”Nyt me murskaamme heidät, hauskanpito loppuu tähän”, prinssi Heinrich XIII jylisi salakuunnellussa puhelinkeskustelussa viime kesänä saksalaisen Der Spiegel -aikakauslehden mukaan.
Reußin ruhtinassukuun kuuluva 71-vuotias saksalainen aatelismies on keskeinen hahmo Saksassa suunnitellun vallankumouksen takana. Suunnitelman mukaan hänestä tulisi Saksan johtaja kumouksen jälkeen.
Kunnianhimoisen prinssin vallanhimo kumpuaa menneisyydestä.

Reichsbürger-liike pyrkii palauttamaan Versaillesissa vuonna 1871 julistetun Saksan keisarikunnan.
Reichsbürgerit haluavat kumota Saksan demokratian
Saksan poliisi pidätti 7. joulukuuta valtakunnallisessa operaatiossa 25 henkilöä, joiden epäillään valmistelleen vallankaappausta Saksassa.
Ryhmä on ollut seurannassa kuukausia, vaikka se yritti peittää jälkensä muun muassa käyttämällä satelliittipuhelimia. Satelliittipuhelimet toimisivat myös, jos matkapuhelinverkko romahtaisi kaappauksen aikana.
Vallankumousta suunnitelleen 25 henkilön joukossa on gourmetkokki, lentäjä, poliisi, Saksan terrorisminvastaisen yksikön KSK:n entinen jäsen sekä oopperalaulaja, josta olisi tullut kulttuuriministeri kumouksen onnistuessa. Eräs varakas nainen lahjoitti rahaa ryhmän ”henkisiin tarkoituksiin”, ja ryhmä varmisti uusien jäsenten taustat kahdella selvänäkijällä.
Tulevan oikeusministerin virkaa kaavailtiin 58-vuotiaalle Birgit Malsack-Winkemandille. Hän oli oikeistopopulistipuolue AfD:n kansanedustaja Saksan liittopäivillä vuosina 2017-21, ja maaliskuusta lähtien hän on työskennellyt tuomarina Berliinissä. Vallankaappauksen aikana hänen tehtävänsä olisi ollut opastaa kaappaajia liikkumaan parlamenttirakennuksessa.
Salaliittolaiset kuuluvat niin sanottuihin valtakunnankansalaisiin (Reichsbürger), jotka eivät tunnusta Saksan liittotasavaltaa vaan pyrkivät palauttamaan vanhan keisarikunnan. Liikkeellä uskotaan olevan jopa 21 000 kannattajaa.
Prinssi Heinrich unelmoi paluusta ruhtinasaikoihin
Reußin suvun juuret ovat 900-luvulla, josta alkaen suku hallitsi pientä Reußin ruhtinaskuntaa Thüringenin osavaltiossa itäisessä Saksassa.
Prinssi Heinrich XIII on Reußin ruhtinaskunnan viimeisen hallitsijan Heinrich XXVII:n lapsenlapsenlapsi.
Reußin ruhtinassuvussa on ollut tapana nimetä kaikki poikalapset Heinrichiksi. Lisäksi he saavat järjestysnumeron, jonka perusteella heidät voi erottaa toisistaan. Heinrich XIII:lla on viimeistä ruhtinasta Heinrich XXVII:ää pienempi järjestysluku siksi, että suvun perinteen mukaan numerosarja alkaa alusta aina vuosisadan vaihtuessa.

Viimeinen ”oikea” Reußin ruhtinas, ruhtinas Heinrich XXVII, astui valtaan vuonna 1913 mutta joutui luopumaan vallasta jo vuonna 1918.
Ruhtinas Heinrich XXVII joutui ensimmäisen maailmansodan ja Saksan keisarikunnan romahduksen jälkeen luopumaan vallasta ja pienestä Reußin ruhtinaskunnastaan.
”Se tapahtui perusteettomasta painostuksesta todistettavasti vieraiden valtojen aloittaman ensimmäisen maailmansodan seurauksena”, prinssi Heinrich totesi puheessaan vuonna 2019.
Hän ylisti ruhtinaskunnan aikoinaan alhaista veroprosenttia ja sen kukoistavaa pääkaupunkia Geraa, joka rapistui vuoden 1918 jälkeen.

Reußin ruhtinaskunta (punaisella) sijaitsi nykyisessä Saksan Thüringenin osavaltiossa (katkoviiva) ja oli suunnilleen Naantalin kokoinen.
”Siihen asti kaikki oli hyvin Reußin suvun hallitsemassa ruhtinaskunnassa, ja ihmiset olivat onnellisia. Hallinto oli selkeää ja läpinäkyvää. Jos oli ongelmia, käännyttiin ruhtinaan puoleen. Kenen puoleen nyt käännytään? Oman osavaltion, liittopäivien tai EU-parlamentin edustajan puoleen? Onnea vaan!” prinssi Heinrich lisäsi sarkastisesti.
🎬 Heinrich XIII ylistää monarkiaa:
Kapinaprinssi taistelee perinnöstä
Omien sanojensa mukaan prinssi Heinrich on käynyt 180 kertaa oikeutta eri tahoja vastaan Saksassa saadakseen takaisin suvun entisiä linnoja, maita ja taideaarteita.
DDR:n kommunistinen hallinto takavarikoi aatelisten omaisuuden toisen maailmansodan jälkeen. Oikeudenkäynnit eivät ole tuottaneet Heinrichin toivomaa tulosta, mutta hän on hankkinut itselleen suvun vanhan metsästyslinnan, Waldmannsheilin, jossa hän usein oleskelee viikonloppuisin.

Oberes Schloss on peräisin 1200-luvun alkupuolelta, ja se on yksi perheen linnoista, joka prinssi Heinrich XIII:n mielestä pitäisi palauttaa Reußin suvulle.
Prinssillä on myös Frankfurt am Mainissa kattohuoneisto, jossa hän asuu 39-vuotiaan naisystävänsä Vitalian kanssa. Saksan viranomaisten mukaan hän on yrittänyt solmia yhteyksiä Venäjän hallintoon siinä kuitenkaan ilmeisesti onnistumatta. Omaisuutensa prinssi on ansainnut kiinteistöbisneksessä
Prinssi Heinrichin välit sukuunsa ovat kauan sitten katkenneet, ja suku on ottanut häneen etäisyyttä.