Ruumis matkalaukussa: Murhaajan jahti DDR:ssä
Seitsemänvuotias poika katosi kotilähiössään. 14 päivää myöhemmin hänen ruumiinsa löydettiin matkalaukusta. Poliisin tärkein johtolanka olivat laukussa olleet puoliksi ratkotut ristisanatehtävät.

Halle-Neustadtin 100 000 asukkaan lähiö oli valmistuessaan DDR:n modernein. Vuonna 1981 siellä murhattiin Lars Bense -niminen poika.
Oli 15. tammikuuta 1981, ja talvi oli kylmimmillään Halle-Neustadtissa eteläisessä DDR:ssä. Hallen Neustadtin lähiössä seitsemänvuotiaan Larsin äiti oli valmistanut illallisen, mutta poikaa ei kuulunut kotiin.
Lars oli lähtenyt kotoaan asunnosta numero 483 muutamia tunteja aikaisemmin mennäkseen elokuviin Kino Treffiin. Elokuva oli päättynyt ajat sitten, mutta poika ei ollut palannut illalliselle, vaikka ruoka-aika oli ollut ja mennyt. Pahat aavistukset hiipivät huolestuneen äidin mieleen – hän tiesi, että jotakin oli pahasti vialla.
Äiti käveli hermostuneesti ympäri asuntoa kelloaan vilkuillen, ja sitten hän alkoi soitella ensimmäistä luokkaa käyvän pojan luokkatovereille. Kukaan ei ollut nähnyt Larsia. Lopulta äiti puki takin päällensä ja lähti pimeään iltaan etsimään poikaansa.
Lumi peitti talojen katot ja jalkakäytävät. Se oli vielä valkoista ja puhdasta, mutta pian se muuttuisi kellanrusehtavaksi happamasta savusta, jota tuprusi tauotta alueen tärkeimmästä työllistäjästä, Leuna-kemiantehtaasta.
Kadut olivat tyhjillään, kauppaliikkeet suljettu ja leikkipaikat autioita. Larsin äiti päätti mennä poliisiasemalle tekemään pojastaan katoamisilmoituksen. Ystävällinen virkamies Halle-Neustadtin kansanpoliisista yritti rauhoitella häntä sanomalla, että useimmat kadoksissa olevat lapset ilmestyivät kyllä kotiin muutaman tunnin kuluessa. Äiti ei kuitenkaan suostunut jättämään asiaa sikseen, ja lopulta poliisi lähetti liikkeelle etsintäpartion.
Poliisi tutki pojan kodin ja Kino Treffin väliset kellarit ja kaikki mahdolliset piilopaikat, joihin lapsi voisi mennä, mutta Larsista ei näkynyt jälkeäkään. Nyt poliisitkin alkoivat huolestua. Yksi heistä lähti viemään hätääntynyttä äitiä aluepoliisiasemalle, joka laittoi liikkeelle virallisen etsintäkuulutuksen.
Koko yön univormu- ja siviilipukuiset poliisit haravoivat Halle-Neustadtia. He kyselivät Larsin kavereilta, lehdenjakajilta, elokuvateatterin työntekijöiltä ja bussinkuljettajilta, olivatko nämä nähneet Larsia, mutta kenelläkään ei ollut tietoa pojan liikkeistä. Hän tuntui kadonneen jäljettömiin.