Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Räjähdys muutti skotlantilaiskylän tulimereksi

21. joulukuuta 1988 Lontoosta nousi ilmaan kone mukanaan 259 ihmistä. 37 minuuttia myöhemmin lennonjohto menetti yhteyden koneeseen. Samaan aikaan pienessä skotlantilaisessa Lockerbien kylässä asukkaat ihmettelivät pimeältä taivaalta kuuluvaa jyrinää. Sekuntien päästä maahan alkoi tippua lentokoneen palasia mukanaan 90 tonnia lentopolttoainetta.

Bryn Colton/Getty Images

Vartin viivästyksen jälkeen Pan Amin lento 103 oli vihdoin päässyt ilmaan Heath­row’n lentokentältä Lontoosta.

Boeing 747 lensi tuona vuoden 1988 joulukuisena iltana pohjoiseen kohti Skotlantia, missä sen oli määrä kääntyä Atlantille ja ottaa kurssi kohti New Yorkia ja John F. Kennedyn kenttää.

Lennolla 103 Clipper Maid of the Seas -nimisessä koneessa oli mukana 243 matkustajaa, jotka tuskin malttoivat odottaa pääsevänsä perille jouluksi.

Koneen kapteeni James Bruce MacQuarrie toivotti heidät kaikki tervetulleeksi lennolle, ja jumbojet jatkoi matkaa 9 400 metrin korkeudessa. Henkilökunta alkoi tarjoilla matkustajille juomia ja jakaa kuulokkeita matkan aikana esitettävää Crocodile Dundee II -elokuvaa varten.

Yhdysvaltalainen Christopher Jones istui paikalla 52K koneen takaosassa ja tilasi drinkin. 20-vuotias Syracusen yliopiston opiskelija oli viettänyt kuluneen lukukauden Lontoossa aivan kuin hänen 34 koneessa olevaa opiskelu­toveriaankin.

Jones oli todennut ennen lähtöä tyttöystävälleen, että edessä oli ”todellinen bilelento”.

Ohjaamossa 55-vuotias kapteeni MacQuarrie rekisteröi kello 18.58 koneen ylittäneen Englannin ja Skotlannin rajan, ja hän otti yhteyttä Prestwickin lennonjohtoon:

”Hyvää iltaa, skotit. Tässä on Clipper 103, olemme tasolla 310”, MacQuarrie ilmoitti kertoen koneen korkeuden.

”103, teidät on tunnistettu”, radiosta kuului, ja MacQuarrie sai tietää, milloin konetta piti kääntää Atlantin yllä.

Yksikään lennolla 103 ei aavistanut, että koneessa oli pommi. Sen etumaisessa lastiruumassa ruskea Samsoniten matkalaukku sisälsi 450 grammaa herkkää räjähdysainetta ja aikalaukaisimen.

Pommi räjähti kello 19.02.50. Räjähdyksen jälkeen tuho jatkoi matkaansa kohti maanpintaa.

”Hyvää iltaa, skotit. Tässä on Clipper 103, olemme tasolla 310.”
Kapteeni James Bruce MacQuarrie.

Lennonjohto vaistosi ongelmia

KESKIVIIKKO 21. JOULUKUUTA 1988 KLO 19.03:
Prestwickin lennonjohto ei ollut vielä huomannut lento 103:n onnettomuutta.

Lopultakin kello oli niin paljon, että Alan Topp olisi voinut pitää kahvitauon, mutta 52-vuotias lennonjohtaja tarkkaili tutkanäytöllä näkyviä outoja signaaleja.

Topp oli vain muutamia minuutteja aiemmin ollut radioyhteydessä kapteeni MacQuarrieen, mutta nyt vihreä neliö, joka osoitti lento 103:n, oli jakaantunut kolmeen pienempään neliöön.

Topp ei ollut 24-vuotisen lennonjohtajan uransa aikana koskaan nähnyt vastaavaa.

Pian kolme värillistä kenttää muuttuivat viideksi, jotka alkoivat hajaantua. Ensin Topp ajatteli, että kyse oli virheestä näytössä, mutta kentät eivät yhdistyneet vaan kulkivat koko ajan kauemmaksi itään.

Lennonjohtaja otti radiopuhelimen käteensä ja kutsui lento 103:n ohjaamoa. Ei vastausta. Topp yritti muutaman kerran uudestaan, mutta tulos oli sama: ei vastausta.

© Shutterstock

Nimetön lähde vihjasi terrori-iskusta

16 päivää ennen kuin lento 103 syöksyi maahan Lockerbiessa, Yhdysvaltojen ilmailuhallinto, joka valvoo maan lentoliikennettä, oli saanut varoituksen tulevasta pommi-iskusta.

Varoitus perustui arabialaisella korostuksella puhuneelta mieheltä tulleeseen nimettömään vihjeeseen.

Mies oli soittanut Yhdysvaltojen suur­lähetystöön Helsingissä ja kertonut, että Frankfur­tista Yhdysvaltoihin matkalla olevaan koneeseen laitettaisiin pommi kahden viikon kuluessa.

Varoitus otettiin vakavasti, ja yhdysvaltalaisille lento­yhtiöille lähetettiin virallinen tiedote asiasta.

Pan Am reagoi lisäämällä matkalippuun viiden dollarin lisämaksun ja lupaamalla käyttää ”menetelmää, joka läpi­valaisee matkustajat, työntekijät, lento­kentän tilat, matkalaukut ja lentokoneet perusteellisesti”.

Tieto varoituksesta ei kulkenut eteenpäin.

Pan Amin Frankfurtin kentän työn­tekijä, joka vastasi läpi­valaisuista, paljasti yhdysvaltalaisille tiedotusvälineille, ettei hän ollut ikinä kuullut Semtex-muovi­räjähteestä.

Koira varoitti leskeä katastrofista

KESKIVIIKKO KLO 19.03.15:
Illan rauha oli laskeutunut skotlantilaiseen Lockerbien kylään, jonka asukkaat viettivät iltaa kodeissaan.

Keskiviikko oli ollut pitkä ja yksitoikkoinen Ella Ramsdenin kotona Park Placessa Lockerbien kylässä. 59-vuotias leski oli aamulla hyvästellyt poikansa ja tämän perheen, jotka olivat viettäneet joulua viikon etukäteen Ramsdenin luona. Nyt he olivat palaneet Saksaan, ja tulevina päivinä Ramsdenilla oli seuranaan vain pieni jackrusselinterrieri, Cara.

Ramsdenista talo tuntui tyhjältä, kuten aina vieraiden lähdön jälkeen. Kaikki elämä katosi hetkessä, vaikka hänellä oli hyviä ystäviä ja naapureita Lockerbiessä, missä hän oli asunut suurimman osan elämäänsä. Uneliaassa skotlantilaisessa kylässä, jossa oli noin 3 500 asukasta, päivän suurimpia kohokohtia olivat lähinnä Lontoon ja Glasgow’n väliä kulkevien junien pysähdykset asemalla.

Piristääkseen itseään Ramsden istuutui olohuoneeseen lämpimän patterin viereen lukemaan joulukortteja, joita oli kertynyt melkoinen pino. Yhtäkkiä Cara alkoi murista.

”Mikäs ihme sinulla nyt on?” kysyi sen emäntä katsoen koiran levottomia silmiä.

Melkein heti taivaalta alkoi kuulua jyrinää. Ääni voimistui nopeasti ja muuttui viheltäväksi. Ramsden nousi tuolista, meni ikkunan luo ja veti verhot syrjään. Samassa hän kuuli räjähdyksen, ja taivas värjäytyi kirkkaan oranssiksi.

Ramsden kuvitteli ensin, että lähistöllä oleva bensiini­säiliö oli räjähtänyt. Todellisuudessa kyse oli lento 103:n siivistä, jotka olivat iskeytyneet Sherwood Crescentin lähelle noin kilometrin päähän Ramsdenin talosta 800 kilometrin tuntinopeudella. Siivissä olleet reilut 90 tonnia korkea­oktaanista polttoainetta olivat aiheuttaneet räjähdyksen, joka oli tuhonnut kolme kadun taloista maan tasalle.

”Onko tämä maailmanloppu? Mitä teen?” Ramsden ajatteli, ja otti sitten Caran syliinsä aikoen poistua takaovesta.

Ramsden oli juuri saanut kiinni ovenkahvasta, kun keit­tiön täytti suhiseva ääni. Hän tunsi ilmavirran jaloissaan ja pian kuului pamaus. Sähköt katkesivat ja Ramsdenia ympäröi pimeys.

Hän tunsi seinien tärähtelevän, tuntui kuin talo olisi romahtamassa. Hänen edessään oleva seinä ja ovi olivat yhä pystyssä, kuten hän itsekin, mutta kun hän katsoi ylös, hän näki taivaan. Katto oli poissa.

Lento 103:n 20 metriä pitkä keskiosa oli pyyhkäissyt sen mennessään pudotessaan talon puutarhaan.

Takaovi oli mennyt takalukkoon, ja Ramsdenin oli keksittävä jotain, jolla rikkoa oven lasi.

Viereisestä kaapista löytynyt paistinpannu soveltui tarkoitukseen, mutta Ramsden ei siltikään päässyt ulos, sillä ikkuna oli liian ahdas. Ylhäältä satoi hänen ympärilleen talon sisään palavia hylyn kappaleitas, ja Ramsden oli vakuuttunut siitä, ettei hän ikinä pääsisi elävänä talosta pois.

Hän pisti varovasti päänsä rikkomastaan ruudusta ulos ja alkoi huutaa apua heikolla äänellä:

”John, Martha! Oletteko siellä?”

Naapurit eivät vastanneet. Leski oli yksin. Hän veti syvään henkeä ja huusi:

”Apua, apua! Tulkaa auttamaan koirani ulos! Kuka vain, tulkaa apuun!”

”Mikäs ihme sinulla nyt on?”
Ella Ramsden.

Taivaalta satoi palavaa romua

KESKIVIIKKO KLO 19.04:
Kukaan Lockerbiessa ei voinut käsittää, mitä oli tapahtunut. Tuhoutuneen koneen osia oli tippunut kylään.

Maanviljelijä Jimmy Beattie värähti katsellessaan vaimonsa Maryn kanssa takapihaltaan avautuvaa näkyä. Pariskunta asui kahden lapsensa kanssa maatilalla viiden kilometrin päässä Lockerbien asemakylästä, joka nyt oli liekeissä.

Vaikka sähköt olivat katkenneet suurimmasta osasta kylää, sen rakennukset erottuivat selvästi valtavan tulimeren valaisemina. Tuli riehui voimakkaimmillaan Sherwood Crescentin seudulla, missä sitä ruokki lento 103:n polttoaine.

Beattie ei tiennyt, mitä oli tapahtunut, mutta 44-vuotias maanviljelijä arveli, etttä jonkin tehtaista oli täytynyt räjähtää. Hän ja hänen vaimonsa eivät kuitenkaan ehtineet jäädä pohtimaan asiaa tarkemmin, sillä taivaalta alkoi tipua hehkuvia ja liekehtiviä kappaleita heidän tilansa ympäristöön.

Pariskunta juoksi taloon hakemaan lapsiaan, jotka oli juuri laitettu nukkumaan. Jimmy Beattie pelkäsi, että taivaalta satava palava romu sytyttäisi talon.

5-vuotias James ja 6-vuotias Margaret itkivät peloissaan, kun vanhemmat ryntäsivät sisään. Lapset olivat kuulleet metelin ja nähneet tulipaloista loimottavan valon.

Perhe painautui ulkona seinän viereen, jotta taivaalta tippuvat kappaleet eivät osuisi heihin. Vääntyneitä metallinkappaleita porautui peltojen multaan.

Pelottavinta oli tumman­punaisella iltataivaalla näkyvä hahmo: kuorma-auton kokoinen iso musta kappale, joka syöksyi kohti maata kieppuen hurjasti ympäri. Se näytti jättimäiseltä ammukselta!

Jimmy Beattie kauhistui, mutta perheen onneksi kappale iskeytyi maahan 80 metrin päässä heidän talostaan.

Törmäys oli niin voimakas, että perhe tunsi maan tärähtävän allaan. Beattie tähyili esinettä.

Liekkejä ei näkynyt, ja hän erotti juuri ja juuri vain kappaleen ääriviivat pimeällä nurmella, missä se makasi kuin kuollut jättiläinen.

Sitten uteliaisuus kävi ylivoimaiseksi. Beattien oli pakko saada selville, mitä taivaalta oli tipahtanut.

Pommi räjäytti koneen paloiksi

Flight 103

Laukun omistaja tuntematon

Matkalaukku oli lähtenyt matkaan Maltalta. Se ei kuulunut kellekään turmakoneen matkustajista.

Claus Lunau/HISTORIA
Flight 103

Räjähdys ilmassa

Pommi räjähti hieman kello 19:n jälkeen, ja etumaiseen lasti-ruumaan syntyi 20 x 20 sentin aukko. Koneeseen voimalla tulviva ilma kuori rungosta seinät. Lopuksi konetta pitivät koossa vain matkustamon ikkunaosat.

Claus Lunau/HISTORIA
Flight 103

Ohjaamo irtosi

Muutamia sekunteja räjäh­dyksen jälkeen ohjaamo murtui irti muusta rungosta ja alkoi pudota kohti maata. Koneen etuosa päätyi pellolle Lockerbieen.

Claus Lunau/HISTORIA
Flight 103

Runko katkesi kahtia

Pudotessaan kohti maata runko katkesi kahtia siipien takaa. Kumpikin osa putosi Lockerbieen ja siipien polttoaine sytytti kylän tuleen. Kaikki koneessa olleet ja myös 11 kylän asukasta kuolivat.

Claus Lunau/HISTORIA

Romu vaurioitti lisää

Kun ohjaamo irtosi, myös rungosta irtosi paloja, jotka pudotessaan tuhosivat koneen pyrstön.

Onnettomuus selvisi lennonjohdolle

KESKIVIIKKO KLO 19.06:
Iso osa Lockerbiesta oli liekeissä. Useat talot olivat tuhoutuneet maan tasalle, ja monet muut olivat raunioina.

Useita minuutteja oli kulunut siitä, kun lennonjohtaja Alan Topp oli nähnyt lento 103:n vihreän neliön hajoavan lennonjohtotornin näytöllä.

Nyt näytöllä näkyneet viisi vihreää kenttää olivat kadonneet. Topp oli soittanut useisiin muihin lennonjohtotorneihin, mutta yksikään niistä ei ollut myöskään löytänyt enää koneen signaalia.

Epätietoisuus sai Toppin huutamaan esimiestään Adrian Fordia, jonka työpiste sijaitsi kymmenen metrin päässä. Fordilla oli puhelin korvallaan, ja hän huitoi kädellään, että hänellä oli kiire.

Topp ei tiennyt, että Ford oli kaksi minuuttia aiemmin saanut puhelun British Airwaysin lentäjältä, joka oli nähnyt koneessaan räjähdyksen Lockerbien lähellä Etelä-Skotlannissa. Ford yritti soittaa paikalliselle poliisille.

”Minulla on ongelma”, Topp huusi kiihtyneenä.

”Minulla myös”, Ford vastasi ja kertoi Toppille räjähdystä koskeneesta soitosta.

”Voi ei, sen täytyy olla Clipper 103”, Topp puuskahti.

Ford laski kuulokkeen pöydälle ja juoksi Toppin työ­pisteelle. Miehet tuijottivat tutkanäyttöä, jossa ei näkynyt enää jälkeäkään lento 103:sta. Kumpikin oli ihan hiljaa. He tajusivat, että kone oli syöksynyt maahan.

”Voi ei, sen täytyy olla Clipper 103.”
Lennonjohtaja Alan Topp.

Leski kuuli ulkoa kiroilua

KESKIVIIKKO KLO 19.07:
Kaikki Lockerbien ehjinä selvinneet asukkaat olivat kerääntyneet kaduille ihmettelemään, mitä kylässä tapahtui.

”Hän on elossa. Helvetti, hän on elossa!”

Ensimmäinen ajatus Ella Ramsdenin mielessä oli, että puhuja käytti kovin karkeaa kieltä, mutta ääni oli silti terve­tullut. Joku oli tulossa hänen avukseen. Naapurin vävy oli nähnyt lento 103:n kappaleen tuhoavan talon julkisivun, repivän katon irti ja syöksyvän sitten lesken pihaan.

Ramsden oli seissyt keittiössä koneen pudotessa, ja se oli pelastanut hänen henkensä, sillä keittiö oli rakennuksen yksi harvoista ehjänä säilyneistä huoneista. Hän oli kuitenkin jäänyt loukkuun eikä päässyt ulos kuin keittiön oven ikkunasta.

Naapurin vävy haki apuun lisää miehiä, jotka yhdessä onnistuivat auttamaan Ramsdenin talosta.

Myös Cara-koira seurasi mukana, kun miehet kantoivat Ramsdenin palavaa romua pursuavan puutarhan halki.

Miehet laskivat Ramsdenin nurmikolle.

Ramsden tuijotti tyrmistyneenä taloaan. Toisen kerroksen makuuhuone, missä hänen kaksi lapsenlastaan olivat edellisinä päivinä nukkuneet, ammotti tyhjänä.

Vain yksi vaatekaappi näytti säästyneen. Pimeyden vuoksi Ramsden ei onneksi nähnyt ympärillä olevaa tuhoa. Tiilenkappa­leiden keskellä pihassa makasi siellä täällä lento 103:n matkustajien ruumiita.

Yhden liikkumattoman ruumiin Ramsden sai näköpiiriinsä seistessään tiellä talonsa raunioiden takana. Leski tunsi lähes kaikki Park Placen asukkaat, mutta kuollut mies näytti vieraalta.

”Onko joku soittanut ambulanssin?” Ramsden kysyi.

Mies ja muut uhrit olivat kuitenkin jo kuolleita kuin kivi.

Lockerbie kärsi valtavia tuhoja, ja kylässä oli kaikkialla koneen romua.

© Bryn Colton/Getty Images

Maanviljelijä löysi pelloltaan ohjaamon

KESKIVIIKKO KLO 19.10:
Lockerbien asukkailla oli kädet täynnä työtä auttaessaan loukkuun jääneitä ulos palavista taloistaan. Kylän ulkopuolella Jimmy Beattie oli etsinyt käsiinsä taskulampun.

Taivaalta ei enää satanut raskasta romua, mutta ilmassa leijui yhä seteleitä ja papereita.

Yhdestä paperista Jimmy Beattie erotti Pan Amin logon, ja hän tajusi, että lentokoneen oli täytynyt syöksyä maahan.

Taskulamppua heiluttaen Beattie asteli pihan läheiselle pellolle. Maa oli epätasaista ja upottavaa sateiden jälkeen.

Kun hän lähestyi maahan pudonnutta esinettä, hän näki sen olevan lentokoneen ohjaamo.

Lentokoneen nokka oli murskaantunut ja ohjaamon taka­osa repeytynyt auki niin, että Beattie pystyi valaisemaan lampullaan sen sisäosia. Hän erotti vääntynyttä metallia ja sotkeentuneita johtoja, aivan kuin jättimäiset kourat olisivat yrittäneet repiä koneesta irti paloja.

Taskulampun valokeila osui ensin yhteen, sitten toiseen ruumiiseen. Rungon sisällä oli kaikkiaan seitsemän puoli­alastonta ruumista – voimakas ilmavirta oli repinut uhreilta univormut päältä putoamisen aikana.

Useat vainajista olivat veren peitossa. Koneen rungon repeytyminen yhdessä putoamisen aiheuttaman voimakkaan ilmavirran kanssa oli saanut aikaan sen, että ohjaamossa olleet olivat lennelleet sinne tänne neulanterävien metallinpalojen keskellä ja saaneet pahoja vammoja.

Beattie näki myös irti repeytyneen jalan ja jotain, mikä näytti kallolta.

Hänen tarkastellessaan kammottavaa näkymää paikalle ehti hänen 56-vuotias naapurinsa Mary Young.

Heti saapumisensa jälkeen Young näki naisen, joka makasi nurmikolla lähellä pudonnutta ohjaamoa. Kun hän lähestyi lentoemännältä näyttävää uhria, hän näki tämän yhä hengittävän!

Young peitti naisen heti takillaan ja lähti sitten ripeästi hakemaan peittoa lämmikkeeksi. Kun hän kohta palasi takaisin, lentoemäntä oli kuollut.

Huippujohtajia kuoli lennolla

Lento 103:lla oli matkustajia 21 maasta, mutta valtaosa heistä – 190 – oli Yhdysvaltojen kansalaisia. Nuorin uhri oli kaksivuotias, vanhin 82. Mukana oli myös useita oman alansa huippuja.

Helikopterilentäjä keskeytti joululomansa

KESKIVIIKKO KLO 19.30:
Viranomaiset olivat saaneet tiedon Lockerbien katastrofista, ja pelastajia alkoi virrata paikalle.

”Oletko ottanut?” kuulokkeesta kuului, kun lentäjä Geoffrey Leeming vastasi puhelimeen kotonaan Angleseysaaressa Walesin luoteisosassa.

Leeming oli oikeastaan joululomalla, mutta koska hän työskenteli Britannian kuninkaallisten ilmavoimien etsintä- ja pelastuspalvelun helikopterilentäjänä, hänet saatettiin aina kutsua töihin lomaltakin – jos hän vain oli selvin päin.

”En, Ken. Ja erittäin hyvää joulua sinullekin”, vitsaili Lee­ming tukikohdasta soittavalle kollegalleen.

Leeming lähti heti ajamaan kotinsa lähellä Angleseyssä sijaitsevaan tukikohtaan, missä hänelle kerrottiin Locker­biestä.

Palomiehet, sairaankuljettajat ja poliisit olivat aloittaneet pelastustyöt, mutta kylässä riehui useita paloja ja joka paikassa oli koneen kappaleita ja kuolleita matkustajia. Yleiskuvan saamiseksi katastrofista Leemingin oli lennettävä 220 kilometriä Lockerbiehen avustamaan pelastajia.

Kello oli lähes 20.45, kun Leeming näki tuhoalueen ensi kerran Wessex-kopteristaan. Palot riehuivat yhä, ja räjähdykset olivat katkoneet vesijohdot niin, että kylän eteläosa oli ilman vettä, mikä vaikeutti sammutustöitä.

Lentäjä suuntasi helikopterin kirkkaan etsintävalon kohti rautatietä varmistaakseen, että kiskolla ei ollut hylyn kappaleita, sillä ne olisivat voineet suistaa ohi kulkevat junat raiteilta.

Näytti siltä, että romua oli onneksi levinnyt vain raiteiden viereen.

Sen jälkeen lentäjä alkoi yhdessä toisen helikopterin kanssa haravoida aluetta läpi löytääkseen vaaralliseen paikkaan pudonneita hylyn osia.

Kopterit etsivät myös uhreja, vaikka Leeming tiesi, että henkiinjäämisen mahdollisuus oli hyvin pieni.

”En, Ken. Ja erittäin hyvää joulua sinullekin.”
Pelastuslentäjä Geoffrey Leeming.

Uhrien omaiset saivat tiedon turmasta

KESKIVIIKKO:
New Yorkissa kello oli 17.30. Ensimmäiset ihmiset olivat saapuneet JFK:n lentoasemalle lento 103:lla saapuvia omaisiaan vastaan.

Vaikka Skotlannissa oli ilta, New Yorkissa elettiin myöhäistä iltapäivää, kun Georgia ja Tony Nucci saapuivat John F. Kennedyn eli JFK:n lentokentän pysäköintialueelle Ford Broncollaan.

Ajomatkan aikana kotikaupungista Claverackista kentälle aviopari oli pitänyt auton radion suljettuna.

Siksi he eivät olleet kuulleet onnettomuudesta, vaikka Pan Amin lento 103 oli pudonnut jo Lockerbiehen jo yli kolme ja puoli tuntia aiemmin.

46-vuotias Georgia Nucci odotti innokkaasti tapaavansa poikansa Christopher Jonesin, joka oli opiskellut kuluneen lukukauden Lontoossa. Nucci oli eronnut Christopherin isästä ja häntä ilahdutti se, että hän pääsisi viettämään joulua poikansa kanssa, vaikka joulunpyhät nostaisivatkin tunteet pintaan.

Hieman yli vuosi sitten perhettä oli kohdannut suuri murhe, kun Georgian toinen lapsi – Christopherin pikkusisko Jennifer – oli kuollut hieman uudenvuoden jälkeen ollessaan Ecuadorissa. Suru oli vielä jatkuvasti läsnä.

Tänään oli kuitenkin hyvä päivä, ja ilahduttaakseen Christopheria Nucci oli leiponut pojan lempisuklaakeksejä. Hän jätti ne kuitenkin autoon, kun hän lähti miehensä kanssa Pan Amin terminaaliin.

Pariskunta oli saapunut aikaisin, koska he olivat sopineet tapaavansa tuttavansa Audrey Wilsonin kentällä syödäkseen sitten päivällistä hänen kanssaan. Nucci vilkaisi saapuvien lentojen taulua, mutta pojan konetta ei näkynyt vielä näytöllä.

Wilson oli kuullut lento 103:sta ja yrittänyt soittaa Nucceille, mutta nämä olivat jo ehtineet lähteä kotoa. Hän helpottui, kun näki tuttavansa ja nämä halasivat häntä iloisesti. Chri­stopher ei ilmeisesti ollut ollutkaan koneessa.

”Missä Christopher on?” Audrey kysyi.

”Hän on vielä ilmassa”, Georgia Nucci vastasi ja selitti, että poika laskeutuisi kello 20.30 Pan Am 103:lla.

Vastaus vaikutti kuin isku Wilsonin palleaan. ”Se on pudonnut maahan”, hän kuuli sanovansa ohuella äänellä.

Georgia Nucci ei ollut käsittää, mitä kuuli. Hän otti pari askelta taaksepäin ja nojautui seinään, sulki silmänsä ja rukoili. Sitten hän avasi jälleen silmänsä ja käveli lentokenttävirkailijan luo saadakseen asiaan varmuuden.

”Voitko sanoa, mitä lennolle 103 on tapahtunut. Onko se syöksynyt maahan?” hän änkytti ääni täristen.

”Kyllä”, virkailija vastasi töksähtäen. Georgia puhkesi itkuun: ”Tyttärenikin kuoli tänä vuonna. Tämä on niin väärin.”

Samantha Jones Sex and the City

Kim Cattrallista tuli myöhemmin maailmankuulu Sinkkuelämää-televisiosarjan Samanthana.

© HBO/Imageselect & Pictorial Press Ltd./Imageselect

Julkkikset jäivät koneesta

Kahden julkisuuden henkilön piti matkustaa lento 103:lla.

Sex Pistols -punkyhtyeen laulaja Johnny Rotten joutui kuitenkin lykkäämään lähtöä Yhdys­valtoihin päivällä, koska hänen vaimonsa ei saanut pakattua ajoissa.

Myös näyttelijä Kim Cattrall peruutti lippunsa lennolle 103. Hän oli unohtanut ostaa äidilleen teekannun lahjaksi, ja hän siirsi siksi lähtöä.

Ambulanssit seisoivat tyhjinä

TORSTAI 22. JOULUKUUTA 1988 KLO 2:
Lockerbien tulipalot oli saatu hallintaan ja pelastustyöt olivat käynnissä.

Geoffrey Leeming oli saapunut Lockerbieen yli viisi tuntia sitten. Lentäjä oli merkinnyt karttaan useita kohteita yleiskuvan selvittämiseksi palokuntaa ja poliisia varten. Pahin tilanne näytti olevan Lockerbien taajamassa, minne oli pudonnut valtaosa hylyn osista ja moottorit.

Leeming ei ollut nähnyt isoja romun kappaleita Jimmy Beattien tilaa edempänä.

Vaikka tulipalot Lockerbiessa olivat hallinnassa, liekit loimottivat yhä Sherwood Crescentillä, minne poltto­ainetta sisältäneet siivet olivat päätyneet.

Pelastustyöt olivat yhä käynnissä ja eloonjääneitä etsittiin raunioista, mutta suurin osa kadonneista oli asunut juuri Sherwood Crescentin alueella, joka oli tuhoutunut maan tasalle.

Alhaalla Lockerbien pääkadulla siinsi pitkiä rivistöjä ambulansseja valmiina kuljettamaan loukkaantuneita sairaalaan. Niille ei kuitenkaan ollut käyttöä.

Kaikki loukkaantuneet oli siirretty jo aikaa sitten pois, ja toivo vielä hengissä olevien löytämisestä oli jo hiipunut. Pysäköityjen ambulanssien rivistö todisti nyt vain siitä, että oli tapahtunut käsittämätön tragedia.

Ali al-Megrahi

Elokuussa 2009 Ali al-Megrahi vapautettiin ja lähetettiin Libyaan, sillä hän oli kuolemassa syöpään. Paluunsa jälkeen hän eli vajaat kolme vuotta.

© Frederic Neema/Getty Images

Pommi-iskun tekijä jäi epäselväksi

Yhdysvaltalaiset ja brittiläiset onnettomuustutkijat löysivät lennolla 103 räjähdyksen aiheuttaneen matkalaukun ja siinä olleiden vaatteiden jäännökset.

Matkalaukku pystyttiin jäljittämään Maltalta Frankfurtiin lentäneeseen koneeseen. Frankfurtissa laukku oli siirretty turmakoneeseen.

Samaan aikaan kun Air Maltan konetta oli lastattu, Libyan Arab Airlinesin kone oli odottanut lähistöllä. Yhteensattuma sai tutkijat suuntaamaan mielenkiintonsa Libyaan, joka oli uhannut kostaa Yhdysvaltojen kaksi vuotta aiemman Tripolin pommituksen.

Libyan Arab Airlines -koneessa oli ollut tunnettu libyalainen agentti Abdelbasset Ali al-Megrahi, joka oli oleskellut sitä ennen Maltalla kaksi päivää väärän nimen turvin.

Matka­laukussa olleet vaatteet voitiin jäljittää maltalaiseen liikkeeseen, joka tunnisti al-Megrahin niiden ostajaksi. Yhdys­valtalaiset ja britit halusivat siksi tuoda agentin oikeuteen.

Libya luovutti epäillyn vasta vuosien neuvotteluiden jälkeen, ja vuonna 2001 hänet tuomittiin elinkautiseen joukkomurhasta. Libyan johtaja Muammar Gaddafi suostui oikeudenkäynnin jälkeen maksamaan korvauksia uhrien perheille.

Läheskään kaikki eivät olleet yhtä mieltä tuomiosta, ja iskun tekijöistä oli monia käsityksiä.

Monien mielestä sen takana oli todellisuudessa Iran: sen oli määrä kostaa se, että Yhdysvallat oli heinäkuussa 1988 ampunut alas iranilaisen koneen, jossa oli 290 matkustajaa. Loikannut tiedustelujohtaja Abolghasem Mesbahi vahvisti teorian haastattelussa vuonna 2014.

Omaiset surivat eri tavoin

KESKIVIIKKO KLO 23.00 New Yorkissa:
Lento 103:n uhrien omaiset olivat kokoontuneet Pan Amin Clipper Class Loun­geen JFK:n lentokentällä.

Georgia Nucci oli istunut useita tunteja miehensä Tonyn kanssa muiden uhrien omaisten kanssa. Tilaan oli kokoontunyt yli sata ihmistä, ja paikalla oli myös sairaanhoitajia, lääkäreitä ja pappeja antamassa tukea uhrien lamaantuneille sukulaisille.

Pan Amin työntekijät olivat laittaneet tarjolle voileipiä, kahvia, kylmiä juomia ja viskiä. Georgia Nucci oli juonut melkoisesti Coca-Colaa, mutta hän ei ollut koskenut ruokaan.

Juuri kukaan ei ollut syönyt. Ei ollut ruokahalua.
Isiä ja äitejä. Tyttäriä ja poikia. Sisaria ja veljiä. Lento 103:n matkustajien perheenjäseniä oli kerääntynyt ryhmiksi kaikkialle.

Osa makasi sikiöasennossa lattialla eikä voinut lakata itkemästä, toiset olivat painautuneet seinää vasten lamaantuneena tyhjä katse silmissään. Yhteistä kaikille oli se, että heidän sisintään jäyti äkillinen suru, jota heidän oli vaikea uskoa todeksi.

”En halua enää elää!” kirkui yksi omainen, kun taas eräs äiti toisaalla toisteli ”kultaseni, kultaseni, kultaseni – miksi se en ollut minä!”

Seitsemän tunnin jälkeen Georgia Nucci ei enää kyennyt kestämään itkeviä ihmisiä. Pan Am oli varannut heille hotellihuoneen läheisestä Holiday Innista, ja lentoyhtiö huolehti myös Nuccien kuljettamisesta hotellille.

Nuori Pan Amin työntekijä seurasi pariskuntaa kuljettavaa autoa pariskunnan omalla Ford Broncolla. Auton takapenkillä lojui yhä pakkaus suklaakeksejä, jotka Georgia oli leiponut pojalleen.

”Kultaseni, kultaseni, kultaseni – miksi se en ollut minä!”
Sureva äiti.

Etsinnät jatkuvat kuusi viikkoa

TORSTAI KLO 8.00:
Aamu oli valjennut Lockerbiessa, ja pelastustyöntekijät pääsivät kartoittamaan katastrofin laajuuden.

Aamunkoitto paljasti Lockerbien tuhon laajuuden. Pieni taajama muistutti lähinnä toisessa maailmansodassa hajalle pommitettua kaupunkia, ja talojen raunioista kohosi yhä savua. Ruumiita oli löydetty jo 120, ja helikopterilentäjä Geoffrey Leeming jatkoi sinnikkäästi etsintöjä ilmasta.

Osa ruumiista retkotti irvokkaasti seudun jokien ja purojen soistuneilla reunoilla, toiset taas olivat sin­koutuneet peltoja reunustavien kiviaitojen päälle.

Jokaista vainajaa vartioimaan jätettiin yksi poliisi. Kun Leeming lensi kylän yllä, poliisit mustissa sadetakeissaan näyttivät hänestä kuin patsailta, joita oli aseteltu maahan merkitsemään ruumiiden paikat.

Näky muistutti skotlantilaisessa kylässä tapahtuneen tragedian laajuudesta. Lee­ming tiesi, että hän ei koskaan pystyisi unohtamaan sitä, mitä hän oli kokenut Lockerbiessa.

Leeming ja noin 1 100 muuta poliisin ja armeijan edustajaa, jotka oli komennettu etsimään uhreja Lockerbien ympäristöstä, jatkoivat etsintätöitä vielä kuusi vikkoa.

17 uhrin ruumiita ei koskaan löydetty. Joukossa oli kuusi Sherwood Crescentin korttelissa asunutta. Lockerbien onnettomuudessa menehtyi 11 paikallista asukasta ja kaikki lennolla 103 olleet 259 ihmistä.

Muammar Gaddafia on pidetty perimmäisenä syypäänä Lockerbien pommi-iskuun.

© Barry Iverson/Imageselect

Jälkikirjoitus:

Jo 28. joulukuuta onnettomuustutkijat löysivät hylyn kappaleista jälkiä räjähteistä.

Asiantuntijat pystyivät siksi varmuudella toteamaan, että lento 103 oli joutunut terrori-iskun kohteeksi. Syyllisten etsiminen aloitettiin, mutta tutkimukset eivät ole vieläkään selittäneet tapahtumia yksiselitteisesti.

Onnettomuus muutti Ella Ramsdenin talon tontin ruumistarhaksi. Hänen talonsa raunioista ja puutarhasta löydettiin 70 uhrin ruumiit, joiden joukossa olivat koneessa olleet 35 Syracusen yliopiston opiskelijaa.

Ramsden muutti uuteen asuntoon kylän toiseen päähän. Hän kuoli 81-vuotiaana vuonna 2010.

Maanviljelijä Jimmy Beattie perheineen jatkoi asumista tilallaan, joka oli saanut katastrofissa vain kohtalaisen vähän vaurioita. Beattie kuoli 74 vuoden ikäisenä vuonna 2018.

Hänet haudattin Tundergarthin seurakunnan hautausmaalle, joka sijaitsee melko lähellä paikkaa, minne lento 103:n ohjaamo putosi.

Geoffrey Leeming lopetti pelastushelikopterin lentäjän työt vuonna 1990.

Georgia Nuccilla todettiin katastrofin jälkeen trauman­jälkeinen stressihäiriö.

Vuonna 1990 hän adoptoi neljä orpolasta Kolumbiasta. Hän kantaa aina mukanaan kuvaa siitä Lockerbien paikasta, missä Christopher kuoli.

Lue myös:

World Trade Center palaa.
Terrorismi

11.9.2001: Terrori-iskut 11. syyskuuta 2001

9 minuuttia
Terrorismi

Tukholma järkyttyi: Lähetystön kaappaus

23 minuuttia
Terrorismi

'Sakaali' Carlos taas oikeuteen

14 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota