John Wayne Gacy esiintyi usein Pogo-klovnina naapuruston lastenjuhlissa.

© UPI/Polfoto/Corbis

Sairaalaklovni, mallikansalainen ja sarjamurhaaja: Tälläinen oli John Gacy

John Wayne Gacy pahoinpiteli, kidutti ja murhasi nuoria poikia vuosikausia kenenkään aavistamatta. Kun Gacy eräänä päivänä poikkesi rutiineistaan, poliisi pääsi hänen jäljilleen. Poliisi ei kuitenkaan tiennyt jahtaavansa yhtä Yhdysvaltojen historian pahinta sarjamurhaajaa.

perjantai 25. toukokuuta 2018 teksti Boris Koll

Chicagon luoteisosan kadut olivat autiot, kun 19-vuotias Robert Donnelly hieman keskiyön jälkeen 30. joulukuuta 1977 oli palaamassa kotiin ystävänsä luota. Yhtäkkiä autonlyhdyt valaisivat jalkakäytävällä kävelevän Donnellyn. 

Tumma auto ajoi hänen vierelleen, ja ääni vaati tiukasti nähdä Donnellyn henkilötodistuksen. Autossa istui mies, jolla oli yllään musta nahkatakki. 

Donnelly arveli, että mies oli siviiliasuinen poliisi. Hän ojensi henkilökorttinsa, mutta samassa hänen kasvoihinsa työnnettiin pistooli ja mies käski hänet autoon.

”Mistä on kysymys?” Donnelly kysyi ihmeissään.

”Turpa kiinni! Jos olet viisas, pysyt hiljaa”, mies vastasi uhkaavaan sävyyn.

Donnelly yritti vastustella, mutta mies vain käski häntä pitämään suunsa kiinni.

Autoa ajoi pitkä ja hieman ylipainoinen, noin 35-vuotias mies, John Wayne Gacy. Hän oli tuona yönä tapansa mukaan ajellut pitkin Chicagon katuja etsien tarkoituksiinsa sopivia nuoria miehiä. Usein hän antoi uhriensa ymmärtää olevansa poliisi.

Gacy ajoi vaitonaisena auton kotiinsa. Siellä hän pakotti Donnellyn sisään, pani tälle käsiraudat, kaatoi tämän lattialle ja raiskasi tämän. Donnelly huusi kivusta ja pelosta ja menetti hetkeksi tajuntansa. 

Tekonsa jälkeen Gacy raahasi uhrinsa kylpyhuoneeseen ja painoi tämän pään veden alle kylpyammeessa. Donnelly yritti pidätellä hengitystään, mutta lopulta hän meni tajuttomaksi. 

Kun hän jälleen tokeni, Gacy piti hänen päätään uudelleen vedessä niin kauan, että hän menetti jälleen tajuntansa. Kidutusta jatkui, kunnes Gacy lopulta kyllästyi. Seuraavaksi hän halusi pelata venäläistä rulettia.

Kauhukseen Donnelly näki kiduttajansa hakevan revolverin, panevan luodin yhteen sen rullan kuudesta pesästä ja pyöräyttävän rullaa. Gacy suuntasi aseen kohti Donnellyn päätä ja painoi liipaisinta. Klik.

”Eikö meillä olekin hauskaa?” Gacy kysyi ja painoi uudelleen liipaisinta. Klik.

Vielä kaksi kertaa ”klik”. Samalla Gacy selitti Donnellylle tappaneensa muutamia tyttöjä mutta pitävänsä miesten murhaamista kiinnostavampana. Hän painoi jälleen liipaisinta, ja nyt ase laukesi. Kului tovi, ennen kuin Donnelly tajusi, ettei ollutkaan kuollut. Aseessa oli paukkupatruunoita.

Gacy ajoi Donnellyn takaisin kaupunkiin.

”Jos kerrot tästä poliisille, minä kyllä löydän sinut. Eivätkä he kuitenkaan uskoisi sinua”, Gacy ärähti.

Robert Donnelly meni kuitenkin poliisin luo, ja virkavalta vieraili Gacyn luona. Tämä kertoi harrastaneensa Donnellyn kanssa seksiä mutta kielsi käyttäneensä revolveria tai pakottaneensa nuorukaista mihinkään. Hänen mukaansa Donnelly oli suostunut kaikkeen vapaaehtoisesti.

Luettuaan poliisin raportin apulaissyyttäjä päätti, ettei se antanut aihetta jatkotoimenpiteisiin. Kävi kuten Gacy oli ennustanut, eikä kukaan uskonut Donnellyn kertomusta. 

John Gacy vaikutti useimpien sarjamurhaajien tavoin ihan tavalliselta mieheltä. 

© AP/Polfoto/Wenn/All Over

15-vuotias voimistelijapoika katosi

Des Plainesin poliisi, 12. joulukuuta 1978. Rikospoliisin päällikkö Kozenczak kävi läpi edellisyön raportteja. Nuoren pojan katoaminen kiinnitti hänen huomionsa.

Chicagon poliisi sai vuosittain lukuisia ilmoituksia kadonneista nuorista. Yleensä nuoret palasivat jonkin ajan kuluttua kotiin hyvässä kunnossa, mutta tässä tapauksessa oli Kozenczakin mielestä jotakin outoa. 15-vuotias voimistelijapoika Robert Piest oli kadonnut äitinsä silmien alla.

Piest oli koulun ohella töissä Nissonin apteekissa Chicagon esikaupungissa Des Plainesissa, ja äiti oli mennyt tavalliseen tapaan hakemaan häntä töistä yhdeksältä illalla. 

Kun Elizabeth Piest meni sisälle apteekkiin, poika oli sanonut juttelevansa vielä hetken ulkona erään rakennusfirman omistajan kanssa kesätöistä. Elizabeth odotti 20 minuuttia. Kun poikaa ei kuulunut takaisin, hän meni ulos etsimään tätä, mutta tämä oli kadonnut.

Äiti ajoi ihmeissään kotiin ja soitti apteekin omistajalle Phil Torfille. Tämä kertoi, että apteekin laajennustöitä tekevän rakennusyrityksen omistaja John Gacy oli todella ollut apteekissa aiemmin päivällä ja kertonut etsivänsä kesätyöläisiä. 

Torf arveli Robertin kuulleen keskustelun ja päättäneen hakea paikkaa. Apteekkari lupasi soittaa Gacylle ja kysyä, oliko tämä tavannut Robertin. Gacy ei kuitenkaan vastannut puhelimeen, ja pari tuntia odoteltuaan Robertin vanhemmat päättivät ilmoittaa poliisille.

Kun Kozenczak oli lukenut raportin, hän pyysi poliisi Jim Pickelliä tarkastamaan, oliko Gacylla rikosrekisteriä. Pickell ryntäsi pian Kozenczakin huoneeseen.

”Katso tätä!” hän sanoi kiihtyneenä heilutellen kädessään paperinippua.

Yksi papereista oli rikosrekisterin ote. Siitä ilmeni, että Gacy oli vuonna 1968 tuomittu 10 vuodeksi vankeuteen sodomiasta Iowassa. Hänet oli kuitenkin vapautettu jo puolentoista vuoden jälkeen. 

Sodomia oli laaja käsite, eikä rikosrekisteristä ilmennyt, mitä Gacy oli tarkalleen ottaen tehnyt. Saadakseen sen selville Chicagon poliisin piti ottaa yhteys Iowaan asiaa hoitaneisiin kollegoihinsa. 

Seuraavana päivänä he saivatkin tietää, että Gacy oli tuomittu 15-vuotiaan pojan pakottamisesta yhdyntään ja muuhun seksuaaliseen toimintaan.

Muista papereista ilmeni, että Gacy oli pidätetty vuonna 1972 Illinoisissa hänen pakotettuaan nuoren miehen autoonsa. Hän oli pannut tälle käsiraudat ja sen jälkeen lyönyt tätä ja yrittänyt pakottaa tämän suuseksiin. 

Kun uhri oli onnistunut pakenemaan autosta kadulle, Gacy oli ajanut hänen päälleen. Gacy oli kuitenkin päässyt kuin koira veräjästä, sillä ylikuormitettu syyttäjä ei ollut nostanut syytettä.

Kozenczak oli nyt varma, että Gacy oli osallinen Piestin katoamiseen. Hän otti yhteyttä syyttäjäviranomaiseen ja pyysi pidätysmääräystä. Syyttäjä vaati, että Kozenczak kuulustelisi Gacya ensin todistajana.

Epäilty ei ehtinyt kuulusteltavaksi

Gacyn koti Norridgen esikaupungissa, 12. joulukuuta. Poliisi oli turhaan yrittänyt päivän mittaan tavoittaa Gacya tämän kotoa. Kozenczak yritti uudelleen illalla kolmen poliisin kanssa.

Oli pimeää ja kirpaisevan kylmä ilma, kun poliisit koputtivat Gacyn punatiilisen talon oveen. Ovea ei aukaistu, mutta he ehtivät nähdä kasvojen vilahtavan yhden ikkunan takana. He koputtivat uudelleen. 

Samassa pihaan ajoi auto. Siitä nousi nuori mies, joka esittäytyi Tom Veniceksi. Hän kertoi olevansa Gacyn työntekijä ja sanoi, ettei tämä koskaan avannut etuoveaan, joten heidän kannattaisi yrittää takaovesta.

Kun kaksi poliiseista meni talon taakse, he näkivät ikkunasta Gacyn istuvan rauhallisena nojatuolissa televisiota katselemassa jalat pöydälle nostettuina. Hän avasi takaoven sitä jyskyttäville poliiseille. Ennen kuin Kozenczak ehti esittäytyä, Gacy sanoi:

”Kuulin koputusta etuovelta mutta olin juuri vessassa.”

Kozenczak hätkähti omituista selitystä. Hän kertoi, että he olivat poliisista ja olivat tulleet kadonneen pojan vuoksi. Gacy pyysi heidät sisään. Kysellessään Kozenczak tarkkaili epäiltyä, joka vaikutti epäsiistiltä ja peseytymättömältä. Hänen vaatteensa näyttivät siltä kuin hän olisi nukkunut ne päällään.

Gacy vahvisti käyneensä apteekissa ja kertoi lähteneensä sieltä noin kello 20.45, mutta hän kielsi puhuneensa kadonneen pojan kanssa. 

Kozenczak pyysi häntä tulemaan mukaan asemalle allekirjoittamaan todistajanlausunnon. Gacy kieltäytyi. Hän sanoi, että hän odotti äidiltään puhelua, joka koski hänen enonsa hautajaisia.

”Mikset soittaisi äidillesi nyt heti? Me odotamme sen aikaa”, Kozenczak ehdotti.

Puhelun jälkeen Gacy keksi uuden syyn:

”En voi nyt lähteä, minulla on tärkeää tehtävää.”

”Kauanko siihen menee? Tunti?” Kozenczak kysyi.

”En tiedä. Yritän saada homman hoidettua tunnissa”, Gacy lupasi.

”Odotan asemalla”, Kozenczak totesi.

Keskutelun aikana Robert Piestin ruumis makasi Gacyn sängyllä sotkuisessa huoneessa vain muutaman metrin päässä tutkinnan johtajasta.

Poliisi kadotti epäillyn

Poliisiasema, 12. joulukuuta illalla. Kozenczak ajoi takaisin poliisiasemalle. Hän määräsi kaksi poliisia jäämään vartioon Gacyn talon ulkopuolelle.

Gacyn taloa silmällä pitäneet poliisit eivät joutuneet kauan odottamaan, kun Venice ja Gacy ajoivat yhtäkkiä kumpikin autollaan pihatietä pitkin kadulle ja tiehensä. Miehet saivat melkoisen etumatkan, ennen kuin poliisit saivat oman autonsa käyntiin ja pääsivät heidän peräänsä. 

Pian he kadottivat Gacyn näkyvistään ja joutuivat toteamaan, että tämä oli karistanut heidät kannoiltaan. Häpeissään he ilmoittivat tapahtuneesta Kozenczakille, joka käski jäätävällä äänellä heidän palata asemalle.

Mikä Gacyn tärkeä asia sitten olikaan ollut, hän sai hoitaa sen täysin rauhassa, sillä poliisilla ei ollut aavistustakaan hänen olinpaikastaan. Kozenczak odotteli poliisiasemalla turhaan kello yhteen asti yöllä, kunnes hän lopulta päätti mennä kotiin.

Vasta kello 3.20 punoittavasilmäinen mies, jonka housut olivat mudan tahrimat, ilmoittautui poliisiaseman päivystäjälle. 

Mies ilmoitti nimekseen John Gacy ja kysyi Kozenczakia. Hänelle kerrottiin, että tämä oli jo lähtenyt ja olisi tavattavissa vasta seuraavana päivänä.

Gacy raivostui etsintäluvasta

Poliisiasema, 13. joulukuuta. Kozenczak oli vakuuttunut, että Gacy oli hänen etsimänsä mies, mutta hän tarvitsi kotietsintäluvan todistaakseen sen. Kello 9.45 hän sai syyttäjän langan päähän.

Syyttäjänviraston Terry Sullivan oli epäileväinen. Mitä todisteita poliisilla oli Gacya vastaan? Kozenczak piti kuitenkin pintansa ja sai lopulta tahtonsa läpi. Sullivan tarvitsi kuitenkin kotietsintälupaan jonkun alueen tuomarin allekirjoituksen, ja sen saamiseen kuluisi muutama tunti.

Kello 11.40 Gacy saapui poliisiasemalle, missä Pickell kuulusteli häntä tuloksetta useita tunteja. Gacy kielsi jyrkästi puhuneensa Robert Piestin kanssa. 

Se ei kuitenkaan Pickelliä huolettanut, sillä hänen tehtävänsä ei ollut puristaa epäillystä tunnustusta vaan pidätellä tätä, kunnes kotietsintälupa olisi saatu. Iltapäivällä se lopulta saatiinkin.

Kozenczak astui kuulusteluhuoneeseen.

”Meillä on kotietsintälupa taloosi ja autoihisi, ja tarvitsemme avaimesi”, hän sanoi.

Gacy oli yhtä aikaa kauhistunut ja raivoissaan:

”Ei!” hän huusi.

Kozenczak tarttui Gacya lujasti käsivarresta:

”Joko annat avaimesi, John, tai joudut ostamaan taloosi uuden oven!”

Gacy viskasi uhmakkaasti avaimensa lattialle, josta Kozenczak ne noukki.

Useimmat Gacyn uhreista olivat aivan tavallisia nuoria poikia.

© Corbis/All Over

Aseita ja pornografiaa

Gacyn talo, 13. joulukuuta. Poliisin tekemän taustatutkimuksen mukaan Gacy teki kovasti töitä ja oli sosiaalinen. Vapaa-ajallaan hän teki vapaaehtoistyötä sairaalaklovnina. Lapset rakastivat hänen ilmapallotemppujaan.

Talo tuntui viileältä ja laiminlyödyltä. Se oli epäjärjestyksessä ja sisustettu sekalaisilla kalusteilla. Kozenczak ajatteli heti, että sieltä puuttui naisen käden jälki.

Poliisi tutki järjestelmällisesti talon ensimmäisen kerroksen, mistä ei löytynyt jälkeäkään Piestistä, mutta todistusaineistoksi kerättiin paljon muuta: 6 mm:n pistooli, kaksiteräinen perhosveitsi, useita ajokortteja, jotka eivät olleet Gacyn, suuria määriä homopornoa sekä miesten ja poikien välistä seksiä käsittelevä kirja.

Yhtäkkiä yksi poliiseista huusi muita katsomaan: vaatekaapin lattiassa oli luukku. Kun poliisit aukaisivat sen ruuvimeisselillä, he havaitsivat sen johtavan alla olevaan matalaan kellaritilaan. Kozenczakin suuta kuivasi. 

Hän näki jo sielunsa silmillä Piestin ruumiin kellarissa. Hän ryömi luukusta alas ja valaisi kellaria taskulampulla, mutta se oli tyhjä. Siellä haisi ummehtuneelle ja kostealle, mutta mikään ei viitannut siihen, että lattiaa olisi kaivettu.

Työntekijät kaivoivat ojia kellariin

Poliisiasema, 20. joulukuuta aamupäivälläPoliisi oli tutkinut monta päivää koirien ja helikopterien avulla apteekin ja Gacyn talon välistä maastoa saadakseen vihiä Piestin liikkeistä.

Tom Venice oli itkuun purskahtamaisillaan. Jo ennen valheenpaljastustestiä Kozenczak oli pelotellut hänet suunniltaan. 

Tämä oli kertonut aiempia rikostapauksia esimerkkinä käyttäen, että Venice voisi saada kuolemantuomion, jos voitaisiin todistaa, että hän oli osallinen murhaan. Jos hän oli kuitenkin syytön, hänen olisi viisasta tehdä yhteistyötä poliisin kanssa.

”Missä luulet Robert Piestin olevan? Minne John on voinut hänet piilottaa?” poliisi kysyi.

Pitkän hiljaisuuden jälkeen Venice vastasi:

”Ryömintäkellariin.”

Venice kertoi, että Gacy oli käskenyt hänet ja toisen työntekijänsä kaivamaan ojia ryömintäkellariin, ilmeisesti sinne kertyvän veden johtamiseksi pois. He olivat myös levittäneet lattialle sammutettua kalkkia hajun poistamiseksi.

Kozenczak tajusi, että heidän olisi pitänyt tutkia ryömintäkellari silloin, kun heillä oli etsintälupa. Nyt pitäisi hankkia uusi. Siihen tarvittiin taas syyttäjä Terry Sullivania, mutta tämä oli tavoitettavissa vasta seuraavana päivänä. Ei auttanut muuta kuin odottaa.

Paine kävi liian kovaksi

Gacyn auto, 21. joulukuuta. Tutkinnan toisesta päivästä lähtien kaksi partiota oli seurannut Gacya pitääkseen hänen toimiaan silmällä ja saadakseen hänet hermostumaan.

Gacy oli ratkeamispisteessä nukuttuaan tuskin silmän-räpäystäkään kymmeneen päivään. Hän yritti pysytellä pirteänä napsimalla Valiumia ja muita pillereitä ja käyttämällä marihuanaa ja alkoholia. 

Gacy ei yleensäkään nukkunut paljon, vain pari kolme tuntia yössä. Hänen päivärutiininsa oli vuosikausia ollut pitkälle samanlainen: 

Hän työskenteli myöhään iltaan. Sitten hän söi jotain, ja keskiyön jälkeen hän lähti ajelemaan kaduille etsimään seksiseuraa. Usein hän meni nukkumaan vasta aamunkoitteessa, ja kello 8.30 hän oli jälleen töissä.

Oli kuitenkin aivan eri asia kärsiä lievästä unenpuutteesta kuin olla täysin nukkumatta. Tutkimuksien mukaan ihminen romahtaa yleensä noin viiden vuorokauden valvomisen jälkeen. 

Gacy oli jo romahtamaisillaan, ja hän huomasi sen itsekin. Ajatukset pyörivät sekavina hänen päässään. Hän oli alkuun pystynyt rauhoittelemaan itseään sillä, ettei ollut ennenkään jäänyt kiinni murhista eikä jäisi nytkään. 

Mutta nyt poliisit olivat hänen perässään yötä päivää. Minne hän menikin, poliisin siviiliauto tuli perässä, eikä se edes yrittänyt pysyä huomaamattomana!

Gacy päätti ottaa yhteyttä lakimiehiinsä ja kertoa heille kaiken. Hänen oli pakko saada apua.

Gacy kevensi sydäntään

Lakitoimisto, 21. joulukuuta kello 10. Gacy kävi tapaamassa lakimiehiään Stevens & Amirante -lakitoimistossa. Kaksi poliisia jäi odottelemaan häntä toimiston eteisaulaan.

Lakimies Sam Amirante oli järkyttynyt mennessään eteishalliin tupakalle. Se mitä hän oli juuri kuullut, ylitti hänen käsityskykynsä. Eteishallissa hän näki kaksi siviilipukuista poliisia. Hän meni suoraan heidän luokseen ja sanoi:

”Älkää vain missään tapauksessa päästäkö sitä kaveria livahtamaan!”

Amirante yritti vapisevin käsin kaivaa savuketta pakkauksesta. Lopulta se onnistui, ja Amirante sytytti savukkeen – mutta filtteripäästä. Hän kääntyi kannoillaan ja palasi toimistoonsa, ja poliisit ilmoittivat asemalle, että Gacy oli ilmeisesti murtumassa.

Käytyään lakitoimistossa Gacy istui autoonsa ja lähti kiivaasti liikkeelle, poliisit perässään. Gacy poikkesi huoltoasemalle, ja poliisit näkivät hänen ojentavan neljä marihuanasätkää apupojalle. Gacyn lähdettyä poliisit takavarikoivat sätkät, jatkoivat varjostusta ja ilmoittivat asemalle, että heillä oli nyt syy pidättää Gacy.

Kello 11.45 Gacy meni työntekijänsä David Gramin kanssa ravintolaan tapaamaan toista lakimiestään Leroy Stevensiä. 

Gram käväisi välillä ulkona, jolloin poliisi ryhtyi juttusille hänen kanssaan. Gram kertoi, että Gacy oli sekaisin lääkkeistä ja alkoholista. Gacylla oli veitsi, ja hän vihjaili tekevänsä itsemurhan.

”Mitä muuta?” yksi poliiseista kysyi.

”Hän väittää tappaneensa 30 ihmistä.”

Poliisiasemalla Kozenczak käski pidättää Gacyn huumeiden myynnistä. Hänellä ei vielä ollut kotietsintälupaa, mutta hän uskoi saavansa sen varmasti tällä perusteella.

Poliisit antoivat Gacyn lähteä ravintolasta ja ajaa pois. Pian sen jälkeen he pysäyttivät hänet. Poliisit piirittivät auton, ja yksi heistä osoitti aseellaan kohti Gacyn päätä:

”Ulos autosta, John. Sinut on pidätetty.”

”Mitä nyt?” Gacy ihmetteli. ”Mitä olen tehnyt?”

Gacyn kuoltua oikeuspsykiatrit etsivät turhaan hänen aivoistaan fyysisiä poikkeavuuksia. 

© AP/Polfoto/Wenn/All Over

Kellarista löytyi ruumiita

Gacyn talo, 21. joulukuuta kello 16.30. Kozenczak sai kotietsintälupansa. Hän palasi rikospaikkatutkijoiden kanssa Gacyn taloon.

Ei kulunut kuin hetki, kun kellarista kuului huuto. Yksi rikospaikkatutkijoista pisti päänsä luukusta.

”Nostakaa syyte!” hän huusi.

”Mitä?” Kozenczak kysyi.

”Löysin yhden.”

”Mitä tarkoitat – ruumiin?”

”Jep”.

”Onko se Piest?”

”En usko. Tämä on ollut täällä pitkään.”

Kaivaukset jatkuivat. Koko ajan esiin tuli uusia kammottavia löytöjä. Minne tahansa tutkijat iskivät lapionsa, löytyi ruumiita. Osalla ruumiista oli edelleen köydenpätkä kaulan ympärillä.

Gacy halusi tunnustaa 

Poliisiasema, 21. joulukuuta illalla. Tieto ruumiista oli kiirinyt poliisiasemalle, missä Gacy joutui kuulusteluihin.

”Okei, senkin paskiainen, pelisi on pelattu. Olemme löytäneet talostasi useita ruumiita”, rikostutkija David Hachmeister sanoi.

Gacy ei vastannut. Hän oli pitkään hiljaa, mutta sitten hän alkoi puhua. Hän sanoi tienneensä hyvin, että pian kaikki loppuisi. Se oli ollut hänelle selvää siitä asti, kun hän oli puhunut lakimiestensä kanssa.

”Oletteko käyneet ryömintäkellarissa?” hän kysyi
tyynesti.

Yksi poliiseista nyökkäsi ja kysyi:

”Montako ruumista kellarissa on?”

”En ole varma. Ehkä 25–30”, vastasi Gacy.

”Entä apteekin poika? Onko hän siellä?”

”Ei, hän ei ole siellä”, Gacy sanoi ja jatkoi:

”Haluan selvittää joitakin asioita.”

Sitten seurasi tunnustus toisensa jälkeen. Gacy puhui puhumistaan. Hän kertoi, että kaikki oli alkanut vuonna 1974, mistä lähtien hän oli kuristanut yli 30 nuorta miestä, pääasiassa prostituoituja.

Gacy selitti, että hänellä oli monta persoonallisuutta. Yksi niistä oli Pogo-klovni ja toinen poliisi Jack, joka väijyi nuoria miehiä Chicagon öisillä kaduilla. Jack vihasi homoseksuaaleja ja tappoi näitä välillä.

”Miksi?” kuulustelija kysyi.

”Koska he myivät itseään 20 dollarilla. He tappoivat itse itsensä.”

”Miten nämä pojat pystyivät kuristamaan itsensä?”

”Niin he vain tekivät. He sitoivat köyden omaan kaulaansa”, Gacy totesi.

Robert Piest oli hänen mukaansa ollut poikkeus. Gacy oli langennut kiusaukseen ja oli poikennut tavallisista toimintatavoistaan, kun nuorukainen oli kysellyt häneltä kesätöitä. He olivat istuutuneet Gacyn autoon ja ajaneet hänen talolleen. 

Piest ei ollut aavistanut mitään Gacyn aikeista viime hetkeen saakka. Gacy oli vetänyt hänen housunsa alas ja yrittänyt pakottaa hänet suuseksiin, mutta Piest oli alkanut itkeä, jolloin turhautunut Gacy oli kuristanut hänet. Sitten hän oli asettanut Piestin sängylleen ja nukkunut yön tämän vieressä.


”Harjoititko seksiä Robertin kanssa hänen kuoltuaan?” yksi poliiseista kysyi.

”En minä – mutta Jack on saattanut”, Gacy vastasi ja kertoi, että Piest oli maannut hänen sängyllään vielä silloin, kun Kozenczak oli käynyt hänen luonaan ensimmäisen kerran. 

Heti kun Gacy oli arvellut poliisin lähteneen, hän oli vienyt ruumiin autoonsa. Sitten hän oli ajanut kovaa vauhtia Des Plaines -joen ylittävälle moottoritiesillalle, josta hän oli ennenkin pudottanut ruumiita veteen. Piest sai mennä samaa tietä.

Paluumatkalla Gacy oli menettänyt autonsa hallinnan ja ajanut ojaan. Auto oli juuttunut mutaan, ja hän oli joutunut odottamaan hinausautoa monta tuntia. Siksi hän ei ollut päässyt poliisiasemalle ennen kuin kello 3.20.

Kuulustelut jatkuivat tuntikausia, mutta pääasiassa äänessä oli Gacy. Vain harvakseltaan hänen puhevirtansa keskeytti jonkun poliisin kysymys.

”Montako ihmistä olet tappanut, John?”

Gacy vastasi, ettei tiennyt. Hän oli lakannut laskemasta jo aikoja sitten.

”Voi olla, että 35, voi olla 45.”

Kun poliisi alkoi luetella kadonneiden henkilöiden nimiä, Gacy puisteli päätään. Hän sanoi, että hänellä oli ollut noin 1 500 homoeroottista suhdetta viimeisen viiden vuoden aikana eikä hän millään pystynyt muistamaan kaikkien nimiä.

Luvun kuultuaan poliisit vaihtoivat merkitseviä katseita. Gacy huomasi sen ja kiirehti selittämään, ettei hän ollut homoseksuaali vaan pelkäsi kuollakseen tulevansa sellaiseksi. Selvennykseksi hän vielä sanoi:

”Mies on mies. Jollei hän pidä tytöistä, hänessä on jotain vialla.”

Poliisi löysi 27 ruumista Gacyn kellarista, yhden ruumiin pihatien alta ja yhden autotallin lattian alta. Robert Piestin ruumis löydettiin vasta vuonna 1979 Des Plaines -joesta. Oikeudessa Gacyn puolustus yritti turhaan vedota mielisairauteen. John Wayne Gacy tuomittiin kuolemaan 12. maaliskuuta 1980.

Historia tuntee lukuisia sarjamurhaajia, ja voit lukea heistä lisää teemasivuiltamme. Varoitamme kuitenkin, että artikkelit eivät sovi herkille lukijoille!

Jos haluat saada lukemista kotiin kuljetettuna, tartu tarjoukseemme, joka sisältää 2 HISTORIA-lehteä ja hienon windbreaker-takin. Se lämmittää, kun kylmät väreet kulkevat selkäpiissäsi...

Katso tarjous täältä!

Lue lisää

Joseph & Karen Kozenczak: The Chicago Killer. The Hunt for Serial Killer John Wayne Gacy, Amazon, 2011 Terry Sullivan & Peter T. Maiken: Killer Clown. The John Wayne Gacy Murders, Pinnacle Books, 2013. 

Ehkä sinua kiinnostaa...