Our website does not support Internet Explorer.

To get the best experience on our website and of our content, please use a more modern browser like Edge, Chrome, Safari or similar.

Verilöyly Mälarenjärvellä

Filip Nordlund oli keksinyt keinon rikastua: hän kaappaisi reittialuksen, tappaisi kaikki laivalla olijat ja varastaisi näiden rahat. 16. toukokuuta 1900 hän nousi höyrylaiva Prins Carliin mukanaan kaksi revolveria ja puukko.

Bonniers

Pimeys peitti aavaa Mälaren­järveä Ruotsissa hieman ennen keski­yötä 16. toukokuuta 1900.

Höyrylaiva Prins Carl kynti tummaa vettä matkallaan ­Arbogasta Tukholmaan, ja valtaosa sen noin 20 matkustajasta oli unessa.

Yksi matkustajista oli kuitenkin täysin hereillä. Hän oli 25-vuotias ­taparikollinen Filip Nordlund, joka oli istunut vanki­lassa varkauksista ja murhapoltosta tuomittuna.

Tänä yönä hän aikoi kartuttaa rikosrekisteriään ryöstömurhilla.

Nordlundin vyöstä roikkui terävä puukko, ja hänen pitkän sadetakkinsa alla oli piilossa kaksi revolveria. Nordlund oli päättänyt tappaa kaikki laivalla ­olijat ja ryöstää heidän rahansa.

Noin kello 23.45 huopahattunsa ­leveän lierin alta tähyilevä Nordlund näki aluksen kapteenin Olof Rönn­grenin, joka oli juuri lähdössä laivan ohjaamosta mennäkseen kajuuttaansa levolle.

”Aika ruveta töihin”, Nordlund päätti. Hän otti puukon vyöltään ja asettui odottamaan komentosillalta välikannelle johtavien portaiden viereen. Rönngrenin oli ohitettava hänet päästäkseen hyttiinsä.

Nordlund kuuli Rönngrenin toivottavan hyvää yötä alaisilleen ohjaamossa, ja pian kapteenin askelten ääni lähestyi portaikkoa.

Rönngren ohitti harmittomalta vaikuttavan hattupäisen matkustajan, mutta siinä samassa tämä kohotti pitkä­teräisen puukkonsa iskuun.

”Ei, ei, mitä oikein teette?” Rönngren ehti huutaa, ennen kuin terä upposi hänen selkäänsä ja hän putosi portaat alas kannelle.

Nordlund meni rauhallisesti perässä ­verinen puukko kädessään ja totesi kapteenin olevan kuollut. Seuraavan tunnin aikana yleensä rauhallinen laivamatka Mälarenin poikki muuttui ­veriseksi painajaiseksi.

Murha-ajatus syntyi vankilassa

Filip Nordlund aloitti rikollisen uransa jo teini-ikäisenä, jolloin hän jäi kiinni laskun väärentämisestä. Vähän myöhemmin hänet ­vangittiin karjavarkaudesta ja ­tuomittiin kolmeksi vuodeksi kuritus­huoneeseen siitä ja muista rötöksistä.

Oltuaan jonkin aikaa vapaana Nordlund joutui taas telkien taakse vuonna 1895 ja vietti seuraavat neljä vuotta vankilassa.

Suorittaessaan tuomiotaan Långholmenin vankilassa Tukholmassa Nordlund luopui lopullisesti toivosta löytää rehellistä työtä ­vapautumisensa jälkeen. Hän tiesi, ettei kukaan palkkaisi miestä, jolla oli niin pitkä rikosrekisteri.

Sen sijaan hän alkoi suunnitella reittihöyrylaivan ryöstämistä. Ruotsin järvillä liikennöivillä höyrylaivoilla matkusti paljon ihmisiä liike­asioissa, ja Nordlund arveli heidän kuljettavan mukanaan suuria määriä ­käteistä rahaa.

Lisäksi hän uskoi, että laivalla olisi runsaasti rahaa lippujen sekä ruuan ja juoman myynnistä.

Suunnitelman ainoa riski oli, että miehistö ja matkustajat ryhtyisivät tekemään vastarintaa, ja sen vuoksi Nordlund päätti tappaa heidät kylmästi yksi kerrallaan.

Lopuksi hän sytyttäisi laivan palamaan ja pakenisi paikalta pelastusveneellä, niin että todisteet verilöylystä vajoaisivat ­Mälarenin pohjaan ja poliisit kuittaisivat tapauksen traagiseksi onnettomuudeksi viiden kilometrin levyisellä järvellä.

Nordlund vapautui Långholmenista 20. huhtikuuta 1900 ja alkoi heti valmistautua toteuttamaan suunnitelmaansa, jonka tuottaman muhkean saaliin turvin hän aikoi paeta Kööpen­haminaan ja elää lopun elämäänsä varakkaana miehenä ulkomailla.

Murhaaja puukotti kapteenia selkään tämän ollessa menossa kajuuttaansa.

© Bonniers

Nordlund hankki pitkäteräisen veitsen ja kaksi revolveria ja osti Grönquistin ­nimellä lipun reittialus Prins Carlille. 16. toukokuuta noin kello 19.30 hän ­asteli Prins Carlin kannelle mukanaan väärälle nimelle kirjoitettu matkalippu, käsiaseet ja puukko.

Lisäksi hänellä oli taskussaan kaksi tukevaa riippu­lukkoa, joilla hän aikoi lukita reittialuksen tupakkasalongin ja konehuoneen ovet niin, että ­kukaan niissä olijoista ei pääsisi estämään hänen veritöitään.

Kello 20.10 Prins Carlin sumutorvi soi lähdön merkiksi, ja Nordlund hekumoi mielessään:

”Pian minä olen rikas!”

Moni eli äärimmäisessä kurjuudessa Ruotsin karulla maaseudulla.

© Sjöberg Bildbyrå

Köyhyys ajoi monia rikoksen polulle

120 vuotta sitten moni ruotsalainen eli äärimmäisessä köyhyydessä, ja rikollisuus oli lukemattomille nuorukaisille ainoa keino selviytyä.

Ruotsi oli vielä 1800-luvun lopulla Euroo­pan köyhimpiä valtioita. Muualla Länsi-Euroopassa teollisuus kehittyi vauhdilla, mutta Ruotsissa valtaosa ihmisistä raatoi yhä karuilla pelloilla niukan sadon toivossa.

Vuosina 1850–1910 noin miljoona ruotsalaista pakeni elonsa kurjuutta Amerikkaan. Monet kotimaahan jääneet kituuttivat nälkärajalla ilman vakinaista elantoa.

Yhteiskunta ei tarjonnut köyhille muuta apua kuin ehkä paikan vaivaistalossa, ja niinpä moni köyhä joutui turvautumaan rikollisuuteen pysyäkseen hengissä.

Filip Nordlund oli yksi heistä. Hän karkasi kotoa vain 11-vuotiaana ja alkoi varastaa hevosia ja lampaita 16-vuotiaana.

Hevoset hän myi eteenpäin ja lampaat hän teurasti myydäkseen niiden lihan.

Nordlund päätyi toistuvasti vankilaan, kunnes hän vuonna 1895 sai pitemmän vankeustuomion murha­poltosta. Hän vapautui vankilasta huhtikuussa 1900.

Nukkuva matkustaja oli toinen uhri

Suunnitelma näyttikin etenevän täydel­li­sesti, kun Nordlund hieman ennen ­keskiyötä varmisti kapteeni Rönngrenin kuolleen.

Kukaan ei ollut huomannut kapteenin putoamista portaita alas, sillä välikannen takaosassa ei ollut ketään.

Nordlund käveli rauhallisesti laivan ­takaosaan ja lukitsi tupakkasalongin oven toisella riippulukollaan.

Salongissa korttia pelaamassa olleet miehet eivät kiinnittäneet mitään huomiota ovelta kuuluneisiin ­ääniin, eivätkä he siksi ­tajunneet, että heidät oli ­lukittu salonkiin.

Kannen etuosassa torkkui useita matkustajia. Nordlundin puukko oli yhä kapteenin veren peitossa, kun hän iski sen istualtaan nukkuvaan nuoreen mieheen.

Vähän matkan päässä penkillä istuva pientä lastaan pitelevä äiti todisti nuorukaisen kylmäveristä murhaa aivan lähi­etäisyydeltä.

Äiti yritti hädissään paeta aseistettua mielipuolta, mutta Nord­lund oli häntä nopeampi.

Ensimmäinen puukonisku ei pysäyttänyt naisen pakoa, ja niinpä Nordlund iski häntä selkään niin suurella voimalla, että puukon terä irtosi kahvasta.

Nordlund viskasi kiukuissaan puukon kädensijan pois ja tarttui revolveriin. Sitten hän surmasi 68-vuotiaan karjakauppiaan Lars-Erik Falkin kahdella laukauksella.

Kun hän tutki Falkin kukkaroa, ­sieltä löytyi vain kaksi vaivaista kruunua. Nordlund ei silti hätääntynyt.

Hänellä oli yllin kyllin aikaa kerätä ryöstösaalista muilta matkustajilta.

Laukausten äänet kantautuivat etukannella suuren Prins Carl -kyltin alapuolella olevaan ruokasaliin, jossa ne kuuli tarjoilija Hulda Hellquist, perämies Emil Julin sekä joukko matkustajia.

Hellquist päätti selvittää, mistä oudot pamahdukset johtuivat, mutta hän palasi saman tien takaisin ruokasaliin.

Hänen kasvonsa olivat pelosta liidunvalkeat, kun hän huusi:

”Herraisä, tuolla ylhäällä on mies, joka ampuu ja puukottaa ihmisiä!”

Perämies Julin pomppasi pystyyn ja suuntasi rivakoin askelin välikannelle johtaville portaille. Hän oli päässyt vasta portaiden puoliväliin, kun hän näki rotevan hahmon ampuvan villisti ympäriinsä.

Sillä hetkellä Nordlundkin huomasi ­Julinin. Hän ei epäröinyt vaan laukaisi aseensa tätä kohti. Julin tunsi oikeassa olkapäässään terävää kipua ja menetti tasa­painonsa.

Hän ehti kuitenkin tarttua vasemmalla kädellään porraskaiteeseen ja vältti siten kaatumisen. Sitten hän kiiruhti juoksu­jalkaa takaisin ruokasaliin.

”Se mies ampui minua”, Julin varoitti muita ruokasalissa olijoita. Nämä eivät kuitenkaan ehtineet tehdä mitään, kun murhaaja yhtäkkiä ilmestyi salin ovelle.

”Missä se perämies on? Hänet minä haluan, hän kuolee nyt!” Nordlund huusi ja huomasi samalla hetkellä sohvalle rojahtaneen haavoittuneen Julinin.

Kuin noiduttuna Nordlund laukaisi jälleen aseensa kohti Julinia mutta ampui ohi. Luoti upposi seinään vähän matkan päähän Julinista.

”Herraisä, tuolla ylhäällä on mies, joka ampuu ja puukottaa ihmisiä!”
Hulda Hellquist, tarjoilija Prins Carlilla

Yksi miespuolisista matkustajista heittäytyi urheasti päin Nordlundia ­estääkseen tätä ampumasta uudelleen, mutta murhaaja aavisti hänen aikeensa, käännähti ­nopeasti ympäri ja ampui lähestyvää miestä päähän, niin että tämä ­rojahti kuolleena lattialle.

”Siitäs sait!” Nordlund karjui.

Kun Julin tajusi murhaajan huomion kiinnittyneen hetkeksi muualle, hän kiipesi nopeasti ulos ikkunasta. Sitten hän syöksyi kannelle, missä pari Nordlundin uhria makasi verissään ja vaikertaen.

Julin tiesi, että murhaaja lähtisi pian hänen peräänsä, eikä hän voinut pysähtyä auttamaan haavoittuneita uhreja. Sen sijaan hän kiiruhti kohti laivan ohjaamoa kertoakseen hyökkäyksestä kapteenille.

Komentosilta ja ohjaushytti olivat kuitenkin tyhjiä, eikä kapteenia tai ruorimiestä näkynyt missään. Julin sulki ja salpasi ­nopeasti ohjaamon oven toivoen, että se pelastaisi hänen henkensä.

Lasin kilahdus oven suunnasta murskasi kuitenkin pian hänen toiveensa. Kauhuissaan Julin näki murhaajan rikkovan oven pienen ikkunaruudun lasin ja tavoittelevan kädellään salpaa.

Julinin ­onneksi ohjaamossa oli toinenkin ovi, ja hän ryntäsi ulos ja loikkasi kaiteen yli.

Ilmalentonsa aikana Julin oli varma, että hänen jalkansa murtuisivat osuessaan kanteen, mutta hän laskeutui välikannelle vahingoittumattomana.

Sitten hän juoksi takaisin ruokasaliin Nordlundin ampuessa umpimähkään häntä kohti mutta osumatta kertaakaan.

Yhdessä muutaman matkustajan kanssa Julin telkesi ruokasalin tukevan oven sisäpuolelta. Pian ruokasalissa olijat kuulivat, miten Nordlund yritti turhaan potkia ovea auki. Sitten tuli aivan hiljaista.

”Uhkaavan hiljaista”, Julin ehti ajatella. Sitten hän näki ruokasalin pyöreästi ikkunasta jonkin matkan päässä toisen laivan punaiset valot. Apua oli tulossa.

Prins Carl oli vain 35 metriä pitkä ja noin 6 metriä leveä, joten sillä oli hyvin vaikea piiloutua murhaajalta.

© Wessman, Walfrid/Sjöhistoriska Museet

Verilöyly alkoi juuri ennen keskiyötä

Filip Nordlundin suunnitelma oli julma mutta yksinkertainen: hän murhaisi kaikki reittialus Prins Carlilla olijat ja ­pakenisi sitten Kööpenhaminaan.

Nordlund ehti tappaa viisi ihmistä, mutta ­Köping-laivan tulo pelasti monia ihmishenkiä. Pidätyksensä jälkeen Nordlund vaikutti lähinnä pettyneeltä siihen, ettei ollut ­ehtinyt tappaa useampia matkustajia ja miehistön jäseniä.

”Olin aivan varma, että useimmat ihmiset, joita olin puukottanut tai ampunut, olivat kuolleita.

Olin aikonut tappaa kaikki laivalla olijat, ja olisin varmasti onnistunutkin siinä, jos vain toinen laiva ei olisi tullut apuun”, 25-vuotias Nordlund kertoi, kun poliisit kuulustelivat häntä veritöitä seuranneena päivänä.

Nordlundin ensimmäisestä puukoniskusta

kesti yli puoli vuorokautta, ennen kuin hänet pidätettiin. Sinä aikana kaikki hänen tielleen eksyneet olivat hengenvaarassa.

Shutterstock

Nordlund nousi Prins Carliin

keski­viikkona 16. touko­kuuta 1900. Laiva lähti ­Arbogasta kello 20.10 tarkoituksenaan seilata Västeråsin kautta Tukholmaan.

Shutterstock

Keskiyön tienoilla

Nordlund puukotti ­ensimmäisen uhrinsa eli aluksen kapteenin. Sitten hän metsästi tunnin ajan uusia uhreja laivalla.

Shutterstock

Höyrylaiva Köpingin

miehistö tajusi jonkin olevan pielessä Prins Carlilla ja ajoi sen ­viereen. Nordlund ampui useita laukauksia Köpingiä kohti.

Shutterstock

Murhaaja pakeni

pelastusveneellä hieman ennen yhtä ja souti maihin Mälarenin pohjoisrannalle Tidön linnan lähistölle.

Shutterstock

Murhaaja käveli

koko yön kunnes saapui Strömsholmin asemalle, josta hän nousi Eskilstunan junaan klo 8.10.

Shutterstock

Nordlund osti

Eskilstunasta uusia vaatteita uhreiltaan varastamillaan 845 ­kruunulla. Sitten hän ajoi hevos­kärryillä Skogstorpin asemalle.

Shutterstock

Poliisit pidättivät

Nordlundin Skogstorpin rautatieasemalla illansuussa 17. toukokuuta.

Shutterstock

Toinen reittialus tuli apuun

Nordlundin jahdatessa Julinia ympäri laivaa Hulda Hellquist oli piiloutunut peräkannella lastin peitoksi levitetyn pressun alle.

Piilopaikastaan laatikoiden välistä hän näki Rönngrenin verisen ruumiin ­makaamassa kannella portaiden juurella.

”Kapteeni-parka, kuolla nyt tällä tavalla”, Hellquist suri pelosta vapisten.

Pian Hellquistin sydän alkoi laukata entistäkin nopeammin, kun hän erotti hämärässä murhaajan uhkaavan hahmon.

Nordlund polvistui kapteenin ruumiin viereen, kaivoi lompakon tämän univormun taskusta ja kiipesi aluksen ­peräkannen katolle.

Hellquist kuuli tappajan ponnistelevan pelastusveneen nitisevien kiinnitys­köysien kimpussa, kun tämä yritti laskea pelastus­venettä vesille.

Vaikka hän oli kauhusta kankeana ja halusi vain piiloutua syvemmälle lastin sekaan, hän työnsi päänsä pressun alta ja tähyili järvelle.

Siinä samassa Hellquistkin näki jonkin matkan päässä toisen aluksen valot ja kuuli sen moottorin äänen.

Reittialus SS Köpingin miehistö oli huomannut Prins Carlilta outoa valonvälkettä ja kuullut laukauksia ja päättänyt ajaa lähemmäksi tutkimaan asiaa.

Hellquist kömpi pelkoaan uhmaten esiin pressun alta ja nojasi reelingin yli heiluttaen vimmatusti taskussaan ollutta valkoista lautasliinaa.

Murhaaja pakeni pelastusveneellä

Köping ajoi hitaasti lähemmäs Prins ­Carlia, ja kun sen miehistö näki Hellquistin heiluttamassa lautasliinaa, he alkoivat viittilöidä ja huutaa hänelle.

Apua oli ­tulossa, mutta samalla huudot paljastivat Hellquistin murhaajalle. Nordlund raivostui tajutessaan, että joku oli hälyttänyt apua.

Hän keskeytti pelastusveneen laskemisen ja veti taas revolverinsa esiin.

Sitten hän kurottautui pitkälle reelingin yli ja ampui neljä laukausta kohti ala­puolellaan olevaa Hellquistia. Laukaukset ­menivät kuitenkin ohi, ja seuraavaksi Nordlund alkoi ampua kohti Köpingiä.

Laukaukset eivät aiheuttaneet vahinkoa lähestyvällä aluksella, ja Nordlund tajusi, että hänen suunnitelmansa oli hajoamassa käsiin.

Hetken päästä Köping olisi jo niin lähellä, että hän oli vaarassa jäädä kiinni, jos Köpingillä olisi aseistautuneita miehiä.

Raivoissaan Nordlund laski pelastus­veneen veteen ja kapusi siihen.

Sitten hän alkoi soutaa rivakoin aironvedoin kohti Mälarenin pohjoisrantaa Vaikka Nordlundin hyökkäys Prins Carlilla oli kestänyt lähes tunnin, hän oli onnistunut löytämään vain hieman yli 800 kruunua, mikä vastaa nykyrahassa noin 4 200:aa euroa, ja Köpingin miehistö saattoi yhä saada hänet kiinni.

Hän tuijotti soutaessaan herkeämättä laivoja, mutta ne jäivät joka vedolla kauemmaksi eikä kukaan näyttänyt seuraavan häntä.

Nordlund tiesi kuitenkin, että helpotus oli vain väliaikaista. Pian koko Ruotsi olisi hänen kannoillaan.

Ruotsin viimeinen julkinen teloitus nähtiin vuonna 1876, kun murhasta tuomittu teloitettiin mestaamalla.

© Sjöberg Bildbyrå

Kuolemantuomion lakkauttaminen lykkääntyi

Prins Carlin verilöyly oli niin raaka, että kuolemantuomion lakkauttaminen Ruotsissa lykkääntyi sen vuoksi lähes vuosikymmenellä.

Nordlundin aikaan murhista ­rangaistiin kuolemalla, vaikka tuomioita ei yleensä pantukaan täytäntöön. Vuosina 1876–1900 Ruotsissa teloitettiin vain kuusi ihmistä.

Ruotsissa käytiin noihin aikoihin kiivasta poliittista keskustelua kuolemantuomion lakkauttamisesta. Lakkauttamisen kannattajat perustelivat kantaansa sillä, ettei valtiolla ollut oikeutta riistää kansalaisten henkeä.

Nordlundin raakojen murhien jälkeen kuolemantuomion kannatus sekä kansan että päättäjien keskuudessa kuinkin kasvoi.

Murhien tekopäivänä, 17. toukokuuta, pääministeri Erik Gustaf Boström totesi kirjeessä kuningas Oskar II:lle, että Nordlundin teot ”pakottavat viranomaiset osoittamaan, etteivät he kanna miekkaansa turhaan”.

Kuningas vastasi Mälarenin murhien lähes varmasti muuttavan hänen suhtautumistaan kuolemantuomion tarpeellisuuteen.

Kuolemantuomion poistamista lykättiin Mälarenin murhien vuoksi, ja viimeinen teloitus giljotiinilla tapahtui vuonna 1910. Lopullisesti kuolemantuomio rangaistuksena rauhan ajan rikoksista lakkautettiin vuonna 1921.

Kansi lainehti verta

Yhden aikaan yöllä Köping vihdoin pääsi Prins Carlin rinnalle. Sen miehistöä ­kohtasi järkyttävä näky, kun he kipusivat partaan yli toiseen laivaan.

Prins Carlin välikansi oli veren peitossa, ja kaikkialla makasi kuolleita ja haavoittuneita.

Köpingin kapteeni sähkötti välittö­mästi Tukholmaan varoittaakseen viranomaisia murhapaikalta paenneesta aseiste­tusta tappajasta. Hän pyysi myös paikalle lää­käreitä ja sairaanhoitajia, kun Prins Carl aamulla saapuisi Tukholmaan.

Riddarholmenin laivalaiturilla olikin odottamassa suuri joukko poliiseja ja lääkäreitä, kun hartiaan haavoittunut perämies Julin ohjasi Prins Carlin laituriin aamupäivällä 17. toukokuuta.

Tukholman poliisin komisario Lid­berg ja kolme rikostutkijaa nousivat laivaan ­samaan aikaan lääkäreiden kanssa kartoittamaan tilannetta rikospaikalla.

Yksi vakavasti haavoittunut matkustaja kii­dätettiin heti ambulanssikärryillä sairaalaan, jossa hän myöhemmin kuoli. Kannella makasi neljä ruumista.

”Jos joku ansaitsee kuolla, niin tämä piru, joka on jättänyt niin monta isät­tömäksi”, puuskahti yksi ­Prins Carlin kahdeksan haavoittuneen uhrin hoitoon osallistuneista lääkäreistä.

Ensiavun jälkeen komisario Lidberg ­alaisineen alkoi haastatella eloonjääneitä saadakseen heiltä tietoa yön järkyttävistä tapahtumista.

Yksi silminnäkijöistä kertoi, että murhaaja oli näyttänyt ”paholaismaiselta”, ja pian poliiseilla oli alustava käsitys murhaajan ulkonäöstä: tämä oli noin 35-vuotias mies, jolla oli lyhyet tummat hiukset ja parransänki sekä yllään pitkä, musta sadetakki sekä leveälierinen huopahattu.

Koska Prins Carlin pelastusvene oli poissa, poliisit päättelivät, että murhaaja oli soutanut sillä maihin, ja murhaajan kuvaus ja etsintäkuulutus sähkötettiin kaikkiin Mälarenin rantakaupunkeihin.

Jälkiä oli helppo seurata

Poliisit eivät joutuneet odottamaan ensimmäisiä havaintoja murhaajasta pitkään. Uutinen joukkomurhasta Mälarenilla levisi sähkeiden välityksellä nopeasti kaikkiin lähitienoon kyliin ja kaupunkeihin.

Mälarenin pohjoisrannalla sijaitsevan Strömsholmin rautatieaseman lipunmyyjä ilmoitti murhaajan kuvausta vastaavan miehen ostaneen häneltä menolipun ­Eskilstunaan.

Eskilstunalainen sähköttäjä taas kertoi, että hänen puheillaan oli käynyt neljä paikallista kauppiasta, jotka ­uskoivat palvelleensa aamupäivällä Prins Carlin murhaajaa.

Tämä oli ostanut vaatekauppiaalta kalliin puvun ja turkkurilta uuden hatun. Sitten hän oli täydentänyt asuaan vielä uusilla kengillä ja kellolla.

Vähän myöhemmin sähköttäjältä tuli toinen viesti: paikallinen vuokravaununkuljettaja kertoi kyydinneensä siististi ­pukeutuneen miehen tämän pyynnöstä pieniä metsäteitä pitkin Skogs­torpin asemalle, josta meni junia Skooneen.

Poliiseille tuli kiire, sillä aseistautunut ja vaarallinen murhamies oli pääsemässä karkuun.

”Jos joku ansaitsee kuolla, niin tämä piru, joka on jättänyt niin monta isättömäksi.”
Yksi Prins Carlille apuun lähetetyistä lääkäreistä

Kaikeksi onneksi noin 22  000 asukkaan Eskilstunassa oli oma poliisi­asema, ja kolme sen kokenutta lainvalvojaa kipusi saman tien vuokra­vaunuun ja pyysi kuljettajaa ajamaan täyttä vauhtia Skogstorpiin.

Perillä poliisit pyysivät kuljettajaa ­pysäyttämään kärryn turvallisen matkan päähän Skogstorpin asemasta.

Sitten he jakautuivat siten, että konstaapelit Öfling ja Fröst asettuivat vartioimaan aseman odotushuoneen pääovea ja konstaapeli Brolin meni rakennuksen taakse asemalaiturille johtavalle ovelle.

Siviilivaatteisiin pukeutuneet poliisit eivät erottuneet matkustajista, eikä Nordlund siksi aavistanut mitään.

Kun Brolin käveli sisälle odotushuoneeseen, hän huomasi siellä heti yksin istuvan miehen.

Tämä oli roteva ja suunnilleen 30–35-vuotias, ja ­hänellä oli yllään uudelta näyttävä puku sekä harmaa hattu, jollaisen eskilstuna­lainen turkkuri oli kertonut myyneensä aiemmin päivällä muukalaiselle.

Poliisit olivat löytäneet murhaajan.

Brolin asteli rennosti seinälle ripustetun aikataulun luo ja alkoi tutkia sitä. ­Samalla hän piti koko ajan silmällä ­murhaajaa, joka näytti hänestä hieman väsyneeltä.

Nordlund vilkaisi ylös, kun Brolinin kaksi kollegaa tulivat odotushuoneeseen, mutta rentoutui, kun ­toinen tulijoista menikin tutkimaan aikataulua ja kysyi Brolinilta matalalla äänellä lähtöajoista.

Murhaaja Filip Nordlund yritti turhaan paeta teloitusta.

© Stockholmskällan

Nordlund kuoli mestaamalla

Filip Nordlund murhasi Prins ­Carlilla viisi ihmistä, mutta hän ei potenut tunnontuskia vaan selitti kuulusteluissa tyynesti: ”En tunne ollenkaan katumusta.”

Kun vankilan johtaja kertoi hänen tappaneen äidin, joka oli pidellyt sylissään nukkuvaa lastaan, Nordlund vastasi: ”Mitäpä sitä ­katumaan. Tehty mikä tehty.”

Oikeus ei löytänyt tapauksesta lieventäviä asianhaaroja, ja Nordlund tuomittiin kuolemaan.

Kun hän virui vankilassa odottamassa teloitustaan, hän yritti paeta iskemällä kahta vanginvartijaansa oven haalla, jonka pään hän oli hionut teräväksi kivellä. Kolmas vanginvartija onnistui kuitenkin haavoittamaan murhaajaa ampumalla, ja pakoyritys epäonnistui.

  1. joulukuuta 1900 eli 208 päivää Mälarenin murhien jälkeen Nordlund vietiin Västeråsin vankilan pihalle, missä hän painoi päänsä mestauspölkylle ja vankilan pyöveli sitoi hänet paikoilleen köydellä.
  2. Hetkeä myöhemmin Filip Nordlund mestattiin kirveellä viimeisenä rikollisena Ruotsissa. Pyöveli iski Nord­lundin kaulaa niin suurella voimalla, että hänellä oli vaikeuksia irrottaa kirveensä terää mestauspölkystä.

Poliisit iskivät

Kun Brolin huomasi, ettei murhaaja kiinnittänyt poliiseihin mitään huomiota, hän antoi merkin kollegoilleen, ja kolmikko ryntäsi Nordlundin kimppuun.

Seurasi kiivas kamppailu, jonka tiimellyksessä murhaaja veti revolverinsa esiin. Yksi poliiseista iski aseen kuitenkin hänen ­kädestään, ennen kuin hän ehti ampua.

Nordlund riuhtaisi itsensä vapaaksi ­poliisien otteesta ja yritti paeta, mutta Brolin kamppasi hänet, jolloin hänen kollegansa heittäytyivät murhaajan päälle ja painoivat tämän lattiaan.

”Senkin kirotut siat!” Nordlund karjui, kun poliisit tutkivat hänen taskunsa ja löysivät kapteeni Rönngrenin lompakon hänen povitaskustaan.

Todisteet olivat niin raskauttavat, että Nordlund tunnusti pian karmeat rikoksensa ilman sen suurempaa painostusta.

Mälarenin joukkomurhaan syyllistynyt Filip Nordlund ei osoittanut ­katuvansa millään tavalla hirvit­täviä veritekojaan.

Kun häntä oltiin pidättämisen jälkeen ­viemässä poliisisaatossa Eskilstunan ­poliisilaitoksen putkaan, hänen kuultiin mutiseva katkerana: ”Tämä on minun kostoni ihmiskunnalle!”

Lue myös:

Sarjamurhaajat

Pedofiili aatelismies oli keskiajan karmein sarjamurhaaja

11 minuuttia
Sarjamurhaajat

Nöyryytetty poliisi teki raakoja seksimurhia

22 minuuttia
Sarjamurhaajat

Kieroutunut sarjamurhaaja vaani paimenia Ranskassa

18 minuuttia

Kirjaudu sisään

Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
Näytä Piilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!

Nollaa salasana

Syötä sähköpostiosoitteesi, niin saat ohjeet salasanasi nollaamiseksi.
Tarkista sähköpostiosoite

Tarkista sähköpostisi

Olemme lähettäneet sinulle sähköpostia osoitteeseen . Siinä on ohjeet, joiden avulla voit nollata salasanasi. Jos et ole saanut sähköpostia, tarkista, että se ei ole joutunut roskapostin joukkoon.

Anna uusi salasana.

Nyt sinun pitää antaa uusi salana. Salasanassa pitää olla vähintään 6 merkkiä. Kun olet luonut uuden sanasanan, sinua pyydetään kirjautumaan sisään palveluun.

Salasana vaaditaan
Näytä Piilota