Joseph DeAngelo näytti vanhalta ja sairaalta papparaiselta, kun hänet tuotiin oikeussaliin Sacramentossa Kaliforniassa 21. elokuuta 2020.
Oranssiin vanginpukuun puettu 74-vuotias entinen poliisi kyyhötti pyörätuolissa kädet sylissään, uurteiset kasvot väsyneinä. Oikeussalissa paikalla olleet todistajat näkivät kuitenkin vanhassa miehessä vain pelkkää pahuutta.
Muutaman päivän ajan todistaja toisensa perään oli kertonut kauheuksista, joita DeAngelo oli tehnyt 1970- ja 1980-luvulla ryöstäessään, raiskatessaan ja murhatessaan ihmisiä Kalifornian itäosissa.
Kasvonsa naamioinut murhaaja oli silloin tunnettu nimityksellä ”East Area Rapist” eli EAR, mutta kun kävi ilmi, että hän oli tehnyt murhia vähintään kuudella paikkakunnalla ympäri osavaltiota, häntä oli sittemmin alettu kutsua nimityksellä ”Golden State Killer”.
”Hän uhkasi leikata korvani irti ja antaa sen äidilleni”, kertoi eräs todistaja, joka oli ollut 7-vuotias, kun DeAngelo oli hyökännyt hänen kotiinsa ja raiskaannut hänen äitinsä. Muiden todistajien kertomukset tukivat kuvaa DeAngelosta ”epäinhimillisenä”, ”hirviönä” ja ”pahuuden ruumiillistumana”.
Useita päiviä kestäneiden järkyttävien todistajanlausuntojen jälkeen oli syytetyn vuoro puhua.
Yksi Kalifornian pahimmista sarjamurhaajista jäi kiinni 43 vuotta ensimmäisen murhansa jälkeen.
DeAngelo katseli tiiviisti uhrejaan ja sanoi: ”Olen kuunnellut teidän todistuksianne, jokaikistä, ja olen todella pahoillani, että olen aiheuttanut teille niin paljon tuskaa.”
DeAngelo oli kaksi kuukautta aiemmin tunnustanut syyllistyneensä 13 harkittuun murhaan ja yli 50 raiskaukseen vuosina 1975–1986. Tunnustuksen ansiosta yksi Kalifornian kaikkien aikojen pahimmista sarjamurhaajista välttäisi kuolemantuomion, mutta käytännössä hän eläisi elämänsä loppuun vankilassa.
”Todistajat ovat puhuneet. On selvää, että syytetty ei ansaitse minkäänlaista armoa”, tuomari Michael Bowman sanoi tuomitessaan DeAngelon 11 elinkautiseen ilman mahdollisuutta ehdonalaiseen.
Nuijan kopautus päätti lopullisesti neljänkymmenen vuoden ihmisjahdin. Se, että ”Golden State Killer” joutui nyt telkien taakse, ei kuitenkaan ollut vain poliisin työstä kiinni, sillä poliisit olivat alkaneet kaivella vanhoja tapauksia sinnikkään rikoskirjailijan Michelle McNamaran ansiosta.
Hän käytti kymmenen vuotta elämästään kääntääkseen jokaisen kiven sarjamurhaajan verisestä tarinasta. McNamaran tutkimuksista julkaistiin useita artikkeleita ja kirja, ja ne pakottivat poliisit palaamaan tapausten pariin.
”Haluan nähdä tappajan kasvot. Hän menettää voimansa, kun tiedämme, miltä hän näyttää”, McNamara kirjoitti kirjassaan Katoan yön pimeyteen.
Valitettavasti McNamara ei itse koskaan nähnyt noita kasvoja, joita hän niin vimmatusti jahtasi, sillä hänen pakkomielteensä vei lopulta hänenkin henkensä.
Kirjailija omisti elämänsä ”Golden State Killerin” kiinnisaamiseen.
Kiinnostus murhiin heräsi jo lapsena
Michelle McNamara syntyi 14. huhtikuuta 1970 Yhdysvalloissa Oak Parkin kaupungissa Illinoisin osavaltiossa.
Lapsuus pienessä Chicagon esikaupungissa oli leppoisa, kunnes McNamaran ollessa 14-vuotias tapahtui jotain, joka ravisutti Oak Parkia pohjia myöten ja johdatti teinitytön murhien maailmaan: lenkillä ollut 24-vuotias Kathleen Lombardo murhattiin puolen kilometrin päässä McNamaran kotoa.
Pari päivää myöhemmin McNamara meni käymään murhapaikalla, ja silloin hänessä heräsi pohjaton uteliaisuus: ”Selvittämättömistä murhista tuli minulle pakkomielle. Imin itseeni niiden synkkiä ja arvoituksellisia yksityiskohtia.”
McNamara ei tuolloin vielä tiennyt mitään hirveästä sarjarikollisesta, joka oli terrorisoinut Kalifornian pääkaupunkia Sacramentoa vuosikymmen aiemmin.
Kesästä 1976 kevääseen 1977 tuntematon mies raiskasi kaikkiaan 21 naista näiden kotona.
Raiskaaja oli noin 20-vuotias, noin 175 cm pitkä ja ruumiinrakenteeltaan normaali ja urheilullinen. Hänellä oli aina naamio kasvoillaan, ja hän puhui kuiskaten kireällä äänellä. Hän uhkasi usein leikata uhriltaan korvat tai varpaat, jos nämä liikkuisivat.
Helmikuussa 1978 raiskaajasta tuli murhaaja, kun hän ampui Brian ja Katie Maggioren. Kun Robert Offerman ja Debra Manning sitten löydettiin 30. joulukuuta 1979 sidottuina ja ammuttuina kotoaan, DeAngelosta oli tullut sarjamurhaaja.
Poliisi julkaisi useita epäillystä laadittuja piirustuksia ja kuulusteli murhaajan kohdanneita todistajia, mutta tutkimukset eivät edenneet. Murhat jatkuivat vuoteen 1986, jolloin 18-vuotias Janelle Cruz oli murhaajan viimeinen uhri.
Kalifornian dna-rekisterin avulla selviää vuosittain parisataa avointa rikostapausta.
Tulokseton rikollisjahti johti tutkinnan kehitykseen
Yksikään valtio ei voi hyväksyä sitä, että rikollinen selviäisi rangaistuksetta yli 50 raiskauksesta ja 13 murhasta. Kalifornia perustikin ”Golden State Killerin” tapauksen johdosta vuonna 1990 dna-rekisterin, joka on nykyisin yksi maailman suurimmista.
Vuonna 2004 rekisteriä laajennettiin lakimuutoksella, jonka puolesta erään ”Golden State Killerin” uhrin veli, varakas yrittäjä Bruce Harrington, oli kampanjoinut lähes kahdella miljoonalla dollarilla.
Nyt poliisi sai oikeuden tallentaa dna-näytteen kaikilta rikoksesta epäillyiltä riippumatta siitä, saivatko epäillyt lopulta tuomion. Rekisteriin syötetään päivittäin satoja uusia dna-profiileja, ja siitä on apua poliisin jokapäiväisessä työssä, mutta sen ansiosta on pystytty selvittämään myös parisataa vanhaa tapausta.
Poliisi laati rikospaikoilta löytyneiden hiusten, veren ja siemennesteen avulla ”Golden State Killerin” dna-profiilin, jonka ansiosta pystyttiin todistamaan, että kaikki 1980-luvulla ”Golden State Killerin” lukuun laitetut rikokset todella olivat Joseph DeAngelon tekemiä.
Bloggariin iski metsästysvietti
Vuonna 2006 Michelle McNamara perusti True Crime Diary -nimisen blogin, jossa hän kirjoitti selvittämättömistä rikostapauksista.
McNamara käsitteli blogissaan todellisia rikoksia ja varsinkin ”Golden State Killerin” tapausta, jonka sekä poliisi että suuri yleisö olivat tuolloin jo pitkälti unohtaneet. McNamara kuitenkin kiinnostui tapauksesta, koska hän uskoi, että se olisi selvitettävissä.
Murhaaja oli iskenyt useissa Kalifornian poliisipiireissä, jotka eivät siihen aikaan olleet juurikaan tekemisissä toistensa kanssa eivätkä varsinkaan vaihtaneet tietoja keskenään.
Poliisi laati useita piirustuksia ”Golden State Killeristä”, ja osa niistä osoittautui jälkikäteen varsin todenmukaisiksi.
Nyt McNamara alkoi kerätä kaikkea saatavissa olevaa tietoa murhaajasta.
Hän kävi läpi yli 4 000 sivua poliisiraportteja, puhui vanhojen todistajien kanssa, kävi rikospaikoilla ja laati pitkiä listoja esineistä, joita ”Golden State Killer” oli uhreiltaan varastanut. Hän yritti myös etsiä murhaajan dna:ta verkkotietokannoista, mutta turhaan. Hän ei kuitenkaan lannistunut.
”Uteliaisuuteni yltyi täysin pohjattomaksi. Minä olin metsästäjä, täysin klikkikuumeen ja vimmatun näppäilyn aiheuttamien dopamiinipiikkien vallassa”, McNamara kuvaili.
Kirja aiheutti poliisille paineita
Vuonna 2013 McNamara kirjoitti sarjamurhaajasta Los Angeles Timesiin pitkän artikkelin, jossa hän muun muassa käytti tästä ensimmäistä kertaa nimitystä ”Golden State Killer”.
Artikkeli nosti unohdetun sarjamurhaajan tapauksen takaisin poliisin pöydälle, ja kiinnostus ”Golden State Killeriin” huipentui, kun McNamaran kirja Katoan yön pimeyteen ilmestyi vuonna 2018.
Kaksi kuukautta kirjan julkaisun jälkeen poliisi ilmoitti pidättäneensä Joseph DeAngelon. Kasvanut kiinnostus kirjan ympärillä oli pakottanut poliisin panostamaan jälleen vanhojen tapausten tutkintaan.
”McNamaran tutkimukset pitivät mielenkiintoa yllä ja innostivat monia kertomaan meille uusia vinkkejä murhaajasta”, Sacramenton piirikunnan seriffi Scott Jones kertoi pidätyksen jälkeen.
McNamara osui kirjassaan täysin oikeaan olettamuksissaan murhaajan taustasta. Hän kirjoitti murhaajan oletettavasti olevan sotilas tai muu univormua tai työasua käyttävä henkilö, ”jonka läsnäolo viestittää arjen rullaavan jouhevasti”. DeAngelo olikin työskennellyt poliisina Kaliforniassa 1970-luvulla.
McNamara oli myös vakuuttunut siitä, että poliisin rikospaikoilta löytämä tekijän dna olisi avainasemassa murhaajan henkilöllisyyden selvittämisessä – ja juuri niin kävikin.
Murhaaja jäi kiinni 43 vuoden jälkeen
Vuonna 2017 poliisi Paul Holes laati ”Golden State Killerin” dna:ta käyttäen valeprofiilin GEDmatch-sivustoon, jonne voi sukututkimuksia varten ladata oman dna-profiilinsa siinä toivossa, että sivuston kautta löytyisi tuntemattomia uusia sukulaisia.
Valeprofiili tuotti tulosta, sillä myös jotkut DeAngelon kaukaiset sukulaiset olivat syöttäneet tietonsa sivustoon, ja niiden avulla tutkijat löysivät murhaajan esivanhemmat viiden sukupolven takaa.
Sen jälkeen poliisi laati tuhansien ihmisten tietojen perusteella 25 sukupuuta ja alkoi vähitellen kiristää rinkiä tekijän ympärillä. Työ kesti viideltä tutkijalta neljä kuukautta.
Kun epäilykset alkoivat osoittaa kohti Joseph DeAngeloa, poliisi keräsi dna-näytteitä hänen autonsa ovenkahvasta sekä hänen talonsa ulkopuolelta roskakorista löytyneestä paperipyyhkeestä. Analyysi osoitti, että DeAngelon dna-profiili vastasi poliisilla olevaa ”Golden State Killerin” dna-profiilia.
Kalifornian poliisilla oli tuhansien sivujen arkisto ”Golden State Killeristä”, josta käytettiin aluksi nimitystä ”East Area Rapist” eli EAR.
Lopulta yksi maailman kuuluisimmista sarjamurhaajista saatiin kiinni. Kuulusteluissa vuonna 2018 poliisi kyseli murhaajan karmeiden tekojen motiiveista. DeAngelo väitti, että hänellä oli sivupersoona ”Jerry”, joka oli saanut hänet raiskaamaan ja murhaamaan.
”Minulla ei ollut voimaa työntää Jerryä pois päästäni. Hän sai minut tekemään sen kaiken”, DeAngelo kertoi.
Asiantuntijat eivät kuitenkaan nielleet kulunutta selitystä pään sisäisestä äänestä, joka antoi käskyjä. Kriminologi James Alan Fox sanoi USA Today -lehdessä vuonna 2018: ”Sarjamurhaajat, jotka syyttävät rikoksistaan sivupersoonaa, ovat yleensä pelkkiä valehtelijoita.”
McNamarasta tuli viimeinen uhri
McNamara ei saanut todistaa ”Golden State Killerin” vangitsemista. Hänen pakkomielteensä aiheutti hänelle ahdistusta, unettomuutta ja toistuvia painajaisia, ja hän kuvaili tuntemuksiaan ja elämäänsä kirjassaan:
”Kirkaisu on pesiytynyt kurkkuuni pysyvästi. Kun puolisoni yritti hiipiä sänkyyn herättämättä minua, loikkasin lattialle, tartuin yöpöydällä nököttävään lukulamppuuni ja huitaisin sillä häntä. Onneksi en osunut.”
Michelle McNamara kuoli nukkuessaan 21. huhtikuuta 2016. Kuoleman aiheutti yhdistelmä kipu-, uni- ja ahdistuslääkkeitä sekä diagnosoimaton sydänsairaus. ”Golden State Killer” oli epäsuorasti vaatinut vielä yhden uhrin.
McNamara sai kuitenkin viimeisen sanan. Hänen kirjansa Katoan yön pimeyteen julkaistiin postuumisti kaksi vuotta hänen kuolemansa jälkeen, ja sen lopussa on liitteenä ”Kirje vanhalle miehelle”, jonka hän oli kirjoittanut jahtaamalleen murhaajalle. Hän uskoi, että oli vain ajan kysymys, koska poliisi löytäisi syyllisen.
”Kommandopipo ei sinua enää auta. Pian koittaa päivä, jona kuulet auton ajavan tien sivuun kotisi edessä, kuulet moottorin sammuvan. Kuulet pihatielläsi lähestyvät askelet. Ovikello soi. Purista hampaat yhteen. Hivuttaudu arastellen lähemmäs itsepintaisesti soivaa kelloa. Sellainen on sinun loppusi. ’Vaikenet iäksi, ja minä katoan yön pimeyteen’, uhkasit kerran. Avaa ovi. Näytä kasvosi. Astu päivänvaloon.”
