Jätä muinaisjäännökset rauhaan. Aina. Vaikka kyse olisi vain ruukunsirpaleesta. Siinä paljon kohua herättäneen tuomion opetus.
66-vuotias britti, eläkkeelle jäänyt geologi Jim Fitton oli lomalla Irakissa ja osallistui opastetulle retkelle Eridun muinaiskaupunkiin. Ryhmän kierrellessä raunioissa Fitton kysyi omien sanojensa mukaan oppaalta, voiko hän noukkia mukaansa pari ruukunpalasta matkamuistoksi, ja opas vastasi kyllä.
Nyt Fitton luultavasti katuu katkerasti, että uskoi opasta. Kun hän muutaman päivän päästä lähti kotimatkalle, tulli löysi ruukunsirpaleet hänen laukustaan ja hänet pidätettiin. Fitton odotti Bagdadissa käydyn oikeudenkäyntinsä alkamista vankilassa kymmenen viikkoa.
Saddam Husseinin aikaisen lain nojalla brittiä uhkasi teostaan jopa kuolemantuomio, joten hänen perheensä Englannissa vetosi julkisesti hänen puolestaan.
”Jim tuo usein pieniä matkamuistoja matkoiltaan. Hän on nytkin ajatellut toimineensa vain samoin kuin muulloinkin noukkiessaan rannalta pienen kiven muistoksi mukavasta lomasta”, Fittonin vävy toteaa.