Sade piiskasi Edmund Kemperin omistaman Ford Galaxien tuulilasia 8. tammikuuta 1973 Santa Cruzissa Kaliforniassa.
Kaatosadetta oli kestänyt koko illan, mutta se oli 24-vuotiaan Kemperin mielestä vain hyvä juttu.
Kehno sää helpotti mahdollisuuksia houkutella tyttöjä autoon, ja nuori mies ajeli ympäriinsä uhria etsien.
Kemper oli jo valmiiksi pukeutunut murha-asuunsa eli ruudulliseen paitaan ja tummiin farkkuihin.
Yli kaksimetrinen mies oli tappanut jo useita nuoria opiskelijatyttöjä täsmälleen samoissa vaatteissa, koska uhrien veri ei näkynyt niiden tummasävyisissä kankaissa.
Kellon lähestyessä iltaviittä Kemper näki suurten, pyöreiden silmälasiensa takaa tien varressa peukalokyytiä pyytävän hahmon. Hän ajoi autonsa tien laitaan.
”Olen Cindy”, vaaleatukkainen nainen esittäytyi istuutuessaan kuljettajan viereen. Hän kertoi tulevansa lapsia kaitsemasta ja olevansa matkalla yliopiston kampukselle.
Lyhyen matkan ajettuaan Kemper otti aseen esiin istuimensa alta.
Hän heilutti sitä hetken nauttien tytön järkytyksestä. Cindy aneli, ettei suurikokoinen mies tappaisi häntä, mutta Kemper sanoi etsivänsä vain juttuseuraa.
Kemper ajeli Fordillaan tuntikausia pitkin Kalifornian takamaita, ennen kuin suuntasi auton pienelle, syrjäiselle tielle. Siellä hän veti jälleen esiin pistoolinsa ja pakotti uhrinsa auton tavaratilaan.
Cindy koetti turhaan väittää vastaan, ja lopulta hän joutui asettumaan itkien mattokäärön päälle.
Kemperin olisi tehnyt mieli raiskata Cindy, mutta hän ei pystynyt, vaan painoi pistoolin piipun teinitytön päähän ja painoi liipaisinta.
”Vain yksi ääni, ja sen jälkeen täysi hiljaisuus”, hän kuvaili myöhemmin.
Kemper sulki tavaratilan kannen ja ajoi kaikessa rauhassa kotiin äitinsä luo. Miehen onneksi naapurit eivät olleet kotona, joten hän raahasi sateen yhä jatkuessa Cindyn ruumiin huoneeseensa.
Clarnell Kemper sätti usein poikaansa sanoen, ettei tämä ollut kelvollinen seurustelemaan tyttöjen kanssa.
Hän työnsi sen kaappiin, ja ehti puhdistaa verijäljet pois, ennen kuin hänen äitinsä Clarnell tuli oviaukkoon.
Poika vietti illan jutellen äitinsä kanssa, mutta ajatus kaappiin tungetusta ruumiista pyöri koko ajan hänen mielessään.
Hän malttoi tuskin odottaa, että äiti lähtisi töihin seuraavana päivänä, jotta hän pääsisi itse toteuttamaan fantasiaansa.
Clarnell Kemper piti poikaansa kelvottomana retkuna.
Hänellä ei ollut aavistustakaan, että tämä oli myös etsitty sarjamurhaaja, joka paloitteli uhrinsa – puhumattakaan suunnitelmista, joita pojalla oli äitinsä varalle.
Santa Cruz tunnettiin ranta-elämästään, mutta 1970-luvulla myös kaameista sarjamurhista.
Idyllinen rantakaupunki joutui murha-aallon kohteeksi
Kaliforniassa sijaitseva Santa Cruz tunnettiin 1960-luvun alussa rantaidyllistään.
30 000 asukkaan kaupungissa surffarit, eläkeläiset ja hipit nauttivat rauhallisesta elämästä.
Vuonna 1965 opiskelijat liittyivät joukkoon, kun Berkeleyn yliopisto avasi kaupunkiin kampuksen.
Santa Cruzin huolettoman elämäntyylin ansiosta nuoriso liikkui paljon peukalokyydillä, mikä valitettavasti teki heistä helppoja saaliita häikäilemättömille murhaajille.
Edmund Kemperin lisäksi myös sarjamurhaaja Herbert Mullin teki tuhojaan murhaten 13 henkeä, koska uskoi sen ehkäisevän Kalifornian maanjäristyksiä.
Kemper ja Mullin aloittivat hirmutyönsä vuosina 1971–72. Vuotta aiemmin Santa Cruzissa riehui ”Murhaprofeettana” tunnettu John Linley Frazier, joka surmasi silmälääkärin sekä tämän perheen ja sihteerin.
Uskonnollinen fanaatikko väitti tehneensä murhat Jumalan käskystä.
Kemper paloitteli perheensä kissan
Edmund Emil Kemperillä oli takanaan vaikea lapsuus.
Burbankissa Kaliforniassa vuonna 1948 syntynyt poika joutui jo pienenä kuuntelemaan vanhempiensa äänekkäitä riitoja.
Etenkin äiti Clarnell sätti miestään tämän pienen palkan vuoksi. Äidin mielestä puoliso kohteli pariskunnan poikaa liian helläkätisesti mutta oli samalla tarpeettoman ankara heidän kahdelle tyttärelleen.
Vanhemmat erosivat Kemperin ollessa yhdeksänvuotias, ja sen jälkeen poika näki isäänsä harvoin.
Kemper kuitenkin kaipasi isäänsä, eikä vähiten siksi, että Clarnell juopotteli usein ja sätti silloin poikaansa.
Eräänä yönä äiti lukitsi poikansa ikkunattomaan kellarikoppiin, jossa tämä joutui virumaan yönsä kahdeksan kuukauden ajan, ennen kuin isä havaitsi tilanteen.
”Olin jo kauan miettinyt, miltä isoäidin ampuminen tuntuisi.” Edmund Kemper 15-vuotiaana
”Ed pelkäsi sitä paikkaa kuollakseen. Ulos pääsi vain lattialuukusta, jonka päältä piti ensin siirtää ruokapöytä pois, ennen kuin sen sai auki.
Tilanne laukesi vasta, kun uhkasin Clarnellia poliisilla”, isä kertoi myöhemmin.
Kemper jäi asumaan äidin luo, mutta hänen käyttäytymisensä kävi koko ajan oudommaksi. Hän katkoi sisartensa nukkejen kauloja ja hautasi eräänä päivänä takapihalle elävältä perheen kissan.
Ruumiin hän kaivoi myöhemmin ylös ja leikkasi siltä pään irti. 13-vuotiaana hän rankaisi samoin perheen siamilaiskissaa, koska se viihtyi paremmin sisarten seurassa.
Kemper riiteli komentelevan äitinsä kanssa jatkuvasti, ja lopulta isä järjesti pojan asumaan isovanhempien maatilalle.
Clarnell reagoi tähän soittamalla humalapäissään entiselle miehelleen:
”Se poika on kyllä erittäin omituinen. Älä sitten ihmettele, jos jonakin aamuna herättyäsi kuulet, että vanhempasi ovat päässeet hengestään.”
Yli kaksimetrinen ”Big Ed” Kemper oli jopa virkavallan edustajia kookkaampi.
Kemper ampui isoäitinsä kiväärillä
15-vuotiaan Kemperin elämässä oli vain yksi ihminen, joka oli miltei yhtä pelottava kuin hänen äitinsä: Maude-mummo oli tyly ja komenteleva nainen, joka oli jatkuvasti pojanpoikansa kimpussa.
”En osannut koskaan olla hänelle mieliksi. Olin kuin kävelevä aikapommi, joka lopulta räjähti”, Kemper kertoi pidätyksensä jälkeen.
Eräänä lämpimänä elokuun päivänä vuonna 1964, kun nuorukainen istui isoäitinsä kanssa keittiön pöydän ääressä, mummo ihmetteli, miksi poika näytti niin omituiselta.
Kemper työnsi tuolinsa syrjään, tarttui kivääriinsä ja sanoi aikovansa mennä ulos kaniineja ampumaan.
”Mene vain, mutta jätä linnut rauhaan”, Maude vastasi happamesti.
Yhtäkkiä Kemper tunsi kipinöivää raivoa ja suuntasi kiväärin piipun isoäidin niskaan. Äänekäs pamaus täytti keittiön, ja veri roiskahti Mauden suusta ja nenästä.
Kemper sinetöi isoäidin kuoleman kahdella laukauksella selkään. Hän raahasi ruumiin isovanhempien makuuhuoneeseen ja mietti hetken, riisuisiko uhrinsa, mutta ajatus tuntui liian rajulta.
Samassa Kemper kuuli pihalta autovanhuksen jarrujen äänen. 72-vuotias isoisä oli tullut kaupasta ja purki parhaillaan ostoksia autosta, kun poika ampui häntä päähän.
Hetkellisen paniikin vallassa Kemper koetti peitellä jälkiään, mutta ymmärsi pian, ettei surmia voisi mitenkään lavastaa onnettomuudeksi.
Kemper päätti soittaa paikalliselle šeriffille. Tämän saavuttua Kemper tunnusti murhat, ja kun hämmentynyt lainvartija kysyi syytä tekoon, poika vastasi rauhallisesti:
”Olen jo kauan miettinyt, miltä isoäidin ampuminen tuntuisi.”
Liikkuva kuolemanloukku houkuttimena
Ford Galaxie 500 oli Kemperin tärkein apuväline hänen ajellessaan pitkin Kaliforniaa. Hän mietti kaikki yksityiskohdat tarkkaan, eivätkä hänen kyytiinsä nousseet liftarit enää päässeet vapaalle jalalle.
Pysäköintilupa
Auton tuulilasissa oli Santa Cruzin yliopiston pysäköintilupa kertomassa liftareille, että Kemper oli yksi heistä. Hän ei ollut koskaan opiskellut yliopistossa, mutta sai lupamerkin äidiltään, joka työskenteli yliopiston toimistossa.
Autoradio
Autoradion paikalla oli poliisiradio, josta Kemper saattoi seurata poliisipartioiden liikkeitä ja sitä, löysivätkö nämä hänen murhaamansa uhrit.
Lukko
Kemper pystyi lukitsemaan etupenkin matkustajan puoleisen oven. Kun tyttö istuutui kyytiin, Kemper sanoi, että lukko oli hiukan rikki. Ennen kuin sulki oven, hän työnsi vaivihkaa huulipuikon lukkoon, jotta ovea ei saanut enää sisäpuolelta auki.
Ase
Kuljettajan istuimen alle Kemper oli piilottanut aseen, jonka hän veti esiin halutessaan tappaa uhrinsa.
Isovanhempien surman jälkeen hänen ei olisi pitänyt saada lupaa ostaa tuliaseita, mutta ollessaan vankilan psykiatrisessa hoidossa hän sai lääkärit vakuuttumaan siitä, ettei enää tekisi rikoksia.
Tästä syystä hänen rikosrekisterinsä näytti puhtaalta.
Vasen takakulma
Auton vasen takakulma oli vaurioitunut. Se harmitti Kemperiä, sillä vaurio helpotti auton tunnistamista. Hänellä ei ollut varaa korjata kolhua, joten hän paikkasi kohdan itse siten, että sai takavalon toimimaan, jotta poliisi ei pysäyttänyt häntä tien päällä.
Tavaratila
Tavaratilan peittona oli paksuja muovikasseja ja sininen matto, jolla Kemper peitti ruumiit, jotta ne eivät olleet näkyvissä, jos luukku avattiin. Tavaratilassa oli myös kirves, jolla hän hakkasi naisilta pään irti.
Kemper oli laitoksessa seksuaalirikollisten kanssa
Kemper joutui lyhyeksi ajaksi nuorisovankilaan.
Keskusteltuaan nuoren murhaajan kanssa oikeuspsykiatri päätteli tämän potevan paranoidia skitsofreniaa, ja niin Kemper lähetettiin Kalifornian osavaltion sairaalaan hoidettavaksi.
Sairaalassa psykiatri William Schanberger oli päivittäin tekemisissä Kemperin kanssa.
Hänen mukaansa Kemper oli ”terävä kaveri”: pojan älykkyysosamääräksi paljastui 136.
Schanberger antoi nuorelle vangille töitä sairaalan tutkimuslaboratoriossa, ja psykiatrien mukaan Kemper selvisi tehtävistä hyvin.
Kemper alkoi vaikuttaa yhä normaalimmalta, sillä hän oli kyllin fiksu pystyäkseen päättelemään, mitä lääkärit toivoivat hänen sanovan ja tekevän.
”Hän on reagoinut erinomaisesti saamaansa hoitoon ja terapiaan, enkä näe mitään psykiatrista syytä siihen, että hänestä olisi vaaraa itselleen tai muille,” todetaan viimeisessä psykiatrin lausunnossa hiukan ennen kuin Kemper vapautui täytettyään 21 vuotta.
Kemper ei ollut puhunut hoitohenkilökunnalle sanaakaan kaikesta muusta, mitä oli oppinut sairaalassa.
Laitoksessa hoidettiin satoja Yhdysvaltojen pahimmista seksuaalirikollisista, joilta Kemper kuuli tarinoita raiskauksista ja muista hirmuteoista.
Tuo maailma sai hänet valtaansa niin, että hän alkoi itse elätellä väkivaltaisia seksuaalifantasioita.
Kemper murhasi isovanhempansa ja yli kuusi naista.
- Maude Kemper, 67 vuotta.
- Edmund Kemper, Sr., 72 vuotta.
- Allison Liu, 20 vuotta.
- Rosalind Thorpe, 23 vuotta.
- Mary Anne Persce, 18 vuotta.
- Anita Luchessa, 18 vuotta.
- Cindy Schall, 18 vuotta.
- Aiko Koo, 15 vuotta.
Sulava käytös hämäsi uhreja
Vaikka psykiatrit olivat suositelleet, ettei Kemper olisi vapautumisensa jälkeen tekemisissä äitinsä kanssa, Kalifornian viranomaiset lähettivät nuorukaisen takaisin äidin huostaan.
Mikään ei näyttänyt muuttuneen Kemperin kuuden vuoden poissaolon aikana. Riitaisuudet puhkesivat uudelleen, ja jokaisen riidan jälkeen Kemper ryntäsi ulos äidin uudesta Santa Cruzin kodista.
Yleensä hänen määränpäänään oli Jury Room -niminen baari, jossa paikallisilla poliiseilla oli tapana istuskella töiden jälkeen.
Kemper joi heidän kanssaan olutta ja ihaili sinisiin univormuihin pukeutuneita poliiseja.
Hän olisi itsekin halunnut lainvartijaksi, mutta oli tehtävään liian raamikas: 206 senttiä pitkä ja 125 kiloa painava mies oli liian iso poliisiksi. Hän sai kuitenkin ajoittain toimia liikenteenvalvontatehtävissä.
Kookasta nuorukaista kutsuttiin Big Ediksi, eikä kantapaikassa tiedetty mitään hänen taustastaan.
Kemper purki turhaumiaan muilla tavoin. Hän saattoi ajella satoja kilometrejä San Franciscon ja Santa Claran teillä, joilla näkyi usein nuoria naisia peukalokyytiä pyytämässä.
Jonkin ajan päästä hän alkoi ottaa naisia kyytiin.
Hän nautti heidän seurastaan ja varsinkin heidän haavoittuvuudestaan, ja alkoi ajatuksissaan liittää naisia osaksi elättelemiään väkivaltaisia fantasioita.
Toukokuun 7. päivänä vuonna 1972 hän ei enää pystynyt vastustamaan halujaan.
”Tiedätte hyvin, mitä haluan.” Edmund Kemper kahdelle uhrilleen
Kemper oli oppinut käyttäytymään rauhallisesti ja ystävällisesti, jotta liftarit eivät pelästyisi hänen kookasta olemustaan.
Mary Anne Pesce ja Anita Luchessa hyppäsivätkin Fresnossa huoletta hänen kyytiinsä kello 16:n maissa.
Ensimmäistä vuotta Fresnon yliopistossa opiskelevat 18-vuotiaat olivat matkalla ystävänsä luo.
Kemper ymmärsi nopeasti, etteivät nuoret naiset tunteneet seutua kovin hyvin, joten hän suuntasi Ford Galaxiensa pian päätieltä kohti syrjäistä metsäaluetta.
Kun hän kääntyi äkkiä pienelle sivutielle, kyydissä olijat tajusivat olevansa vaikeuksissa.
Asia varmistui, kun Kemper otti pistoolin esiin.
”Mitä sinä haluat?” toinen opiskelijatytöistä kysyi.
”Tiedätte hyvin, mitä haluan.”
Anita koetti turhaan puhua hänelle järkeä, mutta Kemper pani hänet käsirautoihin.
Sitten valtava miehenköriläs tarttui hiljaa istuneeseen Mary Anneen ja raahasi tämän auton tavaratilaan.
Anita ei nähnyt, kun Kemper iski Mary Annea puukolla useaan otteeseen, kunnes tämä kuoli.
Kemper palasi etupenkille Anitan luo, ja kun tämä kysyi, mitä ystävättärelle oli tapahtunut, mies vastasi:
”Hän rupesi viisastelemaan, joten iskin häneltä nenän murskaksi. Olisi hyvä, jos tulisit auttamaan häntä.”
Anitan tultua ulos autosta Kemper otti esiin suuren veitsen ja iski häntä selkään. Uhri ei kuitenkaan kaatunut, vaan taisteli vimmatusti vastaan.
Kemper koetti viiltää Anitan kurkun auki, mutta nainen ehti suojautua käsivarsillaan niin, että veitsi viilsi niihin haavoja.
Kemper rupesi iskemään Anitaa puukolla, ja jokainen pistojen aiheuttama huuto ja reaktio sai miehen haltioihinsa. Vastarinta taukosi vasta usean syvän puukoniskun jälkeen.
Seuraavaksi Kemper paloitteli ruumiit ja leikkasi niiltä päät irti samoin kuin oli aikanaan tehnyt kissoille.
Ruumiit hän hävitti huolellisesti polttamalla ne vuoristoseudulla, mutta päät hän otti talteen metsästysmuistoiksi ja vaikeuttaakseen poliisitutkintaa.
Hän piti kunnia-asianaan olla jäämättä kiinni, toisin kuin ne hölmöt, joita oli hän tavannut sairaalassa ollessaan.
Kemper otti saaliikseen uhriensa vaatteita ja opiskelijakortteja.
Kemper leikkasi päät irti
Neljä kuukautta Mary Annin ja Anitan murhan jälkeen Kemper tunsi jälleen murhanhimonsa yltyvän, kun hän otti Fordinsa kyytiin balettitunnille matkalla olleen 15-vuotiaan Aiko Koon.
Kemper leikkasi jälleen tytöltä pään irti.
Tästä rituaalista oli tullut hänelle kiihottava osa murhaa.
”Siinä oli seksuaalista jännitettä, kuin olisin ollut metsästäjä, joka katkaisi peuran kaulan. Olin metsästäjä, he olivat saaliita”, murhaaja kertoi kuulustelussa.
Murhattuaan Aikon Kemper teki hänen ruumiilleen seksuaalista väkivaltaa.
Samoin kävi lapsenhoitaja Cindy Schallille, jota Kemper ampui otsaan tammikuussa 1973, kun Schall makasi hänen Fordinsa tavaratilassa.
Heti kun äiti Clarnell oli lähtenyt töihin, Kemper otti Cindyn ruumiin kaapista ja raiskasi sen. Tämän jälkeen hän paloitteli ruumiin ja levitteli palaset pitkin Santa Cruzin laitamia.
Irti leikatun pään murhaaja piti viikkokausia kuitenkin itsellään ennen kuin lopulta hautasi sen kotinsa takapihalle äidin makuuhuoneen ikkunan alle.
Sijainti oli kuin sarkastinen tervehdys Clarnellille, joka Kemperin mukaan halusi aina, että ihmiset katsoisivat häntä ylöspäin. Nyt yksi vainaja katseli häntä näin joka yö.
Kemperin ja hänen äitinsä väliset ongelmat jatkuivat, ja helmikuun 8. päivänä 1973 käydyn raivoisan riidan jälkeen pojan murhanhimo virisi jälleen.
Hän otti kyytiin kaksi Santa Cruzin yliopiston opiskelijaa, Rosalind Thorpen ja Alice Liun. Ammuttuaan kummankin autossaan Kemper ajoi takaisin äitinsä talon luo.
Äidin katsellessa tv:tä Kemper leikkasi pihatiellä uhreiltaan pään irti.
Kun poliisi oli pidättänyt Kemperin, tämä näytti täysin vapaaehtoisesti, mihin oli haudannut ruumiit.
Poliisit pitivät Kemperistä
Alkutalvesta 1973 kauhu alkoi levitä Santa Cruzin asukkaiden keskuuteen sitä mukaa kun tapettujen nuorten naisten ruumiinosia löytyi.
Kun myös Rosalindin ja Alicen ruumiit löydettiin, tiedotusvälineet alkoivat kutsua tekijää nimellä Co-ed Killer, millä viitattiin siihen, että murhien tekijä etsi uhreikseen naispuolisia yliopisto-opiskelijoita (co-ed).
Poliisin kehotuksesta yliopistoissa varoitettiin nuoria naisia tilanteen vuoksi.
”Pysytelkää asunnoissanne kampusalueella keskiyön jälkeen ja pitäkää ovet lukittuina. Jos illalla on aivan pakko mennä ulos, menkää pareittain.
Välttäkää liftaamista!” kehotettiin yliopistoalueille levitetyissä lentolehtisissä.
Varoitukset eivät estäneet Kemperiä viihtymästä Jury Roomissa, jonka poliisiasiakkaat pitivät Big Ediä puhtoisena pulmusena.
”Hänellä oli erittäin hieno luonne. Hän oli ystävällinen ja ulospäin suuntautunut”, kertoi Kemperin kanssa baarissa usein jutellut Jim Conner -niminen poliisi.
Sarjamurhaaja piti korvat auki Jury Roomissa kuullakseen heti uusimmat tiedot paloittelumurhien uhreista.
Kemper kilisteli laseja poliisimiesten kanssa kuin olisi ollut yksi porukasta samalla, kun poliisit kertoivat tutkimuksista. Kemper oli tyytyväinen huomatessaan, että poliisin tutkimusryhmät olivat yhä hakoteillä.
Kuukausien kuluessa poliisi alkoi kuitenkin löytää yhä lisää Co-ed Killerin murhaamien tyttöjen ruumiinkappaleita, vaikka Kemper oli yrittänyt piilottaa ne varmasti.
Murhaaja tunsi verkon kiristyvän ympärillään ja oli varma, että Jury Roomin toveripiiri oli jo hänen jäljillään.
Kemper päätteli, että viimeisen tehtävän aika oli vihdoin tullut: äiti piti tappaa, kun se vielä oli mahdollista.
Viimeiset vasaraniskut
Kemper oli vihannut äitiään siitä saakka, kun oli pikkupoikana joutunut lukituksi kellarin yksinäisyyteen.
Vuosikausia jatkunut raskas riitely oli vain kasvattanut vihaa.
Psykiatrit arvelivat jälkikäteen, että Kemperin tekemien kuuden nuoren naisen murhien motiivina oli halu tappaa äiti, ja murhat toimivat osaltaan tämän tarpeen korvikkeena.
- huhtikuuta vuonna 1973 Clarnell palasi kaupungilta kotiin myöhään, ja kun Kemper tervehti häntä huoneestaan, äiti vastasi vihaisesti:
”Ja nytkö odotat, että valvoisin ja juttelisin kanssasi koko yön?”
”Anteeksi sotku, pojat.” Edmund Kemperin jättämä viesti poliisikavereilleen ennen lähtöä Kaliforniasta
Kemper vastasi lyhyesti: ”En odota. Hyvää yötä.”
Sillä hetkellä hän kuitenkin tiesi tappavansa äitinsä. Varmistuttuaan myöhemmin siitä, että äiti oli sikeässä unessa, hän haki vasaran ja taskuveitsen ja meni Clarnellin vuoteen luo.
Poika katseli äitiään pari minuuttia, nosti vasaran korkealle ilmaan ja iski sen äidin ohimoon.
Ensin lakanalle valui vain pieni verivana, mutta kun Kemper kairasi veitsen äidin kaulaan, veri alkoi suihkuta. Lopuksi Kemper leikkasi pään kokonaan irti muusta ruumiista.
Hän nosti pään hyllylle, karjui sille tunnin, piti sitä tikkatauluna ja käytti sitä suuseksiin. Lopulta hän leikkasi irti kielen ja äänijänteet.
”Se tuntui juuri sopivalta siihen nähden, kuinka paljon hän oli vuosien varrella huutanut minulle”, Kemper kertoi myöhemmin.
Poika päätti, että pelkkä äidin murhaaminen ei vielä riittänyt, vaan lisäksi oli syytä tappaa vielä yksi äidin ystävistä.
Kemper soitti Clarnellin läheiselle ystävälle Sally Hallettille ja kutsui tämän yllätysjuhliin, jotka kertoi illemmalla järjestävänsä äidilleen.
Kun Hallett iltakahdeksan maissa saapui, hän meni suoraan kohti sohvaa.
”Istuttaisiinko hetkeksi, olen aivan poikki”, hän ehti sanoa, ennen kuin Kemper tarttui hänen kurkkuunsa kuristusotteella ja piti naista ilmassa siihen saakka, että tämä ei enää taistellut vastaan.
Tämän jälkeen Kemper nukahti levottomaan uneen ruumiin viereen.
Herättyään hän tajusi, ettei selviytyisi murhista selittämällä. Hän ajoi paikalta Hallettin autolla, mutta jätti sitä ennen kirjelapun Jury Roomin kavereilleen:
”Anteeksi sotku, pojat.”
Edmund Kemper kertoo haastattelussa vuonna 1984 teoistaan ja niiden taustoista.
Kemper ilmiantoi itsensä
Kemper ajoi yli kaksi päivää ympäriinsä ilman päämäärää, kunnes päätyi vihdoin kauas Coloradoon. Hän oli täysin uupunut ja hermoromahduksen partaalla.
Huhtikuun 24. päivän vastaisena yönä 1973 hän pysäytti autonsa Pueblon kaupungissa puhelinkopin luo ja soitti Santa Cruzin poliisiasemalle, jossa Jury Roomista tutut poliisit olivat töissä.
Puheluun vastannut päivystäjä luuli Kemperin vitsailevan ja katkaisi puhelun.
Vasta kun poliisi Jim Conner vastasi puhelimeen varhain aamulla ja Kemper huusi luuriin naisopiskelijoiden murhista, viesti otettiin tosissaan.
Kun poliisiauto oli jo matkalla noutamaan Kemperiä, hän ehti vielä kertoa Connerille kymmenestä tekemästään murhasta. Sitten hän alkoi hitaasti rauhoittua.
”Tajuat varmaan, että minussa on jotain vialla. En pysty selittämään, mikä on mennyt pieleen”, Kemper tunnusti epätoivoisesti.
Pian tämän jälkeen poliisiauto kurvasi hänen viereensä.
”Auto tuli. Pistooli on suunnattu minua kohti”, Kemper sanoi puhelimeen.
Pidätyksen jälkeen Kemper suostui täyteen yhteistyöhön poliisin kanssa.
Hän luopui kaikista laillisista oikeuksistaan ja tunnusti nauhoitetussa kuulustelussa kaikki tekemänsä murhat yhtään yksityiskohtaa unohtamatta.
Hän vaikutti suorastaan ylpeältä voidessaan viimein osoittaa hyvämuistisuutensa.
Hän otti rangaistuksensa vastaan ilmoittaen olevansa ”haitaksi yhteiskunnalle” ja toivoi, että hänet suljettaisiin ”paikkaan, jossa en voi tehdä muille pahaa”.
Toive toteutui: 14. marraskuuta 1973 Kemper sai kahdeksankertaisen elinkautistuomion.
Vuoden 2020 joulukuussa 72 vuotta täyttävä murhaaja kärsii edelleen tuomiotaan Vacavillen vankisairaalassa Kaliforniassa.
Kemper sai oman toimiston, jossa hän hoiti muiden vankien varauksia psykiatrin vastaanotolle.
Big Ed on mallivanki
Edmund Kemper on viettänyt jo yli 45 vuotta Vacavillen vankisairaalassa Kaliforniassa.
Hän on alusta saakka käyttäytynyt esimerkillisesti.
Vankilassa Kemper on lukenut näkövammaisille tarkoitettuja äänikirjoja tallenteiksi. Niitä on kertynyt jo 5 000 tunnin edestä, ja vuonna 1981 hänet palkittiin työstään.
Kemper on istunut tuomiotaan muiden muassa Charles Mansonin ja sarjamurhaaja Herbert Mullinin kanssa.
Kemper ei voinut sietää epävakaata Mullinia, joka myös teki rikoksensa Santa Cruzin alueella.
Lopulta Kemper sai Mullinin murrettua niin, että tämä pyysi häneltä lupaa esimerkiksi halutessaan laulaa, ja Kemper palkitsi hänet maapähkinöillä tottelevaisuudesta.
Kemper on monta kertaa kieltäytynyt mahdollisuudesta hakea ehdonalaista tuomiota ilmoittaen ”viihtyvänsä vankilassa”.
Hän nauttii vankilassa sekä henkilöstön että muiden vankien suosiota.