Joukko miehiä nousi kylmänä ja pimeänä yönä tuulenpieksemää rinnettä kohti Cachticen linnaa Unkarin kuningaskunnan pohjoisosassa. Oli joulukuun loppu vuonna 1610, ja joukkoa johti pääministeri, kreivi György Thurzó.
Kuningas Matias II oli lähettänyt Thurzón selvittämään kuulemiensa huhujen todenperäisyyttä: lukuisten naisten kerrottiin kadonneen ja väitettiin, että leskikreivitär Erzsébet Báthoryn linnassa tapahtui kauheita.
Paikalliset olivat kertoneet Thurzólle, joka oli kreivittären serkku, että kreivittärellä oli tapana pitää öisiä noitajuhlia, joissa ihmisiä kidutettiin ja murhattiin.
Ajatus tuntui käsittämättömältä, mutta jos juorut olisivat totta, hän halusi saada serkkunsa kiinni verekseltään.
Heidän oli kuitenkin lähestyttävä häntä varovaisesti, sillä kreivitär oli mahtava nainen ja voisi osoittautua vaaralliseksi viholliseksi, jos häntä rynnättäisiin syyttelemään hirveyksistä aiheetta.
Miesten yllätykseksi linnan portti oli auki eikä missään näkynyt vartijoita. Linnan pihalla he huomasivat hangessa voihkien makaavan nuoren palvelustytön. Hänen lonkkansa oli murtunut.
Se ei vielä järkyttänyt tulijoita pahasti, sillä palvelusväen ankara kurittaminen, silloin tällöin jopa teloittaminen, oli feodaaliyhteiskunnassa hallitsevan yläluokan keskuudessa hyväksyttävää.
Linna oli oikea kauhukabinetti
Oven sisäpuolella kylmällä kivilattialla makasi toinen nuori nainen. Hän oli puolialaston ja kalpea kuin valkaistu lakana, ja tulijoille oli ilmeistä, että hän oli kuollut. Vähän matkan päässä näkyi jälleen yksi neitokainen.
Hän oli kauttaaltaan haavojen peitossa, ja heikko voihke paljasti hänen olevan kuoleman kielissä. Seurue sai edetä hylätyltä vaikuttavassa linnassa yhä syvemmälle kohtaamatta vastarintaa.
Pimeästä maanalaisesta kellarikerroksesta löytyi lopulta vankikoppi, johon oli suljettu tusinan verran tyttöjä, ja kauhistuttavassa kidutuskammiossa makasi lisää ruumiita ja puolikuolleita raukkoja.
Heidät oli ilmeisesti vain jätetty sinne, kun himonsa tyydyttäneet pyövelit olivat vetäytyneet yöpuulle. Pian nuo pyövelit, muun muassa linnan rouva, yllätettiin huoneistaan. Monella oli yhä yllään uhriensa veren tahrimat vaatteet.
Thurzón seurue tutki linnan läpikotaisin ja löysi yhteensä peräti yli viisikymmentä pahoin runneltua ruumista – eikä siinäkään vielä ollut koko totuus.
Myöhemmin järjestetyssä oikeudenkäynnissä kävi ilmi, että kreivitär oli palvelijoineen kiduttanut ja tappanut ehkä jopa 612 tyttöä ja nuorta naista.
Kreivitär kidutti ja tappoi satoja nuoria naisia palvelijoidensa kanssa.
Hieno suku oli sisäsiittoista
Erzsébet Báthory syntyi vuonna 1560 Unkarissa Nyírbátorin kaupungissa mutta vietti lapsuutensa Ecsedissä Transilvaniassa eräässä perheen monista linnoista.
Hänen vanhempansa, paroni György Báthory de Ecsed ja Anna Báthory, kuuluivat kumpikin Unkarin rikkaimpaan ja vaikutusvaltaisimpaan protestanttiseen sukuun.
Kreivittären setä Stefan Báthory oli Transilvanian prinssi ja Puolan kuningas vuosina 1575–1586, ja suvusta löytyi myös kardinaali, joukko piispoja sekä pääministeri, kreivi Thurzó, joka oli mukana pidättämässä Erzsébet Báthorya vuonna 1610.
Kerrotaan, että Báthory oli jo lapsena hyvin kiivasluonteinen. Historioitsijoiden mukaan hän sairasti mahdollisesti epilepsiaa tai jotain muuta neurologista sairautta suvun sisäsiittoisuuden seurauksena.
Lähisukulaisten avioliitot olivat suvussa yleisiä, sillä niillä pyrittiin pitämään valta ja omaisuus suvun käsissä.
Viitteitä sisäsiittoisuudesta oli ilmeisesti havaittavissa myös muissa sukulaisissa, mutta käytettävissä olevien niukkojen lähteiden perusteella on vaikea sanoa, onko kyse sittenkin vain huhupuheista tai pyrkimyksistä selittää kreivittären käsittämättömiä tekoja.
Sama koskee säilyneitä kertomuksia kreivittären varhaislapsuuden traumaattisista kokemuksista.
Hänen kerrotaan esimerkiksi nähneen, kun vihaiset talonpojat raiskasivat ja tappoivat hänen sisarensa, ja välttyneen vain nipin napin itse samalta kohtalolta.
Báthory uskoi veren nuorentavan
Erzsébet Báthory meni 14-vuotiaana naimisiin kreivi Ferencz Nádasdyn kanssa ja muutti tämän linnaan Cachticeen. Mies kuoli vuonna 1604 Báthoryn ollessa 44-vuotias.
Kreivin kuolinsyystä ei ole varmuutta, mutta Báthoryn omituisuudet yltyivät samoihin aikoihin.
Erään tarinan mukaan palvelijatar tuli vahingossa tukistaneeksi Báthorya harjatessaan tämän hiuksia ja Báthory reagoi välittömästi läimäisemällä tyttöä kasvoihin niin kovaa, että tytön nenästä alkoi vuotaa verta.
Verta tippui kreivittären iholle, ja kun hän pyyhki veren pois, iho näytti hänen mielestään siitä kohtaa nuoremmalta.
Keskusteltuaan asiasta noituuteen taipuvaisten alaistensa kanssa Báthory antoi katkaista palvelijattaren kaulan ja kerätä tämän veren talteen, ja sen jälkeen hän sekä joi verta että kylpi siinä saadakseen nuoruutensa takaisin.
Báthoryn tekoja on usein selitetty pakkomielteisellä nuoruuden kaipuulla. Mikään aikalaislähteistä ei tosin kerro, että hän olisi kylpenyt veressä, mutta useiden kuvauksien mukaan hän repi hampaillaan kimpaleita uhrien ihosta vuodattaakseen verta.
Selitykseksi on tarjottu hänen sadistisia taipumuksiaan ja fetisististä suhdettaan vereen ja sen väitettyyn nuorentavaan vaikutukseen.
Kuuluisa romaanihahmo kreivi Dracula perustuu ehkä osin tarinoihin kreivitär Báthorysta.
Kreivitär on innoittanut monia kauhutarinoita
Karmaisevat tarinat kreivitär Báthorysta ovat vaikuttaneet lukuisiin kirjoihin ja elokuviin, ja hänet tunnetaan mm. ”Verikreivittärenä”.
Erzsébet Báthoryn kuoltua vuonna 1614 hänen nimeään ei saanut lausua sataan vuoteen. Hänen serkkunsa, kreivi Thurzó piilotti oikeudenkäynnin asiakirjat linnaansa suojellakseen sukunsa mainetta.
Asiakirjat pysyivätkin piilossa, kunnes jesuiittamunkki Laszló Turáczi löysi ne 1700-luvun puolivälissä ja kirjoitti tapahtumista ensimmäisen kirjan.
Sen jälkeen verenhimoinen kreivitär on kiehtonut lukemattomia psykologeja, kriminologeja ja kirjailijoita.
Erzsébet Báthoryn hahmo esiintyy esimerkiksi kauhuelokuvissa Necropolis ja Kauhujen linna sekä romanialaissyntyisen Andrei Codrescun kirjassa The Blood Countess, ”Verikreivitär”.
Monet kirjallisuudentutkijat uskovat, että kertomukset Báthoryn verikylvyistä ja veren juomisesta innoittivat Bram Stokeria kirjoittamaan vuonna 1897 ilmestyneen Draculan.
Ruumiita haudattiin salaa
Tosiasia on, että Báthoryn linnaa ympäröivistä kylistä katosi useita nuoria neitoja. Osa oli houkuteltu linnaan töihin, ja osan kreivittären uskolliset avustajat veivät väkisin.
Alkuun asiasta ei tehty suurta numeroa, sillä äkilliset selittämättömät kuolemantapaukset eivät olleet köyhissä kylissä ennenkuulumattomia eikä monikaan uskaltanut nousta temperamenttista linnanrouvaa vastaan.
Kun huhut ja kadonneiden omaisten valitukset kuitenkin yltyivät, paikallinen pappi ei voinut enää vaieta. Hän alkoi puhua julkisesti siitä, että kirkkomaahan haudattiin toistuvasti ihmisiä salaa yön pimeydessä hänen tai hauturin tietämättä.
Uusia hautoja vain ilmestyi ilman vainajan nimeä tai hautakiveä.
Papin valitus ei pysäyttänyt murhia, mutta sen jälkeen kreivitär ja hänen apulaisensa alkoivat hankkiutua eroon hirmutöiden uhrien ruumiista muilla keinoilla: he nakkelivat niitä kirkkomaan sijaan kaikkialle linnan ympäristöön, pelloille, jokiin ja jyrkänteiltä alas.
Vaikka naisten kuolemat olivat julkinen salaisuus, kukaan ei ollut valmis virallisesti syyttämään kreivitärtä. Hän oli sentään vaikutusvaltaista sukua, ja uhrit olivat vain mitättömiä maalaistyttöjä.
Kuninkaan oli tartuttava toimeen
Ajan mittaan Báthoryn tarpeisiin sopivat tytöt alkoivat käydä läheisissä kylissä vähiin. Varomattomasti hän alkoi ottaa alhaisaatelin tyttöjä luokseen asumaan tarjoutuen kouluttamaan heistä todellisia aatelisnaisia.
Tilanne riistäytyi pian käsistä, ja kun kuningas Matias II:n korviin kantautui tieto siitä, että yhdeksän paikallista aatelistyttöä oli kadonnut lähdettyään kreivittären linnaan, hänen oli tehtävä jotain.
Hän oli pakko pitää aateli tyytyväisenä säilyttääkseen asemansa. On arveltu, että kuninkaalla oli myös henkilökohtainen syy saada Báthory tuomiolle.
Matias oli lainannut suuren summan rahaa edesmenneeltä kreiviltä, ja velka oli vielä maksamatta. Jos leskikreivitär todettaisiin syylliseksi murhiin, kuningas sekä välttyisi takaisinmaksulta että voisi myös ottaa haltuunsa kreivittären omaisuuden.
Kreivitär teki veritöitä Cachticen linnassa, jonka rauniot ovat nykyisessä Slovakiassa.
Kauheudet tulivat julki
Kreivi Thurzó asetti veritöistä kiinni jääneen serkkunsa saman tien kotiarestiin. Kreivittären apulaiset vangittiin ja vietiin Presslauhun (nyk. Bratislava), missä oikeudenkäynti heitä vastaan alkoi tammikuussa 1611.
Erzsébet Báthoryn korkea aatelisasema ja vaikutusvaltaiset ystävät pelastivat hänet itsensä syytteiltä, vaikka kuningas olisi mielellään nähnyt hänetkin tuomiolla.
Oikeudessa syytetyt kertoivat rikoksistaan. Hovimestari, lyhytkasvuinen Johannes Ujvary, kertoi todistaneensa 37 nuoren, 11–27-vuotiaan naisen kuolemaa ja kuvaili yksityiskohtaisesti, miten uhreja oli ensin kidutettu.
Myös kreivittären vanha lastenhoitaja Ilona Joo kertoi avustaneensa reilussa viidessäkymmenessä murhassa.
Nuori palvelijatar Zusanna paljasti selailleensa rouvansa päiväkirjaa, johon tämä oli kirjannut päivittäin kaikkien uhriensa nimet ja usein pienen kuvauksen, kuten ”tummatukkainen” tai ”siro”.
Järkytys oli melkoinen, kun Zusanna kertoi kreivittären uhriluettelossa olleen 612 nimeä.
Oikeuden pöytäkirjassa puhutaan silti vain 80 uhrista, sillä oikeudenkäynnissä keskityttiin pääosin aatelistyttöihin. Myöhemmin kuningas kirjoitti pääministeri Thurzólle kuulleensa kaikkiaan yli kolmensadan naisen kadonneen.
Ferencz Nádasdy oli nähnyt sotaretkillään kidutusta ja muuta väkivaltaa, ja hän kertoi siitä vaimolleen.
Väkivalta kiehtoi myös Mustaa Ritaria
Kirjeiden perusteella murhat ja väkivalta kiinnostivat niin kreivitärtä kuin hänen miestäänkin ja he piinasivat palvelijoitaan yksissä tuumin.
Erzsébet Báthory meni naimisiin kreivi Ferencz Nádasdyn kanssa 8. toukokuuta 1575. Báthory oli tuolloin 14-vuotias, ja Nádasdy oli häntä viisi vuotta vanhempi.
Nádasdy oli kuninkaan armeijan upseeri ja usein poissa kotoa taistelemassa Unkaria etelästä uhkaavia ottomaaneja vastaan. Nádasdy, joka tunnettiin lisänimellä ”Unkarin Musta Ritari”, jatkoi sotilaselämäänsä häiden jälkeenkin.
Pian nuori kreivitär tottui linnanrouvana olemiseen ja alkoi todistajien mukaan rangaista palvelijoitaan yhä ankarammin.
Aviopari tiettävästi keskusteli toisilleen lähettämissään kirjeissä runsaasti erilaisista tavoista ojentaa palvelusväkeä.
Yksi erityisen julma keino olivat esimerkiksi ”jääpatsaat”, joita kreivitär voisi tehdä alastomista tytöistä kaatamalla heidän päälleen kylmää vettä, kunnes he paleltuisivat kuoliaaksi ja jäätyisivät patsaiksi.
Eräs Báthoryn linnan alueella toiminut pappi syytti kirjeessään vuonna 1602 avioparia useista ”sanoin kuvaamattomista, julmista rikoksista”.
Silloin harvoin kun kreivi Nádasdy oli käymässä kotona, hän osallistui myös ahkerasti alaisten kiduttamiseen.
Musta Ritari kuoli yllättäen vuonna 1604 ollessaan käymässä kotona. Huhut väittivät, että hänet myrkytettiin. Tekijästä ei ole tietoa.
Syytetyt saivat kuolemantuomion
Syytettyjen oikeudenkäynnin aikana esittämät lausunnot eivät välttämättä ole olleet aivan totuudenmukaisia, sillä heitä kidutettiin ja he toivoivat ehkä saavansa lievemmän tuomion, jos he tunnustaisivat kaiken, mitä haluttiin.
Oikeudenkäynnissä kuultiin kuitenkin yli kahtasataa muutakin todistajaa, joista osa oli itse joutunut kreivittären kynsiin mutta selvinnyt hengissä.
Todistajien joukossa oli myös miehiä, jotka olivat tunkeutuneet Thurzón kanssa linnaan joulukuisena yönä verijuhlien päätyttyä.
Oikeuden 21 tuomaria tuomitsivat kaikki syytetyt kuolemaan.
Lisäksi kolme ”noitaa”, muun muassa lastenhoitaja Joo, todettiin syyllisiksi ”kristityn veren vuodatukseen”, ja siksi määrättiin, että heiltä piti repiä sormet irti hehkuvilla pihdeillä, minkä jälkeen heidät piti polttaa roviolla.
Báthory itse ei joutunut oikeuteen, sillä vaikka kuningas yritti useasti saada hänet tuomiolle ja takavarikoida hänen omaisuutensa, Thurzó pysäytti aina kuninkaan vedoten suvun hyvään nimeen.
Kreivitär muurattiin linnaansa
Kukaan ei kuitenkaan halunnut kreivittären enää kulkevan vapaana, joten hänet päätettiin muurata linnansa huoneeseen, jossa hän oli tehnyt suurimman osan hirmuteoistaan. Seinään jätettiin vain pienet reiät ilmanvaihtoa ja ruokatarjottimia varten.
- elokuuta 1614 yksi vartijoista kurkisti seinän raosta huoneeseen ja näki kreivittären makaavan lattialla. Báthory oli kuollut 54-vuotiaana.
Kreivittären hautaaminen ei ollut aivan yksinkertaista.
Báthoryn eläessä kyläläiset eivät olleet uskaltaneet sanoa mitään, mutta nyt kaikuivat huudot: ”Sitä unkarilaishuoraa ei kyllä haudata meidän pyhitettyyn maahamme!”
Lopulta kreivittären ruumis päätettiin kuljettaa takaisin suvun kotikaupunkiin Escediin Transilvaniaan, jotta hänet voitiin laskea haudan lepoon aatelisnaiselle soveliaalla tavalla.