CIA kaappasi vallan Iranissa

Britanniassa päätöksestä vimmastuttiin, ja maa harkitsi aseellista hyökkäystä Iraniin. Britit eivät kuitenkaan saaneet kaipaamaansa tukea Yhdysvalloilta, joka ei pitänyt brittien siirtomaaherra-asenteesta.

Britit onnistuivat kuitenkin ovelasti vetoamaan yhdysvaltalaisten kommunismin pelkoon ja vakuuttamaan nämä siitä, että Iran ajautuisi vähitellen Neuvostoliiton syliin, ellei sinne saataisi kiireesti vahvaa länsimielistä hallintoa. Kun Mossadeq oli karkottanut britit Iranista kokonaan kansallistamisen jälkimainingeissa, CIA otti hoitaakseen käytännön likaisen työn.

Presidentti Eisenhower näytti kesäkuussa 1953 vihreää valoa CIA:n suunnitelmille syrjäyttää Iranin pääministeri. Operaatio Ajaxin johtajaksi valittiin Kermit Roosevelt, joka matkusti Iraniin ja ryhtyi valmistelemaan vallankaappausta Teheranin helteisessä kesässä peitenimellä James Lockridge.

CIA ohjaili paikallisia lehtiä

Brittien tiedustelu oli vuosien mittaan rakentanut Iraniin paikallisten agenttien verkoston, jonka Roosevelt lahjoi tukemaan hankettaan. Hän pohjusti vallankaappausta Mossadeqin solvauskampanjalla, jossa lahjotut poliitikot ja toimittajat parjasivat pääministeriä päivittäin.

CIA:n propagandasta vastannut Richard Cottam arvioi, että neljä viidestä teheranilaisesta sanomalehdestä oli tiedustelupalvelun palkkalistoilla: ”Iranin lehdistö julkaisi lähes välittömästi jokaisen kirjoittamani artikkelin”, Cottam kertoi myöhemmin ylpeänä.

Rooseveltin tavoitteena oli saada Mossadeq näyttämään kommunistien yhteistyökumppanilta ja fanaatikolta, jotta kansa kääntyisi pääministeriä vastaan. Pelkoa lietsottiin myös soittamalla uskonnollisille johtajille keskellä yötä ja uhkailemalla heitä julmilla rangaistuksilla, jos he asettuisivat Mossadeqia vastaan. Soittajat esiintyivät iranilaisina kommunisteina, mutta todellisuudessa he olivat CIA:n agentteja.

Juonen ansiosta viha Mossadeqia kohtaan levisi uskonnollisissa piireissä. Roosevelt piti myös huolen siitä, että lahjotut kansanjoukot osoittivat päivittäin mieltään Teheranin kaduilla.

Šaahin osuus vallanvaihdossa oli ratkaiseva. Hän tapasi Rooseveltiä salaa öisin ja suostui lopulta allekirjoittamaan kuninkaallisen määräyksen, jolla Mossadeq erotettiin pääministerin virasta. Pääministerin erottamiseen tarvittiin yleensä parlamentin antama epäluottamuslause, mutta šaahin allekirjoittama määräys sai vallankaappauksen näyttämään riittävän lainvoimaiselta.

Roosevelt kaavaili uudeksi pääministeriksi eläkkeelle jäänyttä kenraalia Fazlollah Zahedia, jolle oli luvattu palkkioksi yli satatuhatta dollaria. Zahedilla oli yhä vankat yhteydet armeijaan, joten hän olisi­ täydellinen nukkehallitsija.

Vallankaappaus päättyi tuhoisasti

Šaahi oli jo ennalta kauhuissaan tulevan vallanvaihdon tapahtumista. Roosevelt yritti rauhoitella monarkkia ja antoi tälle luvan lähteä turvaan Kaspianmeren rannalle kesäasuntoonsa, joka oli sopivan lähellä lentokenttää.

”Jos suunnitelma menee jostain onnettomasta syystä pieleen, niin lennän kuningattaren kanssa suoraan Bagdadiin”, šaahi varoitti muutamaa päivää ennen vallankaappausta, joka toteutettaisiin Rooseveltin suunnitelman mukaan 15. elokuuta.

Šaahi joutuikin turvautumaan pian pakosuunnitelmaansa. Eversti Nematollah Nasiri ryhtyi toteuttamaan vallankaappausta. Hän johti sotilaita, joiden oli määrä pidättää Mossadeq ja armeijan ylipäällikkö kenraali Riahi. 15. elokuuta hiukan puolenyön jälkeen eversti ajoi sotilaiden kanssa pidättämään kenraalia, mutta heidän tultuaan tämän talolle siellä ei ollut ristin sielua.

Nasiri sotilaineen kiirehti Mossadeqin luo, mutta liian myöhään. Mossadeqin talolla odotti kadonnut kenraali Riahi uskollisine joukkoineen. Kenraali oli saanut jotakin kautta tietää vallankaappauksesta ennalta, ja hän vangitsi Nasirin saman tien.

Samaan aikaan voitonvarma Roosevelt juhli miehineen muualla Teheranissa vodkaa juoden ja musikaalikappaleita hoilaten – tietämättä, että vallankaappaus oli epäonnistunut.

CIA-agentti ei luovuttanut

Vallankaappausyritystä seuranneena aamuna Roosevelt avasi malttamattomana radion kuullakseen uutisen Mossadeqin syrjäyttämisestä. Radio Teheranin lähetys alkoi poikkeuksellisesti sotilasmusiikilla, ja Mossadeqin äänen alkaessa kuulua eetteristä totuus valkeni CIA:n agentille: kaappaus oli epäonnistunut.

Šaahi kuunteli lähetystä Kaspianmeren rannalla. Hän pakkasi kiireessä matkalaukkunsa ja lensi yksityiskoneellaan Irakiin Bagdadiin. Iranin tiedustelujoukot käynnistivät ajojahdin saadakseen kiinni eläköityneen kenraali Zahedin, josta CIA oli kaavaillut pääministeriä.

Vallankaappauksen taustahahmona toiminut Roosevelt ei ollut vielä paljastunut, ja hän ehti päästä piiloon Yhdysvaltojen suurlähetystöön. Washington kehotti Rooseveltia pakenemaan, mutta tämä ei noudattanut kehotusta. Hän oli tullut Iraniin syrjäyttämään Mossadeqin ja aikoi yhä toteuttaa aikeensa.

”Onnistumiseen on yhä pieni mahdollisuus”, agentti viestitti CIA:n pää-majaan epäuskoisille esimiehilleen.

Roosevelt otti jo iltapäivällä 16. elokuuta yhteyttä kenraali Zahediin, joka oli piiloutunut Teheranin esikaupungissa olevaan asuntoon. Rooseveltilla oli vain yksi kysymys: oliko kenraali valmis uuteen yritykseen? Kenraalilla ei ollut enää mitään menetettävää, ja hän myöntyi epäröimättä.

Kaduille lähetettiin rettelöitsijöitä

Kermit Rooseveltilla oli yhä ässiä hihassaan. Hänellä oli hallussaan paitsi kuninkaallinen määräys Mossadeqin erottamiseksi niin myös toinen šaahin määräys, jolla kenraali Zahedi julistettiin uudeksi pääministeriksi. Lisäksi Rooseveltilla oli yhä tukenaan kattava agenttien verkosto, joka oli osoittanut kykynsä huhujen levittämisessä ja kansan mielipiteen manipuloinnissa.

Roosevelt levitti kätyriensä välityksellä laskelmoituja huhuja kaappausyrityksestä. Lahjotut lehdet kirjoittivat, että Mossadeq oli yrittänyt suistaa šaahin valtaistuimelta mutta isänmaalliset upseerit olivat estäneet yrityksen.

Tekaistut artikkelit eivät saaneet Mossadeqia eikä tämän tukijoukkoja varuilleen. He olivat varmoja siitä, että šaahi oli ollut kaappausyrityksen takana ja että tilanne oli rauennut šaahin paettua.

Roosevelt uurasti uupumatta kääntääkseen tappiotilanteen voitoksi ja laati uuden juonen: ensin Mossadeqia muka tukevat rettelöitsijät mellastaisivat Teheranin kaduilla. He hajottaisivat ikkunoita, pieksisivät syyttömiä, ampuisivat moskeijoita ja ärsyttäisivät kansaa kaikin tavoin. Sitten šaahin kannattajat valtaisivat kadut takaisin ja pelastaisivat valtion Mossadeqin kynsistä.

Rooseveltin apulaisiin kuului pelätty rikollisjengin johtaja ja entinen painija Shaban Jafari. Jo miehen lempinimi ”Aivokuollut” kertoi, että kovanaama käytti ennemmin voimaa kuin järkeään.

Rooseveltin kätyreihin lukeutui myös Rashidianin veljeskolmikko. He olivat perineet isältään valtavan omaisuuden ja ihailivat varauksitta kaikkea brittiläistä, ja kolmikko oli ollut jo vuosia kaikessa hiljaisuudessa brittien palkkalistoilla. Veljekset lahjoivat poliitikkoja, uskonoppineita ja toimittajia kääntymään Mossadeqia vastaan.

Armeija tuki mielenosoittajia

Rooseveltin kannalta levottomuuksien lietsominen onnistui odotettuakin paremmin. Kaksi päivää kaappausyrityksen jälkeen Teheran kiehui ja kuhisi. Rettelöitsijät riehuivat, huusivat Mossadeqia tukevia iskulauseita ja veivät pahaa-aavistamattomia pääministerin kannattajia köyhistä kaupunginosista mukanaan keskustaan. Roosevelt näki itse silmäyksen rettelöinnistä:

”He pelästyttivät minut miltei hengiltä”, agentti kirjoitti myöhemmin.

Parlamentin aukiolle kokoontui kymmeniätuhansia ihmisiä. Aukiolla oli šaahin isän Reza Pahlavin patsas, ja rettelöitsijät kiinnittivät ketjun sen ympärille ja vetivät patsaan autolla nurin.

”Emme olisi voineet toivoa enempää. Mitä kovemmin rettelöitsijät parjasivat šhaahia, sitä enemmän armeija ja kansa kääntyivät heitä vastaan”, Roosevelt kertoo kirjassaan vallankaappauksesta.

Mossadeq epäröi lähettää poliiseja kaduille, sillä hän halusi kunnioittaa kansan oikeutta osoittaa mieltään. Katulevottomuudet saattoivat kuitenkin saada pääministerin näyttämään heikolta, joten Mossadeq määräsi armeijan lopettamaan rettelöinnin. Lisäksi hän neuvoi kannattajiaan pysymään kotona. Se osoittautui virheeksi, sillä nyt kadut jäivät Rooseveltin kätyrien hallintaan.

Roosevelt apureineen tarttui toimeen keskiviikkona 19. elokuuta. Šaahin kannattajat lähtivät kaduille joukoittain ja marssivat kaupungin läpi huutaen iskulauseita, kuten ”kuolema Mossadeqille” ja ”eläköön šaahi”.

Mossadeq teki taas virheen. Hän lähetti kenraali Mohammad Daftaryn pysäyttämään mielenosoittajia, mutta kenraali oli rojalisti ja vallankaappaukseen osallistuneen kenraali Zahedin läheinen ystävä.

Daftary ja muut upseerit tukivat kaduilla olleita mielenosoittajia ja lähettivät panssarivaunuja heidän avukseen. Rooseveltin suunnitelma onnistui paremmin kuin kukaan oli uskonut. Roosevelt saattoi vain odotella vallankaappauksen viimeistä vaihetta.

Šaahi kutsuttiin takaisin maanpaosta

Ministeriöissä, armeijan esikunnassa ja poliisiasemilla puhkesi yhteenottoja hallitukselle uskollisten joukkojen ja vallankaappaajien välille, ja iltaan mennessä Mossadeqin kohtalo oli selvä. Kaduilla lojui noin kolmesataa ruumista, kun armeijan ylipäällikkö vangittiin.

Vallankaappaajien joukot etenivät nopeasti Mossadeqin talolle. Pääministerille uskolliset sotilaat olivat linnoittautuneet taloon, ja seurasi kiivas tulitaistelu hyökkääjien ja talon puolustajien välillä. Pääministeri itse istui silminnäkijöiden mukaan rauhallisena makuuhuoneessaan ja odotti. Sihteeri pyysi Mossadeqia pakenemaan, mutta tämä pudisti päätään:

”Jos kyseessä on vallankaappaus ja tässä käy huonosti, niin minun on parasta pysyä tässä huoneessa ja kuolla täällä.”

Pääministerin tukijat saivat kuitenkin hänet muuttamaan mielensä ja hän ehti paeta ennen hyökkääjien tuloa. Kenraali Zahedi julisti olevansa Iranin uusi pääministeri. Šaahi oli ehtinyt sillä välin jatkaa pakoaan Bagdadista edelleen Roomaan ja istui juuri päivällisellä hotellissaan, kun hän sai tervetulleita uutisia kotimaastaan.

”Voiko tämä olla totta?” šaahi kysyi luettuaan saamansa sähkeen.

Sitten hän nousi ja huudahti: ”Tiesin sen, tiesin sen! He rakastavat minua!”

Šaahi palasi pian Iraniin – nyt maan mahtavimpana miehenä. Roosevelt juhli lähimpine apulaisineen onnistunutta operaatiota Yhdysvaltojen lähetystössä Teheranissa. Vastoin kaikkia odotuksia hän oli onnistunut kaatamaan Mossadeqin hallinnon. Kiitoksena Roosevelt pyysi CIA:ta lähettämään heti viisi miljoonaa dollaria Zahedin hallitukselle ja vielä miljoonan kenraalille itselleen.

Roosevelt oli ollut neljä viikkoa Iranissa, ja nyt hänen oli aika poistua sieltä. Hän tapasi šaahin vielä kerran salaa. Ani harvat tiesivät tässä vaiheessa yhdysvaltalaisten osallisuudesta vallankaappaukseen. Miehet kilistelivät vodkalaseja hallitsijan palatsissa.

”Olen kruununi velkaa Jumalalle, kansalleni, armeijalleni – ja sinulle”, šaahi­ sanoi ja lahjoitti Kermit Rooseveltille kullasta tehdyn sikarirasian.

Savak murskasi kaiken vastarinnan

Iranilaiset heräsivät vallankaappauksen jälkeen karuun arkeen. Šaahi pidätytti seuraavina viikkoina kaikki Mossadeqin kannattajat ja teloitutti kuutisensataa pääministerille uskollista upseeria. Vallasta syösty pääministeri tiesi, ettei hän pääsisi pakoon takaa-ajajiaan, joten hän antautui. Mossadeq määrättiin heti kotiarestiin, ja hänen Kansallinen rintama -puolueensa sekä maan kommunistinen puolue kiellettiin.

Britannia ja Yhdysvallat varmistivat osuutensa Iranin tulevista öljytuloista, mutta iranilaisille piti maksaa aiempaa enemmän. Šaahi käytti myöhemmin öljymiljardeja aseisiin ja armottoman turvallisuuspalvelun Savakin vahvistamiseen. Savak piti kiduttamalla ja tappamalla kansaa rautaisessa otteessa ja murskasi kaiken poliittisen vastarinnan.

Šaahi palkitsi myös jengijohtaja Shaban ”Aivokuollut” Jafarin keltaisella Cadillacilla tämän ansioista vallankaappauksen edistämisessä. Jafarista tuli tunnettu kasvo Teheranin kaduilla, joilla hän ajeli pistoolit molemmilla lonkillaan, valmiina ampumaan jokaisen šaahin vastustajan.

Yksittäin tarkasteltuna Mossadeqin syrjäyttäminen oli CIA:n kaikkien aikojen onnistunein operaatio, joka turvasi Iranin kommunismilta vuosikymmeniksi. Toisaalta vallankaappaus johti šaahin armottomaan diktatuuriin.

Vastareaktio tuli vuonna 1979, kun ajatollah Khomeini fundamentalistisine tukijoineen syöksi šaahin vallasta ja perusti pappishallinnon. Iran on ollut siitä saakka Yhdysvaltojen ja eritoten CIA:n vihatuimpia ja pelätyimpiä vihollisia.