Ernst Gennat, muotokuva, Babylon Berlin

Tosielämän Babylon Berlin: rikostutkija selvitti 298 murhaa

Ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Berliinissä tapahtui paljon murhia. Tilanne alkoi muuttua, kun tutkijaneroksi osoittautunut Ernst Gennat nousi vuonna 1926 murharyhmän johtoon.

Ensimmäisen maailmansodan jälkeisessä Berliinissä tapahtui paljon murhia. Tilanne alkoi muuttua, kun tutkijaneroksi osoittautunut Ernst Gennat nousi vuonna 1926 murharyhmän johtoon.

ullstein bild Dtl./ Getty Images, Frédéric Batier/X Filme Creative Pool Entertainment GmbH/ARD Degeto Film GmbH/Beta Film GmbH/Sky Deutschland & Shutterstock

Lämpötila oli painunut Berliinissä yöllä 20 miinusasteeseen. Seuraavana aamuna suurin osa ihmisistä pysytteli kotona ja vain harva uhmasi raakaa ilmaa. 21-vuotias Dora Perske lähti kuitenkin käymään tätinsä ja setänsä luona kaupungin laidalla.

Perske nousi junaan Bahnhof Zoo -asemalta kello 9.23 ja asettui vaunuosastoon, jossa oli hyvin tilaa. Junan edetessä kohti päätepysäkkiä kaupungin itälaidalla matkustaja toisensa jälkeen jäi pois ja vaunuosastot tyhjenivät.

Juna saapui Friedrichshageniin kello 10.21, ja viimeisetkin matkustajat poistuivat. Ei kuitenkaan Dora Perske, minkä eräs rautatieläinen sai järkytyksekseen havaita puoli tuntia myöhemmin.

Yhden vaunuosaston istuin ja seinät olivat veressä. Ketään ei näkynyt, mutta verijäljet johtivat ovelle. Viereisestä vaunuosastosta löytyi Dora Perske verilammikosta.

Hänen kallonsa oli ruhjoutunut, ja hän oli tajuton. Kukaan ei ollut nähnyt, mitä junamatkalla oli tapahtunut. Oli keskiviikko 21. joulukuuta 1927, ja nerokas rikostutkija Ernst Gennat oli saanut uuden tapauksen selvitettäväksi.

Ernst Gennat johti murharyhmää suuressa punaisessa rakennuksessa Alexanderplatzilla kolmen vuosikymmenen ajan.

© Public domain

Yksikään rikollinen ei enää voinut tuntea oloaan turvalliseksi Berliinissä. Gennat oli murharyhmän johtaja, joka oli mullistanut pääkaupungin poliisin.

Hän selvitti vaikeimmatkin tapaukset järjestelmällisyydellä ja perusteellisuudella sekä ainutlaatuisella psykologisella silmällään. Dora Persken murhaajan jahdissa kaikki nuo ominaisuudet olivat tarpeen.

Berliinissä riitti rikollisia

Ensimmäinen maailmansota oli päättynyt vajaa vuosikymmen aiemmin, ja Saksan tulevaisuus oli epävarma.

Vuoteen 1918 armeija oli taannut keisarikunnan turvallisuuden, mutta sodan jälkeen perustetussa Weimarin tasavallassa vaikean tehtävän sai poliisi.

Vuoden 1920 suuri kuntauudistus siirsi Berliinin kaupungin rajoja, ja 878 neliökilometrin kaupungista tuli pinta-alaltaan maailman suurin. Sen asukasluku nousi neljään miljoonaan, ja köyhyys sai rikollisuuden suorastaan räjähtämään.

Raakoja rikoksia tekivät usein juoksuhautojen julmissa oloissa traumatisoituneet entiset sotilaat.

Kodittomat berliiniläiset yöpyivät 1920-luvulla nuhjuisissa yömajoissa.

© FPG/Getty Images

Sotienvälisessä Berliinissä asunut brittiläinen kirjailija Christopher Isherwood kirjoitti ajan hengestä:

”Joku saattoi hyökätä nuoren miehen kimppuun keskellä vilkasta katua, hakata ja ryöstää hänet ja jättää siihen verissään.”

Vaikka kulttuuri kukoisti Berliinissä 1920-luvulla ja naiset tanssivat muodikkaissa lyhyissä hiuksissaan ja helmoissaan amerikkalaisen jazzin tahdissa yöt läpeensä, suurin osa berliiniläisistä oli rutiköyhiä.

Vuonna 1922 kaupungissa oli 147 000 asunnotonta ja vielä enemmän työttömiä. Moni teki rikoksia henkensä pitimiksi.

Puoliakaan kaupungissa tapahtuneista varkauksista ja ryöstöistä ei saatu selvitettyä, eikä tilanne murhien osalta ollut paljon parempi.

Murhatilastot rehottivat, sillä Berliinin poliisilla ei ollut erityistä murharyhmää. Jos jostain löytyi ruumis, paikalle lähetettiin kuka tahansa poliisi etsimään johtolankoja ja haastattelemaan todistajia parhaan kykynsä mukaan.

Tilanne turhautti erityisesti Ernst Gennatia. 130 kiloa painava Gennat oli ylennetty rikostutkijaksi vuonna 1905, mutta vasta vuonna 1926 hän sai perustaa Berliiniin ensimmäisen murharyhmän, jota hän itse johti ja josta tuli pian esikuva rikostutkinnalle kaikkialla ympäri maailmaa.

Vain kunnianhimoisimmat palkattiin

Sikareita poltteleva Gennat piti kunnia-asianaan hoitaa asiat huolellisesti. Hänellä oli esimerkiksi tapanaan kuljettaa aina mukanaan luuppia, jolla hän tutki rikospaikan parhaaseen Sherlock Holmesin tapaan pienimpiä yksityiskohtia myöten.

Kollegat kuvailivat Gennatia intohimoiseksi tutkijaksi. Tarkkuus ja sitoutuneisuus olivat ominaisuuksia, joita hän odotti myös kaikilta palkkaamiltaan alaisiltaan Alexanderplatzin pääpoliisiasemalla.

”Tämä työ nimenomaan asettaa vaatimukset kaikin tavoin korkealle. Ne täyttääkseen on poliisilla oltava sekä kiinnostusta että kykyä alalle. Hänen on nautittava työstään ja pystyttävä työskentelemään itsenäisesti, ja hänellä on oltava tervettä kunnianhimoa, joka kannustaa häntä huippusuorituksiin”, Gennat kuvaili.

Plötzenseen vankila, kahleet

Ernst Gennat kasvoi Saksan keisarikunnan suurimmassa vankilassa, Strafgefängnis Plötzenseessä, jossa oli kalterien takana 1 400 vankia.

© Picture Alliance/Doris Spiekermann-Klaas Tsp & Shutterstock

Rikokset ympäröivät Gennatia jo lapsena

Ernst Gennat syntyi vuonna 1880, kun hänen isänsä oli juuri nimitetty Berliinin uuden Plötzenseen vankilan johtajaksi.

Hänen perheensä asui vankilan yhteydessä olevassa asunnossa, ja niinpä hän tutustui jo pienestä pitäen rikollisuuden maailmaan.

Lapsuus vankilan varjossa vaikutti sekä Ernstiin että hänen veljeensä, joista oli jännittävää kuulla elämästä kaltereiden takana. Kun pojat vanhenivat, heitä alkoi kiinnostaa myös se, miksi jotkut päätyivät lain väärälle puolelle, ja he molemmat lähtivät lukemaan oikeustiedettä.

Veljestä tuli valtionsyyttäjä, mutta Ernst keskeytti oikeustieteen opinnot neljän vuoden kuluttua. Hän pääsi töihin Berliinin rikospoliisiin vuonna 1904 ja hankki siellä kokemusta kaikenlaisista rikollisuuden muodoista.

Erityisesti murhatapausten selvittäminen oli hänestä kiinnostavaa, ja 1910-luvulta alkaen hän loisti erinomaisena rikoskomisariona.

Berliinin monet ratkaisemattomat murhatapaukset saivat Gennatin kritisoimaan kovaäänisesti kollegoidensa puutteellisia menetelmiä. Sen seurauksena hänet sivuutettiin usein, kun poliisissa täytettiin johtavia virkoja.

Gennat rakasti työtään niin paljon, että hän istui usein yömyöhään toimistossaan toivoen löytävänsä murhaajan paljastavia yksityiskohtia. Vain tiheät ruokatauot saivat hänet tämän tästä keskeyttämään työnsä.

Gennat ahmi joka päivä lukuisia leivoksia ja huuhtoi ne alas portviinillä, ja ajan myötä hän saikin useita suureen elopainoonsa viittaavia lisänimiä, kuten ”Jätti” ja ”Alexanderplatzin Buddha”.

Gennat muisti kuitenkin aina myös pyöreää sihteeriään Gertrud ”Trudchen” Steineria halutessaan tyydyttää kyltymättömän ruokahalunsa:

”...ja keitettyjä makkaroita neiti Steinerille!” hän huusi tilatessaan ruokaa itselleen toimistolle. Usein toistuva huudahdus tuotti vähemmän mairittelevan lisänimen myös sihteerille: ”Bockwurst-Trudchen”.

Palkatessaan uusia rikostutkijoita osastolleen Gennat etsi erityisesti veteraaneja, joilla oli kokemusta aiemmista murhatapauksista. Hän piti tärkeänä myös sitä, että miehillä oli ”kriittistä arviointikykyä” ja ”sisäistä vastuuntuntoa”, kuten hän asian ilmaisi.

Berliinin murharyhmä kentällä. Sihteeri kirjasi tarkasti kaikki löydöt taittopöydän ääressä.

© Picture Alliance/Rolf Kremming

Gennat rauhoitti rikospaikan

Tärkein Gennatin käyttöön ottama uudistus oli rikospaikalla noudatettava vakioitu toimintamalli, johon kuului kahdeksan käskyä.

1: Tee yleiskatsaus
Ensimmäiseksi murharyhmän johtava rikoskomisario loi alustavan yleiskatsauksen rikospaikasta.

2: Lähetä koira jäljille
Varsinkin ulkona tapahtuneiden rikosten kohdalla poliisikoira lähetettiin nopeasti rikollisten jäljille.

3: Merkitse löydöt
Tutkijat kävivät rikospaikan tarkasti läpi ja merkitsivät kaikki löytämänsä jäljet.

4: Kuvaa kaikki
Koko alue kuvattiin niin, että saatiin sekä yleiskuvia rikospaikasta että lähikuvia ruumiista ja erityisesti vammoista ja muista tärkeistä yksityiskohdista.

5: Kerää jäljet
Löytyneet sormen- ja jalanjäljet kerättiin, ja alueelta etsittiin myös jälkiä ajoneuvoista, työkaluista ja murha-aseista.

6: Päästä lääkäri töihin
Oikeuslääkäri tutki ruumiin ja esitti välittömän arvionsa kuolinsyystä.

7: Tallenna todisteet
Tehtävään erikoistuneet poliisit (nykyisin rikospaikkatutkijat) huolehtivat todisteiden merkitsemisestä, rekisteröinnistä ja tallentamisesta.

8: Laadi raportti
Kaikki havainnot saneltiin sihteerille rikospaikkaraporttia varten.

Aiemmin huolimaton toiminta oli sotkenut lukuisia tutkimuksia, joten Gennat päätti, että murhan tapahduttua paikalle sai mennä vain erikoistunut murharyhmä.

Gennatilla oli kolme ryhmää, joista yksi oli aina työvuorossa. Näin poliisilla oli lähettää osaavat tutkijat rikospaikalle päivin öin tutkimaan ja keräämään jälkiä tuoreeltaan, sillä mitä enemmän aikaa kului, sitä vaikeammaksi murhaajan kiinni saaminen kävi.

Kuhunkin ryhmään kuului yksi rikoskomisario ja 4–10 rikospoliisia, valokuvaaja, koiranohjaaja ja koira sekä sihteeri, jonka tehtävä oli kirjata havainnot.

”Kaikkien on tiedettävä tarkasti tehtävänsä rikospaikalla, jotta siellä ei tapahdu virheitä”, Gennat korosti.

Gennat antoi jopa rakentaa erikoisvarustellun ajoneuvon, jossa kuljetettiin rikospaikkatutkinnassa tarvittavia välineitä, kuten maalarinteippiä, reagenssiaineita ja työtasoja. Kansan suussa tätä poliisin Daimler-Benziä alettiin pian nimittää ”murha-autoksi”.

Niin kutsutussa murha-autossa oli kaikki, mitä murharyhmä saattoi tarvita tutkiessaan rikospaikkaa. Auton runkoa oli vahvistettu, jotta se kestäisi Gennatin painon.

© Picture Alliance/Rolf Kremming

Poliisit opettelivat varovaisiksi

Murha-auton ”lääkärinlaukussa” oli muun muassa kumihanskoja ja pinsettejä kaikille, jotta kukaan – ei lääkäri eikä poliisi – ei turmelisi todisteita tai sotkisi tutkintaa sormenjäljillään. Todisteet kerättiin numeroituihin pusseihin.

© Picture Alliance/Rolf Kremming

Todisteet numeroitiin

Mukana oli laatikollinen numerokylttejä, joilla poliisit merkitsivät kaikki löytämänsä jäljet, ennen kuin kukin kohde valokuvattiin. Kaikki todisteet numeroitiin, jotta niihin voitaisiin myöhemmin viitata oikeudessa.

© Picture Alliance/Rolf Kremming

Töitä tehtiin taittopöydillä

Taittopöytien ja -tuolien avulla varmistettiin, että tutkijat eivät jättäneet mitään jälkiä tai tavaroita rikospaikalle sotkemaan tutkimuksia. Kylmällä ilmalla töitä saattoi tehdä myös murha-auton takaosaan rakennetun taittopöydän ääressä.

© Picture Alliance/Rolf Kremming

Yhteyttä pidettiin radioitse

Kannettavien radiolähettimien ansiosta murharyhmän jäsenet saattoivat hajaantua laajalle alueelle pitäen silti yhteyttä keskenään. Jos esimerkiksi poliisikoira löysi jotain mielenkiintoista satojen metrien päässä rikospaikalta, koiranohjaaja pystyi kertomaan siitä heti kollegoilleen tai suoraan päämajaan.

© Picture Alliance/Rolf Kremming

Gennatilla oli oma paikka

Murha-auton runkoon oli Daimler-Benzillä asennettu jäykiste kuljettajan taakse sen paikan kohdalle, jossa Gennat aina istui. Näin varmistettiin, että auto ei romahtaisi murharyhmän johtajan alati kasvavan painon alla.

Jo kaukaa näki, oliko Gennat itse mukana auton kyydissä: raskasrakenteinen päällikkö istui aina kuljettajan takana, minkä vuoksi auton toinen takakulma painui lähes asvalttiin asti ja aina vain alemmas, mikäli mukana oli myös hänen tuhti sihteerinsä ”Bockwurst-Trudchen”.

Persken kallo oli murskattu

Keskiviikkona 21. joulukuuta 1927 Gennat osallistui itse tutkimuksiin poliisin saatua rautatieyhtiöltä ilmoituksen, että junasta oli löydetty kuoleman kieliin pahoinpidelty nainen.

Tavallisesti Gennat olisi ensimmäiseksi tutkinut rikospaikan, mutta koska junavaunu piti ensin siirtää Friedrichshagenin sivuraiteelle kauemmas uteliaiden katseilta, hän käskikin ajaa ensin sairaalaan, jonne uhri oli viety.

21-vuotias Dora Perske makasi side päänsä ympärillä syvässä koomassa, joten hänelle ei voitu esittää kysymyksiä. Gennat tiedusteli hänen vammoistaan lääkäriltä ja sai kuulla, että neiti Perske oli ehdottomasti joutunut rikoksen uhriksi ja että tällä oli ”8–9 iskuvammaa kallon etuosassa”.

VIDEO: Dora Persken järkyttävät vammat

Tavanomaiseen perusteelliseen tapaansa tutkijat teettivät murharyhmälle piirroksen vammoista saadakseen tarkan kuvan siitä, mihin Perskeä oli lyöty.

Vammat oli mitä ilmeisimmin aiheutettu ylhäältä päin pitkänomaisella teräväreunaisella astalolla.

Seuraavaksi kuulusteltiin järkyttynyttä rautatieläistä, joka oli löytänyt Persken junasta henkihieverissä, ja lopulta Gennat ryhmineen pääsi iltamyöhällä tutkimaan junavaunua.

”Molemmissa vaunuosastoissa oli runsaasti veriläiskiä. Verta löytyi sekä verhoilusta että seiniltä”, Gennat kirjasi ja käski sitten erään alaisensa ympäröidä liidulla kaikki verijäljet, ennen kuin valokuvaaja ikuisti todisteet myöhempiä tutkimuksia varten.

Piirtäjä laati luonnoksen koko junavaunusta ja veriläiskistä, jotta Gennat pystyi muodostamaan yleiskuvan tapahtumien kulusta.

Jokainen mahdollisesti tärkeä kohde numeroitiin ja taltioitiin myöhempää tutkimusta varten. Aiemmin Berliinin murhatutkimuksissa oli hutiloitu tällaisissa perusasioissakin, mutta Gennat korosti aina sitä, kuinka tärkeää oli olla hukkaamatta pienimpiäkään todisteita.

Vuoden 1927 Leica-merkkinen kamera

Vuoden 1927 Leica-kameraa oli näppärä käyttää rikospaikalla.

© Kameraprojekt Graz 2015/Wikimedia Commons/CC BY-SA 4.0

Gennat kuulusteli myös Persken siskoa selvittääkseen, oliko Persken omaisuutta kadonnut. Äkkiseltään mitään ei näyttänyt puuttuvan, joten hyökkäys ei vaikuttanut ryöstöltä.

Gennatin mielestä mitään vaihtoehtoja ei kuitenkaan pitänyt sulkea pois ennen lopullista varmuutta, ja niissä mietteissä hän kävi lopulta nukkumaan.

Yksikään johtolanka ei ollut antanut vihjeitä tekijän henkilöllisyydestä. Gennat ei kuitenkaan ollut vielä kääntänyt kaikkia kortteja, vaan pian takaa-ajoon valjastettaisiin myös suuri yleisö.

Gennat rakasti lehdistötilaisuuksia

Seuraavana aamuna murharyhmä kokoontui Gennatin aloitteesta tavaksi otettuun aamukokoukseen. Aiemmin rikospoliisit olivat toimineet yksin, mutta nyt Gennat istui pöydän päässä ja kävi läpi muiden poliisien kanssa tutkittavien juttujen edistymistä.

Päivittäisen tilannekatsauksen ansiosta Gennat pystyi koordinoimaan tutkintaa paremmin, ja kuultuaan muista meneillään olevista tutkimuksista hänen alaisensa pystyivät puolestaan auttamaan toisiaan, jos heillä oli tietoa samankaltaisista tapauksista.

Gereon Rath, Ernst Gennat, Babylon Berlin

Televisiosarjassa Babylon Berlin päähenkilö, nuori Gereon Rath, saa satunnaisesti isällisiä neuvoja Ernst Gennatilta. Oikeasti murharyhmän johtaja oli päivittäin tekemisissä alaistensa kanssa.

© Frédéric Batier/X Filme Creative Pool Entertainment GmbH/ARD Degeto Film GmbH/Beta Film GmbH/Sky Deutschland

Tuona aamuna kokous keskittyi pitkälti tuoreeseen Dora Persken tapaukseen. Tämä oli odotetusti menehtynyt vakaviin vammoihinsa yön aikana, joten nyt tutkittavana oli virallisestikin murha.

Todistajia ei ollut ilmaantunut, joten Gennat päätti turvautua yhteen suosikkikeinoistaan: hän valjastaisi avukseen kaupungin toimittajat.

Lehtien rikosjutut kiinnostivat ihmisiä 1920-luvun Berliinissä siinä missä nykyisinkin, ja kiinnostus oli vain kasvanut Gennatin noustua murhaosaston johtoon, kun yhä useammat rikokset onnistuttiin selvittämään ja Gennatista oli tullut kuuluisa.

Gennat käytti kaikki keinot saadakseen ihmisiä kertomaan havainnoistaan. Elokuvateattereissa mainostettiin silminnäkijöille tarjolla olevaa palkkiota, ja lehdet pursusivat päivittäin tapausta käsitteleviä artikkeleita.

  1. joulukuuta 1927 Gennat piti huolen siitä, että lehdissä olisi uutinen Persken murhasta.

”Todennäköisesti tekijällä on ollut verta käsissään ja vaatteissaan”, lehdet siteerasivat Gennatia. Ratkaisevista vinkeistä luvattu 2 000 markan palkkio mainittiin myös useasti.

”Hän on epäilyksenalainen sillä perusteella, että hän teki rikospäivänä ostoksia vaikka kärsii yleensä rahapulasta.” Ernst Gennatin muistiinpano, 1927

Todistajia yritettiin tavoittaa myös ympäri kaupunkia kiinnitetyillä ilmoituksilla. Gennat saikin ratkaisevan vinkin jo seuraavana päivänä, kun hän kuuli nimettömältä taholta Horst Kiebach -nimisen nuorukaisen saaneen yllättäen rahaa.

”Hän on epäilyksenalainen sillä perusteella, että hän teki rikospäivänä ostoksia vaikka kärsii yleensä rahapulasta – lisäksi hän on käyttäytynyt epäilyttävästi”, Gennat kirjoitti raportissaan.

Gennatilla oli poikkeuksellisen hyvä muisti, ja nimi Kiebach tuntui hänestä tutulta. Hän asteli arkistoon, jonka oli itse perustanut pääpoliisiasemalle.

Aiemmin raportit olivat vain kasaantuneet tutkijoiden työpöydille ja laatikoihin, mutta Gennat ymmärsi, että järjestelmällisestä arkistosta voisi olla suurta apua. Murharyhmän arkistossa oli satoja kuvia tuomituista ja kuvauksia heidän rikoksistaan.

Jo lyhyt korttien selaus osoitti Gennatin muistaneen oikein: arkistosta löytyi kuin löytyikin Horst Kiebach.

poliisi, arkisto, Berliini

Vuosi vuodelta kasvava arkisto osoittautui kullanarvoiseksi Berliinin murharyhmälle.

© Picture Alliance/Rolf Kremming

Arkistossa oli vuosikymmenten rikoksia

Kun Gennat tammikuussa 1926 aloitti murharyhmän johtajana, hän perusti keskusarkiston, johon koottiin tietoja tuolloin usein toisiinsa liittyvistä murha-, ryöstö- ja pahoinpitelytapauksista.

”Murha-arkistosta”, kuten sitä usein kutsuttiin, löytyi tarkkoja tietoja vanhoista ja selvitetyistä rikoksista, niissä mahdollisesti käytetyistä aseista ja löytyneistä jäljistä. Ristiviittausten avulla sieltä pystyi etsimään samankaltaisia tapauksia.

Jokaisella tapauksella oli arkistonumero, joka kirjattiin erilaisiin luokituksiin, kuten ryöstömurhat, ryöstöt ja pahoinpitelyt. Kun Gennat alaisineen sai uuden tapauksen, he pystyivät katsomaan arkistosta, oliko joku tunnettu – tai tuntematon – rikollinen tehnyt aiemmin samanlaisia rikoksia.

Arkiston avulla tekijä voitiin myös mahdollisesti yhdistää samankaltaisiin mutta vielä selvittämättömiin vanhoihin rikoksiin, mikä oli ennen ollut lähes mahdotonta.

20-vuotias Kiebach oli poliisin vanha tuttu, sillä hänet oli 1920-luvun puolivälissä tuomittu junassa tehdystä ryöstöstä Berliinissä.

Ystävällinen kuulustelu toi todisteita

Jouluaatonaattona 1927 kaksi rikospoliisia ilmaantui Koillis-Berliinissä yömajaan, jonne Horst Kiebach oli majoittunut. Ensin hän teki riuskaa vastarintaa, mutta pienen käsikähmän jälkeen poliisit saivat hänet otteeseensa.

Tappelun tiimellyksessä kuului tömäys. Sen aiheutti sanomalehteen käärityn 35 senttiä pitkän ja teräväreunaisen rautatangon putoaminen. Oliko sillä aiheutettu Persken kuolemaan johtaneet vammat?

Jonkin ajan kuluttua poliisit toivat Kiebachin Gennatin toimistoon. Tämä nousi vihreältä sohvaltaan ja otti epäillyn ystävällisesti vastaan.

Gennat kohteli epäiltyjä kunnioittavasti, koska hän piti rikollisia usein itse onnettomien olosuhteiden uhreina, jotka olivat tehneet rikoksia pakon edessä.

”Heidän ei pidä pelätä meitä, me olemme mukavia ihmisiä”, hän tapasi sanoa kuulusteluista.

”Hannoverin ihmissusi”, Fritz Haarmann

Fritz Haarmann, ”Hannoverin ihmissusi”, oli yksi sarjamurhaajista, jotka saatiin kiinni Gennatin avulla. Haarmann (viiksekäs mies keskellä) myi uhriensa vaatteet ja paloitteli ruumiit saadakseen pötyä pöytään.

© INTERFOTO Friedrich/Imageselect & Shutterstock

Gennat selvitti murhia ympäri maata

Gennat onnistui nappaamaan Berliinin kylmäverisimpiä murhaajia, ja hänen maineensa sai muutkin saksalaiskaupungit pyytämään häneltä apua.

Lapsenmurhan selvittäminen toi mainetta
Vuonna 1913 koko Berliini järkyttyi, kun 12-vuotias Otto Klähn niminen juoksupoika raiskattiin ja murhattiin. Ernst Gennatin nimi levisi ensimmäistä kertaa laajalti suuren yleisön tietouteen, kun tuolloin 33-vuotias rikoskomisario selvitti murhaajan henkilöllisyyden.

Kanavamurhat turhauttivat tutkijaa
Vuonna 1922 Gennat kollegoineen sai satimeen Carl Grossmannin, joka oli murhannut ja paloitellut yli 30 naista ja heittänyt heidät kanavaan. Grossmann tuomittiin vain kolmesta murhasta, ja hän teki itsemurhan sellissään. Muiden tapausten jääminen selvittämättömäksi turhautti Gennatia.

Hannover pyysi apua
Gennat oli maineikas jo ennen murharyhmän perustamista, ja häntä pyydettiin jo vuonna 1924 avuksi Hannoveriin. Siellä etsittiin murhaajaa, joka tappoi uhrinsa puremalla näitä kaulasta. Gennatin avulla Fritz Haarmann napattiin parissa kuukaudessa ja tuomittiin kuolemaan 24 murhasta.

Gennat keksi sarjamurhaajat
Maan johtavana tutkijana Gennat kutsuttiin myös Düsseldorfiin vuonna 1929, kun kaupungissa oli tehty useita sadistisia murhia. Gennat arveli pian, että murhat oli tehnyt sama henkilö, ja pääsi psykopaatti Peter Kürtenin jäljille. Kürten sai kuolemantuomion vuonna 1931, ja ilmeisesti sen jälkeen Gennat keksi ilmauksen ”sarjamurhaaja”.

Gennatin tapoihin ei kuulunut kovistella epäiltyjä saadakseen nämä pois tolaltaan, vaan hän käytti psykologista älyään.

”Meidän aseemme ovat aivot ja psyyke”, Gennat muistutti alaisilleen.

Myös Kiebachia puhutellessaan Gennat pyrki saamaan tämän tuntemaan olonsa turvalliseksi, minkä seurauksena tämä saattaisi lipsauttaa vahingossa jotain sivu suunsa. Hän ei maininnut Persken murhaa sanallakaan vaan tiedusteli Kiebachilta ystävällisesti tämän taloustilanteesta.

Kiebach selitti raapivansa elantonsa kokoon auttamalla isäänsä, joka täytti eläimiä. Kysymykseen, miksi hän oli aiemmin ryöstänyt ihmisiä, hän ei osannut vastata.

Kun Kiebach vähän myöhemmin oli lähdössä, hän kysyi: ”Vaikuttaako perimä siihen, onko ihmisellä rikollisia taipumuksia?”

Gennat aavisteli, että Kiebach saattaisi olla kypsä paljastamaan jotain tärkeää, ja hän kysyi, miksi tämä pohti moista. Kiebach selitti syyksi, että hänen isänsä oli tuomittu yhdeksästä rikoksesta ja että hän itsekin päätyi usein rikollisille poluille.

”Kun hän alkoi huutaa, minun oli pakko lyödä häntä monta kertaa.” Persken murhanneen Kiebachin tunnustus, 1927

Sen sanottuaan Kiebach murtui ja tunnusti murhanneensa Dora Persken.

”Iskin häntä kolmikulmaisella rautatangolla, joka minulla oli mukanani. Kun hän alkoi huutaa, minun oli pakko lyödä häntä monta kertaa. Sitten hän pakeni viereiseen vaunuosastoon. Iskin häntä useita kertoja päähän, ja kun hän lopuksi vajosi maahan, palasin ensimmäiseen vaunuosastoon ja otin hänen rahapussinsa”, Kiebach tunnusti.

Kiebach oli halunnut ostaa kukkarossa olleilla 55 markalla uusia vaatteita ja viedä mielitiettynsä ulos syömään. Gennat oli jälleen saanut psykologisen kuulustelutekniikkansa avulla epäillyn tunnustamaan kaiken.

Gennat oli tehnyt jopa niin suuren vaikutuksen Kiebachiin, että tämä kirjoitti hänestä myöhemmin sydämensä valitulle:

”Elly! Älä tuomitse minua tästä rikoksesta. Minä tein sen sinun vuoksesi, ja herra rikoskomisario Gennat oli tosiaan oikeassa sanoessaan, että minä vain valitsin väärän tavan osoittaa rakkauttani sinuun!”

Leivokset veivät hautaan

Dora Persken murha oli vain yksi kaikkiaan 298 murhatapauksesta, jotka Gennat ratkaisi 35-vuotta kestäneen uransa aikana Berliinin rikospoliisissa.

Hänen murharyhmästään tuli parissa vuodessa rikostutkijoiden esikuva niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Yksin vuonna 1928 se selvitti 39 Berliinissä tuona vuonna tehdyistä 40 murhasta, ja sama tahti jatkui 1930-luvulla, kun osasto ratkaisi 95 prosenttia kaikista murhista.

Nykyiset murhayksiköt eivät pääse edes modernien dna-tutkimusten avulla lähellekään Gennatin tasoa.

Weimarin tasavallan muuttuessa natsi-Saksaksi vuonna 1933 Gennatin osasto menetti hieman hohtoaan. Uusi salainen poliisi sai värvättyä monia Gennatin parhaista alaisista, sillä Gestapo ja SD (Sicherheitsdienst) tarjosivat paremmat mahdollisuudet edetä uralla.

Gennatin oli vaikea hyväksyä tilannetta, sillä hän oli kollegojensa mukaan ”luita ja ytimiään myöten demokraattinen”.

Reinhard Heydrich, Sicherheitsdienst, SD

Reinhard Heydrich (keskellä) johti 1930-luvulla SS:n turvallisuuspalvelua SD:tä ja värväsi palvelukseensa useita Gennatin taitavimmista alaisista.

© Riksarkivet

1930-luvun kuluessa Gennat linnoittautui yhä tiiviimmin toimistoonsa, sillä hänen tuhti olemuksensa teki liikkumisen erittäin raskaaksi.

Hän ahtoi yhä itseensä leivoksia, ja kun hän painoi jo lähes 150 kiloa, pelkkä käveleminen kävi vaikeaksi. Elokuussa 1939 hänen elimistönsä petti.

Ernst Gennat kuoli aivoinfarktiin 59-vuotiaana kymmenen päivää ennen kuin Hitler käynnisti toisen maailmansodan.