Mikä on totta ja mikä tarua? HISTORIA-lehden toimitus perehtyi viiteen tosielämän järkyttävimpään sarjamurhaajaan ja heistä tehtyihin elokuviin ja sarjoihin. Ovatko ne vahvasti liioiteltuja, vai olivatko todellisuuden sarjamurhaajat vielä karmaisevampia kuin Hollywoodin luomukset?
Olemme arvioineet jutut 1–10 veripisaralla – mikä on sinun arviosi?
Mindhunter – Edmund Kemper
Edmund Kemperin pidätyskuva vuodelta 1973 (vas.) ja murhaajaa tv-sarjassa Mindhunter esittänyt Cameron Britton roolissaan (oik.)_._ Brittonsai roolistaan Emmy-ehdokkuuden.
Edmund Kemperampui isovanhempansa 15-vuotiaana, ja 1970-luvun alussa hän murhasi vielä kahdeksan muuta ihmistä.
Kemperin seksuaalisesti turhautunut äiti oli jankuttanut pojalleen aina, ettei kukaan tyttö voisi rakastaa tätä. Kemper purki omaa turhautumistaan houkuttelemalla nuoria naisia autoonsa, minkä jälkeen hän murhasi nämä ja harjoitti seksiä heidän ruumiillaan. Hänen viimeinen uhrinsa oli hänen äitinsä, jonka hän tappoi väkivaltaisesti ja hautasi ruumiin sitten talon takapihalle.
Huippuälykäs Kemper tunsi monia poliiseja, eikä poliisi osannut epäillä mitään. Äitinsä murhan jälkeen hän kuitenkin halusi tulla pidätetyksi, joten hän soitti poliisille itse ja tunnusti rikoksensa.
Aluksi poliisi vain naureskeli eikä ottanut häntä vakavasti. Lopulta hän sai kuitenkin virkavallan vakuutetuksi, kun hän osoitti poliiseille usean ruumiin hautapaikan. Edmund Kemper tuomittiin kahdeksankertaiseen elinkautiseen, ja hän on vankilassa edelleen.
Sarja vastaan todellisuus
Netflix-sarjassa Mindhunter seurataan kahta FBI-agenttia, jotka yrittävät luoda murhaajista profiilia haastattelemalla joitakin Yhdysvaltojen pahimpia sarjamurhaajia. Sarja perustuu FBI-agentti John E. Douglasin työhön, jossa hän yritti luokitella sarjamurhaajia eri tyyppeihin 1970- ja 1980-luvuilla.
Kemper oli yksi Douglasin useimmiten haastattelemista rikollisista, ja hänen ajattelunsa ja menetelmiensä tuntemus vaikutti merkittävästi ymmärrykseen sarjamurhaajien mielenliikkeistä.
Sarjassa tavataan Kemper hänen oltuaan jo vuosia vankilassa, eikä hänen murhiansa näytetä. Häiriintyneen jättiläisen kuvaukset raaoista teoistaan saavat silti edelleen kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä.
Kemperin hahmo sarjassa muistuttaa ulkoisesti ja olemukseltaan hyvin paljon totuutta. Suuri osa hänen repliikeistään on jopa otettu Kemperin oikeista haastatteluista. Vasta loppua kohti kerronnassa poiketaan enemmän totuudesta.
HISTORIAn ARVIO: 9/10 veripisaraa
Monster - Aileen Wuornos
Aileen Wuornos oikeudenkäynnissä vuonna 1992 (vas.) ja Charlize Theron Wuoroksen roolissa oikeudessa elokuvassa (oik.). Theron sai Oscarin roolistaan.
Aileen Wuornos tappoi seitsemän miestä Floridassa vuosina 1989–90 työskennellessään prostituoituna. Hänen selityksensä murhille oli, että miehet olivat yrittäneet raiskata hänet ja että hän teki murhat itsepuolustukseksi, mutta useat lähietäisyydeltä ammutut laukaukset uhrien päähän ja ylävartaloon viittasivat muuhun.
Wuornoksen elämä ei ollut mitään ruusuilla tanssimista aiemminkaan. Hänen isänsä sairasti skitsofreniaa, ja hänen äitinsä hylkäsi hänet hänen ollessaan neljävuotias. Kun Wuornos oli 11-vuotias, hänen isoisänsä alkoi käyttää häntä seksuaalisesti hyväkseen, ja 14-vuotiaana hän tuli raskaaksi isoisän tuttavan raiskattua hänet.
Wuornos vangittiin vuonna 1991, ja hänet tuomittiin kuolemaan, mutta hän istui kuolemansellissä yli kymmenen vuotta ennen teloitustaan. Vankeusaikanaan hän muutti moneen kertaan kertomustaan siitä, miten hän tappoi miehet, ja psykologit diagnosoivat hänelle muun muassa rajatilaisen persoonallisuushäiriön.
Vuonna 2001 hieman ennen teloitustaan Wuornos totesi: ”Olen niin kyllästynyt kuulemaan olevani mielipuoli. Olen mieleltäni terve ja yritän vain kertoa totuuden – että olen ihminen, joka vihaa syvästi ihmisiä, ja että tapan varmasti jälleen, jos saan siihen mahdollisuuden.”
Tunnetko sinä julmat tarinat? Testaa tietosi HISTORIAn uudella sarjamurhaajavisalla
Elokuva vastaan todellisuus
Charlize Theron voitti Oscarin roolistaan Aileen Wuornosina elokuvassa Monster vuonna 2003. Hän sai paljon ylistystä kodittoman ja henkisesti järkkyneen naisen esittämisestä ja siitä, miten hän onnistui ulkoisestikin muuttumaan kovin paljon Wuornoksen näköiseksi.
Monet Wuornoksen tunteneet kuitenkin kritisoivat elokuvaa siitä, että se esittää hänet liikaa kuin uhrina ja hänen murhaamansa miehet taas psykopaatteina ja sadisteina. Vaikka elokuva monilta osin noudattelee tositapahtumia, on siinä joitakin olennaisia elementtejä muutettu.
Elokuvan tekijät ovat ottaneet vapauksia erityisesti Wuornoksen naispuolisen rakastetun Tyria Mooren (elokuvassa nimi on Selby Wall) ja hänen ystävänsä Thomasin suhteen. Thomas on vain elokuvaa varten sepitetty hahmo.
HISTORIAn ARVIO: 7/10 veripisaraa
The Boston Strangler - Albert DeSalvo
Albert DeSalvo hieman ennen kuin hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen vuonna 1967 (vas.) ja häiriintynyttä murhaajaa esittänyt Tony Curtis elokuvassa Bostonin kuristaja (oik.).
Bostonin kuristaja tappoi 13 naista vuosina 1962–64. Useimmat naiset raiskattiin kotonaan ja kuristettiin sitten omilla nailonsukillaan. Murron jälkiä ei löytynyt.
Samaan aikaan sarjamurhaajan kanssa Bostonin alueella riehui raiskaaja, joka myös hyökkäsi naisten kimppuun näiden ollessa yksin kotonaan. Hänet tunnistettiin vuonna 1964 Albert DeSalvoksi, ja poliisi vangitsi hänet.
Vankilassa DeSalvo kertoi sellitoverilleen olevansa Bostonin kuristaja. Kun häntä kuulusteltiin myöhemmin hypnoosissa, hän kertoi murhista yksityiskohtia, jotka eivät olleet julkisessa tiedossa. Ilman häntä rikospaikalle yhdistäviä todisteita häntä ei kuitenkaan voitu tuomita. Lisäksi DeSalvon tunnustuksiin ja poliisin toimintatapoihin kohdistui suuria epäilyjä.
Teoriat Bostonin kuristajan todellisesta henkilöllisyydestä velloivat vuosikausia. Niiden mukaan esimerkiksi murhaajia oli monia tai DeSalvon sellitoveri olikin etsitty sarjamurhaaja.
Vasta vuonna 2013 DNA-tutkimuksissa paljastui, että DeSalvo oli raiskannut ja murhannut Bostonin kuristajan viimeisen uhrin, 19-vuotiaan Mary Sullivanin. Tuolloin DeSalvo oli ollut vainaa jo 40 vuotta, sillä hänet tapettiin vankilassa vuonna 1973.
Elokuva vastaan todellisuus
Elokuvassa Bostonin kuristaja vuodelta 1968 seurataan poliisin yrityksiä saada Bostonin kuristaja kiinni murhien jatkuessa. Tutkinnan ajauduttua moneen kertaan umpikujaan poliisin epäilyt kohdistuvat Albert DeSalvoon, mutta heillä ei ole todisteita ja perinteiset kuulustelumenetelmät osoittautuvat tehottomiksi.
Kun eräs psykologi perehtyy asiaan, hän tulee siihen tulokseen, että DeSalvo kärsi identiteettihäiriöstä eikä tiedä tehneensä murhat. Tony Curtisin roolityötä DeSalvona kiiteltiin vuolaasti erityisesti elokuvan viimeisessä kohtauksessa, jossa sarjamurhaajalle selviävät hänen raakalaismaiset rikoksensa, jotka hänen mielensä on tukahduttanut hänen tietoisuudestaan.
Elokuva hyödynsi vallitsevaa epävarmuutta DeSalvon syyllisyydestä, mutta sen sijaan että siinä olisi otettu lähtökohdaksi ammattilaisten todellinen arvio, siinä kehiteltiin aivan oma teoria.
Vaikka DeSalvolla todennäköisesti oli psyykkisiä ongelmia, mikään ei viittaa siihen, että hän olisi kärsinyt identiteettihäiriöstä, ja suurelta osin kuvaukset hänen pidätyksestään ja kuulusteluista eivät vastaa todellisuutta.
HISTORIAn ARVIO: 2/10 veripisaraa
The Assassination of Gianni Versace: American Crime Story – Andrew Cunanan
Yksi FBI:n käyttämistä etsintäkuulutuskuvista Andrew Cunananista vuonna 1997 (vas.) ja Darren Criss sarjamurhaajan roolissa rikosdraamasarjassa The Assassination of Gianni Versace: American Crime Story (oik.). Criss sai sekä Emmy- että Golden Globe -palkinnon roolistaan homoseksuaalisena sarjamurhaajana.
Andrew Cunanan oli nuori homoseksuaalinen mies, joka surmasi huhtikuusta 1997 lähtien viisi ihmistä. Viimeinen uhri oli maailmankuulu muotisuunnittelija Gianni Versace.
Osa murhista oli hyvin väkivaltaisia. Esimerkiksi 72-vuotias liikemies Lee Miglin, joka maksoi Cunananille seksistä, oli löydettäessä sidottu ja häntä oli isketty 20 kertaa ruuvimeisselillä ja hänen kurkkunsa oli katkaistu sahalla.
Versacen murhan jälkeen alkoi yksi Yhdysvaltojen historian suurimmista ihmisjahdeista, jonka päätteeksi Cunanan tappoi itsensä kahdeksan päivän päästä.
Cunanan on yksi historian arvoituksellisimmista sarjamurhaajista. Hän ei jättänyt itsemurhakirjettä, eikä kukaan tiedä hänen motiiviaan julmille teoille eikä uhrien valinnalle. Myöhemmissä analyyseissä hänen persoonallisuudestaan on paljastunut kuitenkin viitteitä psykopatiasta. Cunanan oli muun muassa patologinen valehtelija ja kiinnostunut erittäin väkivaltaisesta pornografiasta.
Myöhemmin mediassa huhuttiin, että Cunanan oli HIV-positiivinen ja että murhat olivat jonkinlaista kostoa, mutta ruumiinavauksessa teoria hylättiin. Ainoa mitä tiedetään on, että Cunanan oli pahassa rahapulassa murhien alkaessa.
Sarja vastaan todellisuus
Netflix-sarjassa The Assassination of Gianni Versace: American Crime Story seurataan Andrew Cunanania viiden murhan aikaan viiden kuukauden ajan. Sarja perustuu kirjaan Vulgar Favors, jossa on satoja asiaan liittyvien ihmisten haastatteluja.
Monet haastatelluista ovat kuitenkin nimettömiä lähteitä, ja kirjaa onkin kritisoitu lähdekritiikin puuttumisesta. Monet kirjassa esiintyvät huhut ovat mukana myös sarjassa.
Sarjan luojat ovatkin saaneet kritiikkiä muun muassa Versacen perheeltä, joka on suoraan tuominnut sarjan ”puhtaaksi fiktioksi”.
Koska sarjan päähenkilöön liittyy niin paljon arvauksia ja arvoituksia, on sarjassa luonnollisesti elementtejä, joita ei voida vahvistaa. Murhan motiiviksi on esitetty muun muassa mustasukkaisuutta. Lisäksi monet Cunananin puheet ja tapaamiset ihmisten kanssa, esimerkiksi ensitapaaminen Versacen kanssa, ovat silkkaa arvailua.
Osin sarja perustuu kuitenkin myös todellisuuteen. Erityisesti murhien käsittelyssä, joka perustuu lukemattomiin poliisin raportteihin tapahtumapaikoilta. Henkilöhahmot lisäksi muistuttavat ulkoisesti suuresti todellisia esikuviaan.
HISTORIAn ARVIO: 5/10 veripisaraa
Psyko, Texasin moottorisahamurhat ja Uhrilampaat – Ed Gein
Ed Geinissä (ylinnä) kiteytyi kaikki sarjamurhaajiin liitetyt kauhut, ja hän on ollut esikuvana joukolle sarjamurhaajaelokuvia ja -ohjelmia.
Ed Gein – joka sai lisänimen Plainfieldin teurastaja – on yksi maailman pahamaineisimmista murhaajista. Hän järkytti koko maailmaa vuonna 1957, kun poliisi löysi hänen kotoaan etsinnässä lukuisia naisten ruumiiden osia. Geinillä oli muun muassa kalloista tehtyjä lautasia, nännistä tehty vyö sekä nyljetystä naisen ihosta tehty puku, johon hän pukeutui tullakseen äidikseen.
Geinin äiti Augusta oli sairaalloisen puritaaninen nainen, joka rankaisi nuorta Ediä, jos tämä yritti hankkia ystäviä perheen ulkopuolelta. Ed rakasti äitiään yli kaiken, ja hänen isänsä kuoltua vuonna 1940 ja veljensä vuonna 1944 hänellä ei ollut ketään muuta kuin äitinsä. Kun äitikin kuoli vuonna 1945, Gein romahti ja aloitti hullut tekonsa.
Ensin hän sulki äitinsä huoneen ja piti sitä jonkinlaisena alttarina. Sitten hän alkoi etsiä lehtien kuolinilmoituksista naisia, jotka muistuttivat häntä hänen äidistään. Kun naiset oli haudattu, Gein kaivoi heidän ruumiinsa ylös, nylki ne ja teki heidän ruumiinosistaan kaikkea tuolinpäällisistä sängyn koristeisiin.
Gein tappoi ainakin kaksi naista, ja paikallisen liikkeenomistajan murha vuonna 1957 johdatti poliisin hänen jäljilleen. Gein julistettiin mielisairaaksi ja suljettiin mielisairaalaan, jossa hän kuoli vuonna 1984.
Elokuvat vastaan todellisuus
Ed Geinin uskomattomalta kuulostava tarina on jättänyt jälkensä populaarikulttuuriin, ja se on ollut esikuvana kolmelle historian kuuluisimpiin kuuluvalle elokuvalle, Psyko, Texasin moottorisahamurhat ja Uhrilampaat.
Kirjailija Robert Bloch, joka asui vain 56 kilometrin päässä Ed Geinistä, sai tästä innoitusta Psyko-romaaniinsa. Kirjassa motellinomistaja Norman Bates on kaivanut äitinsä haudasta ja asuu tämän luurangon kanssa kodissaan.
Bates on säilyttänyt äitinsä tavarat ja huoneen ennallaan, kuten Ed Gein oman äitinsä, ja murhaa äitinsä käskystä. Alfred Hitchcock teki kirjasta kuuluisan elokuvansa vuonna 1960.
Vuonna 1974 ensi-iltaan tulleessa elokuvassa Texasin moottorisahamurhat innoituksena ei ole ollut Geinin mieli vaan hänen makaabari kotinsa. Perhe kertoo ihmisiä syövästä perheestä, jonka talossa on ihmisruumiista tehtyä huonekaluja. Yksi perheenjäsenistä, Leatherface, käyttää murhaamiensa ihmisten kasvoista tekemiään naamioita – mikä sekin muistuttaa Geinistä.
Elokuvassa Uhrilampaat vuodelta 1991 lainataan Geinin toivetta päästä lähemmäksi kuollutta äitiään pukeutumalla ihmisen ihosta tehtyyn pukuun.
Elokuvassa nero ja psykopaattinen Hannibal Lecter auttaa nuorta FBI-agenttia Clarice Starlingia jäljittämään Buffalo Billiksi kutsuttua sarjamurhaajaa. Bill murhaa naisia ja nylkee nämä ja ompelee näiden ihosta itselleen ihopukua tullakseen siten naiseksi.
Vaikka kaikki kolme elokuvaa ovat saaneet inspiraatiota Geinistä, yksikään niistä ei ole vanginnut Plainfieldin teurastajan todellista hulluutta. Seriffi, joka kuulusteli Geiniä, kuoli sydänkohtaukseen ennen oikeudenkäynnin alkamista, ja sydänkohtauksen syyksi väitetään, että karaistunut poliisi järkyttyi niin paljon Geinin mielenvikaisista teoista ja välinpitämättömyydestä muita ihmisiä kohtaan.
Yksi seriffin ystävistä sanoi myöhemmin: ”Hän oli yksi Ed Geinin uhreista, tämä olisi ihan yhtä hyvin voinut teurastaa hänet.”
HISTORIAn ARVIO: 1/10 veripisaraa
