Terroristisolu halsi pakottaa USA:n polvilleen

Kiihtynyt puhe taukosi vain rukousten ajaksi. Naapureilta tuli silloin tällöin valituksia asunnosta kantautuvista äänistä, mutta muuten miehiin ei juuri kiinnitetty huomiota. Miehet pukeutuivat väljiin kaftaaneihin ja sandaaleihin, ja monet olivat kasvattaneet täysparran erottautuakseen ulkoisesti länsimaisesta tyylistä – ja arvoista.

Uskoa ilmentävä ulkoasu oli kuitenkin omaksuttu vasta viime vuosina. Aiemmin miehet olivat tavanneet pukeutua farkkuihin ja tennareihin kuten muutkin tavalliset saksalaisnuorukaiset. Heillä oli opiskelupaikat ja tähtäimessä valmistuminen ja työelämä. Nuorukaiset olivat ulkoisesti melkeinpä malliesimerkkejä onnistuneesta integraatiosta.

1990-luvun lopulla tapahtui kuitenkin jotain, joka käynnisti opiskelijapojissa muutoksen pyhän sodan sotureiksi. He onnistuivat lopulta ällistyttävän helposti kaappaamaan neljä yhdysvaltalaista matkustajakonetta ja käyttämään niitä lentävinä pommeina iskuissa muun muassa New Yorkin World Trade Centeriin.

Mohammed Attan terroristisolun jäsenet

Puhdasoppinen muslimi järkyttyi

Ryhmän johtaja Mohammed Atta syntyi Egyptissä vuonna 1968 vauraan juristin perheeseen. Isä harjoitti ankaran puhdasoppista islamia ja vastusti kiivaasti Israelin juutalaista valtiota. Kun Atta aloitti opintonsa Hampurin teknillisessä yliopistossa vuonna 1992, 23-vuotias musliminuorukainen järkyttyi länsimaisen elämänmenon maallisuudesta.

Etenkin Hampuri tunnettiin muun muassa Reeperbahnin iloisesta yöelämästä ja Herberstrassella avoimesti sulojaan esittelevistä prostituoiduista.

Atta asui aluksi saksalaisen pariskunnan luona. Pariskunta muisti myöhemmin etenkin, miten Atta tv:tä katsoessaan sulki silmänsä aina, kun ruudulla näkyi vähäpukeisia naisia. Ulkomaisia opiskelijoita aiemminkin majoittaneen parin kärsivällisyys joutui rauhallisen alun jälkeen kuitenkin lopulta koetukselle, kun Atta piti heitä hereillä ramadanin aikaan yöaikaan kovaäänisellä ruuanlaitollaan.

Atta muutti yhteisasuntoon lähelle teknistä yliopistoa, jossa hän opiskeli kaupunkisuunnittelua. Yliopistolla kukaan ei kiinnittänyt erityisempää huomiota tummaan egyptiläismieheen, joka pukeutui länsimaalaisittain, puhui sujuvaa saksaa ja työskenteli opintojensa ohella arkkitehtitoimistossa.

Opettajiinsa Atta teki vaikutuksen älyllään ja lahjoillaan. Hän oli erityisesti kiinnostunut syyrialaisesta Aleppon kaupungista ja kauhistunut siitä, miten länsimaiset vaikutteet pilvenpiirtäjineen uhkasivat tuhota kaupungin historiallisen keskustan. Saksalaiset opiskelijakollegat pitivät Attaa ystävällisenä, joskin myös syrjäänvetäytyvänä.

”Hän teki selväksi, ettei halunnut puhua yksityiselämästään”, Attan opiskelutoveri on kuvaillut.

Naispuolisia opiskelijoita kohtaan Atta oli etäinen, lähes tyly. Hän ei kätellyt heitä, käänsi katseensa pois heistä ja vastasi heidän kysymyksiinsä vain kyllä tai ei. Etnisesti monenkirjavassa Hampurissa Atta löysi henkisen kotinsa arabiankielisestä al-Quds-moskeijasta lähellä päärautatieasemaa.

Hän liittyi moskeijan nuorten työryhmään, joka valmisteli tiedotelehtistä moskeijan toiminnasta.

Atta kuitenkin jätti ryhmän, sillä hän ei päässyt yhteisymmärrykseen siihen kuuluneiden maltillisten muslimien kanssa. Vuonna 1995 hän palasi Egyptiin osallistuakseen kolmen kuukauden kurssille Kairon yliopistossa ja teki sen jälkeen pyhiinvaellusmatkan Mekkaan.

Laati testamentin 26-vuotiaana

Kun Atta palasi Saksaan, hän oli kasvattanut kokoparran vahvan uskonsa merkiksi. Hän alkoi pitää puheita al-Quds-moskeijassa ja kerätä kannattajia äärivanhoilliselle wahhabismille, joka on Saudi-Arabian valtionuskonto.

Atta puhui moskeijassa useita kertoja viikossa, ja vuonna 1996 kaksi uskonveljeä moskeijasta toimi hänen testamenttinsa todistajina. Kimmokkeen testamentin laatimiseen Atta oli saanut Israelin pommituksista Libanonissa, mille Atta vannoi kostoa. Ei tiedetä, valmistautuiko hän jo tuolloin marttyyrikuolemaan. Testamentissa oli 18 kohtaa, ja siinä annettiin tarkat ohjeet Attan ruumiin käsittelyyn ja hautajaisiin:

”Älköön kukaan itkekö vuokseni, valittako tai repikö vaatteitaan. Naisia ei saa osallistua hautajaisiini eikä tulla haudalleni myöhemminkään.”

Hän kertoi testamentissaan myös haluavansa tulla haudatuksi kunnon muslimien tapaan kasvot kohti Mekkaa.

Kun lukuvuosi alkoi syyskuussa 1997, Attaa ei näkynyt yliopistolla. Kuukausiin kukaan ei tiennyt hänen olinpaikkaansa, kunnes hän otti yhteyttä lopputyönsä ohjaajaan ja selitti rätisevällä puhelinlinjalla poissaoloaan ”perhesyillä”, joista hän ei kuitenkaan voinut kuulemma kertoa tarkemmin.

Atta palasi Hampuriin vasta seuraavana vuonna, jälleen tuuhean parran kasvattaneena. Hänellä oli mukanaan tuore passi, jonka hän oli saanut Egyptissä ilmoitettuaan entisen passinsa kadonneen. Tätä kikkaa terroristit tunnetusti käyttävät silloin, kun eivät halua passinsa merkintöjen paljastavan liikkeitään.

Atta aivopesi teinejä

Hampurissa Atta alkoi koota ympärilleen samanmielisten nuorten miesten ryhmää al-Quds-moskeijassa ja yliopistokampukselle perustamassaan Islam AG -yhdistyksessä tapaamistaan nuorukaisista.

Yhdistys oli saanut tilat yliopistolta vaatimattomasta sivurakennuksesta. Hyllyt täyttyivät pian fundamentalistikirjallisuudesta ja kaseteista, jotka pauhasivat ankaria saarnoja. Saksalainen Marek oli yksi nuorukaisista, joihin Attan viesti vetosi. Hänen äitinsä oli joitain vuosia aiemmin avioitunut muslimin kanssa ja kääntynyt lapsineen islaminuskoon, ja Marek alkoi liikkua uskonnollisten nuorten kanssa.

”Attaa kunnioitettiin syvästi. Häntä pidettiin ihannemuslimina”, Marek on muistellut.

Marienstrasse 54:stä tuli nuorten muslimimiesten vakituinen kokoontumispaikka, ja monet käytännössä asuivat asunnossa, jota Atta kutsui nimellä ”Dal al Ansar” (kannattajien talo). Eräs kävijä pani merkille, ettei asunnossa juuri naurettu. Hänelle vastattiin:

”Miten voisimme nauraa, kun ihmisiä kuolee Palestiinassa?”

Kiivaat keskustelut ”juutalaisten maailmanlaajuisesta salaliitosta” vain jatkuivat. Integroitumisen aika oli ohi; ryhmä alkoi sen sijaan eristäytyä.

Atta oli siistinyt partansa ja pukeutui jälleen länsimaisittain, mutta hänen ääriajattelunsa oli vain vahvistunut, ja hän oli ryhmän kiistaton johtaja – Attan sana oli laki. Esimerkiksi Maret joutui eroamaan tyttöystävästään, sillä Atta ei suvainnut ”paholaismaisia ajatuksia”, joita tytöt toivat mukanaan.

Ryhmän kokoontumisissa Atta soitti Saudi-Arabiasta saamiaan kasetteja, joilla imaamit jyrisivät:

”Tappakoon Allah juutalaiset ja heidän tukijansa! Puhdistakoon Allah Jerusalemin heistä. Tehköön Allah heidän vaimoistaan leskiä ja lapsistaan orpoja!”

Ryhmään kuului noin 20 miestä, mutta kokoonpano muuttui sen mukaan, keiden Atta katsoi olevan riittävän uskollisia seuraajia. Häntä sokeasti seuraavat saivat jäädä, mutta epäilijät joutuivat lähtemään. Ydinsanomaa toistettiin:

”Jollet rukoile viidesti päivässä, olet hairahtunut muslimi ja sinut pitää tappaa”. Marek halusi seurustella tyttöjen kanssa, joten hänet erotettiin.

Televisio oli saatanan työkalu

Sääntöjä oli monia. Attan mukaan kunnon muslimi ei nyppinyt kulmakarvojaan, mikä koski myös naisia.

Hän kielsi ryhmältään myös henkivakuutukset, sillä ne olivat Jumalan tahdon vastaisia. Kolan juominen oli kielletty, sillä se oli rappiotuote Yhdysvalloista, ja tupakoitsijoiden tuli kaihtaa amerikkalaisia Marlboro-savukkeita.

21-vuotias libanonilaissyntyinen Marwan al-Shehhi alkoi ensimmäisenä pukeutua vaatimattomasti kaftaaniin, toinen luopui televisiosta, ”Saatanan ­työkalusta”. Attan sanat alkoivat itää, ja hän valmistautui kertomaan tavoitteestaan: he matkustaisivat Tšetšeniaan taistelemaan maan vallanneita jumalattomia venäläisiä vastaan.

Nuoret fanaatikot olivat keskustelleet al-Quds-moskeijassa fundamentalistien sankarin, Mohammed Zammarin, kanssa. 140-kiloinen veteraani oli taistellut pyhässä sodassa venäläisiä vastaan Afganistanissa 1980-luvulla ja muslimien puolella Jugoslavian sisällissotien alussa 1990-luvulla.

Zammar oli virallisesti jättänyt sotimisen taakseen, ja hän oli saanut Saksan kansalaisuuden, mutta hän ylläpiti edelleen suhteita terroristijärjestö al-Qaidaan.

Zammar puhui Attan luopumaan Tšetšenian-matkasta, sillä maahan oli liian vaikea päästä. Hän ehdotti, että ryhmä lähtisi sen sijaan Afganistaniin Osama bin Ladenin luo saamaan koulutusta juutalaisten vastaiseen taisteluun.

Marraskuussa 1999 Atta lensi Hampurista lähimpien ystäviensä Marwan al-Shehhin, Ziad Jarrahin ja Ramzi bin al-Shibhin kanssa Pakistaniin ja jatkoi sieltä koulutusleirille Afganistaniin. Al-Qaidan johtajat näkivät pian, että he voisivat hyödyntää nuorten koulutustasoa, teknisiä valmiuksia ja kykyä sulautua länsimaiseen yhteiskuntaan iskussa Yhdysvaltoja vastaan.

Miehet tapasivat myös Osama bin Ladenin, joka lupasi miehille marttyyrikuoleman. Heitä odotti äärimmäisen salainen tehtävä, jota varten heidän oli ensin opeteltava lentämään. Suunnitelmaa oli tuolloin alettu jo osittain toteuttaa. Attan, al-Shehhin, Jarrahin ja bin al-Shibhin ollessa Afganistanissa ensimmäiset kaksi al-Qaida-terroristia, Khalid al-Mihdhar ja Nawaf al-Hazmi, saapuivat Yhdysvaltoihin aloittaakseen lentäjäkoulutuksen.

Toisin kuin Attan ryhmä, kaksikko ei ollut koskaan asunut missään länsimaassa, ei puhunut juuri lainkaan englantia ja osasi hädin tuskin käyttää puhelinluetteloa. Miesten lentäjäopinnotkaan eivät sujuneet toivotusti. Saudikaksikko ilmoitti ensitöikseen opettajalleen, että heidän ei tarvinnut oppia nousua tai laskua, vain ohjata konetta ilmassa. Lisäksi jo ensimmäisellä oppitunnilla he protestoivat, kun koulutus tapahtui pienillä potkurikoneilla.

He sanoivat vaihtavansa toiseen kouluun, missä he pääsisivät heti lentämään suurilla suihkukoneilla. Opettaja kuitenkin palautti heidät maan pinnalle toteamalla, ettei sellaista koulua olekaan – kaikkien oli aloitettava samalta viivalta.

Keväällä 2000 saudit luopuivat lopulta toivosta oppia lentämään. Heidät määrättiin kuitenkin jäämään Yhdysvaltoihin odottelemaan, että Attan ryhmä suorittaisi lentäjäkoulutuksen, jotta he voisivat auttaa iskussa.

Hampurin-ryhmä saapui

Alkukesällä 2000 Attan neljän hengen ryhmä oli taas Hampurissa ja alkoi valmistautua iskuun. Atta lähetti sähköpostia 31 yhdysvaltalaiseen lentäjäkouluun:

”Olemme muutaman miehen ryhmä eri arabimaista. Olemme asuneet ja opiskelleet Hampurissa jo jonkin aikaa, ja haluaisimme kouluttautua lentäjiksi.”

Kaikille myönnettiin viisumi Ramzi bin al-Shibhia lukuun ottamatta. Tämä jäi Saksaan, jossa hän toimi yhteyshenkilönä Attan ryhmän ja al-Qaidan välillä. Muut pääsivät Yhdysvaltoihin ongelmitta. He matkustivat kukin yksin, ja jokaisella oli uusi, tuore passi, jossa ei ollut paljastavia merkintöjä heidän oleskelustaan Afganistanissa.

Kaikki kolme olivat saaneet opiskelijaviisumin, koska heillä oli paikat lentäjäkouluissa. Atta ja al-Shehhi olivat valinneet Huffman Aviation -koulun Floridassa. Koulun omistaja oli tottunut Lähi-idästä saapuviin oppilaisiin, eivätkä miehet herättäneet hänessä minkäänlaisia epäilyksiä.

Neljän kuukauden lentäjäkoulutukseen sisältyisi yli 250 lentotuntia ohjaamossa, ja koulun omistaja lupasi sen antavan pätevyyden lentää yksin. Koulutus maksoi noin 10 000 euroa, ja sen lisäksi Attan ryhmineen piti maksaa majoituksesta, ruuasta, vaatteista ja autosta.

Kolmikko sai rahaa 5–10 000 dollarin erissä eri lähettäjiltä. Al-Qaidassa pidettiin tarkasti huolta siitä, etteivät rahalähetykset herättäisi yhdysvaltalaisten viranomaisten huomiota.

Ramzi bin al-Shibh osoittautui korvaamattomaksi avuksi siirtäessään useiden valenimien suojassa varoja maasta toiseen. Rahoituksen al-Qaida oli kerännyt arabiliikemiehiltä, jotka tienasivat sievoisia summia kaupankäynnillä länsimaiden kanssa mutta jakoivat kaikessa hiljaisuudessa bin Ladenin vihan Yhdysvaltoja kohtaan.

Atta, al-Shehhi ja Jarrah vaihtoivat Floridassa tiuhaan asuinpaikkaa, jotteivät jäisi naapureiden mieleen. Attan mukanaan tuomassa terroristioppaassa oli ohjeet siitä, millainen asuinpaikan tuli olla:

”Se ei saa sijaita liian lähellä poliisilaitosta tai muita viranomaisia. Huoneistoon ei saa nähdä sisään, sen ikkunoissa on oltava luukut ja sen on sijaittava pohjakerroksessa, jotta sieltä pääsee poistumaan nopeasti mahdollisessa hyökkäystilanteessa.”

Yksi lentäjä puuttui

Viisumin evääminen Ramzi bin al-Shibhiltä oli ollut paha takaisku al-Qaidan suunnitelmille, sillä heiltä puuttui nyt yksi lentäjä. Ratkaisu oli kuitenkin yllättävän lähellä. Vuonna 1999 Afganistaniin ilmaantui valmis lentäjä, saudiarabialainen Hani Hanjour.

Hani Hanjour oli haaveillut pääsevänsä liikennelentäjäksi Saudi-Arabiassa mutta ei ollut onnistunut. Joulukuussa 2000 bin Laden lähetti Hanjourin Yhdysvaltoihin, jossa tämä oli alun perin saanut lentäjäkoulutuksensa.

Samoihin aikoihin Atta sai bin Ladenilta luettelon potentiaalisista näyttävistä iskukohteista. Ensimmäisenä listalla oli kongressin rakennus Capitol-kukkulalla Washingtonissa. Mukana olivat myös Valkoinen talo ja New Yorkin World Trade Center sekä puolustusministeriön päämaja Pentagon. Attan tehtäväksi jäi arvioida, mihin kohteisiin iskut olisi käytännössä mahdollista toteuttaa.

Joulukuussa 2000 kaikki kolme lentäjäkokelasta olivat saaneet ansiolentäjän lupakirjan ja pääsivät suorittamaan kuuden tunnin Boeing-simulaattorikurssin. Se oli ensimmäinen ja ainoa kerta, kun he kokeilivat taitojaan iskuissa käytettävällä konetyypillä.

Bin Ladenilla oli nyt neljä matkustajakoneen lentämiseen kykenevää pilottia Yhdysvalloissa, ja suunnittelu pääsi täyteen vauhtiin.

Heti alussa oli selvää, että iskussa käytettäisiin itärannikolta Kaliforniaan lentäviä koneita, sillä täydellä tankilla lähtevät koneet olisivat tehokkaita palopommeja ja riittävän raskaita läpäisemään rakennusten seinämät ennen räjähtämistään.

Kaikki eteni suunnitelmien mukaan, enää puuttui vain iskun tarkka päivämäärä sekä apumiehiä kaapattaviin koneisiin. Heitä alkoi saapua Yhdysvaltoihin maaliskuussa 2001 erityisesti Saudi-Arabiasta. Atta haki saapujat aina lentokentältä ja ajoi heidät asuntoihin, joita hän oli vuokrannut pikkukaupungeista Floridan länsirannikolta.

Jokaiseen kaapattavaan koneeseen tarvittiin neljä ”muskelimiestä”, joiksi valikoitui vapaaehtoisia nuorukaisia, jotka olivat ilmoittautuneet pyhään sotaan ja vannoneet antavansa henkensä islamin puolesta.

Viranomaiset eivät kiinnittäneet mitään huomiota Floridaan saapuvien nuorten yhtäkkiä kasvavaan määrään, sillä Atta oli jo tullut taitavaksi peittelemään ryhmän jälkiä. Tulokkaat majoitettiin aina vain kaksi samaan asuntoon, eivätkä he saaneet soittaa kotiin. Aikansa kuluksi he saisivat treenata lihaksiaan ja harrastaa taistelulajeja paikallisissa kuntosaleissa.

Poliisi pysäytti Attan

Keväällä 2001 Atta teki ensimmäisen vakavan virheen, joka olisi voinut vaarantaa koko operaation. Hän ajeli Fort Laurerdalessa Floridassa vuokraamallaan punaisella Pontiac-urheiluautolla, kun paikallinen apulaisseriffi Josh Strambaugh huomasi liian kovaa kulkevan menopelin.

Hän näytti Attalle merkkiä ajaa tien sivuun, ja hädissään tämä valehteli unohtaneensa egyptiläisen ajokorttinsa kotiin, vaikka hänellä oli sekä se että yhdysvaltalainen ajokorttinsa mukanaan. Atta ei halunnut nimeään poliisin kirjoihin, mutta Strambaugh ei aikonut suinkaan päästää häntä pelkällä varoituksella.

Atta sai käskyn saapua Fort Lauderdalen poliisiasemalle 30 päivän sisällä esittämään voimassa olevan ajokortin. Atta ei voinut ottaa sitä riskiä, eikä noudattanut käskyä. Poliisi teki sen vuoksi hänestä pidätysmääräyksen.

Attaa ei kuitenkaan etsintäkuulutettu, joten hänen pitäisi vain pysytellä poliisin ulottumattomissa, mutta sekään ei onnistunut.

5. heinäkuuta 2001 eli vain kaksi kuukautta ennen iskua World Trade Centeriin Atta kärähti taas ajettuaan ylinopeutta. Poliisi pysäytti hänet, ja tällä kertaa hän näytti poliisille ajokorttinsa ja tämä tarkisti hänen tietonsa poliisin rekisteristä.

Mitään ei kuitenkaan löytynyt – haku jostain syystä epäonnistui, kuten myöhemmin epäonnistuivat monet turvallisuustoimenpiteet.

FBI hukkasi tilaisuuden

Yhdysvaltain tiedustelupalvelu sai kesällä 2001 useita vihjeitä muun muassa Israelin tiedustelupalvelulta siitä, että bin Laden ja al-Qaida valmistelivat Yhdysvaltoihin merkittävää iskua, jossa mahdollisesti käytettäisiin kaapattuja matkustajakoneita.

Terrorismiuhan valmiustasoa nostettiin Yhdysvaltojen sotilastukikohdissa ja vastaavissa kohteissa ulkomailla. Koska mitään konkreettisempaa tietoa ei saatu, CIA ei ryhtynyt enempiin toimenpiteisiin.

Tämä osoittautui myöhemmin kohtalokkaaksi päätökseksi, etenkin kun samoihin aikoihin FBI:n agentti oli alkanut epäillä jotain olevan tekeillä. Hän lähetti 10. heinäkuuta raportin esimiehelleen.

Raportissa hän ehdotti, että FBI:n pitäisi ”kerätä viisumitietoja yhdysvaltalaisissa lentokouluissa opiskelevista ulkomaalaisista”. Hän epäili, että näiden joukossa saattaisi olla al-Qaidan värväämiä henkilöitä, mutta hänelläkään ei ollut asiasta sen kummempaa näyttöä.

Soittokierros lentokouluihin olisi voinut esimerkiksi saattaa FBI:n tietoon kaksi San Diegossa potkurikoneella opiskelusta kieltäytynyttä saudimiestä, jotka olivat tarjoutuneet maksamaan ohjaajalle suihkukonetunneista. FBI ei kuitenkaan reagoinut raporttiin millään lailla.

Atta oli selvinnyt poliisin silmukasta kuin ihmeen kaupalla, ja iskun valmistelu saattoi jatkua. Hän oli kesän aikana keskittynyt niin tiiviisti apukaappaajien koordinointiin, että varsinaisen iskun suunnittelu oli kärsinyt.

Al-Qaida painosti ilmoittamaan iskun päivämäärän, joka pitäisi tietää hyvissä ajoin, jotta muun muassa Hampurissa olevat iskussa avustaneet ehtisivät turvaan esimerkiksi Pakistaniin. Atta lupasi kaiken olevan valmista elokuun lopussa.

Jotkut terroristeista lensivät itä- ja länsirannikon väliä perehtyäkseen matkustajalentojen käytäntöihin ja selvittääkseen, milloin ja miten kone oli helpointa ottaa hallintaan. Al-Shehhi lensi New Yorkista San Franciscoon, Jarrah Baltimoresta Los Angelesiin ja Atta Bostonista San Franciscoon. Neljäs lentäjä, Hanjour, teki samoin.

Voidakseen lentää huomiota herättämättä ristiin rastiin Pohjois-Amerikkaa miehet olivat hankkineet yhdysvaltalaiset ajokortit, joita he käyttivät henkilöllisyystodistuksina lentokentillä. Ajokortin myöntäminen edellytti Yhdysvalloissa vakituista asuinpaikkaa, joten terroristit olivat ajaneet Virginiaan saamaansa osoitteeseen hankkimaan väärennetyt asuinpaikkatodistukset 50 dollarilla.

Lennoilla miehet tarkkailivat matkustajalennon rutiineja ja käytäntöjä, kuten missä vaiheessa lähdön jälkeen lentäjät avasivat ohjaamon oven ja milloin lentoemännät aloittivat ruoka- ja juomatarjoilun.

Suunnitelma alkoi vähitellen hioutua: varminta olisi hankkia liput ensimmäiseen luokkaan, sillä siellä terroristit olisivat valmiiksi lähellä ohjaamoa ja sieltä he pystyisivät helpoiten hallitsemaan myös koneen muita matkustajia.

Atta ja al-Shehhi vuokrasivat lisäksi pienen potkurikoneen ja kävivät lentämässä sillä Hudsonjoen yllä tutustuakseen hyökkäyskohteeksi valitun World Trade Centerin ympäristöön.

Terroristit menivät strippibaariin

Elokuun neljäntenä Atta odotti Floridassa Orlandon lentokentällä kuudettatoista ja samalla viimeistä apumiestä, saudiarabialaista Mohammed al-Kaftania. Maahanmuuttoviranomaiset eivät kuitenkaan päästäneet tätä maahan, vaan al-Kaftanin oli palattava välittömästi Saudi-Arabiaan. Attan oli nyt pärjättävä yhdellä apukaappaajalla vähemmän.

Atta tunsi kuitenkin olonsa voittamattomaksi. Hän oli onnistunut toimimaan ryhmineen Yhdysvalloissa jo yli vuoden huomiota herättämättä. Nyt hän halusi juhlistaa tehtävän lähestyvää päättymistä.

Ryhmä lähti juhlimaan yökerhoon ja tunki siellä seteleitä yläosattomien tanssijattarien alushousuihin. Kun he pitkän illan päätteeksi saivat laskun, he valittivat siitä niin meluisasti, että ovimiehen piti tulla vaientamaan heidät. Laskun loppusumma nousi lähes tuhanteen euroon. Shuckums-nimisessä baarissa Hollywoodissa Floridassa meno jatkui.

Laskun tultua Atta huusi henkilökunnalle:

”Luuletteko, ettemme pysty maksamaan? Minä te oikein meitä pidätte? No minäpä kerron, keitä me olemme: American Airlinesin lentäjiä!” hän huusi ja maksoi laskun.

Elokuun lopulla Atta ryhtyi jälleen varovaiseksi ja vältti soittamasta muille lentäjille. Sen sijaan hän ajoi autolla heidän ja iskujen apumiesten luo aina, kun hänellä oli jotain tiedotettavaa.

Tässä vaiheessa terroristit varasivat myös lennot syyskuun 11. päivälle. Kaikki oli valmiina, eikä Attan tarvinnut enää kuin odottaa ja hakea vahvistusta terroristioppaasta:

”Kun suoritat tehtävääsi, iske lujasti kuin sankari, sillä Allah ei siedä ihmisiä, jotka eivät saata työtään loppuun. Et palaa enää maan päälle mutta kylvät pelon vääräuskoisten sydämiin.”

Muutamia päiviä ennen syyskuun 11. päivää kaikki terroristit matkustivat pohjoiseen ollakseen valmiina käyttämiensä lentokenttien läheisyydessä. He palauttivat tehtävää varten saamistaan rahoista loput, kaikkiaan 26 000 dollaria, joita he eivät tarvitsisi mutta jolla al-Qaida voisi rahoittaa muita terroritekojaan. Kaikkiaan terroristit olivat kuluttaneet Yhdysvalloissa olonsa aikana yli miljoona euroa.

Miehet vuokrasivat pieninä ryhminä autoja ja majoittuivat vaatimattomiin motelleihin.

Atta majoittui yhden apurinsa kanssa Portlandissa Comfort Inn -motelliin 160 kilometriä Bostonista pohjoiseen. He maksoivat huoneensa jo saapuessaan, sillä aamulla heidän olisi lähdettävä varhain. Illalla he ajelivat päämäärättömästi pitkin kaupunkia ja söivät sitten viimeisen ateriansa pääkadun Pizza Hutissa.

Terroristi hukkasi matkalaukun

”Illalla ennen tekoasi sinun tulee ajaa kehostasi kaikki ylimääräiset karvat ja parfymoida itsesi. Nouse yöllä rukoilemaan voittoa. Silloin Allah tekee kaiken sinulle helpoksi ja suojelee sinua”, ohjeistettiin Attan oppaassa.

Syyskuun 11. päivän aamuna kello 5.30 Atta ajoi Portlandin lentokentälle. Hän teki apureineen lähtöselvityksen reittilennolle Bostoniin, missä odottaisi kolme muuta apumiestä. Attan opas neuvoi tarkistamaan, että tärkeimmät asiat olivat mukana:

”Muista ottaa mukaan kaikki teossa tarvittava, kuten matkatavarat, vaatteet ja veitsi sekä matkustusasiakirjat.”

Terroristeilla oli käsimatkatavaroissa mukana muun muassa pieni veitsi, jolla voitaisiin viiltää kurkku auki lentohenkilökunnalta tai matkustajilta, jotka yrittäisivät estää kaappauksen.

Attan lento saapui Bostoniin myöhässä, joten hänelle tuli kiire ehtiäkseen Los Angelesin lennolle. Attan laukku ei kuitenkaan koskaan ehtinyt jatkolennolle vaan päätyi lentokentän löytötavaratoimistoon, mistä FBI löysi sen myöhemmin. Laukussa oli muun muassa terroristiopas, Attan testamentti ja muuta hänen omaisuuttaan.

Kukaan ei puuttunut terroristien käsimatkatavaroissa oleviin veitsiin – vuonna 2001 oli sallittua viedä lentokoneeseen veitsi, kunhan sen terä oli alle 10 sentin pituinen.

Kolme muuta miestä, joiden piti auttaa Attaa kaappaamaan American Airlinesin lento 11, olivat olleet koneessa jo pitkään Attan saapuessa. Atta tiesi al-Shehhin, Jarrahin ja Hanjourin nousevan myös pian koneisiinsa ja luki vielä viimeiset ohjeet al-Qaida-oppaastaan:

”Heti koneessa rukoile Jumalaa, sillä jokainen, joka rukoilee Jumalaa, voittaa, sillä teet tämän Jumalan tähden.”

Attan Hampurin-apuri Ramzi bin al-Shibh vangittiin Pakistanissa 11. syyskuuta 2002, ja hän on edelleen Guantánamon vankilassa Kuubassa. Mohammed Zammar oli Syyriassa vankina vuoteen 2013, minkä jälkeen hän taisteli terroristijärjestö ISISin riveissä. Hän on ollut telkien takana taas maaliskuusta 2018 lähtien.