Paksu sumu peitti Axlarhyrnavuorta Islannissa, kun 15-vuotias Björn eräänä maanantaina vuonna 1570 kipusi sen karulle huipulle. Nuorukainen alkoi tutkia maastoa, ja pian hän löysikin suuren kiven alta vanhan kirveen.
Hän kohotti kirvestä käsissään kohti harmaata taivasta ja tutki sitä perusteellisesti, ennen kuin hän kiirehti takaisin Knörrin tilalle, jossa hän asui.
Kohtaus on osa Björn Péturssonin myyttiä. Hänet tunnetaan paremmin nimellä Axlar-Björn eli ”Öxlin Björn”.
Björn on historiallinen henkilö, mutta tarinat hänestä perustuvat suulliseen perimätietoon ja ne kirjoitettiin muistiin 250–300 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.
Noissa tarinoissa tapahtumiin lisättiin maagisia saagan aineksia, joten osiin kertomuksesta voi siten suhtautua varauksella.
Historiantutkijat tietävät varmasti, että Björn syntyi vuonna 1555 Snæfellsnesin niemellä läntisessä Islannissa olleella maatilalla. Jo tarinaan Björnin syntymästä on liitetty mystiikkaa.
Tarinan mukaan Björnin äidin Sigríðurin valtasi hänen raskaana ollessaan yhtäkkiä hillitön verenhimo. Pétur, hänen miehensä, teki vaimonsa edestä mitä vain, joten hän antoi tämän juoda omaa vertaan.
Seuraavana yönä Sigríður näki hirvittävää painajaista. Kun talon piika kuuli siitä, hän ennusti, että emännän lapsesta tulisi hirviö.
Tarinan mukaan Björn Pétursson näki unen, jossa mies kertoi hänelle, että hän löytäisi tärkeän esineen vuoren laelta. Esine osoittautui kirveeksi.
Uni ennakoi kirvesmurhia
Verenjuonnista ei ole historiallisia todisteita. Se kuitenkin tiedetään, että Björnin lapsuudessa Islannissa vallitsi suuri köyhyys. Islantilaiset olivat juuri toipumassa kahdesta suuresta ruttoepidemiasta, jotka olivat raivonneet saarella 1400-luvulla, ja viikinkiajan jälkeen ilmasto oli viilentynyt. Pojista tuli yleensä kalastajia tai viljelijöitä.
Björn ei ollut kuitenkaan ihan tavallinen poika – hän oli oikukas ja kiivas, mikä aiheutti harmaita hiuksia hänen vanhemmilleen. Heidän suureksi helpotuksekseen isän rikas ystävä Ormur Þorleifsson tarjosi apuaan.
Lähteiden mukaan Björn meni vuonna 1570 palvelukseen Ormurin Knörr-nimiselle tilalle, joka sijaitsi myös Snæfellsnesissä. Siellä Björn ystävystyi Ormurin pojan Guðmundurin kanssa. Hän piti Björnin puolia, kun tämä joutui kiistoihin tilan muiden työntekijöiden kanssa.
Myytin mukaan Axlar-Björn löysi murha-aseensa Axlarhyrnavuoren laelta.
Jón Árnasonin vuonna 1862 ilmestyneessä teoksessa Íslenzkar þjóðsögur og ævintýri (Islantilaisia kansantaruja ja seikkailuja) kerrotaan, miten Björn eräänä sunnuntaina jäi nokosille sen sijaan että olisi lähtenyt kirkkoon muun talonväen mukana.
Silloin hän näki unen, joka määritti hänen tulevaisuutensa. Unessa vieras mies tuli Björnin luo ja ojensi hänelle lihavadin. Syötyään 18 lihanpalaa Björn ei jaksanut enempää.
Silloin mies kehotti häntä kiipeämään Axlarhyrnavuorelle ja sanoi, että sen huipulla olisi esine, joka tekisi Björnistä kuuluisan. Seuraavana päivänä Björn löysikin vuorelta kirveen.
Ei tiedetä, onko tarina Björnin unesta totta vai ei. Joka tapauksessa hän surmasi pian Knörriin tulonsa jälkeen yhden tilan rengeistä kirveellä.
Epäilyt alkoivat kasvaa
Toisin kuin saagoissa yleensä, Björn ei tappanut kostaakseen vaan täysin ilman syytä. Rengin puuttuminen toki huomattiin pian, ja Björn tunnusti tekonsa Ormurille ja kertoi kätkeneensä ruumiin tilan tunkiolle. Ormur päätti kuitenkin suojella poikansa ystävää.
Kun Ormur kuoli, Guðmundurista tuli tilan isäntä ja hän lahjoitti Björnille pienen syrjäisen Öxl-nimisen tilan läheltä Búðarhraunin laavakenttää.
Björn viljeli 1570-luvulla tilallaan maata ja sai tilan mukaan lisänimensä ”Axlar-Björn” (Öxlin Björn). Hän avioitui Þórdís-nimisen talontyttären kanssa, joka ilmeisesti tunsi hänen menneisyytensä.
Kansa kärsi vilua ja nälkää
Islanti oli karu paikka elää 1500-luvulla. Ilmasto oli noin asteen kylmempi kuin viikinkiajalla, ja ruuan hankkiminen oli kiven takana.
Monet asuivat suurissa, eristyneissä viljely-yhteisöissä, ja suuri osa saaresta oli asumaton ja autio.
Pariskunta pysytteli enimmäkseen omissa oloissaan, ja silloin harvoin kun Axlar-Björn tapasi muita ihmisiä, nämä kiinnittivät huomiota hänen synkkyyteensä. Tarun mukaan hän oli kerran tokaissut parille ulkona auringosta nauttineelle miehelle:
”Nämä ovat synkkiä, auringottomia päiviä, veljet.”
Paikalliset alkoivat kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että matkalaisia ja kierteleviä maatyöläisiä oli kadonnut heidän käytyään Öxlissä.
Lisäksi Björnin oli nähty kulkevan vaatteissa, joita hän ei olisi itse pystynyt ostamaan. Huhuttiin myös, että hevosten määrä hänen tallissaan kasvoi koko ajan. Pahat aavistukset vahvistuivat paikallisten mielissä.
Ruumis haudattiin kolmessa osassa
Vuonna 1596 Axlar-Björn ja hänen vaimonsa pidätettiin syytettynä useista murhista. Kerrotaan, että muuan nuori mies oli onnistunut pakenemaan tilalta, kun Björn oli ollut murhaamassa hänen sisartaan.
Oikeudenkäynnissä Laugarbrekkuþingissa Björn tunnusti murhanneensa 18 ihmistä – mikä oli juuri sama määrä kuin hän oli syönyt unessa lihaa lautaselta. Þórdístä syytettiin avunannosta murhiin, jotka oli tehty kirveellä ja hukuttamalla uhrit järveen.
Osa ruumiista oli hävitetty läheiselle laavakentälle, mutta Öxlistä löytyi etsinnöissä vielä lisää maahan kaivettuja ruumiita. Björn väitti löytäneensä ruumiit ja haudanneensa ne, jottei joutuisi turhaan häiritsemään viranomaisia.
Selitykset kaikuivat kuuroille korville, ja aviopari tuomittiin kuolemaan.
Axlar-Björn tunnusti murhanneensa 18 ihmistä.
Kertomukset Axlar-Björnin teloituksesta ovat ristiriitaisia. Joidenkin lähteiden mukaan hänet runneltiin ja hirtettiin, joidenkin mukaan häneltä katkaistiin kaula sen jälkeen, kun hänen jäsenensä oli ensin murskattu lekalla.
Viimeisillään raskaana olleen Þórdísin teloitusta lykättiin.
Axlar-Björnin julmuus järkytti islantilaisia, joten he päättivät varmuuden vuoksi haudata hänen maalliset jäännöksensä kolmeen eri paikkaan, jotta hän ei varmasti pääsisi enää maan päälle vainoamaan eläviä.
Björnin rikolliset taipumukset näyttivät kuitenkin periytyvän. Vuonna 1648 hänen ja Þórdísin poika Sveinn sai hirttotuomion raiskauksesta. Myöhemmin myös heidän pojanpoikansa Gísli päätyi hirteen rikoksistaan.
Kummankaan teot eivät kuitenkaan vetäneet vertoja Axlar-Björnin rikoksille, ja hän jäi historiaan Islannin ensimmäisenä ja toistaiseksi ainoana sarjamurhaajana.