Agentti 001: Englannin ensimmäiset vakoojat jahtasivat katolilaisia
Vakoilupäällikkö Francis Walsingham oli Englannin kaikista agenteista parhain. Mottonaan ”On vaarallisempaa pelätä liian vähän kuin liian paljon” hän perusti maan ensimmäisen tiedustelupalvelun, jäljitti pettureita ja pelasti kuningattaren valtaistuimen – ja hengen.

Francis Walsingham oli kaikkien Britannian tulevien agenttien edelläkävijä.
Edmund Campion makasi pajusta punotuilla paareilla. Häntä kuljetettiin teloitettavaksi Lontoon katuja pitkin, ja sadatteluja ja kirouksia sateli hänen niskaansa. Campion oli katolinen pappi, joka oli tuomittu Englannin kuningattareen Elisabet I:een kohdistuvasta valtiopetoksesta. Oli 1. joulukuuta 1581.
Köysi pujotettiin Campionin kaulaan, ja hänet hirtettiin pahamaineisessa Tyburn Treeksi eli Tyburnin puuksi kutsutussa hirsipuussa, joka oli ollut ahkerassa käytössä Elisabetin aikana.
Campionin kärsimykset eivät loppuneet siihen. Hän oli vielä hengissä, kun hänet otettiin alas ja laskettiin hirsipuun juureen. Pyöveli viilsi hänen vatsansa auki, veti hänen sisälmyksensä ulos ja irrotti hänen sukuelimensä. Sitten Campionin sisuskalut poltettiin hänen silmiensä edessä.
Edmund Campion oli joutunut Elisabet I:n salaisen tiedustelupalvelun uhriksi. Teloitusta edeltävinä kuukausina agentit olivat huolellisesti keränneet raskauttavia todisteita katolisen papin petoksesta ja raportoineet sitten tiedoistaan hallitsijan vakoilupäällikölle.
Salaliitot uhkasivat
1500-luvun lopulla kuningatar Elisabetin valtaistuin horjui. Espanjan Filip II suunnitteli hyökkäystä Britteinsaarille, ja Englannissa katoliset juonivat protestanttisen kuningattaren syöksemiseksi vallasta.
He halusivat korvata hänet Skotlannin katolisella kuningattarella Maria Stuartilla. Elisabet oli huolissaan ja syystäkin, sillä hänen alamaisistaan valtaosa oli katolisia. Vuonna 1573 hän nimitti lakimies Francis Walsinghamin sihteerikseen. Kuningatar toivoi, että voisi Walshinghamin avulla tukahduttaa kytevän katolisten kapinan.
Walsingham osoittautui oikeaksi valinnaksi. Edellisenä vuonna hän oli ollut omin silmin todistamassa, miten Ranskan katoliset olivat julmasti teurastaneet protestantteja Pariisissa. Kaksituhatta miestä, naista ja lasta oli murhattu niin sanotussa Pärttylinyön verilöylyssä.
Francis Walsingham oli katsonut pahuutta silmiin ja oli varma asiastaan: katoliset edustivat itse Paholaista, ja heidät oli pysäytettävä hinnalla millä hyvänsä. Keinon siihen hän keksi kuitenkin vasta muutama vuosi myöhemmin, kun hän kuuli 18-vuotiaasta kirjailijanalusta Anthony Mundaysta.
Anthony Munday oli matkustanut Roomaan vuonna 1579 mukanaan tyhjä muistikirja ja janoten uusia kokemuksia. Hän hakeutui kaupungin englantilaiseen pappisseminaariin, jossa opiskeli 40 hänen maanmiestään.