Edmund Kemper ilmoittautui itse poliisille 28. huhtikuuta 1973, ja hänet tuomittiin myöhemmin elinkautiseen, jota hän istuu edelleen.

© Wikimedia Commons

Edmund Kemper: Sarjamurhaaja toteutti sairaita seksihimojaan

Edmund Kemper on suurikokoinen, pistävän älykäs – ja yksi historian kylmäverisimmistä sarjamurhaajista. Hän teki ensimmäisen murhansa 15-vuotiaana, kun hän ampui isovanhempansa. 1970-luvun alussa hän tappoi kahdeksan ihmistä, muun muassa oman äitinsä. Ollessaan yksin ruumiiden kanssa Edmund Kemper toteutti muita sairaita himojaan.

tiistai 23. lokakuuta 2018 teksti Andreas Ebbesen Jensen

TV-sarjassa Mindhunter esitellään joitakuita tosielämän pahimpia sarjamurhaajia. Tuskin kukaan heistä herättää sellaisia kauhunväristyksiä kuin Edmund ”Big Ed” Kemper.

Yhdysvaltalainen Kemper murhasi vuosina 1964–1973 kymmenen ihmistä – esimerkiksi äitinsä ja isoäitinsä. 

FBI-agentti John Douglas, johon Mindhunterin päähenkilön Holden Fordin hahmo pohjautuu, teki psykologista profilointia Edmund Kemperille 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa.

Agentti kuvaili kahden metrin pituista ja 130-kiloista Kemperiä ”yhdeksi älykkäimmistä vangeista, joita olen koskaan tavannut”.

Älykkyysosamäärällään 145 Edmund Kemper lukeutuu myös älykkäimpiin sarjamurhaajiin maailmassa. Samanaikaisesti hän on yksi häiriintyneimmistä.

Edmund Kemper on itse kuvaillut suhdettaan naisiin yhdessä vankilassa nauhoitetuista haastatteluistaan näin:

”Kun näen tytön, toinen puoli minusta haluaa jutella hänen kanssaan ja lähteä hänen kanssaan treffeille. Toinen puoli minusta haluaa nähdä, miltä hänen päänsä näyttäisi kepin nokassa.”

FBI-agentti John Douglasin lähtökohta oli, että on ymmärrettävä murhaajaa voidakseen saada murhaajan kiinni.

Siksi hän päätti haastatella murhaajista pahimpia 1970- ja 1980-luvuilla selvittääkseen heidän taustojaan ja yrittääkseen ymmärtää heidän motiivejaan. Harva osoittautui yhtä vastenmieliseksi kuin Edmund Kemper.

John Douglas haastatteli Edmund Kemperiä monta kertaa siinä toivossa, että voisi laatia tämän avulla psykologisen profiilin sarjamurhaajista. Kuvassa miehet ovat FBI-agentti Robert Resslerin (vas.) seurassa. 

Todellisuuden Edmund Kemper ylittää tarinat

Edmund Kemper syntyi Burbankissa Kaliforniassa 18. joulukuuta 1948. Jo pienestä pitäen oli selvää, ettei hän ollut kuin useimmat muut lapset.

Ensimmäiset merkit Edmund Kemperin sosiopaattisesta käytöksestä ilmenivät varhain, kun hän 4-vuotiaana alkoi harjoittaa omituisia seksirituaaleja sisartensa nukeilla.

10-vuotiaana hän hautasi perheen kissan elävältä, ja sitten hän irrotti kuolleelta kissalta pään ja pani sen kepin nokkaan.

Noihin aikoihin Kemperin äiti pakotti hänet nukkumaan kellarissa lukkojen takana siinä pelossa, että Edmund vahingoittaisi sisaruksiaan.

Se ei ainakaan auttanut häiriintynen pojan asiaa, ja 15-vuotiaana tämä ei enää tyytynyt tappamaan lemmikkieläimiä.

Riideltyään isoäitinsä kanssa 27. elokuuta 1964 Edmund Kemper ampui tämän kylmäverisesti metsästyskiväärillä.

Sitten hän ampui myös isoisänsä, omien sanojensa mukaan, jotta tämä ei ”pääsisi selville, että olin tappanut hänen vaimonsa”.

Kun poliisi pidätti 15-vuotiaan murhaajan, häneltä kysyttiin, miksi hän oli surmannut isovanhempansa. Vastaus oli yhtä tyrmäävä kuin lyhytkin: ”Halusin vain nähdä, miltä tuntuu tappaa isoäitinsä.”

Edmund Kemper murhasi liftarit säälimättä

Edmund Kemper vangittiin ja lähetettiin psykiatriseen sairaalaan. Siellä hän solmi nopeasti läheisen suhteen psykologiinsa, jonka lausunnon perusteella hänet vapautettiin ja päästettiin takaisin yhteiskuntaan vain kuuden vuoden kuluttua.

”En pidä Edmund Kemperiä vaarallisena itselleen enkä muille yhteiskunnan jäsenille”, psykologi kirjoitti viimeisessä raportissaan vähän ennen kuin Kemper vapautettiin 21-vuotispäivänään. Psykologin arvio osoittautui pian virheelliseksi.

Kaksi vuotta myöhemmin, toukokuusta 1972 huhtikuuhun 1973 Edmund Kemper tappoi viisi yliopisto-opiskelijaa ja yhden lukiolaisen.

Ensimmäiset uhrit olivat Mary Ann Pesce ja Anita Luchessato, kaksi kalifornialaisen Fresnon yliopiston 18-vuotiasta opiskelijaa, jotka olivat liftaamassa kotiin 7. toukokuuta 1972.

Edmund Kemper otti tytöt kyytiin, mutta sen sijaan että olisi vienyt nämä kotiin, hän vei heidät autiolle alueelle Alamedan kaupunkiin noin kolmen tunnin ajomatkan päähän ja tappoi heidät.

23-vuotias Edmund Kemper ei jättänyt ruumiita lojumaan metsään, vaan sen sijaan hän vei ne äitinsä kotiin, jossa hän edelleen itsekin asui.

Ennen kuin hän paloitteli tyttöjen ruumiit ja heitti ne jätesäkeissä lähelle Loma Prietan vuorta Pohjois-Kaliforniassa, hän harrasti seksiä ruumiiden kanssa.

Äidin irtileikattu pää kiihotti Edmund Kemperiä

Seuraavien 11 kuukauden aikana Edmund Kemper poimi neljä muuta nuorta naisopiskelijaa autoonsa ja murhasi heidät julmasti. Tällä kertaa hän leikkasi ruumiilta päät irti ennen kuin harrasti seksiä niiden kanssa.

Piste i:n päälle Edmun Kemperin ’elämäntyössä’, kuten hänen hahmonsa sitä TV-sarjassa Mindhunter kutsuu, oli hänen äitinsä ja tämän parhaan ystävättären murhaaminen.

Äitinsä hän tappoi vasaralla tämän nukkuessa, minkä jälkeen hän irrotti ruumiilta pään. Sitten hän harjoitti suuseksiä irti leikatulla päällä.

Hän käytti äitinsä päätä tikkatauluna, leikkasi siltä kielen ja äänihuulet irti ja tunki sen jätemyllyyn.

”Se tuntui sopivalta kaikkien niiden vuosien jälkeen, jolloin hän oli huutanut ja kiljunut minulle”, Edmund Kemper totesi myöhemmin.

Sarjamurhaajan seuraava uhri oli äidin 59-vuotias ystävä Sally Hallet.

Vähän sen jälkeen kun Edmund Kemper oli piilottanut äitinsä ruumiin vaatekaappiin, hän kutsui Halletin illalliselle. Sitten hän kuristi Halletin kuoliaaksi.

Kuuntele Edmund Kemperin kertovan elämästään ja hirvittävistä teoistaan alla olevalla videolla:

Edmund Kemper halusi tulla kidutetuksi kuoliaaksi

Edmund Kemper lähti murhat tehtyään ajelemaan autolla ja odotti poliisin pysäyttävän itsensä. Kun sireenejä ei kuulunut, hän pysäytti autonsa, soitti itse poliisille ja tunnusti järkyttävät rikoksensa.

”En enää nähnyt tappamisessa mitään mieltä. Olin fyysisesti ja psyykkisesti väsynyt siihen kaikkeen, joten päätin jättää sen ja ilmoittauduin poliisille”, Edmund Kemper selitti, kun häneltä kysyttiin, miksi hän oli antanut itsensä ilmi.

Edmund Kemper tuomittiin 8. marraskuuta 1973 elinkautiseen vankeuteen, ja hänet suljettiin osavaltion vankilaan California Medical Facilityyn, jossa myös sarjamurhaaja Charles Manson oli vangittuna.

Tuomionluvussa Edmund Kemper anoi kuolemantuomiota ja toivoi tulevansa ”kidutetuksi kuoliaaksi”.

Sen tuomion olisivat Edmund Kemperin uhrien omaisetkin varmasti halunneet nähdä, mutta yksi maan pahamaineisimmista sarjamurhaajista joutui tyytymään viettämään loppuelämänsä telkien takana.

Edmund Kemper tänään

Edmund Kemper on nyt 68-vuotias ja istuu edelleen tuomiotaan Kaliforniassa vankilassa. Hänen anomuksensa päästä ehdonalaiseen on hylätty monta kertaa – viimeksi vuonna 2017 – ja seuraavan kerran hän voi anoa ehdonalaiseen vuonna 2024.

Jos Edmund Kemperiä uskoo, hän ei kuitenkaan sanottavasti kaipaa vapauteen.

”Nautin elämästäni vankilassa. Lisäksi en ole riittävän terve selviytyäkseni yhteiskunnassa”, hän on sanonut.

Päädyttyään telkien taakse 45 vuotta sitten Yhdysvaltojen pahimpiin lukeutuva sarjamurhaaja on puhunut hyvin avoimesti tekemistään murhista.

Edmund Kemperin omin sanoin hän toivoo voivansa ”estää kaltaisiani ihmisiä murhaamasta varoittamalla heitä toteuttamasta sairaita taipumuksiaan”.

Näin hän puhui esimerkiksi dokumenttielokuvassa Murder: No Apparent Motive vuonna 1984:

”Puhuminen ajatuksistaan jonkun sellaisen kanssa, johon luottaa, ei ole rikos. Murhaamisen ajatteleminen ei ole rikos. Mutta noiden ajatuksien toteuttaminen ei ole pelkästään rikos vaan hirvittävä asia. Kun ensimmäisen kerran toimii himojensa mukaan, on vaikea enää lopettaa.”

Ehkä sinua kiinnostaa...