Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Scandinavian Star: Kohti katastrofia

Scandinavian Starilla menehtyi 159 ihmistä yöllä 7. huhtikuuta 1990. Autolautta oli matkalla Oslosta Tanskan Frederikshavniin, kun sillä syttyi tulipalo. Poliisi nimesi pian tulipalon oletetun sytyttäjän – mutta sitten osoittautui, ettei totuus laivaonnettomuudesta ollut läheskään selvillä.

Heti matkustajien astuessa Scandinavian Starin kannelle vastassa oli sekasorto. Autolautta oli tupaten täynnä pääsiäistä edeltävänä perjantaina kaksi päivää ennen palmusunnuntaita.

Perheet olivat matkalla Tanskaan pääsiäislomalle täynnä odotuksia, nuoret urheilijat olivat menossa kilpailuihin, ja kaivatun hengähdystauon saaneet rekkakuskit kerääntyivät juttelemaan käytäville.

Valtaosa odotti innolla merimatkaa komealla lautalla, joka oli otettu käyttöön vain viikkoa aiemmin, 1. huhtikuuta, Oslon ja Frederikshavnin välisellä laivareitillä. Moni odotti pääsevänsä huipputason risteilyalukselle, mutta he joutuivat pettymään sillä DA-NO Linjen -yhtiön vasta hankitun ylpeyden remontti oli vielä kaukana valmiista.

Useita hyttejä vasta viimeisteltiin, osa sähköasennuksista roikkui puolivalmiina, ja joissakin hyttisängyissä oli lasinsiruja, maaliämpäreitä, tapettirullia ja rakennustarvikkeita.

Vastaanoton henkilökunta yritti pitää sinnikkäästi järjestystä yllä, mutta jono tiskin takana venyi yhä pidemmäksi. Lukuisat asiakkaat valittivat siitä, että yhtiö oli antanut heille erilaisen hytin kuin mistä he olivat maksaneet.

Toiset metelöivät, koska he olivat saaneet liian vähän hyttipaikkoja matkaseurueelleen. Tanskaa kohti oli lähdössä 383 matkustajaa sekä 99 miehistön jäsentä, ja reittisuunnitelman mukaan Scandinavian Starin piti irrota laiturista puoli kahdeksalta illalla.

Rekkojen ja henkilöautojen lastaaminen kesti kuitenkin odotettua kauemmin, joten lähtöhetki siirtyi.

"Yhdessä autossa istuivat Christine ja Jan Harsem 1,5-vuotiaan poikansa Halvorin kanssa. 24-vuotias Christine oli raskaana viidennellä kuulla."

Scandinavian Starilla oli tuomittu tuhopolttaja

Laiturilla oli suunniteltuna lähtöhetkenä yhä pitkä autojono, ja yhdessä autossa istuivat Christine ja Jan Harsem puolitoistavuotiaan poikansa Halvorin kanssa. 24-vuotias Christine oli raskaana viidennellä kuulla.

Perhe oli varannut odotusajaksi viikon rentouttavan loman Løkkenistä Pohjois-Jyllannin länsirannikolta.

Perhe odotteli kärsivällisesti laivaan ohjaamista eväitään syöden ja radiokanavaa kuunnellen.

Samassa jonossa odotti myös 37-vuotias kuorma-autonkuljettaja Erik Mørk Andersen. 194-senttinen tanskalainen oli toisen rekkakuskin apukuljettaja, ja hän käytti jonotusajan aviopuolisolleen Jettelle soittamiseen.

Hän pyysi huvin vuoksi vaimoaan tilaamaan ruokaa huippuravintola D’Angleterrestä, jotta hän saisi heti jotakin kunnollista syötävää saapuessaan kotiin seuraavana päivänä.

Mørk Andersen kertoi ostaneensa kaverinsa Torbenin kanssa Norjassa maailman kalleimman nakkisämpylän – johon ei saanut edes ketsuppia – ja hän jutteli puhelimessa osin itsekseen:

”Me pääsemme aivan uuden lautan kyytiin”, mies kertoi ja lisäsi sitten ihmetellen: ”Mutta miksi ihmeessä emme ole jo lähteneet matkaan? Meidän olisi pitänyt lähteä jo aikaa sitten.”

”Enpä tiedä, mutta jos et jaksa odottaa, niin hyppää satama-altaaseen ja ui kotiin”, Jette laski leikkiä ja kuuli samalla rekan moottorin käynnistyvän.

”Nousemme kuolemanlaivaan”, Torben murahti taustalla tietämättä kuinka pahaenteisen tosia hänen sanansa olivatkaan, ja Erik päätti puhelun näihin sanoihin: ”Tulen kotiin huomenna.”

Erik Mørk Andersen oli entinen pyromaani, ja se palasi pian vainoamaan miestä. Hänet oli tuomittu viidestä tuhopoltosta, joista ei koitunut vahinkoa ihmisille. Ensimmäinen tapaus sattui vuonna 1974, kun hän yöpyi asunnossa, josta oli jo muuttanut pois.

Hän oli heittänyt humalassa tupakantumpin paperipinoon. Tuomio tuli huolimattomasta tulenkäsittelystä – ja sama toistui kolme vuotta myöhemmin, kun hän oli jättänyt haalarit tahallaan kuivumaan kuuman lieden ylle.

Muut kolme tapausta olivat vakavampia, ja niistä tuli vankeustuomiot: lokakuussa 1978 Mørk Andersen levitti wc-paperia hotellin käytävälle Esbjergissä ja sytytti sen tuleen, minkä jälkeen hän meni huoneeseensa nukkumaan.

Vuonna 1983 hänet tuomittiin kahden kiinteistön tuhopoltosta Grenaassa, mutta kovin tuomio – kaksi vuotta ja kymmenen kuukautta vankeutta – annettiin vuonna 1986.

Riideltyään Jetten kanssa Erik juopotteli ja söi rauhoittavia lääkkeitä, minkä jälkeen hän sytytti asunnossa kolme eri tulipaloa.

Asunnossaan sattuneen tuhopolton jälkeen Erik Mørk Andersen lupasi aviopuolisolleen pyhästi ”käyttäytyä jatkossa kunnolla”.

Scandinavian Starin kyydissä oli 482 matkustajaa sekä miehistön jäsentä sen lähtiessä Oslon satamasta. Ainoastaan 323 selvisi aluksen tuhoisasta tulipalosta.

Miehistö ei tuntenut Scandinavian Staria

Alus irtosi Oslon Palækajenin laiturista kello 21.45 kaksi tuntia viisitoista minuuttia myöhässä. Ilta oli viileä ja kirkas ja meri lähes peilityyni, kun autolautta lähti kyntämään Oslonvuonon vesiä.

Savupiipusta kohosi sankkoja savupilviä kohti tähtikirkasta taivasta, ja komentosillalla seisoi norjalainen kapteeni Hugo Larsen, jolle oli tarjottu helmikuussa 1990 autolautan kapteenin pestiä.

Hugo Larsen oli meren karaisema vanha konkari. Hän oli työskennellyt vuodesta 1951 alkaen yli 20 aluksella, ja 31. maaliskuuta 1990 hänet nimitettiin virallisesti päälliköksi Scandinavian Starille, joka sekään ei ollut mikään nuorikko.

DA-NO Linjen -yhtiön juuri hankkima lautta oli laskettu vesille vuonna 1971 Ranskan Nantesissa ja se oli kiertänyt maailman meriä ahkerasti – palvellen viimeksi Floridassa Yhdysvalloissa, missä amerikkalaisyhtiö SeaEscape oli käyttänyt alusta päiväretkeläisten kelluvana kasinona.

Osaa hyteistä ei ollut siksi käytetty pitkään aikaan, ja kunnostushanke tapetointeineen ja maalaamisineen oli yhä kesken varsinkin hyttinumerosta 200 alkavassa hyttikäytävässä.

Hugo Larsenin miehistö ei tuntenut sen paremmin autolauttaa kuin toisiaankaan. Miehistö oli lähtöisin yhdeksästä eri maasta, ja 99:stä miehistön jäsenestä 90 oli kokemattomia, sillä heidät oli pestattu vain kaksi viikkoa ennen ensimmäistä laivamatkaa. Osa ei osannut englantia eikä varsinkaan mitään skandinaavista kieltä, joten kommunikointi oli lähestulkoon mahdotonta.

Iltavirkut kokoontuivat baariin

Monien muiden matkustajien tapaan Jan ja Christine Harsemilla oli hankaluuksia varaamansa hytin löytämisessä. Vastaanotosta saatu avain ei sopinut hytin 746 lukkoon, ja Janin saadessa myöhemmin oikean avaimen ilta oli jo niin pitkällä, että Christine päätti panna Halvorin nukkumaan.

Jan Harsem kierteli sillä välin autolauttaa ja meni myöhemmin syömään juoden palan painikkeeksi kolajuoman.

Matkustajien kaipaamaa risteilyaluksen tunnelmaa löytyi ravintolatiloista. Pöytäliinat hohtivat valkoisina, pöytien yllä kiiltelivät messinkiset kristallikruunut ja hymyilevät portugalilaiset tarjoilijat viuhtoivat ympäriinsä palvellen matkustajia parhaan taitonsa mukaan.

Buffetissa odotti kokki valmiina leikkaamaan lihaa. 98 Norjan kruunulla pääsi käsiksi noutopöytään, jossa oli esimerkiksi Bayonnen kinkkua, paahtopaistia, kanaa ja lampaankyljyksiä.

Jan Harsem asteli syötyään kohti hyttiään ja ohitti baarin pääkannella laivan peräpäässä. Pyöreissä pöydissä alkoi olla iltayhdentoista aikaan jo tungosta, ja swingorkesteri Broadway on Board viihdytti baarikansaa tanssittavalla musiikillaan.

Baarin iltavirkkuihin kuului myös pitkä ja hoikka Erik Mørk Andersen. Hän jutteli niitä näitä baarimikon kanssa ja tilasi muutaman juoman.

Rekkakuski tilasi vielä pari kolaa ja pyysi baarimikkoa viemään ne lähipöydän kahdelle tanskalaisnaiselle juuri ennen kuin yhtye päätti keikkansa puoli kahden aikaan yöllä Frank Sinatran My Way -kappaleeseen.

Baari oli jo lähes tyhjentynyt matkustajista, ja naisetkin lähtivät pian: he eivät piitanneet tuntemattoman miehen huomiosta ja joivat juomansa tyhjiksi pikavauhtia.

Epävarmat palo-ovet: Ovia ei saanut teljettyä kokonaan komentosillalta vaan vain laukaisemalla palohälytykset kansilla. Sitä ei kaaoksen keskellä tehty.

Paloherkkää materiaalia: Palamattoman teräksen ja asbestin piti estää palon leviäminen, mutta seiniin ja oviin oli lisätty laminaattia. Se syttyi erittäin herkästi, joten siksi tulipalo levisi salamannopeasti.

Vuodevaatteet syttyivät palamaan

Pingisseura Vik Bordtennisklubin Arvid Rusten ja Kristen Blindheim yöpyivät hytissä 422.

He olivat menossa kahden pojan ja kolmen tytön kanssa turnaukseen Hirtshalsiin. Kaksi lapsista, poika ja tyttö, olivat Arvidin. Pojat yöpyivät aikuisten kanssa, ja tytöt olivat saaneet hytin, joka oli numero 424.

Arvid ja Kristen kävivät lasten nukahdettua baarissa ja pelasivat hetken yksikätistä rosvoa. Yhden aikaan yöllä hyttiinsä palatessaan miehet huomasivat sinisen peiton ja pinon vuodevaatteita käytävässä hytin 416 edessä.

He ihmettelivät asiaa hetken mutta päättelivät sitten jonkun humalaisen oksentaneen ja heittäneen vuodevaatteet ulos lemusta päästäkseen. Arvid Rusten nukahti pian mutta heräsi yhtäkkiä kahden aikaan yöllä käytävästä kuuluneeseen ritisevään ääneen.

Kristen oli noussut jo ylös. Hän huusi jossain palavan ja säntäsi heti ovelle. Vuodevaatepinosta levinneet liekit nuolivat jo kapean hyttikäytävän seiniä, ja katonrajaan kertyi tummanharmaata savua.

Blindheim ja Rusten palasivat heti omaan hyttiinsä, repivät vuodevaatteet sängyistään ja riensivät tukahduttamaan niillä käytävän liekkejä. Blindheim polki lakanoita paljain jaloin ja sai palohaavoja jalkapohjiinsa.

Se ei kuitenkaan auttanut, joten miehet täyttivät seuraavaksi hyttinsä roskakorin vedellä ja heittivät sitä liekkeihin. Keino tepsi, ja liekit sammuivat lopulta kokonaan.

Meteli oli saanut hereille muitakin matkustajia, jotka kurkistelivat unisin silmin hyteistään savuiseen käytävään. Paikalle saapui pian miehistöä ja myös yksi päällystöön kuuluva työntekijä, ja he ryhtyivät siivoamaan ja tunkemaan tummiksi palaneita vuodevaatteiden riekaleita roskasäkkeihin. Arvid Rusten oli yhä järkyttynyt.

”Olen aivan varma, että tulipalo sytytettiin tahallaan. Sitä voidaan yrittää uudelleen. Teidän pitäisi huolehtia siitä, että näitä käytäviä vartioidaan yöaikaan”, Rusten vaati kiihkeään sävyyn.

Päällystön työntekijä pyysi miestä rauhoittumaan. Hän vakuutti, että miehistöllä oli tilanne hallinnassa, ja hän piti tulipaloa vahinkona. Hän arveli jonkun vain paiskanneen tupakan varomattomasti käytävään ja korosti, että matkustajat voisivat palata hytteihinsä ja nukkua huoletta.

Miehistö päätti kuitenkin herättää kapteeni Hugo Larsenin. Hänelle kerrottiin, että tulipalo oli saatu sammutettua ja tilanne oli miehistön hallinnassa.

Rohkea teinipoika uhmasi kuolemaa

14-vuotias Vidar Skillingsås ei saanut nukuttua. Hän oli kotoisin Pohjois-Norjan Strømmenistä ja yöpyi kahden muun saman urheiluseuran pojan kanssa hytissä 616, mutta ahtaan hytin ilma oli sietämättömän kuumaa ja kosteaa.

Vidar kääntyili punkassaan yrittäen saada unta mutta luovutti lopulta yöllä kahden aikaan. Hän puki vaatteet ylleen ja lähti yhdessä toisen urheilijapojan kanssa kannelle saadakseen raitista ilmaa.

Hyttikäytävä oli tyhjä, mutta pojat tapasivat portaissa pari muuta joukkuekaveria, jotka eivät hekään olleet saaneet unta. He juttelivat hetken mutta huomasivat sitten mustanharmaan savupilven nousevan alapuolisesta kerroksesta portaikon läpi.

Säikähtäneet pojat juoksivat vastaanottoon tekemään hälytyksen.

”Täällä palaa! Täällä palaa! Laivassa leviää tulipalo”, teinipojat huusivat.

Vastaanoton työntekijä Solveig Ekerhovd luuli ensin poikien pilailevan. Sitten hänkin näki savun, jota tulvi jo vastaanottoaulaan. Ekerhovd tarttui heti vastaanoton puhelimeen ja soitti kapteenille kertoakseen, että laivassa oli syttynyt taas tulipalo. Ekerhovd kertoi, että savua oli hyttikäytävissä 500 sekä 600, ja laski sitten luurin alas.

Sitten Solveig Ekerhovd meni vastaanotosta kerroksen alaspäin ja huusi tulipalon syttyneen. Vastaanottoaulaan palatessaan hän huomasi savua olevan sielläkin niin sankasti, ettei eteensä nähnyt omaa käsivartta pidemmälle.

Ekerhovd kompuroi aulasta saman kerroksen hyttikäytävään laukaisemaan palohälytyksen, ja vastaan tulleet säikähtäneet matkustajat kuulivat varmasti hänen kovaan ääneen huutamansa käskyn:

”Menkää lattialle ja ryömikää vastaanottoon!”

Vidar Skillingsås oli juossut kolmen kaverinsa kanssa portaikkoon, ja he olivat matkalla kohti turvaa ja kannen raitista ilmaa. Sitten Vidar alkoi empiä. Hän kääntyi ympäri ja lähti juoksemaan.

”Varoitan muita”, hän ilmoitti ja katosi savun keskelle murehtimatta omaa selviytymistään.

Vidar ei ollut koskaan ennen nähnyt tulipaloa. Teinipoika oli kuitenkin lukenut, että matalalla aivan lattian lähellä olisi ilmaa hengitettäväksi. Hän meni hyttikäytävässä nelinkontin ja ryömi hytin 616 luokse herättämään ystävänsä.

Paluumatkalla poika herätti vielä valmentajansa huoneessa 614 ja ryömi sitten takaisin vastaanottoaulaan. Sitten Vidar Skillingsås yritti nousta ylös päästäkseen juoksemaan portaikkoon kohti raitista ilmaa, mutta sankkaa savua oli kaikkialla, ja hän lyyhistyi maahan kesken kaiken.

”Taidan kuolla tänne”, hän ehti ajatella ennen kuin tuupertui lattialle tajuttomana.

Tajuihinsa palatessaan Vidar ei tiennyt, kuinka kauan hän oli ollut tiedoton. Norjalaispoika sai silmänsä auki ja huomasi vastaanottoaulassa oven. Hän kiirehti avaamaan oven ja päätyi pyykinpesuhuoneeseen ennen kuin vajosi taas tajuttomuuteen.

Vidarin taas havahtuessa häntä pyörrytti eikä hän saanut koottua ajatuksiaan. Hän onnistui kuitenkin jotenkin avaamaan oven, juoksi portaikkoon ja pääsi kannelle. Raikas ilma tuntui keuhkoissa kuin virvoittavalta ruiskeelta, mutta sitten hän muisti yhtäkkiä miehen, jonka oli nähnyt makaavan vastaanottoaulan laattialla.

Vidar laskeutui taas portaita alas varmistamaan, oliko mies kunnossa. Hän helpottui nähdessään, että tuntematon mies oli päässyt jaloilleen ja nousi jo kohti kantta.

Vidar kääntyi ympäri ja lähti samaan suuntaan – pois savusta, joka riipi hänen keuhkojaan riekaleiksi.

Tulihelvetti valtasi Scandinavian Starin

Jan Harsem näki unta, kun vaimon pahaenteinen huuto herätti hänet.

”Jan, nyt täytyy herätä! Jan, täällä palaa! Ota sinä Halvor”, Christine huusi kauhuissaan ja lähti hytistä keltaisessa yöpaidassaan – ehkä saadakseen heti raitista ilmaa syntymättömälle lapselleen.

Uninen ja hämmentynyt mies nousi punkastaan ja veti housut jalkaan. Sitten hän nosti pienen poikansa syliinsä ja juoksi hyttikäytävään puolisen minuuttia Christinen jälkeen. Käytävä oli täpötäynnä savua.

"Norjalainen ei nähnyt vaimoaan eikä myöskään seiniä tai lattiaa. Savu oli sankkaa, ja hän kumartui pilkko­pimeässä tunnustellakseen reittiä käsikopelolla."

Norjalainen ei nähnyt vaimoaan eikä myöskään seiniä tai lattiaa. Savu oli sankkaa, ja hän kumartui pilkkopimeässä tunnustellakseen reittiä käsikopelolla.

Silminnäkijätodistuksensa mukaan Jan Harsem muistaa olleensa seuraavaksi palavan autolautan kannella huhtikuisen yön viileässä säässä. Halvor oli yhä isänsä sylissä – valveilla mutta silti melko rauhallisena. Norjalaisisä ei muista mitään siitä, kuinka hän sai kamppailtua itsensä ja poikansa portaita pitkin peräkannelle.

Laivan kannella tungeksi ihmisiä. Jan Harsem etsi epätoivoisesti Christineä muttei löytänyt häntä. Hän pyysi erästä matkustajaa huolehtimaan Halvorista ja lähti itse juoksemaan kohti alempia kansia löytääkseen vaimonsa.

Savun täyttämään porraskäytävään päästessään hän tajusi, että olisi käännyttävä takaisin. Perheenisä ymmärsi, ettei Halvor saisi menettää molempia vanhempiaan.

Scandinavian myytiin hieman ennen kohtalokast paloa

Vuodet 1990–2019

Tanskalainen varustamo osti Scandinavian Starin viikkoa ennen onnettomuutta. Se aloitti uudella aluksellaan liikennöinnin Oslosta Frederikshavniin 1. huhtikuuta 1990 – kovin kiireesti ehtimättä perehdyttää miehistöä laivan turvallisuuteen.

  • 30.3.1990

    Stena Cargo Line myi lautan yhdysvaltalaiselle SeaEscapelle yli 10 miljoonalla dollarilla. Se myytiin samana päivänä K/S Scandinavian Starille, jonka omisti tanskalainen Henrik Johansen. Hinta oli 21,7 miljoonaa dollaria.

  • 7.4.1990

    159 ihmistä menehtyi, kun lautalla syttyi tulipaloja matkalla Oslosta Frederikshavniin. Kyydissä oli 383 matkustajaa ja 99 miehistön jäsentä. Alus oli palon syttyessä Oslonvuonossa noin 70 kilometriä Færderistä etelään.

  • 10.4.1990

    Norja, Ruotsi ja Tanska päättivät jakaa vastuun onnettomuustutkinnasta. Norjalaiset keskittyivät palon syttymissyihin sekä mahdolliseen tuhopolttajaan, kun taas ruotsalaisten vastuulla oli palon sammutus. Tanskalaisten tehtävänä oli selvittää aluksen omistussuhteet sekä vakuuttaminen.

  • 11.4.1990

    Meriselitys aloitettiin Kööpenhaminassa. Tanskalainen Henrik Johansen ja hänen yhtiönsä K/S Scandinavian Star olivat aluksen omistajat. Kuulusteluissa kävi ilmi, että miehistö oli toiminut tulipaloja sammutettaessa täysin kelvottomasti.

  • 13.3.1991

    Oslon poliisi ilmoitti, että laivan tulipalot oli sytytetty tahallaan. Pääepäilty oli 37-vuotias tanskalainen kuorma-autonkuljettaja Erik Mørk Andersen. Andersen kuoli itse tulipalossa, joten häntä vastaan ei nostettu syytettä.

  • 3.12.1992

    Rikosjutun tuomio annettiin. Oikeuden mukaan ”Scandinavian Star ei ollut 1.–7. huhtikuuta valmis matkustajien kuljettamiseen”. Kapteeni Hugo Larsen tuomittiin 60 päivän ehdolliseen vankeuteen, ja varustamon omistaja Henrik Johansen ja johtaja Ole B. Hansen saivat 40 päivän ehdolliset tuomiot laivan turvallisuuden laiminlyönneistä.

  • 22.11.1993

    Korkein oikeus kovensi varustamon omistajan Henrik Johansenin ja johtajan Ole B. Hansenin sekä kapteeni Hugo Larsenin tuomioita. Heidät tuomittiin kuuden kuukauden ehdolliseen vankeuteen turvallisuuden laiminlyömisestä.

  • 14.0.2010

    Oslon käräjäoikeuden tuomari Johan Berg ilmoitti Tanskan valtakunnansyyttäjälle, että tulipalon jälkeen omistajaksi merioikeudessa julistautunut taho ei ollut aluksen oikeutettu omistaja ja että tällä voisi olla merkitystä rikosasiassa. Tuomari suositteli uutta tutkimusta.

  • 13.6.2014

    Oslon poliisi ilmoitti, ettei sillä ollut todisteita kuljettaja Erik Mørk Andersenin syyllistymisestä palojen sytyttämiseen. Poliisi käynnisti uuden tutkimuksen selvittääkseen, oliko tulipalot sytytetty tahallaan. Samalla tutkittiin vakuutuspetoksen mahdollisuutta.

  • 22.3.2018

    Tutkimuskomission raportin valmistuttua Norjan parlamentti Stortinget esitti anteeksipyynnön Erik Mørk Andersenin leskelle. Samalla kerrottiin, ettei asiaa, esimerkiksi epäilyjä vakuutuspetoksesta, enää tutkita.

  • 11.5.2018

    Scandinavian Starin tanskalaisten uhrien omaiset tekivät rikosilmoitukset yhdeksästä ihmisestä, joilla oli yhteyksiä laivan omistukseen tai vakuuttamiseen. Heitä syytettiin vakuutuspetoksen ja tuhopolton suunnittelusta sekä sen toteutuksesta tai tuhopolton avustamisesta.

  • 8.1.2019

    Kööpenhaminan poliisi kieltäytyi tutkimasta vuoden 2018 toukokuun rikosilmoituksia. Poliisin arvion mukaan uusia tietoja ei voitu varmistaa, joten ne eivät voisi johtaa tuhopolton syyn ja tekijän selvittämiseen.

Tulitornado syöksyi läpi Scandinavian Starin

Arvid Rusten makasi hytissä 422 yhä täysin valveilla vuodevaatteiden palamisen säikäyttämänä. Hänen kehonsa jännittyi, kun käytävästä kuului miehen huuto englanniksi : ”Fire! Fire!” 41-vuotias norjalainen avasi hyttiovensa ja katseli kuin déjà-vun kokeneena kohti vyöryvää paksua savumassaa.

Hyttikaveri Kristen Blindheim pääsi myös heti jaloilleen. Kaksikko herätti pojat saman tien vuoteistaan, sillä aikaa ei ollut hukattavaksi. He tunnustelivat alushousuissa ja t-paidoissa tietään savun täyttämän käytävän läpi vastaanottoaulan suuntaan.

Rusten lähti kuitenkin eri suuntaan kohti tyttärensä ja tämän ystävän hyttiä, jonka ovea hän hakkasi pian voimalla. Tytöt avasivat lopulta oven ikuisuudelta tuntuneen odotuksen jälkeen. He pakenivat Arvidin kanssa hyttikäytävää pitkin kohti portaikkoa.

Portaikossa oli yhtäkkiä hiostavan kuuma. Tulipalo eteni katastrofaalista vauhtia joka puolelle autolauttaa, ja se oli jo aivan norjalaisen pöytätennisseuran aikuisten ja lasten kintereillä.

Kapteeni Hugo Larsen oli joutunut tunnustamaan komentosillalla jo paljon aiemmin, että tilanne oli hengenvaarallinen. Hälytysvalot vilkkuivat punaisina kertoen paloista kansilla neljä ja viisi.

”Täällä on tulipalo. Laukaise hälytys”, hän komensi perämies Sverre Aashildrødiä, joka ryhtyi painelemaan hälytyspainikkeita välittömästi. Ne laukaisivat hälytyssireenit, jotka kertoivat miehistön jäsenille, että heidän piti pukeutua palopukuihin ja ryhtyä sammutustöihin. Sitten perämies kuulutti tulipalosta aluksen kaiutinjärjestelmällä ja pyysi matkustajia siirtymään heti kannelle.

Kukaan ei tuolloin tiennyt, että tulipalo oli syttynyt hiukan yökahden jälkeen kannen kolme tyhjällä 200-numeroiden hyttikäytävällä hytin 219 edessä. Tuli tarttui alle kymmenessä minuutissa seiniin ja kattoon, jotka oli pinnoitettu muovilaminaatilla, ja sitten käytävä leimahti palamaan.

Tuli levisi hetkessä viereiseen hyttikäytävään ja sitten ylemmäksi alukseen niin, että kuumuus ylsi monin paikoin 200 lämpöasteeseen. Liekkien yllä leijui laminaattipinnoitteen palamisesta nousevaa pikimustaa savua.

Savupilvessä oli merkittävä pitoisuus myrkyllistä vetysyanidia ja lisäksi hurja määrä häkää – ja yhdistelmä oli taatusti tappava. Savun hengittäminen vie tajun jo puolessa minuutissa, ja sitä seuraa kuolema viimeistään kolmen minuutin kohdalla.

Liekit etenivät kuin pallosalama aluksessa, joka oli jaettu eri osioihin palo-ovilla. Kapteeni yritti sulkea palo-ovet komentosillalta käsin rajoittaakseen tulipaloa, mutta automatiikka oikkuili siellä täällä, joten ovia jäi selkosen selälleen.

Tulipalot saatiin sammutettua vasta päiväaikaan 8. huhtikuuta yli vuorokausi Lysekiliin saapumisen jälkeen. Sitten pelastustyöt voitiin aloittaa satamassa.

Niinpä tuli pääsi leviämään esteettä kannelta toiselle, ja jo kello 2.20 liekit nuolivat kantta kuusi. Siellä tulipalo eteni avoimesta palo-ovesta laivan baariin. Monet miehistön jäsenistä eivät olleet osallistuneet koskaan paloharjoitukseen, eivätkä he tienneet kuinka toimia.

He rikkoivat epätoivoisesti ikkunoita saadakseen savulle reitin ulos, mutta se vain ruokki liekkejä entistä tuhoisampaan roihuun.

Aluksen kansilla kamppailtiin kuoleman kulisseissa: myrkyllisen savun hengittämisestä sekavat aikuiset ja lapset yrittivät horjua eteenpäin labyrinttimäisissä käytävissä, joissa heidän piti kompuroida kuolleiden ja kuolevien yli päästäkseen ulkoilmaan.

Kyltitykset olivat niin puutteellisia, että monilla oli vaikeuksia löytää tietään ulos. Umpikujaan päättyvien hyttikäytävien kuolemanloukkoihin jäi ihmisiä savun ja liekkien keskelle.

Kaasunaamareilla ja palopuvuilla varustautuneet miehistön jäsenet pyrkivät savun täyttämiin hyttikäytäviin. He mursivat hyttien ovia sorkkaraudoilla ja löysivät niistä tiedottomia matkustajia, joita raahattiin sitten turvaan ulkokannelle.

Osa matkustajista kuoli juuri, kun heitä oltiin viemässä turvaan.

”Mieheni on sisällä, mieheni on vielä sisällä”, nainen huusi kauhuissaan, kun häntä kannettiin ulkokannelle. Hänen pelastajansa saattoi vain luvata palaavansa takaisin etsimään miestä, kunhan nainen saataisiin ensin turvaan.

Kapteeni jätti Scandinavian Starin

Kapteeni Hugo Larsen lähetti kello 2.24 yöllä mayday-hätäkutsun, joka sisälsi tiedon aluksen sijainnista. Hän soitti minuuttia myöhemmin Stena Sagan kapteenille, jonka alus oli lähistöllä vain noin seitsemän kilometrin päässä.

”Täällä on tulipalo – voitteko odottaa?” Larsen ilmoitti ja sai pian vastauksen: ruotsalainen alus kääntäisi kurssinsa heti kohti palavaa autolauttaa.

Hätäkutsun saatuaan Tanskan, Norjan ja Ruotsin pelastuspalvelut lähtivät apuun ilmateitse ja meritse. Helikopterit nousivat ilmaan, ja kokonainen laivasto merivartioston aluksia ja hinaajia lähti purjehtimaan kohti hädänalaista autolauttaa.

Tilanne laivan ulkokannella oli sekasortoinen. Laivan uumenissa riehuva tulipalo kuulosti loputtomalta ukkosen jyrinältä, ja liekit lähestyivät yhä pelottavasti. Osa ihmisistä harkitsi veteen hyppäämistä.

Valtaosalla oli yllään vain alushousut ja t-paita. Matkustajat peittivät kasvojaan kosteisiin pyyhkeisiin tai lakanoihin suojautuakseen myrkylliseltä savulta, jota tulvi myös ulkokannelle.

Miehet, naiset ja lapset värisivät pelosta ja kylmästä vain neli­asteisessa yöilmassa. Ensimmäiset pelastusveneet laskettiin laivan kylkiä pitkin mereen vähän ennen kolmea yöllä, ja miehistö jakoi samalla matkustajil­le pelastusliivejä. Jan Harsem sai niitä kahdet.

Harsem solmi pienen poikansa liivien nyöreillä kiinni kehoonsa ja laskeutui sitten narutikkaita pitkin yhteen pelastusveneistä, joita Stena Sagasta oli ehditty laskea mereen. Eloonjääneitä oli ryhdytty keräämään ruotsalaislaivaan kolmen aikaan yöllä, ja kirkkaanpunaisena pimeässä yössä palavaa autolauttaa lähestyi muita aluksia joka suunnasta.

Kapteeni Larsen arvioi kello 3.20, ettei liekkimeressä voisi enää pysytellä pidempään hengissä. Hän siirtyi kolmen päällystön jäsenen kanssa viimeiseen pelastusveneeseen, mistä hän otti radiopuhelimella yhteyttä Stena Sagan kapteeniin Lennart Nordgreniin.

”Ovatko sekä matkustajat että miehistö jättäneet aluksen?” ruotsalaiskapteeni kysyi.

”Kyllä. Kaikki ovat poistuneet”, Larsen vakuutti.

Tieto ei kuitenkaan pitänyt paikkaansa. Nordgren näki kymmenen minuuttia keskustelun jälkeen omin silmin ainakin kymmenen ihmisen kamppailevan hengestään autolautan peräkannella.

Autolautan omistajuus jäi niin epäselväksi, ettei todellista omistajaa ole selvitetty vieläkään. Epäilyksiä vakuutuspetoksesta ryhdyttiin esittämään pian onnettomuuden jälkeen.

Ensimmäinen helikopteri savusukeltajineen ennätti Scandinavian Starille kello 5.26. Pelastajat olivat siinä luulossa, että kaikki matkustajat ja miehistö olivat jo lähteneet laivasta – että kaikki olisivat selvinneet. Autolautalla kuitenkin selvisi, että kansilla oli yhä paljon ihmisiä.

Tuli ei ollut yltänyt heidän hytteihinsä, ja he olivat nukkuneet kaikessa rauhassa.

Palomiehet etenivät etsinnöissään käytäviin ja hytteihin, ja sitten vastassa oli järkyttäviä kohtaamisia. Kuolleita lapsia ja aikuisia lojui kaikkialla. Yksittäisiä matkustajia oli vielä viimeisillä voimillaan hengissä, ja jo ensi tunteina kävi selväksi, että katastrofissa oli kuollut vähintään 150 ihmistä.

Palomiehet kamppailivat yhä liekkejä tukehduttaakseen vähän ennen kahtatoista päivällä 7. huhtikuuta, kun hinaajat ryhtyivät vetämään Scandinavian Staria lähimpään satamaan – Ruotsin Lysekiliin. Katastrofista uutisoitiin jo tuolloin kaikissa tiedotusvälineissä, ja tulipalon syttymissyytä oli ehditty ryhtyä arvailemaan.

Oletuksisssa lähdettiin jo siitä, ettei kyseessä ollut onnettomuus vaan tuhopoltto.

”Poliisin pyromaaninmetsästäjät tutkivat matkustajien ja miehistön liikkeitä Scandinavian Starilla metri metriltä”, kertoi norjalaislehti Verdens Gang 11. huhtikuuta 1990. Tragediassa menehtyi 159 ihmistä, ja yksi heistä oli Halvor-pojan raskaana ollut äiti Christine Harsem.

Hänen miehensä Jan lähti juoksemaan hyttiovelta vasemmalle, mutta nainen lähti oikealle umpikujan suuntaan – ja se päätös koitui hänen kohtalokseen. Arvid Rusten selvisi seurueineen laivasta hengissä.

Niin kävi myös 14-vuotiaalle Vidar Skillingsåsille ja hänen kavereilleen Strømmenin urheiluseurasta.

Tanskalainen apukuljettaja Erik Mørk Andersen löytyi kuolleena hytistä 530, jonne menehtyi myös hänen kuljettajakaverinsa. Ruumiinavaus paljasti miesten kuolleen kello 2.45 yöllä 7. huhtikuuta.

Todennäköinen kuolinsyy oli häkämyrkytys, ja Mørk Andersenin veressä oli 1,7 promillea alkoholia.

Ristiriitaisia teorioita Scandinavian Starin palosta

Juuri Mørk Andersenia ryhdyttiin epäilemään pian tappavan tulipalon sytyttämisestä. Menneisyys pyromaanina teki miehestä ilmeisen epäillyn, ja Norjan poliisin mukaan miehen tuhopolttotapauksissa ilmeni toistuvaa kaavamaisuutta:

”Hän on kokenut tulleensa joko työnantajan, vaimon tai jonkun muun naisen torjumaksi. Hän on ollut humalassa. Hän on sytyttänyt jotakin sattumalta käsillä ollutta palavaa materiaalia, kuten paperia tai roskapusseja. Tulipalojen sytyttämisen jälkeen hän on mennyt huoneeseensa nukkumaan”, poliisin raportissa kerrotaan.

Poliisi arvioi tanskalaisen käyttäytyneen laivalla samalla tavalla kuin aiemmin: naiset olivat torjuneet hänet, mies oli ollut humalassa ja hän oli ostanut sanomalehden, jota ei koskaan löydetty. Mørk Andersenin oletettiin sytyttäneen lehden palamaan hytin 219 edessä, minkä jälkeen hän olisi poistunut rikospaikalta ja mennyt nukkumaan.

Poliisi oli niin varma teoriastaan, että se antoi maaliskuussa 1991 julkisen lausunnon ja sulki tapauksen.

”Tulipalo on selvitetty”, Oslon poliisipäällikkö Willy Haugli julisti maaliskuussa 1991.

Päätelmä sai monet haukkomaan henkeään. Poliisilla ei ollut mitään teknisiä todisteita Mørk Andersenin syyllisyydestä, ja henkiinjääneiden sekä uhrien omaisten teettämässä epävirallisessa tutkimuksessa selvisi, että eri puolilla laivaa syttyi useita tulipaloja pääpalon jälkeen – Mørk Andersenin oltua jo pitkään hengettömänä hytissään.

Kuolemiin johtaneen tulipalon jälkeen syttyi vielä ainakin kaksi muuta – ensimmäinen autolauttaa rantaan hinattaessa ja toinen sen ollessa laiturissa Lysekilissä. Epävirallisen tutkimuksen mukaan miehistön jäsenet olisivat voineet sytyttää tulipalot omistajien määräyksestä miljoonaluokan vakuutushuijauksen takia.

Scandinavian Starin omistajatahot olivat oikeutettuja peräti 24 miljoonan dollarin korvaukseen, mikäli laiva tuhoutuisi. Väitteen mukaan omistajat olisivat maksaneet luotettaville miehistön jäsenille palkkion tulipalon sytyttämisestä ja laivan palamisen varmistamisesta, jotta he pääsisivät käsiksi vakuutusrahoihin.

Onnettomuuden täsmällisiä syitä ei ole saatu aukottomasti selville vielä 30 vuotta tapahtuman jälkeenkään. Sekä Tanskan että Norjan viranomaiset ovat kuitenkin lopettaneet tapauksen tutkimisen.

Varmaa oli se, että yhdysvaltalainen SeaEscape oli ostanut iltapäivällä 30. maaliskuuta 1990 – vain vähän yli viikko ennen katastrofia – Scandinavian Starin reilulla kymmenellä miljoonalla dollarilla. Yhtiö oli aiemmin vuokrannut alusta.

Vain 18 minuuttia myöhemmin samana päivänä SeaEscape myi autolautan tanskalaiselle laivanvarustajalle Henrik Johansenille. Hinta oli noussut hetkessä 21,7 miljoonaan dollariin eli kaksinkertaiseksi reilussa varttitunnissa.

Kaskovakuutusta korotettiin hinnan takia 24 miljoonaan dollariin – mutta koko summan saisi vasta, jos alus tuhoutuisi kokonaan. Laivakauppa toteutettiin erittäin monimutkaisesti, eikä sen yksityiskohdista olla varmoja vielä tänä päivänäkään.

Kauppaa ei esimerkiksi koskaan kirjattu tehdyksi, joten katastrofin sattuessa SeaEscape oli yhä Bahamasaarille rekisteröidyn laivan virallinen omistaja. Varustamo sai erillisten neuvottelujen jälkeen noin 14 miljoonan dollarin korvaussumman, joka perustui laskelmaan autolautan korjauskustannuksista.

Oslon poliisi piti lehdistötilaisuuden kesäkuussa 2014 käytyään taas kerran tapauksen asiakirjat läpi. Poliisi tunnusti tuolloin, etteivät he olleet löytäneet riittäviä todisteita vahvistamaan epäilystä tanskalaisen kuorma-autonkuljettajan Erik Mørk Andersenin syyllisyydestä tuhopolttoon.

Poliisi tunnusti Scandinavian Starin tulipalon olevan yhä epäselvä tapaus ja ilmoitti, että tutkimukset aloitettaisiin uudelleen. Asiaan ei tullut selvyyttä silläkään kerralla, ja vuonna 2016 poliisi päätti lopettaa tapauksen tutkimisen todisteiden puutteessa.

Scandinavian Starin tuhoisa tulipalo on yhä selvittämättä. Vieläkään ei tiedetä varmasti, kuka sytytti autolautan palamaan ja miksi niin tehtiin.

Lautan omistaja ja nimi vaihtuivat useasti onnettomuuden jälkeen ennen kuin se lopulta purettiin vuonna 2004 Intian Alangissa.

Moni asia Scandinavian Starista kaipaa vielä selvitystä

  • Kuinka monta tulipaloa Scandinavian Starilla syttyi?

    Virallisten viranomaisraporttien mukaan lautalla syttyi kaksi tulipaloa ja niistä toinen oli se, joka vei 159 ihmisen hengen.

    Scandinavian Starin onnettomuudesta selvinneiden ja kuolleiden omaisten tukiryhmien teettämässä epävirallisessa tutkimuksessa kävi kuitenkin ilmi, että laivalla syttyi ainakin neljä ellei jopa kuusi tulipaloa niin, että niiden välillä kului aikaa.

    Ensimmäinen tulipalo syttyi kahden aikaan yöllä seitsemäs huhtikuuta 1990, ja toinen – tappava tulipalo – muutamaa minuuttia myöhemmin.

    Kolmas tulipalo syttyi hytin 315 edustalla noin 12 tuntia ensimmäisen jälkeen eli seitsemäs huhtikuuta noin kello 14, kun laivaa oltiin juuri hinaamassa Lysekiliin.

    Noin 2.30 yöllä sunnuntaina kahdeksas huhtikuuta eli laivan oltua Lysekilin satamassa viitisen tuntia siellä syttyi ehkä kolme uutta tulipaloa. Niitä sytytti joko pelastustöihin osallistunut miehistö tai ne syttyivät itsestään kovassa kuumuudessa.

  • Voiko motiivina olla vakuutuspetos?

    Onnettomuudesta selviytyneet ja kuolleiden omaiset ovat väittäneet tulipalon syyksi vakuutuspetosta.

    He ovat myös tehneet rikosilmoituksen tapauksesta, jota he pitävät tuhopolttona.

    Kööpenhaminan poliisin mukaan heille toimitetut todisteet eivät kuitenkaan riitä tutkimuksen käynnistämiseen.

  • Sekaantuiko laivareitin aiempi omistaja jollakin tavalla onnettomuuteen?

    DA-NO Linjen -laivareitin aiempi omistaja, vararikkoon ajautunut norjalainen laivanvarustaja Jens Cato Hagen, oli mukana Scandinavian Starilla ja menehtyi onnettomuudessa 7. huhtikuuta 1990.

    Myös hänen puolisonsa Anny kuoli.

    Osa onnettomuudesta selviytyneistä ei uskonut sattumaan vaan epäili Hagenin voineen olla tulipalojen sytyttäjä – ja motiivina olisi ollut kosto siitä, että DA-NO Linjen -reitin uusi omistaja laivanvarustaja Henrik Johansen sekä varustamon johtaja Ole B. Hansen olisivat huijanneet Hagenia lähes neljän miljoonan euron arvoisessa laivakaupassa.

    Hagen ei olisi lopulta ansainnut kaupasta kruunun kruunua.

    Poliisi kuitenkin sulki pois Hagenin osallistumisen tulipalon sytyttämiseen – hän oli majoittunut hyttinumerosta 500 alkavaan hyttikäytävään, eikä hän olisi voinut mitenkään ehtiä takaisin omaan hyttiinsä, jos hän olisi sytyttänyt kuolemaan johtaneen tulipalon alemmalla kannella.

Lue myös:

Rikokset

Scandinavian Star oli järkyttävässä kunnossa

5 minuuttia
Elokuvat

Maailmanhistoriasta kehittyi Star Wars

7 minuuttia
Sota

Pikaopas: Oopiumisodat

3 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota