Kauhistuneet kirkaisut rikkoivat uneliaan Gretnan kaupungin hiljaisuuden aamulla 9. maaliskuuta 1919. Nuori nainen juoksi ulos kauppaliikkeestä Jefferson Streetillä, joka sijaitsi Gretnan ja Louisianan suurimman kaupungin New Orleansin välissä virtaavan Mississippijoen rannan tuntumassa.
”Cortimiglian perhe on murhattu!” nainen toisteli järkyttyneenä.
Viereisessä talossa 20-vuotias Lena Jordano kiirehti 17-vuotiaan pikkuveljensä Frankin huoneeseen kertomaan tälle järkyttävät uutiset.
Jordanon perhe oli italialaista sukujuurta, ja he olivat aivan viime aikoihin asti pitäneet naapurissa oleva kauppaa, josta nyt oli tullut murhapaikka. Perheen isän horjuvan terveyden vuoksi he olivat kolme viikkoa aiemmin vuokranneet liikkeensä Charlie ja Rosie Cortimiglia -nimiselle avioparille.
”Voi hyvä Jeesus, voi hyvä Jeesus. Joku on murhannut Charlien ja Rosien ja pikku Mary-vauvan”, Lena sopersi veljelleen kyynelehtien.
Frank oli vasta pari päivää aiemmin ollut hoitamassa Cortimiglian yksivuotiasta Mary-tytärtä.
Hyvältä poliisilta vaaditaan kykyä nähdä asioita, hyvää vaistoa ja kontakteja mahdollisimman moniin ihmisiin.” Jim Reynolds, New Orleansin poliisipäällikkö
Frank riensi kadulle, jonne oli jo kerääntynyt suuri väkijoukko. Hän astui ovesta sisään kauppaan, kuten niin monesti aiemminkin, mutta pian häntä kohtasi näky, jollaista hän ei olisi ikinä uskonut joutuvansa todistamaan.
Kaupan yläpuolella makuuhuoneessa Charlie ja Rosie Cortimiglia makasivat kumpikin omalla puolella sänkyään verisinä.
Molempia oli lyöty useita kertoja päähän jollain raskaalla ja terävällä esineellä. Charlien kallossa vammat ulottuivat niin syvälle, että osia hänen aivoistaan näkyi. Silti pariskunta oli vielä elossa, joskin Charlie häilyi tiedottomuuden partaalla.
Pariskunnan välissä oli eloton Mary-vauva. Nähdessään tytön Frank peitti kasvonsa käsillään ja alkoi nyyhkiä lohduttomasti.
Sekä Charlie että Rosie jäivät kuin ihmeen kaupalla henkiin, mutta pienen tyttärensä he joutuivat hautaamaan muutaman päivän päästä. Poliisi löysi pian talon alta murha-aseena käytetyn verisen kirveen.
New Orleansia vuosia kauhun vallassa pitänyt ”kirvesmurhaaja” oli iskenyt jälleen.
Italialaisia saapui Louisianaan
Yli 250 000 asukkaan New Orleans oli 1910-luvulla yksi Yhdysvaltojen suurimmista kaupungeista. Siitä oli tullut monikulttuurinen sulatusuuni tuhansien eurooppalaisten, karibialaisten ja afrikkalaisten asetuttua 1800-luvulla etelävaltioihin Louisianan suurimpaan metropoliin.
Etenkin Italiasta Sisiliasta saapui 1800-luvun puolivälin jälkeen Louisianaan ja New Orleansiin paljon kotimaansa talouskriisiä pakenevia siirtolaisia. Monet heistä avasivat kauppoja, ja 1910-luvulle tultaessa italialaissiirtolaiset omistivat noin puolet kaupungin kauppaliikkeistä.
Useimmat italialaiset asettuivat asumaan Mississippijoen rannalle New Orleansin vanhimpaan kaupunginosaan, niin sanottuun ranskalaiseen kortteliin, jota alettiin siksi kutsua myös nimellä ”Pikku Palermo”.
New Orleans tunnetaan kirkollisiin perinteisiin perustuvasta Mardi Gras -karnevaalista, jolloin näyttävät kulkueet valtaavat kaupungin kadut.
Siellä ”kirvesmurhaaja” oli iskenyt ensimmäisen kerran vajaat yhdeksän vuotta ennen Gretnaa. Hän oli livahtanut 13. elokuuta 1910 kello kolme yöllä pimeyden turvin Royal Streetin ja Lessep Streetin kulmassa olevaan kauppaliikkeeseen ja hyökännyt sen nukkumassa olleen omistajan, italialaistaustaisen August John Cruttin, kimppuun.
Meteli herätti Cruttin vaimon Harrietin, joka näki pimeässä huoneessa hahmon seisomassa sängyn vieressä – ja sen jälkeen vierellään Augustin, jolla oli rintakehässään ja kasvoissaan syviä, vuolaasti verta vuotavia kirveeniskujen aiheuttamia haavoja.
”Olet murhannut hänet!” Harriet kirkui, jolloin hahmo pakeni.
August Crutti jäi kirvesmurhaajan hyökkäyksestä henkiin mutta ei muistanut siitä jälkeenpäin mitään.
Vuonna 1917 Original Dixieland Jass Band – joka koostui, ironista kyllä, valkoisista miehistä – julkaisi levyn Livery Stable Blues, jota pidetään ensimmäisenä jazzlevytyksenä.
New Orleans oli jazzmusiikin kehto
Entisten orjien ja espanjalaisten kolonialistien jälkeläisten kulttuurien sekoittuminen synnytti New Orleansissa 1800-luvun lopulla uuden musiikkityylin, jota alettiin kutsua jazziksi.
New Orleansissa eli 1800-luvulla runsaasti eritaustaisia ihmisiä – valkoisista eurooppalaisista siirtolaisista afrikkalaista alkuperää oleviin entisiin orjiin.
Vuosisadan lopun uusien rotuerottelulakien seurauksena afrikkalaisamerikkalaiset ohjattiin asumaan samoille alueille kuin niin sanotut kreolit eli espanjalaisten kolonialistien ja afrikkalaistaustaisten ihmisten jälkeläiset, jolloin noiden kahden kulttuurin musiikkiperinteet sekoittuivat.
Kreolit ammensivat niin sanotusta ragtimesta (suosittua ”offbeat”-pianomusiikkia), rytmikkäästä marssimusiikista ja klassisesta eurooppalaisesta musiikkiperinteestä. Mustalle väestölle tyypillistä oli suullisesti välittynyt musiikkiperinne, jolle olivat ominaisia muun muassa rytmiset kontrastit ja improvisointi.
Tuloksena oli varhainen jazzin muoto, jota pääasiassa mustaihoiset ja värilliset soittivat 1800-luvun lopulla baareissa. Seuraavina vuosikymmeninä jazz levisi kulovalkean tavoin muualle Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan.
Poliisi luotti vaistoon
Noihin aikoihin murhatutkinta oli vielä lapsenkengissään. Sormenjälkitunnistus oli ollut käytössä vasta vuodesta 1892, dna-jälkien käyttö todisteena saisi odottaa vielä vuosikymmeniä, ja rikollisten profilointi oli vielä kaukainen ajatus.
”Hyvältä poliisilta vaaditaan kykyä nähdä asioita, hyvää vaistoa ja kontakteja mahdollisimman moniin ihmisiin”, New Orleansin poliisipäällikkö Jim Reynolds totesi.
Syyskuun 20. päivän vastaisena yönä vuonna 1910 kirveshyökkääjä iski jälleen. Tällä kertaa hän murtautui italialaissyntyisen avioparin Joseph ja Conchetta Rissetton kauppaan ja iski uhrejaan useita kertoja lihakirveellä. Sen jälkeen hän poistui liikkeestä varastamatta mitään.
”Murhaajalla on todennäköisesti jakautunut persoonallisuus – hän on ikään kuin tohtori Jekyll ja Mr. Hyde.” Entinen poliisi John Dantonio
Rissettotkin jäivät henkiin, mutta seuraava uhri ei ollut yhtä onnekas. 28. kesäkuuta 1911 kauppias Joseph Davi löytyi pahasti haavoittuneena liikkeestään Arts Streetin ja Galvez Streetin kulmauksessa New Orleansissa.
26-vuotiasta italialaista oli isketty niin suurella voimalla, että hänen sänkynsä oli katkennut keskeltä kahtia ja hänen aivojensa ja kallonsa palasia oli lennellyt ympäriinsä. Joseph Davi taisteli hengestään New Orleansin Charity-sairaalassa 30 tuntia ennen kuin kuoli.
Murhaaja piti paussin
Nyt kirveshyökkääjä oli virallisesti murhaaja, mutta poliisi ei kuullut hänestä mitään seuraavaan kuuteen vuoteen. Kukaan ei tiedä mitä hän välillä teki, mutta hän palasi veritöiden pariin vuoden 1917 lopulla.
Tuolloin hän hyökkäsi nukkumassa olleen italialaisen kauppiaan Epifiano Andollinan kimppuun kirveellä 22. joulukuuta kello kolme yöllä eikä taaskaan ryöstänyt mitään.
Epifiano Andollina jäi henkiin, mutta 23. toukokuuta 1918 kirvesmurhaaja murhasi aviopari Joseph ja Catherine Maggion, jotka olivat myös amerikanitalialaisia kauppiaita.
Selvittämättömiä kirvesmurhia
1884–1885: Palvelustyttömurhat
Austinissa Texasissa tuntematon tekijä murhasi kirveellä kahdeksan henkilöä. Uhrit olivat pääasiassa nuoria, mustaihoisia kotiapulaisina työskennelleitä naisia. Suositun teorian mukaan murhaaja lähti Lontooseen, missä hän teki kuuluisat Viiltäjä-Jack-murhat.
4. elokuuta 1892: Nuori nainen epäiltynä
32-vuotias naimaton opettaja Lizzie Borden joutui syytteeseen isänsä ja äitipuolensa murhaamisesta kirveellä. Uhrien kanssa asunut Borden väitti olleensa ulkona ladossa, kun murhat talossa olivat tapahtuneet. Valamiehistö totesi hänet yksimielisesti syyttömäksi.
9. kesäkuuta 1912: Murhapaikassa kummittelee
Tuntematon murhaaja tunkeutui taloon Villiscassa Iowassa ja murhasi kirveellä kahdeksan henkilöä. Kerrotaan, että talossa kummittelee, ja nykyään siellä järjestetään maksullisia yleisökierroksia ja rohkeat sielut voivat yöpyä siellä noin neljälläsadalla eurolla.
Murhaväline oli Joseph Maggion oma kirves, jonka murhaaja oli napannut talon pihasta. Tekijä oli murtautunut sisään samalla tavalla kuin Andollinan tapauksessa: hän oli irrottanut ovesta paneelin, työntänyt kätensä aukosta sisään ja avannut lukon sisältäpäin.
Jos Jim Reynolds olisi osallistunut tutkintaan, hän olisi ehkä osannut yhdistää tapauksen kuusi vuotta aiempaan murhaan, mutta hänet oli ammuttu vuotta aiemmin virantoimituksessa. Nyt New Orleansin poliisipäällikkönä toimi 47-vuotias Frank T. Mooney.
New Orleansin oma Viiltäjä-Jack
Viiltäjä-Jack oli riehunut Lontoossa 30 vuotta aiemmin, eikä käsite “sarjamurhaaja” ollut vielä yleistynyt. Frank T. Mooney ja New Orleansin poliisi hylkäsivätkin nopeasti mahdollisuuden, että aiemmilla murhilla oli sama tekijä kuin nykyisillä.
Jo eläkkeelle jäänyt entinen poliisi John Dantonio oli työskennellyt Jim Reynoldsin alaisena aiemmissa tapauksissa ja oli asiasta eri mieltä. Kun kirvesmurhaaja 10. elokuuta 1918 iski jälleen ja murhasi italialaisen kauppiaan Joe Romanon, Dantonio puhui lehdistölle:
”Murhaajalla on todennäköisesti jakautunut persoonallisuus – hän on ikään kuin tohtori Jekyll ja Mr. Hyde. Hän elää mahdollisesti yleensä ihan lainkuuliaista elämää, mutta yhtäkkiä hänet valtaa vastustamaton halu tappaa.”
”Pidän kovasti jazzista ja vannon Saatanan nimeen, että en kajoa kehenkään, joka soittaa jazzia kotonaan.” Ote lehdessä julkaistusta, kirvesmurhaajan lähettämäksi väitetystä kirjeestä
Kolme murhaa kolmessa kuukaudessa synnytti New Orleansissa paniikin. Aseiden myynti lisääntyi, ja monissa perheissä miehet valvoivat ja vartioivat ovia öisin asettaan tiukasti kädessään puristaen.
Poliisi partioi näyttävästi kaikkialla kaupungissa ja etenkin ”Pikku-Palermossa” ja sen ympäristössä, jossa asui paljon italialaisia kauppiaita.
Ehkä lisääntynyt vartiointi oli syynä siihen, että murhaaja ylitti Mississippin ja sammutti verenjanonsa 9. maaliskuuta 1919 Gretassa hyökkäämällä Cortimiglian perheen kimppuun.
Kirvesmurhaaja katosi
Yksivuotiaan Maryn murha jäi kirvesmurhaajan viimeiseksi veriteoksi New Orleansin alueella. Mahdollisesti hän jätti kuitenkin vielä viimeisen tervehdyksensä New Orleansin asukkaille kirjeessä, joka saapui Times-Picayune-lehden toimitukseen. Lehti julkaisi kirvesmurhaajan kirjoittamaksi epäillyn kirjeen 16. maaliskuuta 1919.
”Pidän kovasti jazzista ja vannon Saatanan nimeen, että en kajoa kehenkään, joka soittaa jazzia kotonaan. Ne, jotka eivät ’jatsaa’ tiistaina 18. maaliskuuta, saavat kirveestä”, kirjeessä varoitettiin.
Lehdessä julkaistun kirjeen mukaan jazzmurhaaja säästäisi kaikki, joiden kodissa soisi jazz.
Monet tutkijat eivät kuitenkaan usko, että kirje oli murhaajan kirjoittama, vaan pitävät sitä vain mauttomana pilana. Yhdeksi tekijäksi on epäilty muusikko Joseph John Davillaa.
Hän kirjoitti kappaleen The Mysterious Axman’s Jazz (Don’t Scare Me, Papa) ja esitti sitä orkestereineen eri puolilla kaupunkia kirjeessä mainittuun päivään asti, jolloin jazzin piti pelastaa New Orleansin asukkaat. Laulusta tuli kaupungissa hitti, ja sitä myytiin singlenä tuhansia kappaleita.
VIDEO: Kuuntele kappale “The Mysterious Axman’s Jazz (Don’t Scare Me, Papa)”
Kirvesmurhaajan henkilöllisyys ei selvinnyt, vaikka poliisilla oli useita epäiltyjä. Julkisuudessa kohistiin etenkin, kun teini-ikäinen Frank Jordano ja hänen isänsä saivat syytteen Cortimiglian perhettä vastaan 9. maaliskuuta 1919 tehdystä hyökkäyksestä.
Päätodistaja oli Rosie Cortimiglia, joka tuntikausien kuulustelujen ja pitkän sairaalassa olon jälkeen yhtäkkiä väitti naapureitaan murhaajiksi. Myöhemmin hän kuitenkin perui lausuntonsa, ja syyte hylättiin.
Kirvesmurhaaja ei enää iskenyt New Orleansissa kevään 1919 jälkeen, mutta mitä ilmeisimmin hän jatkoi veritekojaan muualla Louisianassa. Joulukuusta 1920 huhtikuuhun 1921 neljä italialaistaustaista kauppiasta surmattiin eri puolilla osavaltiota, ja kaikki murhat tehtiin kirveellä.