkin niin arvokas tietolähde, että Stasi ei kerta kaikkiaan voinut päästää häntä karkuun.

Kerran eräs hyvin uskonnollinen sihteeri kieltäytyi menemästä sänkyyn Romeonsa kanssa ennen avioliittoa. Niinpä Stasi järjesti parille valehäät Kööpenhaminassa. Tiedustelu-upseeri esitti häissä katolista pappia, joka otti vastaan morsiamen ripin ja vihki parin. Hääjuhlan aikana naispuolinen Stasi-agentti esitti sulhasen äitiä.

Toinen Romeo taas joutui vaikeuksiin, kun hänen tyttöystävänsä vaati saada tavata tulevat appivanhempansa. Agentti valehteli hädissään, että hänen vanhempansa olivat kuolleet onnettomuudessa, jolloin nainen ilmoitti haluavansa käydä vanhempien haudalla.

Niinpä Stasin oli kiireen vilkkaa hankittava hautapaikka ja kaiverrutettava hautakivi agentin kuvitteellisille vanhemmille.

DDR haali tuhansia asiakirjoja

Ajoittaisista vaikeuksista huolimatta hurmurivakoojat saivat suostuteltua naiset keräämään runsaasti arvokasta tietoa.

VIDEO: Romeo-agentti sai tarkat ohjeet

Yksistään Gabriele Kliem toimitti Stasille vuosina 1977–1989 peräti 1 500 luottamuksellista asiakirjaa ja oli siten yksi Stasin tärkeimmistä tietolähteistä.

Stasin päämajan näkökulmasta Romeo-ohjelma oli valtaisa menestys.

”Poliittisen tiedustelun kannalta sihteerien rekrytointi rakkaussuhteiden avulla oli yksi Stasin tehokkaimmista menetelmistä”, eräs Itä-Saksan tiedustelupalvelun korkea-arvoinen työntekijä kirjoitti.

Naiset sen sijaan maksoivat korkean hinnan Stasin sydämettömästä leikistä heidän tunteillaan: heistä 34 jäi kiinni ja tuomittiin vakoilusta. Monille vankeus oli silti rangaistuksen helpoin osa. Ensin heidän täytyi kestää nöyryyttävä oikeudenkäynti, jonka aikana syyttäjät ja sanomalehdet nimittelivät heitä kevytkenkäisiksi lutkiksi. Lisäksi naiset joutuivat myöntämään itselleen eläneensä valheessa.

Gabriele Kliem selvisi ehdollisella vankeustuomiolla vuonna 1996 ja muutti Alankomaihin kauas kaikesta, mikä voisi muistuttaa häntä ”Frank Dietzelistä”.

VIDEO, Gabriele Kliem: Stasi pilasi elämäni

Kun Gabriele Kliemiä haastateltiin tv-dokumenttia varten vuonna 2004, hän asui yksin, ainoana seuranaan 13 koiraansa. Stasi oli murskannut hänen unelmansa ja pilannut hänen elämänsä.

”Olin heille laboratoriorotta ja Frankille pelkkä väline”, hän totesi katkerasti.

Agentit sen sijaan eivät jääneet murehtimaan menneitä. Stasin vakoilujohtaja ja Romeo-ohjelman perustaja Markus Wolf kirjoitti muistelmissaan katumusta osoittamatta:

”Minä olin tiedustelupalvelun johtaja, en mikään treffipalvelun pomo.”

Stasin vakoilupäällikkö Markus Wolf

Stasin vakoilupäällikköä Markus Wolfia (1923–2006) kutsuttiin ”kasvottomaksi mieheksi”, koska yksikään läntinen tiedustelupalvelu ei 25 vuoteen tiennyt, miltä hän näytti. Vasta vuonna 1978 Ruotsin Säpo onnistui valokuvaamaan hänet.

© Bundesarchiv/Bild 183-1989-1208-420/Schöps, Elke

”Noudatin puolueen linjaa ja tein mitä käskettiin.

Eikä se ollut hullumpaa hommaa”, totesi Gerhard Beier, yksi DDR:n tehokkaimmista Romeo-agenteista.

Berliinin muurin murtumisen jälkeen Beier meni naimisiin yhden uhrinsa kanssa tämän annettua hänelle kaiken anteeksi. Tai niin hän ainakin väittää.