Tosielämän Moriarty hallitsi Lontoota

Lontoota koetteli 1870-luvulla rikosaalto, ja suur-Lontoon poliisitoimi Scotland Yard joutui ylitöihin. Lukuisten varkauksien, murtojen ja petosten takana oli mestarivaras nimeltä Adam Worth. Hän johti varkaiden verkostoa kuin hämähäkki seittinsä keskeltä.

Lontoota koetteli 1870-luvulla rikosaalto, ja suur-Lontoon poliisitoimi Scotland Yard joutui ylitöihin. Lukuisten varkauksien, murtojen ja petosten takana oli mestarivaras nimeltä Adam Worth. Hän johti varkaiden verkostoa kuin hämähäkki seittinsä keskeltä.

Shutterstock

Sumu lepäsi Lontoon yllä puolilta öin 25. toukokuuta 1876, kun kolme hyvin pukeutunutta herraa asteli pitkin Piccadillya. Yksi miehistä jäi hämärään ovisyvennykseen tarkkailemaan tilannetta kahden muun jatkaessa matkaansa seuraavalle kadulle, Old Bond Streetille.

Nuo kaksi, mestarivaras Adam Worth ja hänen apurinsa Junka Phillips, pysähtyivät ovelle 39 B, jossa sijaitsi taidegalleria Thomas Agnew & Sons. Galleriassa oli edeltävien viikkojen ajan riittänyt vilskettä, sillä kaikki halusivat nähdä sen uusimman hankinnan: muotokuvan Georgiana Cavendishista, Devonshiren herttuattaresta.

Adam Worth oli halunnut varastaa Thomas Gainsborough’n maalaaman teoksen siitä asti, kun galleria oli maksanut siitä huutokaupassa maailmanennätyshinnan.

”Hänen pitkät ohuet sormensa olivat kuin luodut taskuvarkaan jaloon ammattiin luikertelemaan miesten taskukellojen ja naisten kukkaroiden kimppuun.” Worthin ystävä Sophie Lyons.

Nyt suurikokoinen Junka Phillips risti kätensä Worthille ”astinlaudaksi” gallerian edessä ja tämä kiipesi Junkan hartioille. Sitten Worth astui Junkan kämmenille, ja tämä nosti häntä jaloista ylös niin, että hän pääsi kiipeämään kenenkään huomaamatta toisen kerroksen kohdalla olevalle leveälle koristelistalle.

Worth sai helposti avattua ikkunan ja kapusi vain 165 senttiä pitkänä ketterästi sisään.

Katulamppujen kelmeässä valossa Worth löysi himoitsemansa taulun, jossa herttuatar keimaili pitkissä punaisissa kiharoissaan, ja leikkasi kankaan varovasti irti kehyksistä. Hän kostutti huolellisesti sen taustaa mukanaan tuomallaan nesteellä, jolloin kangas pehmeni niin, että hän pystyi käärimään sen rullalle öljymaalauksen kärsimättä.

Pian Worth hyppäsi takaisi Old Bond Streetille Phillipsin rinnalle.

Hän sujautti noin metrin mittaisen maalausrullan turkkinsa sisäpuolelle, ja kun vartioon jäänyt Little Joe Elliott antoi merkin ovisyvennyksestään Piccadillylta, kolmikko lähti löntystelemään kaikessa rauhassa kuin ketkä tahansa pitkästä illanvietosta kotiin suuntaavat ystävykset.

Ura alkoi Yhdysvalloissa

Adam Worth ei kuitenkaan ollut kuka tahansa – hän oli viktoriaanisen ajan nerokkain varas.

Worth eli herroiksi Englannin huippuseurapiireissä ja asui Thamesin lähellä loisteliaassa asunnossaan rahoilla, joita hän sai verkostonsa jäsenten tekemistä rikoksista.

Adam Worth syntyi Saksassa, josta hän muutti 5–6-vuotiaana vanhempiensa ja sisarustensa kanssa Yhdysvaltoihin vuoden 1850 tienoilla. Hän kasvoi köyhissä ja karuissa oloissa Massachusettsissa ja lähti kotoa jo 14-vuotiaana. Teini-ikäisenä hän teki rehellisiä lähetin töitä New Yorkissa, kunnes puhkesi Yhdysvaltain sisällissota ja Worth liittyi pohjoisvaltioiden armeijaan.

Sodan jälkeen 20-vuotias siirtolaisnuorukainen harhaili monen muun veteraanin tavoin New Yorkissa, ja vailla vakituista työtä hän joutui turvautumaan henkensä pitimiksi pikkurikoksiin. Hänellä oli selvästi lahjoja alalle.

”Hänen pitkät ohuet sormensa olivat kuin luodut taskuvarkaan jaloon ammattiin luikertelemaan miesten taskukellojen ja naisten kukkaroiden kimppuun”, kuvaili Worthin hyvä ystävä ja rikollistoveri Sophie Lyons myöhemmin.

Niissä puuhissa Worth päätyi ennen pitkää tekemisiin Manhattanin alamaailman kuningattaren, Fredericka ”Marm” Mandelbaumin, kanssa. Tämä otti mielellään nuorukaisen huomaansa saamaan oppia rikoksen poluilla. ”Marm” ei itse koskaan osallistunut suoraan mihinkään laittomuuksiin, mutta hän laati kovaa hintaa vastaan muille rikollisille erinomaisia suunnitelmia.

”Marmin” kautta Worth tapasi Charley Bullardin, joka verrattoman soittotaitonsa ansiosta tunnettiin myös nimellä ”Piano Charley”.

Miehet tulivat hyvin juttuun keskenään, ja vuonna 1869 he ryöstivät yhdessä pankin Bostonissa ja saivat saaliikseen satojen tuhansien dollareiden edestä käteistä ja arvopapereita. Saalis oli niin suuri, että kuuluisa Pinkertonin etsivätoimisto kutsuttiin selvittämään ryöstöä. Se huoletti Bullardia.

”Ne kirotut etsivät nappaavat meidät viikossa”, Bullard vaikeroi, mutta Worth uskoi vankkumatta, että mikään ei voisi pysäyttää häntä.

Lehdissä julkaistiin pilapiirroksia ”Marm” Mandelbaumista ja hänen seurapiiristään.

© Messynessychic.com

Rikollinen rautarouva perusti rosvokoulun

New Yorkin kruunaamaton rikoskuningatar opetti Adam Worthille, miten tavallinen taskuvaras saattoi tienata omaisuuden ja elää herroiksi.

Saksalaissyntyinen Fredericka ”Marm” Mandelbaum johti 1800-luvun puolivälistä alkaen omaa rikollisverkostoaan New Yorkissa.

Hänen periaatteenaan oli napata kaupungin rikolliset haaviinsa näiden ollessa vielä nuoria ja opettaa heidät taitaviksi kätyreiksi hänen omaan verkostoonsa.

Adam Worth päätyi monien muiden pikkurikollisten tavoin 125-kiloisen Mandelbaumin suureen syliin. Tämän osaavalla opastuksella hänestä tuli taitava taskuvaras ja hän oppi toimimaan osana taskuvarkaiden tehoryhmää.

Myös petokset ja varastetun tavaran kätkeminen kuuluivat Mandelbaumin opetusohjelmaan, ja ajan mittaan Worth sai oppia myös kiristyksen ja pankkiryöstöjen saralla.

Mandelbaum ei itse osallistunut aktiivisesti rikoksiin, mutta hän sai kymmenen prosenttia jokaisen keikan suunnittelusta – ja se riitti takaamaan hänelle makean elämän.

Worth ihaili opettajaansa, joka piti usein ylellisiä juhlia rikostovereilleen. Niin Worth oppi, että rikollisenakin saattoi elää herraskaista elämää.

Pankkirosvot muuttivat Englantiin

Worth ymmärsi kuitenkin, että pysyäkseen vapaalla jalalla Bostonin keikan jälkeen hänen ja Bullardin oli parempi lähteä Yhdysvalloista. He piilottivat pankkiryöstön saaliin matkalaukkujen kaksoispohjien väliin ja matkustivat Atlantin yli väärennetyillä henkilöpapereilla.

Tammikuussa 1870 Worth kirjautui liverpoolilaiseen hotelliin liikemiehenä nimeltä Henry J. Raymond ja Bullard rikkaana texasilaisena Charles Wellsinä.

Eräänä päivänä Worth ja Bullard astelivat hotellin baariin kalliissa puvuissaan ja silintereissään. Tiskin takana seisoi punatukkainen Kitty Flynn, ja molemmat miehet hullaantuivat häneen päätä pahkaa.

Nuori irlantilainen Flynn oli mielissään miesten huomiosta ja päätyi heidän kanssaan Lontooseen.

Hän meni naimisiin Bullardin kanssa, mutta hänellä oli myös suhde Worthin kanssa, ja ilmeisesti kaikki hyväksyivät hiljaa ménage a trois -tilanteen.

© Shutterstock

Pukeudu valeasuun

Muuta ulkonäköäsi ennen rikoksen tekemistä, jotta mahdollinen uhri tai silminnäkijät eivät pysty kuvailemaan sinua tarkasti poliisille.

Kasvot on esimerkiksi helppo peittää lippalakilla, jonka voi vetää syvään otsalle.

© Shutterstock

Kopioi avaimia

Jos suunnittelet murtoa, varasta kohteen avain esimerkiksi joltakulta työntekijältä.

Ota avaimesta nopeasti jäljennös vahaan ja palauta sitten avain huomaamatta. Vahamuotin avulla voit sitten valmistaa itsellesi avaimesta kopion.

© Shutterstock

Maksa tiedoista

Läheskään kaikki poliisit eivät suinkaan ole läpeensä rehellisiä. Hanki siis aina poliisista tietolähde, joka voi antaa tietoja poliisien liikkeistä ja siitä, mitä rikospoliisi sinusta tietää.

Silloin olet aina yhden askeleen edellä.

Worth johti Lontoon alamaailmaa

Sillä välin kun ”Piano Charley” joi ja soitteli pianoa Lontoossa, Worth alkoi rakentaa rikollisimperiuminsa perustaa. Hän vuokrasi asunnon Piccadillylta ja suunnitteli siellä yhä uusia keikkoja.

”Vuosikausia hän pyöritti kaikenlaisia rikollisuuden muotoja: šekkiväärennöksiä, petoksia, ryöstöjä, kassakaappimurtoja, timanttivarkauksia sekä posti- ja pankkiryöstöjä. Hänen kodistaan tuli kohtaamispaikka, jonne saapui kuuluisia rikollisia kaikkialta maailmasta”, todettiin Pinkertonin etsivätoimiston tiedoissa.

Worth ei suinkaan aikonut jäädä kiinni itse teosta, vaan hän palkkasi ”Marmin” oppien mukaan muita toteuttamaan suunnittelemansa rikokset ja pysytteli itse visusti vain taustalla.

Worth valitsi käskyläisensä tarkkaan. Hän ei halunnut olla missään tekemisissä juoppojen tai tappelupukarien kanssa, sillä heillä oli taipumusta ajautua ongelmiin, mikä lisäsi kiinni jäämisen riskiä. Kun kaikki sujui, niin kuin pitikin, hänelle tarjoutui pian rikollisia töihin jonoiksi asti.

”Hän sai arvostetun aseman alamaailmassa, ja kaikki älykkäimmät rikolliset liittyivät hänen verkostoonsa”, kertoi Sophie Lyons.

Tavallisissa ryöstöissä oli kuitenkin aina riskinä jäädä kiinni rysän päältä, ja siksi Worth keskittyi 1870-luvulla yhä enemmän asiakirjaväärennöksiin, joissa paljastumisen riski oli pienempi.

Worth palkkasi leipiinsä väärentäjämestarin nimeltä Charles Becker. Becker valmisti varsinkin väärennettyjä šekkejä mikroskooppisen tarkasti, minkä jälkeen joku toinen Worthin organisaatiossa – useimmiten Little Joe Elliott – lunasti väärennetyt šekit pankissa.

Lopuksi vielä kolmas henkilö kiiruhti varmuuden vuoksi Manner-Eurooppaan ja vaihtoi punnat esimerkiksi Ranskan frangeiksi siltä varalta, että brittipankista luovutetut setelit olisivat olleet merkittyjä.

Henry J. Raymond hurmasi kaikki

Worth oli rakentanut hyvin toimivan rikollisorganisaation, ja hän osasi myös käyttää rahaa ja elää luksuselämää, josta hän oli haaveillut.

Vuonna 1873 Worth osti Thamesin eteläpuolelta palatsin tenniskenttineen ja keilaratoineen ja muutti sinne asumaan yhdessä Bullardin, Flynnin ja tämän lapsen kanssa. Kukaan ei tiedä varmuudella, oliko lapsen isä Bullard vai Worth.

Worth liikkui Henry J. Raymondina laukkaradoilla skoolaamassa samppanjalla muiden hyväosaisten kanssa ja seuraamassa ostamiensa kilpahevosten menestystä radalla.

Worth omisti myös huvipurren, ja esimerkiksi vuonna 1874 hänen kumppaninsa purjehtivat sillä Atlantin yli Jamaikalle tekemään 10 000 dollarin kassakaappiryöstön.

Ajan mittaan Henry J. Raymond opittiin tuntemaan sivistyneenä ja arvostettunakin miehenä, ja hän paneutui syvällisesti taiteisiin ja kirjallisuuteen sopiakseen paremmin Lontoon ylhäisiin piireihin.

Saksalais-yhdysvaltalaistaustainen Worth opetteli vieläpä puhumaan brittiläisellä yläluokan aksentilla.

”Hän on todellakin viimeinen, jota kukaan olisi epäillyt vaaralliseksi ammattirikolliseksi”, kirjoitti yhdysvaltalaisetsivä William Pinkerton, joka oli, kuten Lontoon Scotland Yardkin, kuullut huhuja siitä, että Henry J. Raymond olisi merkittävä tekijä Lontoon rikollispiirien taustalla.

Worth lopetti toimintansa Pariisissa kasinonsa paljastuttua.

© Shutterstock

Worth piti Pariisissa laitonta peliluolaa

Lontoossa asuessaan Worth myös perusti Pariisiin eksoottisia cocktaileja ja uhkapelejä tarjoavan baarin.

Uhkapelit olivat Pariisissa kiellettyjä, joten kasinotoiminta oli pidettävä piilossa. Niinpä pohjakerros toimi laillisena baarina ja korttipelejä ja rulettia pelattiin salaisessa toisessa kerroksessa.

Jos baariin saapui poliisi, tarjoilija painoi huomaamatta tiskin takana olevaa varoitusnappia, jolloin toisessa kerroksessa taitettiin hetkessä pelipöydät siististi sivuun seinää vasten ja kaikki laittomuudet siivottiin pois näkyvistä.

Pariisin peliluola tuotti Worthille tasaisen rahavirran lähes neljän vuoden ajan, kunnes poliisi paljasti sen vuonna 1875.

”Poliisi saapui sisään ja nappasi oitis tarjoilijan kiinni ja noustuaan portaita toiseen kerrokseen poliisit löysivät uhkapelit täydessä käynnissä”, kirjoitti eräs Pinkertonin etsivistä.

Worth rakastui maalaukseen

Worth oli pysytellyt poissa rikospaikoilta, mutta vuonna 1876 hän halusi varastaa jotakin huomattavaa – ja mikä olisikaan ollut parempi kohde kuin ennätyskallis Devonshiren herttuattaren Georgiana Cavendishin muotokuva.

Tauluvarkaudesta tuli Lontoon kuumin uutinen. ”Joku kelmi on varastanut mestariteoksen”, valitti sanomalehti The Times 27. toukokuuta 1876, ja gallerian lähellä asunut aviopari oli raivoissaan siitä, että ”niin röyhkeä rikos saattoi tapahtua poliisin huomaamatta mitään”.

Alun perin Worthin suunnitelmana oli myydä maalaus takaisin galleriaan, joka kolme viikkoa aiemmin oli jo maksanut siitä huutokaupassa ennätykselliset 10 100 guineaa – nykyrahassa noin kahdeksan miljoonaa euroa.

Worth huomasi kuitenkin herttuattaren muotokuvan muistuttavan hämmästyttävissä määrin Kitty Flynniä, joka oli hieman ennen tauluvarkautta matkustanut Yhdysvaltoihin kyllästyttyään sekä viinaanmenevään ”Piano Charleyyn” että Worthiin.

Nyt maalaus muistutti Worthia hänen suuresta rakkaudestaan, jonka hän oli menettänyt, eikä hän halunnutkaan luopua maalauksesta vaan piilotti sen joka yö vuoteensa alle. Lopulta hän antoi jopa valmistaa erikoisrakenteisen matkalaukun, jonka salaisessa osastossa hän saattoi ottaa maalauksen mukaansa kaikkialle.

”Hän kantoi rullalle käärittyä maalausta mukanaan ympäri maailmaa”, kertoi Sophie Lyons.

Varastetun tavaran pitäminen itsellä oli poikkeuksellista Worthille, joka yleensä varmisti selustansa hyvin.

Nyt hän olikin tiukassa paikassa, sillä tauluvarkauteen osallistuneet Junka Phillips ja Little Joe Elliott alkoivat vaatia katkerina rahojaan tehdystä työstä. Worth antoi Elliottille rahaa moneen otteeseen, ja kun tämä vaati vielä rahaa matkustaakseen Yhdysvaltoihin, Worth maksoi hänen lippunsa päästäkseen hänestä eroon.

Elliott ehti olla Yhdysvalloissa vain lyhyen aikaa, ennen kuin hänet pidätettiin ja hän sai seitsemän vuoden vankeustuomion aiemmista rikoksistaan.

Silloin hän ilmoitti olevansa valmis paljastamaan Worthin, jos hän voisi siten saada tuomionsa mitätöityä, ja kertoi voivansa järjestää varastetun muotokuvan takaisin.

Pinkertonin etsivätoimisto ilmoitti asiasta välittömästi Scotland Yardille. Lontoon poliisi oli kuitenkin voimaton, jollei se saisi Worthia kiinni varastettu maalaus mukanaan.

Myös toinen tauluvarkaudessa käytetty apuri Junka Phillips aiheutti Worthille hankaluuksia. Hän ilmoitti yhtäkkiä, että hän myisi taulun vaikka itse, mutta Worth sai vakuutettua hänet siitä, että taulu oli jo myyty ”pikkutekijälle”, ja antoi hänelle 50 puntaa.

Worthin vaikeudet sen kuin kasvoivat, sillä hänen aiemmin vakaa rahavirtansa väärennetyistä šekeistä alkoi tyrehtyä 1870-luvun lopussa.

Englannin pankki oli ottanut käyttöön uudenlaiset šekit, joiden väärentäminen osoittautui käytännössä mahdottomaksi.

Myös hyvien ja luotettavien rikostoverien löytäminen oli käynyt vaikeammaksi, ja niin Worthin oli tartuttava itse toimeen käytännössä.

Sherlock Holmesin arkkivihollinen, professori Moriarty, pohjautuu Adam Worthiin.

© Imageselect & Shutterstock

Worth ikuistettiin kirjallisuuteen

Kirjailija Arthur Conan Doyle kehitti mestarietsivä Sherlock Holmesin hahmolle arkkivihollisen Adam Worthin innoittamana. Näin syntyi taiteita rakastavan superrikollisen, professori James Moriartyn, hahmo, josta tuli yksi kirjallisuushistorian tunnetuimmista konnista.

Sherlock Holmes kutsui Moriartya ”rikollisuuden Napoleoniksi”, joka oli viittaus Scotland Yardin Adam Worthista käyttämään nimitykseen.

Toisaalla Holmes puolestaan vertasi arkkivihollistaan hämähäkkiin, joka – Worthin tavoin – istui ”verkkonsa keskellä” ja ohjaili sieltä kätyreitään.

Conan Doyle ei koskaan virallisesti tunnustanut, että Moriarty olisi luotu Worthin pohjalta, mutta Sherlock Holmes -tuntija, tohtori Gray Chandler Briggs kertoi Conan Doylen todenneen hänelle: ”Moriarty oli Adam Worth, joka varasti kuuluisan Gainsborough’n”.

Timanttikeikat kannattivat

Worth oli aiemmin järjestänyt joitakin ryöstöjä Lontoon jalokiviliikkeisiin, mutta hän innostui timanteista toden teolla vasta matkallaan Etelä-Afrikkaan vuonna 1880.

Worth sai hankittua itselleen kopion erään Port Elizabethin postitoimiston oven avaimesta ja kävi eräänä yönä varastamassa lähetyksen hiomattomia timantteja. Sitten hänen rikostoverinsa perusti saaliin myyntiä varten Wynert & Co. -nimisen jalokiviliikkeen Lontoon timanttikauppojen alueelle Hatton Gardeniin.

”He asettivat timanttien hinnat hitusen alle normaalin tason ja saivat siten helposti myytyä kaikki tuotteensa”, mainitaan eräässä Pinkertonin etsivätoimiston arkistokansioista.

Timanttien myynnistä kertyi noin 90 000 puntaa, mikä sen kuin kasvatti Worthin nälkää. Eräänä iltapäivänä marraskuussa 1881 hän asteli valepuvussa Hatton Gardenin postitoimistoon.

Kun hän kiinnitti henkilökunnan huomion palvelutiskillä, hänen rikoskumppaninsa hiipi kellariin ja käänsi kaasuhanan kiinni niin, että rakennuksen kaikki valot sammuivat.

Worth hyppäsi kepeästi tiskin yli, nappasi kaksi koukuissa roikkunutta sinetöityä timanttipussia ja oli jo kaukana, kun valot saatiin takaisin päälle.

Tällä kertaa saaliin arvo oli noin 30 000 puntaa, ja se tuli tarpeeseen ylelliseen elämään tottuneelle Worthille.

Vuonna 1886, kymmenen vuotta sen jälkeen, kun Worth oli varastanut herttuattaren muotokuvan, hän meni naimisiin – aivan kuten Henry
J. Raymondin kaltaisen herrasmiehen kuuluikin.

Adam Worth rakastui herttuatar Georgiana Cavendishin maalaukseen, koska se muistutti häntä Kitty Flynnistä. Taulu on nykyisin Cavendishin suvun tilalla Chatsworth Housessa Englannissa.

© Chatsworth House

Kitty Flynnin kaipuu oli vähitellen hiipunut, ja Worth päätti piilottaa herttuattaren muotokuvan Brooklynissä New Yorkissa sijaitsevaan varastoon kauas Lontoosta. Siellä taulu olisi turvassa siltä varalta, että hän vielä joskus tarvitsisi sitä.

Mestarivaras mokasi Belgiassa

Worth oli jo vuosikausia vältellyt yhteistyötä pahasti alkoholisoituneen ”Piano Charley” Bullardin kanssa. Tämä oli ryhtynyt tekemään rikoksia omin päin Belgiassa, mutta ilman Worthin ohjausta hän oli joutunut vaikeuksiin.

Vuonna 1892 Worth lähti Belgiaan tavatakseen vielä kerran vanhan ystävänsä, joka makasi nyt kuoleman kielissä vankilassa Liègessä. Bullard kuitenkin ehti kuolla ennen heidän kohtaamistaan.

Jotta matka ei menisi kokonaan hukkaan, Worth päätti järjestää ryöstön. Hän oli huomannut, että Liègeen tuotiin rahakuljetuksia junalla ja asemalta ne kuljetettiin vain yhden aseistetun vartijan turvin hevosvaunuilla pankkeihin.

Tapojensa vastaisesti Worth – joka ei 48-vuotiaana enää ollut yhtä ketterä kuin nuorempana – palkkasi avustajikseen kaksi uppo-outoa paikallista rikollista.

Ryöstö käynnistyi, kun aseistettu kuski lähti vaunusta viemään yhtä rahasäkeistä pankkiin. Worth hyppäsi rahankuljetusvaunun kuskinpenkille ja rikkoi rahakirstun lukon. Kaikki sujui hyvin, mutta hän oli tuskin päässyt vaunusta alas kaksi säkkiä harteillaan, joku kadulla huomasi ryöstön ja hälytti passipoliisin apuun.

Worth heitti nopeasti saaliinsa jalkakäytävälle toivoen siten pääsevänsä paremmin karkuun, mutta nuori poliisi ei aikonut päästää varasta livahtamaan, ja niin Worth jäi kiinni lyhyen takaa-ajon jälkeen.

Kitty Flynn sai ehkä lapsen Adam Worthin kanssa, mutta isyydestä ei ole täyttä varmuutta.

© Findagrave.com

Worth ihastui maailman kalleimpaan tauluun

Devonshiren herttuattaren Georgiana Cavendishin ja irlantilaisen tarjoilijan Kitty Flynnin yhdennäköisyys oli hätkähdyttävä.

Eräänä yönä vuonna 1876 Adam Worth varasti maailman siihen asti kalleimman maalauksen lontoolaisesta galleriasta Old Bond Streetiltä. Se oli Thomas Gainsborough’n maalaama muotokuva Devonshiren herttuattaresta Georgiana Cavendishista (1757–1806).

Worthin oli tarkoitus myydä taulu takaisin galleriaan, mutta se muistutti Worthia niin paljon hänen elämänsä suuresta rakkaudesta, irlantilaisesta Kitty Flynnistä, ettei hän pystynyt luopumaan siitä. Maalauksesta tuli Worthille entistä tärkeämpi, kun hän vuotta myöhemmin sai kuulla Flynnin olevan menossa naimisiin Yhdysvalloissa.

Sen jälkeen Worth ei voinut enää kuvitellakaan eroavansa taulusta, joka muistutti häntä menetetystä Flynnistä. Worthin yhdysvaltalaisen
rikollisystävän Sophie Lyonsin mukaan tieto Flynnin avioliitosta ”nakersi vähitellen Worthin sydäntä”.

Vasta kun Flynn oli kuollut munuaistulehdukseen 42-vuotiaana ja Worth oli itse mennyt naimisiin, tuli aika sanoa maalaukselle hyvästit. Worth myi sen 25 000 dollarilla vuonna 1901 samaan galleriaan, josta hän oli 25 vuotta aiemmin sen varastanut.

Worth istui viisi vuotta vankilassa

Paikallispoliisissa ymmärrettiin vasta muutaman viikon kuluttua, miten suuri kala heidän verkkoonsa olikaan uinut. Belgialaiset olivat onnistuneet siinä, mihin eivät olleet pystyneet sen paremmin yhdysvaltalaiset kuin brititkään: he olivat saaneet Adam Worthin kiinni verekseltään. Worth tuomittiin ryöstön yrityksestä Liègessä seitsemäksi vuodeksi vankeuteen.

Worth vapautui viiden vuoden kuluttua hyvän käytöksen ansiosta, mutta hän ei ollut enää entisellään. Vuodet vankilassa olivat olleet kovia luksuselämään tottuneelle, ikääntyvälle Worthille.

Lontoossa Worthin oli muutettava pieneen asuntoon, ja hän alkoi ensimmäistä kertaa elämässään juoda. Hänen vaimonsa oli menettänyt järkensä Worthin jouduttua vankilaan, ja parin kaksi lasta elivät Worthin veljen luona Brooklynissa Yhdysvalloissa.

Vuonna 1899 Worth matkusti itsekin Yhdysvaltoihin, jossa muuan hyvin merkityksellinen nainen odotti häntä.

”Rouvan on päästävä takaisin kotiin”

Worth oli ollut etsintäkuulutettu Yhdysvalloissa, mutta hänen rikoksensa siellä olivat jo aikaa sitten vanhentuneet, joten hän saattoi ottaa yhteyttä häntä aiemmin jahdanneeseen William Pinkertoniin.

”Rouvan on päästävä takaisin kotiin”, sanoi Worth asteltuaan vuonna 1899 Pinkertonin toimistoon Chicagossa.

1900-luvun taitteessa ei ollut tavatonta, että yksityisetsivät toimivat välittäjinä varastetun tavaran palauttamisessa oikeille omistajilleen. Nyt Worth halusi käyttää Pinkertonia välikätenä neuvotellessaan galleristiperhe Agnew’n kanssa summasta, jolla perhe voisi saada yhä varastossa olevan herttuattaren muotokuvan takaisin itselleen.

”Tämä mies oli mielestäni huomattavin varas kautta historian.” William Pinkerton.

William Pinkertonin mukaan 55-vuotias suurrikollinen oli ”terveydeltään raunio ja taloudellisessa ahdingossa”. Etsivä ei halunnut osallistua hämäräperäiseen kaupankäyntiin, ja hän suostui vasta, kun Worth uhkasi muussa tapauksessa tuhota maalauksen.

Pinkerton otti yhteyttä Agnew’n perheeseen ja Britannian viranomaisiin kysyäkseen, suostuisivatko he neuvottelemaan hänen välityksellään. Kaikki Lontoossa halusivat saada taideteoksen takaisin kotiin, ja niin ehdotus hyväksyttiin.

Neuvottelut kestivät vuoden verran, mutta lopulta päästiin sopuun ehdoista: Worth saisi 25 000 dollaria.

Maaliskuussa 1901 Worth sanoi lopulta hyvästit rakkaalle maalaukselleen 25 vuoden jälkeen – yksikään hänen oikeista naissuhteistaan ei ollut kestänyt niin pitkään. Sen jälkeen ei kulunut vuottakaan, kun Adam Worth veti viimeisen henkäyksensä 57-vuotiaana.

Ennen kuolemaansa Worth oli kertonut William Pinkertonille lukuisista rikoksistaan, ja Pinkerton arveli, että Worthin saaliiden yhteisarvo oli yli neljä miljoonaa dollaria – nykyrahassa yli sata miljoonaa euroa.

”Tämä mies oli mielestäni huomattavin varas kautta historian”, William Pinkerton päätti raporttinsa Adam Worthista.