13 vakoojaa, jotka kirjoittivat vaarallista historiaa
Jotkut vakoilevat rahasta, jotkut rakkaudesta isänmaahan. Kaikki historian kuuluisat vakoojat ovat kuitenkin joutuneet elämään vaarallista kaksoiselämää, jossa mikään ei todellisuudessa olekaan ollut sitä, miltä näyttää, ja pienikin virhe on saattanut olla hengenvaarallinen.
Sorge vakoili Neuvostoliiton hyväksi Japanissa kahdeksan vuotta.
1. Saksalainen neuvostovakooja
Kremlin kaukokirjoitin nakutti koodattua viestiä. Stalin huokaisi helpotuksesta luettuaan viestin: se kuului kaikessa lyhykäisyydessään vain ”ei”, mutta se tarkoitti, että Japani ei hyökkäisi Neuvostoliittoon vaan aikoi iskeä Yhdysvaltoja vastaan.
Tämän tiedon saatuaan Stalin uskalsi siirtää Siperiasta neljännesmiljoonan talvitaisteluihin koulutettuja miehiä torjumaan Saksan hyökkäystä.
Viesti tuli 14. syyskuuta 1941 Tokiosta, ja sen lähetti vakooja Richard Sorge. Pelkästään tämä viesti oli niin tärkeä, että oli kannattanut pitää Sorgea ja muita vakoojia Japanissa kahdeksan vuotta.
Joviaali journalisti olikin agentti
Richard Sorge oli venäläisen äidin ja saksalaisen isän poika. Hän varttui Berliinissä ja taisteli ensimmäisessä maailmansodassa Saksan joukoissa länsirintamalla.
Hän haavoittui pahoin, ja toipilasaikanaan hän ehti tutustua Karl Marxin teksteihin ja julistautui kommunistiksi. Sorgen poliittinen vakaumus esti häntä saamasta töitä Saksasta, ja vuonna 1919 hän muutti Moskovaan.
Neuvostoliiton tiedustelupalvelu otti häneen pian yhteyttä, ja 25-vuotias saksalainen lähetettiin jo vuonna 1920 eri puolille Eurooppaa raportoimaan vallankumousnäkymistä.
13 vuotta myöhemmin Sorge lähetettiin Japaniin. Siellä hän tutustui moniin maan älymystön edustajiin, joista tuli hänen uransa kannalta tärkeitä tekijöitä ja osa hänen vakoojarinkiään.
Sorge loi nopeasti hyvät suhteet Saksan suurlähetystöön Tokiossa ja ystävystyi muun muassa suurlähettiläs Eugen Ottin kanssa. Tämä keskusteli Sorgen kanssa usein politiikasta ja vuoti samalla neuvostovakoojalle arvokkaita tietoja.
Sorge verkostoitui myös kaupungissa asuvien länsimaalaisten kanssa. He pitivät häntä Kiinan-suhteisiin erikoistuneena saksalaisena lehtimiehenä, jolla oli valtiotieteiden tutkinto Hampurin yliopistosta ja joka oli kiihkeä natsi. Muu olikin totta, mutta natsi hän ei ollut.
Sorgen vaikuttimia alettiin epäillä Berliinissä vuonna 1941, ja julma Gestapo-upseeri Josef Meisinger lähetettiin Tokioon etsimään Saksan vihollisia ja ottamaan selvää, mikä Sorge oli miehiään.
Meisingerista tuli kuitenkin iloisena juomaveikkona tunnetun Sorgen ystävä – ja Sorgelle jälleen uusi tietolähde.
Richard Sorge ontui ensimmäisessä maailmansodassa saamansa vamman takia.
Yhden tärkeimmistä vihjeistään Sorge sai Saksan sotilasattasealta Tokiossa tämän paljastaessa vuonna 1941, että Hitler halusi hyökätä Neuvostoliittoon. Sorge yritti varoittaa Moskovaa moneen otteeseen, mutta turhaan.
Stalin luotti Saksan kanssa tehtyyn hyökkäämättömyyssopimukseen ja äimisteli, miksi hänen pitäisi muka uskoa tuota ”porhoa, joka pyörittää yrityksiä ja bordelleja Japanissa ja väittää, että Saksa muka hyökkäisi Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta.”
Kun 3,7 miljoonaa saksalaissotilasta kesäkuussa 1941 vyöryi rajan yli, Stalinin oli uskottava.
Päätti päivänsä hirressä
Sorgen vakoojarinki kertoi myös ensimmäisenä Saksan ja Japanin välisestä sopimuksesta ja että Japani hyökkäisi Neuvostoliittoon vain, jos saksalaiset onnistuisivat valtaamaan Moskovan tai Stalingradin.
Lokakuun alussa Sorgelta tuli viesti: ”Japani ei hyökkää Neuvostoliittoon vaan aikoo aloittaa sodan Yhdysvaltoja vastaan tässä tai ensi kuussa.”
Se oli viimeinen tieto, jonka Sorge lähetti Moskovaan. Hän paljastui ja jäi Japanin tiedustelupalvelun vangiksi. Kidutettunakaan hän ei tunnustanut olevansa Neuvostoliiton agentti, eikä Neuvostoliitto reagoinut millään tavoin Sorgen pidätykseen.
Aamupäivällä 7. marraskuuta 1944 Richard Sorge asteli tyynesti hirttolavalle Sugamon vankilassa.
2. Kanslerin kaveri olikin Itä-Saksan vakooja
Itäsaksalainen agentti Günter Guillaume ymmärsi asian vasta jälkikäteen: Länsi-Saksan liittokanslerin Willy Brandtin ero vuonna 1974 ei ollut Itä-Saksan etujen mukaista, sillä sosiaalidemokraattinen kansleri oli ajanut sovinnollista politiikkaa Neuvostoliiton vaikutuspiiriin kuuluneen Itä-Saksan eli DDR:n suhteen.
Brandt ei kuitenkaan voinut tehdä muuta kuin erota, kun hänen lähin uskottunsa Guillaume paljastui DDR:n agentiksi, joka oli jo vuosien ajan toimittanut DDR:n tiedustelupalvelulle Stasille jatkuvana virtana tietoja Länsi-Saksan politiikan huipulta.
Vakoojia vaihdettiin
Aviopari Günter ja Christel Guillaume siirtyi Itä-Saksasta länteen vuonna 1956. Stasin käskystä Günter Guillaume pyrki yhä ylemmäs sosiaalidemokraattisessa puolueessa, ja hän
päätyikin lopulta Brandtin lähimmäksi alaiseksi.
Eräällä matkallaan Norjaan Guillaume vei mukanaan kokonaisen matkalaukullisen asiakirjoja, jotka sisälsivät tietoja muun muassa Naton ydinasestrategiasta sekä kirjeitä Yhdysvaltojen presidentiltä Richard Nixonilta Brandtille. Siellä ne annettiin itäsaksalaisille kuriireille.
Länsi-Saksan vastavakoilu oli jo vuonna 1969 epäillyt Günter Guillaumea, mutta se ei varoittanut Brandtia ja alkoi pitää Guillaumen pariskuntaa silmällä vasta vuonna 1973. Vuonna 1974 heidät pidätettiin, ja järkyttynyt Brandt päätti erota.
Günter sai 13 vuoden tuomion, Christel selvisi 8 vuodella. Heidät vaihdettiin vangittuihin länsiagentteihin vuonna 1981. DDR:ssä Guillaume otettiin vastaan sankarina, ja hän koulutti myöhemmin uusia vakoilijoita. Hän kuoli 10. huhtikuuta 1995 Berliinissä.
3. Violette oli brittien sankaritar
Violette Szabo oli vasta 21-vuotias, kun hän vuonna 1942 tarjoutui brittiläisen vapaaehtoisista koostuvan agenttiyksikön SOE:n palvelukseen.
Churchillin perustaman yksikön tehtävä oli organisoida ja aseistaa vastarintaliikkeitä Saksan miehittämissä maissa. Szabon äiti oli ranskalainen, joten hän puhui ranskaa sujuvasti ja päätyi siksi tehtäviin Ranskaan.
SOE koulutti Szabon käyttämään erilaisia aseita, selviytymään lähitaistelusta niin aseistettuna kuin ilmankin, käsittelemään räjähteitä, koodaamaan sanomia ja käyttämään radioita.
Huhtikuussa 1944 hän hyppäsi laskuvarjolla ranskalaisen Cherbourgin kaupungin lähelle.
Salanimellä Louise hän organisoi kaupungissa maanalaista toimintaa, sabotoi rautateitä ja siltoja sekä selvitti ase- ja ampumatarviketehtaiden sijainteja, jotta britit saattoivat pommittaa niitä. 25 päivän kuluttua hän palasi Britanniaan.
Kesäkuun alussa Normandian maihinnousun jälkeen Szabo lähetettiin uudestaan Ranskaan. Sillä kertaa hän tuhosi onnistuneesti saksalaisten viestintälinjoja.
Hän haavoittui vastarintayksikkönsä jouduttua tulitaisteluun saksalaisten tiesululla mutta linnoittautui läheiseen taloon ja sinnitteli yksin tuntitolkulla, kunnes jäi kiinni.
Häntä kuulusteltiin neljä päivää, minkä jälkeen hänet vietiin Pariisiin Gestapon kidutettavaksi. Sittenkään hän ei tunnustanut mitään.
Szabo joutui Ravensbrückin keskitysleirille elokuussa 1944. Siellä kuoli 92 000 naista, ja Szabo oli yksi heistä: hänet teloitettiin 5. helmikuuta 1945.
Brittivakooja Violette Szabo auttoi vangiksi jouduttuaan muita vankeja Ravensbrückin keskitysleirissä, kunnes hänet teloitettiin.
4. Todellisen agentti 007:n piti tappaa Lenin
Venäläinen Salomon Rosenblum teki uransa ensimmäisen onnistuneen harhautuksen jo alle 20-vuotiaana, kun Venäjän valtionpoliisi oli saanut vihiä, että hän avusti vallankumouksellista ryhmää.
Hän onnistui lavastamaan oman kuolemansa vuonna 1892 Odessassa Mustanmeren rannalla ja pestautui sitten Brasiliaan purjehtivalle brittiläiselle laivalle salanimellä Juan. Tapauksen yksityiskohdat ovat jääneet tuntemattomiksi, samoin kuin monet muutkin asiat hänen elämästään.
Rosenblumin tiedetään kuitenkin tulevina vuosina tarjonneen näyttelijänlahjansa ja naamioitumistaitonsa aina korkeimman tarjouksen tehneen tahon käyttöön: hän paljasti venäläiseksi asekauppiaaksi naamioituneena briteille hollantilaisten myyvän aseita buureille Etelä-Afrikkaan, papin puvussa hän varmisti Britannian laivastolle öljytoimituksia Persiasta, ja Saksassa hän esiintyi Baltiasta tulleena vierastyöläisenä ja onnistui nuuskimaan tietoja Kruppin asetehtailta.
Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Rosenblum oli New Yorkissa, jossa hän myi aseita sekä Saksalle että Venäjälle.
Hän käytti useita salanimiä, mutta vuonna 1918 Britannian tiedustelupalvelu värväsi hänet nimellä Sidney Reilly Venäjälle torjumaan kommunistien vallankaappausta ja tappamaan vallankumousjohtaja Leninin.
Kirjasi kuulustelut sätkäpaperille
Rohkeasti Reilly lähti Suomen kautta Neuvostoliittoon syyskuussa 1925 – ja päätyi suoraan ansaan. Tiedustelupalvelu NKVD kuulusteli häntä kahden kuukauden ajan Lubjankan vankilassa, mutta turhaan. Reilly ei paljastanut mitään, mutta kirjasi käytetyt kuulustelumenetelmät sätkäpapereille.
Hänen teloituksensa jälkeen vartijat löysivät pienet lappuset, jotka hän oli tunkenut sellinsä seinän rakoihin.
Reillyn seikkailuja kuvattiin myöhemmin Britannian lehdistössä, mikä osaltaan innoitti kirjailija Ian Flemingiä luomaan James Bondin hahmon.
5. Vakoilutehtävä jäi viikon mittaiseksi
Yhdysvaltojen itsenäisyyssodan riehuessa vuonna 1776 kenraali George Washington kaipasi tietoja brittien joukoista Long Islandilla ja New Yorkissa. Nuori Nathan Hale ilmoittautui vapaaehtoiseksi tiedustelutehtävään.
21-vuotias luutnantti ei ollut vielä osallistunut taisteluihin vaikka oli ollut armeijassa jo yli vuoden. Hän halusi tehdä osansa ja vaihtoi univormunsa siviilivaatteisiin soluttautuakseen vihollislinjojen taakse.
- syyskuuta 1776 Hale soudettiin New Yorkin puolelle, ja köyhäksi opettajaksi tekeytyneenä hän saattoi kulkea esteettä brittikenraali Howen alueiden halki.
Hale teki matkallaan tärkeistä tiedoista muistiinpanoja ja kätki ne kenkiinsä. Reilun viikon kuluttua hän aloitti paluumatkansa amerikkalaisten puolelle.
Vain yksi henki maan puolesta
Varmuudella ei tiedetä, miten ja milloin Hale paljastui vakoilijaksi. Erään tarinan mukaan se tapahtui hänen odotellessaan laivansa saapumista krouvissa, jossa eräs brittimielinen upseerikollega tunnisti hänet ja antoi ilmi punatakeille.
Varmaa on kuitenkin, että kenraali Howe kuulusteli itse Halea. Kun britit löysivät Halen kenkiinsä kätkemät muistiinpanot, hänen kohtalonsa oli sinetöity: häntä odotti hirttotuomio.
Hale ei masentunut, vaikka olisi toki mieluummin kohdannut kuolemansa taisteluissa kuin hirttolavalla.
”Pahoittelen vain sitä, ettei minulla ole antaa kuin tämä yksi elämä maani puolesta”, hänen kerrotaan sanoneen ennen hirttämistään 22. syyskuuta 1776.
Lyhyeksi jääneestä vakoojan urastaan huolimatta Halea pidettiin yhtenä nuoren kansakunnan ensimmäisistä ja suurimmista sankareista.
6. 26 vuotta kaksoisagenttina
Neuvostoliittolainen rahtilaiva Dolmatova lähti Beirutista niin nopeasti, että osa siihen tarkoitetusta lastista jäi laiturille 23. tammikuuta 1963.
Laivalla oli kuitenkin sellaista lastia, joka meni kaiken muun edelle: Harold Adrian Russell Philby, paremmin tunnettu nimellä Kim Philby. 26 vuotta Neuvostoliiton vakoojana lännessä toiminut Philby piti pian saada turvaan Odessaan.
Vastavakoojana MI6:ssa
Kim Philby syntyi Intiassa vuonna 1912 brittiläiseen diplomaattiperheeseen. Hän ryhtyi opiskeluaikanaan Cambridgessa sosialistiksi ja pyhitti nuoruutensa fasisminvastaiselle taistelulle ensin Itävallassa ja sittemmin Espanjassa, missä hän toimittajaksi tekeytyneenä vakoili Francon fasisteja Neuvostoliiton hyväksi.
Britanniassa Philby värvättiin salaiseen tiedustelupalveluun MI6:een, ja kun hän päätyi vieläpä vastavakoiluosastolle, hänestä tuli Moskovalle kultaakin kalliimpi.
Philbystä tuli brittien agenttitoiminnan johtaja Turkissa vuonna 1947, ja siellä hän paljasti Neuvostoliitolle antikommunistisia bulgarialaisia ja albanialaisia agentteja, jotka saivat nopeasti kokea kovan kohtalon.
Toimiessaan Britannian suurlähetystössä Washingtonissa vuodesta 1949 alkaen Philby saattoi välittää neuvostokontakteilleen valtavasti uudenlaista tietoa.
Kun Philby oli varoittanut kahta vakoojaksi ryhtynyttä entistä opiskelijatoveriaan Donald Macleania ja Guy Burgessia ja nämä olivat paenneet Neuvostoliittoon vuonna 1950, myös häntä kuulusteltiin.
Hän vetäytyi tiedustelupalvelusta, mutta Britannian ulkoministeri Harold Macmillan puhdisti hänen maineensa sanoen: ”Minulla ei ole mitään syytä uskoa, että Kim Philby olisi koskaan vaarantanut maansa etua.”
Kim Philby järjesti tiedotustilaisuuden vanhempiensa kotona puhdistaakseen nimensä vakoiluepäilyistä.
7. Yhdysvaltojen ensimmäinen salapoliisi pitkitti sotaa
31-vuotias skottisiirtolainen Allan Pinkerton perusti Yhdysvaltojen ensimmäisen etsivätoimiston Chicagoon vuonna 1850. Sen motto oli ”Me emme koskaan nuku”, ja sen logossa oli valvova silmä.
Länsi oli vielä villi, ja rautateillä riehuivat junanryöstäjät. Pinkertonin toimisto paljasti useita rikollisjoukkioita, ja sisällissodan alkaessa vuonna 1861 presidentti Lincoln ja kenraali George McClellan valitsivat sen valvovaksi silmäkseen vihollislinjojen takana.
Se vaikutti järkevältä, sillä Pinkerton oli kouluttanut väkensä soluttautumaan ja naamioitumaan, ja hän oli itsekin valmis uskaltautumaan tiedustelutehtäviin. Pohjoisvaltiot saivat Pinkertonin ansiosta paljon hyödyllistä tietoa.
Valitettavasti joukossa oli myös paljon puolitotuuksia ja paisuteltuja väitteitä, sillä Pinkertonin agentit ottivat todesta myös kaikki pakenevien orjien ja karanneiden sotilaiden hurjat väitteet ja olivat itsekin taipuvaisia liioitteluun.
Niinpä kenraali McClellan uskoi etelävaltioiden olevan paljon todellista vahvempia ja pidättäytyi hyökkäyksistä, mikä pitkitti sisällissotaa aivan tarpeettomasti. Toimittuaan vuoden pohjoisvaltioiden tiedustelun johtajana Pinkerton palasi etsivän töihin.
Hänen kuolemansa ei ollut tyypillinen agentille tai yksityisetsivällekään: vuonna 1884 hän puraisi kieltään kompastuessaan jalkakäytävän kiveykseen Chicagossa ja kuoli myöhemmin verenmyrkytykseen.
8. Flirttaili tietoja japanilaisupseereilta
Tummakutrinen italialainen laulajatar Dorothy Clara Fuentes uteli viattomaan sävyyn Tsubaki Clubilla Filippiinien Manilassa vierailevilta japanilaisilta laivastoupseereilta, minne nämä seuraavaksi olivat lähdössä purjehtimaan.
Usein hän myös sai suoran vastauksen, sillä miehille ei tullut mieleenkään, että laulavasta kaunottaresta olisi ollut mitään vaaraa.
Fuentes kuitenkin ymmärsi varsin hyvin saamiensa tietojen arvon. Todellisuudessa hän oli yhdysvaltalainen vakoilija nimeltä Claire Phillips.
Hän lähetti saamansa tiedot japanilaisjoukkojen liikkeistä filippiiniläisten kautta Yhdysvaltoihin, ja niiden ansiosta Yhdysvallat saattoi upottaa useita japanilaisaluksia.
Phillips oli päätynyt Filippiineille vuonna 1941 hieman ennen kuin japanilaiset valloittivat Yhdysvalloille kuuluneet saaret. Hän avasi pian Manilassa Tsubaki Club -nimisen yökerhon, jossa hän onki tietoja viihteellä olevilta japanilaisilta.
Toukokuussa 1944 Phillips paljastui, ja häntä kidutettiin julmasti, mutta hän pysyi vaiti. Japanin antautumisen jälkeen hän palasi Yhdysvaltoihin ja sai kenraali MacArthurin aloitteesta korkeimman siviileille myönnettävän kunniamerkin.
9. Vihasi kaikkea brittiläistä
Frederick Duquesnella oli elämässään vain yksi tavoite: vastustaa Britanniaa kaikin tavoin. Eteläafrikkalaisen buuriperheen poikana hän oppi vihaamaan brittejä, jotka kohtelivat paikallisia siviilejä julmasti buurisotien yhteydessä.
Duquesne jäi toisessa buurisodassa vuonna 1899 portugalilaissiirtolaisten vangiksi, ja hänet lähetettiin Portugaliin.
Hän keplotteli itsensä vankileiriltä ja matkusti Britanniaan, missä hän yleni salanimellä armeijan upseeriksi. Vuonna 1901 hän palasi Etelä-Afrikkaan, missä hän sabotoi brittien sotatoimia. Hän jäi kiinni ja hänet lähetettiin vankileirille Bermudalle, mutta hän pakeni sieltä Yhdysvaltoihin.
Ensimmäisessä maailmansodassa Duquesne tekeytyi mineraalinäytteitä kuljettavaksi tutkijaksi ja upotti useita brittialuksia asettamalla niihin pommeja. Vuonna 1917 hän paljastui ja Britannia vaati hänen luovuttamistaan Yhdysvalloista.
Hän tekeytyi halvaantuneeksi ja makasi sairaalavankilassa Yhdysvalloissa lähes kaksi vuotta, kunnes pakeni naiseksi pukeutuneena. 15 vuotta myöhemmin Duquesne jäi uudelleen kiinni ja britit uusivat vaatimuksensa, mutta silloin tapaus oli jo vanhentunut.
Toisen maailmansodan aikana FBI paljasti saksalaisen 43 hengen vahvuisen vakoojaverkoston, jota johti tuttu mies: Duquesne. Hän sai 18 vuoden vankilatuomion.
”Fritz” Duquesne väitti upottaneensa useita aluksia, kuten vuonna 1916 HMS Hampshiren, jolla kuoli muun muassa brittikomentaja lordi Kitchener.
10. Vakoojapäällikkö suojeli Elisabet I:tä katolisten juonilta
Vuonna 1577 Englannin kuningatar Elisabet I löi Francis Walsinghamin ritariksi. Walsinghamin ansioihin kuului muun muassa väsymätön työ protestanttien vakoojaverkoston johdossa.
Hän oli kuningattaren suojelija ja oikea käsi taistelussa katolisuutta vastaan Englannissa, mutta hänen vakoojansa auttoivat myös Ranskan hugenotteja ja espanjalaisten miehittämää Hollantia.
Englannin katoliset juonittelijat olivat jälleen kerran laatineet suunnitelman syrjäyttääkseen protestanttisen Elisabetin ja nostaakseen Englannin kuningattareksi Elisabetin serkun, Skotlannin katolisen kuningattaren Maria Stuartin.
Lukuisten vakoojiensa avulla Walsingham paljasti juonen ja saattoi vuonna 1587 Maria Stuartin mestattavaksi – vaikka tämä itse ei ilmeisesti ollut edes ollut juonessa mukana.
Katolisten vakoileminen kävi niin kalliiksi, että Walsinghamin oli pantava peliin myös omia rahojaan, ja kun hän 58-vuotiaana kuoli vuonna 1590, hän oli lähes varaton.
11. Tiedemies välitti tietoja atomipommista
Vuonna 1939 kommunisti Klaus Fuchs pakeni natsi-Saksasta Britanniaan, jossa hänestä tuli yksi maan johtavista fyysikoista.
Taustastaan huolimatta hänet otettiin mukaan brittien tutkimustyöhön, jonka tarkoitus oli tukea Yhdysvaltojen atomipommiohjelmaa.
Fuchs ei kuitenkaan ollut lännen puolella, vaan hän oli tarjoutunut toimittamaan tietoja Neuvostoliitolle maan suurlähetystössä Lontoossa.
Pian New Mexicon ensimmäisen koeräjäytyksen jälkeen Fuchs toimitti Neuvostoliittoon pinkkakaupalla tutkimusasiakirjoja ja välitti jatkossakin vuosien ajan tietoja Yhdysvaltojen ydinaseohjelmasta.
Fuchs jäi kiinni vuonna 1949. Hän murtui ja tunnusti kaiken, mikä käynnisti ketjureaktion ja johti useiden neuvostoagenttien vankeustuomioihin. Fuchs istui itse 10 vuotta kalterien takana ja muutti sen jälkeen DDR:ään ja auttoi kommunistista Kiinaa ydinaseen kehittelyssä.
12. Etelän kaunotar luikerteli kerta toisensa jälkeen vapaaksi
Belle Boyd kuoli juhlittuna näyttelijänä. Näyttelijäntaitonsa hän oli oppinut toimiessaan etelävaltioiden vakoojana Yhdysvaltojen sisällissodan aikana.
Boydin vanhemmilla oli Virginiassa hotelli, jossa pohjoisvaltioiden upseerit oleilivat, ja Boyd onnistui hurmaamaan monet upseerit paljastamaan etelävaltioiden armeijalle arvokkaita tietoja.
Boydin jäätyä kiinni häntä uhattiin kuolemantuomiolla, mutta hän selvisi pelkällä kotiarestilla.
Boyd ei siitä säikähtänyt, ja vuonna 1862 hän piiloutui hotellin komeroon ja vietti neljä pitkää tuntia hiiren hiljaa kuunnellen huoneessa laadittavia pohjoisvaltioiden sotasuunnitelmia. Keskellä yötä hän ratsasti viemään salattua viestiä kuulemastaan etelävaltioiden sodanjohdolle.
Pohjoisen sotilaat pysäyttivät hänet kahdesti, mutta hän onnistui kummallakin kerralla puhumaan itsensä vapaaksi ja jatkoi matkaa. Hänen viestinsä ansiosta etelävaltiot saivat lopulta suuren yllätysvoiton.
Joitain kuukausia myöhemmin Boydin rakastaja paljasti hänet ja hän joutui vankilaan. Taaskin hän vältti kuolemantuomion, ja hänet vapautettiin jo kuukauden kuluttua – ja hän jatkoi taas vakoilua.
13. Huijari kahmi sievoisia summia
Margareta Geertruida Zelle ei ollut intialaisen pyhän miehen tytär eikä temppelitanssijatar, saati oikealta nimeltään Mata Hari. Se on varmaa, mutta epävarmaa on, oliko hän todella saksalaisten vakooja, kuten ranskalaiset väittivät teloittaessaan hänet 15. lokakuuta 1917.
Nimellä Gerda Zelle tunnettu tyttö syntyi hollantilaiseen porvarisperheeseen vuonna 1876. Hän ei ollut nukkemaisen kaunis, mutta hänessä oli aistikasta hehkua, jota hän hyödynsi koko elämänsä ajan.
18-vuotiaana Gerda meni naimisiin 39-vuotiaan hollantilaisupseerin Rudolf MacLeodin kanssa, ja he muuttivat miehen työn vuoksi Alankomaihin kuuluvalle Jaavalle. Gerda ei avioliitosta paljon piitannut, vaan hänellä oli lukemattomia suhteita muiden miesten kanssa.
Itämaista lumoa
Pariskunta erosi palattuaan Alankomaihin, ja Gerda jäi puille paljaille.
Vuonna 1903 hän muutti Pariisiin, missä hän ryhtyi prostituoiduksi ja alkoi esiintyä tanssivana intialaisena temppelineitona nimellä Mata Hari eli ”aamun silmä”. Tosin niin nimi kuin tanssityylikin olivat peräisin Jaavalta eivätkä Intiasta.
Alankomaat oli puolueeton maa, joten Mata Hari saattoi matkustaa melko vapaasti.
Berliinistä hän löysi myötämielistä yleisöä esitykselleen. Hänen vuoteessaan vierailleiden lukuisten miesten joukossa oli niin kruunupäitä, poliitikkoja, upseereja kuin diplomaattejakin.
Mata Harin suhteet upseerien kanssa saivat Britannian tiedustelupalvelun kiinnostumaan hänen liikkeistään. Kun häntä kuulusteltiin ensimmäistä kertaa, hän kertoi olevansa Ranskan tiedustelupalvelun leivissä.
Hänen oli kuitenkin nähty vastaanottavan 30 000 Saksan valtakunnanmarkkaa Berliinin poliisipäälliköltä kolme päivää ennen ensimmäisen maailmansodan puhkeamista.
Mata Hari innostui itämaisuudesta asuessaan Jaavan saarella.
Kelvoton kaksoisagentti
Ranskalaiset maksoivat Mata Harille suuria summia mutta eivät saaneet häneltä kovin merkittäviä tietoja.
Sen sijaan ranskalaiset saivat haltuunsa saksalaisen sähkeen, jossa oleva maininta ”Agentti H.21” saattoi heidän mielestään tarkoittaa vain Mata Haria. Hänet pidätettiin helmikuussa 1917.
Mata Harin syytettiin olevan vastuussa tuhansien ranskalaisten sotilaiden kuolemasta sekä 17 brittialuksen upotuksesta. Arkistojen avauduttua vaikuttaa kuitenkin siltä, että Mata Hari
ei välittänyt merkittäviä salaisuuksia kumpaankaan suuntaan – mutta otti maksun kaikilta.