Kranaatit sytyttivät tulipalon Iranin suurlähetystössä SAS-joukkojen rynnäköidessä sisään. Yksi panttivangeista pakeni liekkejä kiipeämällä parvekkeelta toiselle

© rex/all over, getty images & shutterstock

Panttivankidraama järkytti Lontoota

Maailman huomio kohdistui Lontooseen, kun terroristit valtasivat Iranin suurlähetystön keväällä 1980. He ottivat 26 panttivankia ja uhkasivat tappaa nämä kaikki, mikäli heidän vaatimuksiinsa ei suostuttaisi. Britannian SAS-erikoisjoukot olivat vankien ainoa toivo.

perjantai 15. huhtikuuta 2016 teksti Esben Mønster-Kjær

Konstaapeli Trevor Lock jousti turva­määräyksistä väärällä hetkellä, kun hän 30. huhtikuuta 1980 jätti paikkansa Iranin suur­­­lähetystön edessä Lontoossa hakeakseen kupin kahvia ­sisältä ja jätti turvaportin lukitsematta.

Mikäli Lock olisi pysynyt ulkona, suurlähetystöä kahdesta suunnasta ­lähestyvät kuusi arabimiestä olisivat ­ehkä herättäneet hänen epäilyksensä, ja hän olisi lukinnut turvaportin.

Nyt Lock tajusi jonkin olevan vialla vasta, kun lähe­tystön aulasta alkoi kuulua huutoja.

Eteishallissa oli kuusi aseistautunutta miestä, jotka vangitsivat Lockin lyhyen kamppailun päätteeksi.

Hyökkääjät lukitsivat lähetystön pääoven, minkä jälkeen he tutkivat koko rakennuksen kellarista viidenteen kerrokseen ja ­kokosivat lähetystön työntekijät ja vierailijat yhteen.

Hyökkääjät saivat 26 panttivankia, joista yksi, suurlähetystön päällikkö Gholam-Ali Afrouz, oli loukkaantunut.

Hän oli kuullut käytävästä meteliä ja loikannut ikkunasta ulos kesken pakis­ta­nilaisen toimittajan haastattelun.

­Afrouz oli murtanut leukansa hypätessään, ja hyökkääjät olivat saaneet hänet kiinni.

Alkoi kuusi päivää kestänyt pantti­vanki­draama, joka kohdisti koko maailman huomion Lontooseen.

Pääministeri pysyi tiukkana

Kun poliisit parin minuutin kuluttua saapuivat lähetystörakennuksen eteen, terroristit tähtäsivät heitä aseillaan ikkunoista ja heittivät ulos lentolehtisiä, joiden mukaan lähetystön valtaajat edustivat ”Arabistanin demokraattinen vallankumous- ja vapautusrintama” -nimistä järjestöä DRFLA:aa.

Kaappaajat vaativat 91 vangin vapauttamista irani­lai­­sista vankiloista ja itselleen vapaata pääsyä pois Britanniasta kaappauksen jälkeen. Kaappaajat uhkasivat tappaa panttivangit, mikäli vaatimuksiin ei suostuttaisi 24 tunnin kuluessa.

Todellisuudessa lähetystön vallanneet miehet eivät olleet valmiita toteuttamaan uhkaustaan, sillä he olivat pikemminkin idealisteja kuin piinkovia terroristeja.

He kuuluivat Iranin arabivähemmistöön ja halusivat epätoivoisella teollaan auttaa sorrettua kansaansa.

He ­kuvittelivat, että kaikki olisi ohi vuorokaudessa ja he pääsisivät palaamaan kotiinsa Iranin Khu­zestanin maakuntaan.

Kaappaajien epäonneksi Britanniaa johti 1980-luvun alussa ”rautarouvana” tunnettu pääministeri Margaret Thatcher.

Hän ilmoitti, ettei Britannian hallitus missään tapauksessa myöntyisi terroristien vaatimuksiin tai päästäisi heitä poistumaan Britanniasta.

Iranin tuore pappishallinto oli yhtä jyrkkä.

Se väitti lähetystön valtaamisen olevan brittien ja ­yhdysvaltalaisten ­punoma juoni ja puhui lehdistötiedotteessaan ­lähetystön henkilökunnasta ikään kuin nämä olisivat jo kuolleet.

Poliisit avasivat neuvotteluyhteyden terroristien johtajan Salim Towfighin kanssa tavoitteenaan saada kaappaajat antautumaan rauhallisesti.

Sitä britit ­eivät kuitenkaan kertoneet puhelimessa, joka oli heidän ­ainoa yhteydenpito­kanavansa terroristien kanssa.

Sen ­sijaan he pyysivät Salimilta useaan otteeseen lisäaikaa erilaisilla ­verukkeilla ja pyysivät tätä vapaut­tamaan panttivankeja yksi kerrallaan.

Terroristien esittämä 24 tunnin määräaika venyi lopulta kuudeksi vuoro­kaudeksi, terroristit vapauttivat viisi panttivankia, ja väkival­laton loppuratkaisu näytti jo mahdolliselta. Sitten Salim murskasi brittien toiveet.

Margaret Thatcher, joka toimi Britannian pääministerinä vuonna 1980, tunnettiin
piinkovana poliitikkona. Hän kieltäytyi suostumasta terroristien vaatimuksiin.

© corbis/all over

Armeija otti vetovastuun

Illansuussa 5. toukokuuta terroristit ottivat jälleen puhelimitse yhteyttä poliisiin. Soittaja ei kuitenkaan ollut Salim.

”Nimeni on Abbas Lavasani”, suur­lähetystön lehdistöpäällikkö sanoi ääni pelosta väristen. ”Minut on sidottu, ja kaappaajat aikovat ­ampua minut. Auttakaa...”

Sitten Salim tarttui kuulok­keeseen, huusi puhelimeen ja paiskasi kuulokkeen kiinni. Siinä ­samassa lähetystöstä kuului kolme laukausta.

Illemmalla terroristit työnsivät Lavasanin ruumiin ulos pääovesta.

Salim ilmoitti ampuvansa yhden pantti­vangin aina 45 minuu­tin välein, mikäli terroristeille ei taattaisi ­vapaata pääsyä Britanniasta.

Neuvottelut olivat ohi. Poliisi oli tehnyt voitavansa, ja nyt vastuu operaatiosta siirtyi armeijalle.
Naapurirakennuksessa joukko sotilaita alkoi sonnustautua taisteluvarustukseen.

He kuuluivat Britannian armeijan erikoisyksikköön nimeltä Special Air Service eli SAS.

He olivat odottaneet jo kuusi vuorokautta valmiina hyökkäämään ­lähetystöön.

”Kaikki miehet huomio: täällä Auringon­säde.

Komento on siirretty minulle”, kuului sotilaiden korvakuulokkeista. ”Auringonsäde” oli heidän päällikkönsä koodinimi vapautus­operaatio Nimrodissa.

Pian sen jälkeen ­lähetystörakennuksen katolle ­ilmestyi joukko mustiin kokohaalareihin, kommandopipoihin ja kaasu­naamareihin pukeutuneita sotilaita.

”Tuota, kuuluisiko täällä olla konepistoolimiehiä?” kattoa vartioinut nuori konstaapeli kyseli radiopuhelimellaan.

Poliisipäällikön rauhoitellessa alaistaan sotilaat alkoivat kiinnittää katolle laskeutumisköysiä.

Yksi sotilaista pudotti rakennuksen valokuiluun vahapaakun, johon oli kiinnitetty sähköjohtoja.

”Onko kaikki kunnossa?” sotilas kysyi ystävällisesti nuorelta konstaapelilta, joka nyökkäsi epäröiden vastaukseksi.

”Noin minuutin kuluttua tuolta ­kuuluu aivan helvetinmoinen pamaus. ­Kannattaa mennä vähän taaemmaksi ja ­hakeutua suojaan”, ­sotilas valisti poliisia kaasunaamarinsa takaa.

Valokuiluun heitetty paakku oli puolen kilon painoinen muoviräjähdepanos, jonka sotilaat aikoivat räjäyttää toisen kerroksen kattoikkunan yllä merkiksi rynnäkön alkamisesta.

Räjähdyksen oli tarkoitus kiinnittää terroristien huomio ja houkutella heidät rakennuksen sisäosiin sillä aikaa kun sotilaat tunkeutuisivat lähetystöön ikkunoista ja ensimmäisen kerroksen ovista.

Lisäksi poliisin neuvottelijan oli käsketty soittaa Salimille, jotta tämä joutuisi menemään toiseen kerrokseen puhelimeen ja jättämään kolmanteen kerrokseen kootut panttivangit vartioimatta.

Operaation alku kangerteli

Kello 19.23 SAS-sotilaat kuulivat kuulokkeistaan aloituskäskyn ”pankkiryöstö”.

Neljä miestä alkoi laskeutua äänettömästi köysien varassa suurlähetystön pihan puolen seinää kohti kolmannen kerroksen parveketta.

Operaatio oli alkanut, ­eikä sitä voinut enää keskeyttää.

Asiat alkoivat mennä pieleen heti alussa. Laskeutumisryhmän johtajan köysi takertui hänen valjaidensa metallilenkkiin, ja hän jäi roikkumaan 2,5 metrin korkeuteen parvekkeen yläpuo­lelle.

Sitten kersantti Tommy ­P­­almerin saapas osui ikkunaan hänen ohittaessaan jumiu­tu­nutta esimiestään, ja ikkuna­lasi rikkoutui helähtäen.

Hetken kuluttua poliisin neuvottelija varoitti, että Salim oli katkaissut puhelun ja läh­tenyt ottamaan selvää, mistä ­lasin helähdys kuului.

Aivan pian terroristit tajuaisivat, mitä oli tekeillä.

”Go! Go! Go!” SAS-komentaja karjui radiossa. Kaikkien ryhmien oli pidettävä kiirettä, jotta rynnäkkö pysyisi aikataulussa.

Pari ­sekuntia myöhemmin koko lähetystörakennus vavahteli, kun valokuiluun heitetty panos räjähti.

Sotilaiden oli toimittava nopeasti, jos he halusivat estää verilöylyn.

Tšekkiläinen Škorpionkone­pistooli oli terroristien suosiossa, sillä vain 27 cm:n pituinen ase oli helppo piilottaa takin alle.

 

© FotograFFF/Shutterstock

TV-kuvaaja tukki tien

Epäonnisen ryhmänjohtajan killuessa yhä seinällä toinen SAS-ryhmä tunkeutui lähetystöön kadun puolelta.

Korpraali John McAleese kiipesi naapurirakennuksesta lähetystön toisen kerroksen parvekkeelle.

Mukanaan hänellä oli suorakaiteen muotoinen muoviräjähteellä päällystetty puukehys.

Räjähdysaine ­oli niin tehokasta, että se pystyi helposti rikkomaan lähetystön ensimmäisen ja toisen kerroksen ikkunoissa käytetyn pans­sari­lasin.

”Vaikka mitä tapahtuisi, älä vain paina laukaisinta ennen kuin minä ja Mel olemme päässeet suojaan”, McAleese tähdensi kollegalleen.

McAleese oli juuri painamassa kehystä ikkunaa vasten, kun hän huomasi lasin takana kasvot.

Hän tunnisti miehen BBC:n ääniteknikoksi, joka oli kaappauksen alkaessa ollut anomassa viisumia ­Iranin-matkaa varten. ­

Ääniteknikko tuijotti hämmentyneenä sotilasta, joka huitoi käsillään ­ikkunan takana parvekkeella.

Lopulta hän tajusi, että McAleese aikoi räjäyttää ikkunan ja siirtyi sivummalle suojaan tulevalta ­räjähdykseltä.

McAleese ryömi takaisin naa­puri­talon parvekkeelle ja antoi laukaisu­käskyn.

Räjähdys synnytti valtavan lieskan, ja ­kadulle asti tuprusi savua ja sin­koili seinän kappaleita.

Kun McAleese kipusi takaisin lähetystön parvekkeelle, ikkunan kohdalla oli vain ammottava aukko seinässä.

Hän tajusi liioitelleensa muovi­räjähteen määrässä. Sisällä huoneessa roihusi tuli­palo, ja ääniteknikon jalat pistivät esiin räjähdyksessä syntyneestä kipsi-, ­lasi- ja tiilikasasta.

”Hieno homma”, McAleese ajatteli. ”Yksi panttivanki on jo kuollut, ja ­minä tapoin hänet”.

Juuri silloin kasa liikahti, ääniteknikko nousi istumaan ja kat­seli ympärilleen silmät selällään.

”Pysy täällä äläkä liiku. Joku tulee hakemaan sinut”, McAleesen takana tullut sotilas ohjeisti teknikkoa. Sitten sotilaat jatkoivat etenemistään.

Vartiopoliisi kunnostautui

Samaan aikaan, kun McAleesen ryhmä räjäytti ikkunan, lähistöllä koettiin jännittäviä hetkiä.

Panttivangiksi otettu poliisi Trevor Lock oli puhelimessa terroristijohtaja ­Salimin kanssa, kun he kuulivat ­ikkunan rikkoutuvan.

Siinä samassa muovi­räjähdepanos laukesi valokuilussa.

Lock arvasi heti, että panttivankien vapautusoperaatio oli ­alkanut.

Hän ­näki Salimin syöksyvän ovelle ja tajusi, että tämä piti pitää loitolla muista panttivangeista.

Lock taklasi Salimin niin, että ­tämän konepistooli putosi lattialle ja lähti liukumaan lattiaa pitkin.

Salim yritti vääntäytyä vapaaksi Lockin otteesta mutta lakkasi tempoilemasta, kun Lock painoi pistoolinsa piipun ­hänen niskaansa.

Terroristit olivat tehneet panttivangeille ruumiintarkastuksen kaappauksen alussa mutta eivät olleet löytäneet pistoolia, joka oli ollut kotelossa Lockin sääreen kiinnitettynä.

Yhtäkkiä ovi potkaistiin auki, ja oviaukkoon ilmestyi kaksi mustiin pukeutunutta hahmoa.

Sitten Lockin huomio kiinnittyi kahteen lattialla vierivään soikeaan esineeseen.

”Ovatko nuo munia?” Lock ­ehti­ ajatella ennen kuin huoneen täytti kirkas valonleimahdus ja voimakas ­jyrähdys.

Sotilaat eivät ottaneet riskejä vaan heittivät jokaiseen huoneeseen pari sokaisu­kranaattia ennen kuin menivät itse sisälle.

Salim riistäytyi irti ­yllättyneen Lockin otteesta ja tavoitteli asettaan.

Silmän­räpäystä myöhemmin sotilaat ­alkoivat tulittaa häntä konepistooleillaan. ­Ensimmäinen – ja vaarallisin – terroristi oli poissa pelistä.

Sotilaat etenivät lähetystöön parvekkeita pitkin ja räjäyttivät panssarilasisen ikkunan.

© SIPA/scanpix

Tulipalot vaikeuttivat operaatiota

Kolmannessa kerroksessa toisen ryhmän johtaja roikkui yhä köydessään parvekkeen yllä.

Sisällä roihusi tulipalo, sillä terroristit olivat kasanneet huonekalut keoksi, ­valelleet ne bensiinillä ja sytyttäneet ne palamaan.

Pitkät lieskat ulottuivat ulos ikkunoista ja nuoleskelivat seinällä roikkuvan ryhmänjohtajan jalkoja.

Lopulta yksi katolla olevista sotilaista katkaisi ­jumiutuneen köyden, ja ryhmänjohtaja putosi parvekkeelle.

Hänen avukseen rientänyt kersantti Tommy Palmer haistoi palaneen lihan katkun ja kysyi: ”Oletko kunnossa?”

Ryhmänjohtaja nousi huterasti jaloilleen ja pudisti päätään mutta antoi silti miehilleen käskyn mennä sisään.

Kallista aikaa oli jo kulunut hukkaan. Neljä ­sotilasta kiipesi nopeasti sisään ikkunasta ja palavan huonekalukasan ylitse.

Huoneen kaksi ovea olivat lukossa. Sotilaat ampuivat toisen oven lukon ­auki­ ja löysivät sen takana olevasta huoneesta naispuoliset panttivangit.

Heidän vartijansa oli paennut.

Toinen lukittu ovi ei auennut, sillä terroristit olivat kasanneet sen eteen tuoleja ja pöytiä.

Palmer tajusi, että ­ainoa keino päästä eteenpäin oli kiivetä takaisin parvekkeelle ja mennä sisään viereisen huoneen ikkunasta.

Sotilaan ase jumittui

Palavan huonekalukasan kuumuus sai Palmerin ­varusteiden kumiosat pehmenemään, ja hän repäisi kaasunaamarin kasvoiltaan, jotta se ei sulaisi kiinni hänen ihoonsa.

Hän tiesi, että lähetystö olisi pian täynnä kyynelkaasua terroristien ­lamauttamiseksi, mutta hänen oli tultava toimeen ilman kaasunaamaria.

Päästyään viereiseen huoneeseen Palmer näki terroristin, joka yritti sytyttää tupakansytyttimellään mattoa tuleen.

Palmer tähtäsi miestä konepistoolillaan ja painoi liipaisinta, mutta aseesta kuului vain naksahdus.

Yllätetty terroristi ampui pistoolillaan kaksi laukausta kohti Palmeria, mutta ne menivät ohi.

Kun Palmer tarttui omaan pistooliinsa, mies livahti ulos huoneesta. Palmer oli yksin ja hänen konepistoolinsa oli jumissa, mutta aika oli käymässä vähiin. Niinpä hän lähti miehen perään.

Kyynelkaasu sai Palmerin silmät vuotamaan hänen juostessaan telex-huoneeseen, josta kuului huutoja. Huoneen ­lattialla lojui ihmisiä verissään ja heidän keskellään seisoi ­terroristi ­käsikranaattia räpläten.

Palmer ei epäröinyt vaan ampui miestä päähän. Käsikranaatti putosi lattialle, ja Palmer näki helpotuksekseen sen sokan olevan vielä paikoillaan.

Pian muutkin sotilaat ryntäsivät huoneeseen, ja taistelu oli ohi.

Sotilaat olivat vapauttaneet loputkin panttivangit, mutta aivan kaikkia he eivät olleet pystyneet pelastamaan.

Terroristit olivat ampuneet panttivankeja tappaen heistä yhden ja haavoittaen kahta.

Poliisikomentaja David McNee tapasi konstaapeli Trevor Lockin vapautus-operaation jälkeen. Lock piti päänsä kylmänä koko kuuden päivän panttivankeutensa ajan.

© rex/all over

Operaatio onnistui yli odotusten

Loput kolme terroristia yrittivät livahtaa pakoon panttivankien joukossa, mutta heidät tunnistettiin univormutakeista.

Yksi heistä ammuttiin jo telex-huoneessa,­ ja toinen terroristi tunnistettiin ja ammuttiin lähetystön pohjakerroksessa.

Nuori Fowzi Nejad pääsi suurlähetystön puutarhaan asti, jossa kaikkien panttivankien henkilöllisyys tarkistettiin.

Nejad väitti sotilaille olevansa opiskelija, mutta yksi panttivangeista tunnisti hänet. Nejad vietiin pois ja tuomittiin myöhemmin 27 vuodeksi vankeuteen.

Operaatio Nimrod oli ohi. Siinä oli kuollut yksi panttivanki, ja kaksi muuta vietiin sairaalaan toipumaan haavoistaan.

Operaatio oli kuitenkin onnistunut yli odotusten verrattuna SAS:n esittämään ­arvioon 40 prosentin tappioista.

SAS-sotilaat olivat toimineet päättäväisesti vaikeassa tilanteessa ja osoittaneet olevansa yksikkönsä moton arvoisia:

”Se voittaa, joka uskaltaa.”

Sotilaat luovuttivat aseensa poliisin teknisille tutkijoille, jotta heidän toimintansa lainmukaisuus voitaisiin varmentaa.

Sen jälkeen he kokoontuivat yksikkönsä päämajaan, jossa heidän toverinsa jo odottivat ansaittujen oluiden kanssa.

Yhtäkkiä ovi avattiin, ja sisään astui pääministeri Margaret Thatcher.

”Hyvät herrat, mikään ei maistu ­makeammalta kuin onnistuminen”, Thatcher totesi tyytyväisenä.

Ehkä sinua kiinnostaa...