Nainen, joka pääsi Golden State Killerin jäljille

DeAngelo katseli tiiviisti uhrejaan ja sanoi: ”Olen kuunnellut ­teidän todistuksianne, jokaikistä, ja olen todella pahoillani, että olen aiheuttanut teille niin paljon tuskaa.”

DeAngelo oli kaksi kuukautta aiemmin tunnustanut syyllistyneensä 13 harkittuun murhaan ja yli 50 raiskaukseen vuosina 1975–1986. Tunnustuksen ­ansiosta yksi Kalifornian kaikkien aikojen ­pahimmista sarjamurhaajista välttäisi kuolemantuomion, mutta käytännössä hän eläisi elämänsä loppuun vankilassa.

”Todistajat ovat puhuneet. On selvää, että syytetty ei ansaitse minkäänlaista armoa”, tuomari Michael Bowman sanoi tuomitessaan DeAngelon 11 elinkautiseen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.

Nuijan kopautus päätti lopullisesti neljänkymmenen vuoden ihmisjahdin. Se, että ”Golden State Killer” joutui nyt telkien taakse, ei kuitenkaan ollut vain poliisin työstä kiinni, sillä poliisit ­olivat alkaneet kaivella vanhoja tapauksia sinnikkään rikoskirjailijan Michelle McNamaran ansiosta.

Hän käytti kymmenen vuotta elämästään kääntääkseen jokaisen kiven sarjamurhaajan verisestä tarinasta. McNamaran tutkimuksista julkaistiin useita artikkeleita ja kirja, ja ne pakottivat poliisit palaamaan tapausten pariin.

”Haluan nähdä tappajan kasvot. Hän menettää voimansa, kun tiedämme, miltä hän näyttää”, McNamara kirjoitti kirjassaan Katoan yön pimeyteen.

Valitettavasti McNamara ei itse koskaan nähnyt noita kasvoja, joita hän niin vimmatusti jahtasi, sillä hänen pakkomielteensä vei lopulta hänenkin henkensä.

Kiinnostus murhiin heräsi jo lapsena

Michelle McNamara syntyi 14. huhtikuuta 1970 Yhdysvalloissa Oak Parkin kaupungissa Illinoisin osavaltiossa.

Lapsuus pienessä Chicagon esikaupungissa oli leppoisa, kunnes McNamaran ­ollessa 14-vuotias tapahtui jotain, joka ­ravisutti Oak Parkia pohjia myöten ja ­johdatti teinitytön murhien maailmaan: lenkillä ollut 24-vuotias Kathleen Lombardo murhattiin puolen kilometrin päässä McNamaran kotoa.

Pari päivää myöhemmin McNamara meni käymään murhapaikalla, ja silloin hänessä heräsi pohjaton uteliaisuus: ”Selvittämättömistä murhista tuli minulle pakkomielle. Imin itseeni niiden synkkiä ja arvoituksellisia yksityiskohtia.”

McNamara ei tuolloin vielä tiennyt mitään hirveästä sarjarikollisesta, joka oli terrorisoinut Kalifornian pääkaupunkia Sacramentoa vuosikymmen aiemmin.
Kesästä 1976 kevääseen 1977 tuntematon mies raiskasi kaikkiaan 21 naista näiden kotona.

Raiskaaja oli noin 20-vuotias, noin 175 cm pitkä ja ruumiinrakenteeltaan normaali ja urheilullinen. Hänellä oli aina naamio kasvoillaan, ja hän puhui kuiskaten kireällä äänellä. Hän uhkasi usein leikata uhriltaan korvat tai varpaat, jos nämä liikkuisivat.

Helmikuussa 1978 raiskaajasta tuli murhaaja, kun hän ampui Brian ja Katie Maggioren. Kun Robert Offerman ja Debra Manning sitten löydettiin 30. joulukuuta 1979 sidottuina ja ammuttuina kotoaan, DeAngelosta oli tullut sarjamurhaaja.

Poliisi julkaisi useita epäillystä laadit­tuja piirustuksia ja kuulusteli murhaajan kohdanneita todistajia, mutta tutki­mukset eivät edenneet. Murhat jatkuivat vuoteen 1986, jolloin 18-vuotias Janelle Cruz oli murhaajan viimeinen uhri.

Bloggariin iski metsästysvietti

Vuonna 2006 Michelle McNamara ­perusti True Crime Diary -nimisen blogin, jossa hän kirjoitti selvittämättömistä rikostapauksista.

McNamara käsitteli blogissaan todel­lisia rikoksia ja varsinkin ”Golden State Killerin” tapausta, jonka sekä ­poliisi että suuri yleisö olivat tuolloin jo pitkälti unohtaneet. McNamara kuitenkin kiinnostui tapauksesta, koska hän uskoi, että se olisi selvitettävissä.

Murhaaja oli iskenyt useissa Kalifor­nian poliisipiireissä, jotka eivät siihen ­aikaan olleet juurikaan tekemisissä toistensa kanssa eivätkä varsinkaan vaihtaneet tietoja keskenään.

Nyt McNamara alkoi kerätä kaikkea saatavissa olevaa tietoa murhaajasta.

Hän kävi läpi yli 4 000 sivua poliisi­raportteja, puhui vanhojen todistajien kanssa, kävi rikospaikoilla ja laati pitkiä listoja esineistä, joita ”Golden State Killer” oli uhreiltaan varastanut. Hän yritti myös etsiä murhaajan dna:ta verkkotietokannoista, mutta turhaan. Hän ei kuitenkaan lannistunut.

”Uteliaisuuteni yltyi täysin pohjattomaksi. Minä olin metsästäjä, täysin ­klikkikuumeen ja vimmatun näppäilyn aiheuttamien dopamiinipiikkien vallassa”, McNamara kuvaili.

Kirja aiheutti poliisille paineita

Vuonna 2013 McNamara kirjoitti sarjamurhaajasta Los Angeles Timesiin pitkän artikkelin, jossa hän muun muassa käytti tästä ensimmäistä kertaa nimitystä ­”Golden State Killer”.

Artikkeli nosti unohdetun sarjamurhaa­jan tapauksen takaisin poliisin pöydälle, ja kiinnostus ”Golden State Killeriin” huipentui, kun McNamaran kirja Katoan yön pimeyteen ilmestyi vuonna 2018.

Kaksi kuukautta kirjan julkaisun jälkeen poliisi ilmoitti pidättäneensä ­Joseph DeAngelon. Kasvanut kiinnostus kirjan ympärillä oli pakottanut poliisin panos­tamaan jälleen vanhojen tapausten tutkintaan.

”McNamaran tutkimukset pitivät mielenkiintoa yllä ja innostivat monia kertomaan meille uusia vinkkejä murhaajasta”, Sacramenton piirikunnan seriffi Scott Jones kertoi pidätyksen jälkeen.

McNamara osui kirjassaan täysin ­oikeaan olettamuksissaan murhaajan taustasta. Hän kirjoitti murhaajan oletettavasti olevan sotilas tai muu univormua tai työasua käyttävä henkilö, ”jonka ­läsnäolo viestittää arjen rullaavan jou­hevasti”. DeAngelo olikin työskennellyt poliisina Kaliforniassa 1970-luvulla.

McNamara oli myös vakuuttunut siitä, että poliisin rikospaikoilta löytämä tekijän dna olisi avainasemassa murhaajan henkilöllisyyden selvittämisessä – ja juuri niin kävikin.

Murhaaja jäi kiinni 43 vuoden jälkeen

Vuonna 2017 poliisi Paul Holes laati ”Golden State Killerin” dna:ta käyttäen valeprofiilin GEDmatch-sivustoon, jonne voi sukututkimuksia varten ladata oman dna-profiilinsa siinä toivossa, että sivuston kautta löytyisi tuntemattomia uusia sukulaisia.

Valeprofiili tuotti tulosta, sillä myös ­jotkut DeAngelon kaukaiset sukulaiset olivat syöttäneet tietonsa sivustoon, ja niiden avulla tutkijat löysivät murhaajan esivanhemmat viiden sukupolven takaa.

Sen jälkeen poliisi laati tuhansien ihmisten tietojen perusteella 25 sukupuuta ja alkoi ­vähitellen kiristää rinkiä tekijän ­ympärillä. Työ kesti viideltä tutkijalta neljä kuukautta.

Kun epäilykset alkoivat osoittaa kohti ­Joseph DeAngeloa, poliisi keräsi dna-näytteitä hänen autonsa ovenkahvasta sekä hänen talonsa ulkopuolelta roska­korista löytyneestä paperipyyhkeestä. Analyysi osoitti, että DeAngelon dna-­profiili vastasi poliisilla olevaa ”Golden State Killerin” dna-profiilia.

Lopulta yksi maailman kuuluisimmista sarjamurhaajista saatiin kiinni. Kuulusteluissa vuonna 2018 poliisi kyseli murhaajan karmeiden tekojen motiiveista. DeAngelo väitti, että hänellä oli sivupersoona ”Jerry”, joka oli saanut hänet raiskaamaan ja murhaamaan.

”Minulla ei ollut voimaa työntää Jerryä pois päästäni. Hän sai minut tekemään sen kaiken”, DeAngelo kertoi.

Asiantuntijat eivät kuitenkaan nielleet kulunutta selitystä pään sisäisestä äänestä, joka antoi käskyjä. Kriminologi James Alan Fox sanoi USA Today -lehdessä vuonna 2018: ”Sarjamurhaajat, jotka syyttävät rikoksistaan sivupersoonaa, ovat yleensä pelkkiä valehtelijoita.”

McNamarasta tuli viimeinen uhri

McNamara ei saanut todistaa ”Golden State Killerin” vangitsemista. Hänen ­pakkomielteensä aiheutti hänelle ahdistusta, unettomuutta ja toistuvia paina­jaisia, ja hän kuvaili tuntemuksiaan ja elämäänsä kirjassaan:

”Kirkaisu on pesiytynyt kurkkuuni ­pysyvästi. Kun puolisoni yritti hiipiä ­sänkyyn herättämättä minua, loikkasin lattialle, tartuin yöpöydällä nököttävään lukulamppuuni ja huitaisin sillä häntä. Onneksi en osunut.”

Michelle McNamara kuoli nukkuessaan 21. huhtikuuta 2016. Kuoleman ­aiheutti yhdistelmä kipu-, uni- ja ahdistus­lääkkeitä sekä diagnosoimaton sydän­sairaus. ”Golden State Killer” oli epäsuorasti vaatinut vielä yhden uhrin.

McNamara sai kuitenkin viimeisen sanan. Hänen kirjansa Katoan yön pimeyteen julkaistiin postuumisti kaksi vuotta hänen kuolemansa jälkeen, ja sen lopussa on liitteenä ”Kirje vanhalle miehelle”, jonka hän oli kirjoittanut jahtaamalleen murhaajalle. Hän uskoi, että oli vain ajan kysymys, koska poliisi löytäisi syyllisen.

”Kommandopipo ei sinua enää auta. Pian koittaa päivä, jona kuulet auton ajavan tien sivuun kotisi edessä, kuulet moottorin sammuvan. Kuulet pihatielläsi lähestyvät askelet. Ovikello soi. Purista hampaat yhteen. ­Hivuttaudu arastellen lähemmäs itse­pintaisesti soivaa kelloa. Sellainen on sinun loppusi. ’Vaikenet iäksi, ja minä katoan yön pimeyteen’, uhkasit kerran. Avaa ovi. Näytä kasvosi. Astu päivänvaloon.”