David Roberts / Wikimedia Commons
Roomalaiset polttavat Jerusalemin.

Terroristit: Tarkoitus pyhittää AINA keinot

Terroristeista tulee ehkä mieleen RAF tai IRA, mutta ajatus toisten – ja itsensä – uhraamisesta korkeamman asian puolesta on jo tuhansia vuosia vanha. Roomalaiset sotilaat, Euroopan kuninkaalliset ja jopa voittoisa laukkahevonen ovat kaikki joutuneet terroristien idealismin uhreiksi.

Emily Davison heittäytyi laukkahevosen eteen naisten äänioikeuden puolesta. Kommunistisesta mekasta haaveileva Rote Armee Fraktion terrorisoi koko Länsi-Saksaa. Islamistista terroristia Osama bin Ladenia ajoi eteenpäin katkeruus Yhdysvalloille.

He kaikki yrittivät pommi-iskujen ja murhien avulla muuttaa maailmanjärjestystä – yleensä siinä onnistumatta.

Tutustu miehiin ja naisiin, joita on pidetty aikakautensa pahimpina terroristeina.

Tikarimiehillä oli aina veitsi taskussa

Tikarimiehiä pidetään historian ensimmäisenä terroristiryhmänä.

Historian ensimmäinen terroristiryhmä, tikarimiehet, syntyi roomalaisten vallattua juutalaisten pyhän maan Juudean vähän yli 2 000 vuotta sitten.

© Shutterstock

Ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla roomalaiset valloittivat Juudean alueen (nyk. Palestiina ja Israel) ja tekivät siitä Rooman provinssin.

Miehittäjien julmuus johti historian ensimmäisen terroristiryhmän syntyyn, kun juutalaisten seloottien eli kiivailijoiden joukosta nousi ääriryhmä sicarii eli ”tikarimiehet”.

Tikarimiehet pitivät oikeutettuina kohteinaan jokaista, joka teki roomalaisten kanssa yhteistyötä Juudeassa.

Nämä terroristit – toisesta näkökulmasta vapaustaistelijat – iskivät usein juhla-aikaan, jolloin kaduille kerääntyi suuria ihmismassoja. He liikkuivat huomaamatta ihmisten keskellä veitsi paitansa suojassa ja murhasivat kohteensa julkisella paikalla.

”Murhien synnyttämä pelko oli pahempaa kuin rikokset itsessään. Joka ikinen ihminen eli jatkuvassa kuolemanpelossa kuin olisi ollut sodassa”, kirjoitti juutalais-roomalainen historioitsija Josefus tikarimiesten terrorista.

Joskus tikarimiesten uhreiksi joutui myös siviilejä. Josefuksen mukaan he murhasivat lukuisien terroritoimien yhteydessä lähes 700 viatonta naista ja lasta.

Tikarimiesten taru päättyi vuonna 73, kun roomalaiset saivat heistä lopullisen voiton.

Guy Fawkes halusi murhata paavin nimissä

Englantilainen katolinen Guy Fawkes turvautui terrorismiin.

Katolinen terroristi Guy Fawkes yritti räjäyttää Englannin kuninkaan ja parlamentin 36 ruutitynnyrillä 5. marraskuuta 1605.

© Crispijn the Elder

Englannissa rakennetaan vuosittain 5. marraskuuta kokkoja, joissa poltetaan maan kuuluisinta terroristia, Guy Fawkesia, esittävä nukke.
Guy Fawkes oli yksi niin kutsutun ruutisalaliiton päätekijöistä vuonna 1605.

Salaliiton tavoitteena oli räjäyttää protestanttinen kuningas ja koko Englannin parlamentti taivaan tuuliin ja raivata siten tietä uudelle katoliselle valtiolle.

Terroristit olivat sijoittaneet 36 ruutitynnyriä Westminsterin palatsiin eli parlamenttitaloon ylähuoneen alla olevaan kellariin.

Fawkesin tehtävä oli sytyttää ruutitynnyrit 5. marraskuuta 1605. Viranomaiset olivat kuitenkin saaneet vinkin, jonka perusteella he olivat tutkineet Westminsterin palatsin samana aamuna.

Kuninkaan sotilaat löysivätkin polttopuiden ja hiilien alle piilotetut ruutitynnyrit kellarista.

Fawkes otettiin kiinni, häntä kidutettiin ja hänet tuomittiin kuolemaan maanpetoksesta 31. tammikuuta 1606.

Teloituksen jälkeen Fawkesin ruumista vedettiin pitkin Lontoon katuja varoituksena muille mahdollisille kuninkaan vastaisille terroristeille.

Irlantilaisterroristit pelottelivat Lontoota

Terroristiryhmä IRA:n edeltäjä halusi vapauttaa Irlannin.

Irlannin itsenäisyyttä ajanut Irish Republican Brotherhood eli Irlannin tasavaltalaisveljeskunta teki 18 pommi-iskua 1880-luvulla.

© Trinity College Dublin

Irlannissa levisi vuonna 1845 perunarutto, jonka aiheuttama nälänhätä vaati vuoteen 1850 mennessä peräti miljoonan ihmisen hengen.

Kaaoksesta nousi vallankumouksellinen Irlannin tasavaltalaisveljeskunta Irish Republican Brotherhood (IRB), joka tunnetaan myös nimellä Fenians.

1860-luvulla IRB yritti rekrytoida irlantilaisia sotilaita englantilaisten omista riveistä ja käynnistää aseellisen taistelun brittien ylivaltaa vastaan.

Suunnitelma epäonnistui, kun brittivakoojat saivat siitä vihiä. 1880-luvulla IRB käynnisti niin kutsutun ”dynamiittikampanjansa” ja aloitti pommi-iskut.

Vuosina 1881–1885 IRB:n terroristit räjäytti yhteensä 18 pommia Lontoossa ja Glasgow’ssa. Näissä terrori-iskuissa kuoli kolme ihmistä ja noin 80 loukkaantui.

Vuonna 1916, kun Britannian huomio oli keskittynyt ensimmäiseen maailmansotaan, IRB aloitti Dublinissa pääsiäiskapinan, joka johti Irlannin vapaussotaan.

Vapaussodan jälkeen IRB sulautui Irlannin tasavaltalaisarmeijaan eli Irish Republican Armyyn (IRA), joka taisteli asein ja terrori-iskuin Irlannin yhdistämisen puolesta läpi koko 1900-luvun.

Anarkistit murhasivat valtaeliittiä

Anarkistiset terroristit murhasivat Yhdysvaltojen presidentin.

Terroristit murhasivat vuonna 1901 Yhdysvaltojen presidentin William McKinleyn tämän ollessa vierailulla Buffalon kaupungissa.

© Benjamin Andrews

Venäjän keisari Aleksanteri II murhattiin pommi-iskussa 13. maaliskuuta 1881 muutaman kilometrin päässä Talvipalatsista.

Pommin heitti venäläinen Ignacy Hryniewiecki, joka kuului anarkistiseen Narodnaja volja- eli Kansan tahto -terroristiryhmään.

Aleksanteri II:n murhan jälkeen valtiovaltaa vastustaneet anarkistit iskivät Euroopassa ja Yhdysvalloissa toistuvasti valtaeliitin edustajia vastaan.

Vuonna 1894 pelkästään Ranskassa tehtiin kymmenen anarkistien terroristista pommi-iskua, ja samana vuonna eräs anarkisti murhasi Ranskan presidentti Sadi Carnot’n tämän ollessa matkalla teatteriesitykseen Lyonissa.

”Anarkistit ovat kaikkialla ei vain yhteiskunnan ja edistyksen vastustajia vaan vapauden verivihollisia”, jylisi Yhdysvaltojen presidentti Theodore Roosevelt syyskuussa 1901.

Kaksi päivää aiemmin anarkisti Leon Czolgosz oli ampunut Rooseveltin edeltäjän William McKinleyn näyttelyssä Buffalon kaupungissa.

Anarkistiliike kulminoitui Itävallan arkkiherttuan Frans Ferdinandin murhaan 28. kesäkuuta 1914 – murhasta tuli ensimmäisen maailmansodan käynnistänyt alkusysäys.

Suffragetti kuoli äänioikeuden puolesta

Suffragetit ajoivat naisten äänioikeutta pommien ja aseiden avulla.

Vuonna 1913 naisasianainen Emily Wilding Davison heittäytyi kuninkaan hevosen eteen laukkakilpailuissa hankkiakseen hengenvaarallisella tempullaan huomiota taistelulle naisten äänioikeuden puolesta.

© Daily Sketch

1900-luvun alussa militantit naisasianaiset, niin kutsutut suffragetit, taistelivat Britanniassa naisten äänioikeuden puolesta myös kovin ottein.

Yksi maan kuuluisimmista suffrageteista oli Emily Wilding Davison. Hän istui yhdeksän kertaa vankilassa muun muassa heitettyään ministerin autoa kivillä vuonna 1909.

Davison tunnetaan parhaiten tapahtumista 4. kesäkuuta 1913 Epsom Derbyn laukkakilpailuissa Lontoon eteläpuolella.

Kisan ollessa täydessä käynnissä Davison syöksyi yllättäen katsomosta radalle suoraan kuningas Yrjö V:n omistaman Anmer-nimisen hevosen eteen.

Davison menetti rajussa yhteentörmäyksessä tajuntansa ja sai kallonmurtuman, joka lopulta koitui hänen kuolemakseen.

Ei tiedetä, oliko Davisonin tarkoitus vain pysäyttää kuninkaan hevonen mielenilmauksena vai tekikö hän tarkoituksella itsemurhan noustakseen naisasialiikkeen marttyyriksi.

Davisonin ja muiden suffragettien taistelu naisten äänioikeuden puolesta kantoi joka tapauksessa hedelmää viisi vuotta myöhemmin.

Britannian parlamentti päätti 6. helmikuuta 1918 myöntää naisille äänioikeuden.

Shakaali terrorisoi Eurooppaa

Carlos eli Shakaali oli 1970-luvun julmin terroristi.

Carlos eli Shakaali oli kahden vuosikymmenen ajan maailman pelätyin terroristi. Hän murhasi, kidnappasi ja teki pommi-iskuja kylmästi kommunismin nimissä vailla myötätuntoa uhrejaan kohtaan.

© Getty Images

”Shakaali” eli ”Carlos”, oikealta nimeltään Ilich Ramírez Sánchez, kasvoi äärikommunistisen isän poikana 1950-luvun Venezuelassa.

Vuonna 1970 hän liittyi Libanonissa marksilaiseen terrorijärjestöön Palestiinan vapautuksen kansanrintamaan eli Popular Front for the Liberation of Palestineen (PFLP) ja sai taistelunimen ”Carlos”.

Vuonna 1974 Carlos teki Pariisissa pommi-iskun, joka tappoi kaksi ihmistä, ja seuraavana vuonna hänestä tuli yksi maailman pelätyimmistä terroristeista.

Carlos johti 21. joulukuuta 1975 terroristijoukon öljyntuottajamaiden järjestön Opecin päämajaan Wienissä, tappoi kolme ihmistä ja otti 60 panttivankia.

Vuosina 1982 ja 1983 Carlos eli ”Shakaali” vakiinnutti asemansa maailman etsityimpänä terroristina tehtyään Pariisissa ja Marseillessa useita pommi-iskuja, joissa kuoli 11 henkeä.

Ranskalaiset sissit saivat Carlosin kiinni Sudanissa vuonna 1994, ja hän on siitä lähtien istunut elinkautistaan Ranskassa. Hän sanoo itse olevansa vastuussa 1 500 murhasta.

Rote Armee Fraktion toimi vihan voimalla

RAF herätti kauhua Saksassa kaappauksilla ja pommi-iskuilla.

Saksalainen terroristijärjestö Rote Armee Fraktion (RAF) perustettiin vuonna 1970 taistelemaan ”läntistä kapitalistista imperialismia” vastaan.

© Rafinfo.de

Terroristiryhmä Rote Armee Fraktion (RAF) sikisi 1960-luvun nuorisokapinasta ja ilmoitti tavoitteekseen ”murskata Länsi-Saksan fasistinen poliisivaltio”.

Vuonna 1972 poliisi pidätti useita RAF:n jäseniä, muun muassa sen johtajat Andreas Baaderin, Gudrun Ensslinin ja Ulrike Meinhofin.

Vankilan ulkopuolella olevat RAF:n jäsenet jatkoivat toimintaa ja yrittivät painostaa valtiota vapauttamaan vangit. Vuonna 1975 terroristit valtasivat Länsi-Saksan suurlähetystön Tukholmassa ja ottivat panttivankeja, mutta Ruotsin poliisi teki rakennukseen onnistuneen rynnäkön.

Kaksi vuotta myöhemmin RAF kaappasi Saksan työnantajajärjestön johtajan Hanns Martin Schleyerin, mutta kansleri Helmut Schmidt ei taipunut ryhmän uhkavaatimuksiin. Ryhmä teloitti Schleyerin, minkä jälkeen Baader ja Ensslin tekivät itsemurhan vankilassa.

RAF jatkoi pommi-iskuja ja murhia, kunnes se ilmoitti 20. huhtikuuta 1998 lehdistötiedotteessa päättävänsä toimintansa lopullisesti.

”RAF syntyi toukokuussa 1970 lähes 28 vuotta sitten. Tänään päätämme tämän hankkeen. RAF:n kaupunkisissit ovat historiaa

Islamisti halusi Yhdysvallat polvilleen

Vuoden 2001 terrori-iskun tavoitteena oli saada Yhdysvallat sotaan, jotta maa tuhoutuisi.

Syyskuun 11. päivän terrori-iskuissa vuonna 2001 kaksi kaapattua matkustajakonetta lensi päin World Trade Centeriä ja 2 996 ihmistä kuoli. Historian tappavimman terrori-iskun takana oli varakas saudiarabialainen Osama bin Laden.

© Getty Images

Osama bin Laden perusti terroristijärjestö al-Qaidan vuonna 1988 taistelemaan kaikkia islamin vihollisia vastaan. Hänen silmissään vihollisista suurin oli Yhdysvallat.

1990-luvun lopulta alkaen Osama bin Laden ja al-Qaida tekivät useita terrori-iskuja saadakseen provosoitua Yhdysvallat aloittamaan sodan Lähi-idässä.

Bin Laden uskoi, että Yhdysvaltojen sotiminen Lähi-idässä tuhoaisi Yhdysvaltojen talouden ja pakottaisi maan ennen pitkää polvilleen.

World Trade Centeriin 11. syyskuuta 2001 tehtyjen terrori-iskujen jälkeen terroristien toive näytti toteutuvan, kun Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin. Bin Laden ja hänen terroristinsa elivät seuraavan vuosikymmenen maan alla.

Lopulta Yhdysvaltojen erikoisjoukot iskivät 2. toukokuuta 2011 terroristien piilopaikkaan Pakistanin Abbottabadissa ja ampuivat bin Ladenin.

”Oikeus on toteutunut”, totesi Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama operaation jälkeen.

Vuosikymmenen ajojahdin jälkeen Yhdysvallat oli lopulta saanut kostonsa.