The Yorck Project & Shutterstock
Tikarimiehet

Ketkä olivat ensimmäisiä terroristeja?

Kun roomalaiset miehittivät juutalaisten alueita ensimmäisellä vuosisadalla, erityisesti yksi juutalaisryhmä kapinoi kiivaasti ja hyökkäsi armotta roomalaisia ja näiden liehittelijöitä vastaan.

Nimellä sicarii eli ”tikarimiehet” kutsuttu juutalainen lahko oli mahdollisesti historian ensimmäinen terroristiryhmä. Joka tapauksessa ryhmän jäsenet käyttivät ensimmäisinä menetelmiä, joita nykyään pidetään terroritekoina: yksilöihin tai ryhmiin kohdistuvaa väkivaltaa, jonka tavoite on saada läpi poliittisia muutoksia tai saada huomiota poliittiselle tai uskonnolliselle viestille.

Ryhmä teki terroritekojaan ensimmäisellä vuosisadalla, jolloin suunnilleen nykyisen Palestiinan ja Israelin alueella sijainnut Juudea oli roomalaisten miehittämä Rooman provinssi.

Alueen juutalainen väestö nousi tämän tästä kapinaan miehittäjää vastaan, ja yksi kiivaimmista kapinaryhmistä olivat niin sanotut tikarimiehet, joiden keinot olivat äärimmäisen väkivaltaisia.

VIDEO: Tikarimiehet iskevät kaupungin sydämessä

Video

Viholliset saivat tikarista

Historioitsija Josefuksen mukaan jokainen, joka myötäili roomalaisia, oli tikarimiehille vapaata riistaa. He hyökkäsivät esimerkiksi useiden roomalaisten kanssa yhteistyötä tekevien temppelipappien ja juutalaisten johtajien kimppuun.

Nimi sicarii tulee tikaria tarkoittavasta sanasta sica. Ryhmän jäsenet piilottivat yleensä tikarin vaatteidensa liepeisiin, soluttautuivat kansanjoukkoihin juhlapäivinä ja murhasivat uhrinsa julkisesti – varoitukseksi ja pelotukseksi muille. Sitten he katosivat panikoivaan ihmismassaan.

Välillä tikarimiesten hyökkäykset kohdistuivat myös viattomiin siviileihin. He esimerkiksi tuhosivat Jerusalemin ruokavarastoja nälkiinnyttääkseen kaupunkilaiset ja pakottaakseen nämä taistelemaan roomalaisia vastaan. Josefus kertoo, että fanaattinen ryhmä iski myös kyliin, joissa se murhasi kaikkiaan 700 naista ja lasta.

Roomalaiset kukistivat viimeiset tikarimiehet vuosikymmenien taistelujen jälkeen vuonna 73.